Viime viikon perjantaina oli Jussi-Gaala ja siitä innostuneena piti taas katsella hieman suomileffaa. Tämä sama kuvio tuntuu toistuvan vuodesta toiseen, eli Jussi-Gaalasta nousee esiin uusi leffoja, joista olen ehkä kuullut, mutta en varsinaisesti ajatellut kyllä katsoa, ainakaan vuokraamalla. Silti sieltä joka vuosi nousee hyviä leffoja omaankin tietoisuuteen, eli Jusseille on varmasti kyllä paikkansa, vaikka itse en aina kriitikoiden kanssa ihan samaa mieltä leffoista olekaan. Tänä vuonna gaalan suurin voittaja oli selkeästi Tytöt, tytöt tytöt niminen leffa, joka kertoo muutaman ihan tavallisen tytön tarinan arjesta.

Sellainen leffa toden tosiaan olikin. Ihan hyvä leffa, mutta ei taas kyllä itselleni mikään valtava mestariteos. Toisaalta ajatuksiini saattoi vaikuttaa tässä tapauksessa osittain sekin, että leffassa ei sinällään ollut mitään uutta tai yllättävää, tarina on ihan ihan päivittäisiä juttuja omassa työssä ja arjessa. Hyvin leffa kuitenkin oli tehty, sikäli kun kaikki leffassa tuntui hyvinkin todelliselta ja mahdolliselta. Näyttelijät suoriutuivat leffasta enemmän kuin hyvin, kiva oli leffaa katsoa, etenkin kun siinä ei niitä ns. perussuomalaisia näyttelijöitä ollut, jotka yleensä ovat jokaisessa suomalaisessa leffassa.

Silti on taas pakko hieman myös kritisoida Jusseja. Ymmärrän hyvin, että leffassa nostetaan esiin useita näitä ns. päivän ajankohtaisia teemoja, ja niiden rohkea esiin nostaminen tuo aina positiivista julkisuutta. Uskon, että tämä leffa tällä kertaa sai hieman ylimääräistä plussaa siitä, että ns. mediaseksikkäitä asioita oli nostettu isosti esiin. Leffa ei oikeasti ollut aivan niin hyvä, vaan ainoastaan aito ja rehellinen kolme viikkoa elämästä. Ainakaan minulle itse tarina ei kyllä ollut ihan Jussin arvoinen, tosin en kyllä ole kilpailijoitakaan hirveän montaa nähnyt, joten sikäli en myöskään voi vertailla.

Leffa tuli katsottua Itunesista vitosella, joten sieltä ainakin löytyy jos kiinnostaa katsoa itse. Ja sitten vielä yksi juttu, miksi ihmeessä leffa oli letterbox, vai oliko omat asetukset nyt vaan jotenkin vinksallaan? Tuo vaan yksinkertaisesti vie jo heti kättelyssä kaiken arvokkuuden ja leffamaisuuden pois.

Heräsin tuossa eilen viiden tähden arvosteluun John Wickin neljännestä osasta, joka tällä hetkellä pyörii leffassa. Empä ollut tosiaan tuota aikaisemmin juurikaan noteerannut, vaikka tiesin sen kyllä olevan tulossa. Ajattelin kuitenkin, että jos tuon nyt jossain vaiheessa kerkeäisi mennä leffaan katsomaan, niin pitäisiköhän siihen sitten kerrankin oikein valmistautuakin. Etenkin nyt kun huoneessa on neljä martyä, ja niitä ei ole vielä päässyt kertaakaan kunnolla testaamaan, niin mikä olisikaan sen parempaa testaamista kuin kolme ensimmäistä osaa John Wickiä.

Ja kyllä! KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ! Nyt sitten alkoi nimittäin sellainen hymyily että. Huonetta on rakennettu pitkään ja hartaasti ja tuntuu, että aina kun on tavallaan saanut jotain valmiiksi onkin yllättäen eteen tullut aina jokin uusi, ei niin yllättävä, mutta kuitenkin yllättävä projekti siihen hetkeen. Lähinnähän näitä yllätyksiä on nyt rytmittänyt SVS:n myynnit. Nyt kuitenkin huoneessa on neljä 18″ full martyä, ja enempää ei tule. Eikä kyllä tarvitsekaan, sen kyllä sai huomata tänään. Jokainen subbarin murahdus on juuri sitä mitä on toivonut, tiukkaa, puhdasta, vaivatonta, ja etenkin juuri se vaivattomuus, ei tarvita hirveää volyymia, että basson saan kuulostamaan hyvältä. Lisäksi kun surroundejakaan ei ole vielä hirveästi päässyt testailemaan, niin kyllähän nekin nyt saa hymyilemään ja kuulostaa vaan niin pirun hyvältä.

Toinen asia, joka ei kyllä varmasti ole lähelläkään vielä valmista, sai tänään paljon lisää vahvistusta siihen että oikealla tiellä ollaan. Nimittäin HTPC ja MadVR. Katselin tänään taas leffaa jonkin aikaa ja kuva nyt vaan tuntui taas todella pestyltä, haalealta ja ei oikein kyllä siltä kuin pitäisi. No, Yksi asetus taas toiseen suuntaan ja kuvanlaatu parani kerrasta. Kuvasta tuli kirkkaampi ja kyllä yksityiskohtat sitten muuten ovat aika kiva näköisiä. Etenkin kun leffoissa kuten John Wick liikutaan paljon tummissa ympäristöissä ja ammutaan, niin kyllä niissä leffoissa hyvä kuvanlaatu nousee esiin. Lopun sadekohtaus näytti kuin en olisi koskaan ennen nähnyt, todella puhdasta ja laadukasta kuvaa. Antaa taas hieman uskoa tähänkin investointiin.

