Kun viikonloppuun mahtuu kunnon tehostepläjäys ja hieman rankempaa maailman historiaa, niin viikonloppu on hyvä päättää hieman rauhallisempaan ja leppoisampaan elokuvahetkeen. Tähän tarkoitukseen ei ollut tällä kertaa kovinkaan helppoa löytää olotilaan sopivaa katsottavaa. Jostain syystä olotila kuitenkin oli sellainen, että jotain suomalaista tähän väliin pitäisi löytää. Swingers.. hmm.. Swingers.. hmm.. ja monta kertaa edes takaisin. Luin arvosteluja, mietin uudestaan, katsoin trailerin, mietin ja luin lisää arvosteluja. Jokin nyt ei vaan tällä kertaa napannut, joten päädyin johonkin muuhun. Olen nähnyt ensimmäisen Mielensäpahoittajan joskus aikaisemmin, muistan siitä ainoastaan joitain kohtia, mutta en voi väittää elokuvan vieneen mukanaan. Joo ihan ok ja hyvä että on tullut nähtyä, mutta jotain siitä muistaakseni puuttui.
Päätin kuitenkin ottaa riskin ja laittaa uusimman version pyörimään. Ja hyvä niin. Elokuva oli alusta lähtien nautinto, eikä vähiten huikean roolisuorituksen tehneen Satu Tuuli Karhun vuoksi. Toki Heikki Kinnunen on omassa roolissaan aivan mahtava, eihän Kinnusen tarvitse edes esittää, hän on jo luonnostaan niin täydellinen roolissaan. Jani Volanen menee Pekan roolissa minulle vähän yli, mutta sehän hänen roolissaan kai oli tarkoituskin, ärsyttää! Juoni kulkee, mutta täytyy sanoa, että kun kuvioon saapuu raskaus, olen aivan ällikällä lyöty! Tätä en osannut odottaa! Tämä juonenkäänne kuitenkin osoittaa kuinka loistavasti Tuomas Kyrö on osannut tarinan kirjoittaa. Onhan se nyt ihan selvää miksi kaikki meni niin kuin meni, mutta kaikki se alkaa aueta vasta tarinan lopussa, mahtavaa. Elokuva osui tunteisiin ja etenkin lopun kohtaukset, joissa neljän sukupolven välistä elämää kuvataan saa silmät kostumaan. Toivottavasti näin rakastavaisia ihmisiä voisi jokaisella lapsella olla ympärillään mahdollisimman pitkään, vaikka enhän minä mikään teiniraskauksien suosittelija olekaan.
Leffafriikki 