Duisburg

Eilen illalla sitten päästiin taas omaan huoneeseen ja leffan pariin. On todella ollut kova ikävä jo leffojen pariin, mutta nyt vaan ollut tilanne, ettei yksinkertaisesti ole ehtinyt. Eilen siihen kuitenkin myöhäisillassa tuli mahdollisuus ja Netflix siis pitkästä aikaa auki. Eikä tosiaan tarvinnut kuin Netflixi avata ja siitä suoraan ruutuun pärähti Duisburg niminen leffa italiasta. Ihan hirveästi en miettinyt vaan leffa samantien pyörimään ja aivot narikkaan edes hetkeksi.

Leffa perustui tositapahtumiin, joten sikäli aika varmasta valinnasta tällä kertaa kyse. Leffa oli mielenkiintoinen ja ihan hyvä, mutta ihan hyväksi se kuitenkin jäi. Leffan tarina meni ihan kivasti eteenpäin, mutta aivan loppuun asti hiottu helmi tämä ei kuitenkaan ollut. En oikein tiedä mitä tästä jäi lopulta sitten puuttumaan, mutta jotain kuitenkin. Leffa ei ehkä näyttänyt visuaalisesti niin hyvältä kuin olisin ehkä toivonut, ja luonnollisesti äänetkin tänään todella hiljaisella. Näyttelijöissäkään ei mikään varsinaisesti häirinnyt, mutta toisaalta ei myöskään loistanut.

Huoneeseen muuten on tullut tässä myös yksi pieni mutta iso päivitys, jonka vaikutuksia vasta hitaasti testaillaan. Olen kertonut aikaisemminkin, että huone on kesällä parhaimmillaan todella kuuma, eikä ilmanvaihtoa varsinaisesti ole. Nyt ostin kuitenkin Lidlistä tuuleetin/kostuttiminen, joka onkin osoittautunut jo alkuun varsin vakuuttavaksi kapineeksi. Vielä kun laite ei tarvitse putkea ulos vaan kerää nestettä omaan säiliöön, niin ikkunan ja verhot voi sulkea, ja nauttia leffasta hieman viileämmässä huoneessa. Laite itseasiassa on aika tehokas, siinä on neljä voimakkuuden asetusta ja itse niistä tarvinnut vasta ykköstä, joka puhaltaa kivasti, mutta ei äänen puolesta häiritse leffaa. Hyvä hankinta toistaiseksi.

Yhdet vielä

Ensinnäkin pahoittelut tähän alkuun, että kirjoittelu on jäänyt viime aikoina vähemmälle, tai oikeastaan ihan siis leffojen katsominen, jos tarkkoja ollaan. Tähän on montakin syytä, mutta en avaa niitä tässä blogissa nyt sen tarkemmin. Joka tapauksessa yksi leffa tuli nähtyä tässä jo pari viikkoa sitten ja siitä onkin jäänyt kokonaan kirjoittamatta, ja se muuten on ollut ihan puhdas unohdus ja vahinko. Tässäpä siis ensimmäisenä tarinaa Yhdet Vielä-leffasta, joka tuli muuten nähtyä ihan leffateatterissa.

Yhdet vielä kertoo neljästä kaveruksesta, jotka muuten sattumalta ovat myös opettajia. Kaverukset lähtevät tekemään empiiristä tutkimusta siitä, miten alkoholi vaikuttaa pienissä määrin iloisuuteen, luovuuteen ja työtehoon. Ja kyllähän se vaikuttaa, herrat ovat koulussa aivan liekeissä ja oppilaat saavat aivan uutta iloa elämäänsä. Mutta niinkuin niin usein, alkoholi on aine, joka hyvin herkästi ottaa otteeseensa ja vie mennessään. 0,5 promillea, 0,7 promillea ja kohta ollaan jo kovan kännin puolella.