Leffahan itsessään on loistava, ja vaikka sen edellisestä katsonnasta oli paljon aikaa, niin se oli samalla jotenkin muistissa, silti taas niin fressi ja raikas. Keanu Reeves on aivan mahtava ja onneksi jatkaa koko sarjan neljänteen kauteen asti, sillä eihän tähän rooliin voisi ketään muuta kuvitellakaan. Reeves on loistava, mutta niin on kyllä kaikki muutkin tässä leffassa, varmasti yksi parhaiten roolitettuja leffoja ja osittain varmasti siksikin niin onnistunut. Juonihan sinällään ei nyt mikään ihan mikään mestariteos ole, eli kyllähän tämän saagan ideana on vain yksinkertaisesti tappaa vaan kaikki mikä liikkuu, mutta toisaalta sekin tehdään kuitenkin jotenkin tyylikkäästi, eikä veri lentele joka paikassa silmille. Tyylikästä, mutta silti niin brutaalia. Ja ei kyllähän tässä juoni on, ja hyvin se tässä ensimmäisessä osassa kannattelee koko puolisen toista tuntia eteenpäin. Erityisen kiva leffailta tänään.

Eilen tuli katseltua sellainen leffa kuin Man on Ledge vuodelta 2012. Aika jännä, että käsittääkseni ensimmäiset leffat joissa oli kotikäytössä Dolby Atmos alkoivat saapua levyille vuoden 2015 jälkeen, joten miten tähän leffaan on saatu Atmos-raita? Vai onko tosiaan niin, että näin ”uuteen” leffaan on myöhemmin masteroitu uusi raita Atmos äänille? No, niin tai näin niin sellainen tässä leffassa oli, ja vihdoin pääsi jo hieman hakemaan tuntumaan uudesta huoneesta ja Martyistä. Ei tämä leffa äänien puolesta vieläkään ollut mitään ilotulitusta, mutta muutamia ihan kivoja kohtia kuitenkin.

Vaikka huoneessa on nyt kaikkiaan neljä valtavaa 18″ elementeillä olevaa Martyä ja bassot ovat todellakin kohdillaan, niin silti on pakko tässä vaiheessa hehkuttaa jotain aivan muuta. Nimittäin kyllä se vaan niin on, että neljästä Martystä huolimatta nuo pari Butkickeriä on jotain aivan omassa luokassaan olevaa. Joo, kyllä jossain kohdissa Martyistä lähtee varmasti riittävästi tehoa heiluttamaan sohvaa ja tuntumaan rinnuksissa, mutta se, että Buttkickerit ovat läsnä koko leffan ajan ja pienemmilläkin volyymeillä antaa kyllä leffoille jotain aivan ainutlaatuista, mistä en kyllä suostu luopumaan, oli huoneessa sitten millaiset subbarit tahansa.

Muuten sitten leffa olikin varsin mukiinmenevä. Ainoana miinuksena on ehkä sanottava se, että vaikka leffan idea oli todella hyvä ja juoni kantoikin todella pitkään, niin kyllä leffan loppu sitten vähän lässähti. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että kyseessä oli erittäin laadukas ja huolella tehty, mutta sitten leffan loppu juostenkustiin ihan huolella maaliin. Itse olisin jatkanut laadukasta ideaa rohkeasti loppuun asti, enkä alkanut kikkailemaan. En halua paljastaa juonta enempää, mutta olisihan se ollut hienoa juhlistaa ”voittoa” timantin kanssa tuossa reunalla, ihan niin kuin koko leffan idea oli. Kiva leffa kuitenkin ehdottomasti.

Viikonloppuna on tullut myös aloitettua leffojen rippailua tulevaa omaa striimauspalvelua varten. Eli kaikki leffat joita on hieman toista tuhatta on tarkoitus ripata tuohon nassille ja sen jälkeen rakentaa oma ”AppleTV”, jolla voi suoraan valikosta valita kaikki leffat joita haluaa katsoa. Tuossa riittää todellakin urakkaa, sillä tuo on käytännössä ihan käsityötä, yksi leffa kerrallaan. Mutta positiivistakin on näköpiirissä. Leffat tuntuvat sujahtavan helposti suoraan Nassille, eli niitä ei tarvitse ensin ripata koneelle ja sen jälkeen siirtää Nassille. Taas yksi välivaihe vähemmän. Muuten nopeus tuntuu olevan vähintäänkin siedettävä, eli eiköhän nuo tuosta pikkuhiljaa sinne siirry. Sen jälkeen sitten pitäisi selvitellä miten tuo palvelin toimii, eli valinta on nyt kääntymässä Plexistä Jellyfiniin, ja se on sitten taas aivan uusi oppimiskaari. Tuota projektia helpottamaan tuli ostettua kaverilta perjantaina näyttö. ei tarvitse aina avata tykkiä ja kaikkia laitteita vain rippausta varten.

Onpas ollut kyllä viimeiset viikot harvinaiset rankkaa ja puuduttavaa leffahuoneen kanssa. Jotenkin sitä aina ajattelee, että nyt se on valmis, ja taas tulee uusi ajatus miten sitä voisi vieläkin parantaa. Oravanpyörä, joka vaan ei ikinä pysähdy. SVS:s myyminen sai tällä kertaa pyörän liikkeelle, ja kun sen tilalle oli saatu tehtyä kaksi uutta Full Martyä (huonessa yhteensä nyt neljä) alkoi niiden sijoittaminen huoneeseen. Oli jo aluperinkin tiedossa, että tilaa ei ole liikaa, ja lähtökohta kuitenkin oli, että baari edelleen säilyy, sitä en halua pois. Toisaalta, mietin myös pitkään, että olisin tässä vaihessa lähtenyt vielä laitteidenkin osalta tekemään jonkinlaista muutosta, mutta onneksi en nyt siihen sitten kuitenkaan lähtenyt. Eli tarkoitus oli nyt vaan saada Martyt siististi sisään, siinä kaikki.

