Tänään se sitte viimein saapui teattereihin, eli jo reilun vuoden odoteltu James Bond – No time to die. Leffa on monellakin tapaa varsin merkittävä tapaus. Ensinnäkin se syy miksi tätä leffaa on vuosi jouduttu odottamaan johtuu tietysti koronasta, ja jollain tapaa toivoisi, että tästä leffasta voisi tulla sellainen symboli sille, että korona alkaa nyt olla selätetty ja on aika jälleen ihmisten löytää takaisin leffateattereihin. Itselläni korona on ehkä vaikuttanut pikkaisen, mutta oikeastaan kaikki leffat jotka olen halunnut nähdä ja ovat teattereissa olleet olen nähnyt, mutta syykin tähän on selvä, itselläni kotiteatteri on se juttu ja siitäkin kerron taas tässäkin päivityksessä taas lisää.

Toinen hyvin merkittävä asia tässä leffassa oli tietysti sitten se, että kyseessä oli Daniel Craigin viimeinen esiintyminen pitkään kestäneessä Bond jaksossa. Craigin pätkä on ollut Bondin historiassa todella merkittävä, ja Craig on todellakin nostanut Bondin aivan uuteen kukoistukseen ja ennen kaikkea nykyaikaan. Hyvin mielenkiintoista onkin sitten arvailla mitä seuraavaksi. Viitteitä siitä ehkä nähtiin jo tässä uusimmassa leffassa, tai sitten ei. 007:kan viittaa nimittäin yritettiin jo kovasti laittaa Lea Seydouxin harteille, siitä voi sitten olla montaa mieltä oliko tuo kokeilu onnistunut vai ei, ja onko mahdollista että miehisyyden perikuvasta voisi jatkossa tulla nainen. Seydoux kyllä selvisi omasta ruudustaan erittäin hyvin, mutta en silti olisi tätä leffaa kuitenkaan halunnut vain hänen harteillaan nähdä.

Leffa itsessään sitten olikin varsin hyvä, vaikka odotukset itselläni olivat niin katossa, että pieniä pettymyksiäkin kuitenkin tunsin. Leffan kesto oli venytetty aika pitkään lähes kolmeen tuntiin ja voi hyvällä syyllä miettiä oliko sille tarvetta. Etenkin leffan alku, vaikka merkittävä juonen kannalta olikin, oli aika pitkä ja jotenkin vähän turhan kankea. Ihan ei voinut leffan alussa olla varma mitä tuleman pitää, mikä tavallaan Bondeissa on aina ollut aika selkeää. Leffan juoni lopulta oli ihan hyvä, mutta kyllä se jossain vaiheessa hieman laahasi, ja pakko myöntää, aika lähellä oli yksi nukahtaminen leffan puolivälissä, mutta sain kammettua itseni hereille. Näin en muista ikinä leffassa ennen käyneen.

Itselleni päivän selvää oli, että kun Bondia mennään katsomaan niin sitä mennään katsomaan parhaaseen mahdolliseen saliin ja siksi leffa tuli siis tietysti katsottua Biorexin Prime salissa. Erittäin aikaisen esitysajan (14:00) ja koronajuttujen vuoksi vielä eilen illalla vapaana oli onneksi salin paras paikkakin, joten lähtötilanne tällä kertaa varsin maukas. Ja luonnollisesti kun kyse on uudesta Bondista, niin äänien suhteen odotukset olivat erittäin korkealla. Ensimmäisenä salissa jo totutusti pyörähti käyntiin Dolby Atmos demo, joka luonnollisesti löytyy myös kotoa. Jälleen kerran pitää todeta, että hymyilin demon aikana varsin tyytyväisenä, ja tuo hymy ei johtunut teatterista, vaan siitä, että jälleen kerran fiilis oman huoneen tasosta vankistui entisestään. Tuossa demossa ei ollut yhtään mitään sellaista, joka olisi saanut oman salin tuntumaan siltä, että jotain puuttuu.

