Ocean’s Eleven

Retropäivä jatkui illalla nyt jo lähes pari kymmentä vuotta vanhalla Ocean’s Eleven leffalla. Klassikko, joka on saanut sekä useamman virallisen jatko-osan, että avannut tietä monelle muulle saman genren leffalle. Ocean’s Eleven on leffa, jossa ei ole jätetty mitään sattuman varaan. Joo, juoni on mestarillinen ja yksinkertaisesti parasta tässä leffassa, mutta sitä kuljettamaan on hankittu koko Hollywoodin tähtikerma, vai miltä kuulostaa nimet George Clooney, Matt Damon, Andy Carcia, Brad Pitt, Bernie Mac, Julia Roberts, Don Cheadle ja Sandra Bullock.


Eipä taida maailmasta montaa leffafania löytyä, joille tämä leffa ei olisi tuttu, sen verran suositusta leffasta on kyse. Itsekin olen leffan varmasti useammankin kerran ehtinyt näkemään, mutta hyvin se maistui tälläkin kertaa. Illalle oli The Rockin jälkeen toiveissa jotain hieman rauhallisempaa ja sitä tämä leffa todellakin tuo. Rauhallista, aavistuksen keskittymistä vaativaa, mutta silti kevyesti huumorin puolelle menevää. Leffan kuvan laatu luonnollisesti ei Netflixissä ollut kovinkaan hyvää, mutta menoa se ei tänään yhtään haitannut. Huomasin muuten myös tänään, että jos vähääkään viitsii Netflixissä käyttää aikaa leffojen etsintään, niin ihan kivoja vanhoja leffoja sieltä löytyy. Tosin, Con Airia tai Face Offia en kumpaakaan sieltä löytänyt. Niin tai näin, kiva leffa-ilta ja tästä taas seuraavaan.

The Rock

The Rock, nuoruuteni suurin suosikkileffa, ja leffa, jota olen aina pitänyt parhaana näkemänäni leffana. En ole kuitenkaan katsonut tätä leffaa taas hetkeen, joskin olen tämän siis nähnyt todella monta kertaa, ja blueray löytyy myös omasta hyllystä. En oikein osaa edes sanoa mistä tämä leffa nyt tuli mieleen, mutta eilisestä päivästä lähtien on ollut selvää, että tämä leffa pitää tänään katsoa.


Muisti ei tämän leffan osalta pettänyt lainkaan, vaan kyseessä oli juuri niin loistava leffa jota muistelin. The Rock on leffa, jonka voi katsoa uudelleen ja uudelleen kyllästymättä. Mietin myös paljon leffan aikana mikä tässä leffassa on niin syvästi jäänyt mieleen, ja vastauskin oli tämän jälkeen enemmän kuin selvä. Olen aina muistanut tämän elokuvan aivan ainutlaatuisen ja huikean ääniraidan. Hans Zimmer on minulle nimenä tullut tutuksi vasta keväällä hankittuani herran Live in Prague-levyn, mutta eipä ollut tippaakaan yllätys, että tästäkin leffasta löytyy herran käsialaa olevat äänet. Olen itseasiassa nuoruuteni ajatellut asiaa enemmänkin sitä kautta, että kyseessä on Jerry Bruckenheimin leffa ja Jerry Bruckenheimin leffoissa on loistavat äänet. Kuinka paljon sitä onkaan viimeisen vuoden aikana taas oppinut uutta.


Leffan hyvyys ei kuitenkan jää vain pelkkiin ääniin, vaan tässä leffassa on kaikki mitä hyvältä leffasta vaaditaan. Näyttelijäkaarti on parasta mahdollista a-luokkaa. Nicholas Cage, on uransa huipulla ja tietysti Sean Connery on tässä(kin) leffassa aivan omaa luokkaansa. Tähän kun vielä lisätään Ed Harrisin enemmän kuin vakuuttava roolisuoritus, on ainekset johonkin suureen. Leffassa on paljon huumoria, mutta pohjalla on paljon hienosti toteutettua vakavaa toimintaa. Leffan juoni on loistava, eikä tässä vaiheessa vielä kärsinyt minkäänlaista inflaatiota. Puutteita leffasta on vaikeaa löytää, sen verran loistavasta tuotoksesta tässä on kysymys.


