Netflix tarjosi tähän iltaan Blood and Gold-nimisen leffan, jonka tapahtumat perustuvat natsisaksaan. Oletko muuten ennen kuullut leffasta, jossa natsit sodan loppuessa yrittävät löytää suuren kasan kultaa turvatakseen sodan jälkeisen toimeentulon loppuelämäksi. Jos vastasit tähän kysymykseen kyllä, tutulta kuulostaa, niin olet varmaankin ollut hiljattaen elokuvissa katsomassa suomalaista leffaa nimeltä Sisu. On itse asiassa aika hämmentävää, miten samanlaisia elokuvia tässä on pienellä ajalla kaksi, joissa todella todella paljon samaa. Katsotaanpa siis asiaa hieman tarkemmin, yritän kuitenkin tässäkin olla paljastamasta leffan juonta sen enempää.

Ensinnäkin leffa alkaa hyvin samantapaisesti kuin Sisu, ja kun alku vielä päättyy hirttämiseen, aivan samantyyppisessä kohtauksessa kuin Sisussa, niin herättää jo heti paljon kysymyksiä. Sen jälkeen etsinnässä on iso kasa kultaa, ja vaikka kulta ei tällä kertaa olekaan päähenkilön hallussa, niin kyllähän tästä löytyy ideana taustalla aivan samalla tavalla yksinäinen sotaa nähnyt taistelija, joka on kyllästynyt sotimaan ja päättää sen jälkeen taistella viimeisen taistelunsa natsien pientä komppaniaa ja vastaan, uhmaten kuolemaa ja kaikki mahdollisia hengissäpysymisen tapoja. Naisiakin tulee lopulta avuksi taistelussa, aivan kuten Sisussakin.

Hämmennystä lisää vielä sekin, että musiikissa liikutaan aivan samantyyppisissä teemoissa, ainoa mitä puuttuu on Sisussa erittäin isossa osassa olevat väliotsikot. Mutta ennen kuin jatketaan jatketaan tarkemmin tuohon musiikkiin, niin todetaan nyt siis kuitenkin, että vaikka tässä oli kyseessä tosi hyvä leffa kyllähän meidän Sisu voittaa silti tämän leffan ihan mennen tullen. Sisussa on ehkä aavistuksen suorempi juoni, tässä muutamia aika hyviä juonenkäänteitä, mutta Sisussa ehdottomasti enemmän huumoria ja paremmat näyttelijät. Molemmissa leffoissa paljon Tarantinoa, ja kestoa noin puolitoista tuntia. Hyvä leffa siis, mutta Sisua kotiin odotellessa.

Mennään kuitenkin seuraavaksi siihen, mikä tässä leffassa oikeasti olikin sitten aivan timanttia, ja se oli äänet. Nyt leffaan oli todellakin tehty Atmos-raita, joka todellakin oli Atmos-raita. Leffassa äänet oli pannattu ja objetit sijoiteltu todella loistavasti paikoilleen, ja nyt ensimmäistä kertaa varmaan koskaan voin sanoa, että ihan oikeasti kuuli kaiuttimen siellä, missä sitä ei (vielä) ole. Eli front wide kaiuttimia huoneessa ei vielä ole, mutta ääni tuli todella hienosti pää ja surruound-kaiuttimien keskeltä, kuulostaen aivan kuin siellä olisi kaiutin ollut. Ääntä muutenkin liikuteltiin leffassa todella hyvin paikasta toiseen ja raita tuli leffan tapahtumia ihan täydellisesti. Paljon ääniä ”kuvan ulkopuolella” ja ääni muutenkin todella tarkka ja laadukas. Tähän kun vielä lisätään se, että muutamassa kohdassa subbarit kävivät todella matalalla ja tiukkana, oli tämä kyllä äänien puolesta aika nappi suoritus!

Äänistä vielä loppuun sen verran, että olen tuossa puuhaillut muutaman päivän huoneeseen Diffuussoria, joka oli tarkoitus sijoittaa eteen, vajaan metrin päähän kankaasta. Tuollaista kehuttiin todella paljon jossain YouTube- videossa, joten koska hyllyssä oli ylimääräisiä tarvikkeita, niin ajattelin kokeilla ja väsätä itse tuollaisen. Faktuaalisesti en pysty lainkaan kommentoimaan oliko tuosta rakennelmasta jotain hyötyä, mutta sain sen eilen pakoilleen ja nyt oli ensimmäinen leffa kun se oli käytössä. Äänimailma leffassa tänään oli todella todella selkeä ja kirkas, paljon avarampi, eli juuri sitä mitä tuon pitikin tuoda. Oliko kyseessä sitten leffa vai Diffuussori, niin aika näyttää. Joka tapauksessa tänään tuli nautittua leffasta aivan täysin rinnoin!

Yksi parhaista puolista Netflixissä jo edellisellä kierroksella oli ehdottomasti se, että sieltä löytyy paljon leffoja eri maista. Aikaisemmin katselin etenkin paljon Espanjalaisia, jotka olivat järjestään erittäin hyviä. Nyt vuorossa oli kuitenkin taas harvinaisempaa maata, eli Italialaista. Leffan nimi oli Nimeni on Vendetta ja kyse hieman tälläisestä perus lähtötilanteesta, jossa entisen tappajan tausta alkaa paljastua kun historian tapahtumat palaavat arkeen ja tappajat alkavat seurata. Kosto menee kuitenkin hieman pieleen ja siitä alkaa taas tälläinen perus ihmisjahti, jossa ihmisiä lahdataan pois tieltä sitä mukaa kun niitä sattuu tulemaan. Siihen sivuun vielä pientä Isä-tytär kuviota ja leffa on valmis.

