Plan De Fuga

Here we go again, ja loistavien Espanjalaisten leffojen sarja jatkuu jälleen. Tänään leffana Plan De Fuga, joka kertoo poliisista, pankkiryöstöstä, rikollisista ja kaikkien näiden sekoituksesta. En ollut alkuun lainkaan varma mistä tässä leffassa on kyse, mutta loppujen lopuksi erittäin hyvä, mielenkiintoinen ja laadukas leffa jälleen kerran.

Näyttelijät olivat tässäkin leffassa erittäin hyviä ja nyt pitää jo sanoa, että ns. tuttujakin kasvoja sieltä jo tuli tunnistettua. En tiedä kuinka suuri tähti Javier Gutierrez on omassa kotimaassaan, mutta herra veti jälleen kerran todella loistavan roolin tässäkin elokuvassa, eikä jäänyt Alain Hernandez yhtään sen hassummaksi. Jotenkin edelleen yllättää suuresti, miten hyviä ja laadukkaita nämä Espanajalaiset leffat yksi toisensa jälkeen ovat.

Leffan juoni oli mielenkiintoinen ja hieman Oceans henkinen, vaikka leffa ei nyt muuten lainkaan Oceania muistuttanutkaan, vaan oli enemmänkin toimintaleffaan kallistuva. Leffassa oli selkeästi juoni, mutta lisäksi toimintaa oli sopivasti. Pitää näin jälkikäteen myös todeta, että juonenkäänteet ja loppuratkaisu pääsi yllättämään erittäin positiivisesti, en olisi tuota loppua itse ajatellut. Lisäksi äänien ja kuvan puolesta tämäkin leffa toimi hyvin, toisin tässä vuonna 2016 valmistuneessa leffassa ei Atmosta nähty. Leffa oli niin mielenkiintoinen, että meinasi jopa kuvat unohtua leffan aikana ottaa, joten kuvamateriaali on tällä kertaa leffan hyvin loppuosasta.

Viimeinen Juoksuhauta

Musta alkaa kohta ihan oikeasti tulla Espanjalaisten elokuvien fani. Tänään vuorossa oli Viimeinen Juoksuhauta-niminen elokuva vuodelta 2019 ja jälleen kerran erittäin hyvä elokuvakokemus moneltakin kantilta. Leffa löytyy Netflixistä ja kertoo Espanjan sisällissodan aikaisista tapahtumista. Mies joutuu vastapuolen vainoamaksi ja yrittää karata. Suunnitelma onnistuu osittain, mutta lopulta mies päätyy tyttöystävänsä piilottelemaksi taloonsa. Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tällaisessa tilanteessa voi tuoda eteen, mutta kukaan tuskin ajatteli, että tämä piilottelu kestäisi yli kolmekymmentä vuotta!

Elokuva on pitkä, se kestää yli kaksi ja puoli tuntia. Leffaa voisi hyvin pitää pitkästyttävänä, ja sellaisena moni sitä varmasti saattaa pitää. Leffan tapahtumat tapahtuvat hyvinkin pienessä piirissä, eli miljöönä on oikeastaan ainostaan yksi asunto, vaikkakin tila vaihtuu elokuvan alussa yhdestä talosta toiseen. Siitäkin huolimatta, tai oikeastaan sen vuoksi, että tuossa leffan aikana aikamatkataan yli kolmekymmentä vuotta, leffa tuntuu kuitenkin varsin sujuvalta. Leffassa ei ole juurikaan mitään toimintaa, mutta siinä tapahtuu silti koko ajan, ja juonta kuljetetaan määrätietoisesti koko ajan eteenpäin. Loppua, tuskin kukaan osaa varsinaisesti missään vaiheessa arvata, vaikka en nyt tarkoita, että mikään varsinainen jymy-yllätys olisikaan.

Leffa perustuu enemmän ja vähemmän tosi tarinaan, tai ainakin näitä piilotteluja on aikanaan ollut. Jälleen kerran tarina on varsin uskomaton, mutta kuitenkin hyvin koskettava ja maanläheinen. Se mitä en täysin tässä elokuvassa ymmärrä on se, että vaikka tavallaan perhe on ollut koko ajan elämässä läsnä ja sikäli ei puhuta täydellisestä eristyksestä, niin miten kukaan voisi tuollaisen elämän jälkeen olla tippaakaan järjissään. Kyllähän Higiniosta näkee, että mies ei ole normaalia elämää elänyt, mutta siitäkin huolimatta elokuva antaa ymmärtää, että mies on edelleen varsin järjissään, jos ulkonaliikkumisenpelkoa ei oteta huomioon. Rakkaus on kuitenkin ihmeellinen asia, ja jollain keinolla Rosa ja Higinio pysyvät yhdessä varmasti elämänsä loppuun asti.

