Kun kerran kotona ei nyt pysty leffoista nauttimaan rempan vuoksi, niin päätin sitten suunnata kesänloman kunniaksi vielä kerran leffaan ja katsomaan Marvelin uusinta tuotosta Spider Manista. Lehdistönäytöksessä jälleen oltiin, joten ihan kivat paikat keskeltä salia sai valita. Salina muutenkin Finnkinon isoin Isense, taitaa muuten edelleen olla myös koko maan suurin sali ja äänenä Isensessä tietystä Dolby Atmos. No, tälläiseen leffaan ne on yleensä kyllä olleet tarpeenkin, mutta saapa nähdä miten tällä kertaa käy. Leffa kiinnosti, mutta jollain tapaa kuitenkin oltiin aika maltillisin odotuksin monestakin syystä. Marvel ei suoranaisesti ole viimeaikoina loistanut, ja toisaalta tämä vanhojen leffojen kierrätys on muutenkin saanut sellaiset mittasuhteet, että lähinnä vaan miettii että onko taas pakko.

No, mutta avoimin mielin leffaan ja nauttimaan. Sen verran pitää heti alkuun todeta, että ensimmäisen kerran taisin vilkaista kelloa tämän leffan kohdalla ja puolessa tunnissa, ja aika monta kertaa sitten myös sen jälkeen. En oikein taas tiedä, että mikähän tämän leffan tarkoituksena on, muuta kuin kerätä ihmisiltä rahat pois, koska ”uusi spiderman pitää nähdä”! Sanoisin tällä kertaa kuitenkin, että ei välttämättä pidä. Omaa nautintoa olisi ehkä edistänyt se, että edellinen olisi ollut katsottuna uudelleen ennen kuin leffaan meni, mutta lähinnä siis koko leffan alun tai pidempäänkin oikeastaan vaan mietin, että miten tähän nyt sitten taas olikaan päädytty, miksi kaverit eivät muista Spiderista, tai siis Peter Parkkerista mitään. Jonkin verran muistot leffan aikana herää, mutta silti leffan juoni on jotenkin niin taas kevyttä, että lähinnä mielessä vaan pyörii kaksi asiaa, miksi, ja koska tämä loppuu. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, en minä mikään Spiderman vihaaja ole vaan päin vastoin. Alkaa nyt vaan nämä mitään sanomattomat jatko-osat tympimään, keksikää jotain uutta.

Eli juonen osalta tässä nyt ei paljoa ole, vaikka toki jotain yritystä, etenkin vedota katsojan tunteisiin. En tiedä onko tämä mieleentunkeutuminen jotenkin uusi juttu, mutta ainakaan sellaista wow-fiilistä siitä itselleni ei tule. Joo, kai se on jotain uutta, mutta luokkaa ihan kiva. Näyttelijät ovat pitkälti samoja, joten eipä niistäkään voi oikein mitään uutta ja ihmeelllistä sanoa. Tom Holland vetää Spiderit hyvällä rutiinilla, mutta eipä siitäkään tule fiilis kuin että rahat tänne, mä tein tän jo. Kenellekään ei leffasta varmasti jää epäselväksi että lisää on tulossa, ja koko leffan antihuipentumana kaikki jäivät odottamaan mitä lopputekstien jälkeen tulee, ja tuli, mutta ehkä turhinta mitä koskaan odottanut. Ehkä parempi lopettaa tähän, ei vaan tule mitään oikein hyvää ulos.

Niin, tai ne äänet ja kuva vielä. Kuva, sitä itseään, eli hyvää 2026 luvun laatua, jossa oikeastaan ainoa sellainen hieman normaalista poikkeava juttu on Spiderin mukana lentävä kamera, en muista kuinka paljon sitä on aikaisemmin ollut. Eli vauhdikkaita kamera-ajoja tässä ainakin riittää. Äänestä on sanottava se, että olen todella pettynyt. Spidermanit ovat loistaneet sillä, että niissä on tuotu paljon kaikkea uutta kuten droneja jne, tässä en herää kertaakaan sellaiseen wow-hetkeen. Tämä leffa on niin tasapaksua ääntä, että oikein mikään ei ota tuulta alleen, ei effektien muodossa, eikä muutenkaan. Jotenkin muutenkin taas jää sellainen fiilisi, että joo, eihän leffassa pitäisikään huomata missä kaiuttimet sijaisetsevat, mutta eihän tässä tunnista yhtään äänen sijaintiakaan, vaan leffa on pelkää ympärillä olevaa melua. Ei varsinaisesti huonoa melua, vaan yllätyksetöntä ja tasapaksua.

Leffahuoneen osalta remppa siis jatkuu ja siitä paljon kivaa materiaalia Youtuben ja Instagramiin puolella. Aikamoisia yllätyksiäkin on tällä ja ensi viikolla luvassa, veikkaan että tätä eivät kukaan nähneet tähän syssyyn enää tulevan. Youtube muutenkin tämän projektin tiimoilta kerännyt todella paljon lisää katsojia, mikä toki näkyy osittain myös tämän blogin pienoisena hiljaiselona. Huone kuitenkin alkaa olla viimeisiä paloja vaille valmis, nyt oikeasta kaikki loppu on enää muista kiinni, kaiuttimet edelleen matkalla, sähkäri matkalla, yllärit matkalla jne. Kun kaikki on tullut, huone on käytännössä sitä myöden valmis uusiin seikkailuihin ja voin sanoa, mikään ei ole enää niin kuin ennen.

