Lauantaina jatkui Disney Plussan selailu, ja uusia leffoja olen odotellut ennen kaikkia lapsille, ja niitä Disney Plus tarjoaakin paljon. En esimerkiksi edes tiennyt, että sellainen leffasaaga kuin Ice Age on saanut jo kuudennen osan. Olen katsonut koko tuon saagan läpi jonkin aikaa sitten, joten sikäli tuon saagan aikaisemmat leffat on hyvin muistissa. En nyt palannut noihin kirjoituksiin ennen tätä, mutta jotenkin muistissa olisi että olisin kirjoittanut jotain sen suuntaista, että ensimmäinen tai ensimmäiset leffat olivat hyviä, ja sen jälkeen suunta on ollut enemmän alaspäin. Tavallaan valitettavaa, silla ensimmäiset olivat erittäin hyviä, mutta toisaalta näinhän se usein menee.

Nyt jo varmaan voi rivien välistä lukea, että en ollut kovinkaan innoissani tästä leffasta. Leffa oli Ice Age, mutta ehkä liiankin Ice Age, ja kaikki yllättävä siitä taas puuttui. Jostain kumman syystä uusissa animaatioleffoissa juonenkäänteet ovat olleet jo pitkään hyvin samanlaisia, eikä näihin meinaa oikein millään löytyä mitään uutta kulmaa. Tässäkin leffassa juoni on yksikertainen, lähde pois turvallisesta paikasta, taistele pahaa maailmaa vastaan ja palaa kotiin turvaan. Ehkä tämä uppoaa lapsiin, mutta itselleni tarvitisisin animaatioihin hieman jo lisää. No, lapsia olikin leffahuone lauantaina täynnä ja nuoriso kyllä tuntui viihtyvän. Tosin, leffassa oli kyllä normaalimpia hiljaisempaa, eikä spontaaneja nauruja pahemmin kuulunut.

Äänistäkään ei ole paljon kerrottavaa, eipä ne olleen kovinkaan ihmeelliset, vaikkakin itse istuinkin tällä kertaa hyvinkin sivussa keskipaikalta. Animaatiot ovat parhaimmillaan tässäkin suhteessa loistavia, mutta tämä valitettavasti ei ihan huippuunsa yltänyt. Kiva leffa siis ja ennen kaikkea hienoa katsoa lasten kanssa, mutta muuten pieni pettymys. Onneksi Disney Plussassa on myös ns. uusia animaatioita, joten seuraavaksi sellaisen kimppuun.

Nomadland, vuoden 2021 parhaan elokuvan Oscarin saanut elokuva, joka kertoo tarinaa Amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta. Kodittomien, köyhien yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden tarinoiden kuvaaminen hyvin koskettavasti on varmasti yksi polku Oscareissa menestymiseen, mutta itselle tämä leffa perjantain myöhäisillassa ei oikein kyllä uponnut. Myönnän taas, että tähän aikaan viikon päätteksi voisi katsella jotain ihan muutakin, mutta tällä kertaa tämä leffa vei kuitenkin mielenkiinnon, leffa, joka kuitenkin jossain vaiheessa täytyi katsoa.

Yksi syy miksi tämä leffa päätyi nyt katsontaan oli paluu pienen tauon jälkeen Disney+ -palveluun. Pieni tauko on sinällään tehnyt ihan hyvää, että palveluun on tällä väliin ehtinyt kertyä paljon kaikkea uutta ja hyvää katsottavaa, mutta valitettavasti, tai no ei niinkään valitettavasti niistä suurin osa on sellaisia, jotka haluaa katsella sellaiseen aikaan kun saa myös vääntää volyymit kaakkoon. Esimerkkinä Kings Man-elokuva, jonka katsomista todellakin on tullut odotettua. Luonnollisesti Nomadlandissä ääniä ei juurikaan tarvittu.

