Ensihoitaja

Olipahan taas leffa, uusi espanjalainen sellainen. Leffassa ensihoitaja loukkaantuu vakavasti auto-onnettomuudessa ja joutuu pyörätuoliin. Paljon jo siihenkin asti rakoillut suhde tyttöystävän kanssa saa uusia käänteitä ja lopulta tyttöystävä jättääkin Angelin. En tiedä paljonko enempää uskallan tässä kertoa paljastamasta juonta, mutta varsin mielenkiintoinen leffa joka tapauksessa on kyseessä.

Leffan juonta rakennetaan varsin maltillisesti, ei tylsästi eikä pitkästyttävästi, mutta alussa ei kuitenkaan ihan hirveästi tapahdu. Sitten tuon puolitoistatuntia kestävän leffan puolessa välissä alkaakin tapahtua ja paljon. Kun leffassa selviää oikeastaan se kaikista tärkein juonen käänne, itse olen ainakin aivan halolla päähän lyöty. Tätä en todellakaan nähnyt tulevan. Siitä pisteestä leffa sitten saakin aivan uudenlaisen merkityksen, siitäkin huolimatta, että olin jo leffan trailerin nähnyt, ja jotenkin tiesin mitä odottaa.

Myös leffan loppu on kokonaisuudessaan erittäin hämmentävä. Onko se huono.. Ei.. Onko se hyvä..Ei.. Mutta mielenkiintoinen se todellakin on. En tässäkään halua paljastaa leffasta liikaa, sillä silloin koko leffa menettää merkityksensä, mutta mitenkähän tämän nyt sanoisin, luulin leffan loppua tylsäksi, kunnes.. No, mutta tämänkin jälkeen paljon jää vielä avoimeksi. Tästähän voisi hyvin saada aikaan vielä kakkososankin, mutta sitä tällä ei varmaankaan nyt kuitenkaan haettu. Hyvin mielenkiintoinen ja erikoinen leffa joka tapauksessa, taattua espanjalaista laatua voisin sanoa.

Pirates of the Caribbean 1

DI DI DIDDI DI DI DIDDI DI DIDI DIDDI DI DII.. Kylläpä jäi taas tunnari kivasti korvamadoksi soimaan, ja kyseessä siis tietysti uusi Disney+ ja Pirates of the Caribbean ykkös osa vuodelta 2003. Paljon on siis taas tämänkin uutuuden ilmaantumisesta taas jo kulunut ja omalta osalta täytyy tunnustaa, että minkäänlaisia muistikuvia tästä leffasta ei kyllä ollut. Olenko tämän sitten joskus nähnyt, ehkä olen, mutta tapahtumat kyllä itsessään vaikuttivat siltä kuin tätä en olisi koskaan nähnyt. Joo, leffasarja sinällään tietysti tuttu, mutta on kyllä mahtavaa päästä nyt näihinkin klassikoihin taas uudelleen kiinni.

Ja ihan kivahan tätä sitten olikin taas katsella ja leffa oli itse asiassa todella hyvä. Leffalla on juoni, vaikkakin tällaisissa leffoissa ei luonnollisestikaan kovinkaan syvälle mennä. Ei tämä kuitenkaan sellaista aivan päätöntä toimintaa ollut kuin monesti nyky päivänä vastaavissa voisi kuvitella. Johnny Depp on luonnollisestikin loistava, eikä mitään vastaavaa olisi varmasti kukaan muu pystynyt tekemään, Jack Sparrow on sellainen kulttihahmo, joka aivan varmasti jää jokaiselle mieleen. Toivottavasti myös monelle nuoremmalle leffafanille nämä leffat tulevat tutuiksi, jos eivät sitä vielä ole.

Äänet leffassa olivat hyvää tasoa ikäisekseen, mutta toki taas puhutaan aika vanhasta tuotannosta. Jotain aivan helmeä tosin tähänkin leffaan mahtui, nimittäin ”kivien heittely” (Sorry jos jonnet ei tiedä) Kun lätty lensi etukaiuttimesta sivukaiuttimeen ja siitä taakse (en ole varma menikö taakse kun vain 5.1 äänet), mutta ihan loistavalta effektiltä se joka tapauksessa kuulosti. Jännä että tällaista en ole ennen kuullut, onnistuisi mainiosti myös esimerkiksi pallon kanssa. Dynamiikkaakin oli, mutta ei toki aivan nykypäivän mittapuulla.

