Kauan sitä tuli mietittyä ja sopivaa hintaa etsittyä, mutta nyt voi tyytyväisenä onnitella itseään, Ford v Ferrari oli aivan jokaisen pennin arvoinen. Tilasin tämän leffan siis Ebaystä ja Kanadasta se varsin kivuttomasti minulle lähetettiin. Levyn hinnaksi tulee noin pari kymppiä, kun Suomessa siitä olisi joutunut maksamaan jopa reippaasti yli kolme. Levyä ei vielä Suomesta edes taida saada ja hienoa tässä on se, että 4K-leyvyillä ei ole mitään aluerajoituksia. Ainoa minkä tässä häviää on Suomi-tekstit, mutta esimerkiksi tässä leffassa niitä ei millään muotoa kaivannut.

Leffa oli todella loistava ja heti leffan alkuintroista lähtien katsojalle tehtiin selväksi mitä on tulossa, äänet kautta leffan olivat huikeat. Tästä voisi jopa sanoa, että lähellä parasta Atmos leffaa mitä on tullut kuultua, vaikka leffa ei luonteeltaan ehkä aivan esimerkiksi Gravityn tapainen ollutkaan, vaan enemmänkin ns. tavallinen elokuva. Ns. tavallisista elokuvista tässä leffassa aivan suvereenisti parhaat äänet mitä olen kuullut. Autot sinkoilivat edestä sivu surroundeihin ja siitä taakse, välillä äänet todellakin kulkivat edestä sivulle ja taakse ja esimerkiksi näin upeaa taka-kanavien käyttöä en ole vielä uusien Klipshien aikana todistanut. Ei ainakaan tarvitse enää mistään asiasta syyttää kaiuttimia, jos leffassa ei ole kunnon ääniä, tämä leffa todisti sen, että kaikki todellakin on kunnossa!

Näiden upeiden ajokohtauksien lisäksi leffassa oli hieno ukkos ja sadekohtaus, Atmoksen kanssa aina niin vaikuttava kokemus, aivankuin itse seisoisi keskellä ukkoskuuroa. Leffa puhe oli todella selkeää, ja etenkin Matt Damonin tarinapuheet kullostivat erittäin hyvältä. Muutenkin leffan yksityiskohtiin oli todellakin panostettu ja esimerkiksi auton äänet, vaihteen vaihtamiset ja kaikki tuulet ja muut kuulostivat juuri siltä kuin olisi itse istunut autossa. Leffan yleisäänimaailma oli sata prosenttisesti sitä, mitä Immersive audio tarkoittaa, ei mennyt Oscar-palkinto parhaista äänitehosteista todellakaan väärään osoitteeseen.

Loistavien äänien lisäksi leffan juoni ja näyttelijät ansaitsevat paljon kiitosta. No juoni, on varmaankin taas paljolti kirjoitettu suoraan tosielämästä, joten mikä silloin voisi mennä pieleen. Kyllähän tarinatkin pitää osata toki tuoda valkokankaalle ja tässä leffassa kaikki toimii loistavasti. Ford v Ferrari on kohtuullisen pitkä, aivan kolmeen tuntiin ei päästä, mitta siinä ei ole mitään ylimääristä, ja kauemminkin olisi tätä voinut katsoa. Elokuva ei ole liian yksityiskohtainen vaan kertoo upeasti tarinaa isosta kuvasta, unohtamatta kuitenkaan niitä yksityiskohtia, joilla todella on merkitystä. Matt Damon on leffassa todella huikea, eikä Christian Bale jää yhtään sen huonommaksi. Tykkään myös todella paljon Jon Bernthallissa, joka etenkin Netflix sarjasta The Punisher on jäänyt hyvin mieleen. Tykkäsin myös todella paljon Henry Fordia näyttelevän Tracy Lettsin roolisuorituksesta, joka todellakin oli vakuuttava, ja voin väittää hänen työnsä olleen täydellistä, Henry Ford II koskaan näkemättäkään, niin vakuuttava esitys tuo oli.

Paljon näitä levyhankintoja tulee itselle perusteltua sillä, että mitä leffoja tulee sitten tuolta levyltä katsottua sitten useampaankin kertaan. Joker on jo tullut katsottua pariinkin kertaan, ja tämä varmasti tulee myöskin katsottua useampaan kertaan, ja leffaa todellakin kehtaa esitellä myös kavereille. Tämä kuuluu myös niihin leffoihin, joka ehdottomasti olisi hieno kokemus myös hyvässä leffateatterissa. Top listalle? Ehdottomasti ainakin äänien puolesta, ehkäpä laitan myös juonen puolesta, sen verran hyvä leffa oli kyllä kyseessä.