Mutta miksi se ei sitten itselle oikein uponnut. Oscareissa ei aina ole kyse suuren yleisön mielipiteestä, vaan enemmänkin taiteellisuudesta jne. Sitä tämä leffa oli, eli varmasti taiteellisesti hienoa ja koskettava elokuva, mutta se genre ei ehkä ole niinkään minun suosikkejani koskaan ollut. On toki niitäkin leffoja ollut, mutta yleensä harvemmin. Muutenkin leffan tempo oli aika hidas ja teema surullinen, joten perjantain myöhäisiltaan tämä ei oikein jaksanut pitää mielenkiintoa yllä. Eli ei välttämättä vain leffan syytä, vaan myös ajankohta tämänkaltaiselle leffalle ehkä vähän huono. Ei sikäli, ei tämä leffa nyt sellaista fiilistä jättänyt, että se pitäisi välittömästi uudelleenkaan nähdä.

Joka tapauksessa hienoa päästä taas Disneyn leffojen pariin ja tosiaan katsottavaa on taas palvelussa kivasti odottamassa, sekä itselle että lasten kanssa. Käykäähän myös tsekkaamassa http://www.leffamedia.fi mitä kaikkea muuta on tarjolla leffa kentässä. Paljon upeita sisällöntuottajia nyt helposti samassa paikassa ja kaikkea muutakin kivaa on varmasti vielä tulossa. Kannattaa myös ottaa leffafriikin instagram ja Facebook haltuun, siltä paljon hauskaa sisältöä ja tietoa tulevasta.

Välillä tulee eteen leffoja, joita todellakin odottaa monestakin syystä. Tällä hetkellä vanhoja leffoja restoroidaan kovaa vauhtia 4k muotoon, ja paljon hyviä leffoja onkin tullut, mukaan lukien omia nuoruuden suosikkeja. Yksi tuollaisista leffoista on pyörremyrskyleffa Twister, jonka olen aikanani omistanut VHS-kasettina, ja tuo leffa jo silloin tullessaan vuonna 1996 oli yksi niitä leffoja, joilla laitteita testailtiin. Muistot tuosta leffasta siis erittäin positiiviset, ja kun vielä kuulin, että tuosta leffasta on tullut special edition versio Dolby Atmos äänillä, jokainen blogiani lukeva ymmärtää, että tuo leffa oli pakko hankkia.

Mutta ennen kuin edes mennään niihin ääniin niin pitää myös hehkuttaa leffaa itsessään. Tämä on edelleen juuri niin hyvä leffa kuin muistelin, oikeasti, tykkäsin itse leffasta todella paljon. En tiedä miten todellinen leffa on, mutta voisi olla. Siksi, että leffa on jotenkin todella aito, rehellinen ja hyvän fiiliksen leffa. Roolitukset ovat tässä pätkässä todella kohdillaan, ja ennen kaikkea Bill Paxton ja Helen Hunt ovat kuin luodut toisilleen. Todella hyvää kemiaa, ja Helen Huntin Joannea on todella ilo katsella, todellinen ammattilainen! Hyvin mielenkiintoisena näyttelijänä mukana häärii myös Phillip Seymoore Hofman, joka on minulle jäänyt mieleen etenkin Mission Impossible 3 leffasta. BTW, muuan Marc Cubania oli tiettävästi myös harkittu tähän rooliin aikanaan.

Äänien osalta leffa oli juuri sitä mitä odotinkin. Leffa oli luonnollisesti aika moista äänitehosteiden ilotulitusta, mutta ei sellaista korvia särkevää kuitenkaan. Leffassa oli jatkuvasti tunnelma kuin olisi itsekin hurrikaaniin keskellä. Twisterin äänet ovat alusta loppuun kaikissa kaiuttimissa ja Atmosta käytetään erittäin hyvin hyväksi. Toisaalta, dynamiikkaa ja bassopäätä olisi muutamassa kohdassa olla vielä aavistus enemmänkin. Kaiken kaikkiaan leffa oli joka tapauksessa jokaisen pennin väärtti ja loistavaa, että leffa löytyy nyt hyllystä. Tätä leffaa voi hyvällä syyllä katsoa vielä monta kertaa uudelleenkin.

