Night in Paradise

Vaihteeksi hieman korealaista elokuvaa, jotka ovat usein erittäin hyviä, mutta kovin paljon usein myös tietynlaista omaa vivahdetta näissä kaikissa on. Tätätkin leffaa voisin kutsua hyvinkin tyypilliseksi korealaiseksi leffaksi. Leffassa on todella paljon brutaalia väkivaltaa ja tappamista, josta kaiken lisäksi tehdään leffassa hyvinkin arkipäiväistä ja täysin tunteetonta. Leffan ikärajakin Netflixissä on 18, joka ei leffan nähneenä ole kovinkaan yllättävää.

Oliko leffa sitten hyvä, niin pitää sanoa, että fiilikset ovat kyllä aika ristiriitaiset. Toisaalta tykkäsin kyllä leffaa katsoa, mutta toisaalta myös vähän tyypillisesti leffa oli ajoittain aika hidastempoista ja välillä jopa aavistuksen tylsää. Toisaalta tarina koko ajan eteni, mutta silti jotenkin se vaan välillä tuntui hieman pitkävetiseltä. Näyttelijätyö näissä on yleensä aina varsin laadukasta, niin tässäkin. Näyttelijöitä yleensä on aika paljon, kun jokaisella jengipomolla on turvamiehiä armeijallinen. Siltikin koko casting on onnistunut tässäkin taas hyvin, ainoa asia mikä tuo kovasti haasteita on etenkin leffan alussa pysyä kartalla kuka on kuka.

Äänien osalta myös korealaiset ovat yleensä varsin hyviä, tässä leffassa ei äänistä hirveästi apua ollut. Leffan ääniraita oli ylipäätään aika maltillinen, joskin kovin paljon muuta ei olisi tähän kyllä kaivannutkaan. Muutamia kohtia oli, joissa olisi esim. autojen äänet voineet olla parempia, mutta muuten aika paljon dialogiin perustuva leffa. Kiva leffa, mutta ei nyt mikään ihan klassikko.

Harry Potter ja viisasten kivi

Yllätin tänään itseni kun mietin mitä sitä tänään katsoisi, ja jostain aivan yllättäen tuli mieleen, että Harry Potterin kahdeksan leffan boxi tosiaan tuli hankittua jouluna ja se on odottanut hetkeään hyllyssä. Ensinnäkin Taru Sormusten herrasta oli sen verran kova urakka, että osittain sen takia tämä leffa on odotellut pitkään vuoroaan, toisaalta ihan rehellisesti se on vaan unohtunut. Kolmas varmasti oleellinen syy miksi tämä on jäänyt hyllyyn, on se, että leffassa ei ole suomitekstejä (varmistin tämän vielä myyjältä, ostettu briteistä), joka omalta osaltaan tuo vielä hieman lisää vaatimuksia katseluun. Eli sama suomeksi, joutuu keskittymään vielä hieman normaalia enemmän.

Mutta mutta mutta.. Laitoin leffan koneeseen ja katselin, että ääniraita on oikea, ja samalla ihan vaan huvin vuoksi tsekkasin myös tekstitysvaihtoehdot, ja suureksi yllätykseksi sieltä löytyi kuin löytyikin myös suomi. Uskomatonta, etenkin kun asian vielä varmistin, ja tämä tosiaan ei ollut niitä ihan halvimpia hankintoja, nyt sen arvo nousi itselleni vieläkin korkeammalle! Toinen ylläri tuli kun aloitin katsomaan leffaa ja tsekkasin leffan keston, niin kyllähän tämäkin ensimmäinen osa kestää jo sen kaksi ja puoli tuntia.

Mutta sitten itse siihen leffaa, jota siis en ole aikaisemmin nähnyt, enkä toisaalta kyllä ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunutkaan. En oikein tiedä miksi, mutta ehkä tässäkin vähän tuo fantasia on se mikä ei yleensä itselleni ole uponnut. Ei tämä kuitenkaan huono aloitus ollut, ja varmasti tulee katsottua innolla lisääkin. Juoni tässä on jotenkin hyvin selkeä, vaikka selkeästi paistaa läpi, että tämä tarina ei tähän pääty. Roolit leffassa ovat varsin onnistuneita, ja vaikka aivan Lord of the Ringsin tasolle en tätä ensimmäisen leffan osalta nosta, niin hyvältähän tämä vaikuttaan.

