Tänään oli vaihteeksi taas sitä parasta seuraa leffahuoneessa mukana ja sen vuoksi pyhitettiin ilta suomalaiselle Ailo – PIenen poron suuri seikkailu-leffalle. Leffa on käsittääkseni jollain tavalla samaa sarjaa Tunturin tarinan, Metsän tarinan ja Järven tarinan kanssa, ja mikä kaikista säälittävintä, nämä kaikki kolme itsellä vielä katsomatta. No, jostain pitää aloittaa, ja tämä leffa tänään taas muistutti hyvin siitä, kuinka valtavan kaunis tämä meidän Suomi on, ja ennen kaikkea sen pohjoiset osat. Rakastan lappia yli kaiken, ja sinne on taas ensi talvena pakko päästä. En ole koskaan ollut tyyppi joka ei kotimaata arvostaisi, toki kuulun siihen stereotyyppisen porukkaan joka on jonkin aikaa elämästään asunut ulkomailla, mutta sekään ei varsinaisesti ole syy, olen aina tykännyt Suomesta ja sen luonnosta ennen kaikkea.

Tässä leffassa keskitytään nuoren poron selviytymiseen raaoista lapin oloista kaikkine uhkineen, mutta kyllä leffa silti on aika kokonaisvaltainen läpileikkaus koko lapin elämään ja sen eläinkuntaan. Leffa sisältää aivan uskomattomia kohtaamisia eläinten kanssa, ja voi vain kuvitella minkälainen työ tälläisen materiaalin aikaan saamiseksi on tehty. Unohtamatta tietysti sitä, että tuurilla on myös asiassa aivan valtava merkitys, sillä näille näyttelijöille ei kerrota mitä milloinkin pitää tehdä. Kyllä luonto ja sen eläimet vaan ovat ihmeellisiä.

Leffa oli mukava katsoa lasten kanssa, ja lapset olivat todella innoissaan koko leffan ajan. Leffassa sai nauraa, sai hymyillä ja sai ihmetellä huuli pyöreänä. Leffassa oli myös lapsille paljon opettavaista asiaa, mutta toisaalta kyllähän lapsille tälläiset eläin leffat aina yleensä uppoaa. Leffailta oli siis erittäin mukava ja suosittelen ehdottomasti kaikille tämänkin mestariteoksen katsomista. Jokainen joka tämän on valkokankaalle tuonut ansaitsee sen!

Eilen illalla tuli vielä innostuttua leffasta ja aika nopeasti Netflixissä vastaan tuli leffa nimeltä Peto. Lähtökohtaisesti hyvin oman tyyppinen leffa, eli siis tarkoitan leffatyyppiä, josta yleensä itse hyvinkin paljon tykkään. Leffassa aiheena ei niin kovin yllättävä oikeusjuttu, jossa nuorta tummaihoista miestä syytetään rikoksesta, johon hän todellisuudessa ei ole syyllistynyt. Syytön kunnes toisin todistetaan on perusolettamus, joka usein tummaihoisten amerikkalaisten tapauksessa kääntyy syyllinen, kunnes syyttömäksi pystytty todistamaan ja siitä tässäkin leffassa on kyse. Ei siis mitään kovin yllättävää juonellisesti, mutta varsin hyvä puolitoista tuntinen paketti tästä oli saatu kuitenkin kasaan.

Leffa yllättää monella tapaa. En tiennyt leffasta sen suurempaa ennen sen aloittamista, ja yksi erittäin suuri, mutta positiivinen yllätys pienessä, mutta merkittävässä roolissa oli yhden nykyisistä suosikkinäyttelijöistäni eli John David Washingtonin ilmaantuminen ruudulle. Herra vaan osaa asiansa, ja kuten isänsä, karisma riittää vaikka mihin. Kelvin Harrison Jr onnistuu omassa Steve Harmonin roolissaan erinomaisesti, mutta siitäkin huolimatta Jennifer Ehlen eleetön rooli vie parhaan näyttelijän palkinnon tästä leffasta. Leffassa muuten vaikka mikään ei varsinaisesti yllätä, niin leffa pitää kyllä katsojan kiinni ruudulla ja leffa on todella mukava katsottava. Leffa myös pystyy koskettamaan, ja loppuratkaisuissa kovemmankin kaverin silmä varmasti kostuu.