Itse leffa oli vastaavasti sekä positiivinen että positiivinen yllätys. Ensinnäkin positiivinen siinä mielessä, että leffan äänet olivat selkeästi parhaat mitä olen leffassa ehkä koskaan kuullut. Tämä ennen kaikkea sen vuoksi, että nyt tuntui äänet olevan todella kohdillaan niin katossa kuin surround kanavissakin. Materiaalia näihin kanaviin oli saatu paljon ja se oli hyvää ja leffaa tukevaa. Ennen kaikkea omaa korvaa miellytti muutama kohdat, jossa etusurroundeja tai kotiteatterissa ehkä enemmänkin puhuttaisiin front wide kaiuttimista, käytettiin erittäin hienosti hyväksi. Taas kerran atmoksen antamia mahdollisuuksia. Yksi todella upea kohtaus, joka leffan alusta jäi erityisesti mieleen oli ison kirkonkelloin lyönnit, mahtava kuva, jossa upeat äänet tukena, odotan enemmän kuin paljon että tuon kuulee kotona.

Se toinen positiivinen yllätys sitten liittyy taas siihen, että edelleenkään hetkeäkään ei tullut sellainen fiilis että oma huone kalpenisi isolle leffateatterille tippaakaan. Ei ollut basson syvyyttä, ei ollut mitään tilafiilistä mitä kotona ei ole, ja mikä parasta, kotona nuo buttkickerit vaan ovat jotain, mitä leffateatteri ei pääse lähellekään. Vaikea kuvata, mutta nuo kokeneena mikään ei niitä korvaa ja millään en tuosta konseptista enää luovu. Vastaavasti hieman ihmetyttää, miksi leffoissa nykyään tuntuu bassot olevan ylipäätään kovin vaisuja. Eikö iso yleisö kaipaa kovia ääniä, vai onko muu ympäristö vaan nykyään niin mahdotonta suojata kunnon bassoilta, että äänitasojen laskeminen on ainoa ratkaisu, enpä tiedä.

Kaiken kaikkiaan silti kiva päivä leffassa ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja alkaa odotella tuota leffaa kotiin. Päivän selväähän se tietysti on, että se tullaan kotiin hankkimaan. Ja kyllähän tuota leffaa jokaiselle on pakko suositella, oli sitten kotona kunnon leffahuone tai ei.

Kylläpäs tulikin tänään katsottua hyvä leffa netflixistä. Leffaan ehdin pitkästä aikaa ja leffaksi valikoitui tällä kertaa hyvin nopeasti Black and Blue niminen leffa. Muun muassa Naomie Harrisin, Tyrese Gibsonin ja Frank Grillon tähdittämä leffa oli pitkästä aikaa kunnon toimintatrilleri, joka kesti viihdyttävänä ensi hetkestä aivan leffan loppuun asti. Leffan päätähdet täyttivät roolinsa tänään todella todella hyvin ja kaikki tuntui todella uskottavalta ja laadukkaalta. Tämä oli pitkästä aikaa sellainen leffa, jossa tuntui kaikki toimivan varsin hyvin ja missään vaiheessa ei ollut pienintäkään pelkoa tylsistymisestä.

Leffan juoni oli aika simppeli, mutta silti todella hyvin mietitty ja erittäin hyvin etenevä. Leffasta olisi helposti saanut paljon huonomman, sillä tuon yhden videon saaminen ”turvaan” olisi voinut kuvitella olevan hyvinkin helppoa, mutta tässä leffassa siitä tehtiin vaikeaa todella uskottavasti. Leffassa oli paljon kivoja käänteitä ja missään vaiheessa ei oikein ollut mahdollista arvata mitä seuraavaksi tapahtuu. Nautin kyllä joka hetkestä.