Ehkä yksi eniten odottamiani leffoja tänään vihdoinkin ruudulla. Omerta 6/12 on ensimmäinen todellinen kotimainen toimintaelokuva miesmuistiin, mikäköhän itseasiassa olisi ollut edellinen edes läheskään vastaava.. Googlaa.. No eipä löytynyt sieltäkään näin nopeasti mitään, mutta itseäni on todella paljon häirinnyt, että näitä ei vaan tule, vaikka hyvää toimintaa tulee jo hyvinkin usein sarjoina. Miksi ei siis myös elokuvana. Leffassa tämän olisin halunnut nähdä, mutta jostain syystä se sitten aina vaan siirtyi niin, että lopulta päätin vain odottaa, että leffa tulee levylle. UHD:tä tästä kovasti odotin, mutta sitä ei tullut ja tuskin tuleekaan. Odotin myös dolby atmos ääniä, mutta eipä tullut niitäkään. Joka tapauksessa Omerta 6/12 tuli ostettua ihan Bluray-levynä itselle, ja se on varmaankin kallein koskaan ostamani ns. normaali Bluray, jos siis musiikkilevyjä ei lasketa.

Leffaa on jonkin verran julkisuudessa kehuttu, eikä suotta. Kyllähän tämä leffa täyttää minun mielestäni aivan täysin vastaavien kansainvälisten toimintaleffojen vaatimukset. Juonesta pitää sanoa, että tykkäsin, ehkä jopa paljon enemmän kuin mitä vastaavat yleensä ovat. Kyllä, juoni oli varsin yksikertainen ja tavallaa odotettava, mutta silti tämä oli kyllä paljon mielenkiintoisempi kuin uskalsin edes odottaa. Jasper Pääkkösen roolisuoritus on erinomainen, vaikkakin vielä vaatii hieman lisää uskottavuutta Salkkarien jälkeen. On silti täysin kiistatonta, että kovaa uraa Pääkkönen on tekemässä, eikä haittaa tippaakaan, että siinä sivussa vie Suomalaista elokuvaa maailmalle näin vakuuttavasti. Pertti Sveholmin roolista vastaavasti en kyllä tykännyt tippakaan, eikä uskottavuus jatkuvan kiroilun vuoksi ollut kovinkaan korkealla. Näyttelijä vetää tietysti aina roolia, mutta tässä tuli enemmänkin sellainen oikean elämän tyyppi mieleen, josta puhutaan, että vetää jotain roolia. Epävarmaa, asiatonta, jotenkin ihan väärässä leffassa, olisin toivonut poliisipäälliköltä tälläisessä leffassa hieman enemmän uskottavuutta. Uskottavuutta tosin toi Cathy Belton senkin edestä. Myös Nanna Blondellin roolista tykkäsin todella paljon.

Leffan ääniä odottelin hyvin mielenkiinnolla, onko Suomalaiseen leffaan saatu myös kansainvälisen tason äänet. Äänet olivat hyvät, mutta hieman jäin silti kaipaamaan enemmän. Puhe oli enemmän kuin hyvää ja selkeää, tilantuntu ok, dynamiikkaa jäin hieman kaipaamaan lisää. Potentiaalia tässä todellakin oli paljon, ja Atmos-raitaa tämä leffa ihan yksiselitteisesti olisi kyllä kaivannut. Koko leffan ajan fiilis oli aavistuksen sellainen kuin olisi ollut isossa avarassa tilassa, jotenkin aivan täysin tämän leffan äänet eivät vallanneet tilaa niin kuin olisin odottanut.