Huoneessa on aina ollut tuollainen avotakka, ja se on ollut oikeastaan ainoa isompi este ns. täydellisen huoneen tekemisellä, tietoinen valinta kuitenkin, sillä siitäkään en ole kuitenkaan halunnut eroon. Se on ihan kiva, ja kun siihen jonain päivänä vielä laittaa sydämen, siitä tulee oikein kiva.

Toinen Marty oli nyt tarkoitus laittaa tuohon takan tason päälle, aivan kuin SVS:s, mutta valitettavasti se ei kyllä näyttänyt yhtään hyvältä. Tuossa kuvassa tila näyttää todella ahtaalta, epäsymmetriseltä, ja tunkkaiselta. Ei se nyt vaan voi mitenkään jäädä tuollaiseksi, joten jotain oli pakko tehdä. Tuon tason merkitystä ylipäätään olen aina miettinyt, ja mutta toisaalta se oli aina hyvä paikka SVS:älle, joka mahtuisi siihen juuri sopivasti. Nyt kuitenkin halusin, että Martyt pitää saada sijoitettua parhaalla mahdollisella tavalla, ja siksi on aika ottaa leka (vasara riitti) käteen ja tehdä hieman suurempia muutoksia. Edelleen, takkaa en halunnut kokonaan pois, eikä se varmaan edes olisi mahdollista, koska koko piippu on tuon päälle kasattu.

Eli ei muuta kuin vasara käteen ja tutkimaan mitä tuo taso on syönyt. Onneksi se lähti siitä aika kivasti pienellä naputtelulla purkautumaan ja loppujen lopuksi oli kyllä suhteellisen helppo homma ottaa pois. Kun alla vielä oli hyvä betonilattia samassa tasossa kuin muu lattia, niin eihän tuossa todellisuudessa tarvinnut kuin nostella tiilet pois ja himan naputella rappausta. Osa tiilistä oli muutenkin vain kasattu pohjalle, ei kiinnitetty laastilla lainkaan.

Lopputulos lopulta ihan siedettävä, enempää ei uskaltanut nukutella, jotta pehmeä rakenne ei olisi vaan lähtenyt takan alta purkautumaan.

Sitten vaan muurauslaastilla muutama tiilenpala koloihin ja tasoituslaastilla loput suoraan. Ei tuo nyt mikään uuden veroinen seinä ole, mutta piiloon menee ainakin ja ainakin tuo Marty tulee kyllä tuossa edessä olemaan niin kauan kuin minä tässä talossa asun, eikä kyllä ole ollut pienintäkään aikomusta tuota asiaa muuttaa, joten hyvin tuo minulle kelpaa. Onneksi myös lattialaminaattia oli varastossa vielä tallella, kaiken kun säästää niin joskus sitä tarvitsee vai miten se meni. Nuo loput laminaatit ovat siis olleet varastossa vuosia odottamassa tuleeko tarvetta jonain päivänä.

Seuraavaksi sitten niin kuin niin monessa projektissa aina käy, yksi asia johtaa toiseen ja remontti laajenee. Tuo uusi osa piti tietysti maalata, ja se taas herätti heti ajatuksen siitä, että pitäisikö koko tuo vanha keltainen tiiliseinä sitten maalata samalla. Laitoin asiasta vielä kyselyn leffafriikin Instagramiin ja hain vahvistusta ajatukselleni. Mielipide seuraajien joukossa oli hyvin yksimielinen, joten ei muuta kuin mattamustaa maalia kaupasta ja maalaamaan.

Maali näyttää aivan loistavalta, mieleen vaan hiipii ajatus miksi tätä ei ole tullut tehtyä jo paljon aikaisemmin. Mustatiiliseinä näyttää tuossa kohtaa enemmän kuin hyvältä, mutta mutta mutta. Sopiikohan tuo valkoinen väri nyt sitten tuohon takkakupuun enää ollenkaan vai pitäisikö sekin sitten vedellä samalla mustaksi. Taas kyselyä Instagramiin ja vahvistusta omille ajatuksille. Hieman enemmän hajontaa, mutta kyllä iso osa oli sitä mieltä että mustaa vaan.

Ja kyllä muuten tuli sitten ihan loistava, etenkin tuosta kuvun mustasta tykkään todella paljon, ei ihan pikimusta, vaan tuollainen hieman kirjava. Loistava muutos, ja todella todella iloinen että tuli tartuttua hommaan.

Rehellisesti sanottuna, en voisi olla enempää tyytyväinen lopputulokseen. Nyt tuo koko takaosa on saanut aivan uuden ilmeen, valtavat subbarit oikeasti sulautuvat tuonne aika kivasti ja mikään ei oikein sodi silmään. Kaiken lisäksi nuo tuolit näyttävät tuossa aivan järjettömän hienoilta, vaikka itse sanonkin. Ai että olen tyytyväinen!

Sitten vielä pitää saada äänet kuntoon. Tuolla takana on ollut pari itsetehtyä bassoansaa, ne piti myös muokata tuonne sopivaksi. Kulmaan päätin ”tehdä” uuden, eli varastossa oli vielä pieni pätkä putkeneristettä, eli kangas päälle ja kulmaan.