Tälläinenkin leffa sitten tuli jokin aikaa sitten katsottua Netflixin ihmeellisestä maailmasta ja ihmeellinen tosiaan maailma välillä onkin. Jälleen kyseessä yksi uusi tarina, josta, tai sen päähenkilöistä en ollut koskaan ennen kuullutkaan, mutta olihan tämä taas uskomaton tositarina. Okei, onhan näitä rakkauden takia tehtyjä murhia tehty maailmassa vaikka kuinka paljon, mutta kyllähän ne silti jaksavat aina yllättää. Tässäkään taas ei ole sitten pienintäkään järjen häivää, mutta elämässä ei aina ole.

Tässähän tapauksessa siis kyseessä on huippupyöräilijä Moriah Wilson ja hänen miehensä ja uuden puolison välisestä draamasta, joka lopulta eskaloituu. Tarina, tai paremminkin siis ehkä leffa itsessään on tässä tapauksessa todella mielenkiintoinen hyvin tehty. Ei tässä nyt varmaankaan montaa syyllistä voi arvata, vaikka syyllistä yritettiin hyvin alkuun peitellä. Näitä leffoja on maailma pullollaan ja etenkin juuri Netflixissä näitä tulee aika useinkin katsottua, siihen nähden tämä tositarina on kyllä tallennettu aika hyvin. Niin, ja ovathan näissä tositarinoissa tarinat usein paljon uskomattomampia kuin missään keksityssä, elämä on ihmeellistä.

No muuten tästä ei nyt taas ihmeemmin jää kerrottavaa, äänet ovat mitä ovat ja kuvanlaatu on mitä on. Eli kyseessä on dokumentti, jossa äänet ja kuva eivät sinällään paljonkaan meritse. Tämänkin leffan katsomisesta nyt kuitenkin on taas jo sen verran muutenkin aikaa, että ei ihan tarkkaa muistikuvaa ole. Ehdottomasti siis kuitenkin suositeltava leffa tässä genressä.

Äänistä puheenollen leffahuoneen projekti kuitenkin etenee hyvin. Tämä viikko on keskitytty yksityiskohtien hiomiseen ja ennen kaikkea akustiikkapaneelien tekemiseen. Eteen tulee täysin uuden diffusorpaneelit, joista itse asiassa julkaisin juuri Youtubeen todella paljon katsojia keränneen videon, mutta ei se siihen myöskään jäänyt. Huoneen keskimmäiset paneelit ovat ennenkin olleet diffusoivia, mutta mut nekin kuorittiin kuoristaan ja maalattiin samaan sävyyin muiden kanssa. Niin, ja sitten kun kaksi on tehty, niin pitihän sitä kolmannellekin jotain keksiä. Olen aikaisemmin ollut kovasti sitä mieltä, että kaikki pitää leffa huoneessa olla vain mustaa ja mustaa, nyt huone kuitenkin saa paljon lisää väriä. Kaikki kolme seinällä olevaa diffuussoria saivat pintaansa nimittäin saman kultaisen sävyn kuin katossakin oleva difuussori. Samaa väriä löytyy nyt myös valolistoista, jotka nekin olivat alunperin pelkää syvää mustaa. Ilme siis muuttuu nyt aika täysin, mitäs mieltä olette?

Nyt on pakko olla rehellinen ja kirjoittaa hieman tuntemuksia mitä liittyy etenkin tähän blogiin kirjoittamiseen. Sen jälkeen kun tuhat päivitystä tuli blogiin täyteen, olen paljoin miettinyt tämän blogin tarkoitusta ja ylipäätään siis sitä, että onko tässä enää mitään järkeä. Tästä varmasti kertoo paljon myös esimerkiksi se, että tämä Nuremberg leffa tuli katsottua jo kauan aikaa sitten ja silti olen kirjoittamassa siitä vasta nyt. Toisaalta olenko edes siitä kirjoittamassa, koska enhän mä siitä enää juurikaan mitään edes muista. Tai no muistan sen, että oli kyllä todella hyvä leffa, jopa niin hyvä, että mietin sen uudelleen katsomista ihan vaan sen vuoksi, että olisin saanut paremman raportin aikaiseksi tänne blogiin. No, mutta leffa on kuitenkin nähnyt, joten koitetaan nyt jotain saada siitäkin kirjoitettua.