Muuten leffa oli varsin näyttävä ja todellakin sellainen, jota kelpaa näytellä myös ulkomailla. Eikä tässä kai kovin paljon jäänyt epäselvää, että jatkoakin taitaa olla tulossa, ja hyvä niin. Ehdottomasti loistava leffa, vihdoinkin jotain Suomalaista josta voi ihan rehellisesti näin sanoa.

Tulipa sitten eilen illalla katsottua harvinaisen ajankohtainen elokuva. Tässä on muutenkin tullut mietittyä, että minkä verran tällä hetkellä jaksaa ja viitsii katsella esimerkiksi natsisaksaan tai ylipäätään sotaan liittyviä elokuvia, sillä tällä hetkellä sota on muutenkin käsin kosketeltavan lähellä, ja kaikki mediat täynnä sotaan liittyvää kärsimystä. Jep, kyllä minulle elokuvat edelleen ovat elokuvia ja pystyn erottamaan elokuvan ja todellisuuden, mutta kyllä tämä maailmantilanne silti saa paljon miettimään.

En todellakaan toivo sotaa ja toivon, että se ei tule ikinä meitä Suomessa koskettamaan. Silti, omasta armeijakokemuksesta on jo 20 vuotta aikaa, ja rehellisesti sanottuna en todellakaan koe olevani valmis sotaan. Sitten sitä miettii miten paljon esimerkiksi youtubevideoista ja leffoista on tullut opittua kaikenlaista, onko sitten niin, että jos sota syttyy, ihmiset sotivat niillä ”taidoilla” joita on leffoista oppinut? Hurjaa edes leikkiä tälläisellä ajatuksella, mutta minkä sille mahtaa, kun kaikki paikat on tällä hetkellä täynnä sotaa, ja suuri rajanaapuri hyökännyt toiseen naapurimaahan ilman minkäänlaista syytä.

Onneksi Suomella tuntuu olevan tällä hetkellä erittäin tervejärkinen ja fiksu presidentti. Niinistön viimeaikaiset liikkeet ovat hyvinkin paljon saanut ajattelemaan, että olisiko sittenkin niin, että pienen Suomen suuri presidentti Niinistö voisi pitää hallussaan avaimia tämä tilanteen ratkaisemiseen. Ihan niin kuin tässä leffassa Oslo, muutama sotaan sivullinen oli merkittävässä roolissa sopimusta luomassa. Leffa perustuu tositapahtumiin, joten varmasti jotain tämäntyyppistä tarvittaisiin nytkin, vaikka varsinaisesti neuvottelut eivät lopulta sotaa täysin lopettaneetkaan.

Oslo oli todella mielenkiintoinen ja opettavainen. Lopulta riidat saadaan sovittua vain, jos oikeasti uskalletaan istua samaan pöytään ja nähdä, että toisellakin puolella ollaan ihmisiä siinä missä vastustajakin. Asiat ovat kipeitä, ja usein niiden ratkaiseminen hyvin vaikeaa, mutta yrittämistä ei kannata silti ikinä lopettaa. On myös hyvä huomata, että usein politiikassa ja urheilussa asiat ovat ne jotka taistelevat, kokouspöydän ja pelikentän ulkopuolella voidaan sitten olla kavereita ja unohtaa vihanpito. Tämä on varmasti hyvä tie asioiden ratkaisuun.

Tällä kertaa lopputulos oli selvillä, mutta tarinan alkujuuret eivät kyllä olleet ainakaan minulle lainkaan tuttua. Kyseessä siis tositarina kahden kiistatta maailman parhaan naistennispelaajan uran alkuvaiheista, tai ehkä paremminkin tarina heidän isästään, kuten leffan nimikin kertoo. No niin tai näin, kyllähän tässä todellisuudessa on kyseessä tarina Venus ja Serena Williamsin nuoruudesta, ja tässä tarinassa vielä korostetusti tarina Venuksen noususta koko tennismaailman tietoisuuteen. Tämä sikälikin ymmärrettävää, että vaikka Serena Williamsia pidetään parhaana koskaan tennistä pelanneena naisena, Venuksen vaikutusta myös Serenan nousuun maailman huipulle ei voi kiistää.