Kun tämän lisäksi leffan äänissä oli todella paljon hyvää, oli kokonaisuus erittäin hyvä. Leffassa oli erityisesti panostettu surroundien käyttöön aika ainutlaatuisen hyvin, siitäkin huolimatta että leffa ei ollut atmos-laatua. Leffassa sivulla ja takana tapahtui jatkuvasti, erittäin uskottavasti ja todentuntuisesti. Tätä leffaa voisi hyvin käyttää referenssinä esitellessä taka ja sivukanavia. Eikä leffan äänissä muutenkaan ollut mitään valitettavaa, kaikki oli ns. oikein.

Klipschit muuten ovat nyt koemyynnissä, eli rohkeasti vaan yhteyttä jos oman kotiteatterin tekeminen tai päivittäminen kiinnostaa ja on kohta ajankohtaista. Kohta siksi, että ihan vielä kaiuttimia ei huoneesta ulos voi kantaa, mutta sekin päivä lähestyy ja uusien 1099:en pitäisi olla suomessa lokuun loppuun mennessä. Toki ne pitää vielä kasatakkin, mutta eiköhän se onnistu kohtuu nopeasti kun sinne asti päästään. Sitä ennen kuitenkin nautitaan vielä vanhasta ja käydään vaikka leffassa. Huomenna, nimittäin todella pitkään odotettu Bondin ensi-ilta, jota itse vietän Biorexin prime salissa. Ai odotanko, no todella!!!

Nyt täytyy myöntää, että päivittäminen on hieman jäänyt, tosin niin on jäänyt myös sattuneista syistä leffojen katsominenkin hieman vähemmälle. Jo viime viikonloppuna tuli siis katsottua tämä Disney plussasta löytyvä leffa nimeltä Luca. Leffaseura myös tällä kertaa pelkkää priimaa, eli leffaa tuli tälle kertaa katsottua muksujen kanssa. Leffaherkut mintissä ja leffa pyörimään.

Luca on Disneyn uusin tuotos ja kyseessä siis luonnollisesti animaatioelokuva. Animaatioita on edelleen tullut silloin tällöin katsottua, mutta ehkä niiden katsominen on nykyään jäänyt enemmänkin lasten kanssa tehtäväksi viihteeksi. Animaatioiden kulta-aikaa vietettiin varmaankin joskus 2000 luvun vaihteen jälkeen, mutta nyt ne alkavat omaan makuun olemaan jotekin kovin samaa kaavaa kiertäviä. En oikein muista milloin olisi viimeksi tullut todellista timanttia, vaan kaikki animaatiot ovat olleet luokkaa ihan kiva. Ihan kiva oli myös fiilis joka tästä leffasta jäi.

Ei silti, ihan kivahan tämä leffa silti oli ja jotain uuttakin juonellisesti. Etenkin ihan kivaa oli se, että leffassa aiheena oli vaihteeksi taas ikuisten eläinten sijasta enemmänkin ihmishahmot, vaikka ne eivät toki ihan sitä normaalia tässäkään olleet ja toki hyvä niin. Juoni oli ok ja muutenkin idea leffassa ihan mukiin menevä. Ei nyt mitään valtavia hurraahuutoja, mutta positiivista kuitenkin.

Muutama sana vielä loppuu itse Disneyn palvelusta. Itselläni tämä palvelu on ollut alusta lähtien tilauksessa, mutta nyt siihen tuli ainakin pieni katko. Muutamia leffoja tuolta on tullut katsottua, mutta jotenkin palvelu on kuitenkin ollut aavistuksen pettymys, etenkin sen vuoksi, että jotenkin tuntuu, että uusia leffoja sinne ei hirveästi ole tullut, ainakaan sellaisia mitkä olisivat itseäni kiinnostaneet. Tämän vuoksi ajattelin palvelusta nyt luopua ja peruutin tilaukseni kun tuo ensimmäinen vuosi tuli täyteen. Sähköpostissa kuitenkin odottaa ihan mielenkiintoinen tarjous, ja jatkosta pitäisi päättää 3.10 mennessä. Laitoin itselleni kalenteriin asiasta muistutuksen, mutta saapa nähdä vieläkö palvelu tällä erää aukeaa. Aikaa katsomiseen kuitenkin on tällä hetkellä aika vähän, joten saapa nähdä mitä teen asian suhteen.