Palataan vielä kuitenkin hetkeksi alkuun, ennen kuin mennään itse leffaan. Blogin kirjoittaminen on tosiaan viimeaikoina tuntunut aika raskaalta, isolta osalta varmasti sen vuoksi, että Youtuben tekeminen on enemmänkin vienyt mennessään. Siellä kävijämäärät kasvavat tasaisesti, tässä blogissa on pyöritty samoissa jo aika pitkään. Onko jopa hieman niin, että luetun blogin aika vaan alkaa jääväämättä olla menossa ohi, ja ihmisten mielenkiinnon vie aina vain enemmän digitaalinen materiaali, kun podcastit ja videot. Joka tapauksessa lukijamäärät täällä eivät vain ole kasvaneet vaikka tätä on pitkään tehnyt, jotenkin omatkin jutut ja etenkin arvostelut ovat alkaneet kiertää samaa rataa. Nythän olisi juttua taas huoneen rakentelusta vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin se vaan tuntuu niin paljon rankemmalta kirjoittaa tänne kuin tehdä videota. Onhan tämä blogi muutenkin tässä jo pitkään pyörinyt vähän sillä tavalla, että tekstejä on ollut tallessa ja niitä on sitten tullut tiputeltua aina tasaisin väliajoin, jotta tämä on pysynyt hengissä. En tiedä onko välittynyt lukijoille, mutta ajankohtaisia kirjoituksia on tullut enää lähinnä vain leffassa nähdyistä leffoista, eikä niitäkään niin kovin paljon ole tullut muksun synnyttyä syksyllä. Nytkin kirjoituksia on useampia odottamassa, toisaalta ne ehkä hieman vähempiarvoisia dokumentteja ja sarjoja lähinnä. Saapa nähdä miten tässä lopulta käy.

No, nyt sitä muutakin juttua riittäisi, eli projekti leffahuoneen katon kanssa jatkuu ja osittain myös laajenee. Tai no, en nyt välttämättä vielä tässä kohtaa sanoisi, että projekti laajenee, mutta pientä päivitystä ja ongelmakohtien korjaamista tulee tässä samalla toki tehtyä. Katon tilanne on tällä hetkellä se, että sisällä tehdyt työt ovat käytännössä valmiit, hieman vielä odottelen sähkäriä, että viimeiset kattolevyt saadaan takaisin paikoilleen, mutta muuten alkaa olla valmista. Tähtitaivas on valmis ja katossa, samoin sitä ympäröivä ”skyline diffuser”. Nyt vaan hieman ongelmana on se, että näiden DIY Soundgroupin kaiutin osion saapuminen hieman viivästyy, eli rahtifirmasta juuri saadun tiedon mukaan, heinäkuun aluksi luvattu kontti saapuukin vasta heinäkuun puolen välin jälkeen, oli osia pitää vielä hieman odottaa, että tuon kaaren saa laitettua valmiiksi. Toisin sanoen siin, kaikki alkaa nyt olla valmiina kaiuttimet sisältävää kaarta lukuunottamatta. Katon asentaminen itsessään oli aikamoinen urakka ja pieniä ihmeitä piti taas tehdä, että tuo sinne kattoon asti saatiin. Tämän jälkeen tuli kokeilua hieman jo kaaria paikoilleen, joka taas johti siihen, että kattoa piti vielä hieman muokata, jotta kaikki saadaan sopimaan järkevästi. Tästä taas paripäivää lisää töitä, mutta mitäpä sillä tässä vaiheessa niin enää merkitystä kun valmista ei kuitenkaan vielä saada. Sen verran voin kutenkin jos varmasti sanoa, että ulkonäöllisesti huoneesta on tulossa todella valtava päivitys. Aikaisemmin täysin musta huone saa nyt hieman myös väriä ympärilleen, joka siis tarkoittaa tässä tapauksessa lähinnä akustointiin liittyvää lisäväriä. Seinät ovat edelleen mustinta mustaa mitä normaalista rautakaupasta löytyy. Siihen muuten löytyi taas uusi mielenkiintoinen tuote, Tikkurila Mute nimeltään. Eli kaikki seinät tuli vielä maalattua uudelleen, samalla kun kattokin sai uuden pinnan. Niin, ja sen verran ilman kattokaiuttimia ja mitään kalibrointeja tuli ääniäkin testattua, että tästä on tulossa ihan huikea päivitys. Huone tuntuu nyt jo paljon isommalta ja avarammalta, eli se pieni ahdas tunkkaisuus saa nyt kyytiä.

Odotellessa on nyt sitten vielä hieman aikaa tehdä pieniä muita päivyksiä, ja ennen kaikkea seuraavaksi on tarkoitus puuhastella hieman akustiikan parissa. Näitä kannattaa käydä kuikuilemassa Youtuben puolella, jossa kaikki vielä kattavammin esillä. Niin, ja tietysti uusimmat päivitykset aina löytyy toki instasta. Mielenkiintoisia aikoja joka tapauksessa siis eletään ja uusia leffojankin on jo aika monta odottamassa uuden päivityksen valmistumista. Yksi näistä odottavista leffoista muuten saattaa saada ensi-iltansa jo aikaiseminkin, nimittäin tuli tuossa hankittua Avatar Fire and Ash 3D muodossa, ja siinä äänet ovat muutenkin vain 7.1 tasoa, joten kunhan nyt saadaan kalibroinnit ja muut kuntoon niin pitääkin pistää se ainakin tulille.