Äänien puolesta pienoinen yllätys oli, että leffa oli Atmos, mutta hyvä niin, sillä elokuvan äänet olivat todella laadukkaat monellakin tapaa. Higinion väijyessä piilopaikoissaan ääniä käytettiin todella mageasti ja autenttisesti. Jotenkin tuli jokaisesta kohtauksesta fiilis kuin olisi itse elokuvassa mukana, ja siitähän tässä koko hommassa on kysymys. Äänissä oli oikeissa kohdissa todella paljon dynaamisuutta, ja etenkin muutamat laukaukset ja ovien hakkaamiset tuntuivat todella magealta. Toisaalta ehdottomasti parasta antia oli äänien kohdistamiset tilassa. Ääni liikkui ja kuului juuri sieltä mistä piti, ja kaikki kaiuttimet olivat upeasti läsnä ja aktiivisena.

Kuvanlaatu oli 4k, mutta se ei siltä valitettavasti täysin tuntunut. Ei sinällään, että pitää ymmärtää myös elokuvan aikakausi ja autenttisuus. Elokuvan tapahtumat kuitenkin sijoittuivat kauas historiaan ja elokuvassa varmasti kunnioitettiin aikakautta, ja täytyy myöntää, että elokuva oli silti erittäin hyvin tehty myös kuvanlaadun taholta. Pitää muistaa, että 4k ei aina tarkoita Gemini Manin kaltaista ultrakirkasta ja yksityiskohtaista kuvaa, vaan se voi olla myös jotain muuta.

Jälleen kerran siis Espanjalainen laatuelokuva ja onnekseni voin todeta Netflixin ja tämän harrastuksen laajentaneen omaa elokuvakenttääni todella paljon. On hienoa kun löytää elokuvia, joita ei ole voinut ikinä uskoa edes katsovansa, mutta niiden parista löytyy helmiä yksi toisensa perään. Hyviä leffahetkiä Koronan keskelle siis kaikille, vaikka tämän leffan parissa.

The Morning Show

Aloittelin Apple TV+ palvelussa The Morning Showta muutamia viikkoja sitten, mutta vasta nyt kun sain tuon vuoden ilmaisen kokeilun, niin pääsin kunnolla sarjan pariin. Sarjan alku oli todella todella mielenkiintoinen, mutta viimeisiä jaksoja kohden sarja alkoi jotenkin hieman puuduttamaan. Joo, kyllähän siinä rakennettiin huolella loppuhuipennusta, mutta sekin mielestäni jotenkin painui hieman kasaan. Fiilis olisi se, että yritystä oli paljon, ajoittain jopa hieman liikaakin. No, eipähän tarvitse paljon arpoa, että onko tähän jatkoa tulossa myöhemmin.

Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä sarja ja toki hyvinkin paljon ns. ajankohtaista asiaa, vaikkakin tämä meetoo homma onkin jo jäänyt hieman taka-alalle. Eikä pahemmin myöskään haitannut, että sarjassa pyörittiin lähinnä tutuissa New Yorkin maisemissa. Kutenkin uuden palvelun lanseeraukseen aina kuuluu, niin sarjaan oli saatu rekrytoitua hyvinkin korkean tason näyttelijöitä kuten Jennifer Aniston, Reese Witherspoon ja Steve Carrell. Steve Carrell herättää paljon ajatuksia, erittäin hyvä näyttelijä, mutta kuin kaksoisolento hyvästä ystävästäni ja entisestä valmentajastani. Näyttelijät ovat muutenkin sarjassa varsin hyvää tasoa ja kaikesta näkee, että tähän sarjaan on todellakin panostettu aika paljon. Ei ole varsinaisesti kovinkaan suuri yllätys, että sarja on saanut myös palkintoja.

Apple TV+ palvelusta pitää kommentoida sen verran, että kaikki tuntuu toimivan varsin hyvin. Palveluhan sinällään on hyvinkin Netflixin kaltainen, mitään suuria yllätyksiä ei siltä osin ole tullut. Kuvanlaatu on priimaa ja äänet erittäin hyvät, tässäkin sarjassa jopa Dolby Atmos, vaikka sille ei nyt mitään varsinaista tarvetta ollutkaan. Odotan suurella mielenkiinnolla kun pääsen taas jatkamaan katselua seuraavaksi (myös jo aloitetun) The See sarjan kanssa, jossa äänet sitten ovatkin aivan eri tasolla sisällön puolesta.

Bad Times at the EL Royale

Ostin Bad times at the EL Royale leffan muutamia viikkoja sitten Torista ja se on odotellut hyllyssä, koska ”olen sen nähnyt”, eikä viitsi sitä nyt heti katsoa uudelleen. No, joskus käy näinkin, eli enpä ollut tätä leffaa kuitenkaan ennen nähnyt, ja kaiken lisäksi leffa oli erittäin positiivinen yllätys moneltakin osalta.

Ensimmäinen suuri yllätys tuli heti leffan löydettyä tiensä soittimeen. Olen tätä leffaa useammankin kerran hyllyssä katsellut ja harmitellut miksi 4k-levyssä ei ole Atmos-raitaa. Levyn kansissa ei missään kohdassa mainita Atmosta, mutta yllätys yllätys, leffassa sitten olikin lopulta myös Atmos-raita. Ja hyvä niin, leffan ääniraita oli erittäin hyvä, vaikkakaan mitään erityistä leffassa ei sen puolesta tapahtunutkaan. Muutaman kerran pelästyin todella paljon ja ukkoset, vesisateet ym kuulostivat kyllä todella hyvältä. Osa tekijä tässä saattoi olla pieni kikkailu eilen illalla Diracin kanssa. Ensinnäkin latasin konelle uuden version Dirac Livestä ja sen jälkeen muokkasin Room Curvia hieman enemmän Harman Target Curven mukaiseksi. Hieman siis lisää bassoa ennen kaikkea mid-bass aluelle, ja se todellakin toimi. Lisäksi nostin Cross-overin 80hz:stä 100hz:iin. Mitään mittauksia en nyt tehnyt, vaan toimin ihan mutulla ja korvakuulolla.