Eilen Neflixistä paukahti avatessa eteen elokuva nimeltä The Last Thing He Wanted joka sai huomioni välittömästi. Hyvin mielenkiintoisen oloinen elokuva, jonka esittely ei kuitenkaan kertonut elokuvasta liikaa suuntaan tai toiseen. Elokuvan alku olikin todella kiinnostava, mutta lopulta jouduin valitettavasti jättämään elokuvan kesken ja jatkamaan sitä sitten uudelleen tänään.

Pohdin hetken, että aloitanko leffan uudelleen alusta, mutta päädyin sitten jatkamaan siitä mihin eilen jäin. Oliko tuo sitten hyvä vai huono päätös, niin vaikea sanoa, mutta leffa jatkui mielenkiintoisena myös tuosta eteenpäin, eikä nyt varsinaisesti tullut fiilistä, että olisin jostain jäänyt paitsi. Leffa juoni oli hyvä, mutta vaati aika paljon keskittymistä. Vaikka leffassa oli tekstitys ja kaikki, niin jotenkin voisin jopa väittää, että tästä leffasta voisi saada enemmänkin irti katsomalla sen vielä uudelleen.

Ben Affleckia en ole tainnutkaan nähdä ihan hetkeen, ainakaan siis missään uudessa leffassa, ja pitää sanoa olin hieman yllättynyt, Affleck oli edelleen oma itsensä, mutta jotenkin tykkäsin hänen roolistaan tässä leffassa. Anne Hathaway oli suorastaan loistava. Hathawayn nimi ei minulle ole tullut kovinkaan tutuksi, vaikka varmasti hänen leffojaan on tullut ennenkin nähtyä. Tai ainakin pitää nähdä, hyvä näyttelijä hyvän roolinsa lisäksi.

Kuvanlaatu leffassa oli UHD, joten kuvanlaatu leffassa oli erittäin hyvä. Muutenkin leffa oli varsin hyvin tehty ja kiva katsella. Leffassa liikuttiin monissa aika mielenkiintoisissakin ympäristöissä ja maisemissa. Siitäkin huolimatta kuva ja kuvaus toimi hyvin kautta linjan. Äänissä ei paljon ollut, eikä ollut tarvettakaan. Katselin itseasiassa leffaa aika maltillisilla äänillä ja oli vaihteeksi kiva katsella ihan näinkin. Kannattaa katsoa, ehkä itsekin palaan tähän vielä.

Tänään ja eilen tuli postista myös erittäin odotetut muutamat leffat jenkeistä, tai oikeastaan puolet taisi olla Kanadasta. En malttaisi millään olla katsomatta, mutta maltetaan nyt ainakin sen verran, että löytyy aika, jolloin nämä pystyy katsomaan kunnon äänillä. Lion King tuli jo nähtyä jonkin aikaa sitten 3D:nä, nyt tarjolla olisi ne Atmosäänet ja kuvanlaatu, jota on kehuttu UHD-Levyllä jopa vuoden parhaaksi levyksi. Gemini Man taas faktisesti pitäisi tarjota parasta kuvanlaatua mitä on tällä hetkellä levyllä mahdollista saada, joten odotan tuotakin kovasti. Omaa luokkaansa sitten onkin Ferrari v Ford ja Midway. Näihin väännetään volyymit kaakkoon ja nautitaan sitten oikein urakalla, niin paljon näiden Atmos ääniä on kehuttu! Can’t wait!!

Tänään viikon ensimmäinen erittäin odotettu Blueray postista ja tietysti heti testiin. Olenkin taas hetken odotellut jotain oikeasti laadukasta katsottavaksi, vai pitäisikö ehkä enemmänkin puhua jostain odotetusta. Bruce Springsteenin Western Starssia olen Suomeen odotellut jo jonkin aikaa, mutta koska sitä ei ole näkynyt, niin ajattelin hankkia levyn Ebaystä, tällä kertaa Briteistä. Selvää joka tapauksessa oli, että tämä leffa on nähtävä, ja mieluiten vielä saatava itselleni.

