The Trial of Chicago 7

The Trial of Chicago ilmeistyi kovan kohun saattelemana Netflixiin muutama päivä sitten ja eilen tuli aika katsastaa tuo uutuus. Tosi tarinaa, oikeustaistelua ja draamaa, siitä on yleensä hyvä leffa tehty. Takana monellakin tapaa erittäin pitkä ja rankka työpäivä, mutta toiveissa oli nyt todellakin jotain älyllistä ja järkevää. Tällä tarkoitan ehkä eniten nyt sellaista leffaa jossa joutuu ajattelemaan, ei pääse kovinkaan helpolla, mutta ennen kaikkea saisi ajatukset hetkeksi pois arjesta. Ja sitä kaikkea todellakin sain. Oli itseasiassa todella mielenkiintoista miten paljon sitä joutui leffan alussa tekemään oikeasti töitä, että sai ajatukset suunnattua leffaan ja keskittymisen pysymään ruudulla niin, että asiat oikeasti pysyivät selkeinä ja leffan juonesta sai kiinni. Aivan alussa ei oikein onnistunut, mutta onneksi loppua kohden asia parantui ja koko ajan myös itse leffa alkoi aukeamaan paremmin ja paremmin. Jälleen yksi hyvä käyttötarkoitus hyvälle leffalle.

Leffa itsessään tosiaan kertoo vuoden 1960 tapahtumista jenkeissä ja leffa on tehty hyvin mielenkiintoisesti sekoittaen hienosti uutta ja vanhaa kuvaa. Juoni ei kulje täysin kronologisessa järjestyksessä, joten välillä aina joutuu miettimään missä mennään, ja tämä tosiaan vaati keskittymistä. Leffa on varsin älykäs, tai pitäisikö sanoa leffan juoni tai alkuperäinen tarina. Tarina on sinällään erittäin ajankohtainen, mutta toisaalta nämä amerikan rotuongelmat ovat jotain sellaista, mitkä eivät ole ihan hetkeen vieläkään poistumassa, valitettavasti enemmänkin päin vastoin. Vaikka tässä ei siis suoranaisesti kysymys rotu-asioista, vaikka nekin ovat toki osana, niin enemmänkin tässä nyt puhutaan ihmisoikeuksista ja ylipäätään korruptiosta ja muusta rakenteellisesta ongelmasta, joka edelleen on todella isossa osassa koko ongelmaa tänä päivänäkin.

Leffa ei ehkä ollut kovinkaan kantaaottava, vaan enemmänkin kuvaili historian tapahtumia. En tunne historiaa asian tiimoilta, mutta näin ainakin omat ajatukset tämän katsomisen jälkeen. Leffa oli varsin hyvä, ei tästä nyt mitään klassikkoa saa millään aikaiseksi, mutta joka tapauksessa erittäin miellyttävää katsottavaa ja ajoi tänään täysin tarkoituksensa.

Aurora

Tänään se vihdoin sitten tapahtui, eli ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan tuli lähdettyä suomalaisen leffan matkaan. Näitä tosiaankin olisi kiva katsella paljon enemmänkin, mutta kuten juuri jokin aika sitten blogissani kerroin, hinta ei nyt vaan ole vastannut kiinnostuksen tasoa. Tänään kuitenkin Jussi-palkintoja kahminut Aurora herätti kiinnostuksen, ja kaiken lisäksi hintakin oli euron normaalia halvempi, eli Itunesin hinta 3,99 riitti elokuvan vuokraamiseen. Jussi-gaalaa en tänä vuonna itse katsellut kuin sivusilmällä, mutta Auroran menestys ei kuitenkaan mennyt itseltäni ohi. Tämä on muuten jännä juttu, että ei ole ensimmäinen kerta kun olen löytänyt itselleni täysin tuntemattoman leffan vasta Jussi-gaalasta. Edellinen kerta taisi itse asiassa olla Ikitie vuonna 2018, vaikka viime vuoden voittaja Tyhjiökin tuli kyllä katsottua osittain vasta Jussi-gaalan innoittamana. Jussi-gaalaa siis kyllä tarvitaan, vaikka toivoisin hyviä suomileffoja löytäväni helpommin muutenkin.