Leffa on todella hyvä ja käsittelee erittäin vakavaa ongelmaa sekä hyvän huumorin, että todellisten ongelmien ja draaman kautta. Leffassa saa nauraa ihan surutta, mutta leffa ei missään tapauksessa naura alkoholi-ongelmalle, vaan huumori on leffassa toteutettu todella tyylikkäästi ja asiallisesti. Muutenkin alkoholiongelmaa käsitellään leffassa todella hyvin, eikä mitään varsinaisesti kaunistella vaikka huumori onkin koko ajan läsnä. Leffa on todella hyvä ja viihdyttävä.

Leffa tuli siis nähtyä paikallisessa leffateatterissa, jonne päästettiin kerralla vain kuusi katsojaa. Tämä on aivan käsittämätöntä ja naurettavaa, iso kiitos kuitenkin teattereille, jotka tässäkin tilanteessa jaksavat yrittää ja palvella pientä määrää ihmisiä. Ja tarviko esityksessä siis pelätä koronaa, no ei todellakaan!

Sodan Palveluksessa

Lauantai iltapäivään sitten palattiin jälleen uusien leffojen pariin ja vuorossa tällä kertaa Puolalainen leffa nimeltä Sodan Palveluksessa. Leffan intro Netflixissä vaikutti varsin mielenkiintoiselta ja aihepiirinä vaihteeksi jonkinlainen jännitys ja rikoksien selvittely kiinnosti. Leffan kielenä ei siis mitään ymmärrettävää kieltä, joten leffan seuraaminen piti tällä kertaa tehdä taas huolelle, mutta toisaalta kyllä tämä leffa aika hyvin piti otteen kiinni molemmilla käsillä. Aavistuksen joutui taas jossain vaiheessa miettimään, että mitäköhän tässä tapahtuu ja miten se liittyy kokonaisuuteen. Osittain tämä varmasti johtui siitä, että sekä poliisi että rosvo muistuttivat ulkonäöltään hyvin paljon toisiaan.

Loppua kohden leffa kuitenkin alkoi taas selkeästi selkiintyä, jo lopulta kokoon saatiin kuitenkin varsin hyvä kokonaisuus. Leffassa oli kuitenkin kohtia, joissa sai nauraa, siitäkin huolimatta että aika vakavalla linjalla läpi koko leffan mentiin. Leffan näyttelijätyö oli hyvää, eikä oikein sellaista ikävää kankeutta ollut ilmassa, vaikka olisi voinut hyvin olla. Leffan näyttelijät olivat siis varsin luontevia, vaikka etenkin miespuolinen poliisi oli enemmän kuin totista tyyppiä.

Äänien ja kuvan osalta tästä ei hirveästi tullut kerrottavaa, aika perus kauraa. Äänet olivat kyllä ihan ajantasalla, mutta ehkä juuri Tenetin jälkeen tälläiset leffat eivät hirveästi wow elämyksiä anna. Leffassa oli muutama kohtaus, jotka muistuttivat etäisesti jotain Bondin ja Bournen välimaastoa, mutta toki ihan samalla levelillä ei liikutta. Kiva leffa joka tapauksessa ja hyvä että tuli katsottua.

Tenet osa: Kuka niitä laskee?

Hyvän leffan voi aina katsoa useampaankin kertaan, mutta kyllä Tenet nyt alkaa lyödä kaikki omat ennätykset kohta. Perjantaina tuli siis katsottua leffa jälleen, tähän tosin on tälläkin kertaa hyvä syy, eli muutama työkaveri tuli tutustumaan leffahuoneeseen ja leffaksi ehkä ei niin yllättäen tuli valituksi Tenet. Tämä ei siis ollut minun päätös vaan heidän, mutta eihän minulla tietystikään ollut mitään sitä vastaankaan. Esittelin heille ensin hieman muuta materiaalia, Metallicaa, Hans Zimmeriä ja ennen leffaa myös hieman aitoja Atmos-ääniä, sillä niitähän Tenetissä ei ikävä kyllä ole. Loistavat äänet ja subbareita kerrakseen, mutta tosiaan vain 7.1:sellä mennään.

