Ice Age 5

Tänään saatiin sitten lasten kanssa Ice Age saaga maaliin ja pitää heti todeta, että hyvä niin. Rehellisyyden nimissä sarjan alku oli varsin hyvä, mutta sen jälkeen on näin aikuisen mielestä suunta ollut suoraan laskeva. Jotenkin tuntuu, ettei näissä seuraavissa osissa ole saatu oikein mitään uutta aikaa, vaikkakin leffat näyttävät erilaisilta, ja esim tässäkin uusimmassa ihan yhteiskunnallisiakin ilmiöitä tuodaan esiin, niin jotenkin paljon olisi vielä juonen kanssa tekemistä.

Leffat eivät ole olleet kovinkaan pitkiä, mutta kyllästyttäviä nämä viimeiset kyllä ovat olleet. Hahmot eivät ole kovinkaan paljon missään vaiheessa kehittyneet, vaikkakin niitä on koko ajan tullut lisää. Sinällään juoni siis on jokaisessa jaksossa jatkunut edellisestä, mutta sekään ei ole oikein vakuuttanut.

Lisäksi jokaisen jakson jälkeen olen varmasti valittanut äänistä, ja niin valitan nytkin. Tämä leffa oli jo vuodelta 2016, joten Atmostakin olisi ollut jo saatavilla. Alkuperäisessä raidassa toki jo 7.1 äänet, mutta edelleenkään niitä ei saada suomenkieliseen raitaan, jota kuitenkin muksujen kanssa tulee käytettyä. Tälläkin kertaa siis lähinnä odottelin vain leffan loppua ja sitä, että seuraavaksi muksujen kanssa päästään taas vaihteeksi katsomaan jotakin muuta.

Dunkirk

Dunkirk. Ehkäpä yksi eniten itseäni mietityttäneistä leffoista koskaan. Jostain kumman syystä tuo vuonna 2017 valmistunut leffa on päässyt kiertämään minun silmäni aina, varsinaista syytä tähän en keksi. Toisaalta, en tiedä olenko koskaan ennen ollut kovinkaan suuri sotaelokuvien ystävä, se on ehkäpä tullut kuvaan enemmänkin vasta näiden viimeisten huoneen päivitysten jälkeen. Nykyään oikeastaan lähestulkoon jokainen sotaelokuva tuntuu, tai ainakin kuulostaa erittäin hyvältä ja niitä on ollut kiva katsoa. Suurena syynä tähän varmasti on se, että enää sotaleffat eivät satu korvaan, vaan kuulostavat oikeasti hyvältä. Seuraavaksi muuten sotatantereelle astuu sitten Saving Private Ryan jota olen odotellut kuin kuuta nousevaa, ja jonka vihdoin löysin Zoomin alennusmyynneistä eilen.

Mutta palataan siihen Dunkirkkiin, joka tuli siis jostain käsittämättömästä syystä katsottua tänään vasta ensimmäistä kertaa. Olen aina tiennyt kyseisen leffan ja tiennyt että kyseessä pitäisi olla hyvä leffa, mutta jostain syystä leffaa ei ole koskaan tullut itselleni hankittua, tai edes striimattua. Leffaa on tullut kyllä netistä katseltua, ja johtuisiko sitten juuri siitä, että olen odotellut kyseiselle leffalle sopivaa hintaa. Nyt se löytyi CDON.comista ja tänään siis vihdoin myös ruudulle.

Leffa olikin erittäin hyvä, jopa vielä parempi kuin odotin. Leffan tapahtumat oikeassa elämässä tapahtuivat erittäin lyhyellä aikavälillä, mutta elokuvaan oli hienosti luotu tapahtumista kolme kerrosta, maa, ilma ja vesi. Leffa oli erittäin sujuva ja kerrosten välillä liikuttiin ketterästi. Kaikki tapahtumat menivät hienosti synkassa ja leffasta ei halunnut päästää sekuntiakaan ohi. Kaiken lisäksi kun leffa oli vielä maltillisen pituinen eli karvan alle pari tuntia niin leffapäivä tänään oli enemmän kuin mukava.