Toinen suorakaiteenmuotoinen hieman lyhennettynä takaisen toisen päälle ja valmista. Sen jälkeen sitten enää kalbrointi ja kaikki on valmista. Kalibrointi onnistui tällä kertaa helpommin kuin ikinä ennen. Mietin, jopa että teinkö nyt jotain väärin, mutta kyllä se nyt vaan on niin, että neljällä subbarilla elämä on vaan niin paljon helpompaa. Kaikki neljä oli helposti ja nopeasti integroitu ja sen jälkeen Arcamin ja Dirac Liven parin. Tässä se kaikista suurin onnistumisen hetki sitten tulikin. Yleensä tuo bassokäyrä on heitellyt todella rajusti tässä kohtaa kun mittauksia tulee monesta eri kohdasta. Tällä kertaa seat to seat consistancy on kuitenkin aivan jäätävän hyvällä tasolla ja jotain aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Nyt jokaisella tuolilla on mahdollista saada oikeasti hyvää bassontoistoa, vaikka 90% leffoista katsomossa onkin vain yksi katsoja, keskellä huonetta. Manittakoon vielä, että EQ:ta ei tuohon käyrään tarvinnut juuri nimeksikään ja headroomia riittää yllin kyllin.

Eli taas on yksi remontti takana, ja vihdoin pääsee taas oikeasti nauttimaan. Kuitenkin useasti sanonut, niin tuo SVS:n myynti on ollut pitkään asialistalla ja sen vuoksi tämä remppa ei sinällään ollut kuin ajan kysymys. Nyt kuitenkin huono on niin valmis kuin se vaan voi olla, enkä oikeasti tiedä tällä hetkellä mitään, mitä voisin tai haluaisin muuttaa. Huone on tälle hetkellä juuri niin hyvä kun sen näillä taidoilla osaan, seuraavaksi pitää opetella lisää, jos haluaa jotain muuttaa. Laitteita voi aina päivittää (tarvitaan rahaa), ja todella paljon on nyt hommia vielä edessä esim. MadVR:n opettelussa, mutta se on sitten eri asia ja sellaista jatkuvaa harrastamista. Myös levyjen rippaus pitää nyt saada pikku hiljaa käyntiin ja sitäkautta HTPC parempaan käyttöön.

Jonkin verran tuli tuossa huonetta jo testailtua, mutta lopulta sitten pääsin myös kokonaisen leffan pariin. Ei ollut nyt vielä vuorossa mitään kovinkaan hyvää materiaalia laitteiden testaukseen, mutta leffaksi valikoitui Boston Strangler, eli tositarinaan perustuva elokuva Bostonin sarjakuristajasta, tai kuristajista. Leffa oli juuri taas sellainen, joka itselle yleensä aina uppoaa, ja tykkäsin kyllä leffasta todella paljon. Leffan juoni, toki, kun perustuu tositapahtumiin oli erittäin mielenkiintoinen, ja täytyy sanoa, että aika kyllä meni kuin siivillä tässä reilun parin tunnin leffassa. Leffa oli rakennettu erittäin mielenkiintoiseksi ja eikä se syyllistynyt missään vaiheessa minkäälaiseen jahkailuun, mihin tälläiset usein saattavat jossa kohtaa mennä, eli tarinaa rakennetaan liian rauhassa, vaikka loppu sitten olisinkin hyvä. Tällä kertaa ehkä jopa päin vastoin, leffan juonta vietiin erittäin joutuisasti eteenpäin, ja loppu oli jopa aavistuksen nopea, eli piti oikein pysähtyä miettimään, että mitä kaikkea tässä nyt oikein sanottiin.

Näyttelijät olivat todella tasokkaita, ja niistä äänistäkin pitää sen verran tässä sanoa, että aivan mahtavasti oli atmosta tässä käytetty äänen pannaukseen, eli ääni kyllä liikkui tilassa useassa kohdassa todella hienosti ja monta kertaa oli oikein kiva kuunnella kun kuvan ulkopuolella tapahtui jotain ja äänet oikeasti kuulostivat kuin olisivat olleet huoneen ulkopuolella. Kyllä vaan jälleen kerran saa olla tyytyväinen, että mikään ajallinen tai taloudellinen uhraus tähän harrastukseen ei ole mennyt hukkaan. Ihan mahtavan hyvä fiilis ja paljon uutta ja kivaa on taas edessä. Kiva myös kun jaksatte seurata!

Teen taas pienen ja harvinaisen poikkeuksen ja poikkean hieman tämän blogin punaisesta langasta, eli kirjoitan aina kun katson säännöstä. Leffoja ei yksinkertaisesti ole tullut nyt katsottua ja siihen on tavallaan taas syynsä. Kun muutama viikko sitten myin toisen SVS:n pois huoneesta, tuli sisääni tietynlainen tyhjyys. Yksi aikakausi oli päättynyt, ja huoneessa ei ollut enää yhtään puhtaasti kaupallista kaiutinta, vaan nyt vihdoin kaikki huoneessa olevat kaiuttimet ovat DIY periaatteella tehty, vaikkakin Atmoksina jatkavat edelleen samat Revelit, joskin kyseessä on vain kattoon upotettavat elementit, eli nekin voidaan hyvin tässä tapauksessa laskea DIY kaiuttimiksi, enhän minä elementtejä ole itse muihinkaan kaiuttimiin tehnyt.