Aurora en tuntenut aikaisemmin lainkaan, lähinnä mieleen tuli Hans Zimmerin Aurora kappale, joka todellakin on jäänyt mieleen. Leffa kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselta jo heti trailerin perustella, joten pitihän se sitten tarkistaa. Leffa osoittautuikin maineensa arvoiseksi, vaikka aivan täyden kympin leffaa tästä en saakaan vaikka kuinka haluaisin. Juoni on erittäin hyvä ja leffa etenee vakaasti eteenpäin kuitenkin jotenkin kovinkin ennalta ennustettavasti. Se mikä erityisesti kuvaa hyvin tätä leffaa on jatkuva tarve miettiä miksi tätä ei tehty näin. Enkä tarkoita sitä, että olisin voinut tehdä itse mitään paremmin, vaan jotenkin vaan tuntui monessa kohdassa, että asiat olisivat voineet olla toisinkin. Ehkäpä vaan toivoin, jatkuvasti, että asiat olisivat menneet paremmin ja helpommin, siitä tässä leffassa ei kuitenkaan ollut kyse.

Kun sanoin, että leffa ei täyttä kymppiä saa, niin syyt ovat hyvinkin perinteiset. Ensinnäkin edelleen hieman ärsyttää kun hyvän suomalaisen leffan määritelmään pitää kuulua alkoholismi, ryyppääminen, huono-osaisuus ja seksi, joka nyt varsinaisesti ei kyllä ollut tässä leffassa pääosassa. Alkoholi ja päätön juhliminen ajoittain alkoi ärsyttämään, mutta toisaalta se kuitenkin pidettiin varsin siedettävyyden rajoissa. Silti jaksaa aina yllättää, että kuinka paljon synkkiä elokuvia suomessa tehdään, vaikka periaatteessa kaikki asiat maassa ovat paljon paremmin kuin monessa muussa maailma kolkassa. Eput sen kuitenkin tiivistivät, tuhansien murheellisten laulujen maahan, sellaisia me sitten kai vaan olemme.

Leffa ei kuitenkaan turhaan ole palkintoja saanut, etenkin Auroraa näytellyt Mimosa Willamo todellakin loistaa rankanpuoleisessa roolissaan. Rooli ei ole helppo, mutta Willamo ei vie rooliaan tippaakaan rajojen yli, vaan homma pysyy tiukasti hallussa alusta loppuun. Amir Escandari on myös loistava, ja rooli, jossa herra yrittää olla jotain muuta muut olettavat on erittäin puhutteleva. Miitta Sorvali on toki myöskin erittäin hyvä, vaikka rooli olisi voinut olla vieläkin hervottomampi, toisaalta ehkä hyvä että ei ollut, sillä niitäkin rooleja on nähty ihan riittävästi. Koko kolmikko kuitenkin täydentää ja tukee toisiaan erittäin hienosti ja kokonaisuus toimii luontevasti. Hienoa näyttelijätyötä on tässä leffassa kyllä paljon.

Leffan ehkä hienoin kohtaus näkyy tässä kuvassa alla. Tästä olisi voinut hyvin tehdä myöskin vaihtoehtoisen lopun, ja tätä itseasiassa odotinkin tapahtuvan. Ehdin jo hetken ajatella, että upein koskaan näkemäni kohtaus, kuinka yksi rekka vaan sattumalta liukuu paikalla ja sattuma puuttuu peliin. Ei kuitenkaan tällä kertaa, vaan leffa saa kuitenkin onnellisen ja odotetun lopun, vaikka sitä ei aivan loppuun asti viedäkään, vaan katsoja saa aivan itse tulkita mitä seuraavaksi tapahtuu. Mielenkiintoista ja paljon ajatuksia herättävää joka tapauksessa.

Leffapäivästä tuli kyllä erittäin nautinnollinen ja toivottavasti suomileffoja tulisi nyt katsottua enemmänkin, Suomessa kuitenkin tehdään paljon hyviä leffoja. Olen aina ollut suomileffojen suuri ystävä ja odotellut aina kuumeisesti uusia hyviä leffoja nousevan esiin. Auroraan suosittelen ehdottomasti kaikille katsottavaksi jos sitä ei vielä ole nähnyt, leffa todellakin ansaitsee tulla nähdyksi.

