Viime viikon perjantaina oli Jussi-Gaala ja siitä innostuneena piti taas katsella hieman suomileffaa. Tämä sama kuvio tuntuu toistuvan vuodesta toiseen, eli Jussi-Gaalasta nousee esiin uusi leffoja, joista olen ehkä kuullut, mutta en varsinaisesti ajatellut kyllä katsoa, ainakaan vuokraamalla. Silti sieltä joka vuosi nousee hyviä leffoja omaankin tietoisuuteen, eli Jusseille on varmasti kyllä paikkansa, vaikka itse en aina kriitikoiden kanssa ihan samaa mieltä leffoista olekaan. Tänä vuonna gaalan suurin voittaja oli selkeästi Tytöt, tytöt tytöt niminen leffa, joka kertoo muutaman ihan tavallisen tytön tarinan arjesta.

Sellainen leffa toden tosiaan olikin. Ihan hyvä leffa, mutta ei taas kyllä itselleni mikään valtava mestariteos. Toisaalta ajatuksiini saattoi vaikuttaa tässä tapauksessa osittain sekin, että leffassa ei sinällään ollut mitään uutta tai yllättävää, tarina on ihan ihan päivittäisiä juttuja omassa työssä ja arjessa. Hyvin leffa kuitenkin oli tehty, sikäli kun kaikki leffassa tuntui hyvinkin todelliselta ja mahdolliselta. Näyttelijät suoriutuivat leffasta enemmän kuin hyvin, kiva oli leffaa katsoa, etenkin kun siinä ei niitä ns. perussuomalaisia näyttelijöitä ollut, jotka yleensä ovat jokaisessa suomalaisessa leffassa.

Silti on taas pakko hieman myös kritisoida Jusseja. Ymmärrän hyvin, että leffassa nostetaan esiin useita näitä ns. päivän ajankohtaisia teemoja, ja niiden rohkea esiin nostaminen tuo aina positiivista julkisuutta. Uskon, että tämä leffa tällä kertaa sai hieman ylimääräistä plussaa siitä, että ns. mediaseksikkäitä asioita oli nostettu isosti esiin. Leffa ei oikeasti ollut aivan niin hyvä, vaan ainoastaan aito ja rehellinen kolme viikkoa elämästä. Ainakaan minulle itse tarina ei kyllä ollut ihan Jussin arvoinen, tosin en kyllä ole kilpailijoitakaan hirveän montaa nähnyt, joten sikäli en myöskään voi vertailla.

Leffa tuli katsottua Itunesista vitosella, joten sieltä ainakin löytyy jos kiinnostaa katsoa itse. Ja sitten vielä yksi juttu, miksi ihmeessä leffa oli letterbox, vai oliko omat asetukset nyt vaan jotenkin vinksallaan? Tuo vaan yksinkertaisesti vie jo heti kättelyssä kaiken arvokkuuden ja leffamaisuuden pois.

Heräsin tuossa eilen viiden tähden arvosteluun John Wickin neljännestä osasta, joka tällä hetkellä pyörii leffassa. Empä ollut tosiaan tuota aikaisemmin juurikaan noteerannut, vaikka tiesin sen kyllä olevan tulossa. Ajattelin kuitenkin, että jos tuon nyt jossain vaiheessa kerkeäisi mennä leffaan katsomaan, niin pitäisiköhän siihen sitten kerrankin oikein valmistautuakin. Etenkin nyt kun huoneessa on neljä martyä, ja niitä ei ole vielä päässyt kertaakaan kunnolla testaamaan, niin mikä olisikaan sen parempaa testaamista kuin kolme ensimmäistä osaa John Wickiä.

