Eiliseen iltaan mahtui Netflixin leffa Awake. Jollain tapaa tämä leffa on kiinnostanut katsoa, mutta täytyy sanoa, että vaikka idea tavallaan oli selvä, niin kuitenkaan en introssa oikein päässyt kärrylle mikä elokuvan varsinainen pointti on. Ja valitettavasti leffan katsoneena hämmennys on vieläkin suurempi, minulla ei edelleenkään ole hajua mikä tämän leffan idea tai tarkoitus oli. Joo, toisaalta jahdattiin jotain lääkettä, tai sitten ei kuitenkaan jahdattu lääkettä vaan yritettiin päästä turvaan, tai siis pysyä hengissä, tai siis järjissään jne jne. Todella todella sekava leffa, jossa joku oli saanut idean että tehdään leffa siitä että mitä tapahtuu jos ihmiset eivät saa nukkua tai nukuttua.

Nyt kuitenkin syyt tähän tapahtuneeseen jäivät epäselviksi kuin meteoriitti Se mieletön remppa-leffassa, eikä niitä seurauksiakaan minun mielestä kuvattu oikein kovinkaan hyvin. Joo, ihmiset sekoaa, mutta päätöntä ampumistä lukuunottamatta mitään ihmeempää tässä leffassa ei seurauksista esitetty. Leffa siis jätti paljon mietittävää, en tiedä oliko se sen tarkoitus, mutta näin ainakin minulla kävi.

Leffa oli muuten myös atmos, ja siinäkään mitään erityisen ihmeellistä ei tällä kertaa ollut. Muutama ihan kiva kohta, jossa etenkin takakanavia käytettiin hyvin, mutta ei muuten mitään erityisen mieleenpainuvaa, jos ei sitten lasketa sitä, että tämä oli toinen Netflixin Atmos-leffa putkeen jossa äänet toimivat ilman ongelmia. Se sentään on jo jotain! Ja kun äänistä puhutaan, niin pieni päivitys vielä ameriikan maalta. Kaiuttimet on pakattu konttiin, ja nyt 5-6 viikon merimatka voi alkaa. Toivottavasti mikään laiva ei nyt sössi sitten itseään poikittain mihinkään kanavaan, ja saadaan kaiuttimet syyslomaan mennessä kotiin. Sen sitten tietää mitä sitä syyslomalla tekisi.

Eilen illalla pääsin taas vaihteeksi hyvin mielenkiintoisen tositarinan pariin, ja jälleen itselleni aivan tuntematon tarina, joka tässä tapauksessa ei kyllä myöskään yhtään yllätä. Leffan nimi on Sininen Ihme, ja todellakin kertoo jonkinlaisesta ihmeestä, mutta eihän tämä olisi tositarina, jos se ei olisi aivan uskomaton.

Jimmy Gonzales on Omar, paikallisen orpokodin johtaja, jonka yritys muutenkin vaikeassa tilanteessa pitää orpokoti pystyssä saa kovan kolauksen kun myrsky iskee kylään ja koko orpokoti joutuu veden varaan. Omarilla on paljon velkaa ja pankki kolkuttelee ovelle, tilanne on toivoton. Silloin kuitenkin sattuma iskee peliin ja Omar orpolapsineen osallistuu suureen kalastuskisaan, jonka suurilla palkintorahoilla on mahdollista pelastaa koko orpokoti. Se kuitenkin vaatii sen, että yhteistyö erittäin hankalan kalastajalegenda Dennis Quaidin esittämän Captain Waden kanssa saadaan toimimaan.

Taitaa olla aivan turha tässä kohtaa mainita, mutta juoni tässäkin tositarinassa toimii hyvin, lisäksi kun roolit on saatu kuntoon niin leffa muodostuukin todella mielenkiintoiseksi ja mukavaksi leffaksi seurata. Captain Wade on hyvin uskottava, vaikkakin juuri niin ärsyttävä kuin pitääkin. No, mutta kyllähän siinä vanha merikarhukin taas alkaa pikku hiljaa lämmetä, mitä muutakaan voisi fiksujen nuorten seurassa tapahtua. Vaikka tarina ei ole sen enempää tunnettu, niin onneksi sentään leffoissa näitä tuodaan esiin ja nostetaan esille ympäri maailmaa. When there is a will, there is a way!