John Wick 3

Aika mielenkiintoinen leffapäivä takana tänään hyvinkin monella tapaa. John Wick 3 tuli hankittua muutama päivä sitten. Käytännössä suurin syy leffan hankintaan oli se, että Apocalypse Now leffan kaveriksi oli pakko tilata toinen leffa, muuten tuota leffaa ei olisi tarjouksella saanut. Mietin tuota toista leffaa hyvin pitkään ja hartaasti, mutta toisaalta kun ei mitään parempaakaan löytynyt, niin tällä kertaa päädyin tähän. Hankintaa sinällään tosin puolsi pari muutakin seikkaa. Kaksi ensimmäistä osaa löytyy jo UHD-Hyllystä, joten tämä oli hyvä täydennys siihen. Toisaalta John Wick 3 on tullut nähtyä jo kaksi kertaa ennenkin, mutta silloin asiasta jäi todella paljon hampaankoloon.

Ensinnäkin leffa tuli viimeksi katsottua Itunesista, jossa oli kyllä Atmos äänet, mutta siitäkin huolimatta joku ei aivan täsmännyt. Vuokratessa leffoja Itunesista saa aina 48 tuntia aikaa leffan katsomiseen ja katsottuani tämän leffan petyin todella raskaasti. Äänissä todellakin oli jotain pahasti vikaa, joten piti tehdä hieman säätöjä ja katsoa samalla rahalla leffa vielä uudelleen. Äänet parani, mutta ero tämän päivän katsomiseen oli kuitenkin valtava. Kyllähän tänään leffan äänet olivat todella hyvät, eikä John Wickiä ole turhaan käytetty demo-levynä useilla messuilla.

Äänet olivat tiedossa, mutta sitten siihen kaikista ihmeellisimpään kysymykseen. Onko leffa todella hyvä vai todella epäonnistunut jos kolmannellakaan kerralla ei muista leffan tapahtumista juuri mitään? Näin nimittäin kävi, sillä leffan aikana ainostaan pari kohtausta tuntui siltä, että tämän olen nähnyt, mutta suurin osa tuntui aivan uudelta ja ennen kaikkea en muistanut yhtään mitä seuraavaksi tapahtuu. Ensimmäisen kerran tämä hämmensi todella paljon hevoskohtauksesta, tuollaisesta ei ollut minkäälaista mielikuvaa. Eikä tuo jäänyt todellakaan ainoaksi.

Mikäköhän tähän sitten vaikutti, itse pohdin asiaa niin, että koko leffa on niin jatkuvaa tappamista ja tappelua, että ehkä mieli on vaan saanut tarpeekseen ja blokannut kaiken pois mielestä? Tämä leffa jotenkin vaan on niin päätöntä menoa ilman minkäänlaista juonta, että ero ensimmäisen ja viimeisen välillä on todella valtata. Ensimmäinen oli todella hyvä, kaksi seuraavaa on mennyt koko ajan heikompaan suuntaan. Ja tämä siis arvio lähinnä itse leffasta, äänet ja kuva on toki uusimmassa aivan omaa luokkaansa.

Jokohan tämä sitten riittää, empä tiedä… Nyt tämä löytyy hyllystä, eli täysin aivottoman toiminnan vuoksi tähän tulee ehkä vielä joskus palattua. Kannattiko leffa hankkia, no ehkä kyllä, ehkä ei, mutta toisaalta nyt ei ollut parempaakaan tarjolla, joten tämä oli nyt paras valinta tähän väliin.

Seven

Mennäänpä taas vuosissa jonkin aikaa taaksepäin ja vuoteen 1995. Vuosi, jolta tuntuu huippuleffoja jääneen historiaan todella useita. Leffa Seven on jostain syystä nyt noussut hyvinkin paljon esiin etenkin Instagramin puolella. Toki huomasin tämän leffa itsekin ilmestyneen Netflixiin, joten olihan se sitä myöden selvää, että jossain vaiheessa se pitäisi uudelleen katsoa. Ja nimenomaan uudelleen, sillä Seven on kyllä tullut nähtyä ennenkin, mahdollisesti jopa useamman kerrankin vielä. Sen joka tapauksessa muistan, että kyseessä yksi niistä leffoista, jotka olen VHS:ällä joskus omistanut.