Itse leffasta tuli hieman mieleen Quentin Tarantiino, mutta herralla ei tämän leffan kanssa ollut mitään tekemistä. Leffa oli myös jotenkin aavistuksen selkeämpi ja suoraviivaisempi kuin Tarantiinon leffat. Tässäkin leffassa pompittiin hieman ajassa eteen ja taakse, mutta lopulta kokonaisuus rakentui varsin selkeäksi kokonaisuudeksi. Näyttelijätyö tässä ei mitenkään loistanut, mutta eipä tässä mitään ärsyttävää tai heikkoakaan varsinaisesti ollut. Jotenkin vaan tuntui, että aavistuksen luonnetta siitä jäi puuttumaan.

Leffa oli varsin pitkä, lähes kaksi ja puoli tuntia. Rehellisyyden nimissä, otin tämän leffan aikana päikkärit, mutta se ei varsinaisesti kyllä ollut tämän leffan syytä. Leffa ei nukuttanut, vaan oli pitkästä kestostaan huolimatta varsin suoraviivainen ja hyvin etenevä. Juoni ei noussut mitenkään klassikkojen joukkoon, vaan leffaa kannatteli enemmänkin se, että leffa oli varsin hyvin tehty. Tästä leffasta jäi varsin paljon hyviä ajatuksia mieleen, ja tämänhän voisi kyllä joskus jopa katsoa vielä uudelleenkin.

Miracle in cell no. 7

Kerrotaan heti tähän alkuun, että tämä leffa menee suoraan Top-listalle, ehkäpä paras leffa, jonka olen vuonna 2020 nähnyt. MUTTA, jos nyt juokset nopeasti tätä leffaa katsomaan, niin pidä huolta, että katsot nimenomaan tämän Turkkilaisen version elokuvasta, ei Korealaista. Korealainenkin voi olla ihan hyvä, mutta Youtube trailerin perusteella ei mitään tähän Turkkilaiseen versioon verrattavaa.

Leffan lähtökohta ei ehkä kerro koko totuutta elokuvasta, mutta toki sekin on varsin mielenkiintoinen. Henkisesti lapsen tasolla oleva isä joutuu syyttömänä vankilaan, ja vankilassa ollessaan miehellä on vain yksi tarkoitus, nähdä jälleen tytärtään. Kuulostaa rankalta, mutta toisaalta kun ajatellaan missä maassa ollaan, ja kun kyseessä on täysin puolustuskyvytön ihminen, niin tragedia voi olla elämääkin suurempi. Leffan tarinaa rakennetaan todellakin mestarillisesti ja sekä Memo että Ova myyvät itsensä katsojan sydämeen todella syvälle. Näyttelijä työ molemmissa rooleissa on erittäin upea katsottavaa, etenkin Aras Bulut iynemlin roolisuoritus Memona olisi ansainnut vaikka Oscarin.

Leffa on todella koskettava, ja kun sanon todella koskettava, tarkoitan, että kyyneleet valuivat silmäkulmista useaan kertaan leffan mittaan. Leffan tarina ja tunnelma ovat niin koskettavia, että katsoja naulataan tuoliin niin ettei ylös meinaa päästä. Ja tässä vaiheessa pitää muistuttaa, että vaikka tätä leffaa jossain mainostetaan komediana, niin ainakaan tällä versiolla ei ole mitään tekemistä komedian kanssa. Tarina on itse asiassa jopa niin koskettava ja käsin kosketeltava, että piti oikein tarkistaa leffan jälkeen, että onko kyseessä todellinen tarina. Ilmeisesti ei, mutta olisi hyvinkin voinut olla. Tämä leffa kuitenkin hyvä osoitus siitä, että vaikka elämä onkin usein tarua ihmeellisempää, niin myös loistavalla käsikirjoituksella ja upealla toteutuksella voidaan saada upea elokuva aikaan.

Mutta, jatketaan leffan kehumista vielä hetki. Juuri kun leffa oli päättymässä ja kyyneleet valuivat pitkin poskia, tulee leffassa vielä Steve Jobs tyyppinen One more thing hetki. Tämä juonenkäänne yllättää minut täysin ja nostaa tämän leffan lopulliseen loistoonsa. Tapojeni mukaan en siitä kerro tässä sen enempää, mutta voin sanoa, että tätä en nähnyt tulevan. Jos leffa ei muuten kiinnosta, niin pelkästään tämän mahtavan lopun vuoksi tämä leffa kannattaa ehdottomasti katsoa. Jos tässä vaiheessa löytyy vielä kuivin silmin olevia katsojia, niin käsi ylös nyt! Isoin opetus tässä leffassa kuitenkin oli jälleen kerran se, että vaikka koko maailma ympärillä olisi kuinka rikki ja epäoikeudenmukainen, niin siitäkin huolimatta yksittäisiä ihmisiä valtavan sydämen kanssa löytyy silti joka paikasta aina.