Olen nähnyt Pomon keikkoja useita, ainakin pari kertaa Suomessa ja ainakin pari kertaa New Yorkissa. New Yorkissa tuli aikanaan nähtyä maailman kiertueen viimeinen keikka pesäpallostadionilla, ja keikka oli aivan älytön spektaakkeli joka kesti yli kolme ja puoli tuntia. Ehkäpä vaikuttavin kokemus itselleni on kuitenkin ollut Pomon ensimmäinen Suomen keikka, siitä lähtien olen ollut Bruce Springsteen-fani. Pomon musiikki on lähtökohtaisesti ja suurelta osin erittäin hyvää, mutta live esiintyminen on jotain, mitä jokaisen ihmisen maailmassa pitäisi ainakin kerran elämässään kokea. Ei tarvita hienoja valoja tai räjähteitä, vain mies, bändi ja aivan mahtava tunnelma on käsillä.

Toisaalta, kerran olen myös pahasti pettynyt, ja se oli aikoinaan vuonna 2006 New Yorkissa Brucen akustinen keikka liittyen Seger Sessions albumiin. En vaan tykännyt, vaikka kuinka yritin. En tiedä oliko kyse enemmän siitä, että en tykännyt puhtaasti akustisesta keikasta, vai enemmänkin levyn musiikista, mutta tuo levy on jotain, mikä ei ole kyllä minuun vielä tänä päivänäkään uponnut. Tästä johtuen pieni pelko liittyen myös tämän uusimman Western Stars levyyn oli olemassa. Levy ei kuitenkaan ollut kovinkaan suuri pettymys, vaikkakin levyn biiseistä uppoaa erityisesti vain noin puolet. Kaikinpuolin kuitenkin ihan kuunneltava levy myös kokonaisuutena.

Tästä pitkällä aasin sillalla päästääkin sitten illan elokuvaan, tosin hyvin aiheellisesti voidaan myös kysyä, että oliko kyseessä elokuva, vai jotain muuta? Varmasti tätä voidaan tavallaan kutsua myös elokuvaksi, sillä onhan siinä tarinaa. Levy on kuitenkin aika ainutlaatuinen ja tuo hyvin pitkälti mieleen vierailun Hans Zimmerin konserttiin. Levy on ennen kaikkea musiikkia. Leffa kuitenkin koostuu lähinnä kolmesta asiasta, live musiikista, Brucen tarinoinnista ja vanhoista videoista. Leffan miljöö on aivan fantastinen, kuvaus on erittäin laadukas ja kuvanlaatu todellakin huippua Blueray-laatua, tippaakaan parempaan en toivonut. Lavalla on suuri bändi ja musiikin laatu on todella upeaa. Tätä voi hyvin verrata Zans Zimmerin levyyn, sillä erotuksella, että musiikki on hyvin erilaista. Zimmer on enemmänkin mahtipontista, tässä tehdään enemmänkin taidetta.

Yksi iloinen yllätys leffassa oli ääniraita, joka on Atmos-materiaalia. Luonnollisesti musiikissa Atmos toimii hieman erilaisella ajatuksella, eli Atmoksen tarkoituksena on luoda kuuntelijaa kokonaisvaltaisesti ympäröivä ympäristö, saada kuuntelija niin sanotusti keskelle tapahtumia. Siinä tämä leffa onnistuu hienosti, ääniraita on todella upeaa kuunneltavaa. Jos jollekin haluan demota laitteita musiikilla, Hans Zimmer on varmasti edelleen the Levy, mutta kyllä tätäkin voi hyvillä mielin näyttää. Ja kuten sanottua, näitä Atmos musiikkilevyjä ei todellakaan ole olemassa liikaa, ainakaan minä en tiedä, puhumattakaan siitä, että musiikki kuuluisi lisäksi vielä omiin suosikkeihin.

Brucen musiikki toimii ja tällä levyllä kaikki todellakin on kohdillaan. Leffan tunnelma on todella hyvä, tätä leffaa on tehty tunteella, aivan kuten Brucella materiaalia aina. Mielestäni leffa on todella laadukkaasti tehty ja mietitty kokonaisuus, tätä leyyä ei ole tehty vain sinne päin. Voin hyvinkin lämpimästi suositella tätä muillekin, eikä tarvitse olla edes Brucen musiikin fani, tämä toimii muutenkin.

En oikein tiennyt mitä sitä tekisi mieli katsoa, joten Netflix ratkaisi tuon asian puolestani. Avasin laitteet, AppleTV:stä oli Netflix jäänyt auki ja siinä ruudussa seuraavana suosituksena oli Ocean’s Twelve. Jännä juttu sinällään, että hyvinkin tuttu leffasarja ja ensimmäinen osa olikin loistavasti vielä muistissa. Tästä toisesta osasta en kuitenkaan sitten muistanut oikeastaan mitään. Sen verran toki, että tiedän tuonkin joskus katsoneeni, mutta jotenkin kaikki leffassa vaan tuntui todella uudelta. Siitäkin huolimatta leffa jätti pienen pettymyksen tunteen, ei päästy nyt lähellekään ensimmäisen osan tasoa.