Leffan puikoissa on hyvin tuttuja henkilöitä, Cristopher Nolan ja musiikista niin usein Nolanin leffoissa vastaava Hans Zimmer. Aika varma kaksikko, joka tässäkin tositarinoihin perustuvassa leffassa tukevat toinen toisiaan mahtavasti. Zimmer musiikit ovat jälleen upea taideteos ja lisäksi jäätävän hyvät äänitehosteet takaavat todellisen leffa-elämyksen. Leffa ei ole Atmos, vaikka olisi voinut hyvin sitä olla, mutta kuten tiedämme, Nolanille se ei istu. Siitäkin huolimatta leffan äänet ovat järjettömän hyvät, etenkin höystettynä Neural:X:llä. Pommit paukkuvat niin että tuolit tärisevät ja lentokoneet lentelevät ympäriinsä. Upeaa kuultavaa aivan koko leffan ajan.

Se mikä leffasta noin yleisesti jäi mietityttämään on se, että mistä nämä kaikki tarinat leffoihin syntyvät. Metsästävätkö leffantekijät vanhoja sotatarinoita jostain? Tulevatko sodassa olleet kertomaan itse näitä tarinoita jollekin, vai onko nämä tarinat kaivettu jostain historiakirjoista. Tarinoita on varmasti maailma pullollaan, ja uusia tarinoita nousee tasaisin väliajoin, ja hyvä niin. Maailman ihmisiä pitää sivistää sodan kauhuista, olivat ne sitten kuinka kauheita tahansa. Tässä leffassa tosin ei pahemmin herkuteltu väkivallalla ja verellä, leffa oli yllättävänkin leppoisa sota elokuva verrattuna esimerkiksi Hacksaw Ridgeen. Extroista näistä tarinoista ja niiden taustoista voisi saada lisää infoa, mutta eipä ole tullut useinkaan katsottua. Ehkä pitäisi.

Kyseessä siis ehdottomasti leffa joka kuuluu hyllyyn ja joka sinne myös tulee jäämään. Tämän leffan voi ehdottomasti katsoa vielä monta kertaa uudelleen, halusi sitten hyvää leffaa tai hyviä ääniä. Lisäksi leffan kuva UHD-levyllä on aivan priimaa, joten turhaan ei tullut tätä leffaa odotettua ja hankittua. Suosittelen tsekkaamaan jos on mennyt ohi niinkuin minulta.

Intuitio

Netflixin uusi argenttiinalainen elokuva Intitutio joka ilmeisesti on esiosa jollekin kaksi vuotta sitten ilmestyneelle elokuvalle, jonka myöskin pitäisi löytyä Netflixistä. Leffa vaikutti erittäin laadukkaalta ja hyvin tehdyltä, mutta pitää myöntää, että leffa oli myös erittäin haastava katsottava, uskon, että että voisi hyvin olla yksi sellainen elokuva, joka pitäisi katsoa vielä toisen kerran, jotta siitä saisi aivan kaiken irti.

Leffan kieleksi piti tietysti kääntää heti Espanja, vaikka se ei ääniin tällä kertaa mitenkään vaikuttanutkaan. Leffan äänet olivat joka tapauksessa vain 5.1 ja kokonaisuudessaan leffan äänet muutenkin aika perus kauraa. Toki leffan äänet perustuivat muutenkin hyvin pitkälti dialogiin ja taustamusiikkiin, mutta mitään ihmeellistä sen lisäksi ei juurikaan tarjoiltu. Leffan seuraaminen pelkällä tekstityksellä oli tänään aika haastavaa, mutta ihan hyvän kuvan leffasta joka tapauksessa lopulta sai.

Leffan juoni oli aika monikerroksinen, toisaalta tutkittiin murhaa, toisaalta tehtiin sisäistä tutkimusta. Syyllisiä olisi voinut olla useita, ja sanotaan, että lopullistakaan ratkaisua ei ihan pystynyt kyllä veikkaamaan. Leffassa mikään ei tullut ilmaiseksi, vaan koko leffan joutui miettimään ollako vai eikö olla.