Disney plussasta on jälleen kuitenkin todettava, että tuote äänen ja kuvan puolesta vaikuttaa olevan erittäin hyvin kunnossa. Kuva on hyvää laatua aivan kuten Apple storessa, ja äänissäkään ei ole mitään valittamista. Ääntä tosin sai tällä kertaa kääntää melkein 10db normaalia enemmän, syytä en tiedä, ehkä leffa, ehkä Disney plus, mutta tuollahan ei sinällään paljon ole merkitystä, kääntää vain äänet sopivalle. Nyt oli kyseessä myös ensimmäinen leffa, jossa pääsin oikeasti testaamaan kuvatekstejä, ja tämänkin asian Disney plus osaa hoitaa paremmin kuin Netflix, eli tekstit ovat kokonaan kuvan päällä, ja mustat raidat saa piiloon. Pieni, mutta iso juttu.

Kyllä nyt vaan pitää olla aika tyytyväinen leffatarjontaan, harmi vaan kun on arki päällä ja aivan joka päivä ei leffoja ehdi katsomaan. Sitten kun taas ehtii, niin silloin homma kyllä on aika kivaa.

Bohemian Rhapsody

Kirjoittelinkin tästä aiheesta juuri jonkin aikaa sitten kun tuli katsottua samaan aiheeseen liittyvä dokkari Netflixistä. Bohemian Rhapsody tuli itse asiassa juuri tuon dokumentin innoittamana ostettua, vaikka sen olen aikaisemminkin kerran nähnyt. Totesin tosin jo tuolloin, että siitä on jo jonkin verran aikaa, sillä tämän blogin aikana sitä en ole katsonut. En ollut muistellut tätä leffaa kovin suurella lämmöllä ja siksi se on jäänytkin itselle hankkimatta, mitä siis oli odotettavissa, no erittäin hyvää musiikkia ainakin.

Mistä Bohemian Rhapsodyssä sitten on oikein kysymys. Joo, kyseessä on tarina yhtyeestä nimeltä Queen, mutta todellisuudessa tämä kyllä tuntuu silti enemmänkin tarinalta henkilöstä nimeltä Freddie Mercury. Toki monelle Queen ja Freddie Mercury ovat yksi ja sama asia, mutta siitäkin huolimatta tämän elokuvan tarina kerrottiin hyvin paljon Freddie Mercuryn silmien läpi ainakin näin katsojan näkökulmasta. Sitä en tiedä, että oliko tämä nyt varsinaisesti Mercuryn-väristen lasien läpi katsottu, mutta kuitenkin.

Puhuin aikaisemmin blogissa siitä, että en oikein innostunut leffasta ekalla kerralla ja pakko sanoa hieman samaa myös tämän kerran jälkeen. Musiikki on aivan loistavaa, mutta muuten tarina jotenkin ei vakuuta. On paljon hyviä kohtia, mutta homouden nostaminen leffassa upean bändin yläpuolelle ei mielestäni toimi. Toki se on iso osa todellista tarinaa ja Freddie Mercuryä, mutta ehkä ajan hengen mukaisesti tässä leffassa hieman liikaa korostuneena. Tuntuu ikäänkuin joku haluaisi tämän leffan kautta kertoa, että homous on ok, vaikka se ei millään tavalla muuta sitä yhtään hyväksyttävämmäksi tuossa aikakaudessa ihmiskunnan historiaa. Tuona aikana Mercuryn homous oli tabu, ja sellaisena se pysyy, historiaa kun on mahdotonta muuttaa jälkikäteen.