Jep, näyttelijäkaarti oli leffassa edelleen erittäin kova, etenkin kun siihen oli saatu lisättyä vielä esimerkiksi cameo-rooliin Bruce Willis. Valitettavasti kuitenkaan tuokaan ei aivan minua sytyttänyt, vaikka siinä kai jonkinlaista huumori-arvoa yritettiinkin etsiä. Leffan juoni oli jotenkin hieman hidas ja ei edennyt oikein sujuvasti. Loppuratkaisu toki jälleen ihan mielenkiintoinen, mutta sitä joutui tällä kertaa odottamaan hieman liian pitkään ja kliimaksin rakentaminen oli aavistuksen tylsää. Tässä jo olisi hyvin voinut rakentaa tarinan niin, että porukka olisi maksanut Benedictille takaisin varastamalla hänen omat rahansa tai vieläkin parempaa, ryöstänyt herran loputkin rahat.

Tämän lisäksi elokuvanautintoa tänään häiritsi pahasti se, että kuvanlaatu oli ehkäpä huonointa mitä ole koskaan nähnyt. Tämä leffa Netflixissä oli laadultaan huonompaa kuin huono DVD-laatu. Kuva oli välillä niin sakeaa sumua, että mietin jo miksi tähän edes tuhlaan aikaan. Kuva ei ole itselleni se tärkein asia, mutta tässä surkea kuvanlaatu todellakin jo alkoi häiritsemään nautintoa. Enkä siis edelleenkään tiedä onko tässä kyse vain surkeasta laadusta palvelussa, vai onko omalla netilläni jotain tekemistä asian kanssa. Ääniä leffassa ei pahemmin tarvittu, eikä niitä siis ollut. Lähinnä pelkää tasaista dialogia, muutamalla pienellä räjähdyksellä ryhditettynä.

Viime viikolla mainitsin, että viikolla piti tapahtua jotain erityistä, mutta ei sitten tapahtunutkaan, ainakaan vielä. Suunnitelmissa nimittäin oli Parasite elokuva Suomen vanhimmassa maakuntaelokuvateatterissa, Elävien kuvien teatterissa Forssassa. Valitettavasti en kuitenkaan ehtinyt paikanpäälle vielä torstaina, ja leffa ei enää perjantaina pyörinytkään. En sitten ehtinyt katsomaan mitään muutakaan, joten tuon elämyksen kokeminen siirtyy myöhäisemmäksi. Käytävä siellä kuitenkin jossain vaiheessa on.

Tällä viikolla postin pitäisikin sitten tuoda jotain todella mielenkiintoista materiaalia kotiin, katsotaan milloin ehtii ne pyöräyttämään ruudulle, todennäköisesti aika nopeasti, sen verran odotetuista leffoista on kyse.

Vihdoinkin, läppäri on palannut huollosta ja kirjoittaminen taas lievästi sanottuna hieman helpompaa. No, eilisestä The 5th Wave leffasta ei paljon kirjoitettavaa synny, sen verran surkeasta leffasta oli kysymys. Ostin tämän leffan 4k-versiona Pienestä Leffakaupasta pari viikkoa sitten odotukset olivat erittäin korkealla. En tiennyt sen enempää mistä leffassa oli kyse, mutta luulin sen jollain tavalla liittyvän luonnonkatastrofiin, eli leffa tyyppiä The Quake. 4K, Atmos ja luonnon katastrofi, kaikki tulossa siis loistava leffapäivä.

No eipä tullut. Leffassa ei ollut kyse varsinaisesti mistään luonnonkatastrofista, vaan enemmänkin scifi-ufo-typpisestä seikkailusta, jos muutaman nuoren piti pelastaa maailma avaruusolioiden kaappaukselta. Ehkäpä elokuva-genre joka vähiten minulle istuu, vaikka toisaalta, ei tämä nyt ihan pahinta ufojuttua kuitenkaan ollut, vaan kyse oli kuitenkin enemmänkin ihmisten toiminnasta ja vuorovaikutuksesta. Siitäkään huolimatta leffa ei oikein kiinnostanut. Joten häiritsi jo lähtökohtaisesti se, että käytännössä aivan lapsista tehtiin tässä palkkasotureita tappamaan ihmisiä. Eihän se nyt niin pahalta tuntunut, kun leffa oli pelkkää fiktiota, mutta kuitenkin. Lisäksi leffan juoni ei ollut kovinkaan hyvä, vaikkakin jonkinlaista tasonnostoa siihen loppua kohden yritettiinkin saada luomalla pari yllättävää käännettä. Eipä kuitenkaan oikein napannut, vaan koko leffa tylsistytti alusta loppuun.