Nyt kun eletään kovasti UHD-levyjen nousukautta ja paljon vanhoja leffoja nousee restoroituina 4K versioina, jos jotain voisin toivoa, olisi se todellakin tämä leffa 4K versiona Dolby Atmos äänillä. Leffa on kuin tehty Atmos äänille. On paljon vedenalaista toimintaa, liikutaan onkalossa ja tunneleissa puhumattakaan kohtauksesta suihkuhuoneessa, laukausten tulessa yläkanavista kohti alakertaa. Voin helposti kuvitella, kuinka upean atmosraidan tästä saisi, yhdistettynä räjähdyksillä ja upealla musiikilla. Kuvanlaadusta voisi varmasti myös 4K laadulla saada vieläkin upeamman leffan kasaan, mutta toisaalta, jälleen kerran pitää nostaa Panasonicin UHD-soittimen huikeus esiin, blueray laatu skaalattuna isolle ruudulle yhdessä 4K-tykin kanssa on jotain todella ällistyttävää. Vanhaa Playstation 4:sen kuvaa ei todellakaan ole ollut ikävä.

Laitoin tämän leffan ajatuksia erääseen Facebook ryhmään leffan katsomisen jälkeen ja sieltä heräsikin paljon lisää muistoja nuoruudesta. Mitenkä siis oli seuraavaksi vaikkapa sellaiset leffat kuten Face Off-kahdet kasvot tai Con Air? Niin tai näin, jos sinulla on The Rock vielä katsomatta, niin katsokaahan nyt ihmeessä tämä ja nopeasti!

Taistelutoverit – 1917

Jos oikein tarkkaan mietitään, niin olisiko ollut jopa ihan ensimmäinen kerta elokuvateatterissa katsomassa sotaelokuvaa? Voipi olla, mutta kyllä tämä nyt tänään piti käydä katsomassa, etenkin kun matkalla Itikseen Suomipopin Aamulypsykin sitä niin kovasti mainosti. Tai oikeastaan Tuukka Ritokoskihan sitä Annnille ja Jaajolle suositteli.

Elokuva siis Oscareitakin kerännyt Taistelutoverit – 1917. Elokuva sai Oscarin muun muuassa kuvauksesta, joka todellakin oli loisteliasta läpi koko elokuvan. Elokuva kuvaus oli myös ehkäpä jotain mitä en ole juurikaan nähnyt valkokankaalla aikaisemmin. Kamera seurasi tovereita todella läheltä kiertäen ja kaartaen ympäri maastossa olevien esteiden. Mitään ei jäänyt näkemättä, mutta tunnelma elokuvassa luotiin upean kuvauksen ja erittäin hienon musiikin avulla käsinkosketeltavan todelliseksi. Eikä sinällään, kyllähän elokuvan kuvauspaikat ja lavastus oli upeaa katseltavaa, mieleen jäi ennen kaikkea kohtaukset pimeässä kaupunginrauniossa, jossa erilaiset valot ja varjot loivat käsin kosketeltavan pelon, toivon ja toivottomuuden tunteen.

Ei ole todellakaan kovinkaan kaukaa haettua etteikö tämä leffa olisi voinut ansaita Oscaria myös parhaasta elokuvasta, tosin itselläni Parasite on vielä näkemättä, ja oma suosikki saattaisi tämänkin jälkeen olla kuitenkin vielä Joker. Joker oli jotenkin vielä hieman enemmän uniikki, kun tämä leffa tavallaan kuitenkin rinnastettavissa moneen muuhunkin ennen tehtyyn elokuvaan. Leffa oli joka tapauksessa erittäin koskettava, ja vaikka juonta en tälläkään kertaa lähde enempää avaamaan, niin juoni oli tavallaan myös kovin yllättävä, siihen liittyi paljon enemmän kuin leffan alku antoi ymmärtää. Kuten monta kertaa olen ennenkin sanonut, kaikessa julmuudessaan maailman sodat pitävät sinällään toinen toistaan uskomattomampia tarinoita, onneksi näitä on sentään saatu kerättyä talteen myös jälkipolville kerrottavaksi. Antaa paljon perspektiiviä sodan julmuudesta, mutta toisaalta siitä kaikesta kuinka paljon meissä ihmisissä on piileviä voimavaroja, jotka tulevat esiin vasta aivan ääritilanteissa.


Imax-faniksi en ole vielä tähän päivään mennessä tullut, enkä tullut vielä tämänkään kokemuksen jälkeen. Näkemättä ja kuulematta voisin tässäkin tapauksessa väittää, että tämäkin leffa olisi toiminut vieläkin paremmin Atmos teatterissa. Jäin leffan jälkeen miettimään etenkin sitä, että miltä elokuva olisi näyttänyt hieman pienemmällä ruudulla, koska lähikuvaa leffassa oli niin paljon. Leffa tuli nyt todella lähelle, mutta oliko se jo liian lähellä? Äänen osalta ei mitään valitettavaa, äänet olivat todella hyvin kohdillaan ja etenkin ambient äänet ja musiikki kuulosti todella hienolta. En tiedä paljonko leffassa olisi varsinaisia Atmos efektejä ollut, mutta uskallan silti väittää, että Atmos-sali olisi tästäkin leffasta saanut vielä paljon enemmän irti. Tekisi paljon mieli käydä testaamassa tämä leffa uudelleen Isensessä, mutta toisaalta, kyllä tämä leffa tulee varmasti testattua kotonakin aikanaan, joten silloinkin näihin kysymyksiin varmasti saadaan vastauksia.