Mutta mites sitten se Nuremberg? No ensinnäkin todella hyvä leffa, jonka tosiaan voisi kyllä katsoa myös uudelleen. Russel Crowe on leffassa ihan loistava, mutta eipä tämä itselleni paljon aina ajatuksia herättävä Rami Malek:kaan yhtään sen heikommaksi tässä jää. Kyllähän nämä toisen maailman sodan aikaiset tarinat kaikessa kauheudessaan aina ovat kiinnostaneet, miksi ei siis tämäkin. Leffa käy lähinnä siis läpi valmistautumista, ehkä maailman historia suurimpaan ja tunnetuimpaan oikeudenkäyntiin, jossa syytettynä on natsisaksan kakkosmies Herman Göring. Russel Growe on tässä roolissa ihan loistava samalla kun Rami Malek yrittää ymmärtää kaikkea. Jännitystä, psykologiaa ja paljon käänteitä sisältävä leffa kestaa sen kaksi ja puoli tuntia, mutta kaikki siitä on sen arvoista. Tosin, äänet nyt tässä on vaan tällä kertaa 5.1:stä, mutta eipä anneta sen häiritä, ei tässä kuitenkaan mistään toiminta leffasta ole kyse. Joten tämänhän voisi vaikka katsoa myös uudelleen ennen kuin uuden atmokset saadaan kiinni!

Ei kirjoiteta tämän leffan nimeä Trash, mutta olisi aivan hyvin voitu kirjoittaa, sen verran nimittäin roskaa oli nyt kyllä valitettavasti tämä Netlixin uutuus. No, näitä katastrofielokuvia ja haita on nyt ihan tarpeeksi taas viime aikoina nähty, ja tämä nyt ei kyllä niiden kärkeen pääse millään. Tarina ylipäätään on niin tylsä, etten oikein tiedä mitä tekijät ovat tässä ajatelleen. Kylään tulee valtava myrsky, jonka vangiksi jää pari asiantuntijaa, ja sitten kuoreen päälle kauhuleffa. Hmm.. Joo, no olisätään siihen vielä yksi raskaus ja pattereiden loppuminen lampusta niin kaikkia varmasti jännittää!

No ei jännittänyt, eikä tästä leffasta kyllä jäänyt nyt jälkipolville oikein mitään kerrottavaa. Edes äänet eivät tai kuva eivät tästä pahemmin mitään jättänyt kerrottavaa. Tokihan ne hait tulee ovesta sisään heti kun oven avaa ja kellariinkin osaavat uida, mutta tuskin ehtivät ihmistä siinä välissä puremaan. Rotten tomatoesin popparit huutaa 25 prosenttia eikä ne nyt muuallakaan paljon paremmalta näytä, että jätetään tämä leffa nyt elämään omaa elämäänsä. En voi suositella.

Tuli muuten tuossa taas hieman päiviteltyä niitä kuuluisia johtojakin. No, auttoiko, eipä varsinaisesti, mutta kuten aina sanonut, ihan halvimpia ei kannata koskaan hankkia, mutta se seuraava tasokin riittää jo aika pitkälle. Nyt vaihdoin subbareihin menevät Nediksen kaapelit hieman laadukkaampiin, Rolandin Black kaapeleihin, joita oikeastaan kaikki XLR-johdot jo alkaa itsellä olemaan. Ne ovat tukevia, hyviä ja toimivat loistavasti. Humina subbareista ei näillä kadonnut, mutta syytä ovat muualla. Yritin nostaa hieman subbarien gaineja Behringereistä, mutta se tuottaa Trinnovin kanssa vain suhinaa. Eli Gainit takaisin entiselleen ja sieltä se suhinakin sitten taas poistui. Äänien kanssa pelaaminen on välillä kyllä sellaista rakettitiedettä että..

Kun tieto Kalevalasta tehtävästä elokuvasta tuli julkisuuteen, olin enemmän kuin innoissani. Suomesta on viime aikoina tullut todellisia kansainvälisiä moukareita kuten Sisut, ja ensimmäisenä oletuksena automaattisesti oli myös tästä leffasta että nyt tehdään jotain suurta. Harmitti kuitenkin todella paljon kun en tätä sitten missään vaiheessa ehtinyt leffaan asti katsomaan, joten odotukset kotikatsomoon olivat valtavat. No, ensimäiset pettymykset tulivat jo heti kättelyssä kun selvisi, että tästäkään ei saada aikaiseksi lainkaan 4K versiota, vaan joudumme jälleen tyytymään vain siniseen levyyn. Toinen pettymys sitten tuli tuon levyn käteen saatua, nimittäin eihän tälläiseen massiiviseen leffaan oltu saatu edes Atmos ääniä. Eli tässä vaiheessa oleellinen kysymys varmasti sitten on, että oliko tässä sitten kuitenkaan mitään massiivisista?