Ja kyllä! KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ! Nyt sitten alkoi nimittäin sellainen hymyily että. Huonetta on rakennettu pitkään ja hartaasti ja tuntuu, että aina kun on tavallaan saanut jotain valmiiksi onkin yllättäen eteen tullut aina jokin uusi, ei niin yllättävä, mutta kuitenkin yllättävä projekti siihen hetkeen. Lähinnähän näitä yllätyksiä on nyt rytmittänyt SVS:n myynnit. Nyt kuitenkin huoneessa on neljä 18″ full martyä, ja enempää ei tule. Eikä kyllä tarvitsekaan, sen kyllä sai huomata tänään. Jokainen subbarin murahdus on juuri sitä mitä on toivonut, tiukkaa, puhdasta, vaivatonta, ja etenkin juuri se vaivattomuus, ei tarvita hirveää volyymia, että basson saan kuulostamaan hyvältä. Lisäksi kun surroundejakaan ei ole vielä hirveästi päässyt testailemaan, niin kyllähän nekin nyt saa hymyilemään ja kuulostaa vaan niin pirun hyvältä.

Toinen asia, joka ei kyllä varmasti ole lähelläkään vielä valmista, sai tänään paljon lisää vahvistusta siihen että oikealla tiellä ollaan. Nimittäin HTPC ja MadVR. Katselin tänään taas leffaa jonkin aikaa ja kuva nyt vaan tuntui taas todella pestyltä, haalealta ja ei oikein kyllä siltä kuin pitäisi. No, Yksi asetus taas toiseen suuntaan ja kuvanlaatu parani kerrasta. Kuvasta tuli kirkkaampi ja kyllä yksityiskohtat sitten muuten ovat aika kiva näköisiä. Etenkin kun leffoissa kuten John Wick liikutaan paljon tummissa ympäristöissä ja ammutaan, niin kyllä niissä leffoissa hyvä kuvanlaatu nousee esiin. Lopun sadekohtaus näytti kuin en olisi koskaan ennen nähnyt, todella puhdasta ja laadukasta kuvaa. Antaa taas hieman uskoa tähänkin investointiin.

Leffahan itsessään on loistava, ja vaikka sen edellisestä katsonnasta oli paljon aikaa, niin se oli samalla jotenkin muistissa, silti taas niin fressi ja raikas. Keanu Reeves on aivan mahtava ja onneksi jatkaa koko sarjan neljänteen kauteen asti, sillä eihän tähän rooliin voisi ketään muuta kuvitellakaan. Reeves on loistava, mutta niin on kyllä kaikki muutkin tässä leffassa, varmasti yksi parhaiten roolitettuja leffoja ja osittain varmasti siksikin niin onnistunut. Juonihan sinällään ei nyt mikään ihan mikään mestariteos ole, eli kyllähän tämän saagan ideana on vain yksinkertaisesti tappaa vaan kaikki mikä liikkuu, mutta toisaalta sekin tehdään kuitenkin jotenkin tyylikkäästi, eikä veri lentele joka paikassa silmille. Tyylikästä, mutta silti niin brutaalia. Ja ei kyllähän tässä juoni on, ja hyvin se tässä ensimmäisessä osassa kannattelee koko puolisen toista tuntia eteenpäin. Erityisen kiva leffailta tänään.

Eilen tuli katseltua sellainen leffa kuin Man on Ledge vuodelta 2012. Aika jännä, että käsittääkseni ensimmäiset leffat joissa oli kotikäytössä Dolby Atmos alkoivat saapua levyille vuoden 2015 jälkeen, joten miten tähän leffaan on saatu Atmos-raita? Vai onko tosiaan niin, että näin ”uuteen” leffaan on myöhemmin masteroitu uusi raita Atmos äänille? No, niin tai näin niin sellainen tässä leffassa oli, ja vihdoin pääsi jo hieman hakemaan tuntumaan uudesta huoneesta ja Martyistä. Ei tämä leffa äänien puolesta vieläkään ollut mitään ilotulitusta, mutta muutamia ihan kivoja kohtia kuitenkin.