Mut jos nyt tuo alun kuvaus on hieman karu, niin ei tämä nyt missään tapauksessa ollut kovinkaan huono leffa. Paljon sellaista pientä nykyajan tekniikkaa, juoni varsin kuitenkin hyvä ja sujuva ja kyllä tykkäsin myös näyttelijöistä. Alessandro Gassmann on erittäin hyvä, eikä muussakaan kaartissa ole mitään valitettavaa. En tiedä yhtään minkälaisen budjetin leffasta tässä on kyse, mutta ennen kaikkea tärkeää on se, ettei leffasta tule tippaakaan halpa fiilis, vaan leffa vaikuttaa kuitenkin erittäin laadukkaalta. Eikä tätä nyt ole lopullakaan pilattu, eli vaikka leffa kestää vain sen puolitoista tuntia ja loppuratkaisu on ehkä hyvin arvattavissa, niin kyllä tämän leffan parissa ihan viihtyi.

Mutta, mitäpä sitä muuta tapahtuu, koko ajanhan sitä pitää jotain värkkäillä. No ensinnäkin katselin tuossa taas jonkinaika sitten youtubea ja siellä puhuttiin kovasti kuinka tuollainen skyline-diffusor auttaa äänimaailmaa ja miten se tekee niin sanotusti tilasta avaramman ja suuremman. Katselin sitten tuossa hieman hintoja, ja vaikka noita on valmiina jopa poistomyynneissä tarjolla, niin kyllä 50 euroa kappaleelta on aika suolainen hinta 60x60cm palasta käytänössä styroksia. Joo, joku insinööri on varmaan tuota tehnyt monta tuntia, mutta silti, onhan tuo aivan naurettava hinta, sama kun jotkut myyvät koivupöllejä monella kympillä sisustuselementtinä.

No jokainen varmasti arvaa jo mihin tämä on seuraavaksi menossa, eli pitihän sellaisen rakentamista sitten selvitellä hieman itse. Puutavara löytyi valmiiksi nurkista, joten hintaa tälle kokeilulle tulee aika lailla nolla euroa plus maalit, joten kalliiksi tämä ei tule, toimii tai ei. Ja sitten siihen toimimiseen. Monet ovat sitä mieltä, että tuolla kuviolla pitää olla jokin hyvin tarkka ja suunniteltu kuvia, en vaan pysty mitenkään ymmärtämään, että miksi. Joten päätin asiaa tutkittuani sitten vaan latoa nuo palikat tuohon ihan randomisti, jos ei tuosta mitään muuta apua ole, niin vaikka sitten sisustus elementiksi. En vaan jotenkin pysty ymmärtämään, miten äänen käyttäytyminen voi merkittävästi muuttua, riippuen missä järjestyksessä nyt palikat ovat. Ymmärrän, että tuo varmasti rikkoo äänen ja se sen tarkoitus on, mutta miten se ”oikea” järjestys sitä muuttaa, ei ymmärrä. No, aika näyttää mitä tuosta tulee.

Toinen hieman suurempi juttu sitten on tässä myös vireillä, ja rehellisesti sanottuna, uurin juttu ikinä tässä harrastuksessa. Aika monta asiaa tulee toivottavasti pian mullistumaan ja paljon, jännittäviä aikoja siis eletään. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Nyt on kyllä sitten ajatukset sen verran solmussa, että pakko koittaa asiaa hieman tänne blogiin selventää. Olipas aikamoinen pläjäys niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta ennen kuin mennään itse leffaan niin muutama sananen yleisesti. Ensinnäkin on edelleen todella todella harmi, että ihmiset eivät ole löytäneet koronan jälkeen takaisin leffateattereihin. Koronalla on varmasti oma vaikutuksensa, mutta toisaalta jatkuvasti nousseet lippujen hinnat eivät millään anna kaikille enää mahdollisuutta leffateattereihin päästä. Jos miettii tämänkin päivän leffaa, joka nyt ei varsinaisesti ollut perheleffa, niin nelihenkinen perhe kuitenkin syö noilla lippujen hinnoilla viikon, ja se on nykyajassa aika paljon rahaa kun kaikki nousee, ja ihmisillä on vaikeaa jo ihan peruspalvelujen kanssa. Harmi sikäli, että tämäkin leffa on ollut aika blockbuster, mutta nyt ensi-ilta viikonloppuna sunnuntain primetimessa katsojia suuressa salissa ehkä juuri yksi ihminen per rivi. En vaan mitenkään voi ymmärtää miten tämä on leffateattereille kannattavaa ja miten ne pysyvät pystyssä. Jos taas pysyvät tällä pystyssä, hintoja on varmasti varaa laskea ja paljon. Puitteet muuten ihan loistava, vihdoin koko kankaan kokoinen skriini ja äänet Dolby Atmosta.

Leffa olikin sitten aikamoinen vuoristorata. Leffaan oli ympätty iso kasa edellisten osien tähtiä ja aivan mahdotonta sanoa kuka milloinkin taistelee kenenkin puolesta ja kenenkin puolella. Onko hahmoja mukana sitten ajoittain jo hieman liikaakin, niin hieman sellainen fiilis alkaa välillä tulla. Etenkin kun ns. pahiksia tulee jatkuvasti vaan sarjaan lisää, ja yhtäkkiä ne ovatkin taas hyviksiä jne. Perhe-sanaa leffassa viljeltiin taas usein, mutta ei tällä kertaa häiritsevän paljon. Oli kuitenkin jo hieman hämmentävää, että ketkä siihen perheeseen milloinkin kuuluvat, toki Torreton pojan ympärillä kaikki pyörii, mutta kaikki muu onkin sitten mysteeriä. Sinällään siis kuitenkin ihan hienoa, että vanha ryhmä on aika lailla kokonaisuudessaan kasassa, mutta jotenkin vaan arkaa tarina rönsyillä.