Leffa siis oli erittäin hyvä ja voin suositella lämpimästi. Itsellä leffa tuli katsottua kahdessa osassa, eli vasta tänään aamulla tuli leffa päätökseen. Sekään ei haitannut kokemusta juuri lainkaan, vaan kokonaisuus oli sen verran tiivis ja hyvä kokonaisuus, että kärryillä pysyi hyvin. .

Loppuun vielä muutama pieni päivitys. Ensinnäkin Pink Floyd saapui postilaatikkoon alkuviikosta, ja Indiana Jonesit pitäisi samoin saapua aivan näillä hetkillä. Tämän lisäksi myös John Mayer alkaa lähestyä kotiovea, ja siitä täytyy todeta sen verran, että jenkeistä tilattuna nyt ensimmäistä kertaa Ebaystä ostetusta levystä piti maksaa myös alvit ja tullausmaksut, mikä on aivan naurettavaa, mutta tarkoittaa nyt vaan sitä, että jatkossa pitää vaan olla vieläkin tarkempi mistä levyjä tilaa. Isompi ja iloisin päivitys on kuitenkin se, että Elusive 1099 kaiuttimet ovat aloittaneet matkansa DIY Soundgroupin tiloista kohti Texasia, josta ne sitten laivalla rahdataan Suomeen. Aikaa menee varmaan vielä 4-6 viikkoa ennen kuin paketit löytävät Suomeen asti, mutta tuota toimitusta kyllä jaksaa odottaa. Mitä lähempänä tuon toimituksen saapuminen on, sitä enemmän sitä tosin alkaa odottamaan.

Pitkästä pitkästä aikaa eteen tuli leffa, josta voi monellakin syyllä todeta, että leffa menee heittämällä suoraan top-listalle. Mutta lähdetään nyt ensin liikkeelle siitä, että leffan nimi tosiaan on Chernobyl 1986, mikä nyt siis tietysti jo kertoo kaikille aika paljon siitä mistä leffassa on kyse. Leffa löytyy Netflixistä ja kyseessä on siis uunituore vuoden 2021 leffa. Lähtökohta leffaan on kuitenkin hyvin erilainen kuin niin monessa muussa Chernobylistä kertovassa leffassa. Tietysti tässäkin kaikki perustuu vähintäänkin löyhästi tositapahtumiin, mutta itse onnettomuus ja sen synnystä, kulusta tai seurauksista raportoiminen ei ole leffassa lainkaan keskiössä. Leffa keskittyy lähes täysin yhden henkilön tarinaan, joka ei siis käsittääksen ole totta, mutta luotu siis ihmissuhde tarina tähän ympäristöön. Jotain, joka olisi aivan yhtä hyvin voinut olla ihan tottakin.

Mutta joka tapauksessa leffa toimii, juoni toimii, ja ennen kaikkea siitä tämä ihmissuhde draama toimii leffassa todella hienosti. On tuskaa, on rakkautta, mutta silti niin paljon pelkoa, epätoivoa ja epäuskoa, kaikkea sitä mitä samalla sitoutuu ympäristöönsä niin hyvin. Leffa on aika karua katsottavaa, mutta eihän Chernobylistä mitään kaunista leffaa varmasti kukaan pysty ikinä tekemäänkään, eikä tietysti tarvitsekaan. Tässä leffassa nuo kauheudet ovat kuitenkin lavastetta, jotka luovat kaikessa synkkyydessään aika järisyttävät puitteet itse päätarinalle. Näyttelijätyö on poikkeuksetta erinomaista, ja jokaisen roolin olisi voinut aivan helpolla usko olleen todellisia hahmoja noista tapahtumista. Ja edelleen toistan itseäni, tarina on leffassa todella uskottava, vaikka se ei totta olekaan.