Myös äänet leffassa olivat varsin hyvät, etenkin musiikilla tuettiin leffan tapahtumia erittäin upeasti. Muutenkin elokuvan tunnelma oli erittäin hyvä ja kokosi elokuvan juonen ja äänet upeasti yhteen. Leffan äänissä oli hyvin paljon hyviä tasoja, Arcam teki jälleen raidan kanssa loistavaa työtä. Tässäkin pitää edelleen mainita, että etukanavat todellakin ovat saaneet aivan uutta elämää, ja vaikka porttien sulkemisella taitaa olla enemmän tekemistä alapään kanssa, niin siitäkin huolimatta myös ylärekisteri kuulostaa todella kirkkaalta. Aivan kuin olisi vaihtanut koko kaiuttimet. Ja tosiaan en väitä että kaikki johtuu porttien sulkemisesta, vaan myös uusien tuolien tulolla (kuuntelupaikan sijainti) on myös paljon tekemistä asian kanssa. Etenkin tuo tuolien myötä tullut korkeus pään yläpuolelle tuntuu.

Jos nyt vielä mietit mitä seuraavaksi katsoisi, niin suosittelen kaivamaan tämän leffan Netflixistä esiin. Toki kaikilla on oma leffamakunsa, mutta itselleni tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin. Erittäin surullinen elokuva, joka kuitenkin lopulta jätti onnen kyyneleet poskille.

Jack Reacher

Jack Reacher on ollut pitkään mielissä, mutta jotenkin sen katsominen nyt vaan on jäänyt. Jostain kumman syystä tuo leffa tuli tänään jälleen ajatuksiin ja sen jälkeen päätin tsekata löytyisikö tuota Netflixistä. Ensimmäinen osa löytyi, joten päätin pyöräyttää tuon ruudulle. Olin itse asiassa lähellä katsoa suoraan myös tuon toisenkin osan, mutta tutkailtuani hieman vaihtoehtoja, totesin, että tuon leffan saa Ebaystä noin samalla hinnalla kuin Itunesista, joten vuokrauksen tai digitaalisen version sijaan päätin laittaa tuon tilaukseen. Odotukset erittäin korkealla tuon suhteen, sekä tämän ensimmäisen osan vuoksi, että toisen osan trailer perusteella. Jep, ja molemmat siis on ennenkin toki nähty.

Se, että tämä ensimmäinen osa on nähty aikaisemmin, ei tällä kertaa haitannut kyllä yhtään. Leffassa oli osia, jotka olivat muistissa, mutta toisaalta niin vähän, että tuntui kuin olisin leffaa katsonut vasta ensimmäistä kertaa. Leffa oli äärimmäisen hyvä ja viihdyttävä. Toimintaa riitti, mutta toisaalta leffan ideana oli enemmän muu kuin varsinainen toiminta. Pitää myös todeta, että vaikka Tom Cruise onkin ikuinen Mission Impossible, niin tässä leffassa pystyi jonkin verran etäisyyttä tuohon sarjaan ottamaan. Ei silti, kyllähän Tom Cruise silti on aina Tom Cruise, eli herran olemuksen ja tyylin kyllä tunnistaa, eikä tuosta persoonasta kovinkaan helpolla enää saa mitään täysin uniikkia roolia.

Leffassa äänet olivat aikansa huomioiden varsin hyvät, vaikkakin toki vain 5.1 raita olikin. Huomasin tosin leffan aikana sellaisen, että äänenvoimakkuutta piti säätää aika paljon kovemmalle kuin aikaisemmin, jos edellisellä kalibroinnilla kuunneltiin yleensä noin 70-75db välillä, nyt Arcamia piti vääntää aina 80db asti, jotta äänentaso oli hyvä. En ole aivan varma mistä tuo johtuu, mutta olisikohan näillä etukanavien Klipschien porttin sulkemisella jotain tekemistä tämän asian kanssa? Joka tapauksessa mikä ikinä syynä sitten onkin, niin tällä hetkellä etukanavat kuulostavat paremmilta kuin koskaan. Surroundien ja Atmoksien tasoon tarvitaan vielä lisää materiaalia, tosin sivukanavat ainakin toimivat jo tälläkin hetkellä ja 5.1 materiaalilla erittäin hyvin.

Angry Birds

Illan päätteksi piti laittaa tuolit vielä hieman vaativampaan testiin ja kutsua perheen pienimmät leffan pariin. Leffana tänään Angry Birds 1 joka itsellänikin oli vielä näkemättä, mutta ehdottomasti ollut joskus nähtävien listalla. En oikein tiedä miksi leffa on tullut aina kierrettyä, mutta leffan Atmos-äänet ovat aina kovasti kiinnostaneet, ja ennen kaikkea kakkos osan Imax Enhanced äänet. Päädyin näiden leffojen osalta hankkimaan molemmat leffat pakettina Itunesista, ja äänet molemmissa nyt siis Atmos. Tänään tosin tuo ensimmäinen leffa tuli katsottua lasten kanssa suomenkielisenä, jolloin Atmos äänet vaihtuivat 5.1 ääniin. Yksi iso syy tämä leffa olikin ostaa eikä vuokrata (hinnassakaan ei juuri eroa) oli se, että voisin tämän leffan Atmos raitaa vähintäänkin testailla yksikseni jossain vaiheessa.