Tämän vuoksi tykkäsin enemmän tuosta dokumentistä. Siinä puhuttiin ja kerrattiin tapahtumia enemmän koko bändin silmin, ei vain nostaen yhtä henkilöä esiin, vaikka kunniaa siinäkin Freddie Mercurylle varmasti tehtiin riittävästi. Täytyy myös rehellisesti sanoa, että Adam Lambert kuulostaa paljon paljon paremmalta Mercurynä kuin Marc Martel, joka laulut laulaa tässä leffassa. Lambert kuulostaa itse asiassa jopa niin hyvältä, että tuon konsertin voisi vielä joskus käydä katsomassa jos se tänne päin siunaantuu.

Mitä tästä sitten jää käteen, no aikakin levy, joka varmasti vielä löytää skriinille joskus uudelleenkin. Leffan lopussa oleva Live Aid konsertti on jotain minkä olisi toivonut itse joskus kokeneen, mutta näin leffankin muodossa meno on todella vakuuttavaa. Leffasta toki olisi voinut nähdä myös tuon keikan jälkeisiä tapahtumia, mutta ne rajattiin tällä kertaa pois. Kyynel joka tapauksessa tuli lopussa silmään ja tulee varmasti jatkossakin, RIP Freddie Mercury, Legendat elää ikuisesti!

TOGO

Disney kokeilut saivat tänään taas jatkoa ja tänään vuorossa oli jo eilenkin paljon kiinnostusta herättänyt TOGO. TOGO kertoo tarinan TOGO-nimisestä koirasta, joka vuosia sitten oli pelastavana enkelinä toimittamassa elin tärkeää lääkettä pieneen Alaskalaiseen kylään. Pitkästä aikaa siis taas tositarinoihin perustuva leffa ja sikäli ei mikään yllätys, että leffasta vielä tykkäsinkin. Eikä leffassa siis ollut edes kysy ainoastaan tuosta retkestä, vaan kyse oli enemmänkin TOGO:sta, tuosta upeasta koirasta, josta turhaan ei puhuta tässäkään yhteydessä ihmisen parhaana kaverina.

Tarina on hyvä, ja ennen kaikkea erittäin koskettava. Tarina kertoo koirasta, joka yrittää kaikin voimin kertoa omistajalleen todellisesta luonteestaan, mutta ilman yhteistä kieltä sanoman läpi viemiseen vaaditaan paljon töitä. Tarinassa on kuitenkin syvyyttä vielä paljon tätäkin enemmän. Tämä on taas yksi malliesimerkki tarinasta, jossa ihminen aliarvioi toista, tässä tapauksessa koiraa. Pieni, reppana, ja heikko ei tarvitse olla sitä sisimmiltään, ja tälläkin koiralla sydän ja tahto on paljon suurempi kuin kenelläkään muulla. TOGO on rakastettava ja samalla niin esimerkillinen meille ihan kaikille.

Leonhard Seppala olisi nimensä puolesta voinut hyvinkin olla myös suomalainen, mutta tällä kertaa kyse oli kuitenkin norjalaisesta. Willem Dafoe on roolissaan järkkymätön, ja jotenkin niin koskettava ja aito. Voisin tämän roolin perusteella uskoa sata prosenttisesti mitä todellinen Leonhard Seppala on todellisuudessa ollut.

Leffa tuli tietysti katsottua myös toiselta kantilta, eli äänien. Äänet olivat Atmosta, ja tuli sen verran tarkasteltua, että alkuperäisissä äänissä Atmos toimii, suomeksi puhutulla raidalla (joka siis myös löytyy) äänet ovat vain Dolby Surround, oletettavasti siis 5.1. Atmos-raita oli todella vakuuttava, kuten olettaa sopii. Olettaa sopii siksi, että leffassa myrsky ja tuuli tuivertaa jatkuvasti ja subbareita käytetään todella mainiosti. Surroundit ja atmokset ovat hyvin käytössä, mutta jotenkin hieman vaimea, lieneekö nyt sitten kyse leffasta vai säädöistä, mutta jotenkin hieman kovempaa ääntä olisin sieltä toivonut, sillä ääniä sieltä kuitenkin kivasti kuului. Sori, että tästä pitää jälleen mainita, mutta ne buttkickerit.. Wau, taas kerran iso WAU.. Joka hetki tuntuu kuin istuisi suoraan tuon leffan sisällä itsekin. Jos butkickerit laittaa kiinni, huone tuntuu heti aivan erilaiselta. Subbareista saa varmasti tarpeeksi voimaa, mutta mikään ei ole enää mitään ilman näitä. Mahdoton selittää, jos ei ole itse kokeillut.