Vanhoista hahmoista edelleen oma suosikki on ihan ehdottomasti Jason Statham, vaikkakin tässä leffassa hyvin pienessä osassa. Toinen suosikki (Fast leffoissa) Dwayne Johnsson teki myös varsin vaatimattoman roolin, joka kuitenkin teki selväksi, että seuraavassa osassa rooli taitaa olla aika eri. Jännä, että tässä sitten kuitenkin jätetty käytännössä täysin pois. Toki Vin Diesel on aina hyvä ja kannattelee tietysti koko sarjaa, hämmentävää on vaan se, että Diesel ei vanhene lainkaan. Uutena pahiksena leffaan oli tuotu Jason Momoa, joka oli kyllä hyvä, ei ehkä ihan niin loistava kun olin ennakkoon saanut käsityksen, mutta ehkä se johtui enemmänkin roolista, ei roolin esittäjästä tai sen hyvyydestä. Monesti Momoaa katsoessa tuli lähinnä mieleen vain Bondit, jotenkin tuo pahiksen rooli oli hyvinkin Bondimainen. Muutenkin muutama kohtaus herätti enemmän vivahteita Bondista kuin Fastistä.

Leffasta kuitenkin ensimmäinen pari tuntia oli silkkaa Fast and the Furious laatua. Tykkäsin ihan sikana, ja aika meni aivan siivillä. Leffa oli juuri sopiva reilut pari tuntia, eikä sitä ollut mielestäni kyllä venytetty yhtään turhaan. Tykkään näissä erityisesti juuri siksi, että toimintaa riittää, mutta rytmitys on loisteliasta. Lyhyitä napakoita toimintakohtauksia joilla on tarkoitus, ja sitten taas rauhallisempaa keskustelua ja juonen rakentamista. Menoa siis riittää, ja tällä kertaa se pysyi pitkään myös varsin kohtuullisena, vaikka aikamoisia ylityksiäkin realismissa taas tuli vastaan. Mutta sitten..

Sitten tuli leffan viimeinen pari kymmentä minuuttia, joka oli hämmentävyydessään pahinta mitä olen koskaan leffassa kokenut. Kun olin tähän asti keskittynyt täysin leffaan ja nauttinut siitä, viimeisen parikymmentä minuuttia lähinnä vain naureskelin itsekseni ja mietin, että mitä hittoa täällä tapahtuu. Leffan loppu oli sekava, täysin epäuskottava ja jotenkin täysin juosten kustu. Tuntui, että piti vaan tehdä ihan kamalasti kaikkea, jotta päästää promoamaan seuraavaa osaa, jotenkin tämä ei nyt ainakaan minua saanut tippaakaan sellaiseen fiilikseen, ettei seuraavaa osaa jaksaisi odottaa. Hyvin jaksaa, eikä mitään kiirettä nähdä mitä seuraava osa tästä kaaoksesta tuo tullessaan.

Lisäksi kun tähän vielä lisätään aivan käsittämätön Hooverin patokohtaus, niin ei vaan voi käsittää. En halua paljastaa juonta, mutta tuohon kohtaukseen tiivistyy niin paljon epäuskottavuutta, että itse olisin nyt kyllä jättänyt jo jotain tekemättä. Ainii, ja kaiken kruunuksi vielä sukellusvene out of nowhere. Mutta kaikesta tästäkin huolimatta todellakin viihdyin ja leffa oli mielestäni kuitenkin erittäin hyvä, ja äänien puolesta sellainen, että tätä leffaa ei todellakaan jaksaisi kotiin odottaa. Tästäkin leffasta tulee niin jäätävän hauskaa kun sen pääsee kotona katsomaan. Tulee muuten Martyille sellainen iltapuhde, että taitaa naapuritkin tarvita lomaa sen jälkeen. Oon taas aika innoissani, kaikesta huolimatta.

Netflixistä tuli taas etsittyä ja Nwtflixistä tuli löydettyä. Eli perjantai-illan leffaksi löytyis sellainen leffa kuin Mother, joka on saanut kyllä jo jonkin verran huomiota. Leffasta tuli myös itselle aika paljon kommentteja, enemmän kuin ehkä mistään muusta leffasta on aikaisemmin tullut. Ja ne kommentit ovat kyllä olleet hyvin yllättäen täysin vastakkaisia, eli toiset ovat ihan selkeästi tykänneet ja toiset taas eivät. Mistäköhän se sitten johtuu, niin varmasti monesta asiasta.

Yksi pointti on varmasti Jennifer Lopez, josta toiset eivät selvästikään ole olleet vakuuttuneita, kun taas toisille se on uponnut ihan hyvin. Itselleni se ei ainakaan herättänyt kyllä mitään kovinkaan negatiivista vaan mielestäni J Lo selvisi vaativasta roolista erittäin hyvin ja mielestäni oli kyllä aivan riittävä vakuuttava. Nimenomaan se on monesta ehkä jäänyt kärvistelemään, että voiko noin kaunis nainen olla uskottava roolissa, jossa kyse on kuitenkin lopulta aivan kylmäverisestä tappajasta, jonka äidinvaistot todellisuudessa ovat vasta heräämässä näin vuosia myöhemmin. Mielestäni siis hyvä rooli, josta J Lo selvisi oikein mallikkaasti. Muuten leffassa ei ihan hirvesti huippurooleja ollut, Paul Raci on erittäin hyvä, mutta rooli aika pieni, vastaavasti taas Omari Hardwick on isommassa roolissa erittäin hyvä, mutta samoin jää pahasti J Lo:n varjoon, jonka rooliin leffa tietysti perustuu.