Vaikka huoneessa on nyt kaikkiaan neljä valtavaa 18″ elementeillä olevaa Martyä ja bassot ovat todellakin kohdillaan, niin silti on pakko tässä vaiheessa hehkuttaa jotain aivan muuta. Nimittäin kyllä se vaan niin on, että neljästä Martystä huolimatta nuo pari Butkickeriä on jotain aivan omassa luokassaan olevaa. Joo, kyllä jossain kohdissa Martyistä lähtee varmasti riittävästi tehoa heiluttamaan sohvaa ja tuntumaan rinnuksissa, mutta se, että Buttkickerit ovat läsnä koko leffan ajan ja pienemmilläkin volyymeillä antaa kyllä leffoille jotain aivan ainutlaatuista, mistä en kyllä suostu luopumaan, oli huoneessa sitten millaiset subbarit tahansa.

Muuten sitten leffa olikin varsin mukiinmenevä. Ainoana miinuksena on ehkä sanottava se, että vaikka leffan idea oli todella hyvä ja juoni kantoikin todella pitkään, niin kyllä leffan loppu sitten vähän lässähti. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että kyseessä oli erittäin laadukas ja huolella tehty, mutta sitten leffan loppu juostenkustiin ihan huolella maaliin. Itse olisin jatkanut laadukasta ideaa rohkeasti loppuun asti, enkä alkanut kikkailemaan. En halua paljastaa juonta enempää, mutta olisihan se ollut hienoa juhlistaa ”voittoa” timantin kanssa tuossa reunalla, ihan niin kuin koko leffan idea oli. Kiva leffa kuitenkin ehdottomasti.

Viikonloppuna on tullut myös aloitettua leffojen rippailua tulevaa omaa striimauspalvelua varten. Eli kaikki leffat joita on hieman toista tuhatta on tarkoitus ripata tuohon nassille ja sen jälkeen rakentaa oma ”AppleTV”, jolla voi suoraan valikosta valita kaikki leffat joita haluaa katsoa. Tuossa riittää todellakin urakkaa, sillä tuo on käytännössä ihan käsityötä, yksi leffa kerrallaan. Mutta positiivistakin on näköpiirissä. Leffat tuntuvat sujahtavan helposti suoraan Nassille, eli niitä ei tarvitse ensin ripata koneelle ja sen jälkeen siirtää Nassille. Taas yksi välivaihe vähemmän. Muuten nopeus tuntuu olevan vähintäänkin siedettävä, eli eiköhän nuo tuosta pikkuhiljaa sinne siirry. Sen jälkeen sitten pitäisi selvitellä miten tuo palvelin toimii, eli valinta on nyt kääntymässä Plexistä Jellyfiniin, ja se on sitten taas aivan uusi oppimiskaari. Tuota projektia helpottamaan tuli ostettua kaverilta perjantaina näyttö. ei tarvitse aina avata tykkiä ja kaikkia laitteita vain rippausta varten.

Onpas ollut kyllä viimeiset viikot harvinaiset rankkaa ja puuduttavaa leffahuoneen kanssa. Jotenkin sitä aina ajattelee, että nyt se on valmis, ja taas tulee uusi ajatus miten sitä voisi vieläkin parantaa. Oravanpyörä, joka vaan ei ikinä pysähdy. SVS:s myyminen sai tällä kertaa pyörän liikkeelle, ja kun sen tilalle oli saatu tehtyä kaksi uutta Full Martyä (huonessa yhteensä nyt neljä) alkoi niiden sijoittaminen huoneeseen. Oli jo aluperinkin tiedossa, että tilaa ei ole liikaa, ja lähtökohta kuitenkin oli, että baari edelleen säilyy, sitä en halua pois. Toisaalta, mietin myös pitkään, että olisin tässä vaihessa lähtenyt vielä laitteidenkin osalta tekemään jonkinlaista muutosta, mutta onneksi en nyt siihen sitten kuitenkaan lähtenyt. Eli tarkoitus oli nyt vaan saada Martyt siististi sisään, siinä kaikki.

