Jotain elokuvia vaan voi katsella vaikka kuinka monta kertaa niihin kyllästymättä. Mission Impossible Fallout on yksi niistä. En tiedä kuinka monta kertaa tämä on jo tullut nähtyä, enkä edes väitä, että tämä olisi mikään erityinen suosikki-elokuvani, mutta tykkään leffasta paljon, juoni on riittävän hyvä ja ennen kaikkea leffassa ei mikään ärsytä. Sillä päästään jo aika pitkälle.

No, turha sitä on kiistää, iso tekijä leffassa on myös loistavat äänet. Tänään leffa läpi ensimmäistä kertaa Arcamin kanssa, en tarkasti muista miltä se Denonin kanssa kuulosti, mutta ainakin Arcamin kanssa kaikki toimi tänään loistavasti. Leffan Atmosraita on todella mallikasta tavaraa, ääni liikkuu kaiuttimista toisiin jatkuvasti ja selkeästi. Äänet todellakin seuraavat huoneessa ruudun tapahtumia, tästä immersive audiossa on todellakin kysymys.

Yksi ehdottomia suosikkikohtiani elokuvassa oli lopun helikopteritakaa-ajo, jossa äänet pääsevät todellakin oikeuksiinsa. Äänet ovat todella todella tarkat, helikopterin menoa voisi katsella vaikka silmät kiinni ja aina tietää mitä ruudussa tapahtuu. Upea kokemus. Oman lisänsä tähän kohtaukseen tuo mielenkiintoinen lisä elokuvassa, jossa seilataan kahden kuvasuhteen välillä. Etenkin juuri näissä helikopterikohdissa koko kuvaruutu täyttyy kuvasta ja taas vastaavasti maan pinnalla palataan normaali kokoon (mustat raidat). Sinällään tehokas tehoste, mutta toisaalta miksi sitten koko leffa ei voisi olla 18:9 tai ehkä siis paremminkin voisi jo puhua IMAX ruudusta? Jos tuota nimittäin ei tiedä, niin sitä ei välttämättä kaikki edes huomaa, itsekään en aikanani asiaan kiinnittänyt huomiota ensi kertaa leffaa kotona katsoessani.

Näyttelijäkaartina jatkaa jota kuinkin sama porukka ja hyvä niin. Näyttelijät sopivat rooleihinsa loistavasti ja toki ovat niihin vuosien saatossa jo kasvaneetkin. Saa tosin nähdä mitä seuraavassa osassa sitten tapahtuu Alec Baldwinin näyttelemälle Alan Hunleylle. Solomon Lane on joka tapauksessa edelleen elossa, joten jotakin hänen ympärillään varmasti tapahtuu myös jatkossa. Ai niin, ja Tom Cruise ei ole vieläkään vanhentunut päivääkään.

Tänään jouduin huoneessa myös hieman remonttihommiin kun huomasin huoneen ulkopuolelta, että jostain syystä kolmen vuoden jälkeen yksi ikkunoista oli alkanut hikoilemaan ja tuottanut jo hieman hometta ikkunan viereen. Tästä ei voi olla kauaa aikaa, sillä olen tilannetta jatkuvasti varmuuden vuoksi seurannut. Tämä siis johtuu siitä, että kaksi huoneen ikkunaa on laitettu umpeen. Luulen, että syy tähän ongelmaan oli rikkoutunut bambuverho joka ikkunoissa on ollut. Toisesta ikkunasta tuo oli valahtanut osittain alas, ja uskon tuon estäneen ilman kierron. Nyt se on joka tapauksessa korjattu, ja seinä on taas ummessa. Jäädään seurailemaan tilannetta.

Tähän on hyvä päättää vuosi 2019 ja jatkoa seuraa ensi vuonna. Blogi lähestyy maagista 200 päivityksen rajapyykkiä, katsotaan mikä elokuva tuohon maagiseen päivitykseen sitten sattuu. Paljon mielenkiintoisia leffoja on joka tapauksessa hyllyssä odottamassa, ja lisää toki tulee kaiken aikaa. Blogin seuraajamäärä on myös tasaisessa kasvussa ja teitä on siellä jo aika paljon. Kukaan ei toki estä tiedon levittämistä myös muille harrastajille, etenkin uskon, että monelle aloittelijalle tästä blogista voisi olla todella paljon iloa. Nyt kuitenkin kaikille erittäin hyvää Uutta Vuotta 2020. Blogi hiljenee, mutta vain ensi vuosikymmenelle asti.

Itunesia eilen huvikseni selaillessa törmäsin joissain alennuskorissa Mile 22 nimiseen elokuvaan. Leffa vaikutti todella mielenkiintoiselta action pätkältä ja pitihän se sitten tänään tarkistaa. Hyvinkin vahvaa näyttelijäkaartia johtivat Mark Wahlberg ja John Malkovich, joten näillä hyvin harvoin mennään ojaan.