Tarina on mielenkiintoinen, ja vaikka tarinassa verrataan siskosten nousua huipulle esimerkiksi siihen, että Michael Jordanin veli olisi ollut vastustajan joukkueessa maailman toiseksi parhaana koripalloilijana, niin onko tämä silti aivan niin kauakaa haettua, että samasta perheestä voisi nousta kaksi pelaajaa niinkin suuren lajin kärkeen kuin tennis on. Kyllä, geeneillä ym on varmasti paljon merkitystä, mutta jos kaksi lasta kasvattaa samat vanhemmat, samassa ympäristössä ja muutenkin ympäristön muutokset ovat identtiset, niin ei se ehkä olekaan ihan mahdotonta. Harvinaista varmasti, mutta toisaalta kun asiaa miettii, niin esimerkiksi tenniksessä tasokkaan harjoitusvastustajan merkitys on erittäin suuri, ja jos se suurin haaste löytyy joka ikinen päivä samasta perheestä jakaen samat tavoitteet ja intohimon, niin tilannehan on täydellinen.

Tässä tarinassa kuitenkin tähtenä häärii kahden lapsitähden isä, ja näitä tarinoita maailmassa on muitakin. Onneksi tämä tarina kuitenkin sai iloisen lopun, vaikka isän päätöksiä paljon onkin kritisoitu. Joka tapauksessa isän tarkoitusperät ovat varmasti perimmiltään olleet hyviä, ja tässäkin leffassa Will Smith välittää katsojille näitä tunteita erittäin vakuuttavasti. Leffa on koskettava ja jopa hieman koukuttava. Joka hetki sitä vaan odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä vähiten sen vuoksi, että lopputulema on selvillä. Silti, vaikka leffa kestää kaksi ja puoli tuntia, olisi jotenkin toivonut, että leffa ei olisi päättynyt ensimmäiseen ammattilaisotteluun. Tätä leffaa olisi voinut jatkaa vielä pari tuntia helposti lisääkin, ja tarina olisi ihan varmasti kiinnostanut.

Tämäkin leffa siis löytyy HBO-max palvelusta, joka tällä hetkellä on edelleen ainoa käytössä oleva striimauspalvelu. Siitä huolimatta ja ehkäpä siitä johtuen katsottava ei kuitenkaan heti lopu kesken, mielenkiintoisia UHD leffoja on nimittäin tulossa ensi viikolla postilaatikkoon lisää. Ensinnäkin yksi mielenkiintoisimpia hankintojani ikinä on nuoruuden suosikkileffa Twister. Twister on leffa, joka itsellä oli saletisti yksi ns. referenssin leffoja kun omassa huoneessa ensimmäisiä leffateatterivirityksiä tuli aikanaan laitettua, ja puhun siis ajasta noin 25 vuotta takaperin. Leffa on siis vuodelta 1996, mutta nyt siitä on tehty uusi versio, ja kyllä, Atmos-äänillä, joka siis nostaa tuon leffan odotusarvon pilviin. Tätä on kehuttu, enkä ihmettele. Lisäksi tällä viikolla Gigantti on myynyt UHD-leffoja aivan pilkkahintaan, joten niitä tuli tilattua myös muutama. Muutama, erittäin mielenkiintoinen tapaus sielläkin.

Jos et vielä seuraa, niin otappa leffafriikin Instagram ja Facebook myös seurantaan, sieltä löytyy esim. ensimmäisenä tietoa mitkä levyt Gigantista lähti tilaukseen ja ylipäätään aina kaikki uudet mitä on tullut hankittua. Lisäksi tietysti seurantaan kannattaa ottaa myös Leffamedia.fi sivusto, jossa jo yli kaksikymmentä sisällöntuottajaa jakaa mielenkiintoista materiaalia podcasteista, videoihin, ja blogeista arvosteluihin. Tuolta saralta muutenkin tulossa aika mielenkiintoisia uutisia piakkoin, mutta niistä sitten aikanaan.