Kyseessä on yksi elokuvahistorian helmistä, leffa on todellakin hyvää kamaa. Valitettavasti kuitenkin sellainen leffa, jonka loisto ei aivan kestä kulumatta ikää, ja nyt en puhu vuosista vaan katselukerroista. Toki leffassa tulevat supertähdet Brat Pitt ja Morgan Freeman ovat hyvinkin vielä nuoria, eikä kaikista muistakaan hahmoista ihan hevillä 2020-luvun tähtiä saa, mutta siitäkin huolimatta leffan juoni pärjää loistavasti nykyleffojen kanssa. Leffan loistava ja yllättävä juoni kuitenkin himmenee kovasti kun leffan on jo nähnyt. Jotkin leffat yllättävistä juonenkäänteistä huolimatta kestää useammankin katselukerran, tämä nyt ei. Leffan todella hieno loppu lässähtää viimeistään automatkalla, jonka päätepysäkin jokainen leffan nähnyt aivan varmasti muistaa aina.

Kyseessä on kuitenkin klassikko joka on hyvä pitää elossa. Klassikko, joka ehdottomasti jokaisen tulee nähdä, jos se on jostain syystä jäänyt näkemättä. Leffa oli nyt ainakin Netflixissä hyvin tumma ja rakeinen, tälle leffalle 4K restaurointi varmasti tekisi hyvää. Ostaisinko itse, todennäköisesti en, mutta moni muu varmasti ostaisi.

An Affair

En oikein muista koska olen viimeksi päätynyt katsomaan norjalaista leffaa, mutta tänään sellainenkin ihme tapahtui. Taitaa itseasiassa olla July 22 leffa, jonka olen viimeksi nähnyt, tänään kuitenkin hieman erilaisia fiiliksiä sisältävä leffa, vaikka aika kovista ihmiskohtaloista tänäänkin puhuttiin. Kouluun tulee uusi liikunnanopettaja, joka nopeasti ihastuu nuoreen oppilaaseensa. Siitä alkaa tapahtumien sarja, joka loppua kohden saa lähestulkoon voimaan pahoin. Leffan alku on varsin hyvää ja sujuvaa tarinankerrontaa, mutta jossain vaiheessa ote aavistuksen lipsuu ja alkaa tulla paha olo.

Paha olo siitä, että tämä ei vaan voi olla todellista, näin vain ei voi toimia. Toisaalta mikä tässä leffassa on aika hienoa on se, että moni leffa oli tässä vaiheessa ottanut aivan toisenlaisen suunnan, kun tässä leffassa taas vastaavasti nähdään hyvinin inhimillinen loppu. Tai no, en tiedä onko se inhimillinen, enemmänkin todella todella draaginen ja surullinen, aivan käsinkosketeltavan surullinen. Tätä leffaa on ylipäätään aika vaikea kuvailla. Odotukset olivat enemmänkin samaan suuntaan kuin muutama vastaava, jonka olen viime aikoina netflixistä katsonut, ja leffa päättynyt lähinnä murhiin, tässä ei ollut kyse siitä, vaan jostain aivan muusta. Tunnelma lopussa on käsinkosketeltavan surullinen, aivan kaikkien osallisten puolesta.

Leffan aihepiiri ei sinällään ole mikään uusi, vaan opettaja-oppilas-suhteita on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Itselleni kuitenkin opettajana aihe koskettaa vielä normaalia enemmän, enkä voisi ikinä kuvitellakaan, että mitään tällaista voisi tapahtua. On ylipäätään onni, että tällaisia ei ole suomessa juurikaan tapahtunut, tai ainakaan ole tullut suuren yleisön tietoon. Toki Suomi on pieni maa, mutta ei täällä kuitenkaan missään lintukodossa eletä, joten aivan mahdollista tälläinen on varmasti täälläkin. Nykymaailmassa opettajana en tiedä voisiko mikään olla pahempaan kuin tämä, sen vuoksi omassa työssä on pidettävä huolta, että mitään oppilaisiin liittyvää kanssakäymistä ei tule ikinä tapahtumaan, ei edes teoriassa tai tulkinnanvaraisesti.

Star Wars 3

Tänään sitten laitettiin Star Warssit orginaalien osalta pakettiin. Tuliko minusta nyt sitten fani, no en nyt ihan niinkään sanoisi. Hyvällä tiellä jo toisen osan kanssa oltiin, mutta valitettavasti tämä kolmas osa toi aavistuksen takapakkia tuohon ajatukseen. Varmasti ihan hyvä leffa tämäkin ja varmasti myös sopii hyvin sarjaan ja tarinaan, mutta ihan nyt ei niin paljon kyllä tämä minulle osunut kuin ehkä kaksi ensimmäistä. Miksi, sitä en varsinaisesti pysty sanomaan, mutta jotenkin alkoi jossain vaiheessa tuntumaan siltä, että tämä on nyt nähty.