Netflixissä on jo jonkin aikaa kummitellut leffa nimeltä Beckett. On ollut selvää, että leffa pitää katsoa, mutta se on vain odottanut aikaansa, nyt sille tuli sopiva väli. Jos viime päivityksessä hehkutin vuolaasti Anthony Hopkinsia, niin tänään taas vuorossa oli toinen suuri suosikkini John David Washington. Hänen leffoistaan nousee tietysti ensimmäisenä aina esiin Tenet, mutta Washingotonin leffoja on nyt tullut nähtyä aika monta muutakin, osa sattumalta, osa tarkoituksella.

Tästä leffasta jäi hieman kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta Washington on todella todella hyvä, mutta toisaalta mielestäni hänen roolinsa ei ehkä aivan vakuuta. En tiedä olisinko tuohon rooliin kaivannut ketään muutakaan, mutta jotenkin tuosta sankarista kaikkine saavutuksineen jäi hieman reppana fiilis, joka ei oikein taas osu Washingtonin itsevarmaan olemukseen kaikissa muissa leffoissa joita nyt olen nähnyt. Kun tähän vielä lisätään se, että leffa muutenkin oli aavistuksen sekava ja varmaankin tavallaan hyvästä juonestaan silti ohueksi jäänyt, niin ei tästä nyt ihan parasta fiilistä jäänyt.

En oikein osaa sanoa mitä varsinaisesti olisin kaivannut lisää tai erilaista, jostain syystä tämä leffa ei nyt vaan lähtenyt lentoo, vaikka siinä paljon hyviä aineksia olikin. Ehkä juuri tuo sekavuus oli se suurin kompastuskivi. Katsokaa siis itse, en pysty aivan suoraan kyllä suosittelemaankaan.

Haluatko katso hyvä leffan, etsi nimellä Anthony Hopkins ja voit olla aika varma, että sellaisen saat. Olen tätä hehkuttanut ennenkin, mutta hehkutan silti taas. Ja toki edelleen leffat ovat aina mielipidekysymys, mutta siitäkin huolimatta, kyllä itselleni Anthony Hopkinsin leffat vaan uppoaa joka ikinen kerta, ja vaikka tässäkin leffassa Hopkinsin rooli ei ollut varsinainen päärooli, niin kyllähän mies leffan tasoa nosti taas todella korkealle. Eikä sinällään, eipä ollut muutenkin näyttelijöissä mitään valittamista, etenkin Anson Mount ja Abbie Cornish olivat todella todella hyviä ja nautin leffasta joka hetken. Tämä oli taas yksi niitä leffoja kun leffan aikana piti katsoa jostain syystä puhelinta esim. ottaakseen kuvan, niin käytännössä leffa piti laittaa pauselle ettei jäänyt mistään paitsi.

Kyseessä siis todella hyvä leffa, jossa hyvien näyttelijöiden lisäksi juoni oli pelkkää priimaa. Sitten on myös sellainen asia, josta yleensä en ole paljon ainakaan puhunut, eli yleisesti leffan tunnelma. Tässä leffassa tunnelma koko leffan ajan oli todella hyvä ja miellyttävä, etenkin tykkään kovasti leffoista, joissa on hyvä ”kertoja”, niillä nimittäin hyvistä keskikajareista saa jumalaisen hyvää ääntä esiin. Niin tässäkin, ja tämä leffa olisi varmasti aivan sairaan hyvä katsottavaksi siinä vaiheessa kun vaihtaa Klipschit Elusive 1099:hin. Tällä kertaa leffa tuli kuitenkin katsottua Itunesista vuokrattuna, joten ehkä tätä ei nyt ainakaan ihan heti tule uudelleen katsottua.

Ei sikäli, että hyvin kyllä voisi, ehkä jopa hankkia itselle, sillä äänien osalta leffassa oli muutamia todella hyviä ja mielenkiintoisia kohtia. Pieniä juttuja ehkä monelle, mutta kuulostaa vaan jotenkin ihan sairaan hyvältä kun koko muu huone on hiljainen, ja takakanavissa ääni liikkuu puolelta toiselle ja tilassa paikasta toiseen, jopa siis leffassa joka ei ollut edes atmos. Muutama todella upea kohtaus, jossa esim. koiran sijainti taustalla muuttui, pieniä, mutta todella hienoja kohtia.