Kaiken kaikkiaan siis jälleen hyvä leffa ja kiva kokemus. Paljon kauniita maisemia, hyvät äänet ja tarina, Disney Plus siis toistaiseksi ollut hyvä hankinta ja testit jatkuu. Nyt ei materiaalit lopu ainakaan aivan heti kesken, katsotaan sitten mikä on tämän palvelun tilanne vuoden päästä. Nyt joka tapauksessa nautitaan.

Hamilton ja Disney Plus

Se olisi sitten Disney Plus neitsyys niin sanotusti korkattu. Tänään se päivä sitten koitti, en voi sanoa, että mitenkään suuresti odotettu, mutta odotettu kuitenkin, koska suurella mielenkiinnolla odottelen mitä tuleman pitää. Itse en ole koskaan ollut mikään erityisen suuri Disney fani, puhumattakaan Marvelin leffoista. Silti niitä on tullut paljon nähtyä, monia jopa useampaan kertaan. Mutta mistä tämä kaikki sitten johtuu?

Lähdetään nyt vaikka liikkeelle siitä, että palveluun piti käydä aamulla heti kurkistamassa ja katsomassa miltä siellä näyttää. Ja kyllähän siellä näytti, hyvältä. Ensinnäkin itseäni yllätti hieman suuri tarjonta, josta ensimmäisenä ajatuksena oli, että saanko minä nyt nämä kaikki leffat oikeasti katsoa ilmaiseksi (Vuoden jäsenyys maksettu jo etukäteen). Kyseessä on todella paljon leffoja, joita olen suunnitellut katsovani, mutta jopa tuo vitosen hinta Apple Storessa on rajoittanut paljon intoa näiden katsomiseen. Miksi, no siksi, että ilmaisiakin leffoja on niin paljon tarjolla (Netflix), joten miksi maksaa näiden tilausten päälle lisää. Jokainen varmasti kyllä tietää mistä tämä Disney Plus tulee jatkossa karsimaan asiakkaita, miksi maksaa Applelle leffasta viisi euroa kun kuudella saa kaikki.

Ja siitä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, eli jossain vaiheessa Applekin joutuu varmasti muuttamaan tarjontaansa, ja odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää kun Apple TV+ oikeasti sisältää myös leffoja. Jos Apple koko katalogin saisi yhdellä maksulla, en minä ainakaan tarvitsisi enää paljon muuta. No, tänään on Applella yksi tilaisuus, jossa aiheeseen liittyen jotain uutta saattaa jo kuulua, jään odottamaan.

Mutta palataanpa takaisin tuhon Disneyhin. Pitihän sitä sitten työpäivän jälkeen tehdä palveluun parempaankin tuttavuutta, ja pakko myöntää, kiinnostus on herännyt. On turha kiistää etteikö tämä erityisesti nyt tulisi palvelemaan talon nuorta väkeä, mutta kyllähän sieltä itsellenikin jo löytyy paljon selattavaa. Klassikoita kuten Pirates of the Caribbean on ollu mielessä jo pitkään, Autot ainakin kolmas on kokonaan näkemättä, puhumattakaan Star Warsseista. Niistä toki mietin kuumeisesti, katsoako vain uusin, vai aloittaako alusta. Fani en ole ikinä ollut, joten paha päättää. Joka tapauksessa nämä vain etusivulta, joka kieltämättä näytti aika luokseen kutsuvalta. Nyt voi samalla myös lopettaa monen ”vitosen” bluerayn kyttäämisen, niitä ei tarvitse Prisman hyllystä enää etsiä.