Leffan alussa tuli myös huomattua jotain hieman jopa noloa. Tuntui, että jotain tästä nyt puuttuu, ja niin puuttuikin. Ajattelin eilen kun oli vieraita, että laitan aluksi butkickerit pois päältä ja anna vieraille todellisen demon siitä miltä tuolit tuntuvat ilman ja miltä ne tuntuvat butkickerien kanssa. No näin tavallaan siis teinkin, mutta mokasin sitten oikein urakalla. Eli vahvistimessa on kolme asetusta, päällä, auto ja pois. Auto on keskellä, ja kun luulin laittavani vahvistimen pois päältä, olinkin kääntänyt ne asentoon on. Eli eilen noin puolentoistatunnin demoilun aikana butkickerit olivat päällä vain ensimmäiset pari minuuttia, aika noloa sanoisinko. Sinällään jännä että kukaan ei asiasta mitään maininnut, vaikkakin yksi kysyi kyllä ensimmäisen demon jälkeen, että oliko ne nyt päällä vai pois koska ”tunsi” subbarit. Totesin vain, että eivät olleet päällä, nyt ovat. No, tuli sitten koko leffakin katsottua eilen ilman, joten aika paljon jäi vielä kokemuksesta paitsi. Ehkä sitten seuraavalla kerralla parempi esittelijä. Nolottaa.

Star Warsit on nyt siis siinä vaiheessa, että pitäisi miettiä, että mitä seuraavaksi. Pitäisikö nyt siis katsoa nuo seuraavat kolme kronologisessa järjestyksessä vain mennä näiden jatko-osiin, eli uusimpiin. Vai menikö se edes niin, tämä on edelleen todella hämmentävää. Voin nyt joka tapauksessa sanoa nämä nähneeni, sekin nyt kai kuitenkin on jotain. Ilman Disney plussaakin nämä olisi varmasti nyt tullut nähtyä, ehkä jopa hankittua 4K versioina. Mitään tarvetta tuolle ei enää ole, eli jatkossakin jos näitä katsoo niin ne löytyvät netistä, enkä koe jääneeni mistään paitsi.

Love Guaranteed

Loppuiltaan vielä hieman romantiikkaa. En halua mollata yhtään tippaa kotimaista elokuvaa, päin vastoisin toivoisin paljon lisää hyviä kotimaisia leffoja ruutuun. Moni saattaa kuitenkin ihmetellä miksi niitä ei tässä blogissa ole, ja tänään saatte siihen yhden näkökulman. Mietin tänään pitkään mitä katsoisi, toisaalta tämä lopulta valinnaksi osoittautunut Love Guaranteed oli vaihtoehtona, mutta toisaalta olisin kovasti taas tänäkin iltana halunnut katsoa jotain suomalaista. Kävin läpi muutamia leffoja, jotka olisi kiinnostanut nähdä, mutta vitosen hinta Itunesissa on tällä hetkellä todella iso kynnys. Ei suomileffalle, vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että leffoja näkee tällä hetkellä niin paljon ”ilmaiseksi”. Ja ilmaisella tarkoitan taas kerran AppleTV+, Netflix ja uutta Disney+ tilausta. Hieman harmi, että näissä ei kuitenkaan suomileffoja tarjota, edelleen odotan kuumeisesti milloin Apple avaa koko kataloginsa kuukausimaksun alle, silloin aijon katsoa suomileffoja oikein urakalla, vai aijonko kuitenkaan?

Annetaan tähän yksi esimerkki. Se Mieletön Remppa kiinnostaa kovasti. Tai siis pitäisi kiinnostaa, trailerin olen katsonut jo varmasti kymmenen kertaa, mutta sitten taivaalta putoaa graateri johon joku kuolee. Jep, ja tässä koko leffan juoni. Siis miksi amerikan serkku ei voinut kuolla syöpään tai jotain muuta? Jep, komedia, mutta miksi suomalaiseen komediaan pitää keksiä jotain näin typerää. Toinen asia mikä tuossa trailerissa kyntää on nämä yhden remppaherran viikset. Miksi? Onko tosiaan tuo suomalainen tapa tehdä ihmisestä hauska? Jotenkin en vaan tajua ja into tuohon leffaan joka muuten voisi kyllä olla ihan hyvä, menee aina viimeistää tuossa vaiheessa. No, mutta se suomileffasta tällä erää.