Yksi hieno asia tässäkin 4k-boxissa on tietysti äänet. Tällä kertaa äänet on koodattu DTS:X muotoon, ja leffan äänet ovat kyllä loistavat. Loistavat etenkin siksi, että tämä leffa todellakin tukee 3D-ääniä, ja kaikki kaiuttimia päästään käyttämään usein ja hyvin. Uskon tosin, että tämäkin tästä vielä paranee. Hyvä oli siis alku ja lisää katsotaan varmaan piankin, seitsemänhän näitä enää on edessä. Leffa kiinnosti jopa niin paljon, että kuvatkin jäivät yhteen.

Contraband

Mark Wahlberg on yksi suosikkinäyttelijöistäni, ja Wahlbergilta on tullut valtavasti hyviä leffoja, joista olen tykännyt. Eilen löysin sattumalta jälleen yhden uuden, mitä en ole itse aikaisemmin edes nähnyt, vaikka leffa onkin jo vuodelta 2012 ja vaikutti hyvinkin sellaiselta leffalta, joka itseäni saattaisi kiinnostaa. Tällä kertaa leffa löytyin Itunesin .99 listalta, jolta onkin tullut aikojen saatossa löydettyä todella paljon hyvää katsottavaa.

Contraband ei sinällään tuo mitään mullistavaa, entinen salakuljettaja ”joutuu” eläköitymisen jälkeen vielä yhdelle keikalle, koska omaa perhettä uhataan. Aika lailla siis tuttu lähtötilanne, mutta silti leffa pystyy kyllä yllättämään monessa kohdassa. Etenkin leffan viimeinen vartti on todella todella onnistunut ja sisältää loistavia juonenkäänteitä. Wahlbergin rooli on tässäkin leffassa varsin onnistunut ja tykkäsin etenkin siitä erittäin luontevasta ja vaivattomasta näyttelemisestä, joka luon hienosti uskottavuutta rooliin. Nimekästä porukkaa leffassa on muitakin, ja vaikka myös Ben Foster onnistuu roolissaan erittäin hyvin, samaa ei voi sanoa Giovanni Ribisistä, joka puolestaan ei tässä mielestäni onnistu lainkaan, vaan roolisuoritus on epäuskottava ja jotenkin tosi huono. JK Simmons laivan kapteenina on puolestaan, jotenkin yllättävä ilmesty leffaan, toisaalta loistava, mutta toisaalta jotenkin aavistuksen lepsu suoritus häneltäkin. Lopulta kuitenkin nimenomaan Simmonssin rooli on se joka nostaa tämän leffan kuitenkin todella korkealle.

Tässä itse asiassa aika ajankohtainen kuva

Äänet ovat jotakuinkin sitä mitä tämän aikakauden leffalta voi odottaa, ihan hyvää mutta ei priimaa. Onhan siellä muutamia kivoja kohtauksia etenkin sivuilla ja pääkanavat toki hoitavat oman tehtävänsä kunnialla. Se mistä erityisesti kuitenkin tykkäsin oli se, että Neural:X nosti jälleen todella hienoja ja leffalle tärkeitä ääniä kattoon, ja loivat sillä aivan ainutlaatuisen hienoja hetkiä pitkin leffaa. Leffan ääniraita yhdistettynä leffaan tukivat toisiaan aika kivasti ja teki tästä kokonaisuudessa aikas hyvän leffan!