Olen useasti sanonut, että Tenet vaatii useamman kerran, että ideasta saa kiinni, ja näin se toden totta onkin. Itselläni toinen kerta todella avasi uusia asioita, kolmannella kerrallakin vielä tuli uusia juttuja, mutta nyt leffa ei enää varsinaisesti mitään uutta enää tuonut. Siitäkin huolimatta leffa oli todella mukava katsoa , eikä pienintäkään kyllästymistä missään vaiheessa ollut havaittavissa. Hyvä leffa on siis hyvä leffa vaikka sen kuinka monta kertaa katsoisi.

Muuten sitten vieraat olivat erittäin innostuneita ja nauttivat leffasta ja leffahuoneesta. Samoin ilta oli muuten varsin onnistunut, eli mukavaa jutustelua ja hauskaa seuraa. Näitä ehdottomasti lisää

Sound of Metal

Tämä aika vuodesta on aina mielenkiintoista, kun uusia leffoja joista ei jostain syystä ole koskaan kuullut nousee parrasvaloihin, ja syynä tuohonhan on luonnollisesti Oscarit. Tänänkin vuonna ne jaettiin tietysti aivan normaalisti, vaikka kaikki tiedämme mikä leffojen ja leffateatterien tilanne on pitkään ollut. Sound of Metal sai yhteensä kuusi Oscar ehdokkuutta mm. parhaan elokuvan ehdokkuuden, mutta tällä kertaa käteen jäi kaksi, paras leikkaus ja paras musiikki. Ensimmäinen ei minua juurikaan hetkauta, toinen ehkä enemmänkin. Leffa oli nyt kuitenkin tullut Itunesin etusivulle, joten pitihän se sitten katsastaa heti pois.

Leffa on todella hyvä ja käsittelee yhtä tavallaan vähemmistö ja eriarvoisuus asiaa varsin raa-alla, mutta kuitenkin hyvin koskettavalla tavalla. Kuurous voi olla sairaus tai sairaudesta johtuva, mutta mistään sellaisesta ei ole kysymys, että sen pitäisi ajaa ihmisiä eriarvoiseen tilanteeseen. On kuitenkin hyvä muistaa ja leffa siitä enemmän kuin hyvin muistuttaakin, kuulon voi menettää myös itse, ja toki kotiteatteriharrastajana aihe itselläkin liippaa läheltä. Kuulon menettämisessä on myös se ikävä ongelma, kuulo ei koskaan palaudu, jos se menettää, ja vaikka leffassa käsitelläänkin aihetta kuulon palauttaminen, niin ei se tässäkään tarkoita sitä, että kuulon saisi jotenkin palautettua, vaan kuulo vaan korjataan tekniikan avulla.

Leffa on aito, ja käsittelee haastavaa aihetta todella hyvin. Ei toki ole vaikeaa saada tällaisesta leffasta hyvää leffaa aikaiseksi, jos pääosassa Riz Ahmed tekee näin hyvää työtä. Vaikka tietysti Riz Ahmed on loistava on leffassa myös paljon muitakin loistavia näyttelijäsuorituksia. Ja itseasiassa vaikka leffassa on myös paljon romantiikan aineksia, niin odotin leffan aikana että tämäkin aihe olisi ottanut hieman uusia kierroksia ja Ruben olisi aloittanut romanssin viittomakielen opettajansa kanssa. Viittomakielestä muuten puheen ollen, olisin jotenkin ehkä toivonut, että muutaman kohtaukset, jossa viittomakieltä oli, olisi voinut olla myös käännettynä. Etenkin nuo päihde kokoontumiset olisi ollut hyvä myös avata tekstin muodossa.