Toinen asia joka nostaa tämän leffan arvon aivan omiin sfääreihin on sitten äänet. Leffa ei ole atmosta, mutta äänet ovat leffassa jotain todella käsittämättömän upeaa. Leffassa on muutama todella merkittävä kohta yleisen hyvän lisäksi. Ensinnäkin tuo reaktorin räjähdys todellakin saa perseen ylös penkistä. Tilanne on aivan absurdi, niin kuin se on varmasti todellisuudessakin ollut. Toki katsoja (jokainen joka tietää mikä on Chernobyl) osaa odottaa mitä tuleman pitää, mutta siitä huolimatta tuo räjähdys täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhallisuudessa yllättää. Ja äänien osalta räjähdys myös tuntuu luissa ja ytimissä, upeasti toteutettu. Toinen erityisen merkittävä kohtaus leffassa on kohta, jossa sukelletaan tuota venttiiliä avaamaan, ja toinen sukeltajista jää jumiin. Tuo kohtaus on aivan ällistyttävän hienosti tehty ja äänet tukevat tuota tunnelmaa jotenkin sanoin kuvaamattomasti. Ylvästä jännitystä, joka päättyy täydelliseen hiljaisuuteen, joka edelleen oikein käytettynä on ehdottomasti elokuvien vaikuttavin äänieffekti ikinä. Kun tähän vielä lisätään koko elokuvan jatkuva loistava musiikki, jouset, tilan ja kaikkien kaiuttimien käyttö niin aika täydellistä leffakokemuksesta tänään puhuttiin.

Jos nyt siis etsit jotain hyvää katsottavaa, niin tässä kyllä leffa jota suosittelen enemmän kuin lämpimästi. Leffa menee omalle top-listalle sekä äänistä että yleisesti leffana, ja molemmat se on ehdottomasti ansainnut. Olipa ihana päätös viikolle tämä leffa!

Suomalaisia elämänkertaleffoja on tullut ulos tasaiseen tahtiin ja samaan tahtiin niitä on kyllä tainnut tulla katsottuakin, eikä siis Olavi Virrasta kertova leffa tee tässä poikkeusta. Suomileffoista juuri ehkä elämän kerrat ovat eniten niitä leffoja, jotka ovat aitoja ja uskollisia todellisuudelle, ei tipu taivaalta asteroideja tai vedetä rooleja täysin yli. Siksi ehkä ne toimii parhaiten myös itselleni, vaikka kyllähän elämänkerrat ovat muutenkin suosikkeja esim. kirjoina ja äänikirjoina.

Eikä Olavi Virrasta kertova elokuva siis tee tässä poikkeusta. Timo Koivusalon ohjaus on tuttua laatua, ja tarinaa viedään eteenpäin luontevasti ja todennäköisesti hyvinkin paljon todellisuutta hivelevänä. Roolitukset ovat enemmän kuin onnistuneita, ja vaikka tuttuja naamoja leffa onkin täynnä, ei häiritseviä roolituksia ole eksynyt mukaan. Jokainen hoitaa ruutunsa tyylikkäästi ja ennen kaikkea Malla Malmivaara ja tietysti Lauri Tilkanen loistavat omissa rooleissaan.

Leffa kokonaisuudessaan on hyvä, sisältää paljon hyvää musiikkia ja rehellistä kuvausta rehellisen miehen tuskasta, ongelmista ja sairaudesta. Alkoholi on sairaus, ja se ei vaan koskaan tuo mitään hyvää. Alkoholiongelmaa on leffassa kuitenkin kuvattu hyvin, ei örvellyksenä, vaan todellisena ongelmana. Erittäin hyvä leffa siis kaiken kaikkiaan, hyvä että tuli hankittua, voisi vaikka katsoa joskus uudelleenkin.