Kohti Taivaita

Tästä alkaa nyt jo tulla tapa, mutta jos tarvitset hyvää leffaa, etsi espanjalaista. Kohti taivaita tuli eilen vastaan Netflixissä, ja oli alusta lähtien selvää, että se pitää katsoa heti tänään. Pitkästä aikaa voin rehellisesti sanoa, että leffa jota olen odottanut, eikä muuten ollut leffa tälläkään kertaa pettymys. Kohti Taivaita oli samaa loistavaa sarjaa espanjalaisia elokuvia niin äänien kuin yleisesti kaiken muunkin osalta. Luis Tosarin löytyminen näyttelijäkaartista ei luonnollisesti haitannut sekään yhtään, vaikka tykkäsin myös Miguel Herrán roolista, joka oli loistava.

Jotenkin nämä espanjalaiset leffat saavat hyvälle mielelle jo heti kättelyssä, sillä vaikka tässä leffassa jopa hieman yllättäen oli vain 5.1 äänet, Neural:X sai leffan tuntumaan kuin hyvältä Atmos leffalta. Leffan äänet olivat erittäin hyvät kautta linjan. Kaikkia kaiuttimia Neural:X:n tuella käytettiin loistavavasti hyväksi, ja lisäksi tykkäsin todella paljon muutamista tehosteista, jotka tulivat ylä kaiuttimista todella upeasti, paremmin kuin niin monissa Atmos leffoissa. Leffassa oli myös potkua, ja pitihän sinne pieni ukkonenkin saada kruunuksi mukaan.

Leffa oli alusta lähtien todella mielenkiintoinen ja kun kaikki visuaalisetkin asiat olivat kunnossa, oli tämä taas parhaita leffapäiviä pitkään aikaan. Leffan juoni oli hyvä ja piti sisällään useita pienempiä juonia, jotka saivat leffan maistumaan tänään erityisen hyvältä. Näitä lisää!

Madame Claude

Joskus pieni tauko leffoista tekee hyvää ja tänään oli taas jotenkin kiva mennä katsomaan leffaa ja jotenkin tarjontakin tuntui taas paljon fressimmältä. Tsekkasin nopeasti Itunesin, mutta sen jälkeen aika nopeasti siirryin Netflixin tarjonnan pariin ja muutama varsin hyvä leffa sieltä löytyikin. Osan klikkasin suosikkien listalle odottamaan, esimerkiksi suurimman mielenkiinnon kohteeni, joka vaati selkeästi äänet katseluun. Tällä kertaa siis etsittiin taas sitä myöhäisillan katsottavaa, ja sellaiseksi tällä kertaa valikoitui myös Netflixin uutuus leffoihin kuuluva Madame Claude.

Jännä, että välillä elokuva, josta ei oikein ymmärrä mitään ja mistä jotenkin tuntuu punainen lanka puuttuvan, muodostuu lopulta todella mielenkiintoiseksi ja otteessaan pitäväksi. Enkä tarkoita tällä nyt mitään tiukkaa loppuratkaisua, vaan leffaa ihan alusta lähtien. Madame Claudessa on vaikea tietää mihin leffa itseasiassa päätyy ja mikä sen perimmäinen idea on, mutta joka hetki sitä on pakko silti tarkkaan katsoa. Onko tässä leffassa siis kyseessä romanssi, rikollisuus, valta, seksuaalisuus vai jotain muuta, ainakin kaikkea tätä siinä on mukana.

Odotin Madame Claudelta ehkä hieman enemmän, enkä tästä nyt ihan ehkä kuitenkaan huippu leffaa saa. Jotain siitä sitten kuitenkin jäi puuttumaan, vaikka ihan suoraan en sitä pysty kertomaan, että mitä. Leffa oli tarkoitukseensa hyvää viihdettä ja ihan hauska ilta tästä saatiin aikaiseksi, mutta kyllä odotan jo seuraavaa, joka varmaankin on tänään heti katsottava, kun aikaa on, ja Netflixin tarjonta näyttää taas vaihteeksi aika kivalta ja monipuoliselta.

Paper Lives

Rankka leffaviikonloppu menossa. Perjantaina oli taas hieman vaikeaa löytää mielenkiintoista katsottavaa ja lopulta päädyin katsomaan Paper Lives leffaa Netflixistä. Jonkin verran leffa kiinnostanut ja pariin kertaa intron katsottuani tämä on kyllä koko ajan kiinnostanut, mutta toisaalta odottanut ns. oikeaa hetkeä. Paper Lives on maaliskuussa julkaistu Turkkilainen leffa, joka kertoo tarinaa nuorena hylätystä miehestä, joka on katujen kasvattina luonut uraa pahveja keräämällä.