The Batman – The Leffa, jota olen odottanut pitkään elokuvateatteriin ja mahdollisesti kyseessä jopa vuoden odotetuin leffa. En tiedä onko näissä uusimmissa leffoissa todettu, että tehdään tätä nyt sitten vähän pidempään kun kerran aikaa on, mutta tämäkin spektaakkeli kesti sitten sen vajaan kolme tuntia, joka nyt alkaa tuntua Marvelin leffoille jo vakiopituudelta. Siitäkin huolimatta pitää nyt todellakin sanoa, että en ole koskaan nähnyt yhtä pitkää elokuvaa, joka ei ole tuntunut tippakaan pitkältä. Toinen hyvin merkillinen asia leffassa oli, että leffan tempo oli kirjaimellisesti todella hidas, mm. paljon hidastettuja kohtauksia, mutta siitä huolimatta leffa piti kyllä katseen ruudulla tiukemmin kuin mikään muu leffa on koskaan tehnyt.

En tässä blogissa edelleenkään halua spoilata leffoja, joten en tee sitä tälläkään kertaa. Leffan juoni on kuitenkin erinomainen, ja se miten se ruudulle tuodaan on jäätävän hyvää kerrontaan. Jos jotain pientä kritiikkiä on pakko antaa, niin leffan loppu ei ehkä ole kuitenkaan aivan niin jäätävä kuin leffa muuten. Hyvä, mutta ehkä ihan aavistuksen sellainen fiilis jäi, että tässäkö se nyt oli. Juonta kuitenkin oli rakennettu erittäin määrätietoisesti, ja etenkin tuo Arvuuttaja oli kyllä todella mainio hahmo, ei ihan kyllä Jokerin veroinen, mutta ei kaukana siitäkään.

Batmania on vuosien saatossa esittänyt aika moni, nyt vuoro oli Robert Pattisonin. Pattison ei alkuun vaikuta lainkaan Batmanilta, vaan enemmänkin joltain ihan muulta, itsellä mieli lähinnä harhailee siinä, että onko Pattisonin hahmo leffassa Batman vai pahis. Pattison vaikuttaa jotenkin liian nuorelta ja kokemattomalta (hahmo, ei esittäjä), mutta leffan edetessä herra kyllä ottaa roolin enemmän kuin hyvin haltuun ja on kyllä vakuuttava, ehdottomasti roolinsa ansainnut! Vähän samaa pitää sanoa Andy Serkinin Alfredista, mulle Michael Caine uppoaa paljon paremmin, mutta eipä Serkinin roolisuorituksessakaan mitään valitettavaa ole, rooli ei ehkä kuitenkaan omasta mielestäni ole kovinkaan iso tässä.

Äänien osalta tämä leffa pitää ehdottomasti nähdä kotona. Jossain vaiheessa tämä varmasti löytää tiensä HBO-Maxille, ja sieltä se tulee varmasti myös katsottua. Aivan yhtä varmaa on myös tosin se, että tämä leffa on saata UHD-versiona niin pian kuin mahdollista, ja silloin vasta voi luoda todellisen mielipiteen leffan äänistä. Niin mystistä tekstiä, että vaatii varmaan vähän avaamista. Leffa siis kuulosti upealta, aivan siltä kuin sen pitääkin. Siitäkin huolimatta, jäin aavistuksen äänien osalta sellaiseen fiilikseen, että leffan äänet olivat vaisut, mutta se ei ehkä ole äänien ”vika”, vaan leffan. Enkä tarkoita tässä yhteydessä vialla sitä että jotain olisi huonosti, vaan tarkoitan vaan sitä, että leffa oli aika rauhallinen, ja todellisia tehostekohtauksia oli vaan muutama. Musiikki, score ja tehosteet kun niitä tarvittiin olivat kyllä loistavia, vähän niin kuin Joker-leffassa, tunnelma leffassa oli huikea alusta loppuun. Antaako leffa sitten kotona vielä enemmän kuin leffassa, niin uskoisin niin jälleen käyvän. Porvoon Biorexin Prime sali on loistava, paikat olivat parhaat mahdolliset, mutta silti luotto omaan huoneeseen on edelleen aika korkealla, ja siksi tätä leffaa odottaa UHD-levylle kuin kuuta nousevaa!