Kuten siis jo moneen kertaa todettu, loistava leffa ja voin lämpimästi suositella. Top-listalle? Ehkä jopa sinne, vaikka ihan suora linja sinne tällä kertaa ei olekaan. Joka tapauksessa erittäin lämmin ja kiva pikkujännäri joka vaatii juuri sopivasti keskittymistä. Ainiin, ja Hopkinssilla taitaa olla jotain muutakin tällä hetkellä ulkona, koskakohan sen saa kotiin? P.S. Posti sai vihdoin myös John Myerin perille!

Tulipa sitten eilen törmättyä Netflixissä oikein todelliseen helmeen, ehdottomasti top-listalle menevä leffa, ehkä jopa tämän vuoden paras leffa tähän mennessä sisällön osalta, vähintäänkin omassa kategoriassaan. No mutta kategoriasta sen verran, että juuri oli puhetta yhden kaverin kanssa, että eipä ole tullut romanttisia komedioita katsottua oikein pitkään aikaan ja ennen kaikkea sen vuoksi, että en ole niihin törmännyt. Jos niitä on niin kertokaa ihmeessä, mutta vähissä on ollut leffat, joita olisin uskaltanut edes lähteä katsomaan. Romanttiset komediat olivat ehkä jonkun 2000-luvun alun juttu tai jotain, ja silloin Hugh Grantit ja kumppanit vetivät huippurooleja toisensa perään. Eipä ole oikein vastaavaa tullut eteen sen jälkeen.

No, tällä kertaa tähtenä loistaa hieman ehkä yllättäen Kevin Hart, mutta minkä roolin mies sitten vetääkään. Aivan ehdottomasti Oscarin arvoinen suoritus mulle. Rooli, tai roolihenkilön rooli on todella haastava, ensin ollaan elämän huipulla, lapsi tulossa ja ihana vaimo rinnallla. Yhtäkkiä elämä potkaiseekin päähän ihan huolella, ja käteen jää enää se vastasyntynyt lapsi. Jollain saattaa nyt tulla eräs suomileffa mieleen, mutta unohtakaa se, tämä leffa on aivan toisesta maailmasta vaikka se suomileffakin jotekin meni. Kevin Hart on aivan jäätävän hyvä ja uskottava roolissaan. Ihan kuin herra olisi kaiken elänyt itse oikeassa elämässäkin. No, mutta leffa kuitenkin ilmeisesti jotenkin liittyykin todellisiin tapahtumiin, ei tosin Hartin omiin. Eikä Hart ole tässä missään tapauksessa ainoa onnistuja, koko muukin kaarti on erittäin hyvin roolitettu, ja loistavia suorituksia nähdään jatkuvasti.

Leffan juoni ei sinällään tarjoa mitään suurta ja ihmeellistä, mutta pitkästä aikaa leffa, jossa ihan aidosti olen nauranut ääneen, ja vielä kaiken lisäksi useaan kertaan. Ja ei, en nauranut myötähäpeälle mitä komediat liian usein ovat, tässä leffassa oli aivan todellisuuteen peilaavia tapahtumia, jotka ihan oikeasti olivat hauskoja. Tämä leffa oli aidosti todella hauska, tavallaan myös rankasta aiheesta tehtynä äärettömän hyvin tehty, ja koko leffan ajan juoni ja tapahtumat vaativat koko ajan lisää. Kun leffassa on vielä kaiken lisäksi paljon asioita, jotka koskettava vähintäänkin välillisesti myös omaa elämää, saa tästä leffasta todella paljon irti. Jos oikeasti haluatte katsoa hyvää leffaa, niin tässä olisi yksi.

The Marksman, leffa josta on jonkin verran puhuttu, tai ainakin luulin että olisi, en ole varma enää. Leffa löytyy Netflixistä, ja jotenkin itselläni oli ennakkofiilis, että kyseessä olisi ollut joku varsin merkittävä leffa, mutta valitettavasti tällä kertaa luoti jäi pahasti tämän leffan osalta piippuun. Mikä leffassa sitten oli pielessä, no itse asiassa aika paljonkin.