Jos tämä leffan olisi kutistanut kymmeneen minuuttiin, leffa olisi varmasti ollut todella hyvä tarina. Jotenkin taas tälläkin kertaa kuitenkaan oma mielenkiinto ei meinannut millään pysyä kasassa koko leffan aikaa. Leffassa toisaalta oli syvällinenkin juoni, mutta jotenkin en saanut siitä oikein millään kiinni. Toki leffan viimeinen viisi minuuttia avasi leffan koko idean, mutta minulle se vaan tuli aivan liian myöhään, eikä auttanut enää oikein pelastamaan leffaa.

Muutenkin viikonloppu on ollut vaikea. Jos tuli perjantaina etsittyä leffaa pitkään niin sama toistui eilen. Iso karkkipussi ehti jo loppumaan, eikä sopivaa leffaa ollut löytynyt vieläkään. Toisaalta Hannibal leffa kiinnosti todella paljon, mutta jotenkin tekisi mieli ensin katsoa Uhrilampaat alle, mutta sitä vastaavasti ei tunnu mistään löytyvän. Vähän outoa, että esim. Hannibal löytyy Netflixistä, mutta uhrilampaita ei. Toisaalta kiinnosti yllättävänkin kovasti katsoa Tenet vielä uudelleen, mutta odotan tuota vielä hieman. Kolmantena kiinnosti kovasti Rattiraivo, mutta jotenkin senkin muutamaa arvostelua luettua en jaksanut lähteä katsomaan. Ehkä tähän vaikutti tuhlattu viisi euroa Hard Kill leffaan, muutama päivä sitten. Eniten ehkä on pitkään kiinnostanut The Gentleman leffa, mutta aina vaan sekin on jäänyt ostamatta. En tiedä miksi.

No joka tapauksessa tällä kertaa leffa jäi sitten kokonaan katsomatta, ja ”leffana” meni sitten jo vaikka kuinka monetta kertaa Hans Zimmerin Live in Prague. Levy, jota voi katsoa aina uudelleen ja uudelleen väsymättä koskaan. Tuo konsertti saa aina hymyilemään ja niin hyvälle tuulelle, että sen voi aina heittää ruudulle jos tylsistyttää. Tuo oli muuten jo toinen kerta tällä viikolla kun tuo levy on ruudulla, eikä yllätys, onhan tämä korona-aika nyt vähän tylsistyttävää.

Bram Stokerin Dracula

Bram Stocekerin Dracula tuli yllättäen vastaan Torissa ja aika nopeasti siitä sitten kaupat syntyikin, vaikka todellisuudessa tästä leffasta ei hirveästi ollut tietoa (itselläni) ja muutenkin sellainen leffa, jota tuskin olisin vuosi sitten vielä edes hankkinut. Ei tämä nytkään mikään ostoslistan kärjessä oleva leffa ollut, mutta katsottuani jonkin aikaa sitten uudemman Dracula Untold-leffan, vaikutti tämäkin sellaiselta, joka olisi hyvä katsoa. Onhan kyseessä kuitenkin merkittävä teos elokuvahistoriassa, ja ennen kaikkea sen vuoksi, että jos leffassa on mukana Anthony Hopkins, sen on oltava hyvä.

Dracula on siinä mielessä hyvin outo leffa, että ainakin minun on hyvin vaikea kategorisoida sitä oikein mihinkään kategoriaan. Leffa ei oikein ole toimintaleffa, se ei oikein ole jännytysleffa, toisaalta se on rakkauselokuva, mutta sitäkään ei ihan perinteisessä mielessä. Leffa on siis kaikkea eikä oikein mitään. Voisikohan tämä sitten olla kategorialtaan vaikka Draculaleffa?:) Leffan juoni on jotakuinkin yhtä sekava, mutta kyllähän tämän leffan silti varsin mielellään katsoi, vaikka itse ehkä kuitenkin tykkäsin enemmän uudemmasta Untold-leffasta.