Juonellisesti tykkään leffasta, vaikka se ei nyt mikään käsikirjoituksen mestariteos olekaan. Hyvin sujuva ja hyviä käänteitä sisältävä, mutta ei mitään yllättävää ja järisyttävää. Koko ajan tavallaan tietää mitä ehkä tuleman pitää, mutta silti leffassa kyllä pysyy silmät kiinni enemmän kuin hyvin. Viihdettä, sitä tämä ennen kaikkea oli. Ainiin, ja leffa tällä kertaa tuli katsottua ilman MADVR:ää, joka on tällä hetkellä hieman ”huollossa”, eli päivitin version ja nyt alan pikku hiljaa selvitellä asetuksia taas ihan alusta.

Viikonloppuna tuli käytyä myös leffassa, lasten kanssa, ja siitä lisää myöhemmin. Kohta kuitenkin pitäisi suunnata takaisin tuonne paikalliseen Biorexiin ja tällä kertaa ihan yksikseen. Leffana yllätys yllätys Fast X, ja sen suhteen odotukset aika kaksi jakoiset. Olen aivan varma, että tykkään, ihan vaan sen vuoksi, että kyseessä on alusta lähtien ollut yksi suosikeistani, mutta kuten jo viime osan kanssa kommentoin, stunteissa on menty jo aivan liian pitkälle, ja käsitykseni mukaan sama linja jatkuu tässäkin. Family sanaa ei tässä kuitenkaan kuulemma käytetä kuin 12 kertaa, joten ehkä sen suhteen odotukset paremmasta leffasta ovat perusteltuja. Viihdettä aivan varmasti joka tapauksessa, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

Ei mene kaikki nyt tällä hetkellä ihan niin kuin toivoisi, mutta toisaalta sitä kai kutsutaan elämäksi. Ensinnäkin näitä päivityksiä tulee paljon harvemmin kuin toivoisin, mutta syy siihen on yksikertainen, ei vain ole ollut aikaa leffoja katsoa. Työkuviot, perhe ja lapset vievät toki omansa, mutta se mikä enemmän on tältä harrastukselta nyt vienyt sen vähänkin ajan on ollut parin kuukauden kuntokuuri, eli salilla on tullut käytyä neljä kertaa viikossa ja ihan vaan huvin vuoksi tuli mm. menneenä viikonloppuna juostua yksi puolimaratonkin, siihenkin kului yhden uuden marvelin leffan verran aikaa, eli melkein kolme tuntia taas vähemmän vapaa aikaa. Onko tämä sitten hyvä vai huono syy olla katsomatta leffoja niin se on sitten varmasti jokaisen ihan itse päätettävä. Eikä tuo rehellisesti sanottuna nyt ole ainoa syy, toinen syy on vaan se, että ei ole jaksanut. Leffa huoneessa on tullut vietettyä aivan liikaa aikaa, mutta toisaalta kaikki DVD:t on saatu ripattua jo Nassille ja 4k levyjäkään ei ole enää paljon jäljellä, joten kyllä tämä kolmisen viikkoa on vaan ollut aikamoinen rypistys. Olo siis on ollut vähän sellainen, että hoidetaan tämä nyt tästä alta pois ja sen jälkeen pääsee säätämään laitteet kohdillee ja alkaa taas leffatkin varmasti maistumaan.

Jotain kuitenkin aina välillä ja alkuviikosta sellainen leffa oli AVA Netflixistä. Aika mielenkiintoiselta vaikuttava leffa ja sitä se lopulta myös olikin. Vaihteeksi taas juonellisesti jotain hieman erilaista ja virkistävää. Leffa oli tunnelmaltaa toisaalta aika rauhallistempoinen, mutta silti juoni meni koko ajan tasaisen varmasti eteenpäin, kohti aika mielenkiintoista loppua. Tässäkin leffassa oli taas jotain sitä John Wickmäistä, oli yksi herra ylitse muiden, joka nyt vaan sattuu laittamaan kaikki muut pakettiin, ihan vaan sen vuoksi koska huvittaa. Kivaa toimintaa, mutta ei nyt ihan top-lista luokkaa kuitenkaan.

Rippaukset siis jatkuu ja toisaalta tällä viikolla pitäisi päästä vielä leffaankin. Uusin Fast and the Furious on nimittäin teattereissa, ja ehdottomasti taas niitä leffoja joka pitää siellä nähdä. Paikkana tullee varmasti olemaan kotikylän Biorex ja siellä Prime sali, mutta saapa nähdä milloin on oikea ajankohta. Odotukset luonnollisesti todella korkealla, onhan kyseessä kuitenkin yksi suurimmista suosikki saagoista. Muutama leffa on tullut tilattua myös kotiin, joukossa todellinen helmi ja paljon loistavaa musiikkia. Niistä lisää kun saksasta taas tänne asti ehtivät. Ja rippauksesta kyllä pitää vielä sen verran sanoa, että kesän ehkä pystyy vielä striimejä pitämään auki, mutta syksyllä kun ei niin paljon taas ruudun pariin ehdi, niin maksuja on varmaan vaan pakko vähentää. Tulee leffat pirun kalliiksi ja katsottavaa on hyllyt (tai nas) täynnä.