Lähdetään nyt vaikka ensinnäkin siitä liikkeelle, että leffa oli aivan äärettömän ennalta arvattava. Leffassa ei oikeastaan ollut oikein mitään mikä olisi yllättänyt, lähtien perusasioista, että luottokortin jälkiä voi seurata, kartellityyppi voi suuttua jos veli ammutaan, kun leffassa opetetaan lasta ampumaan niin se lapsi pelastaa myöhemmin ampujansa jne jne. Lisäksi kun vielä lisätään, että Lian Nelson oli tässä leffassa tavallaan niin omassa roolissaan, että koko roolista tuli ihan tavallinen, ei siis mitään yllättävää. Myös Juan Pablo Raba Mauricon roolissa jäi hyvin pahasti jalkoihin, ei oikein vakuuttanut, enemmänkin sellaista geneeristä tälläinen minun täytyy olla tyyppistä työtä.

Ja ihan sitten ylipäätään koko leffan juoni oli todella tylsä ja mitään sanomaton, ei oikein innostanut missään vaiheessa ja jossain vaiheessa sitten tulikin kaivettua kännykkä esiin, koska leffa ei vaan yksikertaisesti edennyt mihinkään. Myöskään loppuratkaisu ei herättänyt juurikaan intohimoja, vaan samaa vanhaa tylsää mihin nämä leffat aina päättyy. Äänien ja kuvan osalta myöskään ei ole paljon kerrottavaa, vaikkakin muutamia ihan hyviä tilankäyttöjä ja autojen ohi-ajoja leffassa olikin. Kokonaisuudessaan siis varasin mitään sanomaton leffa, ikävä kyllä.

Eipä sitä sitten kauaa jaksanut sitä viimeistäkään osaa odotella, tai no viimeinen ja viimeinen, yksi osa on siis vielä jäljellä, mutta monen mielestä tuota viimeistä ei lasketa. Tämä Viimeinen Ristiretki on vuodelta 1989 ja on siis kolmas ns. alkuperäinen osa tätä saagaa. Jännää tässä on se, että jos luet minun edellisen päivityksen edellisestä leffasta, niin tämä päivitys aika lailla vastaa kaikkeen siihen huutoon mitä siinä oli.

Mielestäni tämä kolmas osa on heittämällä paras näistä kaikista kolmesta. Eka oli hyvä, toinen oli sinne päin, mutta tämä kolmas on juuri sitä mitä Indiana Jonesilta itse olen odottanut. Leffassa on alku ja loppu, leffassa on toimintaa, mutta silti huumori on se joka tästä leffasta nousee vahvimmin esiin. Eikä muuten ole kovinkaan suuri yllätys, että ison osan tuosta huumorista leffaan tuo jo edes mennyt Sean Connery. Connery Indiana Jones seniorina on maagisen hyvä, ja nostaa yksinään tämän leffan arvoa aivan huimasti. Muutamia aivan legendaarisia kohtauksia kuten lentokonekohtaus, jossa Connery ampuu oman lentokoneen palasiksi on aivan jäätävää viihdettä. Muutakin hyvää löytyy paljon, mutta kannattaa katsoa itse.

Samoin mitä kaipasin toisesta osata äänien osalta oli tässä leffassa selkeästi paremmin. Selvästi äänien kautta kolmesta leffasta se kaikista paras, ja eteenpäin mentiin jokaisessa leffassa. Kolmannessa osassa äänet eivät olleet enää aivan niin etupainotteiset, ja toisaalta myös sivukaiuttimiakin käytettiin todella hyvin monessa kohtaa. Atmokset jäivät tässäkin aika vaimeiksi, mutta kyllähän niitäkin sinne oli saatu. Ja kyllä, tässä osassa toimintaa oli aivan riittävästi, vaikka leffa muuten oli rytmitetty huomattavasti paremmin vähän rauhallisempaan menoon ja toimintaan.

Kokonaisuudessaan Indiana Jones on tähän mennessä siis antanut aika paljon, yllätyksiä ja uutta. Yhtään näistä leffoista en ollut ennen katsonut tai ainakaan niistä mitään muistanut. Lopulta varsin hyvä leffasarja ja ehdottomasti omistamisen arvoinen, vaikka sellainen fiilis ei tällä hetkellä ole että ihan heti tätä tulisi katsottua uudelleen. Viimeinen osa toki vielä katsomatta, ja jotenkin fiilis, että se onkin tullut nähtyä. Lisäksi leffat käsittääkseni sisältää jonkin verran extroja, joten niihinkin varmasti tulee jossain vaiheessa palattua. Niitä näytti joka levyllä olevan omansa.