No jos joku oli tästä tekemässä jotain Lord of the Ring tai Game of Thrones vertausta, niin niistä valitettavasti kyllä jäädään aika paljon. Äänet ovat oma juttunsa, onhan tässä aika massiivinen ääniraita ja ennen kaikkea kooltaan aika isoa ja sellaista ison elokuvan teatraalista scorea, mutta muuten äänet eivät tässä yhden kerroksen toteutuksessa ei vakuuta. Joo on ihan kiva ja varmasti ihan leffan arvoisella tasolla mennään, mutta parempaakin olisi voinut tarjota. Kuvaltaan leffa on paljolti kaunista suomalaista metsää, mutta vaikka leffa onkin hyvin tarkoituksella rakeinen, niin hyvältähän tämä näyttää, tai no ainakin blurayksi. Tästä olisi nyt kyllä ihan ehdottomasti kaivattu sitä 4K ja Atmos levyä.

Mites sitten itse leffan laita. Jotenkin leffa lähtee todella hitaasti liikkeelle ja leffasta jää aika sellainen kotimainen fiilis, sen sijaan että alku olisi leffasta mitään kansainvälistä hittiä luvannut. Elias Salonen tekee leffassa erittäin hyvän roolin joka kyllä paranee koko ajan mitä pidemmälle leffassa mennään. Eero Aho on myös roolissaan erittäin hyvä. Yleisesti ottaen leffan näyttelijät ovat hyvin tuttuja kotimaisia ammattilaisia, mutta onko se leffan vahvuus vai heikkous. Olisiko tässä leffassa voinut pääosissa olla enemmän ihan uusia kasvoja?

Eli hyvä leffa ja ehdottomasti katsomisen arvoinen. Tämä tuskin myöskään jää tähän, joten toisaalta ihan mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tästä sitten seuraa jos seuraa. Joka tapauksessa parannettavaakin jää ja omat odotukset eivät ihan tämän osalta täyttyneet. Pisteet kuitenkin tarttumisesta isoon aiheeseen.

Loppuun vielä hieman päivystä missä mennään huoneen osalta. Huoneessa on nimittäin taas alkamassa pieni remppa, ja tällä kertaa tarkoituksena olisi laittaa kattoa uuteen uskoon. Saapi nähdä kuin isoon remonttiin tässä vielä päädytään, mutta onhan siitä edellisestä taas jonkin aikaa kulunut, joten miksikäs ei. Ja mitäs sitä sitten ollaan suunniteltu. No ensinnäkin koko rempan ajatuksena on vihdoin vaihtaa nuo upotetut Atmos-kaiuttimet DIY Soundgroupin kaiuttimiin. Suunnitelmissa oli ehkä alunperin samat HT-8 kaiuttimet kuin tällä hetkellä jo löytyy sivulta ja takaa, mutta päädyimme sitten kuitenkin pohdinnoissa siihen, että tilan vuoksi saattaisi olla parempi kattoon vaan laittaa kokoa pienemmät HT-6set. Äänimaailma molemmissa sama ja soveltuvat loistavasti yhteen pääkaiuttimina toimivien Elusive 1099 kanssa. Kaikessa kuitenkin oleellisinta on, että kaiuttimet katossa ovat tämän jälkeen vihdoinkin suunnattuna kohti kuuntelupaikkaa, jonka uskon nostavan huoneen tason taas uudelle tasolle, vaikka nykuinenkin toimii loistavasti.

Tärkeimpänä kriteerinä on kuitenkin aina ollut, että kattoon en halua mitään bookshelf laatikoita, vaan kaiuttimien pitää ehdottomasti olla mahdollisimman näkymättömät. Omat haasteensa tuo niiden suuntaus kohti kuuntelupaikkaa, joten näiden vaatimusten johdosta päädyin poihtimaan ratkaisua, jossa teen niin sanotun ympyrän, tai enemmänkin soikion kuuntelupaikan ympärille. Tästä on tarkoitus tulla leijuva rakenne ja toisaalta sellainen, joka ei häiritsisi tilassa kulkemista ja muutenkin korkeutta. Nythän huone on todella matala, jota pidän tämän huoneen suurimpana heikkoutena, asiana johon on todella vaikea vaikuttaa. Nyt sitä korkeutta saadaan hieman lisää, ainakin teoriassa. Katsotaan mihin ratkaisuun lopulta päädyn, mutta rakentaminenkin on jo aika pitkällä. Kaiuttimetkin on jenkeistä jo tilattu, joten odotukset kasvaa. Käyhän ottamassa Youtube seurantaan niin näet tarkemmin koko ajan missä mennään. https://youtu.be/VEty8Lb38l0

Kylläpäs otti aikaa että tämäkin leffa päätyi katseluun, mutta lasten toiveesta se sitten lopulta ruudulle päätyi. Ei sikäli etteikö olisi kiinnostanut muutenkin tämä nähdä, mutta ehdottomasti aina kun lapset toivoo leffaa niin mikäs se parempaa. Kerrotaanpa muuten tästä sen verran alkuun taustaa, että olin noin vuosi sitten Youtube-All-Stars pelissä lasten kanssa Tampereella kun tämä leffa julkaistiin ja olin aivan yhtä pihalla kuin itse pelistäkin. Santtu ja Weksi ja ketä näitä nyt oli, mutta aivan täysin nobodeja itselleni, kunnes katsoin Weksin veksin tarinan YouTubesta ja tajusin, että mähän olen tätä kaveria joskus jopa valmentanut. Eli kyllähän tämä sitten myöhemmin alkoi hieman enemmän kiinnostamaan kun tietoisuus lisääntyi ja ennen kaikkea kun leffa kuitenkin sai aika kivat yleisömäärätkin kasaan.