Leffan alussa etenkin Wahlbergin esittämän James Silvan kiroilu, kukkoilu ja suorastaan idioottimainen käytös ärsytti paljon. Ei tosin ollut yksistään tämän roolin tehtävänä, tuntui olevan jakaantunut ryhmässä myös hyvin paljon laajemmalle. Tällä asialla varmasti oli jonkinlainen rooli käsikirjoituksessa, mutta itselleni se ei oikein auennut. Elokuva olisi ollut mielestäni ollut paljon parempi ihan normaalilla käyttäytymisellä. Osittain varmasti tästä johtuen, varsin hyvätkin roolihahmot jäivät tässä leffassa aavistuksen kehittymättä, keskittyminen meni hieman vääriin asioihin.

Leffan juoni oli action leffaksi varsin hyvä ja lopulta jopa aika yllättävä. Tähänkin elokuvaan tosin olisi voinut hyvin lisätä vielä sen puolituntia ja antaa tuon loppuratkaisun rakentua rauhassa ja nousta esiin himan pidemmän kaavan mukaan, sen sijaan että se läväytettiin ruutuun kerralla. Aika yllättävä tuo loppu joka tapauksessa oli ja jotenkin haisi myös jatko-osalle.

Myöskin äänien ja kuvan puolesta leffa oli erittäin hyvä. Leffa ei ollut kuin 5.1, mutta pakko silti sanoa, että jälleen kerran Neural:X loistaa. En tiedä miten tuo tekniikka asian hoitaa, mutta Neural:X on aivan jäätävän hyvä keksintö, ja vaikka se onkin ”huijausta”, niin joka tapauksessa se nostaa jokaisen vanhan tai uudemmankin 5.1 leffan aivan uudella levelille. Jos kerran on valmis maksamaan 11-kaiuttimesta, on todellakin asiallista, että ne kaikki on näin upeasti mahdollista saada myös käyttöön. Dolby surroundia en ole ihan hirveästi testaillut, koska tämä menee mielestäni aina niin paljon dolbyn vastaavaa edelle. Hyvä leffa, kiva leffakokemus!

Olen tässä viime päivien aikana katsonut Youtubesta usemmankin ”vuoden 2019 parhaat 4K UHD-elokuvat”-listan ja lähes poikkeuksetta jokaisesta niistä on löytynyt elokuva Black Hawk Down. Luulin alunperin leffan olevan uusi, mutta kyseessä olikin Suomessa Isku Mogadishuun -nimellä kulkenut elokuva jo vuodelta 2002. Nyt elokuvaa on siis restoroitu 4K formaattiin, ja etenkin elokuvan Atmos ääniä on vuolaasti näillä videoilla kehuttu. Itselläni tuo elokuva on ollut Amazonin ostoskorissa jo pidemmän aikaa, mutta tilaa painiketta en ole painanut. Ajattelin myös olla tilaamatta.

Löysin kyseisen elokuvan nimittäin Itunesista, 4K ja Atmos versiona tietysti, muuten sitä en olisi edes hankkinut. Hintaa oli ostaessa sama 3,99 kuin vuokrauksesta, joten päätin ostaa elokuvan itselleni. Kuten totesin elokuva on erittäin vanha, ja sen vuoksi en ole aivan varma olenko sitä joskus nähnyt. Jotenkin sellainen kuva kuitenkin jäi, että ehkä, mutta mitään siitä en varsinaisesti muistanut. Voi siis olla, että muistot liittyvät enemmänkin trailereihin ja muuhun vastaavaan.

Sitten ehkä siihen hieman surullisempaan osaan, en nimittäin oikein tykännyt leffasta tai sen äänistä. Olin itse asiassa aika pettynyt siihen hehkutukseen suhteutettuna mitä olen tästä elokuvasta kuullut. Joo kyllähän tässä elokuvassa surround ja takakanavia käytetään paljon ja varmasti hyvin, mutta eihän niissä liiku oikein mitään muuta kuin luoteja ja helikoptereita. En ollut oikein vakuuttunut. Lisäksi yleisilme äänissä oli jotenkin hieman vaisu, en oikein tiedä mistä se johtui, mutta ääniraita ei vaan ollut niin hyvä kuin menossa muussa elokuvassa. En tiedä mitä elokuvan restorointi äänen osalta käytännössä tarkoittaa, mutta jotain tähän raitaan on uuttakin tehty, sillä vuonna 2002 Atmoksesta ei ollut vielä tietoakaan. Siitäkin huolimatta fiilis jäi hieman pettyneeksi.

Kuvan osalta elokuva oli ihan ok, ei tosin millään uusien elokuvien luokkaa. Elokuva oli yleissävyltään erittäin tumma, joka tietysti tarkoittaa aina kuvalle haasteita. En tiedä mitä UHD-levy sitten olisi tuonut tähän lisää, tuskin paljon. Joka tapauksessa tuo levy jää nyt kyllä tilaamatta. Ihan yleisestikin ottaen nuo restoroidut UHD-Levyt on tähän mennessä olleet vähän pettymyksiä, tähän leffaan sentään oli Atmos äänet tuotu lisäksi.