Myöskään leffan äänet eivät pahemmin hurraa-huutoja nostanut. Leffassa olisi ollut potentiaalia myös paljon parempaankin, mutta ei oikein lähtenyt. Parissa kohdassa oli ihan asiallisia kohtauksia, kuten metsässä suhisevat liikkeet, mutta kokonaisuudessaan äänet jäivät aika vaisuiksi. Potentiaalia olisi ollut paljon parempaankin, mutta väljäksi jätti fiilikset. Kokonaisuudessaan tämä leffa varmaankin lähtee kiertoon, tai ainakaan ei ole fiilistä, että tätä tulisi jatkossa uudelleen katsottua.

Retropäivä jatkui illalla nyt jo lähes pari kymmentä vuotta vanhalla Ocean’s Eleven leffalla. Klassikko, joka on saanut sekä useamman virallisen jatko-osan, että avannut tietä monelle muulle saman genren leffalle. Ocean’s Eleven on leffa, jossa ei ole jätetty mitään sattuman varaan. Joo, juoni on mestarillinen ja yksinkertaisesti parasta tässä leffassa, mutta sitä kuljettamaan on hankittu koko Hollywoodin tähtikerma, vai miltä kuulostaa nimet George Clooney, Matt Damon, Andy Carcia, Brad Pitt, Bernie Mac, Julia Roberts, Don Cheadle ja Sandra Bullock.

Eipä taida maailmasta montaa leffafania löytyä, joille tämä leffa ei olisi tuttu, sen verran suositusta leffasta on kyse. Itsekin olen leffan varmasti useammankin kerran ehtinyt näkemään, mutta hyvin se maistui tälläkin kertaa. Illalle oli The Rockin jälkeen toiveissa jotain hieman rauhallisempaa ja sitä tämä leffa todellakin tuo. Rauhallista, aavistuksen keskittymistä vaativaa, mutta silti kevyesti huumorin puolelle menevää. Leffan kuvan laatu luonnollisesti ei Netflixissä ollut kovinkaan hyvää, mutta menoa se ei tänään yhtään haitannut. Huomasin muuten myös tänään, että jos vähääkään viitsii Netflixissä käyttää aikaa leffojen etsintään, niin ihan kivoja vanhoja leffoja sieltä löytyy. Tosin, Con Airia tai Face Offia en kumpaakaan sieltä löytänyt. Niin tai näin, kiva leffa-ilta ja tästä taas seuraavaan.

The Rock, nuoruuteni suurin suosikkileffa, ja leffa, jota olen aina pitänyt parhaana näkemänäni leffana. En ole kuitenkaan katsonut tätä leffaa taas hetkeen, joskin olen tämän siis nähnyt todella monta kertaa, ja blueray löytyy myös omasta hyllystä. En oikein osaa edes sanoa mistä tämä leffa nyt tuli mieleen, mutta eilisestä päivästä lähtien on ollut selvää, että tämä leffa pitää tänään katsoa.

Muisti ei tämän leffan osalta pettänyt lainkaan, vaan kyseessä oli juuri niin loistava leffa jota muistelin. The Rock on leffa, jonka voi katsoa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä. Mietin myös paljon leffan aikana mikä tässä leffassa on niin syvästi jäänyt mieleen, ja vastauskin oli tämän jälkeen enemmän kuin selvä. Olen aina muistanut tämän elokuvan aivan ainutlaatuisen ja huikean ääniraidan. Hans Zimmer on minulle nimenä tullut tutuksi vasta keväällä hankittuani herran Live in Prague-levyn, mutta eipä ollut tippaakaan yllätys, että tästäkin leffasta löytyy herran käsialaa olevat äänet. Olen itseasiassa nuoruuteni ajatellut asiaa enemmänkin sitä kautta, että kyseessä on Jerry Bruckenheimin leffa ja Jerry Bruckenheimin leffoissa on loistavat äänet. Kuinka paljon sitä onkaan viimeisen vuoden aikana taas oppinut uutta.