No mutta mennäänpä sitten itse leffaan. Leffan alku oli aika hämmentävä, ja suoraan sanottuna olin aivan pihalla, siitä mitä tässä oikein on meneillään. Pikkuhiljaa leffa kuitenkin alkoi saada ideaa ja itse asiassa se alkoikin vaikuttamaan aika mielenkiintoiselta. Tästä on todella vaikea oikein naulata mitään genreä, vaan jotenkin jää fiilis että leffa on avain jotain uutta ja sehän on aina oikein erinomainen asia. Leffa todellakin sisältää paljon käänteitä, huumoria ja sellaista arjen sähellystä, jota tämän leffan varmaan pitäisikin kuvata. Naurattaako, no aina välillä ihan tosissaan, vaikka osa vitseistä onkin jollain tapaa hieman väsyneitä. Leffalla on kuitenkin ihan oikeasti juoni ja sitä vielä viedään aika hyvin eteenpäin, niin voin kyllä omalta osaltani sanoa, että ihan hyvin tämän parissa viihdyin.

Ja mennäänpä vielä hetkeksi Weksiin, kaveri oli nimittäin saanut leffaan maisemia ihan kotikulmiltakin ja esimerkiksi muksut huomasivat jo hyvissä ajoin että ”tuollahan on meidän talli”, ennen kuin itse tajusin koko asiaa. No, ihan kaikki ei kuitenkaan ollut totta, tuolla tienpätkällä ei nimittäin kyllä kameraa ole, vaikka välillä ehkä ihan hyvä olisi ollakin. Itselleni tuo tienpätkä on lasten harrastusten kautta tullut enemmän kuin tutuksi. Niin, ja olivat lapset tai ainakin nuorempi ollut kuulemma paikallakin kun tuota kuvattiin. Voisinko siis sanoa olevani melkein sukua julkkikselle, jonnet tietää. Ai niin, ja juurihan sitä julkaistiin jatkoakin tälle, kiva nähdä mitä seuraavaksi mahdetaan keksiä ja pysyykö taso, vai jopa nouseeko se?

Tullut muuten tässä vaihteeksi koitettua taas selvittää tuota täysin mysteeristä vikaa joka on vaivannut olkkarissa jo pitkään. Jostain kumman syystä aina kun kiertoilmatakan laittaa puoliteholle, menevät Genelecit suojatilaan. Tuohon ongelmaan ei ole löytynyt ratkaisua, Geneleciltä, Marekilta, Audiokaupalta tai sähkäriltä, mutta nyt vihdoin vaikuttaa siltä, että tuo suuri mysteeri on vihdoin ratkeamassa. Sain nimittäin Marekilta lainaan Wiim Ultran, jolla pääsin testaamaan onko vika sitten Wiimissä. No, ei ollut ja kävin sen palauttamassa ja samalla otin vaihdossa testiin sekä uuden Neutrik boxin ja kaapelin. Lisäksi testiin tuli Mutecin MC 1.1+ boxi, jota mietittiin Genelecien kaveriksi jo alkujaan (ennen mitään vikoja), mutta en sitä halunnut, koska en kaivannut yhtään uutta laitetta olkkariin, sen paremmin kuin hintaakaan. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että vikana on ollut se, että tuo pieni Neutrik boxi on ollut jollain tavalla viallinen, ja nyt ensimmäisen vuorokauden testailujen jälkeen kaikki ongelmat ovat poistuneet. Saapa nähdä miten saaga tästä jatkuu, vai onko ongelmat oikeasti nyt takana. Audion ja ennen kaikkea sähkön tiet ovat joskus tutkimattomia mysteerejä.

Tässä sitten onkin astetta mielenkiintoisempi leffa vuodelta 2025. Long Walk leffasta on puhuttu todella paljon ja leffaa on kehuttu monessa käänteessä. Ihan Oscareille asti leffa ei kuitenkaan päässyt, tai edes ehdokkaaksi, mikä kaikkeen hypeen suhteutettuna ehkä hieman yllätys. Toisaalta, hypenhän saa aikaiseksi monella tavalla ja tässä yhteydessä varmasti myös markkinointi on ollut onnistunutta. No, mutta onhan tästä yleisökin tykännyt, nimittäin esimerkiksi Rotten Tomaatit on luokkaa lähes 90% ja IMDb raitingkin 6.7. Mutta mistä ihmeessä tässä leffassa sitten oikein on kysymys?

Eli kyseessähän on siis Stephen Kingin kirjaan perustuva elokuva, jossa pelin henki on hyvin yksinkertainen. Kävele tai kuole. Parisen kymmentä osallistujaa osallistuu marssille, jonka tarkoitus jää itselle hieman avoimeksi. Joo, on varmaan kunnia kuolla jonkun asia puolesta, mutta tässä tapauksessa se kunnia tuntuu kohdistuvan vain upseeriin jota kukaan ei lopulta kuitenkaan taida kunnioittaa. Jokainen tietää, että vain yksi voi marssista selvitä, joten kuolema vaanii joka kulmassa. Toisaalta marssin voittajalle on tarjoilla myös palkinto, mutta onko tälläisessä kisassa sitten oikeasti palkinnolla mitään merkitystä. Siitähän tässä leffassa sitten lopulta otetaan selvää.