Voinkin siis erittäin lämpimästi suositella tätä leffaa kaikille (myös Jaajolle ja Annille) ja todeta, että Tuukka Ritokoski tiesi mistä puhui! Minun suositukseni tosin on, että tämäkin leffa olisi ehkä sittenkin parempi Imaxin sijaan käydä katsomassa Isensen puolella tai vaikkapa Biorexin uudessa salissa Porvoossa!

Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen

Tänään oli vuorossa pieni leffapäivä. Ensimmäisenä vuorossa oli tyttärien kanssa Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen. Siitä onkín taas jonkin aikaa kun on viimeksi tullut lasten kanssa käytyä leffassa, meidän perheessä useammin vaimo on hoitanut lasten kanssa nämä piirretyt. Tänään kuitenkin loman kunniaksi pääsimme tyttöjen kanssa kolmisin leffaan ja leffana tietysti uusin Heinähattu ja Vilttitossu.


Ensimmäiseksi on jälleen todettava, et jälleen tänään sain hyvän muistutuksen siitä, miksi en käy enää tavallisissa leffasaleissa, vaan aina uudemmissa premium saleissa. Kyseessä oli siis Itiksen sali numero kaksi, ja ns. tavalliset lefftuolit. Leffan kesto oli vain reippaan tunnin, mutta koko tuon ajan enemmän ja vähemmin kiduin tuolissa. Salin tuolit olivat erityisen isolle katsojalle todella pystyssä, ja lisäksi kun jalkatilaa ei liiemmin ollut, olo oli hieman kuin lentokoneessa istuisi. Tämän lisäksi tänään sattumalta niskat jo valmiiksi kovin jumissa, joten hyvän asennon löytäminen oli todella vaikeaa. Onneksi sentään viereinen penkille tyhjä, jotta jalat sai poikittain käytävälle. Toinen asia toki näissä ei-premium saleissa on äänentoisto, mutta sitä nyt ei tarvitse tämän leffan osalta edes miettiä.

Leffana Heinähattu ja Vilttitossu oli varsin hyvä, ajoittain jopa todella hyvä. Ennen kaikkea Matilda Pirttikankaan esittämä Vilttitossu on aivan loistava. Näin Pirttikankaan vilahdukselta jo Possessa, ja tykästyin jo silloin erittäin sanavalmiiseen ja iloiseen nuoreen näyttelijään. Onneksi tuo sama iloisuus oli saatu tuotua loistavasti myös valkokankaalle, ja Vilttitossu loistaa leffassa täysin ansaitusti. Ei sinällään, että Heinähatussakaan olisi mitään vikaa ollut, Emilia Levy ansaitsee aivan yhtälailla aploodinsa. Kaikista aikuisista vastaavasti ei voi täysin samaa sanoa. Jotenkin sellainen fiilis, että leffa olisi toiminut aivan yhtä hyvin tai vieläkin paremmin ilman aikuisten älytöntä ylinäyttelemistä. Olisiko ollut Episodi-lehti kun kuvasi tätä sokerihumalaksi, joka kyllä kuvaa aikuisten näyttelemistä erittäin hyvin.

Lopulta kuitenkin kiva aamupäivä leffassa, tätä voin suositella muillekin lapsiperheille, meillä ainakin lapset tykkäsivät Ja nauroivat välillä ihan kippurassa. Leffan juoni oli muutenkin erittäin hyvä, onnistunut. Ehkäpä meillä myös ollaan hyvin lähellä samaa tilannetta, tosin meillä nuorempi ei niinkään kadehdi vanhemman koulun käyntiä, vaan tilanne on ehkä enemmänkin ollut päin vastoin. Eikä tässä tarvinnut vanhempienkaan tylsistyä.

Inferno

Se oli sitten aika kolmannen ja viimeisen Robert Langdon sarjassa. Infernossa jatketaan totutulla linjalla, jossa maailmaa uhkaa jälleen uusi katastrofi ja sen estämiseen tarvitaan jälleen. historiallisen arvoituksen selvittämistä. Luonnollisesti apuun on jälleen kutsuttu Robert Langdon, tosin tällä kertaa kahdesta edelliskerrasta poiketen leffa alkaa kun Langdon löytää itsensä sairaalasta. Tai niin muistinsa menettänyt historian tutkija ainakin luulee. Vihdoin tässä kolmannessa osassa mies joutuu itsekin jo laittamaan niin sanotusti kädet saveen.