Leffan hyvyys ei kuitenkan jää vain pelkkiin ääniin, vaan tässä leffassa on kaikki mitä hyvältä leffasta vaaditaan. Näyttelijäkaarti on parasta mahdollista a-luokkaa. Nicholas Cage, on uransa huipulla ja tietysti Sean Connery on tässä(kin) leffassa aivan omaa luokkaansa. Tähän kun vielä lisätään Ed Harrisin enemmän kuin vakuuttava roolisuoritus, on ainekset johonkin suureen. Leffassa on paljon huumoria, mutta pohjalla on paljon hienosti toteutettua vakavaa toimintaa. Leffan juoni on loistava, eikä tässä vaiheessa vielä kärsinyt minkäänlaista inflaatiota. Puutteita leffasta on vaikeaa löytää, sen verran loistavasta tuotoksesta tässä on kysymys.

Nyt kun eletään kovasti UHD-levyjen nousukautta ja paljon vanhoja leffoja nousee restoroituina 4K versioina, jos jotain voisin toivoa, olisi se todellakin tämä leffa 4K versiona Dolby Atmos äänillä. Leffa on kuin tehty Atmos äänille. On paljon vedenalaista toimintaa, liikutaan onkalossa ja tunneleissa puhumattakaan kohtauksesta suihkuhuoneessa, laukausten tulessa yläkanavista kohti alakertaa. Voin helposti kuvitella, kuinka upean atmosraidan tästä saisi, yhdistettynä räjähdyksillä ja upealla musiikilla. Kuvanlaadusta voisi varmasti myös 4K laadulla saada vieläkin upeamman leffan kasaan, mutta toisaalta, jälleen kerran pitää nostaa Panasonicin UHD-soittimen huikeus esiin, blueray laatu skaalattuna isolle ruudulle yhdessä 4K-tykin kanssa on jotain todella ällistyttävää. Vanhaa Playstation 4:sen kuvaa ei todellakaan ole ollut ikävä.

Laitoin tämän leffan ajatuksia erääseen Facebook ryhmään leffan katsomisen jälkeen ja sieltä heräsikin paljon lisää muistoja nuoruudesta. Mitenkä siis oli seuraavaksi vaikkapa sellaiset leffat kuten Face Off-kahdet kasvot tai Con Air? Niin tai näin, jos sinulla on The Rock vielä katsomatta, niin katsokaahan nyt ihmeessä tämä ja nopeasti!

Jos oikein tarkkaan mietitään, niin olisiko ollut jopa ihan ensimmäinen kerta elokuvateatterissa katsomassa sotaelokuvaa? Voipi olla, mutta kyllä tämä nyt tänään piti käydä katsomassa, etenkin kun matkalla Itikseen Suomipopin Aamulypsykin sitä niin kovasti mainosti. Tai oikeastaan Tuukka Ritokoskihan sitä Annnille ja Jaajolle suositteli.

Elokuva siis Oscareitakin kerännyt Taistelutoverit – 1917. Elokuva sai Oscarin muun muuassa kuvauksesta, joka todellakin oli loisteliasta läpi koko elokuvan. Elokuva kuvaus oli myös ehkäpä jotain mitä en ole juurikaan nähnyt valkokankaalla aikaisemmin. Kamera seurasi tovereita todella läheltä kiertäen ja kaartaen ympäri maastossa olevien esteiden. Mitään ei jäänyt näkemättä, mutta tunnelma elokuvassa luotiin upean kuvauksen ja erittäin hienon musiikin avulla käsinkosketeltavan todelliseksi. Eikä sinällään, kyllähän elokuvan kuvauspaikat ja lavastus oli upeaa katseltavaa, mieleen jäi ennen kaikkea kohtaukset pimeässä kaupunginrauniossa, jossa erilaiset valot ja varjot loivat käsin kosketeltavan pelon, toivon ja toivottomuuden tunteen.