Huoneessa on aina ollut tuollainen avotakka, ja se on ollut oikeastaan ainoa isompi este ns. täydellisen huoneen tekemisellä, tietoinen valinta kuitenkin, sillä siitäkään en ole kuitenkaan halunnut eroon. Se on ihan kiva, ja kun siihen jonain päivänä vielä laittaa sydämen, siitä tulee oikein kiva.

Toinen Marty oli nyt tarkoitus laittaa tuohon takan tason päälle, aivan kuin SVS:s, mutta valitettavasti se ei kyllä näyttänyt yhtään hyvältä. Tuossa kuvassa tila näyttää todella ahtaalta, epäsymmetriseltä, ja tunkkaiselta. Ei se nyt vaan voi mitenkään jäädä tuollaiseksi, joten jotain oli pakko tehdä. Tuon tason merkitystä ylipäätään olen aina miettinyt, ja mutta toisaalta se oli aina hyvä paikka SVS:älle, joka mahtuisi siihen juuri sopivasti. Nyt kuitenkin halusin, että Martyt pitää saada sijoitettua parhaalla mahdollisella tavalla, ja siksi on aika ottaa leka (vasara riitti) käteen ja tehdä hieman suurempia muutoksia. Edelleen, takkaa en halunnut kokonaan pois, eikä se varmaan edes olisi mahdollista, koska koko piippu on tuon päälle kasattu.

Eli ei muuta kuin vasara käteen ja tutkimaan mitä tuo taso on syönyt. Onneksi se lähti siitä aika kivasti pienellä naputtelulla purkautumaan ja loppujen lopuksi oli kyllä suhteellisen helppo homma ottaa pois. Kun alla vielä oli hyvä betonilattia samassa tasossa kuin muu lattia, niin eihän tuossa todellisuudessa tarvinnut kuin nostella tiilet pois ja himan naputella rappausta. Osa tiilistä oli muutenkin vain kasattu pohjalle, ei kiinnitetty laastilla lainkaan.

Lopputulos lopulta ihan siedettävä, enempää ei uskaltanut nukutella, jotta pehmeä rakenne ei olisi vaan lähtenyt takan alta purkautumaan.

Sitten vaan muurauslaastilla muutama tiilenpala koloihin ja tasoituslaastilla loput suoraan. Ei tuo nyt mikään uuden veroinen seinä ole, mutta piiloon menee ainakin ja ainakin tuo Marty tulee kyllä tuossa edessä olemaan niin kauan kuin minä tässä talossa asun, eikä kyllä ole ollut pienintäkään aikomusta tuota asiaa muuttaa, joten hyvin tuo minulle kelpaa. Onneksi myös lattialaminaattia oli varastossa vielä tallella, kaiken kun säästää niin joskus sitä tarvitsee vai miten se meni. Nuo loput laminaatit ovat siis olleet varastossa vuosia odottamassa tuleeko tarvetta jonain päivänä.

Seuraavaksi sitten niin kuin niin monessa projektissa aina käy, yksi asia johtaa toiseen ja remontti laajenee. Tuo uusi osa piti tietysti maalata, ja se taas herätti heti ajatuksen siitä, että pitäisikö koko tuo vanha keltainen tiiliseinä sitten maalata samalla. Laitoin asiasta vielä kyselyn leffafriikin Instagramiin ja hain vahvistusta ajatukselleni. Mielipide seuraajien joukossa oli hyvin yksimielinen, joten ei muuta kuin mattamustaa maalia kaupasta ja maalaamaan.

Maali näyttää aivan loistavalta, mieleen vaan hiipii ajatus miksi tätä ei ole tullut tehtyä jo paljon aikaisemmin. Mustatiiliseinä näyttää tuossa kohtaa enemmän kuin hyvältä, mutta mutta mutta. Sopiikohan tuo valkoinen väri nyt sitten tuohon takkakupuun enää ollenkaan vai pitäisikö sekin sitten vedellä samalla mustaksi. Taas kyselyä Instagramiin ja vahvistusta omille ajatuksille. Hieman enemmän hajontaa, mutta kyllä iso osa oli sitä mieltä että mustaa vaan.