Tämän kaiken lisäksi palvelun kuva- ja äänitarjonta näyttää aika mahtavalta. Pelästyin jo aamulla hieman kun Atmos merkkiä ei missään näkunyt, mutta ilmeisesti palvelu skaalaa parhaat äänet automaattisesti (myös logot) sen mukaan mitä on käytössä. Tuokin logo siis löysi paikkansa nopeasti kun otin palvelun Apple TV:n kautta auki. Sanomattakin kuitenkin on kai selvää, että tämäkin palvelu tietysti toimii läpi kaikkien laitteiden. Atmos raitaa siis näytti löytyvän lähes joka leffasta, kuten myös laadukasta kuvaa. Upeaa, tätä olin todella odottanut ja samalla hieman pelännyt.

Ensimmäisenä testiin piti tietysti laittaa ”parasta”, mutta näin ei ihan nyt käynyt. Jos olisin näin tehnyt, niin Star Wars uusin olisi varmaankin ollut se valinta. Päätin kuitenkin koittaa jotain muuta, lähinnä yllä olevista syistä. Valinnaksi tuli nopeasti musikaali Hamilton. Tietoa tuosta ei hirveästi ollut, lähinnä muutama hyvin positiivinen arvointi, ja odotusarvoisesti materiaalia, josta helposti näkee mistä Disney Plus palvelun äänet on todellisuudessa tehty. Hamilton oli varmasti itsessään loistava, mutta itselleni ei nyt oikein tippunut. Suomitekstejä ei ollut, en tiedä olisiko auttanut. Tarina kuitenkin oli sellainen, että olisi vaatinut kaksi ja puoli tuntia todella keskittynyttä kuuntelua, samalla yrittäen nauttia musiikista. Ei oikein onnistunut tänään kumpikaan. Tarina oli liian raskas seurattava, ja musiikki ei aivan niin mukaansa tempaavaa kuin odotin. Odotin jotain ehkä hieman tunnetumpaa raitaa, nyt musiikki oli enemmänkin.. Musiikkia.. Sinällään kyllä siis ihan hieno, mutta ehkä väärä ajoitus.

Äänet sen sijaan, voi luoja!! Disney Plus jättää tämän jälkeen aivan sairaan kovat odotukset leffoihin, tämä nimittäin kuulosti todella mahtavalta. Musiikki kuulosti juuri siltä kuin toivoin, subbarit tikittivät kellon tarkkaa työtä ja jälleen kerran, ne buttkickerit, miten tulinkaan koskaan ilman niitä toimeen. Disney Plus on tänään kyllä antanut minulle ainakin aivan koko rahalla iloa, saapa nähdä mitä kaikkea vielä eteen tulee, mutta voitte ainakin olla varmoja, tämä ei ole viimeinen Disney Plus päivitys tässä blogissa. Ps. Nopealla vilkaisulla myös tekstitys on ruudulla oikealla paikallaan.

Making Waves

Tulipas tänään katsottua Yle Areenasta mielenkiintoinen dokumentti leffojen äänistä ja ennen kaikkea niiden historiasta. Vinkkiä tämän dokkarin katsomiseen sain seuraajaltani Instagramin puolella. Dokkari oli sikäli varsin mielenkiintoinen, että siinä lähdettiin aivan historian alusta alkuun ja kerrottiin paljon tarinaa siitä miten äänet ovat elokuviin tulleet ja miten se on vaikuttanut historiaa. Dokkari sisälsi itseasiassa itselleni todella paljon uutta tietoa, siitäkin huolimatta, että ääniin liittyviä dokkareita on tullut nähtyä ennenkin.

Dokkari oli tällä kertaa muutenkin erittäin laadukasta. Sisältöä käytiin läpi erittäin perusteellisesti ja dokkari antoi erittäin kattavia näkökulmia aiheeseen. Aivan tähän päivään ei päästy vaikka dokkari onkin varsin uusi (2019), mutta toisaalta Atmokseen liittyviä pienempiä dokkareita on tullut nähtyä muutenkin aika paljon. Dokkarissa kävi kuitenkin hyvin selkästi ilmi miten leffojen äänet syntyvät, ja kuin merkittävästä ja isosta prosessista on kyse.