Hyvä leffa siis, mutta seuraavaksi pitää siis varmaankin katsoa myöskin se ensimmäinen osa, eli ilmeisesti jatkoa tälle. Mielenkiintoista, saa nähdä mitä tuleman pitää. Leffan nimi ilmeisesti on muuten Kadonnut Tyttö, eli sitä metsästämään.

Inception

Christopher Nolanin Inception vuodelta 2010 kuului CDON.comin pakettiin, ja kuului leffoista siihen joukkoon, joista oli aavistuksen epävarma. Tiesin kyllä, että kyseessä on hyvä leffa ja olen sen siis aikaisemminkin nähnyt, mutta jotenkin ei ollut sellaista kuvaa kuitenkaan jäänyt, että tämä leffa on pakko hankkia. Ei sitä fiilistä ehkä ole nytkään, mutta kyllähän kyseessä on erittäin hyvä elokuva, joka varmasti tulee joskus katsottua vielä uudelleenkin.

Leffa on saanut neljä Oscaria eikä suotta. Vaikka eletään aikaa ennen Atmosta, eikä Nolan muutenkaan tuosta keksinnöstä taida olla ollut kovinkaan kiinnostunut muutenkaan, niin leffan äänet ovat todella loistavat. Atmoksen suurena fanina pitää sanoa, että sinne ei mielestäni päästä, vaikkakin tämä leffa etenkin restoroituna olisi ollut aivan mahtava aihio Atmokselle. Etenkin tuo mahtava kahvilakohtaus olisi ollut todella mielenkiintoinen kuulla Atmoksena. Tänään itselläni käytössä DTS äänet, joten siihen lisänä Neural:x toimi loistavasti.

Äänellisesti siistein kohta leffassa oli ehdottomasti kun kujalla jotain lämähti tuulilasiin. En ole mitään vastaavaa koskaan ennen kuullut, mutta ääni kuulosti niin aidolta, että luulin jotain tulevan ruudusta läpi. Muitakin siistejä kohtauksia leffassa toki oli, ja kaikkia kaiuttimia käytettiin hienosti avuksi, unohtamatta hienoja hetkiä, jolloin ääntä liikuteltiin tilassa. Pitää kuitenkin sanoa, että ehdottomasti yksi parhaita 5.1 leffoja mitä on tullut nähtyä.

Leffa itsessään ei taas ollut aivan sitä ominta minua, mutta varsin maltillisesti kuitenkin mentiin Sci-fin maailmaan. Leffa on rakennettu todella hienosti ja ennen kaikkea erittäin pitkä ja perusteellinen loppu on mainio. Leffa on pitkä, ei aivan niin leppoisa kuin kolme tuntinen Heat, mutta kyllähän tässäkin leffassa kaksi ja puoli tuntia meni aika nopeasti. Näyttelijäkaarti on erittäin laadukasta, Leonardo DiCaprio tietysti leffan tähtenä, mutta etenkin tykkään Ellen Pagen esittämästä Ariadnesta. Ai niin, ja musiikista vastaa tietysti Hanz Zimmer, jonka musiikit tässä leffassa eivät aivan yhtä mieleenpainuvia ole itselleni kuin muutamassa muussa leffassa, mutta upeastihan ne tässäkin leffaa ryhdittää eteenpäin.

Ei taida missään muussa leffassa auton putoaminen kaiteelta kestää yhtä kauan, mutta iso osa juonta.