Love Guaranteed oli vastaavasti hyvin amerikkalainen komedia, mutta toisaalta taas vaihteeksi hieman erilainen ja varsin viihdyttävä. Juoni itsessään ei kovinkaan yllättävä ollut, näinhän sen piti alusta lähtien mennä, mutta toisaalta leffan aivan viimeinen kliimaksi ei kuitenkaan mennyt aivan minun käsikirjoituksen mukaan. Se oli hieman yllättävä ja ehdottomasti positiivisella tavalla. Leffa oli kivaa viihdettä suurimaksi osaksi hyvien näyttelijäsuoritusten kera. Näistä parista avustajasta en tykännyt, ne taas puolestaan hyvin amerikkalaisen elokuvan ”yksinkertaisten ihmisten” malliesimerkkin. Kokonaisuus kuitenkin erittäin hyvä, Netflixistä näitä löytää yleensä aika hyvin.

P.s. Leffa oli Atmos, joka edelleenkään ei minulla toimi Netflixin kanssa, onneksi ääniä ei tänään tarvittu.

1917 – Kolmas otto

Olipa kerran hieman erilainen leffapäivä.. Tänään nimittäin piti tulla Instagramista tuttu ”Leffaherra” kylään, erilaisten yhteensattumien johdosta tuo vierailu kuitenkin tällä erää siirtyi tulevaisuuteen ja leffa olikin katsomassa tänään neljä muuta vierasta. Mielenkiintoinen päivä sinänsä, että ensimmäistä kertaa koskaan huoneessa oli enemmän ihmisiä kuin päärivissä paikkoja. Päivä sisälsi erittäin paljon mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta, ja nimenomaan aiheesta. On aina hienoa kun kylässä on ihmisiä, jotka ymmärtävät mistä puhutaan ja ovat kiinnostuneita samoista asioita. Tässä harrastuksessa se ei kuitenkaan ole aivan joka päiväistä herkkua. Käytiin ensin läpi levyhyllä demolevyjen, leffojen ja musiikin kanssa. Tuohon demoiluun hujahti hetkessä lähes pari tuntia ja hauskaa oli.

Sen jälkeen kuitenkin päästiin itse asiaan, eli 1917 leffan kimppuun, joka osalle oli uusi leffa, osalle jo vähän tutumpi. Itsellenihän tuo oli siis kolmas kerta, toinen omassa huoneessa. Mutta eipä siinä, aivan ainutlaatuinen kokemus siitä tuli myös tälläkin kertaa. Ensinnäkin, vähän niin kuin on käynyt Jokeri leffan kanssa, tämänkin on leffa, jonka kyllä ihan mielellään katsoo useampaankin kertaan. Takarivin täytyttyä ”yllättäen” vieraista, otin itselleni hyvinkin vieraan paikan huoneessa, eli vasemman etukulman. Paikka, jossa en ole ikinä yhtään leffaa kokonaan katsonut, ja ylipäätään jos olen eturivissä istunut, se on aina ollut keskellä.

Kokemus oli kuitenkin jopa yllättävän positiivinen monellakin tapaa. Ensinnäkin asia, jonka jotenkin kyllä tiesinkin, nuo tuolit edessä ovat kyllä aika mukavat istua. Nytkin pystyin istumaan hyvinkin pitkään ilman varsinaista asennon muuttamista, asia, joka yleensä ei onnistu missään tuolissa. Okei, osatekijä varmaan myös vieraat, mutta toisaalta eipä siinä myöskään ollut kovinkaan huono istua, eli lopputulos joka tapauksessa sama. Toisen asia joka erityisen paljon kiinnosti oli leffan äänet. Ja ne kuulostivat jopa yllättävän hyvältä myös tuolla paikalla, vaikka kaikki eivät varmasti kuulunut niin kuin huoneen keskellä. Kuitenkin niin hyvin, että olo oli koko leffan ajan erittäin levollinen ja mukava. Olo oli jotenkin jopa hieman ”leffamaisempi” ja leffan sisään pääsi todella hyvin. Toki takaa ja sivulta ei ehkä kaikkea kuullut, mutta ylhäältä kuului jopa yllättävän paljon, samalla kun edessä tietysti äänikuva laajeni paljon. Kuvakaan ei ollut häiritsevän iso, vaan sitäkin oli jopa yllättävän kiva katsoa.