Ajattelin kirjoitella tänään jotain aiheesta, jota tuskin olen blogissani aikaisemmin pahemmin kirjoitellut, enkä varmaan ihan hirveästi tule jatkossakaan käsittelemään nimittäin uniani. Tällä kertaa siihen on ehkä kuitenkin ainakin jotain pientä aasinsiltaa, jota rakentaa. Unessani minut oli nimittäin kutsuttu jonkun leffan ensi-iltaan ja olinkin sinne sitten hyvin myöhässä kavereiden kanssa suuntaamassa. Jostain syystä vartijat ovella eivät olleet täysin samaa mieltä ja jouduin lopulta murtautumaan väkisin heidän välistä ja lopulta löysin tieni lähes täyteen leffateatteriin. Siellä olikin sitten hyvin mielenkiintoinen ensi-ilta, josta sitten pääsimme leffan tekijöiden saattelemana astumaan suoraan valkokankaan läpi leffan todellisiin kuvauksiin, tai tavallaan siis elokuvaa, mutta siellä katselimme elokuvaa ikäänkuin livenä. Oliko kyllä aika mielenkiintoista, vaikka uni aika nopeasti tuosta sitten päättyikin, olisihan tuota leffan tekemistä voinut katsella pidempäänkin.

Liekö unet sitten johtuneet perjantaina elokuvasta, sillä myöhäisillassa tuli katsottua sellainen leffa kuin Empire of Light Disney Plussalta. Leffan valintaan meni tällä kertaa vaatimattomat pari sekuntia, nimittäin välittömästi kun traileri pyörähti käyntiin, tiesin, että tämä leffa pitää nähdä. Leffa siis pyörii elokuvateatterin maailmassa, käsitellen todella hienosti mustien rotusortoa ja huonoa kohtelua 1980 luvun alkupuolella. Sam Mendesin leffa on loistava, rehellistä ja karua kuvausta maailmasta, joka tietenkään ei ole tänä päivänäkään kadonnut mihinkään. Aihe on ollut tapetilla enemmän kuin ehkä koskaan, ja hyvä niin. Eikä leffan juoni kulje pelkästään myöskään tuon aiheen ympärillä, vaan mielenterveyden ongelmat ovat myös upeasti esillä, nekin valitettavasti osa yhteiskuntaamme enemmän kuin koskaan.

Vaikka tälläisestä elokuvasta voisi helpolla saada vaikka kuinka synkän, niin mielestäni leffa on kuintenkin enemmän positiivisuuden ja toivon leffa. Leffassa kaikilla on onnenhetkiä ja syvä yritys parempaan elämään. Tietysti, kuten niin usein muutenkin leffoissa, kun rankkaan aiheeseen lisätään ripaus rakkautta, tulee siitä myös väkisinkin myös onnea. Harmi vaan kun vielä tänäkään päivänä kaikki rakkaus ei ole sallittua. Vaikka Olivia Colman ja Micheal Ward ovat leffan suvereenit tähdet, niin ehdottomasti upeimman roolin Mendes on kirjoittanut tähän leffaan Stephenin äidille Delialle, jota näyttelee hienosti Tanya Moodie. Tuo rooli leffan tavallaan sivuosassa osoittaa, kuinka mestarillisesti tämä leffa on kirjoitettu. Upea leffa, upea leffailta yön hiljaisuudessa. Suosittelen lämpimästi ja itselle tuli vaan jatkuvasti mieleen, että kuinka hienoja leffat oikeasti ovat ja kuinka hienoa olisi joskus vaikka omistaa ihan oma oikea leffateatteri, josta rakentaa juuri sellainen kuin itse haluaa.

Tuli tuossa muuten tilattua muutama leffakin taas lisää, vaikka kovasti viikonverran sitä vastaan urhoollisesti taistelin. CDON:issa nimittäin oli kevään Black Friday eli Green Friday ja UHD-leffoja kymmenen 110 eurolla. Niitä olisi saanut myös ostaa 65 eurolla viisi, ja tuota itse asiassa olin todella pitkään miettinyt ja pyöritellyt. Joitakin leffoja, joita alunperin mietin oli jo poistunutkin, ja jotenkin tuon edes viiden kasaan saamisessa oli todella haastetta. Pari kolme leffaa olivat sellaisia, jotka oli vaan jossain vaiheessa saatava, ja sitten kun asiaa pyörittelin uudelleen ja uudelleen, niin näitä ei olisi mistään saanut alle parilla kympillä. Yksi tälläinen ehdottomasti Elvis, jonka haluan myös kotona nähdä. Lopulta sitten päädyin kuitenkin ostamaan koko kympin satsin, sillä on se kuitenkin iso ero onko leffan hinta 11 vai 13 euroa kappaleelta, nythän tavallaan sain sitten yhden lisäviidestä ilmaiseksi. Instassa lisää kuvia kun saapuvat, ja tietysti sitten pikku hiljaa myös päivityksiä täällä kun leffoja on ehtinyt katsomaan. Onneksi kohta on kesäloma, ja ehtii oikeasti leffoja taas katsomaan, odottamassa jo aika kasa kaikkea katsottavaa.

Kuten blogiani seuraavat hyvin tietävä, olen jo todella pitkään odottanut pääseväni leffateatteriin katsomaan John Wick 4 leffaa. Yhtään aikasempaa näistä leffoista en ole aikaisemmin leffateatterissa nähnyt, mutta kaikki John Wick leffat ovat kotona olleet äänien puolesta loistavia, ja leffoinakin varsin hyviä. Ykkönen ollut paras, sen jälkeen kakkonen hieman heikompi ja kolmas taas hieman parempi kakkosta. Tätä nelosta miettiessäni prosessi on ollut pitkä, ensimmäisenä toiveena oli mennä katsomaan se Finnkinon Imax saliin Itikseen, ja sinne olin jo ostamassa lippua kun tajusin hinnan olevan aivan kohtuuton. Sen jälkeen olen yrittänyt kovasti sovittaa kahta asiaa, Biorexin Prime salissa näytettävää nelososaa ja omia aikatauluja. Leffa on sen verran aikaa jo pyörinyt, että todellakaan joka päivä se ei siellä ole ollut, ja vielä harvemmin enää Primesalin Atmos laadulla. Joten nyt vihdoin aikataulut ja sali täsmäsi, joten ei muuta kuin nauttimaan huippuatmosleffasta huippusalissa.