Shimmer Lake

Jos oli aamulla tarjolla todellinen klassikko ja loistava pankkiryöstöleffa, niin samaa ei valitettavasti nyt voi kyllä sanoa Netflixin Shimmer Lake leffasta. Leffa oli surkea, ja huonoimpia leffoja mitä on tullut hetkeen nähtyä. Leffassa oli ehkä jotain yritystä, mutta niin alhaisen tason näytteleminen vei leffasta kaiken uskottavuuden jo heti kättelyssä. Leffassa oli kai tarkoituksena kikkailla juonen kanssa jotenkin niin, että leffassa mentiin ikäänkuin kronologisesti väärään suuntaan. Tai näin ainakin siis kuvittelin, en ollut ihan varma, en pysynyt täysin kärryillä.

Leffa ei ollut komedia, mutta nauratti kyllä useaan otteeseen. Luulin katsovani hieman vakavammin otettavaa leffaa, mutta sitä siitä tästä nyt ei kyllä tullut. Leffa on ollut Netflixin odottavien listalla jo tosi pitkään ja vaikuttanut todella mielenkiintoiselta. Nyt pitää kuitenkin sanoa, että vaisto petti aika pahasti. Tätä nyt ei voi oikein suositella, mutta jos ette usko niin katsokaa itse ja tehkää omat johtopäätökset.

Heat – Ajojahti

Tänään palattiin sekä leffassa että muistoissa pitkälle takaisin sinne kultaiseen nuoruuteen. Muistan vieläkin elävästi sen VHS-kasetin kannen, jota Robert De Niro, Al Pacino ja Val Kilmer tähdittävät, sen, jota vasta muutamia viikkoja sitten haikein mielin olin viemässä kirpputorille. Uskon, että joku on saanut siitä itselleen vielä paljon iloa, itselleni VHS on onneksi jo menneen talven lumia. Vuosi on siis 1995 ja leffan nimi Heat – Ajojahti.

Kuvanlaatu leffasssa oli varsin mallikasta vanhaksi leffaksi.

Olen tässä blogissa maininnut kyseisen leffan ennenkin, silloin mietin mistä saisin sen järkevällä hinnalla käsiini ja Blockbusterista sen sitten jo ostinkin, kunnes huomasin, että leffa oli ilman ääniä, ei kiitos. Nyt kuitenkin leffa sattumalta löytyi Itunesista, ja pitähän se sitten sieltä heti myös katsoa. Heat ei ole leffa, jota katsotaan ihan vaan missä välissä, vaan siihen pitää oikeasti varata aikaa, leffa nimittäin kestää sen piirun vaille kokonaista kolme tuntia. Nyt tosin on pakko myöntää, että näin lyhyttä kolmen tunnin leffaa ei ole koskaan tullut katsottua, Kelloa oikeastaan katsoin ensimmäisen kerran vasta kun leffaa oli jäljellä noin puoli tuntia, ja silloinkin itselleni arvuuttelin, että ollaan varmaan noin puolivälissä. Heat on loistava leffa, ja se todellakin vie mukanaan.

Ai että, mikä ihana reikäpaperi 90-luvulta. Näitä oli isänkin tulostimessa aikanaan.

Joo onhan leffassa aikansa huikein näyttelijäkaarti, mutta ei leffa ole vain hyviä näyttelijöitä. Leffalla on juoni on myös silkkaa timanttia eikä kerronnassakaan ole valittamiselle sijaa. Leffassa tapahtuu kaiken aikaa, eikö koko kolmeen tuntiin mahdu yhtään suvantokohtaa, jossa olisi kyllästyttänyt. Leffa muutenkin tuntui kuin uudelta, siitä on todella kauan aikaa kun tämä on tullut viimeksi nähtyä, enkä tosiaankaan muistanut leffasta yhtään mitään. Oikeastaan ensimmäinen varsinainen ahaa-elämys tuli vasta leffan viimeisessä kohtauksessa, tämän muistin, en paljon muuta.