Leffan loppu on mielenkiintoinen ja toisaalta myös ehkä aavistuksen itselleni pettymys. Ymmärrän tuon vanhan rakkauden, mutta sekään ei jotenkin aivan vakuuttanut, tai jostain syystä sitä ei lopussa vaan osattu sitten nostaa esiin niin hyvin kuin olisin toivonut. Itseasiassa odotin koko lopun ajan, että Luise olisi ilmoittanut Rubenille, että hänellä on jo toinen, mutta eipä tainnut sitäkään käännettä sitten olla. Kuvaa ehkä hyvin Luise ja Rubenin suhdetta muutenkin hyvin, mutta jotain silti jäi puuttumaan. Mitä kuuleminen meille merkitsee ja toisaalta mitä meille ihmisille välillä tekisi täydellinen hiljaisuus on kuitenkin käsitelty lopussa todella vahvoin otteen, ja jättää varmasti jokaisen katsojan miettimään mikä arvo meidän kuulolla sitten loppupeleissä on. Hieno, mutta varsin ennalta arvaamaton leffa, jossa paljon vaikuttavia kohtauksia!

Leffana ehkä odotin enemmän jotain musiikkiin liittyvää leffaa, mutta itse musiikki ei noussutkaan kovinkaan suureen osaan, ja esim. Oscarin saanti musiikista hieman yllättää. Tosin, olihan tässä hienoja kohtauksia, jossa kuvattiin sitä hiljaisuuden ja repaleisen kuulon tunnetta. Jokainen kotiteatteria harrastava tietää sen tunteen kun kuuluu jotain, mutta etukanavien tai keskikaiuttimen johto on irti. Jotain pitäisi kuulua, mutta kun ei vaan kuulu. Hienoa kuvausta.

Seaspiracy

Eilen iltaan tuli sitten katsottua vielä toinenkin leffa, ja tällä kertaa sopivan katsottavan löytäminen olikin sitten oikein taas erityisen vaikeaa. Joten päädyin sitten lopulta katsomaan dokumenttia, joka tällä kertaa kantoi nimeä Seaspiracy. Dokumentista olen jonkin verran kuullut, mutta varsinaisesti sen tarkemmin en ollut asiaan tutustunut. Joka tapauksessa dokkari kertoo meren tilanteesta, ja ennen kaikkea siitä, kuin suuria ongelmia massakalastukset ja suorastaan ryöstökalastus aiheuttaa.

Dokkareissa on aina syytä muistuttaa, että niissä saattaa olla aivan yhtä värittynyt kuva kuin asioissa, joita tutkitaan. Dokkarit on aina tehty jokin näkökulma edellä, yleensä tavoitteena vaikuttaa ihmisiin. Niin varmasti tämäkin, ja vaatisi tietysti hieman myös viitselijäisyyttä itse tehdä hieman taustatarkistusta mitenkä tämän dokkarin asiat pitävät paikkaansa. Sitä en kuitenkaan ole tehnyt, joten omat mielipiteeni tässä viittaavat puhtaasti luottaen dokumentin oikeellisuuteen.

Dokkari on todella paljon puhuva ja todella karua faktaa sisällään pitävä. Jos oikeasti kaikki kalat ovat kuolleet merestä kolmen kymmenen vuoden päästä, on todellakin vihdoin aika tehdä asioille jotain. Dokumentti pitää sisällään muitakin todella hurjia väitteitä, muun muassa siitä, että vaikka Deepwater Horizon (löytyy aiheesta leffa ja arvioi täältäkin blogista) oli valtava katastrofi luonnolle, oli se siitä huolimatta suuri voitto meren elämälle. Tämä jo itsessään kertoo aika karua kieltä siitä mitä on meneillään.

Itse syön kalaa, enkä ole asiaa koskaan sen suuremmin miettinyt. Jotenkin omakin kuva kalastuksesta on ollut lähellä sitä mitä meille syötetään, mutta kyllä tämä leffa pistää miettimään kyllä omiakin valintoja. Loihien värjääminen, kasvattaminen ja kaikki muu, pelkkä ajatuskin jo puistattaa. Paljon myös jäi mietityttämään. Vaikka dokkarissa annettiin vain ja ainoastaan yksi ratkaisu ongelmaan, niin jäin kuitenkin miettimään, että onko kalastusta oikeasti mahdollista tehdä kestävästi vai ei. Jos on, niin mitähän se tarkoittaa.