Noniin, eilen sitten päästiin taas vaihteeksi myös Harry Potterien pariin ja tällä kertaa vuorossa oli kolmas osa tätä saagaa. Kolmannen osan jälkeen fiilikset ovat hyvinkin kaksijakoiset. Ensinnäkin tämä kolmas osa vahvisti vahvasti sitä ajatusta, että Harry Potterit eivät ihan ole sitä minun suurinta mielenkiintoa, ja vaikka sarja ei sinällään ole ollut tuttu koska en sitä ole koskaan ennen nähnyt, niin varsinaisesti en kyllä ole siitä enää edes yllättynyt. Ymmärrän tavallaan, että tämä on kultti, mutta ehkä yhtä paljon myös ymmärrän, että toisiin tämä uppoaa ja toisiin ei. Jos uppoaa, niin sitten varmaan uppoaa ihan huolella, mutta minulle oikein nyt tämä ei lähde.

Saaga tuntuu junnaavan paljon paikallaa, vaikka nyt toki tässäkin oli ihan oma juonensa ja tavallaan uusi leffa, mutta siitä huolimatta jotenkin idea alkaa ja kulkee niin samaa rataa, että itsellä jossain vaiheessa leffaa mielenkiinto vain yksinkertaisesti lopahti. Valitettavasti tänään leffan aikana alkoi kännykkä vaan viemään enemmän ja enemmän huomiota eikä loppuleffaan enää jaksanut kunnolla keskittyä, siitäkään huolimatta, tai sen vuoksi, että leffassa ei tosiaan edelleenkään suomitekstejä ole, joten vaatisi huomattavasti enemmän keskittymistä kuin ns. normaali leffa suomiteksteillä. Muutenkin noita tekstejä tässä leffassa jotenkin kyllä kaipaisi, vaikka en tiedä avaisiko se sitten kuitenkaan yhtään sen enempää mitään. Paha sanoa.

Se mistä kuitenkin olin kovin, en yllättynyt, mutta tyytyväinen oli se, että äänet tässä leffassa olivat selkeästi parasta tähän mennessä. Mainitsin ensimmäisen tai toisen leffan kirjoituksessani muistaakseni jotain siitä, että leffassa potentiaalia äänien osalta on huimasti, mutta sitä ei oikein ole käytetty, mutta nyt äänistä todellakin oli otettu kaikki irti. Muutama kohokohtakin löytyy. Sen lisäksi, että lintunjen lentoa ym tällä kertaa tehostettiin äänillä aivan jäätävän hyvin, niin upeimpia kohtauksia oli muutamat, jossa ensin takaa jotain siirtyi eteen, ja vasta sen jälkeen tuo juna tai muu vastaava tuli ruutuu. Upeaa äänen käyttöä, joka todellakin tuo leffaan aivan uuden ulottuvuuden.

Mitä sitten seuraavaksi, no ihan hirveästi en seuraavan osan katsomista odota, joten saapa nähdä milloin siihen jaksaa käydä kiinni. Äänien puolesta tuota varmasti odottaa, mutta muuten en sitten ole aivan niin innoissani. Eiköhän senkin vuoro kuitenkin kohta tule. Mutta tästä jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä, toiset varmasti tykkää ja suodaan se heille, kaikille tämä ei ehkä kuitenkaan uppoa ja sallitaan se meillekin.