Olen joskus ennenkin maininnut, että hyvä leffa ei lopulta tarvitse aina paljoa. Tässäkin leffassa tasan tarkkaan kävellään suoraa tietä pitkin koko leffan ajan, eikä leffassa paljon muuta sitten tapahdu. Eli kaikki kaikessa on ihmissuhteet, keskenäiset jännitteet ja ennen kaikkea mikä on elämän arvo kenellekin. Leffa on intensiivinen, ja etenkin kun alkuun en tiennyt mistä leffassa oikein on kyse, niin kyllähän se ensimmäisen tyypin kuolema iski aika kovaa vasten kasvoja. Itselläni ei siis ollut juurikaan tietoa etukäteen mistä tässä leffassa on kyse, mutta kyllähän se sitten aika nopeasti siitä selvisi. Leffassa oli myös hyvin mielenkiintoista miten näiden hahmojen rooleja rakennettiin pitkin tuota pitkää matkaa, tämäkään ei ole mitenkään itsestään selvää nykypäivän leffoissa joissa enemmänkin tärkeää on kiire ja nopeat käänteet, sen sijaan että rooleille annettaisiin aikaa kehittyä rauhassa. Cooper Hoffman ja David Johnsson johtavat marssia tyylikkäästi, tosin loppuratkaisua ei varmasti monikaan osaa odottaa. Aika pienestä on tässä lopulta kuitenkin kasattu aika massiivinen leffa.

Se mikä tästä kuitenkin teki taas erityisen mielenkiintoisen oli äänet. Kun leffa alkoi, en voinut jotenkin mitenkään ymmärtää, että miten tälläisestä leffasta voidaan edes puhua äänien osalta. Miten ihmeessä äänillä voi olla mitään tekemistä sellaisen leffan kanssa, jossa vain kävellään suoraa tietä eteenpäin. Mutta kyllä voi. Leffan äänimaailma oli hienosti rakennettu ja siihen oli taas todellakin panostettu. On käsittämätöntä, miten joihinkin jopa uusiin leffoihin joissa äänillä olisi oikeasti todella paljon merkitystä ei viitsitä tai haluta panostaa lainkaan, kun taas tässä on malli esimerkki siitä, kuinka upeasti esimerkiksi objekteja voidaan käyttää hyväksi ihan vaan rauhallisessa ja ns hiljaisessakin leffassa. Tämän leffan Atmos on jotain ihan käsittämättömän hienoa, ilman mitään ihmeellisiä pommeja ja erikoistehosteita. Elämää, yksinkertaisesti elämää, luontoa, ympäristöä ja puhetta kuvailtuna niin kuin se todellisuudessa tapahtuu. Ei halvalla, ei oikaistuna vaan tarkoituksen mukaisesti. Ei siis todellakaan ole turhaan tämän leffan ääniä joka paikassa kehuttu. Eikä muuten ole leffa muutenkaan jättänyt vastaamatta kaikkeen siihen hypeen mitä leffan ympärillä pyörii, loistava kokonaisuus!

Netflixin uusi Apex leffa ei oli välttämättä saanut kovinkaan suurta suosiota ainakaan arvioiden perustella, mutta itse päätin tuon kuitenkin tarkastaa, jollain tapaa kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselta ja vain vajaan puolentoista tunnin kestolla tuskin kuitenkaan koko päivä menisi pilalle vaikka leffa ei vakuuttaisikaan. Kyseessä siis juoneltaan aika mielenkiintoinen aloitus, kun kiipeilyä harrastava nainen lähtee yksin vaarallisille maille seikkailemaan ja saa takaa-ajajakseen mielipuolisen paikallisen. Tämä siis trailerin perusteella, lisättäköön tähän vielä, että kyseinen nainen oli siis menettänyt miehensä kiipeilyonnettomuudessa ja tämä matka oli sitten kai jonkinlainen surumatka tai retriitti omaan maailmaan, joka menee sitten pahasti pieleen.

Leffaa on toki myös kehuttu ja suurimmaksi osaksi se liittyy siihen, että Sharlize Theron, on leffan pääosissa ja kantaa kyllä tätäkin leffaa aika kivasti, vaikka nyt alkaakin hieman tuntumaan, että nainen on tehnyt Netflixin kanssa urakkasopimuksen ja leffoja tulee liukuhihnalta. No, onhan tämänkin kuitenkin tukevasti Netflixin top kymppileffojen joukossa niin miksikäs ei. Se sekopää tässä leffassa on sitten Taron Egerton, joka mielestäni kyllä onnistuu tässä myös hyvin. Ei varmaan ole ihan helpoin rasti esittää täydellistä psykopaattia, mutta eipä se Egertonia haittaa. Jotenkin vielä tuntuu, että myös molempien keskenäinen kemia tässä toimii varsin hyvin, näinkin tavallaan hullusta tarinasta on lopulta saatu yllättävänkin uskottava.