Sen lisäksi, että dokkari herätti paljon ajatuksia, niin samalla se herätti intoa myös muutamaan hankintaan. Apocalypse Nyt on varmasti yksi sellainen elokuva, joka tulee jossain välissä hankittua, ensimmäisenä surround leffana tuo herätti todella paljon kiinnostusta. Dokkari myös itsessään sisälsi varsin paljon laadukkaita ääniä, mikä rehellisesti sanoen yllätti, Yle Arenasta kun kuitenkin puhutaan. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi tätä dokkaria kaikille, joita leffat vähääkään kiinnostaa. Itselleni totean edelleen tyytyväisenä, äänillä todellakin on suuri merkitys leffanautinnolle, sanoi muut sitten mitä vaan.

Blade Runner 2049

Blader Runnerit ovat itselleni olleet aina vähän sellaista harmaata aluetta. Rehellisesti sanottuna alkuperäinen ei oikein hirveästi napannut, joten odotuksen tämänkään osalta eivät ole koskaan olleet kovinkaan korkealla. Tämä vuonna 2017 ilmestynyt leffa tuli ensimmäisen kerran nähtyä heti kun se aikanaan tuli vuokralle, mutta silloin leffa tuli katsottua vaimon kanssa, joka tarkoittaa sitä, että äänet ovat jossain aivan muualla kuin kaakossa. Leffan ääniä on kuitenkin kehuttu niin paljon joka paikassa, että kyllähän tämä nyt piti sitten lopulta hankkia myös omaan hyllyyn UHD-versiona.

Leffa on pitkä, se kestä kaksi tuntia ja vielä 40 minuttia päälle. Leffan olisi voinut ehdottomasti tehdä mielestäni myös hieman lyhyemmäksi, sillä kyllä tämä nyt valitettavasti välillä meni hieman puuduttavan puolelle. En tiedä oli kyse sitten leffasta, tuoleista, ruoasta ennen leffaa vai mistä, mutta kyllä sitä taas tuli leffan alkupuolella hieman torkuttua. Tämä leffa tosi myös herätti joka kerta yhtä tehokkaasti, sen verran kuitenkin LFE-raitaan oli tällä kertaa panostettu.

Ja se tässä leffassa varmaan parasta olikin. Äänet olivat erittäin priimaa, joskin siitä huolimatta leffa oli erittäin nautinnollinen ja korvaystävällinen. Jos on paljon puhuttu viime aikoina jopa mediassa Tenetin äänistä, niin tässä sellaista jatkuvaa tulitusta ei ollut, vaan äänet tulivat kovaa silloin kuin piti ja sen jälkeen sai korvat taas vähän huilata. Sitten tosin kun mentiin niin mentiin kyllä laadukkaasti ja kovaa. Ei ole turhaan leffan ääniä kyllä kehuttu. Lisäksi kun leffassa koko äänikenttää ympäri huonetta osattiin käyttää hyväksi, oli kokemus aika mahtava.

Desibel X appi on saanut kivan uuden päivityksen!

Mikä sitten on suhteeni Blade Runneriin jatkossa? No, fani en varmasti ole vieläkään, mutta kyllä tämän ehkä voi joskus vielä katsoa uudelleenkin, en kuitenkaan jää mitenkään erityisesti sitä hetkeä nyt odottamaankaan. Leffa on hyvä ja paranee selkeästi loppua kohden, mutta jonkin verran pitkästyttävä fiilis siitä lopulta siitä huolimatta jää. Äänien puolesta tätä voisi hyvinkin katsoa uudelleen, mutta sitten tulee taas leffan pituus eteen. Parin tunnin leffana tämä menisi paljon paremmin. Monelle ehkä klassikko, minulle ei.

Santana

Olipas sitä hetki sitten mielenkiintoinen leffa ruudulla. Netflixistä illan ratoksi pienen etsinnän jälkeen löytyi leffa nimeltä Santana, Etelä-Amerikkalainen elokuva vuodelta 2020. Parhaiten tuota leffaa tosiaan kuvaa sana mielenkiintoinen. Toisaalta leffa oli varsin mukavaa toimintaa ja juonikin jotenkin toimi, vaikkakin joitakin isoja aukkoja siihen edelleen jäi. Saattoipa olla tosin nuo aukot ihan tarkoituksellakin jätetty, sillä sen verran kovasti jatko-osaakin tuossa lopussa vihjailtiin.