Se miksi tämä kaikki on äärimmäisen arvokasta tietoa on se, että olen tuota asiaa miettinyt paljon. Ajatuksia on ollut uuden eturivin tekemisestä, vaihtamiseen ja kokonaan poistamiseen. Eniten olen ehkä kärvistellyt sen ajatuksen kanssa, että tarvitaanko sitä lainkaan, etenkin kun se on aina vähän takarivin ”näkökentässä”. Tänään leffassa kuitenkin mustat reunat, joten tuokaan asia tuskin paljon takariviä haittasi. Myös eturivin kallistus on ollut aika hyvä idea ja nyt se tuli testattua myös istumisen näkökulmasta. Asento itseasiassa oli aika hyvä, jopa paljon parempi kuin minkään leffateatterin eturivissä. Erään vieraan sanoin, miksi leffateatterit eivät ole vielä tajunneet kallistaa eturivin tuoleja lähes makuuasentoon?

Päivä oli siis aivan huikea ja varmasti vieraille myös hieno kokemus. Tällaisia vierailuja olisi hieno päästä tekemään itsekin, etenkin kiinnostaa huoneet, jotka ovat juuri tällaisia vastaavia täysin tähän tarkoitukseen dedikoituja. Saa kutsua kylään jos omista huoneen, jossa Atmos-järjestelmä ja huone varattu oikeasti leffakäyttöön, tulen mielelläni tutustumaan. Lisäksi kun leffasta jäi jälleen erittäin hyvä fiilis, niin päivää voi sanoa erittäin onnistuneeksi.

American Murder – The Family Next Door

Välillä taas vuorossa jotain vähän kevyempää, tosin tässä ei nyt todellakaan tarkoiteta niinkään leffan sisältöä, vaan viitataan lähinnä vain leffan dokumenttimuotoon. American Murder oli vaihteeksi niin sanotusti hieman rankempaa materiaalia, joka olikin kyllä tiedossa. Toisaalta, amerikkalaiset dokumentit ovat yleisesti ottaen niin hyvin tehtyjä, että kyllähän tämäkin piti nähdä. American Murder löytyy Netflixistä ja kertoo perheestä, jossa äiti ja isä ovat olleen naimisissa lähes kymmenen vuotta ja lapsia on kaksi ihastuttavaa tyttöä. Perheellä ei ehkä mene aivan niin hyvin kuin voisi mennä, mutta siitä huolimatta perheeseen on yllättäen tulossa myös uusi lapsi.

Tämäkin dokumentti on erittäin laadukkaasti tehty ja tilannetta tuntemattomalle tapahtumia avataan ikkuna kerrallaan kuin joulukalenterissa parhaimmillaan. Sanottaisiko näin, että mistä leffassa lähdettiin liikkeelle, ei ollut tippaakaan sitä mihin päädyttiin, vaan draaman kaari rakennettiin täydellisesti ja erittäin mielenkiintoisesti. Tapahtumia on ylipäätään aika vaikea kuvitella todeksi, mutta onhan sitä tullut ennenkin todettua, että totuus on usein tarua ihmeellisempää.

Sinälläänhän tässä tarinassa ei valitettavasti ole mitään uutta, näitä tapauksia valitettavasti jenkeissä riittää. Vaikka tässä leffan ohessa kävikin hyvin selväksi jo aika nopeasti mitä tuleman pitää, niin kyllähän tuo loppu oli siitäkin huolimatta todella painostuttava ja puistattava. Eihän kukaan nyt vaan tee omille lapsilleen noin, eihän. Joo ymmärrän, että maailmaan mahtuu paljon sairautta ja esimerkiksi mielenterveysongelmia, mutta kun tässäkin tapauksessa tuntuu, että herra on aivan täysissä järjissään. En nyt spoilaa enempää. vaikka kovasti kyllä mieli tekisi, mutta onhan tämä koko tapahtumaketju nyt kyllä kaikessa karuudessaan aika ikävää katsottavaa.