Äänien osalta täytyy heti sanoa, että leffassa on kovin jump scare jonka olen ikinä missään leffassa kohdannut. En kerro siitä enempää jos haluat pitää jännityksen yllä ja kokea sen itse. Voin kuitenkin sanoa, että kannattaa kuitenkin varoa, saattaa nimittäin perse nouse penkistä ylös, ainakin niin todellakin kävi itselleni. No, disclaimer, tämä ei ehkä tunnut yhtään miltään ilman kunnon laitteita, eli tuo ei varmasti kahdesta kanavasta katsottuna edes leffasta löydy, mutta kun tila ja äänet on kohdillaan, tämä iskee ja kovaa. Muutenkin leffa toimii ja äänet ovat ihan kivaa 9.1.6 tasoa, sitä samaa mitä Netflixissä on nyt totuttu saamaan. Eli en nyt täysin yhdy kritiikkiin vaan tykkäsin tästä kyllä itse.

Sitten vielä hieman YouTuben maailmaan, nimittäin viime sunnuntain viikkokatsaus sai hieman yllättäen ihan valtavan suosion, jopa yli kymmenkertainen katsojamäärä aiempiin vastaaviin verrattuna. Kyseisessä videossa kerron hieman tulevista suunnitelmista, etenkin liittyen kattoon ja sitä myöden Atmos kaiuttimien mahdolliseen päivitykseen, jota on mietitty jo todella pitkään. Joko nyt siis olisi aika tuo myös loput kaiuttimet DIY Soundgroup aikaa?

Uusi Wolf Man leffa vuodelta 2025 ei ollut varmasti millään tavalla itselleni niitä leffoja, joissa odotukset olisivat kovinkaan korkealla. Onhan näitä ihmissusia tullut nähtyä useampiakin, eikä niistä koskaan ole tullut omia suosikkeja, tuo genre kun ei nyt vaan ole niitä juttuja jotka itseäni kiinnostaa. Tässäkin tapauksessa voin ihan suoraan myöntää, niin kuin niin monessa muussakin vastaavassa leffassa, että kyllähän tämä tuli ihan puhtaasti äänien vuoksi hankittua. Oliko tästä siis mihinkään.

Juoni on jollain tapaa hyvin perinteinen eikä niin yllättävä. Ensin kaikki on ihan hyvin, sen jälkeen lähdetään maalle katsastamaan perintötilaa, paikkaan jossa kukaan ei oikein halua asua. Yllättävää, ettei kukaan halua asua paikassa, jossa on enemmän ja vähemmän tiedossa, että siellä asuu ihmissusia, jotka tappavat kaikki jotka sinne eksyvät. Eipä juonessa siis ollut mitään yllättävää, perinteinen selviämistaistelu, jossa kaikki on mahdollista ja kaikista voi tulla vihollisia. En tiedä onko leffa jollain tapaa ehkä liian itsestään selvä, yllätyksetön vai mikä tässä tökkii, mutta ei kyllä nyt osannut alhaisista odotuksista huolimatta yllättää.

Edes niiden äänien osalta leffa ei yllättänyt. Aika peruskauraa, joka ehkä jotekin kyllä taitaa liittyä enemmän siihen omaan asenteeseen leffaa kohtaan. Onhan tässä siis kehuttu olevan todella hyvät äänet ja niistä kertoo arvionnissaan myös Shane Lee, jonka arviot Youtubessa muuten ovat myös aika mielenkiintoista katsottavaa. Hänhän ei koskaan oikeastaan arvio leffaa sen hyvyyden mukaan, vaan ainoastaan teknistä toteutusta äänistä ja kuvasta. Toinen mielenkiintoinen kanava jonka juuri löysin on AV-Nirvanan Bass hunters, tuota pitää itsekin alkaa seuraamaan, eli jaksoissa arvioidaan leffoja nimenomaan bassojen suhteen.

Bassoista puheenollen muuten, minuun oltiin yllättäen yhteydessä tuossa muutama viikko sitten ja kysyttiin, olisiko yksi Full Marty myynnissä. Päädyttiin sitten lopulta siihen, että ostajaa kiinnosti nimenomaan valmisversio, tai ainakin siis puolivalmis, eli sellainen johon voisi itse tehdä mieleisensä viimeistelyn. Itselläni on nyt tuolla huoneessa ollut viisi näitä 18″ subbareita, mutta Trinnovin Waveformin suositusten mukaan itselleni riittäisi hyvin neljä. Näinhän se alunperin olikin ja tuo viides tuli hankittua ihan vaan huvikseen testi mielessä, ja kuten arvata saattoi, eipä siitä sitten ollut tuossa huoneessa oikeastaan mitään hyötyä. Näin ollen olin ihan valmis siitä yhdestä luopumaan, ja onhan tuolla autotallissa vieläkin osat yhteen, jos sellaista jossain vaiheessa vielä kaipaa. Taitaa nyt vaan tilanne olla sellainen, että suunnitelmissa on jotain ihan muuta kuin 18″ subbaria..