Ja kyllä muuten tuli sitten ihan loistava, etenkin tuosta kuvun mustasta tykkään todella paljon, ei ihan pikimusta, vaan tuollainen hieman kirjava. Loistava muutos, ja todella todella iloinen että tuli tartuttua hommaan.

Rehellisesti sanottuna, en voisi olla enempää tyytyväinen lopputulokseen. Nyt tuo koko takaosa on saanut aivan uuden ilmeen, valtavat subbarit oikeasti sulautuvat tuonne aika kivasti ja mikään ei oikein sodi silmään. Kaiken lisäksi nuo tuolit näyttävät tuossa aivan järjettömän hienoilta, vaikka itse sanonkin. Ai että olen tyytyväinen!

Sitten vielä pitää saada äänet kuntoon. Tuolla takana on ollut pari itsetehtyä bassoansaa, ne piti myös muokata tuonne sopivaksi. Kulmaan päätin ”tehdä” uuden, eli varastossa oli vielä pieni pätkä putkeneristettä, eli kangas päälle ja kulmaan.

Toinen suorakaiteenmuotoinen hieman lyhennettynä takaisen toisen päälle ja valmista. Sen jälkeen sitten enää kalbrointi ja kaikki on valmista. Kalibrointi onnistui tällä kertaa helpommin kuin ikinä ennen. Mietin, jopa että teinkö nyt jotain väärin, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että neljällä subbarilla elämä on vaan niin paljon helpompaa. Kaikki neljä oli helposti ja nopeasti integroitu ja sen jälkeen Arcamin ja Dirac Liven parin. Tässä se kaikista suurin onnistumisen hetki sitten tulikin. Yleensä tuo bassokäyrä on heitellyt todella rajusti tässä kohtaa kun mittauksia tulee monesta eri kohdasta. Tällä kertaa seat to seat consistancy on kuitenkin aivan jäätävän hyvällä tasolla ja jotain aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Nyt jokaisella tuolilla on mahdollista saada oikeasti hyvää bassontoistoa, vaikka 90% leffoista katsomossa onkin vain yksi katsoja, keskellä huonetta. Manittakoon vielä, että EQ:ta ei tuohon käyrään tarvinnut juuri nimeksikään ja headroomia riittää yllin kyllin.

Eli taas on yksi remontti takana, ja vihdoin pääsee taas oikeasti nauttimaan. Kuitenkin useasti sanonut, niin tuo SVS:n myynti on ollut pitkään asialistalla ja sen vuoksi tämä remppa ei sinällään ollut kuin ajan kysymys. Nyt kuitenkin huono on niin valmis kuin se vaan voi olla, enkä oikeasti tiedä tällä hetkellä mitään, mitä voisin tai haluaisin muuttaa. Huone on tälle hetkellä juuri niin hyvä kun sen näillä taidoilla osaan, seuraavaksi pitää opetella lisää, jos haluaa jotain muuttaa. Laitteita voi aina päivittää (tarvitaan rahaa), ja todella paljon on nyt hommia vielä edessä esim. MadVR:n opettelussa, mutta se on sitten eri asia ja sellaista jatkuvaa harrastamista. Myös levyjen rippaus pitää nyt saada pikku hiljaa käyntiin ja sitäkautta HTPC parempaan käyttöön.