Ikävintä kuitenkin oli se, että en tykännyt itse elokuvasta lainkaan. On sotaelokuvia ja sitten on sotaelokuvia. Tämä elokuva oli minun makuuni liikaa toimintaa. Ei mahda mitään, mutta minun mielenkiintoni vaan loppuu jossain vaiheessa kun kaksi ja puolituntia vaan ammutaan silmittömästi ja päättömästi joka suuntaan. Jep. moni joka leffasta tykkää löytää siitä varmasti paljon juonta, taktiikoita ja muuta, mutta itse olisin toivonut vähemmän ampumista ja sotimista, enemmän taktista, ihmissuhteita ja sotaa sitten vaikka enemmänkin taustamusiikin takaa. Elokuvassa olisi voinut olla lisänä esimerkiksi tilanne huoneeta kotirintamalta tai jotain muuta vastaavaa. Ei vaan ollut minun leffani, vaikka monesta sota-elokuvastakin tykkään.

Toki sitten elokuvaan liittyy paljon muutakin, se on tositarinoihin perustuva ja varmasti pitää sisällään monta tärkeää asiaa, jotka ovat mahdollisesti vaikuttaneet jollain tavalla tulevaisuuteen, eli osittain siis nykyisyyteen. Se mitä elokuva saa paljon miettimään on näiden monien sotien syyt ja merkitykset. Onko tosiaan niin, että näissä pienissä kylissä ihmiset tappavat toisiaan (sisällissodat) jonkin todellisen syyn tai aatteen vuoksi, vai onko tästä tullut monelle jo niin kroonista sotaa, että siitä on vaan tullut elämäntapa ilman sen suurempaa tavoitetta. Uskovatko ihmiset enää mihinkään parempaan vai tappavatko he vain pysyäkseen itse elossa? Tähän mielestäni elokuvassa viitattiin, ja se herätti paljon ajatuksia. Onko esimerkiksi USA maailman poliisina aina oikeutettu näitä setvimään ja onko siitä ylipäätään mitään hyötyä? Voidaanko kaikkia maailma sotia koskaan lopettaa vaikka ne olisivatkin ulkopuolisen silmin kuinka turhia? Paljon turhia kysymyksiä, sillä niin kauan kuin on ihmisiä, on sotia.

Tämä aamu oli aavistuksen nihkeä leffojen suhteen. Toisaalta teki hirveästi mieli katsoa jotain hyvää äänellistä ja kuvallista materiaalia UHD-levyltä, mutta mitään ei varsinaisesti tehnyt lopulta mieli katsoa. Mission Impossible:n viimeisen osan olisi voinut hyvinkin katsoa, mutta ajattelin nyt vielä säästää sen hieman myöhäisemmäksi. Koitin myös etsiä jotain mielenkiintoista Itunesista, mutta eipä sielläkään oikein ollut mitään tähän hetkeen. Päädyin lopulta Netflixin Italialaiseen Kuoleman Jäljet elokuvaa, joka vaikutti jotenkin mielenkiintoiselta.

Jos oli tarve hyvälle kuvalle ja äänille, siihen nähden leffa oli todella suuri pettymys. Elokuvan kuvanlaatu oli jälleen todella huonoa Netflix laatua, ja etenkin kun suurimman osan elokuvasta kuvaus oli varsin tummaa, kuvanlaatu oli kuin huonosta DVD-Levystä. Äänien osalta on todettava se, että olen äärimmäisen tyytyväinen muutoksiin surround-osastolla. Jälkikäteen on todettava, että selkeästi aliarvioin surroundien merkityksen ja oikeastaan vasta vierailu Audiokaupan uudessa demohuoneessa avasi silmät.

Huone on nyt aivan erilailla tasapainossa ja surround äänet tässäkin elokuvassa yhdessä Neural:X:n kanssa kuulostivat todella hienoilta. Sen lisäksi leffan äänissä ei sitten paljon muuta kerrottavaa olekaan, sen tyyppinen leffa, ettei tosin pitäisikään oikein olla. Se mikä tosin leffassa häiritsi todella paljon oli se, että leffan puhe oli dubattu italiasta englanniksi. Valitettavasti tajusin vasta leffan jälkeen, että olisi varmasti ollut parempi käyttää alkuperäistä nauhaa ja lukea teksteistä dialogi, näinhän sen joka tapauksessa tein muutenkin. Katsoin leffaa muutaman minuutin uudelleen alkuperäisellä kielellä, ja leffa tuntui niin paljon aidommalta. Dubbaus oli huono, jotenkin todella päälle liimattu ja etäinen.

Leffa perustui tositapahtumiin ja tämä olikin suurin syy aamun valintaan. Elokuva ei varsinaisesti ollut kovinkaan mielenkiintoinen ja se eteni todella hitaasti. Toisaalta, leffan suurin tarkoitus on varmastikin ollut herättää ajatuksia todellisessa elämässä. Koko elokuvan ajan joutui miettimään mistä tässä nyt oikein on kysymys ja mihin tämä johtaa, vastauksia tuli oikeastaan vasta elokuvan lopussa kun yhteys todelliseen elämään paljastui. Jotta leffasta olisi saanut enemmän irti, olisi ehkä taustoja ja kulttuuria pitänyt tuntea ennen leffaa hieman paremmin. Tämä leffa kuuluu jälleen osastoon tulipahan nähtyä, mutta ei paljon muuta.