Leffan äänet olivat alkuun todella epämiellyttävät, kovat ja liian kirkkaat, sellaiset todella surkeista laitteista luukutetut ikävänkuuluiset äänet. Tämä tosin ei ole täysin uusi ilmiö, joka onkin saanut paljon miettimään, sitä kun puhutaan, että vahvistimien pitäisi antaa ensin lämmitä. Monet jopa puhuu siitä, että vahvistimia ei pitäisi koskaan edes sulkea, mutta jotenkin olen vielä uskaltanut rajata itseni tuon ulkopuolelle ja uskotellut itselleni, että tuo koskisi enemmänkin putkilaitteita ja muita arvokkaampia laitteita. Asiaan voisi tosin hieman lisääkin tutustua, sen verran usein etenkin vanhojen leffojen kohdalla törmännyt samaan ajatukseen.

Leffan meno äänienkin osalta kuitenkin siis parantui pitkin matkaa ja loppua kohden ne olivat jo ihan ok. Miksi ihan ok, sen vuoksi, että ei tästä nyt mitään uutta leffaa äänien puolesta saa vaikka mitä tekisi. Potentiaalia olisi paljon toki, esimerkiksi lopun lentokoneiden lennot olisi 2020 leffa-äänillä varmasti aika mukavaa kuunneltavaa. Samoin useat laukauksen vaihdot olisivat nyky äänillä menneet ehkä hieman matalammalle, nyt ne kuulostivat hieman kolkoilta. Se mikä kuitenkin ehkäpä eniten häiritsi, oli todella hiljainen dialogi. Hiljainen dialogi -> lisää volyymiä -> liian luurankoiset äänet -> ei kovin kiva yhdistelmä.

Kuvanpuolesta leffa olikin sitten todella hyvä, leffa tosin olikin 4k restoroitu, tai ainakin niin Itunes kertoi. Itunesin puolella muutenkin harvoin törmää huonoon kuvanlaatuun, eikä siis tämäkään vanha leffa tehnyt siinä mielessä poikkeusta. Leffa oli todella kivaa katseltavaa, kuva oli todella siisti ja kirkas, siitäkin huolimatta, että näyttelijäkaarti on hieman ”nuorta”, niin leffa sopi tämän päivän leffaksi varsin hyvin. Ehkä hyvät leffat vaan kestävät aikaa hieman paremmin. Jos nyt siis tämä leffa on joltain vielä jäänyt näkemättä, niin tämä kolme tuntia ei tule menemään hukkaan.

7 Days in Entebbe

Iltapäivän iloksi tänään hieman lisää odottavien listalle jämähtäneitä leffoja, ja 7 Day in Entebbe-leffa on tainnut siellä odotella kaikista leffoista pisimpää. Leffa perustuu tosi tapahtumiin, mutta ei ollut aivan sitä mitä odotin. Leffa kertoo lentokoneen kaappauksesta, jossa Israelin hallintoa yritetään kiristää taistelussa Palestiinalaisten kanssa. Leffassa on jonkin verran autenttista materiaalia napahtumista, mutta historiaa asian taustalla ei suuremmin avata. Toisaalta, tapahtuman jälkiseurauksia ja nykyistä tilannetta avataan lopussa jonkin verran, aivan kuten tällaisissa leffoissa on yleensä tapana.

Leffa oli aavistuksen pettymys, se oli hyvin tasapaksu ja jotenkin jänniitteetön, vaikka muodollisesti jännitettä olikin paljon. Hahmot jotenkin eivät olleet hirveä uskottavia, olivatko ne sitten todellisuudessakaan niin paha sanoa, ainakaan tässä leffassa he eivät kovinkaan uhkaavilta vaikuttaneet. Leffa ei ollut hirveän pitkä, mutta silti jotain puuttui. Edes leffan äänet eivät olleet kovinkaan vakuuttavat, toisaalta eipä siihen ihan hirveästi ollut mahdollisuuttakaan.