SVS:s toimi pitkään huoneessa vielä kolmantena pyöränä huoneen takaosassa, mutta vaikka kaksi Full Marty tuo äänen painetta aivan varmasti huoneeseen riittävästi, niin siitäkin huolimatta jotain tuntui puuttuvan. Onhan se siis ollut koko ajan päivän selvää, että siinä vaiheessa kun SVS menee kaupan jotain uutta pitää rakentaa, mutta aivan varma en ollut siitä, että mitä. Ja koska huoneen säädöt menivät kaikki uusiksi SVS:n poistuttua, niin nyt ei ole tässä vaiheessa jaksanut alkaa mitään säätöjä tekemään, niin eipä ole kyllä jaksanut sitten yhtään leffaakaan katsoa. Toisaalta eihän sitä kyllä olisi mitenkään ehtinytkään, kun jokainen hetki mitä on vapaata ollut on mennyt rakenteluun. Tässä sitten siitä.

Ensimmäinen vaihe oli jäälleen takaseinän, kahden sivun ja pohjan yhteenliittämistä. Ehkä viime kerrasta oli jotain opittu, sillä tämä vaihe meni aika sujuvasti ilman virheitä paikalleen. Ainoa, mitä näin jälkikäteen voisi vielä parantaa on se, että hyllystä pitäisi ehdottomasti löytyä pari yli 122cm puristinta, jos full martyjä alkaa tekemään. Isoja puristimia on nyt jo monta, mutta valitettavasti kaikki aavistuksen tuota lyhyempiä. Pohjan saaminen puristuksiin oli siis aika haaste, joka ruuveilla lopulta saatiin taklattua. Ei paras vaihtoehto etenkin suhteellisen pehmeään vaneriin, mutta pohjaan ei sinällään rumat ruuvit haittaa.

Tuon ekan vaiheen jälkeen kaikki alkaa sitten helpottua huomattavasti. Okei, toinen mille olisi käyttöä olisi todella syvälle ylettyvät puristimet, mutta toisaalta pari 25kg levypainoa auttaa asiaa kummasti. Eli näiden porttien välitukien liimaminen ja puristaminen onnistuu kun laittaa vaan riittävästi painoa päälle, ja toki laatikon sisällä voi myös käyttää ruuveja. Tässä kuvassa sitten näkyy nuo laatikon sisään jäävät portit, joita luonnollisesti valmiissa rakennelmassa ei nää.

Toinen erittäin haastava vaihe on sitten näiden tukien saaminen paikalleen. Ne on sahalla sahattu millilleen sopiviksi, joten sinällään homman pitäisi hoitua hyvinkin helposti. Haastetta tuo kuitenkin hyvin pieni tila jossa työskennellä, eli samalla kun nuo pitäisi saada kiinni toisiinsa, pitäisi ne saada myös kunnolla puristettua seiniin. Ruuveja kun ei halua ulkopuolelle laittaa, tuottaa se erittäin paljon haasteita. Lisäksi kun tosiaan ei löydy sellaisia puristimia, jolla puristuksen saisi juuri oikeaan kohtaan. Lopulta tälläkin kertaa tuet ovat lopulta paikoillaan, eikä oikeastaan voi kuin toivoa, että ne pysyvät kotelon paineen työntäessä ulospäin paikallaan, siisäänpäin tuo kotelo ei kyllä hengitä. Jännä kuitenkin, kuinka paljon vielä 21mm:kin vaneri vielä liikkuu.

Työkalu, jolle Martyjä tehdessä onkin sitten paljon enemmän kuin paljon käyttöä on yläjyrsin. Ensin tehdään kuvassa näkyvä tukirengas elementille, sen jälkeen tehdään isoreikä etulevyyn, ja lopulta vielä viimeiseen etulevyyn tehdään reikä elementille ja avataan porttien reijät. On jännä ajatella, miten näitä on joskus vielä tehty pistosahalla, kun yläjyrsimellä tuo homma vaan menee niin paljon sujuvammin siistimmin, puhumattakaan lopputuloksesta. Tosin, pitää sanoa, että yksi terä meni taas tuossa paksussa levyssä rikki, joka aiheutti yhteen porttiin pieniä kauneusvirheitä. Eipä niistä kuitenkaan mitään lopullista vauriota tullut, eli jos asiasta ei tiedä, niin tuskin sitä kukaan edes huomaa. Lopuksi sitten vielä kun laatikko on kasassa niin jyrsitaan kaikki reunat taisisiksi ja pyöristetään. Pyöristyksen määrä on toki sitten jokaisen oma asia, itse en ihan hirveästi pyöristä, mutta hieman siistimmäksi kuitenkin. Käsittääkseni myös äänen kannalta noiden porttien suiden pyöristäminen on tärkeää, jotta ääni pääsee sujuvasti liikkumaan.

Tässä kuvassa sitten näkyy nuo tukirenkaat ja sisään tulevaa eristettä. Eli tarkoituksena on, että ääni ei ihan holtittomasti poukkoile kotelossa, vaan pehmentää koteloa hieman. Nämä eristeet on hankittu Biltemasta ja ovat samaa tuttua materiaalia, jota olen käyttänyt jo ensimmäisten martyjen ja Elusivien kanssa.

Kun käytössä ei ollut tarpeeksi pitkiä puristimia, niin välillä joutuu käyttämään myös mielikuvitusta. Tällä tavalla kotelon kansi saatiin puristettua kattoa vasten kiinni. Lidln työvälineet toimii tässäkin loistavasti. Jos en siis ole aikaisemmin kertonut, niin verstaalta löytyy käytännössä aivan kaikki Lidln myyvät työkalut, olen vaan ne todennut hinta-laatusuhteeltaan aivan ylivertaisiksi.

Viimeiseksi sitten vielä etulevy paikalleen, ja kaikki puristimet mitä löytyy puristamaan.