Kyllä jotenkin harmittaa maksaa tuota Netflixiä tällä hetkellä kun leffoja ei ehdi niin paljon katsomaan ja siitä huolimatta jotenkin tuntuu että ruutuun lävähtää aina samat leffat ja uutta materiaalia ei oikein tunnu tulevan. Vika voi olla hyvinkin käyttäjässä, mutta jokin ei nyt oikein toimi. Onneksi kuitenkin hyviäkin leffoja aina välillä löytyy ja tänään taas yksi hyvä esimerkki siitä. Brian Banks on tositapahtumiin perustuva leffa syyttömänä tuomitusta nuorisojalkapallotähdestä, jonka ura ja elämä menivät sen siliän tien.

Tarina on kovin koskettava, mutta toisaalta jotenkin niin todellinen, että näin asiat valitettavasti jenkeissä aika usein vaan menevät. Liian paljon oletuksia, väärin ymmärryksiä ja ennen kaikkea sairasta oman edun ja rahan tavoittelua. Harmittavaa sinällään, että tällä kertaa syytettynä tuntui todellakin olevan varsin fiksu ja rehellinen nuorimies, jolla oikeasti unelmat olisivat voineet johtaa ihan mihin vaan. Se ehkä tässä leffassa onkin juuri parasta, Brianista ei ole tehty uhria, sen paremmin kuin sankariakaan. Hyvin uskottava ja koskettava leffa.

Äänistä ei nyt taas tämän leffan osalta kannata paljon puhua, mutta äänistä voidaan silti puhua paljonkin. Ensinnäkin DIYSG Elusive 1099 kaiuttimien tilaus etenee, ja nyt on jo kaiuttimien koko summa maksettuna. Aika siistiä sinällään, että noita kaiuttimia tuntuu saavaan tilattua ylipäätään vain puolen vuoden välein, ja tälläkin kertaa ikkuna tilata niitä oli vain kolmisen tuntia kunnes ne oli jälleen myyty loppuun. Onneksi ehdin tuohon väliin ja nyt kaiuttimet ovat lähdössä kohti Suomea, toivottavasti pian myös perillä rakennettavissa. Projekti jota odotan aivan sairaan paljon, ja ennen kaikkea noiden kaiuttimien kuulemista vieläkin enemmän. Jos muuten jollain lukijalla on oma projekti aluillaan ja kiinnostaisi hankkia kolme Klipschin RP-280F kaiutinta etukanaviksi niin olehan yhteydessä, nuo nimittäin etsivät uutta omistajaa heti kun uudet ovat valmiit. Ovat muuten olleet erittäin pätevät nuokin, jos olet yhtään blogia lukenut.

Lisäksi vielä yksi pieni uutinen, eli muutama uusi levykin on matkalla Ebaystä kohti Suomea. Ensinnäkin hieman lisää musiikkia, eli tilauksessa on Pink Floydin Delicate sound of Thunder (2019 remix), John Mayer Where the Light Is (Live in Los Angeles), mutta sen lisäksi olen jo pitkään metsästänyt järkevällä hinnalla olevaa Indiana Jones Boxia jonka nyt vihdoin löysin. Suomessa halvimmillaan 89,90, normaalisti satasen paikkeilla ja Torissakin vain yksi Stealbook satasella. Itse maksoin nyt seitsemän kymppiä ja voin sanoa, että olen enemmän kuin iloinen tuosta hankinnasta. Ei nimittäin taida Suomesta vielä hetkeen saada edes käytettynä halvemmalla. Joten paljon on odotusta ilmassa.