Oletko joskus ollut tilanteessa, että kaverisi epäilee, että onko surround tai Atmos kaiuttimista mitään hyötyä? Tämä aasinsilta nyt ei varsinaisesti koske minua, ainakaan tällä hetkellä, eli en ole ollut tänään tässä kuvailemassani tilanteessa. Jos kuitenkin joskus joudut tuollaiseen tilanteeseen ja sinulla on näyttää huone, jossa molemmat löytyy niin leffaksi voin erittäin lämpimästi suositella elokuvaa Solace. Leffa ei ollut Atmos tai DTS:X, mutta Neural X:n kanssa tästä parempaa demomateriaalia Atmoskaiuttimien ja Surroundien osalta saa etsiä.

Elokuvan äänet tukivat elokuvaa loistavasti, ne eivät olleet vain tunnelman luojana, vaikka sitäkin kuultiin paljon. Taka ja Atmoskanavissa oli jatkuvasti jotain toimintaa, välillä ääni liikkui, välillä se oli kohdennetumpaa. Äänet todellakin loivat elokuvan tunnelman, jännityksen, pelon ja surun. Elokuvan alussa kertaalleen jopa todella pelästyin oikein huolella. Äänet kokonaisuutena olivat todella hyvin tasapainossa ja äänet saivat tuntemaan, että olin keskellä näitä tapahtumia. Edes se ei haitannut, että viimeiset parikymmentä minuuttia tuli taas katsottua todella hiljaisella, siitäkin huolimatta äänet toimivat loistavasti, etenkin surround ja Atmos osastolla.

Mitkään äänet eivät kuitenkaan tee yksin hyvää elokuvaa, tässä elokuvassa oli kuitenkin paljon muutakin. Elokuvassa käsiteltiin erittäin vaikeaa asiaa, eutanasiaa. Eutanasia on monessa maassa edelleen kielletty ja varmasti toisaalta hyvä niin. Tässä elokuvassa tuotiin kuitenkin hyvin esiin se toinen puoli kolikkoa, eli voidaanko eutanasialla poistaa ihmisen, tai pahimmassa tapauksessa useiden ihmisten suhteetonta tuskaa. Suurimpia ongelmia eutanasiassa varmasti on se, että mistä me voimme koskaan tietää mikä on oikeasti parantumatonta ja mikä ei. Elämä on arvaamatonta.

Elokuva ei tyytynyt vain tähän, vaan elokuvassa pohdittiin myös sitä, että voiko ihminen kaikesta kivusta huolimatta nauttia viimeisistä hetkistään ja toivoa, että elämä jatkuu viimeiseen hengenvetoon asti, oli se sitten kuinka tuskallista tahansa. Aiheen käsittely oli erittäin kattavaa ja ajatuksia herättävää. Elokuvan juoni oli todella hyvä, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Elokuvan loppuun asti piti miettiä kuka on lopulta syyllinen, vai onko kukaan. Tämäntyyppiset elokuvat ovat juuri sitä parasta elokuvaa mitä löytyy.

Huonot näyttelijät voivat usein pilata hyväkin elokuvan, mutta Anthony Hopkins on jotain aivan toista maata. Jälleen kerran aivan jäätävä roolisuoritus, johon kukaan muu vaan ei pysty. On sattumaa, että olen viime aikoina nähnyt näin monta Hopkinsin elokuvaa, mutta kertaakaan herra ei ole vielä pettänyt. Australialainen Abbie Cornish ei jää yhtään sen huonommaksi, vaan hoitaa tutkijan roolia todella vakuuttavasti. Colin Farrelin rooli ei leffassa ole välttämättä aivan niin suuri kuin päähenkilöltä olettaisi, mutta toki hänkin osansa hoitaa erittäin hyvin.

Hyvä juoni, hyvät näyttelijät ja siihen päälle vielä loistavat äänet, siitä hyvä elokuva on usein tehty, niin myös tämä Solace. Leffa on vuodelta 2015 ja löytyy Netflixistä. Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan, oli syynä sitten tarve hyvälle leffalle tai tarpeelle esitellä leffahuonetta kavereille.

Joulu on yllätysten aikaa, ja tällä kertaa oman jouluyllätykseni kävin noutamassa Tampereelta eilen. Viime keväänä tarpeesta vaihtaa uudet pääkaiuttimet alkanut leffahuoneen päivittäminen lähti sitten hieman käsistä, mutta nyt on vihdoin maaliviiva ylitetty. Pääkaiuttimien päivittäminen oli kuin perinteinen kodin remontti, jossa päivitettiin keittiö, mutta sen jälkeen eteinen näyttikin vanhalta ja siitä se sitten lähti.

Lopputulokseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, sekä laadun puolesta, että siitä millaisella budjetilla näinkin suuria muutoksia sain huoneeseen tehtyä. Jokainen alaa harrastava tietää, että hintakattoa Hifi-laitteiden hankkimisessa ei ole, joten käytettyjä ja demoja hankkimalla voi säästää pitkän pennin samalla kun saa jotain uutta. Huonetta toki tulee jatkossakin rakenneltua, mutta laitehankinnat on nyt hetkeksi tehty.

Mikä se viimeinen palanen sitten oli? Olen siis jo jonkin aikaa katsellut hyvää, mutta edullista päätevahvistinta sitä silmällä pitäen, että Arcam jää taloon. Nyt kun päätös Arcamin ostamisesta tuli tehtyä, aloin vakavammin etsimään vahvistinta, jolla saisin viimeisetkin neljä kanavaa tulille. Jouluaattona surffaillessa tuollainen tulikin sitten hyvin yllättäen vastaan, eli Tamperelaisen Hifihuoneen sivuilta löysin käytetyn Rotel 1075 viisikanavaisen päätteen. Tämä vahvistin oli kaikkea sitä mitä olin etsinyt, eli 120w tehoa kaikkiin viiteen kanavaan, merkki sama kuin toisessa viisikanavaisessa Rotelin 985 mallissa jonka siis syksyllä hankin samoin käytettynä.

Hifihuoneen kanssa kommunikointi oli todella hyvää, jopa jouluaattona vastattiin viesteihin sen verran, että sain laitteen varattua. Eilen sitten tuli vierailtua Tampereella ja samalla haettua vahvistin kyytiin. Liikkeessä tuli vierailtua ensimmäistä kertaa ja vastaanotto oli todella positiivinen. Kaupanteko hoitui erittäin hyvin ja asiantuntevasti. Yllätys tosin oli se, että myyjän kanssa saatiin pitkät keskustelut aikaan myös toisesta aiheesta, eri koripallosta. Myyjä oli aikanaan istunut useasti katsomossa, kun itse vastaavasti tuli pyörittyä kentän puolella.

Rotelin hankinnan myötä päätin sitten samalla järjestää ”konehuoneen” hieman uusiksi. Johtoja on lisäilty sitä mukaan kun laitteita on uusittu, mutta missään vaiheessa niitä ei ole laitettu kunnolla järjestykseen. Lähtökohtaisesti jo päätin, että uusi Rotel (5x120w) tulee ajamaan pää- ja surrounkaiuttimia, ja aikaisemmin hankittu 985 (5×100) siirtyy ohjaamaan Atmoksia. Kolmas jo valmiina ollut Pro-Ject (2x100w) sitten puolestaan saa jatkossa vastuulleen kaksi taka-surround-kanavaa. Päätin siis tämän sekamelskan selvittämiseksi katkaista kaikki laitetilaan tulevat kaiutin kaapelit ja laittaa ne siististi sokeripaloilla riviin, joihin ei tarvitse enää koskea. Mikäli jotain johtoja tarvitsee jatkossa jostain syystä muuttaa, se onnistuu vain muuttamalla tätä pientä pätkää. Konehuoneesta tuli näin todella paljon siistimpi, ja samalla laitoin myös jokaisen johdon päähän banaani-liittimet.

Kun nyt kanavia siis tuli aktivoitua neljä lisää, vaati se myös pieniä muutoksia Arcamiin. Arcam tai Dirac ei suoraan tunnistanut uusia kanavia, vaan Arcam piti välissä ensin nollata. Tässä vaiheessa voitaisiin kertoa pieni vinkki, lukekaa ohjeet! Kuten blogissa jokin aikaa sitten kerroin, päivitin jokin aikaa sitten Arcamiin uuden softan, jolla sain siis esimerkiksi IMAX Enhanced ominaisuuden lisää. Ihmettelin kuitenkin hieman kun Arcamin näyttöön tuota tekstiä ei missään vaiheessa ilmestynyt, siitäkin huolimatta, että olin hankkinut demo-levyn tuota ominaisuutta testatakseni. Nyt sitten selvisi syy tuohonkin, eli olin jättänyt päivyksestä viimeisen ohjeen lukematta, jossa muuten luki isoilla kirjaimilla MUST. Eli todellisuudessa laitteiston päivitys ei ollutkaan vielä tehty loppuun, mutta nyt on! Ohjeissa siis selkeästi luki, että päivityksen jälkeen laite pitää palauttaa vielä tehdas asetuksiin, muuten tuo päivitys ei aktivoidu oikein. Tämän jälkeen tuo Imax tekstikin löysi tiensä ruutuun.