Sen maailman tylsimmän homman, eli hionnan ja viimeistelyn jälkeen päästään sitten maalaamaan. En tajua miksi vasta nyt, mutta tein sitten noiden laatikoiden alle jämäpaloista pyörillä pyörivät alustat, niin että laatikoita voi kääntää ja maalamisen suorittaa yhdessä paikassa. Aika nerokasta vaikka itse sanonkin. Joo, eihän tämä mikään uusi keksintö ole, mutta en tajua miksi minä en ole sitä aikasemmin tehnyt. Helpotti hommaa todella paljon, ja ennen kaikea sai parempaa laatua kun koko ajan näki mitä maalasi. Maalina olen kaikissa kaiuttimissani käyttänyt Claes Ohlssonin kalustemaalia, jonka olen todennut todella hyväksi ja väriltään juuri sellaiseksi kun olen halunnut. Väri kaikissa kaiuttimissa on ollut tuo Black Elegance.

Siinä sitten taas kaksi valmista laatikkoa, vain elementit puuttuu. Elementit tuli tälläkin kertaa tilattua Suomesta, tosin hinta tällä kertaa jonkin verran kallimpi kuin viimeksi, ja toimituskin tuntuu hieman nyt kestävän. Laatikot pitäisi olla perillä maanantaina. Hinnasta pitää mainita vielä sen verran, että: Viime ensimmäisten vahvistin maksoi 660, tämä jonka ehdin Verkkokaupasta tilata ennen hinnannousua 430. Ensimmäisten elementit maksoivat 820, nyt 950. Lisäksi siis tarvitaan kasa vaneria, joka viimeksi maksoi sahattuna mittoihin 350 euroa, nyt 290. Eli lopultahan nämä kai sitten tulivat hieman halvemmaksi kuin ensimmäiset kaksi.

Tuossa kuvassa laatikot ovat sitten sovituksessa, ja kyllähän ne nyt vaan näyttävät aivan törkeän isoilta. Tuo oikean puoleinen toki hukkuu tuonne kulmaan ihan kivasti, mutta tuo toinen takan tasolla on aivan hirveän näköinen, kyllä ”pieni” SVS vaan oli siinä mielessä paljon parempi. Mutta mutta..

Koska tuo ei näytä tuossa lattialla yhtään sen paremmalta, vie tilan levyhyllyltä ja laitteilta, niin mitäs jos hankkiutuisi eroon tuosta täysin turhasta tasosta? Takastahan ei pääse oikein millään eroon tai kaatuu koko talo, joten mitä jos purkaisi vaan pelkän tason. Ja muuten, kyllähän tuo takkakin olisi tuossa ihan kiva, jos vaan ei olisi avotakka. Eli jos tuohon joku päivä laittaisi takkasydämen niin tuohon voisi olla ihan kiva ja hyödyllinen. Mutta, sitten vaan tuumasta toimeen.

.. Ja näin, takan lisäosa on poissa, ja seinä enää siistimistä vaille valmis. Toki, nyt sitten herää kysymys, että millä tuon saa siistiksi (toki jää kokonaan subbarin taakse), mutta pitäisikö tuo koko seinä maalata sitten samalla mustaksi? To be continued..

Ja niinhän siinä sitten lopulta kävi, että SVS löysi lopulta pitkän odottelun jälkeen uuden kodin, ja varmasti myös hyvän sellaisen. Hinta oli jonkin verran alempi kuin ehkä toivoin, mutta ottaen huomioon kahden myydyn SVS:n yhteishinnan niin voin olla varsin tyytyväinen. Ilmaiseksi ei tarvinnut myydä, mutta ostaja sai varmasti itselleen huippu subbarin halvemmalla kuin olisi mistään muualta saanut, ehkä ikinä. Sinällään minua ei millään tapaa yllätä, että ostaja on ollut enemmän kuin tyytyväinen hankintaansa ensi testailusta lähtien, mutta kivahan se on jälkeenpäin saada kommentteja, joissa ostaja on ollut aivan fiiliksissä ostoksesta ja kertonut, että ei ole hetkeäkään katunut ja kiitos kun sait mut ostamaan juuri tämän. Leffat ovat heränneet eloon ja kuinka nyt vihdoin on saanut sellaista bassoa kuin on haaveillut. SVS oli minulle juuri kaikkea tuota samaa. Ensimmäisen kerran todella tunsin mitä kunnon basso on, ja jokainen leffahetki SVS:ien kanssa oli yhtä juhlaa. Kuten moneen kertaan ääneenkin sanonut, noista ei ollut pienintäkään syytä päästä eroon, ainoa syy myyntiin oli vain ja ainoastaan se, että nyt mennään seuraava askel eteenpäin, ja kaikki tehdään itse. Sikäli muuten nyt aika mielenkiintoinen tilanne, että huoneessa ei ole enää yhtään kaupallista kaiutinta, vaan kaikki on itse rakennettuja.

Ja koska kyse on hulluudesta, niin eihän tämä tarina sitten tietenkään tähän päädy. Jokainen varmasti ymmärtää, että nyt kun SVS:s on ollut kolmantena pyöränä kahden Full Martyn kanssa, niin eihän tuota huoneen takaosaa voi millään tyhjäksi jättää, sehän olisi selkeästi iso askel taaksepäin. Jokainen asiaa tunteva varmasti myös ymmärtää, että kaksi Full Martyä ei voi millään riittää 25 neliön huoneeseen, (sarkasmivaroitus), joten täytyyhän sinne nyt yksi lisää tehdä. Ainiin, ja kun hyllyssä on jo vahvistin johon saa kiinni kaksi, ja levyjen leikkaussuunnitelmakin on tehty niin, että levyjen tilaus kannattaa tehdä kahdelle kerralla, niin eiköhän tuonne huoneeseen nyt jotenkin saa vielä kaksi mahtumaan. Jep, eli huoneeseen on siis tulossa kaksi 60x60x120 kokoista 18′ elementillä varustettua kaappia lisää. Enää oikeastaan puuttuu elementit, eli levyt on jo tilattu ja pitäisi tulla viimeistään huomenna, joten ei kai tässä kovinkaan kauaa tarvitse odotella, että ne saa valmiiksi. En jaksa huonetta edes kalibroida tässä välissä, mennään nyt näillä asetuksilla siihen asti.