Onneksi nykypäivänä nämä kaappaukset ovat huomattavasti vähentyneet, luonnollisesti etenkin 9/11 tapahtumien jälkeen. Nyt Koronan vuoksi koko lentoliikenne on lähes pysähtynyt, mutta sitä ennen turvatoimet kentillä ovat ottaneet todella suuria harppauksia eteenpäin, ja esimerkiksi tässä nähtyjen aseiden kuljettaminen lentokoneeseen pitäisi olla täysin mahdotonta. Lentämisen sinällään koen nykypäivänä aika turvalliseksi tavaksi matkustaa, mutta kyllähän historiassa on ilmassa tapahtunut vaikka mitä. Tämäkin leffa tarjosin jälleen paljon mielenkiintoista faktaa siitä, mitä historiassa on tapahtunut, itselleni nämäkin tapahtumat kuitenkin olivat täysin uusia.

Blood Brother

Jengi ryöstää rahankuljetusauton, yksi ottaa vastuun ja joutuu vankilaan, muut piilottavat saaliin, kuulostaako tutulta? Jep, näitä leffoja riittää aivan jonoksi asti, joten miten näihin saisi jotain uutta kulmaa. No, ainakin katsomalla leffan Blood Brother. Tämäkin leffa on odottanut suosikkien listalla jo jonkin aikaa, nyt tuli sen aika näyttäytyä.

Leffa on lyhyt kuten iltoihin hyvin sopii, mutta siihenkin aikaan saadaan tällä kertaa aika paljon tapahtumia mahtumaan. Pikku tvistinä tähän leffaan on se, että rötöstely kaverista on näiden viidentoista vankilavuoden aikana tullut kyttä. Sekään ei ole mitään uutta tässä genressä, eikä toisaalta ehkä tässä leffassa se oleellisin pointti. On vaikea kuvitella mitä viisitoista vuotta vankilassa miehelle tekee, mutta selkeästi tässä tapauksessa ei ainakaan hyvää. Se tuokin tähän leffaan hyvin yllättäviä, jopa käsittämättömiä käänteitä. Mikä on lopulta motiivi ja mihin, sitä on tässä leffassa vaikea hahmottaa, ja siihen koko elokuva perustuu.

Trey Songz Sonnyn roolissa on vakuuttava, en tiedä miten tuon roolin olisi voinut paremmin esittää. En ainakaan tiedä, että miten mies olisi voinut asiansa paremmin hoitaa, siitä toisin osa kiitosta pitää mennä myös käsikirjoittajalle. Jack Kesy, Jaken roolissa hoitaa myös roolinsa todella mallikkaasti, jotenkin kovin lämmin ihminen täynnä täyttä kylmää. Muukin kaarti leffassa toimii, mutta ei nyt muuta erityistä mainintaa, leffa joka tapauksessa on kokonaisuudessaan jopa yllättävän hyvä ja suosittelen kyllä katsomaan.

Piti muuten jo edellisessä päivityksessä kommentoida hieman tuota kuva-asiaa, olen tällä hetkellä todella tyytyväinen kuvanlaatuun skriinillä. Kuva on jotenkin kirkkaampi ja selkeämpi, musta tuntuu selkeästi tummemmalta, joka puolestaan nostaa värejä ihan eri lailla esiin. Kuvanlaatu Hacksaw Ridgessä vakuutti, ja nyt sama fiilis jäi myös Netflixin kanssa. Saa nähdä miten vaikuttaa kun vastaan tulee hieman ”huonompaa” laatua. Selvittelin tänään myös hieman Panasonicin muuttamista Region Free laitteeksi, mutta vielä en ainakaan asiassa päässyt sen pidemmälle. Toisaalta, lähdin miettimään, että onko siitä edes mitään hyötyä, DVD:itä en katso, ja UHD:t eivät ole aluekoodattuja. Katselin hieman Ebaytä, ja hintaero esimerkiksi jenkeistä tilattujen Blueray ja UHD-levyjen välillä toimitettuna on niin pieni, että siihen ei ehkä kannata lähteä.