Ei ole todellakaan kovinkaan kaukaa haettua etteikö tämä leffa olisi voinut ansaita Oscaria myös parhaasta elokuvasta, tosin itselläni Parasite on vielä näkemättä, ja oma suosikki saattaisi tämänkin jälkeen olla kuitenkin vielä Joker. Joker oli jotenkin vielä hieman enemmän uniikki, kun tämä leffa tavallaan kuitenkin rinnastettavissa moneen muuhunkin ennen tehtyyn elokuvaan. Leffa oli joka tapauksessa erittäin koskettava, ja vaikka juonta en tälläkään kertaa lähde enempää avaamaan, niin juoni oli tavallaan myös kovin yllättävä, siihen liittyi paljon enemmän kuin leffan alku antoi ymmärtää. Kuten monta kertaa olen ennenkin sanonut, kaikessa julmuudessaan maailman sodat pitävät sinällään toinen toistaan uskomattomampia tarinoita, onneksi näitä on sentään saatu kerättyä talteen myös jälkipolville kerrottavaksi. Antaa paljon perspektiiviä sodan julmuudesta, mutta toisaalta siitä kaikesta kuinka paljon meissä ihmisissä on piileviä voimavaroja, jotka tulevat esiin vasta aivan ääritilanteissa.

Imax-faniksi en ole vielä tähän päivään mennessä tullut, enkä tullut vielä tämänkään kokemuksen jälkeen. Näkemättä ja kuulematta voisin tässäkin tapauksessa väittää, että tämäkin leffa olisi toiminut vieläkin paremmin Atmos teatterissa. Jäin leffan jälkeen miettimään etenkin sitä, että miltä elokuva olisi näyttänyt hieman pienemmällä ruudulla, koska lähikuvaa leffassa oli niin paljon. Leffa tuli nyt todella lähelle, mutta oliko se jo liian lähellä? Äänen osalta ei mitään valitettavaa, äänet olivat todella hyvin kohdillaan ja etenkin ambient äänet ja musiikki kuulosti todella hienolta. En tiedä paljonko leffassa olisi varsinaisia Atmos efektejä ollut, mutta uskallan silti väittää, että Atmos-sali olisi tästäkin leffasta saanut vielä paljon enemmän irti. Tekisi paljon mieli käydä testaamassa tämä leffa uudelleen Isensessä, mutta toisaalta, kyllä tämä leffa tulee varmasti testattua kotonakin aikanaan, joten silloinkin näihin kysymyksiin varmasti saadaan vastauksia.

Voinkin siis erittäin lämpimästi suositella tätä leffaa kaikille (myös Jaajolle ja Annille) ja todeta, että Tuukka Ritokoski tiesi mistä puhui! Minun suositukseni tosin on, että tämäkin leffa olisi ehkä sittenkin parempi Imaxin sijaan käydä katsomassa Isensen puolella tai vaikkapa Biorexin uudessa salissa Porvoossa!

Tänään oli vuorossa pieni leffapäivä. Ensimmäisenä vuorossa oli tyttärien kanssa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen. Siitä onkín taas jonkin aikaa kun on viimeksi tullut lasten kanssa käytyä leffassa, meidän perheessä useammin vaimo on hoitanut lasten kanssa nämä piirretyt. Tänään kuitenkin loman kunniaksi pääsimme tyttöjen kanssa kolmisin leffaan ja leffana tietysti uusin Heinähattu ja Vilttitossu.

Ensimmäiseksi on jälleen todettava, et jälleen tänään sain hyvän muistutuksen siitä, miksi en käy enää tavallisissa leffasaleissa, vaan aina uudemmissa premium saleissa. Kyseessä oli siis Itiksen sali numero kaksi, ja ns. tavalliset lefftuolit. Leffan kesto oli vain reippaan tunnin, mutta koko tuon ajan enemmän ja vähemmin kiduin tuolissa. Salin tuolit olivat erityisen isolle katsojalle todella pystyssä, ja lisäksi kun jalkatilaa ei liiemmin ollut, olo oli hieman kuin lentokoneessa istuisi. Tämän lisäksi tänään sattumalta niskat jo valmiiksi kovin jumissa, joten hyvän asennon löytäminen oli todella vaikeaa. Onneksi sentään viereinen penkille tyhjä, jotta jalat sai poikittain käytävälle. Toinen asia toki näissä ei-premium saleissa on äänentoisto, mutta sitä nyt ei tarvitse tämän leffan osalta edes miettiä.

Leffana Heinähattu ja Vilttitossu oli varsin hyvä, ajoittain jopa todella hyvä. Ennen kaikkea Matilda Pirttikankaan esittämä Vilttitossu on aivan loistava. Näin Pirttikankaan vilahdukselta jo Possessa, ja tykästyin jo silloin erittäin sanavalmiiseen ja iloiseen nuoreen näyttelijään. Onneksi tuo sama iloisuus oli saatu tuotua loistavasti myös valkokankaalle, ja Vilttitossu loistaa leffassa täysin ansaitusti. Ei sinällään, että Heinähatussakaan olisi mitään vikaa ollut, Emilia Levy ansaitsee aivan yhtälailla aploodinsa. Kaikista aikuisista vastaavasti ei voi täysin samaa sanoa. Jotenkin sellainen fiilis, että leffa olisi toiminut aivan yhtä hyvin tai vieläkin paremmin ilman aikuisten älytöntä ylinäyttelemistä. Olisiko ollut Episodi-lehti kun kuvasi tätä sokerihumalaksi, joka kyllä kuvaa aikuisten näyttelemistä erittäin hyvin.