Saavut leffateatteriin, istut mukavasti penkkiin, katsot mainokset läpi, (joissa muuten pari aika kovaa leffaa) ja sen jälkeen se tapahtuu, kahdessa sekunissa leffanautinto pilalla. Olet odottamassa Dolby Atmos demoa ja ruutuun yllättäen välähtääkin Dolby 7.1 demo!!! Siis mitä ihmettä, tulinko tosiaan katsomaan uutta John Wick elokuvaa Biorex Prime saliin Dolby 7.1 ääniraidalla?? En osaa yhtään sanoa mistä tämä johtuu, enkä siihen varmaan tule koskaan vastausta saamaan. Syy ei varmaankaan myöskään ole Biorexin päässä, mutta silti mieleeni hiipii vain yksi kysymys, Mitä hittoa nyt Biorex! Voiko syy olla siinä, että raidasta olisi levityksessä vain Imax versio, enpä usko. En vaan voi tätä asiaa ymmärtää. Eli kolme tuntia leffaa edessä, eikä edes Atmos ääniä.

No, mutta eipäs nyt olla kuitenkaan ihan niin dramaattisia, eipä tämä suuri epäkohta nyt kuitenkaan ihan koko iltaa pilannut. Leffassa minun lisäksi vain neljä muuta, eli käytännössä oma teatteri ja koko salin keskipaikka. Odotukset itse leffalle myös juonen osalta aika suuret odotukset, olihan sitä tullut tällä kertaa valmistauduttua erityisen hyvin, ja kaikki kolme aikaisempaa oli juuri tullut tätä varten kotona katsottua. Juonikuviot olivat jollain tapaa selvillä ennen leffaa, mutta silti, kyllä leffan juoni pääsi hyvässä mielessä yllätämään todella positiivisesti. Jos otetaan pois pari todella todella pitkää ja mielestäni aivan liian pitkää ja leffaa turhaan kolmetuntiseksi pitkittävää taistelukohtausta, niin leffan juoni oli todella hyvä ja mielenkiintoinen. Nämä pari kohtausta olivat toisaalta näyttäviä ja varmasti monelle tässä leffassa juuri sitä parasta antia, mutta jossain vaiheessa vaan alkaa mennä maku kun mieheen on ammuttu patalijoonan verran luoteja ja tuhansi iskuja, ja silti meno jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pelkästään Wickiin törmätään autolla kymmeniä kertoja leffan aikana, ja aina herra siitä vaan nousee kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kyllä, osa koko leffan ideaa, mutta itseäni alkoi jossain vaiheessa kyllästyttämään, etenkin kun kaikki muuta hahmot ja jutut olivat leffassa niin loistavia.

Mainittakoon tosin heti kärkeen, että koko sarjan oma ehdoton suosikki sai luodista heti alussa, en tosin mainitse kuka, niin ei mene juoniopaljastusten puolelle. Katso leffa niin tiedät kuka on suosikkini. Bill Skarsgård oli itselleni uusi tuttuvuus, ja mikä rooli! Tähän rooliin olisi yhtä hyvin voitu valita Rami Malek, mutta onneksi ei ollut nimittäin tämä hieman puheeltaan Malekia muistuttava ruotsalainen oli roolissaan aivan jäätävän hyvä. Vinstonista olen tässä tykännyt myös alusta lähtien, tässä leffassa sai ehkä vieläkin normaalia isompaa roolia ja ruutuaikaa, minkä herra todellakin oli ansainnut. Tykkäsin todella paljon. Eli leffana tämä oli erittäin hyvä, voisin jopa sanoa, että näistä neljästä juonellisesti paras.

Moni varmasti sitten miettii jo tässä vaiheessa että no miten sitten ne äänet. Ja ennen kuin mennään niihin, niin sanotaan ensin, että visuaalisesti leffa oli aika näyttävä. Etenkin alkuun leffa oli todella keltainen, en tiedä oliko tarkoituksella vai säädöistä johtuvaa, mutta jotenkin tuli fiilis, että leffassa kaikki, jopa valkoinen näyttää keltaiselta. Sitten kun leffaa päästiin pidemmälle, alkoi punainen ottamaan enemmän ja enemmän valtaa. Osittain tämä varmasti johtui siitä, että leffa sijoittui suurelta osalta Japaniin, jossa nuo valot taitavat olla aika monessa paikassa läsnä. Silti, kyllähän leffa oli erityisen näyttävä ja tulee olevaan kotona äärimmäisen hyvä MadVR testi. Eikä se äänienkään osalta lopulta mikään varsinainen pettymys ollut, sikäli toki, että Atmoksena tämä kyllä aivan ehdottomasti olisi ollut vielä paljon parempi ja toivottavasti sitä sitten tulee olemaan kun leffan saa kotiin, mutta kivat äänet oli tässäkin, paljon napakkaa pauketta ja luoteja kyllä sinkoili kivasti ympäri huonetta. Bassoa oli kivasti ja nyt kun omassakin huoneessa on neljä subbaria, oli basson ehkä hieman lähempänä omaa huonetta, eli täyteliäs, mutta jotenkin agressiivisen sijaan sellainen kupla kuuntelijan ympärillä. Tätä asiaa pitää ehdottomasti tutkia vielä lisää. Ja vaikka tämän tason leffa ei millään voi ilman Atmosta saada viittä tähteä niin kyllä tälle silti voi hyvät neljä tähteä hyvin antaa. Suosittelen.