Hacksaw Ridge – Toinen otto

Tosiaan kuten eilen jo vihjailin, tänään piti kaivaa hyllystä Hacksaw Ridge leffa, joka siis tuli tuossa syksyllä jo katsottua, mutta silloin Itunesista ja ilman Atmos-ääniä. Leffa oli silloin jo erittäin hyvä, mutta kyllähän se silti piti hyllyyn hankkia myös UHD ja Atmos versiona, sen verran hyvästä leffasta kuitenkin kyse. Vuoden 2016 leffa kertoo tositarinan toisen maailmansodan taistelusta, jossa aseistakieltäytynyt Desmond Doss osoittaa, että suurella sydämellä sodassa voi saada paljon hyvää aikaan myös ilman asetta.

Doss haluaa armeijaan, mutta luonnollisesti armeijassa olla hyvin hämillään kun peruskoulutuskaudella Doss ilmoittaa ettei koske lainkaan aseeseen, eikä ole valmis tappamaan ketään. Doss haluaa lääkintämieheksi ja antaa oman osansa maansa puolesta auttamalla muita sodassa. Sen Doss todellakin tekee, ja Dossin taistelu sodassa ilman asetta on aika pysäyttävää katseltavaa.

Hacksaw Ridge on käsittämätön tarina rohkeudesta ja urhoollisuudesta, mutta edelleen ollaan sodassa. Leffa herättää paljon ajatuksia, eikä vähiten siitä, että olisiko oikeasti maailmassa jonain päivänä mahdollista ratkaista riitoja ja erimielisyyksiä ilman väkivaltaa. Mitä jos johtajat pelaisivat vaikka shakkia siitä kuka saa tehdä ja mitä? Onko niin paljon viattomia pakko uhrata sodan julmuuksille vain vallan ja hulluuden vuoksi. Etenkin näin korona-aikana kun jokainen valtio kituu rahapulassa, voisiko vihdoinkin olla aika lopettaa kaikki sotatoimet ja aloittaa se kuuluisa uusi nykyinen ilman sotia. Ainakin on varmaa, että aika monen valtion sotabudjetti tulee ottamaan kovia iskuja, ja se on erittäin hyvä asia. On myös ollut erittäin positiivista, että näin koronan aikana uutiset ja sodat tuntuu mailmalla kuin loppuneen seinään. Näin ei varmasti todellisuudessa ole, mutta lehdillä on nyt muutakin kirjoitettavaa, ja toivottavasti johtajillakin muuta mietittävää. Voisiko korona siis tuoda tullessaan myös jotain hyvää, toivossa on ainakin hyvä elää.

Muuten leffana Hacksaw Ridge olikin jälleen erittäin mukava kokemus. Sotakohtaukset eivät ole välttämättä kovinkaan pitkiä eikä isossa osassa elokuvaa ajallisesti, mutta niissä Atmos äänet ovat sitten sitäkin perusteellisemman upeat. Laukauksia tulee joka suunnasta, musiikkia käytetään upeasti ja subbarit työntävät tuolin tärisemään kun pommit paukkuvat. Leffan ääniä ei ole todellakaan turhaan kehuttu ja tätä leffaa jaksaa kyllä katsoa montakin kertaa uudelleen. Tarina ei vanhene, nytkään ei tullut lainkaan sellainen fiilis että leffa olisi nähty, vaikka sen näkemisestä ei kauaa olekaan.

Andrew Garflied on Desmond Dossin roolissa todella loistava, jonka lisäksi tykkään todella paljon kaikkien upseerien rooleista, niissä on oikeat näyttelijät paikoillaan ja roolitukset onnistuneet. Monesti sotaleffoissa juuri nämä roolit saattavat olla hyvinkin katastrofaalisia, mutta ei tässä. Hugo Weaving Desmon Dossin isänä on vakuuttava, ja ennen kaikkea hänen hyvin matala ja ja lähes saarnallinen äänensä kuulostaa leffassa upealta. Kun haluat tietää miltä kokemus kuulostaa, se kuulostaa tältä.