En tiedä oliko tuolla päivityksellä jotain merkitystä Diracin toimintaan, mutta joka tapauksessa Dirac:kin yllätti tänään jälleen kerran. Käynnistäessä Diracin Dirac tunnisti välittömästi 11-kanavaa ja kaikki meni normaalisti. Ajoin asetukset Arcamiin ja lähdin testaamaan subbarien viiveitä. Jostain syystä minulla oli ensin paljon ongelmia saada REW:iä toimimaan (subbarit eivät toimineet vaikka kaiuttimet olivat ”small”). Lopulta löysin kuitenkin Arcamin asetuksista vastauksen ongelmaan. Yllätys kuitenkin oli valtava, kun totesin, että viivet olivat täysin kohdallaan, enkä kokenut minkäänlaista tarvetta niihin enää koskea. Hyvä näin, toisin hieman yllättävää. Nyt siis järjestelmä on vihdoin kalibroitu, huoneessa 7.2.4 Atmos ja kaikki hyvin.

Ei siis muuta kuin testaamaan ja ensimmäisenä sisään Mission Impossible 5, eli Rogue Nation. Leffa hyvin muistissa, eikä varmaankaan hirveän kauaa siitä kun se on tullut viimeksi nähtyä. Täytyy myös todeta, että sen verran hyvin tuo jakso on hallussa, että tainnut tulla katsottua useammankin kerran aikaisemmin. Leffa on jo Atmos, varmaankin yksi niitä ensimmäisiä Atmos elokuvia kun elokuva on siis ilmestynyt vuonna 2015.

Huoneen äänet ovat nyt niin priimaa kuin ne voivat minun budjetilla olla, mutta pakkoa olla tyytyväinen. Huone otti uuden vahvistimen kanssa jälleen pienen askeleen parempaan, en tiedä on kyseessä vahvistimen laatu vai tuo +20w, mutta etukanavat kuulostavat taas asteen paremmalta kuin ennen. Leffan Atmos raidasta en tykännyt niin kovinkaan paljon, mutta toki äänet olivat varsin hyvät. Niin hyvä fiilis ei kuitenkaan jäänyt kuin edellisestä, en tiedä miksi. Neljä lisäkanavaa todellakin kuuluu, etenkin taakse ne tuovat ison lisän. Parhaalla mahdollisella tavalla tämä leffa ei niitä kuitenkaan tuonut esiin, mutta ero joka tapauksessa huoneessa on suuri.

Vaikka leffa tosiaan ei olekaan sen vanhempi, kuvanlaatu osittain oli aika huono. Ymmärrän, että olen viime aikoina tottunut katsomaan paljon 4K materiaalia ja siihen nähden HD laatu ei pidäkään olla samalla tasolla. Peruskuva on ihan ok, mutta sitten on kohtia, jossa leffa näyttää kuin vanhalta VHS:ältä.

Juonellisesti tämäkään osa ei mitään timanttia ollut, vaan koko sarja on mennyt hieman siirtymisiksi seuraavaan osaan. Tämän leffan jatko-osa on vuodelta 2018 ja seuraava(t) onkin sitten tulossa 2021 ja 2022. Jos joku näissä leffoissa on varmaa, Tom Cruise ei ole vanhentunut ensimmäisestä osasta lainkaan. Muu tiimi ympärillä on pysynyt varsin hyvin kasassa, uusia naamoja, etenkin pahiksia tulee kuitenkin jatkuvasti lisää. Pahin vihollinen kuitenkin edelleen pysyy omien riveissä, keneenkään ei voi siis vieläkään luottaa.

Hyvä leffa ja ennen kaikkea olen enemmän kuin tyytyväinen vuoden 2019 päivityksiin. Huone kuulostaa todella hyvältä, ja kaikki tarpeellinen on nyt saatu päivitettyä Tällä hetkellä ei edes ole mielessä mitään mitä pitäisi varsinaisesti päivittää, skriini projekti on vielä kesken, katsotaan mitä siitä tulee kun moottori saapuu. Nyt on kuitenkin aika nauttia enkä malta odottaa seuraavia leffoja.

Tapaninpäivän iltaan löytyikin sitten harvinaisen mielenkiintoinen elokuva Itunesin 0,99 listalta. Luulen ensin Disconnect-elokuvassa olisi ollut hieman enemmän tekniikasta ja siitä miten vaarallista verkossa liikkuminen saattaa olla. Siitä tässä leffassa tavallaan olikin kyse, mutta hyvin pitkälti aivan eri tavalla kuin alkuun luulin. Leffan juoni liikkui usealla tasolla kuitenkin nitoen lopulta kaikki tarinat yhteen. Tälläistä olen nähnyt ennenkin, erityisesti monessa suomileffassa muutama vuosi sitten. Sen jälkeen tämän tyyppistä kerrontaa en olekaan pitkään aikaan nähnyt.

Tässä elokuvassa tarinaa rakennettiin todella mielenkiintoisesti ja laadukkaasta aina viimeiseen hetkeen asti. Tarinassa ei ollut kyse teknologiasta, vaan hyvinkin maanläheisistä ihmiskohtaloista. Kaikki, mitä elokuvassa tapahtui, on hyvin ajankohtaista realitodellisuutta. Ihmisten identiteettejä varastetaan joka päivä, ihmiset lataavat verkkoon hyvinkin henkilökohtaisia asioita, puhumattakaan kiusaamisesta. Se, että näitä tietoja käytetään hyväksi kiusaamiseen tai taloudelliseen hyötyyn on täysin arkipäivää nykymaailmassa. On myös täysin normaalia, että nykymaailmassa joutuu hyvin tarkkaan miettimään keneen voi luottaa.