Tänään tuli jostain eteen mainos tai itse asiassa se taisi olla eräässä Facebook-ryhmässä, jossa vastaan tuli artikkeli, jossa kerrottiin kymmenestä todella hyvästä Atmos elokuvasta. Yksi tuolla listalla ollut elokuva oli The Tomorrow War, josta olen sivu mennen kuullut juttua sieltä täältä, mutta sen enempää en ollut tutustunut. Kun sitten hieman lähdin asiaa selvittelemään niin huomasin, että tuosta leffasta on itse asiassa puhuttu paljon sen vuoksi, että se löytyy Amazon Prime Video palvelusta. Itselläni joku tilaus taisi tuohon palveluun joskus ihan ollakin, mutta nyt vaan tuli mieleen, että tuo Prime tili tuli jostain syystä juuri taas otettua muutaman viikon kokeiluun, joten tämän leffan katsominen pitäisi onnistua. Ja jep, kyllähän se onnistui.

Leffa oli vaihteeksi taas ehkä enemmmän sitä ei niin minun categoriaa, mutta täytyy myöntää, että olio leffaksi tämä oli kyllä yllättävän hyvä. Leffa juoni kantoi todella hyvin ihan loppuun asti ja sitä kuljetettiin monella tasolla. Tällaiseen leffaan itse asiassa tosi hyvä ja hyvin rakennettu juoni. Chris Pratt oli hyvä, mutta jotenkin ei niin uskottava roolissaan kuin olisin ehkä toivonut. Yvonne Strahovski ja J.K. Simmons puolestaan sitten sitäkin parempia. Muu casting oli ihan hyvää ja loi leffalle laadukkaan kuvan, mutta kyllähän se silti aina pistää silmään kun näihin leffoihin pitää saada se yksi hieman ”tyhmä musta mies”- rooli mukaan. Tosin, hänenkin rooli oli lopulta sitten varsin hyvä ja fiksu, vaikka alun hysteeria vähän veikin terää.

Äänien ja kuvan puolesta leffa ja Amazon Prime olikin sitten varsin positiivisia yllätyksiä. Leffassa tosiaan oli käytetty atmosta todella hyvin ja monipuolisesti, mutta etenkin dynamiikka ja subbarit kuulostivat tänään erityisen hyvältä. Koko setti oli tänään varsin aktiivinen, ja ihan hienoja juttuja ääniin oli saatu mukaan. Toki, kyllähän tämän leffan jälkeen taas vähän miettii, että oliko leffa tehty äänien vuoksi vai leffaan tehty hyvät äänet. Niin paljon kaikkea demokamaa leffassa kuitenkin oli. Niin tai näin, kiva tälläistä leffaa oli taas pitkästä aikaa katsoa.

Eipä tarvinnut tänään taas kauaa katsottavaa etsiä kun viime visiitistä Netflixiin on sen verran kauan aikaa. Taitaa muuten tulla tällä hetkellä tuo Netflix aika kalliiksi kun sitä ei tuon enempää tule katsottua. Joka tapauksessa taisi olla toinen tai kolmas leffa joka vastaan tuli ja nimeltään se oli I am all Girls. Vasta leffan alettua selvisi, että kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, mutta siitäkin huolimatta jo leffan traileri näytti sen verran mielenkiintoiselta, että valinta oli kyllä heti aivan selvä.

Aihe oli tällä kertaa aika rankka, mutta kyllähän tositarina oli taas tosi tarina. Voisi tämänkin leffan jälkeen todeta, että kylläpä oli hyvin käsikirjoitettu leffa, mutta elämän todellisuus vaan on usein täynnä uskomattomia tarinoita. Leffa siis kertoo pedofiliasta ja ihmiskaupasta sen karuimmassa todellisuudessa. Leffa on raaka ja rankka, toisaalta myös hyvin tunteita herättävä ja surullinen. Me täällä usein elämämme niin iloisissa ja positiivissa ympyröissä, että sitä ei edes tajua mitä kaikkea pahaa maailma pitää sisällään. Tämä leffa kaikessa karuudessaan taas erittäin hyvä todiste siitä.