Leffa pitää myös sisällään suuren opetuksen, joka nähdään aivan leffan lopussa. Älä koskaan arvioi ihmistä pelkästään hänen ulkoisen olemuksensa tai ensireaktion perusteella, ennen kuin ihmisistä voidaan tehdä päätelmiä, pitää olla ihmisestä paljon enemmän kokemusta. Upseerien asenne Dossia kohtaan oli todella halveksivaa aina niin pitkään, kun Doss yksi kerrallaan pelasti näistä jokaisen hengen. Ihmiset ovat usein valmiita tuomitsemaan toisia ihmisiä, mut kiitosta saa vasta todellisen hädän hetkellä.

Tuntematon

Tänään taas vaihteeksi hieman espanjalaista elokuvaa, tällä kertaa vuodelta 2015. Pääosissa pari espanjalaista suosikkiani, Luis Tosar ja Javier Gutierres. Näiden herrojen leffat eivät vielä ole kertaakaan pettäneet, eivätkä herrat jättäneet pulaan tälläkään kertaa. Mielenkiintoinen, mutta taas hieman erilainen jännäri, jossa kynsien puremiselta ei selvitty. Leffa tarjosi erittäin hyvä, jatkuvasti kehittyvän juonen, jossa oli jotain samaa eiliseen puolalaiseen leffaan.

Leffan juoni lyhykäisyydessään se, että pankkiiri on varastanut, tai ainakin kadottanut muutaman asiakkaan rahat enemmän ja vähemmän tarkoituksella, ja nyt yksi heistä lähtee kostamaan. Miehen autoon on laitettu pommeja, sattumalta samaan autoon päätyy myös miehen kaksi lasta. Takaa-ajo aikaa vastaan alkaa, kostaja haluaa rahaa, pankkiiri pitää henkensä. Leffassa on muutamia hyviä käänteitä, mutta pääasiassa kuva pysyy autossa ja pankkiiri Carlos yrittää parhaansa mukaan selvittää tilannetta, joka pahenee joka käänteessä.

Leffan katsominen meni jälleen iltaan, joten piti etsiä jotain sellaista missä äänillä ei juhlita, toisaalta, pikkuhiljaa pitää myös tyhjentää Netflixin katselulistaa, jossa tämäkin leffa on pitkään vuoroaan odotellut. Suurimpana syynä varmaankin se, että leffa vaikutti mielenkiintoiselta, mutta siitä ei ollut Netflixissä introa. Jos olisi ollut, leffa olisi varmasti tullut katsottua aikaisemmin, sen verran minulle sopivasta leffasta kuitenkin kysymys. Äänet eivät siis antaneet paljon, mutta niitä ei tässäkään leffassa tarvittu.

Kuvanlaatu oli varsin hyvä, ja sitä tuli tänään vähän myös säädeltyä. Lähinnä vain uteliaisuudesta vääntelin tänään hieman kontrastisuhdetta ja kirkkautta ja luulen, että sain kuvaa myös hieman parannettua. Lähinnä sain hieman turhaa haaleutta pois, ja sitä kautta siis hieman syvempää mustaa ja kirkkaampia värejä. Asia mitä olen usein pohtinut katsellessani muiden kuvia uusista tykeistä. Nyt näyttää hieman paremmalta, mutta säätämistä voi joutua vielä hieman tekemään jatkossakin, jotta se kuuluisa oma referenssi löytyy. Kuva ei kuitenkaan edelleen ole itselleni se suurin juttu, mutta toki siitäkin haluaa aina parhaan mahdollisen saada irti.

Huomenna olisi sitten tarkoitus laittaa äänet oikein todelliseen testiin ja palata uudelleen Hacksaw Ridgen maailmaan. Katsoin tuon joskus syksyllä Itunesista, ja sen jälkeen kyseinen leffa on pitänyt hankkia myös UHD-versiona hyllyyn. Eilen tsekkasin piruuttani mitä kyseisestä leffasta olin aikaisemmin kirjoitellut ja huomasin, että elettiin aikaa syyskuu ja Denon, jonka lisäksi leffa oli ollut anti-Atmos, joten nyt laitetaan volyymit kaakkoon ja nautitaan yhdestä parhaasta koskaan tehdystä Atmos-leffasta, tai niin ainakin väitetään.