Leffassa riitti paljon toimintaa ja äänienkin osalta leffa oli aika kivaa kuunneltavaa. Tosin, äänienkin osalta leffa oli varsin mielenkiintoinen. Alapää leffassa oli erittäin hyvin hallussa, mutta sitten toisaalta taas taka ja sivu suuntaan ei leffassa hirveästi annettu. Jotenkin jäi leffasta yleisesti kovin stereomainen fiilis, eli ääntä tuli ja kovaa, mutta tilavaikutelmaa ei juurikaan ollut. Erittäin mielenkiintoisena yksityiskohtana äänien osalta oli lopussa pyörinyt svengaava länkkärimusiikki. Miksikäs ei, kyllähän se kohtaansa sopi, mutta toisaalta leffan kokonaisuuteen ei sitten juurikaan.

Erittäin hyvän leffan vastapainoksi leffaan mahtui muutakin ihmeellistä. Jotenkin leffa sujui varsin mukavasti, kunnes yhtäkkiä leffaa päätettiin ottaa mukaan noita, ja mustaa magiaa. Tämä kohta oli hieman vastaava kuin eiliset pallit, tässäkin leffassa tuli omaan mieleen sellainen pieni tauko, että mitähän hittoa täällä nyt tapahtuu. Tuolla magialla oli kai jotain oleellista tekemistä myös koko leffan lopun kanssa, mutta aivan täysin en sitä nyt kyllä tajunnut. Oliko vika sitten katsojassa vai leffassa, joku muu voi kertoa.

Sanotaanpa muuten vielä pari sanaa tuoleista. Tuoleihin olen edelleen aivan älyttömän tyytyväinen, mutta yksi asia on jälleen noussut esiin, ja tälläkin kertaa positiivisena. Mietin pitkään tuota keinonahkaa tuoleja suunnitellessani, mutta nyt fiilis alkaa kyllä olemaan se, että valinta oli 100% oikein, eikä vain ulkonäön, vaan sen eniten mietityttäneen asian suhteen, eli tuolit eivät kyllä hiosta paljastakaan ihoa vasten, vaan päin vastoin tuntuma on erittäin hyvä. Ja älkää pelätkö, en mä näissä alasti istu, mutta ilman pitkiä housuja useinkin.

Niin Paljon Rakkautta

Perjantai ilta ja taas aika etsiä Netflixistä jotain aavistuksen rauhallisempaa ja matalammilla äänillä kuunneltavaa. Tällä kertaa vuorossa oli Niin Paljon Rakkautta niminen Argenttiinalainen lefffa. Leffa on uutta tuotantoa vuodelta 2020 ja pääosassa Adrian Suar, jota kuvataan argenttiinalaisten romanttisten komedioiden kiintotähdeksi. Tällä kertaa näyttelijöissä ei itselleni ollut yhtään tuttua kasvoa, mutta ihan kivasti homma tuntui toimivan. Tosin, pallien leikkauskohdassa näytteleminen meni jotenkin hieman yli, ja sinällään varsin hyvä elokuva hieman lässähti.

Leffan lähtökohdissa oli todella todella paljon mahdollisuuksia ja leffan juonta rakennettiinkin erittäin hyvin. Leffan juoni oli kiinnostava ja vaati paljon keskittymistä, mutta sitten tekijöille on tapahtunut jotain. Onkohan tässä se klassinen, ”tehdäänpä tästä aiheesta joku leffa”-tyyppinen tapaus, eli lähtötilanne on selkeästi tiedossa, mutta ei oikein sitä mitä leffalta sitten oikeasti halutaan. Leffan juonessa oli potentiaalia kaikkeen. Leffasta olisi saanut helposti hyvän kauhuleffan murhaamalla järkyttävällä tavalla Ferron. Leffasta olisi saanut helposti hyvän komedian leikkaamalla Ferron pallit. Leffasta olisi myös saanut hyvän romanttisen komedian päättämällä leffan esimerkiksi kunnon kolmiosuhteeseen, mutta tällä kertaa ilmeisesti haettiin jotain aavistukseen vakavampaa ratkaisua ja leffan loppu oli oikea tylsyyden huipentumana.