Mitä tulee leffan ääniin niin mitä sellaista varsinaista ihmeellistä leffassa ei ollut, mutta yleisesti ei voi edelleen kuin ihmetellä mitä on viimeisen Arcamin ja Dirac Liven päivityksen jälkeen tapahtunut. Äänet ovat niin selkeä, kirkkaat ja jotenkin koko ympäristö vaikuttaa paljon avarammalta ja paremmalta. Bassot ovat silti hyvin paikallaan, mutta etenkin keskikanava toimii nyt jotenkin aivan eri tasolla. Toisaalta kyse voi hieman myös olla siitä, että korvat eivät ole niin väsyneet katseluun, kun katselua ei ole tullut niin paljon. Joka tapauksessa pirun hyvältä kuulostaa!

Aika harvinainen leffa tänään ruudulla, mutta sitäkin sitten mielenkiintoisempi tapaus. Ensinnäkin leffa on heittämällä kallein yksittäinen leffa, jonka olen koskaan ostanut, hintaa tälle taisi tulla noin viisi kymppiä, mutta hankinnalle on myös syynsä. Leffa näytti muuten olevan myös numeroitu keräilykappale, joten sikälikin ehkä tuolle hinnalle on jotain perusteita. Se syy miksi tämä leffa tuli kuitenkin hankittua ei ole se, vaan syynä on yksinkertaisesti se, että leffa on ainoa leffa, jossa tiedän olevan molemmat sekä DTS:X raita, että Dolby Atmos raita. Vihdoinkin siis levy, jollai oikeasti näitä kahta formaattia voi verrata head-to-head.

Tänään tuohon vertailuun en vielä mennyt sen syvällisemmin, katsoin puolet leffasta DTS:x formaatilla ja jälkimmäisen puoliskon Dolby Atmoksena, mutta mitään valtavaa eroa tuolla tavalla formaatteihin ei tietenkään saanut. Ainoa mitä huomasin, oli se, että mielestäni Dolby Atmos oli aavistuksen verran aktiivisempi, ja sanoittaisiinko, että tuntui kuin äänet olisivat olleet kovemmalla, vaikka volyymi koneessa tietysti sama. Se mikä puolestaan oli aika valtava pettymys, oli se, että kumpikaan formaatti tässä leffassa ei oikein esiintynyt edukseen. Sekä taka-kanavat, että Yläkanavat olivat kaiken kaikkiaan aika vähällä käytöllä, vaikka mahdollisuuksia jonkin verran varmasti olisi ollutkin. Yhtäkään ns. mieleen jäävää kohtaa koko leffasta ei äänien osalta jäänyt. Edes muutamien kohtien dynamiikka ei vakuuttanut, kun näitä formaatteja seuraavan kerran vertailee, pitää ehkä volyymiä kääntää hieman lisää ja katsoa tuoko tuo jotain lisää.

Leffa itsessään oli varsin hyvä ja kielikään ei haitannut lainkaan. Mielenkiintoista kuitenkin oli se, että kaikki oli aika hyvin huomioitu myös kansainvälisten katsojien osalta, eli esim. kaikki otsikot oli kivasti käännetty myös englanniksi. Tekstitys leffassa oli varsin sujuvaa, vaikka muutamia kohtia hieman ihmettelin, käännös kuitenkin hyvin ymmärrettävää ja selkeää. Ja tekstitys siis tietysti englanniksi, ei suomeksi.

Paljon siis jäi vielä työstettävää tämän leffan kanssa, mutta onneksi leffa kuitenkin sellainen jonka kassa sitä voi hyvin tehdä. Hyvä leffa ja mielenkiintoinen ehdottomasti katsoa vielä uudelleenkin. Kaiken kaikkiaan kallis hankinta, mutta ei missään tapauksessa turha sellainen. Ja loppuun pitää vielä kommentoida hieman Lidlistä keväällä ostamaani tuuletinta. Leffahuone on etenkin tälläisillä keleillä ollut aina todellinen sauna ja leffojen katsominen lämpimillä keleillä on kärsinyt paljon. Ikkunaa ei halua eikä voi pitää leffan aikana auki (valo ja äänivuoto), ja lisäksi verho kärsii siitä paljon. Yleensä siis on tullut kärsitty leffan aikana, ja leffan jälkeen avattua ikkuna, joka nyt ei varsinaisesti mitään auta kun ulkoakin tulee niin lämmintä sisään. Nyt kuitenkin huone on todella miellyttävä, eikä äänikään haittaa tippaakaan. Tuleetin todellakin toimii, eikä varsinaista kosteuden poistoakaan ole vielä edes tarvittu. Erittäin edullinen ja hyvä hankinta, verrattuna esim ilmalämpöpumpun asentamiseen ihan loistava, vaikka tämä laite ei talvella toki sitten lämmitä.