Joka tapauksessa päällimmäinen asia mikä tästäkin taas jäi mieleen on Suomessakin taas hyvin ajankohtainen korruptio. Miten on mahdollista, että kaikki johtajat ja järjestöt voidaan ostaa ajamaan tälläistäkin asiaa. Eikö maailmasta oikeasti löydy edes hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka voisivat olla korruptiosta vapaita ja tehdä ihan oikeasti jotain hyvää. Onko rahan valta ihan oikeasti niin suuri, että aivan kaikki on maailmassa kaupan, jopa koko maailman tulevaisuus. Korruptio alkaa oikeasti olla maailmassa jo suurempi ongelma kuin yksikään sota.

Tenet – 500. päivitys

Tähän sitä on sitten tultu, eli tässä parhaillaan työnalla 500. päivitys Leffafriikki.com blogia. En osannut aloittaessani yhtään kuvitella kauanko tätä jaksaisi kirjoitella, mutta jotenkin tästä on sittemmin tullut tavallaan sekä hieno juttu, että toisaalta välillä myös pieni taakka. Jollain tavalla myös aloittaessani kuvittelin, että ehkä tällä voisi vielä joku päivä tienatakin jotain, mutta valitettavasti tämän blogin tulot ovat edelleen pyöreä nolla. Ehkä hyvä niin, se kuitenkaan ei missään tapauksessa ollut tämän blogin tavoite, vaan ainoastaan kirjailla omia ajatuksia ylös, kun kerran leffoja tuli paljon katsottua. Toisaalta ehkä myös hieman inspiroida muita leffojen ja ennen kaikkea kotiteatteriharrastuksen pariin, olenko siinä onnistunut, ei mitään hajua. Tavoitteena oli myös kirjoitella paljon enemmän tekniikasta ja laitteista, mutta se on viime aikoina jäänyt paljon vähemmälle, yksikertaisesti siksi, että mitään ei ole tullut päivitettyä tai muutettua taas hetkeen. Huone vaan toimii näinkin ja hyvä niin. Seuraava päivitys saattaa tosin kolkutella jo ovella, sillä uuden appletv:n hankkiminen kyllä mietityttää, saapa nähdä. Joissain vaiheessa myös omien kaiuttimien teko, mutta katsotaan nyt sitten sitäkin milloin alkaa jos alkaa.

Niin tai näin, viides sadas päivitys on oikeasti aika kova saavutus, ainakin minulle. Jos mietitään ajatusleikkinä, niin jos yksi päivitys on noin A nelosen kokoinen, niin tässä olisi jo ihan hyvänkokoinen kirja kirjoitettuna. Jos taas mietitään että katsottuna on noin 500 leffaa (osa kylläkin sarjoja(, niin kyllähän siinä määrässä leffojakin on tullut aika paljon laidasta laitaan katsottua. Joka tapauksessa vaikka aikaa on kulunut, niin ihan kiva rytmi tässä katsomisessa ja päivityksissä on pysynyt. Kirjoituksia ei hirveästi ole kukaan kommentoinut, mutta instagramin puolella muutama sata seuraajaa on myös hieno juttu, ja siellä keskusteluakin jonkun verrran. Kiva kuitenkin tietää, että sekä blogia, että Instaa seurataan aika aktiivisesti.