Lopulta kuitenkin kiva aamupäivä leffassa, tätä voin suositella muillekin lapsiperheille, meillä ainakin lapset tykkäsivät Ja nauroivat välillä ihan kippurassa. Leffan juoni oli muutenkin erittäin hyvä, onnistunut. Ehkäpä meillä myös ollaan hyvin lähellä samaa tilannetta, tosin meillä nuorempi ei niinkään kadehdi vanhemman koulun käyntiä, vaan tilanne on ehkä enemmänkin ollut päin vastoin. Eikä tässä tarvinnut vanhempienkaan tylsistyä.

Se oli sitten aika kolmannen ja viimeisen Robert Langdon sarjassa. Infernossa jatketaan totutulla linjalla, jossa maailmaa uhkaa jälleen uusi katastrofi ja sen estämiseen tarvitaan jälleen. historiallisen arvoituksen selvittämistä. Luonnollisesti apuun on jälleen kutsuttu Robert Langdon, tosin tällä kertaa kahdesta edelliskerrasta poiketen leffa alkaa kun Langdon löytää itsensä sairaalasta. Tai niin muistinsa menettänyt historian tutkija ainakin luulee. Vihdoin tässä kolmannessa osassa mies joutuu itsekin jo laittamaan niin sanotusti kädet saveen.

Leffa jatkaa hyväksi todistelulla linjalla ja leffan voi helposti todeta kuuluvan DaVinci Koodin aloittaman sarjan jatkoksi. Leffasarjassa jokainen elokuva on kuitenkin selkeästi oma elokuvansa ja välttänyt loistavasti fiiliksen halvasta kopioinnista, joka näissä on usein pelkona. Tällä kertaa aihe on hyvinkin ajankohtainen. On pelottavaa miettiä, että millaisen paniikin jokin rutto saisi aikaiseksi, jos pelkästään yksi Korona-virus on jo saanut maailman aivan sekaisin. Maailma on muuttunut paljon ja nykymaailmassa ihmiset reissaavat niin paljon ristiin rastiin, että on pelottavaa edes ajatella mitä tälläisessä tilanteessa voisi oikeasti tapahtua.

Inferno on vuodelta 2016 ja aletaan olla siinä rajoilla, että leffassa olisi voinut olla alkuperäisenä Dolby Atmos raita. En tiedä oliko, mutta tässä versiossa se ITunesissa joka tapauksessa oli. Ääniraita oli varsin kivaa kuunneltavaa, vaikka mistään referenssi-leffasta ei tietenkään ollut kyse. Leffaan oli tuotu Atmos-ajan helikopterit eli dronet, ja niihin liittyen kuultiin ihan kivoja efektejä. Arcamin äänet osaavat edelleen vakuuttaa päivästä toiseen ja tälläkin kertaa liikuttaessa tilasta toiseen äänet kuulostavat todella aidoilta. Äänien laatua tulee itsekin arvioitua turhan paljon eri tehosteiden kautta, mutta Arcamissa vahvuutena ehdottomasti äänien realistisuus ihan yleisesti.

Langdon sarja on nyt siis tältä erää paketissa ja hyvillä mielin tämä sarja tuli katsottua. Sarjasta ei tule mitään instant klassikkoa, joten aivan heti tätä ei varmastikaan tule uudelleen katsottua, etenkään kun äänimaailmakaan ei sitä suoranaisesti vaadi. Jos et kuitenkaan tätä ole ennen nähnyt, niin sarja on ehdottomasti katsominen arvoinen. Itselläni etenkin Inferno oli niin hyvin muistissa, että mikään ei varsinaisesti päässyt yllättämään.

p.s. Pistää muuten harmittamaan kun tämän päivityksen kovalla vaivalla pädillä naputtaa ja lopulta kun mielestään saa sen hyväksi, poistaa pädi koko tekstin kuvia lisätessä tallentamatta! En todellakaan ole pädillä kirjoittamisen fani, toivottavasti läppäri palaa pikaisesti huollosta!