Leffan äänet olivat ihan kivat, mutta toki lasten kanssa mentiin hieman matalammilla äänillä muutenkin. Ehdottomasti hyvin potentiaalinen leffa hyvälle Atmos-raidalle, joten katsotaan, jos tämä tuli katsottua joskus ihan kokonaankin. Leffa itsessään oli erittäin positiivinen yllätys, ja voin jopa väittää tykänneeni. Näitä kunnon animaatioita on nykyään tullut katsottua jonkin verran vähemmän kuin nuorempana, mutta varsin hyvin tämäkin leffa taas toimi. Näissä leffoissa on yleensä todella hyvät äänet, ja osassa juonikin toimii erittäin hyvin. Onneksi molemmat lapsetkin alkavat jo olla siinä iässä, että aivan pikkulasten leffoja ei tarvitse aina valita.

Mitä vihaisista linnuista sitten jäi lopulta käteen? Ensinnäkin leffa noudatti varsin mallikkaasti klassikkopelin ideaa ja paljon muistoja omistakin lukuisista tunneista tuon pelin parissa tuli mieleen. Leffa ei kuitenkaan ollut liian peliin sidottu, vaan leffasta oli saatu todella hyvä kokonaisuus juuria unohtamatta. Toisaalta, leffasta ei myöskään jäänyt tippaakaan väkisin väännetty ja tuotteistettu maku, vaan leffa todellakin otti paikkansa ja oli oikeutettu. Leffa jopa toi Angry Birds muistot niin hyvin pintaan, että pitihän tuo pelikin kännykästä taas vaihteeksi kaivaa esiin. En todellakaan muista koska sitä on viimeksi tullut pelattua, ainakin siitä oli jo tullut toinenkin versio joka piti ensin ladata.

Ainiin, ja juniorit tykkäsivät leffasta myös, samoin kuin uusista tuoleista. Parasta varmaankin tuoleissa oli nuo hienot lentokoneen pöydät, johon kaikki herkut sai mahtumaan mukavasti nenän eteen. Toinenkin osa tulee varmasti piakkoin katsottua, aikaahan tässä nyt on katsoa vaikka kuinka. Laatuaikaa siis lasten kanssa. Suosittelen, etenkin näin haastavina korona aikoina.

The Banker

Jokusen kerran on tullut testattua jo aikaisemmin Apple TV+ palvelua, mutta nyt sain tuossa juuri ilmaisen vuoden kokeiluun. Aikaisemmin palvelussa on tullut tutustuttua lähinnä vain kahteen sarjaan, eli Morning Show:un ja See-sarjaan. Molemmat jäivät pariin ensimmäiseen jaksoon, johtuen siitä, että on ollut tuosta palvelusta vielä valmis maksamaan, vaikkakin tuo noin vitosen hinta ei niin paha periaatteessa olekaan. Palvelussa on kuitenkin yksi iso puute verrattuna Netflixiin, eli se, että palveluun ei kuulu ”ilmaisia” elokuvia. Palvelun ideana ilmeisesti on jatkossa Netflixin tapaan tuottaa palveluun ns. omia elokuvia, ja nyt sellainen oli tuonne palveluun juuri sopivasti yllätyksekseni tullut.

The Banker on tosi tapahtumiin perustuva elokuva kahdesta tummaihoisesta herrasmiehestä, jotka ovat valmiita laittamaan jalkansa valkoihoisten varpaille, ja painamaan oikein kovaa. Kaikki alkaa kiinteistökaupoista, joilla on tarkoitus talo kerrallaan vallata asuinsijaa tummaihoisille asukeille. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja bisnekset alkavat laajeta hallitsemattomasti. Vaikka lopussa odottaakin vääjäämätön romahdus, leffan loppu on kuitenkin varsin iloinen ja saa hymyn huulille.

Leffa on loppujen lopuksi aika leppoisaa katsottavaa, ja vaikka aika kuluukin kuin siivillä, niin ajoittaista kyllästymistä ei voi mitenkään välttää. Leffa on hyvä, ja ehdottomasti leffa joka kannattaa katsoa, sitä en yritä tässä kieltää. Jotenkin verrattuna moneen muuhun vastaavaan elokuvaan verrattuna juoni ei vaan kannata aivan yhtä koukuttavasti kuin monessa muussa leffassa. Toisaalta, ei tämä leffa kyllä anna tilaa kännykänkään tuijoitteluun, eli kyllä koko leffan ajan pitää silmät pitää ruudussa. Jotenkin kaksijakoinen olo, toisaalta erittäin positiiviset fiilikset, toisaalta se jokin puuttuu.