Leffa jatkaa hyväksi todistelulla linjalla ja leffan voi helposti todeta kuuluvan DaVinci Koodin aloittaman sarjan jatkoksi. Leffasarjassa jokainen elokuva on kuitenkin selkeästi oma elokuvansa ja välttänyt loistavasti fiiliksen halvasta kopioinnista, joka näissä on usein pelkona. Tällä kertaa aihe on hyvinkin ajankohtainen. On pelottavaa miettiä, että millaisen paniikin jokin rutto saisi aikaiseksi, jos pelkästään yksi Korona-virus on jo saanut maailman aivan sekaisin. Maailma on muuttunut paljon ja nykymaailmassa ihmiset reissaavat niin paljon ristiin rastiin, että on pelottavaa edes ajatella mitä tälläisessä tilanteessa voisi oikeasti tapahtua.

Inferno on vuodelta 2016 ja aletaan olla siinä rajoilla, että leffassa olisi voinut olla alkuperäisenä Dolby Atmos raita. En tiedä oliko, mutta tässä versiossa se ITunesissa joka tapauksessa oli. Ääniraita oli varsin kivaa kuunneltavaa, vaikka mistään referenssi-leffasta ei tietenkään ollut kyse. Leffaan oli tuotu Atmos-ajan helikopterit eli dronet, ja niihin liittyen kuultiin ihan kivoja efektejä. Arcamin äänet osaavat edelleen vakuuttaa päivästä toiseen ja tälläkin kertaa liikuttaessa tilasta toiseen äänet kuulostavat todella aidoilta. Äänien laatua tulee itsekin arvioitua turhan paljon eri tehosteiden kautta, mutta Arcamissa vahvuutena ehdottomasti äänien realistisuus ihan yleisesti.

Langdon sarja on nyt siis tältä erää paketissa ja hyvillä mielin tämä sarja tuli katsottua. Sarjasta ei tule mitään instant klassikkoa, joten aivan heti tätä ei varmastikaan tule uudelleen katsottua, etenkään kun äänimaailmakaan ei sitä suoranaisesti vaadi. Jos et kuitenkaan tätä ole ennen nähnyt, niin sarja on ehdottomasti katsominen arvoinen. Itselläni etenkin Inferno oli niin hyvin muistissa, että mikään ei varsinaisesti päässyt yllättämään.

p.s. Pistää muuten harmittamaan kun tämän päivityksen kovalla vaivalla pädillä naputtaa ja lopulta kun mielestään saa sen hyväksi, poistaa pädi koko tekstin kuvia lisätessä tallentamatta! En todellakaan ole pädillä kirjoittamisen fani, toivottavasti läppäri palaa pikaisesti huollosta!

Courage (My All American)

En muista milloin viimeksi silmäkulmat olisivat viimeksi näin paljon kostuneet leffaa katsoessa. Jos Freddy Steinmark olisi vielä elossa, niin voin alla varma, että hänkin olisi ylpeä tästä kunnian osoituksesta. Kyseessä jälleen yksi tositarina elämästä ja ihmisestä, josta meillä kaikilla olisi niin paljon oppimista. Tälläkin kertaa tarina oli minulle ennestään tuntematon, mutta olen äärettömän iloinen, että leffa tuli nähtyä ja tarina kuultua. Courage muuten löytyy ITunesin 0,99 listalta, joten eipä ole hinnallakaan pilattu!

Leffa kertoo nuoren miehen tarinan, jossa hyvin vaativa, mutta ainakin leffan mukaan hyvällä tavalla vaativa isä on kasvattanut lapsensa voittamaan kaikki vaikeudet elämässä ja selviytymään kaikista ongelmista. Freddyllä on elämän suunta ja tavoitteet hyvin selkeinä mielessä, eikä mikään voi häntä estää niiden saavuttamisessa. Freddy on jalat maassa tyyppi, jolla on fiksu tyttöystävä, tavoitteet koulussa ja urheilussa korkealla, ja mikä tärkeintä, hän on valmis tekemään kaikkensa unelmiensa eteen siitäkin huolimatta, että lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset (”liian pieni amerikkalaiseen jalkapalloon”).