Jonkin verran tuli tuossa huonetta jo testailtua, mutta lopulta sitten pääsin myös kokonaisen leffan pariin. Ei ollut nyt vielä vuorossa mitään kovinkaan hyvää materiaalia laitteiden testaukseen, mutta leffaksi valikoitui Boston Strangler, eli tositarinaan perustuva elokuva Bostonin sarjakuristajasta, tai kuristajista. Leffa oli juuri taas sellainen, joka itselle yleensä aina uppoaa, ja tykkäsin kyllä leffasta todella paljon. Leffan juoni, toki, kun perustuu tositapahtumiin oli erittäin mielenkiintoinen, ja täytyy sanoa, että aika kyllä meni kuin siivillä tässä reilun parin tunnin leffassa. Leffa oli rakennettu erittäin mielenkiintoiseksi ja eikä se syyllistynyt missään vaiheessa minkäälaiseen jahkailuun, mihin tälläiset usein saattavat jossa kohtaa mennä, eli tarinaa rakennetaan liian rauhassa, vaikka loppu sitten olisinkin hyvä. Tällä kertaa ehkä jopa päin vastoin, leffan juonta vietiin erittäin joutuisasti eteenpäin, ja loppu oli jopa aavistuksen nopea, eli piti oikein pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea tässä nyt oikein sanottiin.

Näyttelijät olivat todella tasokkaita, ja niistä äänistäkin pitää sen verran tässä sanoa, että aivan mahtavasti oli atmosta tässä käytetty äänen pannaukseen, eli ääni kyllä liikkui tilassa useassa kohdassa todella hienosti ja monta kertaa oli oikein kiva kuunnella kun kuvan ulkopuolella tapahtui jotain ja äänet oikeasti kuulostivat kuin olisivat olleet huoneen ulkopuolella. Kyllä vaan jälleen kerran saa olla tyytyväinen, että mikään ajallinen tai taloudellinen uhraus tähän harrastukseen ei ole mennyt hukkaan. Ihan mahtavan hyvä fiilis ja paljon uutta ja kivaa on taas edessä. Kiva myös kun jaksatte seurata!

Teen taas pienen ja harvinaisen poikkeuksen ja poikkean hieman tämän blogin punaisesta langasta, eli kirjoitan aina kun katson säännöstä. Leffoja ei yksinkertaisesti ole tullut nyt katsottua ja siihen on tavallaan taas syynsä. Kun muutama viikko sitten myin toisen SVS:n pois huoneesta, tuli sisääni tietynlainen tyhjyys. Yksi aikakausi oli päättynyt, ja huoneessa ei ollut enää yhtään puhtaasti kaupallista kaiutinta, vaan nyt vihdoin kaikki huoneessa olevat kaiuttimet ovat DIY periaatteella tehty, vaikkakin Atmoksina jatkavat edelleen samat Revelit, joskin kyseessä on vain kattoon upotettavat elementit, eli nekin voidaan hyvin tässä tapauksessa laskea DIY kaiuttimiksi, enhän minä elementtejä ole itse muihinkaan kaiuttimiin tehnyt.

SVS:s toimi pitkään huoneessa vielä kolmantena pyöränä huoneen takaosassa, mutta vaikka kaksi Full Marty tuo äänen painetta aivan varmasti huoneeseen riittävästi, niin siitäkin huolimatta jotain tuntui puuttuvan. Onhan se siis ollut koko ajan päivän selvää, että siinä vaiheessa kun SVS menee kaupan jotain uutta pitää rakentaa, mutta aivan varma en ollut siitä, että mitä. Ja koska huoneen säädöt menivät kaikki uusiksi SVS:n poistuttua, niin nyt ei ole tässä vaiheessa jaksanut alkaa mitään säätöjä tekemään, niin eipä ole kyllä jaksanut sitten yhtään leffaakaan katsoa. Toisaalta eihän sitä kyllä olisi mitenkään ehtinytkään, kun jokainen hetki mitä on vapaata ollut on mennyt rakenteluun. Tässä sitten siitä.