Maanantaina aukesi illasta sen verran aikaa, että ehti jonkun lyhyen leffan katsomaan ja tällä kertaa sellaiseksi valikoitui Netflixistä Murhamysteeri 2-niminen leffa. Olen aika lailla varma, että ensimmäinenkin on tullut nähtyä, mutta jostain syystä en sitä nyt blogista löytänyt, vaikka nopeasti koitin katsoa, että mitä mieltä siitä mahdoin olla. No, joka tapauksessa odotukset leffan suhteen ei ihan hirveän korkealla ollut. mutta jotain aavistuksen päätöntä sopi varsin hyvin illan teemaksi. Tämä leffa ei nyt varsinaisesti mene millään romanttiseksi komediaksi, mutta kuitenkin jotain sen tyyppistä, ja tämän tyyppisiä leffoja ei hirveästi ole tullut kaksituhatta luvun lopun jälkeen katsottua.

Kumpikaan, Sandler tai Aniston eivät kumpikaan kuulu suuriin suosikkeihini, mutta tässä leffassa pari kyllä toimi ihan kiitettävästi. Eihän tämä nyt todellakaan mikään Knives Out ollut, mutta ihan kivaa viihdettä, joka kyllä oikeasti sai muutaman kerran ihan oikeasti nauramaankin. Eikä siis mitenkään myötähäpeästä, vaan leffassa oli oikeasti muutamia ihan hyviä ja hauskoja kohtia. Mutta vaikka kyseessä olikin enemmän komedia kuin mysteeri, niin kyllä se mysteerikin olisi voinut aavistuksen parempi olla, nyt hieman itsestään selvyyksiä.

Välillä kuitenkin tarvitaan myös välipaloja, ja tämä leffa meni kyllä ihan hyvästä sellaisesta. Leffa kesti vain puolitoista tuntia, ja kovia ääniäkään ei tarvittu, joten koiranpentukin pääsi mukaan. Roolitukset meni ihan hyvin ja leffassa sai nauraa riittävästi. Ei kannata odottaa liikoja, mutta ihan kiva leffa jos haluaa tämäntyyppistä katsoa.

Tulevaisuudesta muuten sellainen juttu, että Disney Plussan katselut ja arvostelut jatkuvat myös tulevankin vuoden. Siellä itse asiassa olisi yksi aika kiva ennakkokin katsottavissa, mutta katsotaan milloin ehtii siihen kiinni vai pitääkö odottaa julkaisupäivää. Joka tapauksessa Disney Plus on antanut vuodessa paljon kivaa katsottavaa ja samanlaiset odotukset on myös tulevasta vuodesta. CDON:istä tuli myös pari leffaa tilattua, King Arthur ja Skyscraper tuli alle yhdeksän euron hinnalla hankittua, ja etenkin Skyscraperin tiedän jo valmiiksi olevan ääniltään aika siisti leffa. Niitäkin siis jossain vaiheessa tulossa. CDON:issa olisi meneillään myös 10 leffaa 11o eurolla kamppis, mutta siitä en nyt kyllä tällä kertaa löytänyt edes viittä mielenkiintoista tilattavaksi, taitaa siis mennä tällä kertaa ohi. Ja katsotaan nyt tuleeko sitä vielä päädyttyä leffaankin tällä viikolla, mutta siitä lisää myöhemmin.

Jos leffan nimi on UFO Sweden, niin mikä voisikaan mennä pieleen. Kaikki! Jotain vastaavaa olen kuullut ennenkin, mutta hyvin hyvin harvoin olen mitään hyvää nähnyt, jos leffassa puhutaan tosissaan, tai edes puoli tosissaan UFO:ista. Puhumattakaan siitä, että kun kyseessä ei ole lasten leffa tai scifi-fantasia, vaan kuitenkin niin sanotusti hyvin perus leffa. No, mutta kun kerran kaveri leffaa suositteli, kertoi siinä olevan aivan mahtavat bassot ja vielä kaiken lisäksi ihan hyvä leffa, niin otin sitten haasteen vastaan. Ja tämä haaste siis löytyy Netflixistä.

Välillä kannattaa kuitenkin olla avoimin mielin ja lähteä katsomaan myös sellaista leffaa, jolla ei välttämättä oletusarvot ole ihan korkeimmillaan. Leffa nimittäin saattaa yllättää ja ollakin ihan hyvä. Ja sellainen yllätys sitä tällä kertaa tulikin, nimittäin niin uskomattomalta kuin se itselleni kuulostaakin, niin tykkäsin itseasiassa tästä leffasta aika paljon. Tykkäsin leffasta aika paljon siitäkin huolimatta, että tämä UFO-jengi oli tavallaan juuri sellaista hahmoa, joista en leffoissa yleensä tykkää. Vanhahtavaa, nörttiä ja sellaista tavallaan jälkeen jäänyttä. Ja vaikka he tavallaan olivat juuri sitä, niin tällä kertaa tuo jengi siitä huolimatta sulatti kyllä tämän leffafriikin. Tähän vielä kun lisätään, että Inez Dahl Torhaug, joka oli loistava, niin yhtäkkiä odotukset olivat kääntyneet voiton puolelle.

Sitten varmaan on sujuvaa mennä seuraavaksi niihin ääniin. Ja kyllä, kyllähän tässä leffassa käytiin aika syvällä ja bassoa kyllä riitti. Ennen kaikkea se, että sitä bassoa käytettiin erittäin hyvin. Ylipäätään koko leffan aika tuli vaan fiilisi siitä, että kyllä on kiva katsoa leffaa. Viime aikoina ei ole ihan hirveästi ehtinyt, joten jokainen leffahetki on oikeasti juhlahetki. Tuon basson lisäksi leffassa oli muutenkin kyllä äänet erittäin hyvin kohdillaan, ja kyllähän se tietysti sitten nostaa leffan yleistäkin tasoa omilla mittareilla tosi paljon. Loppuun vielä kun toteaa, että niistä muutamista yliluonnollisista hetkistä huolimatta UFO:ja tässä leffassa ei lopulta näkynyt, niin loistava leffa joka kannattaa kyllä tsekata.