No, mutta myönnettäköön nyt kuitenkin, että suurin syy tämän leffan hankintaan oli tietysti saada pitkästä aikaa taas jotain oikeasti hyvältä kuulostavaa materiaalia kaiuttimiin, ja sitä tämä leffa kyllä toimitti. Leffan äänet oli masteroitu Atmokseksi, ja pitkästa aikaa taas masterointi, jolla on ollut oikeasti jotain annettavaa. Atmosta käytettiin aika kivasti hyödyksi, ja leffassa oli paljon hienoja kohtia äänien puolesta. En tätä leffaa nyt varmastikaan demona tule käyttämään, mutta hyvät Atmos äänet joka tapauksessa. Masterointi tässä oli muutenkin varsin onnistunut, hyvä leffa siis kokonaisuutena.

Lahjoilla vai lahjuksilla: Opiskelijavalinnat USA:ssa

Vaihteeksi taas hieman amerikkalaista dokumenttia Netflixistä. Tämä tuli nyt ensimmäistä kertaa vastaan ja vaikka kuinka mieli halusi jotain ns. normaalia elokuvaa, tästä ei nyt vaan päässyt ohi, pakko se oli siis katsoa. Amerikkalaiset dokumentit ovat yleensä todella laadukkaita ja mielenkiintoisia, tämä ainakin jälkimmäinen, mutta olihan se varsin hyvin tehty muutenkin, vaikka aavistuksen poukkoileva olikin.

Dokumentti siis kertoo amerikkalaisesta yhteiskunnassa ja tarkemmin ottaen sen yliopistokulttuurista, jossa rahalla saa paljon aikaan. Hommahan siis jenkeissä menee niin, että muutamat lajit lähinnä koripallo ja jenkkifutis keräävät kouluille valtavat kasat rahaa, mutta vastaavasti moni pienempi laji on omillaan. Systeemissä on paljon hyvää, mutta myös paljon aika sairasta meininkiä, kuten esimerkiksi juuri se, että lahjoittamalla riittävästi rahaa koululle, voi sillä ostaa lapselleen opiskelupaikan. Kun vielä koulujen erot (maineen osalta) ovat aika valtavat, on monella rikkaan perheen lapsella hieman erilaiset mahdollisuudet kouluun kuin tavallisella nuorella.

En tiedä kuinka paljon tässä dokumentissä esiin tulleet asiat ihan oikeasti yllättivät, mutta aika karua meininkiä joka tapauksessa. Asiat kerrottiin aika mielenkiintoisesti ja lopulta aika avoimesti, eikä tämä keissi ole edes kovin vanha. Hyvä dokumentti jälleen kerran.

Waterworld

Jos oli viime viikolla käsittelyssä legendaarinen leffa Con Air, niin tällä viikolla laitettiin vielä astetta paremmaksi. Waterworld leffa vuodelta 1995 on oman nuoruuden todellisia suosikkileffoja, en vieläkään oikein ymmärrä miksi tuona aikana tuli näin käsittämätön määrä loistavia leffoja, mutta ainakin itselleni sieltä on jäänyt monta suosikkia. Samoin kuin Con Airin kohdalla, tämäkin leffa on elänyt omissa muistoissa todella syvällä, mutta siitä huolimatta leffaa ei ole tullut aikoihin katsottua, ja leffan tapahtumat tämänkään leffan osalta ei ollut kovinkaan hyvin muistissa, ja hyvä niin.