Mikä sitten on loppulauselma uudesta Batman leffasta, täydet viisi tähteä ja omalle top-listalle ihan heittämällä. Leffa oli aivan maagisen hyvä, enkä tiedä mikä leffa voisi tällä hetkellä pistää paremmaksi. Koko kolmituntinen kokemus on parasta mitä leffassa voi olla, ja pois lähtiessä hymy oli korvissa. Tähän kun vielä lisätään, että leffaseura oli parasta A-luokkaa, niin menkää nyt ihmeessä muutkin tämä leffa katsomaan.

P.S. Leffateatterissa oli aivan liian tyhjää, nyt on arvon ihmiset aika palata teattereihin!!

Monestakin syystä on ollut viime aikoina hieman vähemmän aikaa viihtyä leffojen parissa, mutta onneksi tänään taas pitkästä aikaa tuli tuokin ovi avattua. Ostin viime viikolla Facebookista kolme uutta UHD-leffaa varsin hyvään hintaan, yksi näistä leffoista oli Morgan, leffa, jossa en ollut ennen edes kuullut. Vaikka leffa ei nyt niin älyttömän mielenkiintoiselta vaikuttanutkaan, niin kuitenkin nyt selkeästi sellainen leffa, johon mielelläni lähdin tutustumaan. Kaksi muuta samassa paketissa tullutta leffaa oli Warcraft, josta olen kuullut mutta en nähnyt ja Murder on the Orien Express, jonka olen nähnytkin joskus.

Morgan alkoi erittäin mielenkiintoisilla äänieffekteillä, ja kyllä oli taas mukava huomata, että ns perusleffoistakin löytyy paljon mielenkiintoisia nyansseja, kun äänien laatu on riittävällä tasolla. Leffan äänet olivat vain 7.1, mutta siitäkin huolimatta leffan ääniraita oli erittäin hyvä. Muutaman kerran leffa osoitti todellista dynaamisuutta, ja toisaalta, muutenkin oli mukava, että leffan äänet olivat todella tarkat ja tarpeeseen tehty. Ei mitään turhaa, mutta leffaan sopivaa bassoa ja hyvin kohdennettuja effektejä. Toki myös pitää antaa credittiä tila äänistä, äänet vaihtelivat hienosti sen mukaan, oltiinko suljetussa huoneessa vai ulkona. Kiva leffa äänien puolesta.

Muuten leffa ei sitten ollutkaan kovinkaan yllättävä, vai oletteko joskus ennen kuulleet pieleen menneestä ihmiskloonista, joka karkaa laboratoriosta? Kyllähän näitä riittää ja aika vaikea on näihin uutta kulmaa tuoda, valitettavasti. Ehkä ajan kanssa jotain uuttakin saattaa tulla, mutta kyllä tämä leffa nyt valitettavasti menee vain samanlaisten leffojen liukuhihnalle. Voitaisko siis keksiä vaihteeksi jotain ihan uutta? Lopulta kuitenkin ihan kiva ja tiukkaan puolentoista tunnin pakettiin pakattu hyvä leffa. Juoni ei paljon antanut, mutta loppuratkaisu oli ihan hyvä ja avasi toki leffaa siinä missä se oli mahdollista.