Tämä leffa tuli lähes kokonaan katsottua uusilta penkeiltä, ja varsin hyvä fiilis niistä jäi. Tuolit ovat hinta-laatusuhteeltaan täysin ylivertaiset, mutta eivät ne varmasti mukavuudessa viiden tonnin Valencioita olisi voittanut. Pitkä elokuvan parissa tyyny oli pakko laittaa niskan taakse, seuraava projekti voisinkin olla säädettävät niskatuet (liikkuvat jo ylös ja alas, vielä kun saisi käännettyä myös eteen päin). Sellaisia oikeastaan tänään jo mietinkin, mutta ihan ei vielä olla toteutusvaiheessa. Muuten tuoleissa oli varsin mukava istua, siitäkin huolimatta, että niissä ei pahemmin mahdu pyörimään (vaihtamaan asentoa), jota yleensä joudun leffan aikana aika usein tekemään.

Äänien osalta leffa ei luonnollisestikaan hirveästi tarjonnut, vaikka Atmos elokuva olikin. Ei sinällään, että äänissä olisi mitään vikaa ollut. mutta ääniltään siis varsin rauhallista materiaalia tämäkin. Tässäkin tuli pikaisesti testattua myös takariviä, ja aika samat fiilikset edelleen kun eilenkin. Takarivilläkin äänet toimii, surroundit ja atmokset varsin aktiivisia. Kuvasta pitää sen verran todeta, että jos pari päivää kuva tuntui kovin suurelta, niin tänään siihen oli jo aika hyvin tottunut. Toistan itseäni, ennen lopullista tuomiota tarvitaan vielä parempaa äänimateriaalia kehiin.

Koti – Hogar

Juuri julkaistu Espanjalainen elokuva Hogar, Suomalaisittain Koti, osui tänään ensimmäisenä silmään avatessani Netflixin. Viime päivät ovat olleet leffahuoneen parissa todella kiireisiä, joten tänään oli pakko vihdoin päästä jo katsomaankin jotain. Hogar vaikutti heti todella kiinnostavalta, ja muutenkin kokemukset näistä Netflixin eurooppalaisista leffoista ovat olleet sen verran hyviä, että uskalsin tarttua syöttiin pahemmin miettimättä. Eipä tuottanut eurooppalainen leffa tälläkään kertaa pettymystä, vaan kyseessä oli erittäin mielenkiintoinen ja erilainen elokuva.

Ensimmäiseksi on tästä leffasta todettava se, että jos Anthony Hopkins jonain päivänä tarvitsee sijaisnäyttelijää, niin Javier Gutierres voi tuon homman hoitaa ilman pienintäkään ongelmaa. Eikä kyse siis ole pelkästään miehen ulkonäöstä, vaan miehen aivan koko olemus, näytteleminen ja itsevarmuus loistavat samoin kuin Hopkinssilla. Jopa tämän leffaan rooli on aivan kuin perinteistä Hopkinssia, ja tämän elokuvan jenkki versiossa Hopkins olisi varmasti ollut pääosissa. Roolitukset ja näytteleminen muutenkin toimivat varsin hyvin, elokuva oli hyvinkin luonteva ja helppo katsella.

Uudet tuolit valmiina ja kohteessa.

Tykkäsin myös leffan juonesta. Leffa juoni oli hyvinkin erilainen, enkä muista vastaavaa nähneeni. Elokuvassa oli jonkin verran väkivaltaa ja kuolemia, mutta siitä huolimatta leffan tempo oli erittäin rauhallinen ( ei missään nimessä liian). Leffa ei siis todellakaan ollut pitkävetinen, vaan juonta vietiin koko ajan määrätietoisesti ja hallitusti eteenpäin. Leffassa oli myös muutama kerros, jotka kuitenkin lopulta nivoutuivat todella hyvin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Mikä tuon miehen perimmäinen tarkoitus sitten oli, varmaankin vain saada kotinsa (elämänsä) takaisin, hinnalla millä hyvänsä. Hyvä leffa, kannattaa tsekata.

Säätönapit, juomateline, käsinoja/säilytyskotelo/pöytä

Viime päivät ovat siis olleet leffahuoneen, tai ehkä paremminkin uusien tuolien parissa varsin kiireisiä. Tuolien päällysteet on nyt pesty, ja tuolit tuunattu muutenkin aivan uuteen uskoon. Tuolit saatiin eilen kannettua sisään ja viimeisetkin osat laitettua paikalleen. Tuoleista tuli itse asiassa paljon paremmat kuin osasin edes toivoa. Tuolien kankaat ovat erittäin laadukasta materiaalia, ja näin pestynä näyttävät kuin uudelta. Muista pinnoista tuli uusittua tai pinnoitettua oikeastaan kaikki muu, eli tuolit eivät varsinaisesti näytä enää aivan niin lentokoneen tuoleilta. Alkuperäisistä tuoleista on myös revitty irti aika lailla kaikki mahdollinen (ylimääräinen) ja painokin siis putosi jonkin verran. Penkit kuitenkin seisovat edelleen tukevasti omilla jaloillaan, joten minkäänlaisia virityksiä ei siihen tarvinnut keksiä.