Tänään tuli vaihteeksi taas vierailtua leffateatterissa ja mikäs muukaan syy voisi näillä keleillä saada leffaan kuin uusi Fast and the Furious leffa, ja nimen omaan nyt puhutaan Fast and The Furious leffasta, ei niistä muutamasta sivuleffasta. No mutta toisaalta arvon ihmiset, hyvä syy varmasti leffaan juuri näillä keleillä on myös kyllä se, että leffateatterit on erittäin hyvin ilmastoituja, ja siellä on mukava myös viettää pari tuntia paossa jatkuvaa hellettä, joka ei tunnu milllään väistyvän, vaan näkymät seuraavillekin viikoille jatkaa samaa rataa. Leffassa oli tänään porukkaa jonkun verran, rajoituksia käsittääkseni ei enää ole, mutta jokaisen seurueen väliin oli jätetty pari paikkaa, mikä nyt toki on näinä aikoina edelleen hyvä, etenkin kun tilaa kyllä riittää. Mitä sitten arvioisin, no oli siellä hieman kolmatta kymmentä katsojaa nyt ainakin.

Mitä sitten tulee itse leffaan. No, kyllähän tämä nyt oli taas sekä hyvässä, että huonossa sitä hyvin varmaa ja tasaista Fast and the Furious sarjaa. Leffassa oli kaikki ne hyvät ainekset, joilla tämä saaga on aina ratsastanut, eli perhekeskeisyyttä, toimintaa, jatkuvuutta, huumoria. Leffan kesto oli lähes kaksi ja puoli tuntia, mikä meni kyllä varsin nopeasti, mutta aikaisempiin leffoihin verrattuna tempo oli ehkä kuitenkin aavistuksen reippaampi ja toimintaa kyllä riitti yllin kyllin. Pääsääntöisesti toiminta oli varsin hyvää ja ”uutuutena” nuo korkeatehoiset magneetit toimivat kyllä ihan kivasti. Toisaalta sitten tuo lopussa oleva avaruusseikkailu ei ehkä aivan vakuuttanut, siinä ehkä mentiin jo hieman yli, vaikka hauskaahan sekin tavallaan oli.

Näyttelijät olivat toki taas samoja tuttuja naamoja, mutta niinhän sen pitääkin olla, ja ehkä osaltaan myös kuvaa tämän sarjaan fiilistä siitä, että tekijöillä taitaa olla kivaa näitä leffoja yhdessä tehdä. Se, että Han oli otettu leffaan taas mukaan oli ihan kiva tvisti, toisaalta en kyllä kovin hyvin muistanut sarjasta poistumiseen johtaneita syitä, joten sikäli tuo ainakin minulle meni hyvin läpi. Ja pakko muuten myöntää, että vaikka nämä kaikki on tullut katsottua juuri läpi niin kyllä tuo Domin veljenkin kuvio oli jotenkin itselleni avoin. Joka tapauksessa paljon hyviä käänteitä ja paljon tuttua ja turvallista. Juoni ei nyt ollut taaskaan mikään sinällään ihmeellinen ja erikoinen, mutta kiva leffa katsoa alusta loppuun.