Kaikki elämässä siis on kunnossa, ja äärettömän elämäniloisena ja positiivisena tyyppinä Freddy ei anna kenenkään muunkaan ympärillään epäonnistua tai vaipua epätoivoon elämässään. Freddy on ihmisenä jotain hyvin ainutlaatuista, tyyppi, jonka jokainen joukkue tarvitsee menestyäkseen. Tämän ymmärsi myös Texas Longhorns joukkueen valmentaja, joka näki Freddy jotain hyvin ainutlaatuista mitä muut eivät nähneet. Hän tarjosi Freddylle mahdollisuuden, jonka Freddy tietysti käytti hyväkseen, paremmin kuin kukaan osasi odottaa ja lopulta Freddy johdattaa Texasin yliopiston parhaaksi joukkueeksi koko maassa. Yksi muuttuja kuitenkin tästä vielä puuttuu, ja se on elämä, joka ei ole koskaan reilua. Lopun tarinasta saatteko sitten katsoa itse, mutta pitäkää nenäliinat lähellä.

Leffa on äärettömän hyvin tehty ja Finn Wittrock, Sarah Bolger ja Aaron Eckhart loistavat rooleissaan. Leffa on todellakin suuri kunnianosoitus upealle ihmiselle ja surulliselle tarinalle joka inspiroi varmasti jokaista katsojaa siitä, millainen asenne elämässä tuottaa tulosta. Elokuvassa on myös hieno opetus siitä, että meidän jokaisen tulisi tuntea historiaa, sieltä löytyy monta upeaa tarinaa, joista emme ole ennen kuulleet. Todellisia sankareita ei ole aina ne, joiden nimet lukevat pistetilastossa tai palkintojen kyljessä, Todelliset All Americanit ovat usein aivan muut henkilöt.


Leffan äänet olivat erittäin hyvät ja aiheeseen sopivat. Pelien tapahtumat ja esimerkiksi taklaukset todella tuntuivat myös äänissä, ja saivat katsojan siihen tunnelmaan, kuinka kovasta lajista on kysymys. Yksi asia joka leffassa todella suututti, oli suorastaan surkea tekstitys. Tekstitys oli jopa niin huono, että se oli välillä pakko laittaa pois. Tekstitys oli oikeastaan kuvatulkkaus, eli teksteissä luki paljon enemmän kuin vain vuorosanat, ärsyttävää, ”ovi napsahti kiinni” ja niin edelleen! Tavallista tekstitystä ei saanut lainkaan. Haluaisin myös edelleen esittää vienon toiveen tekstittäjille, valitkaa joku joka tuntee termistön, tai tehkää taustatyönne kunnolla. ”He wasn’t even All American” ei todellakaan tarkoita että ”hän ei ollut täysin Amerikkalainen”. Muuttaa kontekstia aika rajusti.

Upea leffa, suosittelen todellakin katsomaan ja harkitsen leffan lisäämistä jopa Top-listalle tarinansa vuoksi. Erittäin positiivinen hyvän mielen elokuva kaikesta surusta huolimatta. Urheilu on uskomatonta, mikään muu asia maailmassa ei tarjoa niin suuria tunteiden kirjoja niin lyhyessä ajassa kuin urheilu.

Angels and Demons

Toinen osa Robert Langdon sarjaa takana ja fiilikset hyvin samaa luokkaa kuin edellisen jälkeen. Tällä kertaa aavistuksen yksinkertaisempi tarina, mutta varsin hyvä ja sujuva tälläkin kertaa. Tässä sarjassa on jännää, että ihmisiä saattaa kuolla kuin sodassa konsanaan, mutta yksi säilyy kaikelta tarvitsematta edes asetta tai kunfu-taitoja. Robert Langdon on koskematon, kaiken pahan yläpuolella. Tämä piirre korostui entisestään tämän leffa osalta. Tunnelissa juoksee yhteen suuntaan raskaasti aseistautuneet poliisit, Langdon juoksee toiseen suuntaan, saa kiinni pahiksen ja pysyy silti hengissä. Pitää myös sanoa, että leffan loppuratkaisu on äärettömän yllättävä ja monikerroksinen, etenkin leffaa ensi kertaa katsovalle. Hyvä leffa!

Myös leffan äänet tuntuvat paranevan pitkin matkaa. Tässä leffassa muutama erittäin siisti Atmos-kohta, esimerkiksi kun helikopteri lentää ensin vasemmasta etukaiuttimesta sivu surroundin kautta takasurroundiin ja samaa kaavaa oikeasta takasurroundista takaisin oikealle eteen. Siisti kohtaus, joka todellakin tuo atmoksen parhaita puolia esiin. Äänet leffassa ovat muutenkin jälleen todella dynaamiset ja matalat äänet kohdillaan. Loppuräjähdyksessä todella jäätävän syvät lfe:t, joissa desibelit ylsivät kevyesti jopa 106 desibeliin vaikka yleisesti äänet eivät edes olleet kovin kovalla. Tässäkin leffassa Hans Zimmer loistaa todella upealla musiikillaan!