Nyt on rehellisesti myönnettävä, että tätä blogikirjoitusta en ihan kyllä odottanut kirjoittavani, mutta näin se vaan välillä menee. Nimittäin tänään tuli sitten heti katsottua jo toinen osa Indiana Jones saagasta ja vuorossa siis Temple of the Doom. Mennään nyt vaikka ensimmäiseksi siihen, että tosiaan ainakin nämä kaksi ensimmäistä kyllä taitaa olla jäänyt itseltä aikaisemmin katsomatta, sen verran nimittäin outo tämä toinen osa ainakin oli, että en voi kyllä mitenkään väittää tätä nähneeni. No mutta nyt se on ainakin nähty, ja täytyy kyllä todeta, että se oli nyt kyllä jotain aivan muuta kuin olin odottanut.

Itselläni on varmasti ollut jonkinlainen käsitys Indiana Jones leffoista, niinkuin varmasti jokaisella muullakin. Tämä toinen osa kyllä nyt aika pahasti mursi kaikki nuo odotukset, eikä välttämättä ihan hyvässä mielessä. Ensinnäkin odotus arvona on ollut että Indiana Jones on hyvinkin paljon tuollainen DaVinci Code tyyppinen leffa aloituksen suhteen, eli ensin vähän rauhallisesti jutellaan ja sen jälkeen lähdetään selvittämään mysteeriä. No, tämä toinen osa lähtikin sitten käyntiin enemmänkin kuin James Bond leffa, suoraan toimintaan, ilman minkäänlaista juonen rakentamista. Tämä yllätti myös siksi, että mielestäni leffan alulla ei ollut minkäänlaista siirtymää edellisestä leffasta, jota tietysti automaattisesti odotin. Hieman jopa outoa.

Toinen iso yllätys oli sitten ylipäätään koko leffan kulku. Jotenkin jäänyt aina sellainen kuva, että Indiana Jones on hauska leffa, jossa Indiana Jones voittaa kaikki muut nokkeluudellaan ja leffa sisältää kuolemattomia heittoja solkenaan. Tälläinen fiilis hyvin paljon jäi myös ensimmäisestä leffasta, mutta jotenkin tämä leffa oli nyt hyvinkin vakavahenkinen leffa, ja muutenkin sitä viimeksi kaipaamaani toimintaa oli sitten tässä sitäkin enemmän. Arkeologia tuntui jääneen täysin varjoon, ja leffa oli tällä kertaa enemmänkin heimosotaa kuin arkeologiaa. En kyllä millään tykännyt tästä yhtä paljon kuin ekasta.

Seuraavaksi sitten muutama sana leffan äänistä, ja niistä voisi hyvinkin paljon olla samalla linjalla kuin ensimmäisen leffan jälkeen. Äänet ovat edelleenkin hyvin etukanavapainotteisia, mutta hieman parannusta ensimmäiseen osaan mielestäni oli kuitenkin tullut. Leffassa on paljon enemmän toimintaa kuin ekassa, mikä luonnollisesti kuuluu myös äänissä. Toimintaa on tuotu hyvin äänien avulla tähän päivään, mutta en minä tästä nyt edelleenkään mitään klassikkoa saa. Äänet on ihan hyvät, mutta ei millään lähelläkään esim. Lord of the Ringsiä.

Tämän vuoden varmasti yksi odotetuimmista leffoista omassa huoneessa näki vihdoin scriinin eilen. Indiana Jones leffa-saaga on sellainen, jota pitkään suunnittelin katsovani, mutta sitten kuulin että kyseinen sarja on tulossa 4K-muotoon, jolloin oli itsestään selvää, että tuo pitää jossain vaiheessa itsellekin hankkia tarkasteluun. Seuraava steppi sitten olikin tuo jostain löytää ja siihen sitten menikin taas toinen tovi. Omaan budjettiin yli sadan euron hinta neljästä leffasta on todella kova, joten levyä piti odottaa pitkään. Suomesta tuon olisi saanut parhaillaan 89,90 hintaa, mutta suomessakin suurin osa liikkeistä pyysi tuosta reilusti yli satasen hintaa. Etsin levyä pitkään myös käytettynä, mutta eipä niitä viellä pahemmin näyttänyt liikkuvan käytettyinäkään. Lopulta kuitenkin onnisti taas vähemmän yllättäen Ebayssä, ja sain hankittua levyn lopulta postikuluineen alle 70 euron hintaan. Hintaa kyllä, mutta siinä siedettävän rajoilla kuitenkin.