Waterworlia on aika paljon arvostelut, mutta itse kyllä edelleen tykkään. Leffassa on hyvä juoni, kevyehkö sellainen, mutta joka tapauksessa leffa jaksaa pitää mielenkiinnon kyllä yllä. Roolit ovat loistavat, etenkin Kevin Costnerilta tämä on ehdottomasti yksi parhaita rooleja. Jeanne Tripplehorn ei jää tässä yhtään sen huonommaksi, ja etenkin näiden kahden välejä ja hidasta rakastumista kuvataan leffassa todella hienosti. Tina Majorinon esittämä Enola sopii myös leffaan täydellisesti, ja tuo herttainen, mutta kuitenkin niin itsevarma nuori neiti tuo paljon iloa tähän leffaan. Leffa on tarpeeksi vakava, siinä on riittävästi huumoria, mutta ennen kaikkea se on hyvin tehty, ja siinä ei esim näy Con Airin kaltaista ”liiallista ohjaamista”, vaan roolit tuntuvat luonnollisilta.

Sen lisäksi, että tämäkin leffa on tietysti löytynyt omasta hyllystä VHS:änä, niin leffalla on itselleni muutekin paljon merkitystä. Olin nimittäin joskus vuosituhannen alkupuolella tutustumassa Universar Studioilla Los Angelesissa, joka on siis studioiden yhteyteen rakennettu elokuva-aiheinen ”huvipuisto”. Tuolloin puistossa oli Waterworld näyttämö, joka siis oli tuon elokuva lavasteet, siitä ensimmäisestä ”kaupunkikohtauksesta. Siellä sitten esitettiin näytös, joka sisälsi paljon räjähdyksiä, vesijettejä ja paljon muuta toimintaa. jota tuossa leffassakin nähtiin. Oli muuten aika vaikuttava esitys tuolloin, ja josta ehdottomasti myös tuon leffan tunnearvoa itselleni.

Leffaan siis liittyy monellakin tapaa paljon hyviä muistoja, mutta tykkään leffasta kyllä ihan aidosti muutenkin. Tällä kertaa leffa tuli katsottua sen arvon mukaisesti UHD-levyltä. jonka jostain jokin aikaa sitten ostin. Leffa löytyy nyt siis myös omasta hyllystä ja sinne se kuuluukin. Leffan äänet oli tässä versiossa masteroitu DTS:X muotoon, ja kyseessä muuten ensimmäinen DTS:x leffa pitkään aikaan, ja muutenkin tullut aika vähän nyt katsottua UHD-leffoja. Äänet olivat erittäin hyvät ja toivat leffalle oikeutta, mutta ei tämä tietysti nyt ihan uusille action leffoille pärjää. Suosittelen kuitenkin etenkin nuorempaa polvea tsekkaamaan tämänkin leffan.

Ihmiskidukset

Cherry

En tiedä olenko koskaan kirjoittanut vielä päivitystä näin myöhään leffan katsomisen jälkeen, mutta jotenkin ei nyt vaan napannut, ja täysin samoin sanoin voi kuivalla sunnuntaina katsomaani leffaa Cherry. On edelleen hienoa kun AppleTV-plussaan tulee uusia ilmaisia leffoja, ja yleensä odotan niitä kovasti, niin tätäkin. Mutta siihen se sitten tällä kertaa jäikin.

Leffan alusta tuli hyvä fiilis, musiikit tuntuivat olevan todella hyvät ja hyvin suunnitellut, mutta itse leffa ei sitten lähtenyt oikein missään vaiheessa liikkeelle. Leffa kesti melkein kaksi ja puoli tuntia, mutta saman asian olisi voinut aivan varmasti kertoa hyvinkin paljon lyhyemmässäkin ajassa. Leffan teemat olivat hyvin tuttuja, lähtö armeijaan kun tyttöystävä jättää, huumeet, alkoholi, paluu armeijasta ja sen jälkeisen ongelmat elämän hallinnassa. Tarina oli kuitenkin tylsä, eikä antanut yhteenkään näistä aiheista oikein mitään uutta. Myös leffan käänteet jäivät aika vaisuiksi, eikä leffa tosiaan jaksanut pahemmin kiinnostaa.

Tom Hollandin roolia on paljon kehuttu, se ehkä oli sitten jotain hyvää, jos tästä leffasta täytyy sellaista väkisin etsiä. En siitäkään kuitenkaan mitään erityistä saanut, eli varsin normaalia kaavaa sekin. Tylsä blogiteksti, tylsä leffa, mutta sellaista se välillä on.