Nyt taas väliin jotain muuta ja sen jälkeen Infernon kimppuun! Blogin kirjoittaminen tällä hetkellä hieman ärsyttää sillä läppäri on huollossa ja pädillä kirjoittelu on aika tuskaa. Koitetaan kuitenkin tulla vielä viikon verran tällä toimeen. Ensi viikolle muuten sunnnitelmissa myös hieman erilaisempaa leffakokemusta suunnitteilla, siitä kuitenkin lisää myöhemmin!

Deepwater Horizon

Muistan nähneeni tämän vuonna 2016 ilmestyneen elokuvan tuoreeltaan, silloin kuin paikallinen videovuokraamo oli vielä voimissaan, ja silloin kuin sitä itsekin vielä tuli käytettyä. Valitettavasti noihin aikoihin siirryin vakituisesti striimauspalvelujen ostajaksi, syynä yksinkertaisesti paikallisen liikkeen erittäin huonoksi mennyt asiakaspalvelu. Viimeisimpänä niittinä oli se, kun he alkoivat periä viivästysmaksua elokuvasta, jonka aivan varmasti olin palauttanut. Kivijalkaliikkeet eivät kaadu vain digitaalisuuden helppouteen, vaan heidän on pystyttävä tarjoamaan myös jotain muuta, ja jos tällöin asiakaspalvelu ei toimi, on vaikea kuvitella miksi enää joku liikkeeseen menisi. En ihmettele yhtään, että liike on nyt suljettu.

Deepwater Horizon on erittäin hyvä todellisiin tapahtumiin perustuva elokuva. Suuri luonnonkatastrofi, jota on mm. maailman suurimmaksi ihmisen aikaansaamaksi katastrofiksi sanottu. Niin kuin niin usein elämässä muutenkin, aiheuttajana luonnollisesti ihmisen ahneus. Jos elokuvan tapahtumat ovat lähellekään identtisiä todellisuuden kanssa, on käsittämätöntä miten tällaista voi edes tapahtua. Jokaisella kuitenkin oli hyvin tiedossa mahdolliset seuraukset. Ahneus ja pörssiyhtiöiden kohtuuttomat vaatimukset ovat kuitenkin nykymaailmassa usein niin kohtuuttomia, että ne myös laittavat niin sanotusti fiksut ja hyvät ihmiset järjettömien päätösten eteen.

Elokuva on riittävän lyhyt ja tiivis paketti, jossa kuitenkin kaikki oleellinen saadaan tuotua hyvin esiin. Oikeuskäsittelyä olisin voinut kuunnella jonkun (todellista/näyteltyä) verran enemmänkin, mutta se ei ollut tämän elokuvan tarkoitus. Oli myös erittäin mielenkiintoista, miten näiden tapahtumaan osallistuneiden perheet oli elokuvassa otettu mukaan. Asioita on paljon helpompi ymmärtää, kun ne laitetaan täysin tavallisen ihmisen ja heidän muun elämänsä konseptiin. Katastrofi oli merkittävä monessa mielessä, mutta ei voida unohtaa, että se kosketti merkittävästi myös aivan tavallisia lapsia ja vanhempia.

Elokuva oli siis Pienestä leffakaupasta hankittu UHD-levy Dolby Atmos äänillä. Elokuva äänet sitten olivatkin todella loistavaa luokkaa, ja subbarit joutuivat tekemään täyden päivätyön. Räjähdykset ja muut erikoisefektit tärisyttivät huonetta jatkuvalla räminällä ja hiljaisia hetkiä ei leffassa pahemmin ollut. Äänet leffassa olivat ei vain dynaamiset, mutta myös hyvin tarkat, perustellut ja esim. Atmos ja Surround ääniä käytettiin oikeissa paikoissa ja erittäin upeasti. Kovasta menosta huolimatta leffan äänet olivat varsin nautinnolliset. Se mikä tosin tuotti tällä kertaa aavistuksen hankaluuksia oli se, että leffassa ei ollut suomitekstejä ja leffan dialogi oli välillä varsin haastavaa slangin ja kovan taustamelun vuoksi. Kuvan laatu oli niin kuin yleensäkin 4k levyllä erittäin hyvää. Räjähdykset olivat erittäin kirkkaita ja muutenkin tummissa kohdissa riitti selkeyttä. Ehdottomasti näkemisen arvoinen leffa etenkin jos ei ennen ole nähnyt. Jos on nähnyt, niin volyymit kaakkoon ja kannattaa varmasti katsoa uudelleenkin!