Ensimmäinen vaihe oli jäälleen takaseinän, kahden sivun ja pohjan yhteenliittämistä. Ehkä viime kerrasta oli jotain opittu, sillä tämä vaihe meni aika sujuvasti ilman virheitä paikalleen. Ainoa, mitä näin jälkikäteen voisi vielä parantaa on se, että hyllystä pitäisi ehdottomasti löytyä pari yli 122cm puristinta, jos full martyjä alkaa tekemään. Isoja puristimia on nyt jo monta, mutta valitettavasti kaikki aavistuksen tuota lyhyempiä. Pohjan saaminen puristuksiin oli siis aika haaste, joka ruuveilla lopulta saatiin taklattua. Ei paras vaihtoehto etenkin suhteellisen pehmeään vaneriin, mutta pohjaan ei sinällään rumat ruuvit haittaa.

Tuon ekan vaiheen jälkeen kaikki alkaa sitten helpottua huomattavasti. Okei, toinen mille olisi käyttöä olisi todella syvälle ylettyvät puristimet, mutta toisaalta pari 25kg levypainoa auttaa asiaa kummasti. Eli näiden porttien välitukien liimaminen ja puristaminen onnistuu kun laittaa vaan riittävästi painoa päälle, ja toki laatikon sisällä voi myös käyttää ruuveja. Tässä kuvassa sitten näkyy nuo laatikon sisään jäävät portit, joita luonnollisesti valmiissa rakennelmassa ei nää.

Toinen erittäin haastava vaihe on sitten näiden tukien saaminen paikalleen. Ne on sahalla sahattu millilleen sopiviksi, joten sinällään homman pitäisi hoitua hyvinkin helposti. Haastetta tuo kuitenkin hyvin pieni tila jossa työskennellä, eli samalla kun nuo pitäisi saada kiinni toisiinsa, pitäisi ne saada myös kunnolla puristettua seiniin. Ruuveja kun ei halua ulkopuolelle laittaa, tuottaa se erittäin paljon haasteita. Lisäksi kun tosiaan ei löydy sellaisia puristimia, jolla puristuksen saisi juuri oikeaan kohtaan. Lopulta tälläkin kertaa tuet ovat lopulta paikoillaan, eikä oikeastaan voi kuin toivoa, että ne pysyvät kotelon paineen työntäessä ulospäin paikallaan, siisäänpäin tuo kotelo ei kyllä hengitä. Jännä kuitenkin, kuinka paljon vielä 21mm:kin vaneri vielä liikkuu.

Työkalu, jolle Martyjä tehdessä onkin sitten paljon enemmän kuin paljon käyttöä on yläjyrsin. Ensin tehdään kuvassa näkyvä tukirengas elementille, sen jälkeen tehdään isoreikä etulevyyn, ja lopulta vielä viimeiseen etulevyyn tehdään reikä elementille ja avataan porttien reijät. On jännä ajatella, miten näitä on joskus vielä tehty pistosahalla, kun yläjyrsimellä tuo homma vaan menee niin paljon sujuvammin siistimmin, puhumattakaan lopputuloksesta. Tosin, pitää sanoa, että yksi terä meni taas tuossa paksussa levyssä rikki, joka aiheutti yhteen porttiin pieniä kauneusvirheitä. Eipä niistä kuitenkaan mitään lopullista vauriota tullut, eli jos asiasta ei tiedä, niin tuskin sitä kukaan edes huomaa. Lopuksi sitten vielä kun laatikko on kasassa niin jyrsitaan kaikki reunat taisisiksi ja pyöristetään. Pyöristyksen määrä on toki sitten jokaisen oma asia, itse en ihan hirveästi pyöristä, mutta hieman siistimmäksi kuitenkin. Käsittääkseni myös äänen kannalta noiden porttien suiden pyöristäminen on tärkeää, jotta ääni pääsee sujuvasti liikkumaan.

Tässä kuvassa sitten näkyy nuo tukirenkaat ja sisään tulevaa eristettä. Eli tarkoituksena on, että ääni ei ihan holtittomasti poukkoile kotelossa, vaan pehmentää koteloa hieman. Nämä eristeet on hankittu Biltemasta ja ovat samaa tuttua materiaalia, jota olen käyttänyt jo ensimmäisten martyjen ja Elusivien kanssa.