Kuten taisin tuossa edellisessä päivityksessä mainitakin, niin Netflixiin oli tullut kerralla useampikin mielenkiintoinen leffa ja yksi niistä oli ehdottomasti SAS: RIse of the Black Swan. Jotenkin ehkä taas sellaista perusvarmaa tavaraa, joka voi olla hyvää tai huonoa, mutta usein kuitenkin varsin katsottavaa ja omaan genre-makuun hyvin uppoavaa. Tällä kertaa leffa oli myös varsin hyvä, ei mitään maatamullistavaa, mutta jonkin verran kuitenkin hyvin juonenkäänteitä ja ennen kaikkea se, että jonkinlainen juoni leffassa ehdottomasti kyllä oli.

Leffa piti sisällään paljon hyvää toimintaa, joka oli perusteltua, ei mitään turhaa tappamista, vaikka sitäkin leffassa toki riitti. Leffa piti hyvin silmät kiinni ruudussa ja ennen kaikkea tässäkin leffassa on taas todettava, että kokonaisuus vaikutti varsin laadukkaalta, etenkin näyttelijäkaarti oli tässäkin leffassa erittäin laadukasta ja hyvin roolitettua. Etenkin Tom Wilkinson on oli taas enemmän kuin mies paikallaan, vaikka se vähän turhan ajoissa joutuikin kuvista poistumaan. Eikä sinällään mitään valitettavaa ollut myöskään Garce Lewisia näytelleen Ryby Rosen suorituksessa.

Leffa äänet tässäkin olivat Atmosta, ja ennen kaikkea olen hyvin iloinen siitä, että Netflix on vihdoin saanut tuon ongelman korjattua, mikä ikinä siinä syynä taustalla sitten olikaan. Nyt joka tapauksessa Atmos äänet toimii, ja kivaltahan tämän leffa ehdottomasti kuulosti. Kokonaisuutena siis varsin hyvä ja mielenkiintoinen leffa, jota voi ehdottomasti kyllä suositella katselemaan pahimpaan toiminnan puutteeseen.

Tänään kerkesi taas vaihteeksi leffojen pariin ja leffaksi tällä kertaa valikoitui Netflixistä Sweet Girl-niminen leffa. Harvinaista kyllä tällä kertaa katsottavaa olisi ollut enemmänkin, siis sellaista joka ihan oikeasti kiinnosti, mutta tämä tuli valittua nyt, ja seuraava sitten myöhemmin. Eikä sinällään huono valinta lainkaan, leffa itse asiassa oli todella hyvä, ja sai loppunsa ansiosta erityisen hyvälle tuulelle, siis lähinnä sen hyvyyden vuoksi. Leffa oli arvoituksellinen, mutta loppu todellakin yllätti.

Sweet girl oli vaihteeksi taas leffa, jossa jotakuinkin kaikki oli kohdallaa, vaikka suoraan tämä leffa ei kuitenkaan top-listalle päädy. Leffassa näyttelijät onnistuivat erittäin hyvin, ja muuten harvoin ainakin itse näkemäni See tähti Jason Momoa Ray Cooperin roolissa oli jopa yllättävän hyvä. Samaa pitää kyllä toki sanoa myös Isabela Mercedin roolityötä Rachelina, todella todella vakuuttavaa ja hyvää työtä läpi leffan, vaikka hänenkin kohdalla todellinen hyvyys nousi esiin lopussa. Muukin kaarti oli hyvin roolitettua ja antoi taas leffasta vakuuttavan fiiliksen.

Äänien osalta leffa oli Atmos ja varsin hyvä sellainen. Ei nyt mitään ihan ääretöntä huippua, mutta se johtui ehkä sitten kuitenkin enemmän itse leffasta kuin äänistä. Mutta kyllä leffaan mahtui paljon hyvääkin äänien puolesta. Kokonaisuutena äänet tukivat leffaa hyvin, ja jälleen kerran Momoan puheääni kuulosti keskeltä oikein kivalta. Muutenkin leffa oli todella näyttävä, hyvä juoni ja kokonaisuuten erittäin viihdyttävä, joten ehkä tämä vielä sinne top-listallekin asti voisi vaikka päätyä.