The DaVinci Code

Hans Zimmerin innoittaman tuli sitten hankittua välittömästi Itunesista tuo Robert Langdon setti, joka siis sisältää The DaVinci Code, Angels and Deamons ja Inferno leffat. Luonnollisesti aloitus siis Da Vinci koodista vuodelta 2006. Leffa on varmasti suurimmalle osalle hyvin tuttu elokuva ja itsekin se on tullut nähtyä, vähintäänkin kertaalleen, ehkä jopa useamminkin. Leffa siis oli kohtuullisesti mielessä, mutta kokonaisuus lopulta oli kyllä se verran unohtunut, että hyvä, että tuli katsottua uudelleen.

DaVinci Koodi on pitkälti hyvin syvää dialogia yhdistettynä kevyeen toimintaan. Leffan ymmärtäminen vaatii keskittymistä ja tarkkaa kuuntelua. Syvät keskustelut historia tapahtumista eivät ole aina helppoja ymmärtää ja tässäkin elokuvassa joutuu aina tarkkaan miettimään kuka olikaan kenenkin puolella ja miten mikäkin liittyy toisiinsa. Elokuva onnistuu kuitenkin hyvin avaamaan tarinaansa ja loppua kohden kaikki loksahtelee paikoilleen. Elokuvan juoni on koukuttava, eikä ole ihme, että kritiikistä huolimatta elokuvasta on tullut erittäin suosittu klassikko. Näyttelijöistä tietysti Tom Hanks johtaa porukkaa vakuuttavasti ja onkin selvää, että koko ohjelma rakentuu hänen valovoimaisuuden ympärille. Elokuvan lievästä väkivallasta ja syvällisestä aiheesta huolimatta elokuva on varsin positiivista fiilistä tuottava pätkä.

Elokuvan äänistä oliko jo aikaisemmin puhetta, eli kyseessä siis tässä versiossa Dolby Atmos äänet, jotka luonnollisesti jälkitoimituksena, sillä vuonna 2006 Atmos ei ollut vielä olemassa. Äänet leffassa ovat varsin hyvät, jos otetaan elokuvan tapahtumat huomioon. Atmosta sinällään ei hirveästi tarvita, mutta muutamissa kohtauksissa se kyllä luo varsin hyvää lisää tunnelmaan lentävine lintuineen ja niin edelleen. Sisätiloissa äänet kuulostavat todella autenttisilta, etenkin kirkoissa ja muissa vanhoissa tiloissa. Puhe on hyvin selkeää, mikä tällaisessa leffassa tietysti on se kaikista tärkein asia. Olisiko leffassa pärjännyt ilmankin Atmosta, varmasti, mutta parempi ehdottomasti näin. Kuvanlaatu oli ok, joskin osassa kohtauksissa rakeisuutta aika paljon, osa tosin aivan tarkoituksella mukana. Joka tapauksessa hyvä valinta hankkia tämä Itunesista, esim. Bluerayn sijaan. Settihän löytyy myös UHD:lta, mutta sitä onneksi en hankkinut, niin tärkeästä sarjasta ei kuitenkaan ole kyse, ja pikaisella etsinnällä hintakin oli aika kova.

Ihan siis hyvä aloitus tälle sarjalle, vaikka minun kirjoissani ei nyt ihan klassikkoon asti päästäkkään. Hyvää viihdettä, mutta rehellisesti sanottuna en usko, että tässä leffassa on mitään mikä saa leffan ihan heti katsomaan uudestaan. Mielenkiinnolla mennään kuitenkin kohti seuraavaa osaa. Angels and Demons, I am ready!

Hans Zimmer Helsinki – Live

Kylläpäs sitä onkin sitten kovin moninaiset fiilikset eilisestä Hans Zimmer – World of Hans Zimmer live spektaakkelista Hartwall areenalla. Lähdetään nyt ensinnäkin liikkeelle siitä, että keikka oli erittäin onnistunut ja päällimmäiseksi keikasta jäi erittäin positiiviset tunnelmat. Hartwall oli varmasti loppuun myyty ja keikalla näytti olevan ihmisiä ikähaitarin molemmista päistä, toki painottuen varmasti noin itseni-ikäisiin nuoriin aikuisiin ja sitä keski-ikäisiin. Tilaisuus ei todellakaan ollut ensimmäinen keikkani, mutta ensimmäinen kyllä varmasti laatuaan. En ole koskaan ennen ollut sinfonia-orkesterin keikalla, puhumattakaan isosta areenasta.