Vaikka leffa sisältää hyvinkin paljon ikäviä asioita, leffan loppu antaa kuitenkin paljon toivoa. Usein elämässä perhe on aina se viimeinen tukisatama, vaikka mitä tapahtuisi. Tykkäsin elokuvasta todella paljon, etenkin sen juonen vuoksi. Leffa jätti hyvinkin paljon ajateltavaa, etenkin omasta toiminnasta. Verkossa on oltava aina todella varovainen, vaikka sitä ei itsekään aina muista. Kännykät, tietokoneet ja kaikki muu maailmassamme on jo niin syvästi langattomien verkkojen vallassa, että joku aivan varmasti aina tietää jotain, kyse on vain siitä, kauanko tuo kaikki tieto pysyy oikeissa käsissä. Erittäin hyvä elokuva, voin lämpimästi suositella.

Cheekin viimeisen keikan Blueraytä on tullut jonkin aikaa odoteltua, vaikka sellaisen tulosta ei varsinaisesti minulla ollut edes tietoa. Oli kuitenkin aika selvää, että tuollainen on tuloillaan, jos kerran Nelosen kameratuotannolla tuo keikka kuvattiin. Itse törmäsin tähän levyyn Lahden Citymarketissa jokin aikaa sitten, ja sen jälkeen sitä on tullut katseltua useammassakin osassa. Tänään kuitenkin pääsen sen loppuu, ja tulipa katseltua behind the scenes osuus myöskin.

Cheekin musiikista ollaan montaa mieltä, yleistyksenä voidaan ehkä sanoa, että ihmisillä on kaksi mielipidettä. Toiset tykkää, toiset vihaa. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen. Olen tykännyt Cheekin musiikista jo pitkää. Osatekijä on varmasti musiikin genre, osa johtuu siitä, että mukana ja ympärillä paljon tuttuja ihmisiä, mutta kyllä se perimmäinen syy kuitenkin on se, että tykkään Cheekin musiikista. Minulle Cheek ei kuitenkaan ole vain musiikkia, vaan arvostan herran uraa todella korkealle. Suomessa harvoin uskalletaan oikeasti unelmoida, rikkoa rajoja, ja kun tehdään, tehdään isolla. Tämä Lahden Mäkimontun viimeinen keikka on osoitus siitä kaikesta ja luulen, että vastaavaa artistia ei Suomessa tulla enää ikinä näkemään, siitäkin huolimatta, että Cheekin jalanjäljissä yhä useampi artisti nykyään myy Stadioneita täyteen. Stadion luokassakin Cheekin tuotannot olivat aivan omaa luokkaansa, maailmaluokkaa.

Itse olin siinä onnellisessa asemassa, että tuo ensimmäinen jäähyväiskeikka tuli nähtyä myös paikanpäällä katsomossa. Toinen ja se vihonviimeinen sitten kotona suorana televisiosta. Eikä pelkästään paikanpäällä olleelle, mutta myös sen missanneelle tämä Blueray on viimeinen muisto siitä upeasta urasta, jonka Cheek teki. Moni varmasti miettii, että oliko se viimeinen, itse uskon siihen kyllä. Keikka on hyvin kuvattu ja siinä pääsee loistavasti tunnelmaan. Keikan äänet eivät millään pääse Hans Zimmerin tasolle, mutta äänitystilannekin varmasti varsin erilainen. Jonkinlaista syvyyttä olisi hieman toivonut nauhoitteeseen lisää, samoin 5.1 ääniksi olisin hieman parempaa surround miksausta toivonut. Mutta kuten sanoin, tämän keikan perimmäinen tarkoitus ei varmasti ollut kuulostaa levyllä hyvältä, vaan itse Mäkimontussa.

Keikka oli kaiken kaikkiaan hyvin koskettava. Kun jatkuvasti näkee näitä ensimmäisessä lohkossa itkeviä ihmisiä, ymmärtää, että Cheek on merkannut monelle ihmiselle todella paljon. Puhuin Anssi Kelan yhteydessä siitä miten nuoruuteni tärkeimmät vuoden voidaan uudelleen elää Nummelan tahdissa, samaa voi varmasti Cheekistäkin sanoa monen kohdalla. Itselleni Cheek ei koskaan ole ollut tuollainen, en muista ensimmäistä kuulemaani biisiä tai koska olen Cheekistä alkanut tykätä, se on vaan kasvanut vuosin varrella, samoin kuin koko ilmiö.