Joo kyllähän tämä loppu varmaankin oli se kaikista luonnollisin, mutta silloin leffa olisi kannattanut viedä alusta loppuun samaa rataa. Pallien leikkaaminen ei todellakaan sopinut siihen kuvaan. Koko pallien leikkaamisen episodi oli niin huonosti näytelty että suunniteltu, että valitettavasti vei tällä kertaa pohjan koko hyvältä leffalta.

Leffan aihealue sinällään on hyvinkin mielenkiintoinen. Voisiko tuollainen suoritus ihan oikeasti olla ikinä mahdollinen? Pettämistä, salasuhteita ja kaksoisrooleja on kautta historia ollut vaikka kuinka, mutta 19-vuotta naimisissa ja lapsia toisaalla, ja samaan aikaan toinen perhe ja lapsia yhdeksän vuotta toisaalla on kyllä oltava jo maailman ennätys, jos siihen joku elävässä elämässä pystyy. Ei sinällään, Ferro hoisi kyllä elämäänsä aika tyylillä, vaikkakin itse leffan aikana toiminta tilanteessa oli myös aivan käsittämätöntä. Kuka esimerkiksi oli toisen vaimon kanssa samaan aikaan kaupassa kun soittaa toiselle.

No, mutta olipa kiva taas työviikon päälle joka tapauksessa istua leffan pariin ja ihan vaan olla. Tämän leffan suosituksista en nyt ole ihan varma, katsokaa ja tehkää omat tulkinnat, itse en nyt tästä leffasta kyllä kovinkaan korkeita pistetä anna.

Baby Driver

Baby Driver on tullut nähtyä ennenkin, en tosin oikein muista milloin. Joka tapauksessa kotona ja fiilis oli, että leffassa on ainakin varsin hyvät äänet. Tuo olikin se oleellisin syy tämän leffan ostamiseen myös fyysisenä versiona. Eikä tullut kyllä pettymystä tälläkään kertaa. Leffan Atmos-raita on todella loistavaa materiaalia, ihan jopa demomateriaaliksi asti. Leffassa on erittäin painavaa ammuskelua, samoin kuin kunnon revittelyä auton ratissakin. Leffassa sekä subbarit, että tuolit saivat kyllä pistää parastaan ja aivan jäätävän hyvältähän se taas kuulosti. Kaiken muun hyvän lisäksi myös koko repertuaaria käytettiin leffassa varsin hyvin, ääniä tuli sekä ylhäältä, että sivuilta ja takaa. Ääni myös liikkui leffassa erittäin hyvin ja esimerkiksi kohtaus ”päämajassa” jäi mieleen, kun Buddy käveli Baben luota huoneen taakse. Siisti kohtaus.

Leffa on vuodelta 2017 ja monella tapaa uniikki, mutta samalla sekoitus montaa muuta leffa muistuttava. Ansel Elgort Babena on loistava, ja ehdottomasti leffan tähti. Herra esittää nuora Babea vakuuttavasti ja missään vaiheessa ei ole kysymystäkään siitä etteikö herralla olisi homma hallussa. Casting on muutenkin varsin onnistunut, eikä muuta kai voi esimerkiksi Kevin Baconilta odottaakaan.

Juoni leffassa on hyvin suora ja selkeä, ei kuitenkaan missään vaiheessa tippaakaan pitkästyttävä. Juonenkäänteitä riittää sopivasti, ja leffa kyllä pystyy pitämään katsojan hyvin otteessaan, siitäkin huolimatta, että juonen käänteet eivät kovinkaan yllättäviä ole. Voiko tämän sitten katsoa vielä uudelleen, ehdottomasti, vaikka ei nyt ehkä kuitenkaan aivan heti. Voisiko tämän sitten näyttää demona jollekin kaverille, ehdottomasti.