Keikan alku olikin hieman hämmentävä, olen katsonut Hans Zimmerin Live in Prague moneen kertaan kotona ja odotukset keikasta olivat jotain siihen verrattavaa. Ensimmäinen asia mikä keikalla pisti pahasti korvaan oli se, että äänet tuntuivat olevan todella hiljaisella, dynamiikka mitä areenalta odotin oli täysin poissa ja ennen kaikkea, kaipasin todella paljon surround ja atmos ääniä. Nyt äänet tulivat aivan selkeästi suoraan edestä, lavan kohdalta. Toinen hyvin jännä havainto tähän asiaan liittyen sitten oli se, että konsertin toisella puolikkaalla (ehkä jo hieman aikaisemmin) nämä ongelmat olivat pääosin poissa. Toki surround ja Atmos kaiuttimia ei ollut kukaan tässä välissäkään laittanut, mutta joten äänet täyttivät salin paremmin ja dynamiikkakin oli eri tasolla, vaikkakin edelleen aivan siihen ei päästy mitä odotin. Parhaimmillaan parissa kohtaa testatessani huippuarvot äänen tasosta olivat selkeästi alle 100db luokkaa, joten olisiko jopa ollut niin, että mentiin hieman hiljaisemmalla paineilla kuin monilla muilla keikoilla. Joka tapauksessa korvat eivät keikan jälkeen soineet tippaakaan ja muutenkin paikalla oli erittäin miellyttävää istua, joten ehkäpä tämä oli parempi näin.

Toinen asia mikä hieman yllätti oli se, että meni tuonne keikalle kuuntelemaan lähinnä toisintoa Live in Prague keikasta, mutta sainkin hyvin erilaisen kattauksen musiikkia. Jep, eihän Zimmeriltä varmasti biisit kesken lopu, mutta oli hienoa huomata, että keikka todellakin oli ”uusi”, eikä ratsastettu vain samalla vanhalla. Konsepti muutenkin oli aika hieno, videot taustalla toimivat hienosti yhdistellen live esiintyjiä ja pätkiä leffoista. Tuo leffapätkien pyörittäminen etenkin oli hienoa, sillä tavalla tavallisempikin katsoja pysty yhdistämään kappaleita oikeisiin elokuviin. Tuo toi myös itselleni jälleen uusia inspiraatioita, eli esimerkiksi Da Vinci Koodit pitää ehdottomasti katsoa taas uudelleen. Siitä puheenollen, Itunesista kaikki kolme elokuvaa 4k kuvalla ja Atmos äänillä 19,90, eli hankintaan menee!

Toinen iso asia näillä skriineillä oli herran itse esiintyminen videoilla. Mietin konsertin aikana, että kuinkakohan monta maailmantähteä maailmasta löytyy, jotka voivat myydä täysiä areenoita ehtimättä edes itse paikan päälle. Zimmerin puuttuminen todellakin tuntui, mutta ei missään tapauksessa estänyt konsertista nauttimista. Konsertin yleinen fiilis jäi aavistuksen tunteettomaksi ilman Zimmeria lavalla (verrattuna tuohon käsin kosketeltavaan Live in Prague levyyn), jossa tunnelma on todella läsnä. Levyllä pidän erityisen paljon Zimmer välitarinoista, joissa musiikki soi jykevänä taustalla, kun nyt tarinoita kerrottiin sohvalta, videolta ja ilman musiikkia. Kivoja nämäkin oli katsoa, mutta ei missään nimessä sama asia. Kokonaisuudessa show oli kuitenkin upea, ja rakennettu niin hyvin kuin se on ilman päätähteä mahdollista.

Päivän anti ei kuitenkaan jäänyt täysin siihen, vaan tuli myös tehtyä ensimmäinen vierailuni Pieneen Leffakauppaan Vaasankadulla. Tämä vierailu ei varmasti jää viimeiseksi, sen verran vakuuttavasta tarjonnasta oli kyse, vaikka kaikki levyt ilmeisesti eivät vielä olleet edes paikallaan. Mieltä lämmitti ennen kaikkea edullisten käytettyjen UHD levyjen löytyminen, joista pari lähti vielä mukaankin. Ostettavaa olisi aivan saletisti löytynyt paljon enemmänkin, mutta nyt mentiin näillä ja vierailulle pitää päästä pian uudelleen. Liikkeen tilan koko on nimensä mukaisesti varsin pieni, mutta siitä huolimatta levyjä löytyy todella paljon. Pienen miinuksen tähänkin liikkeeseen omalta osaltani tuo haastavat parkkipaikat, jonka tällä kertaa kuitenkin löysin helpolla. Uutta käyntiä odotellessa.