Leffojen yhteydessä tulee harvoin katsottua Behind the Scenes materiaali, ehkä pitäisi. Tämän levyn sisältämä Behind the Scenes osio on varsin lyhyt, olisi voinut ollut paljon pidempikin. Kuva, jonka siitä kuitenkin Cheekistä saa, on varmasti lähempänä sitä todellista, ei ehkä sitä mitä moni kuvittelee. Viimeisen keikan jälkeiset tuntee kertovat kaiken, onneksi se on ikuistettu myös kaikille meille, jotka tuohon tilanteeseen eivät itse päässeet. Tämä levy on loistava muisto loistavasta miehestä ja sen pitäisi löytyä jokaisen ihmisen levyhyllystä, joka vähääkään on Cheekistä tykännyt.

Maailma on parhaimmillaan tai pahimmillaan todella sairas paikka, tai ainakin maailmasta löytyy todella sairaita ihmisiä. Blue Caprice on vuonna 2013 valmistunut elokuva joka kertoo vuoden 2002 järkyttävistä ampumisista Washingtonissa. Elokuva löytyi Itunesin 0,99 listalta ja vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta, vaikka varsinaisesti en etukäteen tiennyt mistä elokuvassa oli kyse.

Leffan tapahtumat ovat varsin karmivia, toisin samalla myöskin erittäin raukkamaisia, joka niistä tekeekin niin vastenmielisiä. Miten kukaan voi ikinä tehdä mitään tuollaista? Miten kukaan voi saada mitään noin sairasta edes mieleensä? Olen kuitenkin aikaisemminkin pohtinut sitä miten ihmismieli tietyissä ääritilanteissa toimii, ja tässäkin saattaa olla osittain selitys vuoden 2002 tapahtumiin. On hyvin vaikea ajatella mitä kaikkea ihmisen päässä voi liikkua silloin, kun ihminen on ajettu hyvin syvälle nurkkaan. Toisen ihmisen tappaminen toivottavasti ei kuitenkaan ikinä olisi tuo viimeinen vaihtoehto.

Elokuvan tapahtumiin nähden elokuva oli tehty varsin hyvällä maulla, ja tappamisella ei mässäilty. Leffa oli hieman jopa aihepiiriin varovainen, toisaalta erittäin hyvä niin. Elokuva ihan varmasti herättää tunteita, mutta elokuvan tunnelma aiheeseen suhteutettuna oli varsin tasapainoinen. On kuitenkin erittäin surullista edes ajatella kuinka pitkään nämä kauheudet olisi voineet jatkua, mikäli syyllisiä ei olisi onnekkaasti saatu kiinni. Elokuvana kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys.

Ihmisillä on paljon erilaisia traditioita jouluun liittyen, ja yksi sellainen varmasti monelle on Yksin Kotona elokuvat. Minullekin Yksin Kotona leffat ovat varmasti joululeffoja, mutta minkäänlaisesta traditiosta ei kuitenkaan ole kyse. En itseasiassa edes muista, milloin näitä elokuvia on ylipäätään viimeksi kokonaisuudessaan tullut nähtyä, mutta tänään tuo lengendaarinen ykkös osa kuitenkin tuli.

Varsinaisesta omasta valinnasta tälläkään kertaa ei kuitenkaan ollut kyse, vaan anopin sohvalla televisiota katsoessa televisiosta ei vaan tullut mitään muutakaan. En tiedä kuinka paljon olen tässä blogissa alleviivannut kuinka paljon vihaan katsoa elokuvia tavallisesta televisiosta, mutta nyt sen teen. Vihaan leffojen katsomista tavallisesta televisiosta yli kaiken!

Ei varmaan tarvitse edes mainita, että ensimmäinen syy tähän on mainokset, joita ei vaan yksinkertaisesti voi laittaa keskelle elokuvaa. Usein televisiossa mainokset vielä kaiken lisäksi kestävät kohtuuttoman pitkään, jolloin koko maku elokuvasta lähtee. Toinen iso tekijä on tietysti äänet, joita tavallisesta televisiosta ei saa. Kotona meillä kyllä on jonkinlainen 5.1 systeemi myös olohuoneessa, mutta eipä ole enää vuosiin ollut käytössä lainkaan ehkä hyvin ymmärrettävästä syystä.

Leffa oli sitä mitä se on jo vuosikymmeniä ollut, aivan loistava elokuva. Elokuva naurattaa monessa kohdassa edelleen vaikka varmaan lähes kaikki vuorosanatkin jo osaa ulkoa. Ilmestyessään tämä leffa oli varmasti yksi ensimmäisiä elokuvia mitä on itselle koskaan jäänyt mieleen. Näin legendaarista elokuvaa on muuten hyvin vaikea arvioida, juoni oli ilmestyessään aivan omaa luokkaansa, mutta eihän se nykyään enää samalla tavalla sytytä kun kaiken muistaa jo niin hyvin ulkoa. Omaa jälkikasvua yritin myös saada leffan pariin, hieman huonoin tuloksin. Lopun kohokohdat nuorisokin tosin näki, ja nauroivat kyllä kohtuullisen paljon. Vaimoin sanoin, me katsomme jouluna Joulupukin Kuumaa Linjaa ja Yksinkotona leffoja siinä missä nykynuorisoa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Hyvää Joulua jokaiselle blogin lukijalle!