Viikonlopun leffateatteri saaga sai jatkoa eilen, eli päädyinpä sitten lauantai-illan ratoksi sitten kuitenkin leffateatteriin. Tällä kertaa kuitenkin paikalliseen Biorexiin, sillä lipoun hinta leffaan oli 15 euroa ja kun sinne pääsee vielä työpaikan tukemana kymmenellä eurolla, niin homma muuttuu radikaalisti. Tuollainen 15-18 euroa on vielä varsin siedettävissä lukemissa minulle käydä leffassa, mutta 25 euroa on vaan yksinkertaisesti aivan liikaa. Sattumalta muuten seuraajani Instagramin puolella myös hyvin vahvasti samaa mieltä.

Mutta, muutenkin oli aika harvinainen leffakerta tällä kertaa, nimittäin hyvin hyvin harvoin nykyään menen enää mitään leffaa katsomaan ns. normisaliin, ja jos menen, niin silloin syynä yleensä on aina se, että olen menossa leffaan jonkun muun kanssa. Tällä kertaa kuitenkin ihan yksin ja siitä huolimatta pienessä salissa. Tämänkertaisessa leffassa ei kuitenkaan äänillä ollut oletettavasti mitään merkitystä, mutta leffa kiinnosti sen verran paljon, että kyllä tämä leffa piti päästä heti katsomaan.

Itse en ole kova Nike-fani ollut enää moneen vuoteen, mutta kyllähän sitä itsekin tuli Niken kengillä monta vuotta pelattua. Koriskengät on tosiaan hieman sellainen juttu, että niitä ei osteta ihan vaan sillä perusteella mitä kaupasta sattuu löytymään, vaan kyllä pelaajat usein ovat hyvin uskollisia sille merkille millä pelaavat. Itse pelasin nuorempana Nikellä, ja joku pari jordaneitakin on tullut jalassa pidettyä. Ja kyllä, herra Michael Jordan oli myös Suomessa varmasti suurin syy tähän. Tarina, jonka leffa kertoo ei todellakaan oli kovinkaan vähäpätöinen. On silti tullut testattua kyllä muitakin, yhdet parhaista kengistä millä olen ikinä pelannut oli Converset, jotka muista Helsingin kisahallin vierestä joskus nuorena ostaneeni. Harmi kun niitä samoja kenkiä ei enää sen jälkeen koskaan saanut uusia. Kynnys siirtyä Adidakselle olikin sitten aika suuri, mutta koska yliopistossa oli Adidaksen soppari, niin ei muu auttanut. Onneksi sieltäkin kuitenkin löytyi todella hyviä malleja, ja vielä kun maajoukkueessakin tuolloin pelattiin Adidaksilla, niin niitä sitten tuli koko loppu ura pidettyä. Kuten varmasti jo tässä vaiheessa huomaatte, leffan aihe siis itselle enemmän kuin kiinnostava.

Se mikä leffan aikana itseäni alkoi kaikista eniten mietityttämään tässäkin, että kuinka tarkasti tämä uskollinen todellisille tapahtumille. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, niin kyllähän todelliset tapahtumat ovat niin usein tarua ihmeellisempi. Se mikä tässäkin tarinassa kiehtoo paljon, että jotenkin sitä itse aina ajatellut sokeana, että Jordan on vain yksi pelaaja muiden joukossa, jonka kanssa iso firma on tehnyt mainossopimuksen.No, totuus onkin sitten todellisuudessa ollut aivan päin vastainen, tässäkin asiassa, Jordan oli se, joka muutti maailmaa. Ja se kuinka paljon Michael Jordan on maailmaa muuttanut, ei ole takuulla verrannollinen yhdenkään muun urheilijan saavutuksiin.

Niken tarina pohjalta on uskomaton, mutta leffana Air on loistava. Matt Damon on kerta toisensa jälkeen aivan jäätävän hyvä, toisin kuin olen paljon puhunut Prat Pittistä, Matt Damon on uskottava roolista toiseen siinä missä Pitt tuntuu mukahauskalta ja epäuskottavalta. Ben Affleck on ollut kuvioissa pitkään, mutta hänenkin osalta tuntuu, että mitä vanhemmaksi herra tulee, sitä paremmin homma toimii. Rooli on loistava, ja jos esikuva rooliin on tosiaan ollut se mitä mies tässä esittää, niin ompa kyllä ollut aikamoisia aikoja fiman johdossa. Ja miksi ei olisi, tuntuu, että leffa on kyllä aika uskollinen historialle, vielä kun Jordankin on ollut leffan tapahtumia kertomassa, vaikka virallista roolia ei elokuvassa olekaan.

Vaikka voin olla hieman puolueellinen koska aihe on niin lähellä omaa historiaani, niin kyllähän tämä oli loistava elokuva ja voin lämpimästi suositella. Juoni, on jäätävän hyvä, kuten tarina oikeasssa elämässä osoittaa. Siihen kun lisätään loistavat näyttelijät, aikakauteen kuuluvat musiikki ja hauskuus, tästä tuli kasaan loistava paketti. Ainoa negatiivinen asia tähän liittyen on sama, mistä olen aikaisemminkin puhunut, miksi ihmeessä yhtään elokuvaa näytetään leffateatterissa 3:4 muodossa? Miksi kukaan haluaa mennä leffaan katsomaan mustia raitoja leffan sivuissa? Miksi ihmeessä kukaan haluaa mennä leffaan katsomaan iso telkkaria, jota voi katsoa myös kotona. Olisiko leffateatterien aika hommata vaikka MadVR skaalaamaan kuvakoko koko ruudulle, siksihän leffassa käydään!