Leffa, tai paremminkin dokkari herättää paljon muitakin kysymyksiä. Yhdessä vaiheessa kaikesta alettiin syyllistää Shanannia, yllättäen tietysti somessa. Itselleni jäi naisesta aika toisenlainen käsitys, vaikka itsekin toki myönsi olevansa hyvinkin pomotteleva henkilö parisuhteessa. Lähtökohtaisesti kuitenkin hyvinkin rakastettava ja paljon perheen eteen tekevä ihminen, joka olisi monellakin tapaa ansainnut hieman erilaisen lopun. Dokumentti nostaa jälleen kovasti esiin oikeuden toiseen suhteeseen, ”rakkauden voiman”, jota en itse voisi mitenkään toiseen naiseen kuvitella, mutta vaikea kai sanoa, kun en ole itse koskaan kokenut. Uskon syvästi, että tähän asiaan voi vakaasti itse vaikuttaa, enkä todellakaan ymmärrä miksi Chris päätyi valintoihin joihin päätyi. Paljon ajatuksia herättävä dokumentti, ei herkille, mutta ehdottomasti hyvää dokumenttia kaipaavalle.

Star Wars V

Olenkohan jäänyt jostain paitsi kun Star Wars:sit tai ainakin niiden alkuperäiset on jäänyt katsomatta, tässäpä päällimmäiset ajatukset tämän päivän leffan jälkeen. Alan nimittäin lämmetä, hitaasti mutta varmasti. Tämä toinen osa oli itseasiassa jo todella hyvä, ja vaikka siinä ei tavallaan juonellisesti aivan hirveästi tapahtunut, niin silti tapahtui koko ajan riittävästi, että mielenkiinto pysyi yllä. Leffa on selvästi jatkumo edelliseen, ja se varmasti tuossa leffassa parasta onkin. Leffa on aito jatko-osa, eikä sitä ole mitenkään yritetty piilotella tai tehdä jotain muuta. Leffa ei muutenkaan missään kohtaa lässähdä niin kuin jatko-osat usein tekevät, alan selkeästi ymmärtämään tämän suosiota paremmin ja paremmin.

Toinen asia mikä jaksaa näissä myös edelleen ihmetyttää on äärettömän hyvä kuvan ja äänen laatu. Nämä leffat eivät todellakaan tunnu 1980-luvun leffalta, vaan kaikki kuvanlaadusta ihmisiin näyttää ihan tämän päivän leffalta. En tiedä olenko itseasiassa nähnyt yhtään 1980-luvun leffaa jossa näyttelijät näyttävät näin tuoreilta ja nykypäivältä. Joo, toki niitä ei aivan hirveästi tässä edes ole (oikeita ihmisiä), mutta siitä huolimatta näyttelijät eivät näytä vanhoilta niinkuin monissa muissa leffoissa. Tämä leffa on todellakin tehty kestämään aikaa.

Myöskin leffan äänet olivat hyvin mielenkiintoiset. Toki vuonna 1980 ei Atmoksesta ollut tietoakaan, joten tämän leffan äänien kanssa on tehty paljon töitä ja se näkyy. Atmos toimii hyvin ja paljon asioita on tehty äänien kanssa oikein, jotta äänet on saatu tälle vuosituhannelle. Koneita lentelee ympäri huoneetta kuin parhaissa 2020-luvun leffoissa ja dynamiikkaakin löytyy räjähdyksistä kivasti. Ainoa miinus tulee puheäänistä jotka tässäkin ovat aika hiljaiset, toisaalta ehkä ymmärrän, en tiedä olisiko niitä saanut restoroitua järkevästi kovemmalle, mutta jotenkin aika hiljaiselle ne tässä jäävät joka tapauksessa.

Leffaa oli joka tapauksessa todella kiva katsoa ja Disney plus jatkaa erittäin positiivista suuntaansa. En ole varma miten se kestää aikaansa, eli kun kaikki suosikit on kertaalleen katsottu niin mitä jää jäljelle. Pystyykö Disney uudistumaan ja luomaan uutta materiaalia näinä vaikeina aikoina, aika näyttää. Onneksi tuota katsottavaa siellä vielä hetkeksi kyllä riittää. Kyllähän tässä alkaa seuraavaa osaa hieman jo odottamaan.