500. päivityksen leffaa mietin pitkään, ja kyselin ideoita myös Instan puolella. Siitä huolimatta itselleni kuitenkin oli koko ajan aika selvää mikä se tulee olemaan, eihän tänä koko vuoden kestäneenä Korona-aikana ole kuitenkaan niin sanottuja isoja leffoja tullut juuri nimeksikään, ja niistä mitä on tullut, ehdottomasti Tenet on minulle ainoa joka täyttää merkityksellisten leffojen kriteerit. Tulevasta vuodesta on tulossa hieno, jos salit nyt oikeasti jossain vaiheessa saadaan kunnolla auki. On Bondia jonossa, Fast and the Furious, Kingsman ja monia muita ns. suurtuotantoja, joita todellakin odotan innolla. Ja kukapa ei odottaisi. Tenet on kuitekin muutenkin itselleni aika kova leffa, jossa sekä äänet, että juoni toimii loistavasti. Vaikka tämä oli jo kolmas tai neljäs kerta, niin tämä leffa ei helpolla vanhennu, vaan juonesta saa joka kerta jotain lisää irti, ja se kai tässä on ollut tarkoituskin. En muista toista leffaa joka kestäisi näin hyvin useita katselukertoja näin lyhyellä ajalla. Siksi, tämä todellakin oli perusteltu valinta tänään!

Legacy of Lies

Päivään mahtui tänään vielä toinenkin leffa, eli illalle tuli istahdettua leffan pariin uudelleen. Toisin kuin yleensä, pääsin tänään aloittamaan sen verran ajoissa, että pääsi katsomaan ihan normaalia leffaa normaaleilla äänillä, ja sehän maistui. Leffaksi nimitäin löytyi Itunesista Legacy of Lies elokuva, joka oli tuollainen varsin perinteinen kaapataan sun tytär ja pistetään sut hommiin leffa. Leffassa siis riitti toimintaa, ja pitää sanoa, että äänien puolista tämä 5.1 leffa oli varsin kivaa kuunneltavaa. Leffassa riitti alapäätä aivan kerrakseen, ainoa mistä leffa saa hieman miinusta oli se, että puheäänet sitten vastaavasti oli aika hiljaisia. Leffa vaikutti äänien puolesta hyvinkin paljon erästä Tenet leffaa. Mutta kokonaisuudessaan leffan äänet olivat kyllä todella hyvää luokkaa.

Leffa muuten oli hyvä, mutta ei tosiaan mitään ihan hirveitä yllätyksiä juonen puolesta tuonut. Ei kuitenkaan missään tapauksessa tylsä tai aivan ennalta arvattava, vaan varsin mukiin menevä leffa. Muutenkin kun näyttelijätyö toimi varsin moitteetta, oli tämä vajaa parituntinen itse asiassa aika kivaa katsottavaa. No joo, ei nyt ihan ehkä top-listalle, jossa on kyllä ollut aika hiljaista viime aikoina, mutta ei kaukana siitäkään.

Huomenna, tai jossain vaiheessa onkin sitten vuorossa jotain aavistuksen suurempaa, eli seuraavan kerran kun tänne blogiin jotain kirjoittelen on vuorossa maaginen 500. päivitys. Eipä olisi tuota ikinä uskonut näkeväni, mutta sieltä se nyt vaan lähestyy. Mikä leffa sitten on kyseessä, ei ehkä kovin suuri yllätys, mutta kivaa siitä varmasti tulee. Mitä sitten siitä eteenpäin, niin saapa nähdä, en nyt ainakaan vielä aivan täysin kyllästynyt ole. Katsellaan mitä tuleman pitää.

Harry Potter ja Salaisuuksien kammio

Tänään vuorossa toinen Harry Potter ja aika paljon kaiken laista taas sattui ja tapahtui. No, ensinnäkin, tässä toisessa osassa ei sitten ollutkaan enää niitä tekstityksiä, joita edellisen osan jälkeen kovasti hehkutin. Ai miksi, no pienintäkään avistusta, mutta todella oudoltahan tuo kuulostaa. Muutenkaan ei ole tiedossa onko niitä jatkossa, aika näyttää, mutta nyt kyllä hieman tuota epäilen. Joka tapauksessa tuo tekstitysten puuttuminen jonkun verran haittaa, mutta ei se kyllä tänään leffaa mitenkään pilannut. Toisaalta myös jonkin verran auttoi, että monet merkittävät termit, nimet ja paikat olivat jo ensimmäisen osan jälkeen tuttuja.