Tuolien valmistamisen lisäksi paljon mietittävää on aiheuttanut viime päivinä niiden sovittaminen huoneeseen, ja ennen kaikkea äänien kalibrointi. Jos olisin pitänyt vanhat tuolit samoilla paikoilla, olisivat nämä uudet tuolit päätyneet aivan liian lähelle skriiniä. Päätin siis puskea vanhat tuolit niin kauaksi taakse kuin mahdollista ja uudet tuolit ovat nyt sivusurroundien kohdilla. Sivusurroundien osalta nuo tuolit ovat nyt siis ns. sweet spotissa, mutta kaikki ei kuitenkaan ole niin yksikertaista kahden rivin kanssa. Skriini on edelleen aavistuksen suuri näin läheltä katsottavaksi, mutta uskon, että siihen kyllä tottuu, jos tuo paikka nyt sitten päätyy pääkatselupaikaksi. Diracin kalibroinnin ja subbarit joka tapauksessa kalibroin tänään tuolle paikalle optimaaliseksi, ihan sitten vaikka vaan kokeilun vuoksi. Etu Atmokset ovat suoraan pään yläpuolella, taka-atmokset aavistuksen takana. Vastaavasti taas vanhat tuolit ovat suoraan taka-atmoksien alla, jotenkin nekin vielä ihan siedettävässä paikassa. Kerrattakoon siis tässä vaiheessa, että Atmokset eivät ole mihinkään siirtymässä, niille on reijät katossa.

Kahden rivin kanssa joudutaan siis tekemään hieman enemmän kompromissejä, mutta toistaiseksi se ei vielä ainakaan haittaa. Kalibroinnit sain varsin kivasti tehtyä, ja eturivin kuuntelupaikka kuulostaa todella hyvältä. Erityismaininta tässä kohtaa pitää antaa sille, että jos jotain olen huoneeseen kaivannut, on se ollut lisää korkeutta (lisää ilmaa pään ja katon väliin), jota näiden tuolien kanssa tuli paljon lisää. Vaikka tämä Hogar ei ollut Atmos-leffa, tai muutenkaan välttämättä mikään äänien mestariteos, niin tuon ilman olemassaolon huomasi jo hyvin. Äänet kuulostivat varsin hyviltä jo tässä, vaikkakin huoneen takaosaan jää aika paljon tilaa. Sen huomaa, mutta ei välttämättä huonossa mielessä. Toisaalta, se mikä yllätti sitten todella positiivisesti oli se, että vaikka laitteet on nyt kalibroitu eturivin mukaan, takarivissä äänet kuulostavat todella hyvältä. En tiedä johtuuko siitä, että taka ja surround osasto on nyt hieman ”hottina” suhteessa tähän paikkaan, mutta ehkä se kertoo siitä, että näitä olisi voinut aikaisemminkin laittaa hieman kovemmalle. Takasurroundit päätin myös samalla nostaa astetta ylemmäs, mutta tiltata ne hieman alaspäin. Tämä lähinnä sen vuoksi, että eturivin äänet eivät jäisi takarivin isojen penkkien taakse.

Bassot kalibroituna eturiviin

Toinen asia mitä tällä viikolla on myös tehty on eturivin kaiuttimien porttien tukkiminen. Tuon tulokset huomasi aivan selkeästi mittaillessa kaiuttimien vasteita REW:in kanssa. Vasteet tasaantuivat aivan selkeästi, joten päätin ehdottomasti jättää nuo suljetuiksi. Myös Dirac näytti samaa tulosta, joten uskon, että tuon säädön kanssa saan huoneen bassot entistäkin paremmin kuntoon. Huone kuulosti kyllä erittäin mielenkiintoisen raikkaalta, nyt tosin vaaditaan parempaa materiaalia (äänien puolesta), jotta todelliset fiilikset voi kertoa.

Punaisella FR ja FL ennen porttien sulkemista ja sinisellä suljettuina. (Small asetus)

Lost Girls ja asiaa tuoleista

Pienen tauon jälkeen taas takaisin leffojen ja ennen kaikkea leffahuoneen parissa. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, että asia olisi unohtunut tai että uusia ideoita ei pienen tauon aikana olisi tullut mietittyä. Kaiken tämän Corona meiningin keskellä pieni tauko arjesta kuitenkin teki todella hyvää, ja nyt on taas kiva olla takaisin kotona.

Lomalla ehti jälleen katsomaan jonkin verran Youtubea ja vastaavasti muutenkin miettimään asioita. Yksi asia, jota tuli erityisesti mietittyä oli etuseinän basso-ongelma. Ajatuksen pohjana oli lähinnä tällä kertaa se, että miten Klipsch RP-280F:ien takana olevien porttien sulkeminen vaikuttaisi ääniin ja olisiko siitä jotain haittaa. Dirac:han tällä hetkellä näyttää aika pahoja ongelmia juuri pääkaiuttimien basson toistossa, ja luulen, että ongelman saattavat johtua isosti siitä, että äänet poukkoilevat takaseinästä takaisin eteen aiheuttaen ongelmia. Voisiko tätä siis parantaa vähentämällä taaksepäin suuntautuvia ääniä? Joo, kyllä etuseinä on dumpattu, mutta siitäkin huolimatta kaiuttimet ovat niin lähellä seinää, että tällä saattaa olla vaikutusta. Porttien sulkemiseen en netistä mitään varsinaista kieltoa löytänyt, lähinnä vain kannustusta yrittämään. Tätä en ole vielä kuitenkaan ehtinyt testaamaan, sillä työn alla on ollut jotain aivan muuta.