Tämä ei nyt siis sinällään ole mikään hetken mielijohde, eli kaiken aikaa on ollut tiedossa, että jotain tuon SVS:n tilanne pitää saada kun aika koittaa, mutta mitä, on ollut se kysymys. Mietin pitkään kahta 15 tuuumaista, sen jälkeen mietin, että olisin takan luukkuun tehnyt jonkin customoidun mallin martyistä, mutta lopulta kaikki tuntui niin pirun vaikealta, että helpointa oli vaan tehdä samoilla ohjeilla kaksi samanlaista lisää, etenkin kun sahauslistan voi vaan suoraan tyrkätä sahalle, ja kaikista asioista ja toimivuudesta voi olla varma. Lisäksi ei varmasti ole mitään haittaa siitä, että kaikki neljä subbaria ovat jatkossa täysin identtisiä. Ja jotta kenellekään ei nyt jää epäselvää, niin eihän tässä nyt sinällään mitään tarvetta uusille subbareille ole, mutta fakta kuitenkin on se, että kun takana on yksi subbari, se tasaa painetta paremmin ja koko huoneeseen saa paremman vasteen. Sama neljännen kanssa, äänenpainetta ei varsinaisesti tässä nyt haeta, neljäs nyt vaan tulee tässä käytännössä elementin hinnalla, niin onhan se järkevää tehdä, ja kyllä sen tuonne huoneeseen saa hyvin mahtumaan, ihan vaan pienilläkin muutoksilla. Kolmashan nyt menee suoraan SVS:n paikalle. Eli sellaista projektia olisi tulossa blogiin taas seuraavaksi.

Huoneessa tapahtuu tällä hetkellä myös muuta, tai ei oikeastaan varsinaisesti huoneessa, mutta harrastuksessa ylipäätään. Eilen posti toi vihdoin kahdeksan kappaletta 8 teran käytettyjä kovalevyjä, joilla on nyt tarkoitus täyttää tuo hankkimani kymmenen bayn NAS:si. Päätin rakentaa siihen kahdeksasta levystä noin 50 teran RAID 5 järjestelmän leffoille, ja lisäksi sitten jää käyttöön kaksi kahden teran levyä muuhun käyttöön ja myöhemmin ehkä laajennukseen. Levyt on nyt koneessa ja kone luo tällä hetkellä raidia, joka muuten kestää ihan sika kauan. Johtuuko sitten NAS-aseman hitaudesta, vain onko se aina näin, sitä en osaa sanoa. Joka tapauksessa kun tuo on tehty, voi alkaa selvitellä levyjen rippausta, ja miten ne sitten saa tuonne levylle ja sieltä eteenpäin ruudulle. Myös käyttöjärjestelmä on mietinnässä ja kovasti nyt olen päätymässä sellaiseen kuin JellyFin, perinteisen Plexin sijasta. Miksi, en oikein osaa vielä sanoa, mutta tuo kuulostaa toimivimmalta ratkaisulta minulle, vaikka vaatiikin taas paljon opettelua.

Ja mitä tulee levyihin, niin niitä ei sattuneista syistä ole tullut viimeaikoina pahemmin osteltua, Ensinnäkin rahat on mennyt nyt aivan toisiin juttuihin kuten tästäkin tekstistä hyvin selviää, ja toisaalta eipä kyllä ole mitään ostettavaakaan ollut. No, tähänkin tuli sitten kerralla kunnon poikkeus, kun löysin sattumalta torista peräti 58 UHD-levyn kokoelman parilla sadalla. Eli levyn hinnaksi tulee alle 4 euroa, mikä on sitten jo todella halpa. Näitä levyjä nyt odottelen ensiviikolla postista saapuvaksi, toivottavasti saapuu. Levyistä sen verran, että katsoin, että noin puolet varmaankin on sellaisia mitä itseltä ei hyllystä löydy ja osa jopa sellaisia, jotka sieltä toivon löytäväni, mutta osa sitten on toisia kopioita, jotka menevät varmasti myyntiin. Näissä pitäisi olla kaikissa vielä muovitkin päällä, joten eiköhän niistä saa sen verran rahaa, että saa koko tämän hankinnan niillä rahoitettua. Aika näyttää.

Ja lopuksi vielä pari sanaa itse leffasta, eli leffa nimeltä Outpost tuli katsottua, ja tämän leffan tarkoitus oli nimenomaan olla viimeinen leffa SVS:n kunniaksi. Leffan aikana tuli nautittua Ultran tahdeista viimeiseen kertaa ja samalla tuli kyllä myös hieman jo testailtua, miltä se huone kuulostaa ilman. Kyllähän äänet ovat eri luokkaa SVS:n kanssa, johtuen asetuksista, kalibroinnista, jne jne, mutta hyvältä se kuulosti ilmankin, Vaatii kuitenkin ehdottomasti subbarin myös taakse, edestä kun niitä ei enää siirrellä mihinkään. Outpostin kanssa noita ääniä pääsi testailemaan ihan huolella, eli äänien puolesta erittäin hyvä leffa. Laukaukset todellakin kimpoilivat huoneessa ympäriinsä paremmin kuin koskaan, iso osa tästä tietysti uusille surroundeille, jotka ovat todellakin loistavat. Leffa itsessään oli varsin hyvä, mutta saksalaisversiona tekstien puutteesta iso miinus. Sotaleffoja on vaan vaikea katsoa ilman, niin paljon erityssanastoa, ja kun muutenkin välillä vaikea kuulla mitä puhutaan. Juoni perustui tositapahtumiin, mikä oli taas pitkästä aikaa kiva juttu, mutta ei missään tapauksessa mikään paras leffa ollut tässäkään mielessä. Kivaa viihdettä, ilman mitään varsinaista suurta juonta tai tarinaa, lähinnä vain yksittäinen sotatarina.