Mennään kuitenkin seuraavaksi sitten siihen yhteen kuumaan perunaan miksi leffassa ylipäätään vielä käyn, ja se on luonnollisesti pieni benchmarkkaus ääniin, ja ennen kaikkea nyt on hienoa kun läheltä kotia löytyy yksi minun asteikolla laadukaskin sali, eli Biorexin Prime. Leffan alussa oli Dolby Atmos demo, joka sikäli oli hyvin mielenkiintoista kuulla, että juuri ennen lähtöä kotoa tuli tuo aivan sama demo katsottua kotona. Ja kyllä muuten hymyilytti, ja tällä kertaa hymyilytti etenkin sen vuoksi, että tuo kyseinen demo kuulosti kotona aivan samalta tai rehellisesti sanottuna jopa vielä paremmalta. Uskomatonta, mutta näin se nyt vaan on todetta. Kerron kohta tähän vielä toisen mahdollisen syyn. Mutta sitä ennen, mennään vielä itse leffaan. Nyt nimittän vuorossa oli ehdottomasti oman suosikkigenren leffa ja oma paikkakin vielä aivan täydellinen keskellä salia.

Mutta, mutta, mutta. Vaisuksi jäi fiilis tänään ja suoraan sanottuna ehkä jopa aavistuksen pettymykseksi. Leffa käsittääkseni oli Atmos-leffa, mutta fiilis yläkaiuttiminen käytöstä ei tällä kertaa jäänyt kovinkaan vahvaksi. Joo, kyllähän ne siellä oli ja aina välillä myös hyvin käytössä. Mitään erityistä fiilistä ei kuitenkaan syntynyt. Sama fiilis myös liittyen sivu ja taka osastoon, kyllä ne siellä huomaa ja tavallaan toimii, mutta kyllä leffassa on silti todella vaikea saada ääniä kohdistumaan ja tuntumaan aidoilta. Matka kaiuttimiin on todella pitkä, ja jos haluaa äänen saada hyvin kohdistettua pitää ihan todella kuunnella ja ajatella missä nyt jotain saattaisi tapahtua. Yleisesti ottaen, tuntuu vaan omaan korvaan (etenkin tänään), että äänet yksinkertaisesti on vaan liian hiljaisella, ja siksi äänistä ei saa tarpeeksi irti. Oma fiilis, mutta näin se vaan tänään tuntui olevan. Samaa voi myös sanoa subbareihin ja kaikki rähähdyksiin ja autojen ääniin. Ei vaan tänään kuulostanut niin murealta kuin olisin toivonut, verrattuna esim. Tenettiin korvat eivät todellakaan olleet tänään kovilla.

Todettakoon samaan hengenvetoon kuitenkin myös se, että pontentiaalia leffassa oli vaikka muille jakaa ja odotan todella paljon, että pääsen tämän leffan kotona UHD-levyltä katsomaan. Hankintaan on varmasti menossa ja silloin todellakin testataan yllä kertomiani fiiliksiä toden teolla. Tuota mielenkiintoa lisää se, että sain juuri Arcamin uuden softan päivitettyä, ja samalla tietysti tuli sitten päivitettyä Dirac Live ja kaikki kalibroinnit (lukuun ottamatta subbareita). En osaa enkä pysty sanomaan mitä kaikkea noihin päivityksiin oikeasti liittyy, sillä kaikkea ei varmasti myöskään kerrota, mutta jotain nyt on kyllä tapahtunut ja paljon. Kaikki voi toki liittyä myös onnistuneeseen kalibrointiin, mutta jotain todella merkittävää parannusta huone tänään sai. Äänet ovat huomattavasti tarkemmat, samoin bassoissa on selkeää tarkkuutta havaittavissa. Jouduin testaamaan asiaa monella eri materiaalilla, ja samat havainnot tein aivan kaikessa. Kaivoin jopa oman suurimman suosikkidemon Folded, ja senkin tarkkuus ja dynamiikka alkoi vihdoin kuulostaa samalta kuin leffoissa. Aika siistiä ja vaatii nyt kyllä lisää testaamista.