Kun käytössä ei ollut tarpeeksi pitkiä puristimia, niin välillä joutuu käyttämään myös mielikuvitusta. Tällä tavalla kotelon kansi saatiin puristettua kattoa vasten kiinni. Lidln työvälineet toimii tässäkin loistavasti. Jos en siis ole aikaisemmin kertonut, niin verstaalta löytyy käytännössä aivan kaikki Lidln myyvät työkalut, olen vaan ne todennut hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivertaisiksi.

Viimeiseksi sitten vielä etulevy paikalleen, ja kaikki puristimet mitä löytyy puristamaan.

Sen maailman tylsimmän homman, eli hionnan ja viimeistelyn jälkeen päästään sitten maalaamaan. En tajua miksi vasta nyt, mutta tein sitten noiden laatikoiden alle jämäpaloista pyörillä pyörivät alustat, niin että laatikoita voi kääntää ja maalamisen suorittaa yhdessä paikassa. Aika nerokasta vaikka itse sanonkin. Joo, eihän tämä mikään uusi keksintö ole, mutta en tajua miksi minä en ole sitä aikasemmin tehnyt. Helpotti hommaa todella paljon, ja ennen kaikea sai parempaa laatua kun koko ajan näki mitä maalasi. Maalina olen kaikissa kaiuttimissani käyttänyt Claes Ohlssonin kalustemaalia, jonka olen todennut todella hyväksi ja väriltään juuri sellaiseksi kun olen halunnut. Väri kaikissa kaiuttimissa on ollut tuo Black Elegance.

Siinä sitten taas kaksi valmista laatikkoa, vain elementit puuttuu. Elementit tuli tälläkin kertaa tilattua Suomesta, tosin hinta tällä kertaa jonkin verran kallimpi kuin viimeksi, ja toimituskin tuntuu hieman nyt kestävän. Laatikot pitäisi olla perillä maanantaina. Hinnasta pitää mainita vielä sen verran, että: Viime ensimmäisten vahvistin maksoi 660, tämä jonka ehdin Verkkokaupasta tilata ennen hinnannousua 430. Ensimmäisten elementit maksoivat 820, nyt 950. Lisäksi siis tarvitaan kasa vaneria, joka viimeksi maksoi sahattuna mittoihin 350 euroa, nyt 290. Eli lopultahan nämä kai sitten tulivat hieman halvemmaksi kuin ensimmäiset kaksi.

Tuossa kuvassa laatikot ovat sitten sovituksessa, ja kyllähän ne nyt vaan näyttävät aivan törkeän isoilta. Tuo oikean puoleinen toki hukkuu tuonne kulmaan ihan kivasti, mutta tuo toinen takan tasolla on aivan hirveän näköinen, kyllä ”pieni” SVS vaan oli siinä mielessä paljon parempi. Mutta mutta..

Koska tuo ei näytä tuossa lattialla yhtään sen paremmalta, vie tilan levyhyllyltä ja laitteilta, niin mitäs jos hankkiutuisi eroon tuosta täysin turhasta tasosta? Takastahan ei pääse oikein millään eroon tai kaatuu koko talo, joten mitä jos purkaisi vaan pelkän tason. Ja muuten, kyllähän tuo takkakin olisi tuossa ihan kiva, jos vaan ei olisi avotakka. Eli jos tuohon joku päivä laittaisi takkasydämen niin tuohon voisi olla ihan kiva ja hyödyllinen. Mutta, sitten vaan tuumasta toimeen.

.. Ja näin, takan lisäosa on poissa, ja seinä enää siistimistä vaille valmis. Toki, nyt sitten herää kysymys, että millä tuon saa siistiksi (toki jää kokonaan subbarin taakse), mutta pitäisikö tuo koko seinä maalata sitten samalla mustaksi? To be continued..