No mutta sieltä se levy lopulta saapui ja oikeastaan ainoa asia mikä vielä jäi arvelluttamaan oli se, että löytyykö tuosta levystä suomitekstit, jotka kuitenkin on aina ihan kivat olla, vaikka ei pakolliset. Tällä kertaa hyvää tuuria, sillä ainakin nyt ensimmäisessä levyssä oli myös suomitekstit mukana. Indiana Jones ei kielen osalta ole niitä vaativimpia leffoja, joten sikäli ilmankin olisi pärjännyt, mutta hyvä näin. Muuten odotukset levyjen suhteen luonnollisesti aika korkealla, leffoja on kehuttu paljon, eikä siis ainoastaan leffoina, vaan hyvänä restorointina sekä kuvan että äänien suhteen. Ja vielä sellainen yksityiskohta, että jotenkin oletin että olen nämä kaikki nähnyt ennenkin, mutta eipä taida case sittenkään olla ihan niin.

Tämä ensimmäinen osa nimittäin tuntui aika uudelta leffan suhteen, mikä tietysti on hyvä. Ehkä olen nähnyt, ehkä en, mutta ainakin oli kiva katsoa kun ei mitään siitä muistanut. Leffa on tietysti erittäin hyvä ja aiheenakin mielenkiintoinen. Liikutaan hieman samoissa maailmoissa kuin aikaisemmin katsomissani Mummy-leffoissa, mutta nämä jotenkin vielä hieman leppoisampia. Harrison Ford on loistava, ja sehän nyt varmasti on kaikilla jo muutenkin tiedossa. Nuorimies tosin, onhan tästä leffasta nyt jo aikaa kulunut ihan kiitettävästi lähes 40-vuotta. Kuvan ja äänen suhteen odotukset toki myös korkealla, kuva näyttääkin todella hyvältä ja restoroinnissa on tämänkin suhteen tehty erittäin hyvää työtä. Näitä vanhoja leffoja on todellakin kiva katsoa isolta ruudulta kun materiaali on jotain aivan muuta kuin lumisadetta ja rakeita.

Äänistä odotin tietysti myös paljon, mutta sanotaanko näin, että leffana en ajatellut, että ihan näin leppoisaa menoa Indiana Jonesin ovat, tai ainakin tämä oli. Kyllähän leffassa on jotain ihan kivoja kohtia äänellisesti, siis älkää ymmärtäkö väärin, en ollut pettynyt ääniin, mutta leffana tämä ei ollut vielä ihan parasta mahdollista materiaalia. Jälleen kerran pitää tosin todeta, että vaikka Atmoksen kanssa onkin taas tehty hienoa työtä, niin kyllähän tässäkin, kuten lähes jokaisessa vanhassa leffassa edestä tulevat äänet kovasti painottuva. Senkin vuoksi en malta odottaa, että uudet DIYSG Elusive 1099 kaiuttimet saapuvat ja pääsee niitä joskus kokeilemaan, sillä aika suurta parannusta niistä etukanaviin odottelen, vaikka Klipscheissäkään ei pienintäkään vikaa ole.

Hyvä leffa siis ja seuraavaa odotellessa. Vähän sellainen tunne, että vaikka tässä on kesken myös mm. Harry Potterit ja monta muuta hyvää leffaa odottamassa, niin tämä saattaa siirtyä minun osalta toiseen osaan aika piankin. Suosittelen kyllä!

Tuli muuten ostettua uudet hieman ”laadukkaammat” 3D lasit myös torista. Kokeiluun lähti Epsonin lasit, joiden toiminnasta Sonyn tykin kanssa ei ollut mitään varmuutta. Nopean testauksen perusteella lasit ovat kyllä erittäin laadukkaat ja tukevan oloiset (syy miksi halusin uudet), mutta jokin ei niissä täysin kuitenkaan toimi. En tiedä vielä missä vika, mutta lasien kuva jostain syystä vilkkuu, joka kyllä häiritsee katsomista aika paljon. Vika ilmiesesti jollain tapaa fresh raten kanssa ja tyypillinen asia noille laseille, mutta pitää selvitellä saako sitä jollain tavalla korjattu. Muuten kyllä kivat lasit.