Muuten leffa jatko aika pitkälti samaa rataa, mielenkiintoista nähdä miten sarja pystyy tästä uudistumaan, leffoja on kuitenkin yhteensä kahdeksan kappaletta. Tästä ehkä tykkäsin jopa aavistuksen enemmän kuin edellisestä, en oikein osaa tuohon sanoa syytä, mutta jotenkin juonessa oli kuitenkin enemmän ideaa, ehkä tämäkin johtuen siitä, että ensimmäisen jälkeen jatkettiin aika tuttuja kuvioita noin isossa kuvassa. Toby oli tähän leffaan aika kiva lisä, vaikkakin toi paljon mieleen erään sankarin jälleen Lord of the Ringsistä.

Äänien puolesta odotin viimeksi jotain lisää, ja sitä todellakin tänään sain. Leffassa oli paljon todella siistejä kohtauksia kuten tuon auton lentelyä ympäriinsä, ja äänet olivat todella paljon kehittyneet ensimmäisestä. Jälleen kerran DTS:X toimi loistavasti ja koko käytössä oleva äänikenttä toimi hienosti. Se mikä tosin ei toiminut, eli jälleen kerran Arcamin säädöt, jotka olivat taas vääntäneet atmos-kaiuttimien crossoverin 50 hertziin, ja nyt jopa niin pahasti, että jopa ritilä lensi katosta alas. Surullista, että Arcam on pitkään luvannut asiaan korjausta, mutta edelleenkään sitä ei ole näkynyt. Saa nähdä kumpi tapahtuu ensin, kaiutin hajoaa pahasti vai Arcam saa luvatun päivityksen aikaiseksi.

Niin tai näin, saaga jatkuu, ja jossain välissä tähän taas palataan. Ihan kivaa viihdettä ja vaikka seuraavaa nyt ei aivan sormet ristissä odotakaan, niin onhan nämäkin nyt ihan katsomisen arvoisia, etenkin kun vasta ekaa kertaa katselee.

Night in Paradise

Vaihteeksi hieman korealaista elokuvaa, jotka ovat usein erittäin hyviä, mutta kovin paljon usein myös tietynlaista omaa vivahdetta näissä kaikissa on. Tätätkin leffaa voisin kutsua hyvinkin tyypilliseksi korealaiseksi leffaksi. Leffassa on todella paljon brutaalia väkivaltaa ja tappamista, josta kaiken lisäksi tehdään leffassa hyvinkin arkipäiväistä ja täysin tunteetonta. Leffan ikärajakin Netflixissä on 18, joka ei leffan nähneenä ole kovinkaan yllättävää.

Oliko leffa sitten hyvä, niin pitää sanoa, että fiilikset ovat kyllä aika ristiriitaiset. Toisaalta tykkäsin kyllä leffaa katsoa, mutta toisaalta myös vähän tyypillisesti leffa oli ajoittain aika hidastempoista ja välillä jopa aavistuksen tylsää. Toisaalta tarina koko ajan eteni, mutta silti jotenkin se vaan välillä tuntui hieman pitkävetiseltä. Näyttelijätyö näissä on yleensä aina varsin laadukasta, niin tässäkin. Näyttelijöitä yleensä on aika paljon, kun jokaisella jengipomolla on turvamiehiä armeijallinen. Siltikin koko casting on onnistunut tässäkin taas hyvin, ainoa asia mikä tuo kovasti haasteita on etenkin leffan alussa pysyä kartalla kuka on kuka.

Äänien osalta myös korealaiset ovat yleensä varsin hyviä, tässä leffassa ei äänistä hirveästi apua ollut. Leffan ääniraita oli ylipäätään aika maltillinen, joskin kovin paljon muuta ei olisi tähän kyllä kaivannutkaan. Muutamia kohtia oli, joissa olisi esim. autojen äänet voineet olla parempia, mutta muuten aika paljon dialogiin perustuva leffa. Kiva leffa, mutta ei nyt mikään ihan klassikko.