Tuolit siinä kunnossa kun ne minulle saapuivat

Nimittäin tuolit. Tuolit ovat olleet pitkään mietinnässä ja mietinnässä on ollut ennen kaikkea se, että miten tuohon huoneeseen saisi koko perheen mahtumaan kerralla. Selvittelin tuossa ennen lomaa mitä mahtaisi maksaa todellisten tuolien ferrarin eli Valencian Tuscany tuolien tilaaminen Suomeen, ja olisiko se edes mahdollista. Ennen kaikkea kiinnosti tuo XL malli, mutta tuolien tilaaminen testaamatta on sama kuin tilaisi netistä kenkiä, eli täysin hakuammuntaa. Sain heiltä lopulta myös tarjouksen, joka oli noin 5500 dollaria yhdestä Tuscany XL parituolista ja yhdestä tavallisesta. Kuljetus olisi ollut suoraan kotiovelle, joten tilaaminen kyllä onnistuu, mutta tuohon kun lisätään vielä tulli- ja alvimaksut, niin mistään halvasta jutusta ei todellakaan ole kyse. Tilausta siis ei todellakaan päästy tekemään, ja muutenkin pari viikkoa myöhemmin kun katsoo maailman tilannetta niin hyvä niin.

Kasa purettua tavaraa tuoleista

Piti siis keksiä jotain muuta, ja vastaus löytyi tällä kertaa Facebookin Marketplacelta, tai ainakin toivon niin. Kotimatkalla kävin noutamassa Tampereelta kolmen istuttavan lentokoneen Business-luokan istuinyksikön ja sen kanssa on nyt tullut päivä puuhasteltua. Oletin ostavani tuolit, jossa on olisi kolmeen suuntaan sähköllä säädettävät mekanismit, mutta taisinkin saada jotain vielä parempaa. Sähköjä selvitellessä nimittäin tajusin, että eihän nämä tuolit olekaan sähköllä säätyvät, vaan niissä on itseasiassa kaasujousella toimivat säädöt. Tuolin selkänoja kaatuu, samalla tiltaten aavistuksen koko tuolia. Omasta napistaan nousee jalkatuki ja yllätyksekseni huomasin vielä, että kolmannesta napista toimii ilmalla toimiva ristiselän tuki. Näissä tuoleissahan on potentiaalia paljon enemmän kuin osasin edes toivoa, ja jos kaikki vielä toimii ilman sähköä niin vielä parempi. Tuolien sininen pinta ei ole aivan täysin sitä mitä ehkä toivoin, mutta pinta on itse asiassa todella laadukasta kangasta ja erittäin siistissä kunnossa, joten se on siihen jäämässä. Muuten sitten koitankin saada tuolit näyttämään hieman enemmän leffatuoleilta lentokoneen tuolien sijaan. Projektia seurataan tässä blogissa tiiviisti.

Homma etenee, mustaa kuosia jo paikoillaan

Loman aikana postiin oli saapunut myös pari yllätystä. Näiden Surround kaiuttimien siirtelystä johtuen sivuseinillä on pitkään ollut kankaassa paljon rumia reikiä, ja niiden peittämistä on tullut paljon mietittyä. On ollut kohtuullisen selvää, että niiden peittämiseen paras ratkaisu olisi pienet Dolby Atmos/DTS:X taulut. Näytä yritin paikallisen yrittäjän kanssa sumplia uniikkeja, mutta tuo projekti ei oikein ottanut tuulta alleen, johtuen lähinnä siitä, että en löytänyt mistään sopivia logoja riittävän laadukkaassa muodossa. Päädyin siis lopulta jälleen Ebayn asiakkaaksi, ja tilasin tuollaiset taulut Saksasta. Taulut ovat kieltämättä varsin hyvän näköiset ja juuri sopivat tarkoitukseensa, eli peittämään kaikki reijät kankaissa. Nehän piti tietysti sitten heti sovitella myös seinälle.

Dolby Atmos taulu peittämässä seinässä olevia reikiä
Vasemman puolen surroundien reikiä peittää DTS:X taulu

Pitkän tauon jälkeen kova palo oli myös takaisin leffojen pariin, vaikkakaan mitään tiettyä ei ollut nyt mielessä ja ajankohtakin venyi iltaan. Leffaksi valikoitui Netflixin Lost Girls, tosi tapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo tarinan Long Islandilla tapahtuneista, edelleen selvittämättömistä sarjamurhista. Leffa oli varsin mielenkiintoinen, vaikkakin lopulta jäi jotenkin aavistuksen pinnalliseksi. Syyllistä ei luonnollisestikaan saatu kiinni, vaikkakin syyllisestä annettiin hyvinkin vahvoja veikkauksia, tai voisiko jopa sanoa syytteitä. Elokuva alkoi hyvinkin elokuvamaisesti, mutta lopulta kääntyi hieman enemmän dukumentaariseksi. Leffassa oli jonkin verran todellista videomateriaalia, niin kuin näissä tosielämän tarinoissa usein on. Leffasta jäi ihan hyvä fiilis, vaikka se ei nyt mikään spektaakkeli ollutkaan.