Interstellar tuli lopulta pitkän odotuksen jälkeen katsottua viime viikon lopulla. Olen leffan joskus jossain nähnyt, en muista kyllä yhtään, että missä ja millä formaatilla, mutta todella pitkään se on ollut hankinnassa UHD-levynä. On kuitenkin ollut kovin vaikea leffa saada hankittua, mutta lopulta se Saksasta löytyi sellaiseen hintaan, että se mukaan tarttui. Leffahan on Christopher Nolanin tuotantoa ja se mikä siitä tekee erityisen mielenkiintoisen on tietysti Hans Zimmerin tuottamat musiikit.

Viimepäivinä on tullut paljon rakenneltua myös tuota HTPC:tä ja tässäkin leffassa tuli nyt paljon arvioitua tuota MadVR:n toimintaa ja pakko vaan todeta, että en kyllä viellä ole aivan vakuuttunut. Säädöissä on edelleen aivan liian paljon opeteltavaa, ja kun jotenkin tuntuu, että kaikki pitää mennä kantapään kautta, niin pitkä matka on sen kanssa vielä edessä. Olisihan se kiva, jos olisi joku, joka kävisi laittamassa kaikki säädöt kerralla kohdalleen, mutta eipä se kai tässä nyt ole ideana, vaan nimenomaan opetella itse uutta. Joka tapauksessa tuon koneen on vaan aivan pakko alkaa jossain vaiheessa tekemään ihmeitä, eihän tuosta laitteesta muuten kukaan maksaisi kaupallisena versiona kuuttatoistatuhatta. Teknisesti kaikki kuitenkin alkaa toimia, kyse on enää lähinnä vain asetuksista, eli rautatasolla kaikki on kunnossa.

Seuraava steppi tässä HTPC jutussa tosin on vielä saada tuo levyjen rippauspuoli haltuun. Yhtään levyä en ole vielä ripannut ja siihen on selkeä syy. Eli hankin tosiaan kymmenpaikkaisen NAS-aseman Facwebookista ja sen tarkoituksena on nyt sitten jatkossa vastata kaiken median säilytyksestä. Asemassa on kapasitettia huikeaan 180 teran säilytykseen, mutta nyt siihen on tulossa kymmenen 8tb levyä, tarkoittaen, että RAID5 modessa tilaa tulee noin 70 teraa. Sillä taitaa kyllä hetken aikaa pärjätä. No, levyt valitettavasti sitten jäivät Postin lakon jalkoihin, joten levyt onvat tällä hetkellä varastoituna postin toimesta jossainpäin eteläsuomea, ja saapunevat sitten jossain vaiheessa. Sen jälkeen sitten asentelemaan niitä.

Sitten takaisin Interstellariin.. Eli leffa oli sinällään kyllä jo tuttu, mutta olihan se ihan hyvä katsoa uudelleen, ei se sillä tavalla ollut enää muistissa. Aika hyvä leffa, ei missään tapauksessa mikään suurin suosikkini, mutta ihan varmasti katsomisen arvoinen. Leffan äänet ovat luokkaa ihan ok, mutta musiikki score on sitten aivan täyttä timanttia. Subbarit saavat leffassa ajoittaa ihan kunnon treenit, mutta kyllähän tuo Zimmerin musiikki kantaa tätä leffaa harteillaan ihan alusta loppuun asti. Jos halutaan katsoa leffaa, joka antaa kuvaa siitä mitä leffan musiikit voivat parhaillaan olla, niin kyllähän tässä yksi hyvä demo-leffa siihen varmasti on. Muuten leffa oli hyvinkin Nolan-mainen, eli liikutaan monella eri tasolla ja kokonaisuuden ymmärtäminen tarvitsee useamman katselukerran. Hyvin tämä leffa kuitenkin aukeni, ja ihan kiva leffailta tästäkin saatiin.

Noniin, nyt aletaan oikeasti lähestyä pikku hiljaa sitä hetkeä, että voi oikeasti taas vaan mennä leffaahuoneeseen, painaa nappia ja alkaa ihan vaan nauttia leffoista. Viimeinen viikko on vielä painettu siinä määrin hommia, että HTPC:n kanssa on lähetelty jäähdyttimiä edes takaisin, ja vihdoinkin nyt ollaan saatu toimiva ja koteloon mahtuva kokoonpano kasaan. Suurin ongelma nyt siis on ollut saada riittävän laadukas ja kooltaan sopiva jäähdytin tuolle aika tehokkaalle Ryzen 7 5800x3d prossulle. Ensin Datatronic myi sellaisen, joka ei tehojen puolesta siihen sopinut, eikä paketissa tullut edes sopivia asennusosia, sen jälkeen tilasin toisen Jimmssiltä, joka sitten vastaavasti oli todella iso ja laadukas, mutta sen jälkeen optinen asema taas ei enää mahtunut sinään. Sitten tilattiin vielä neljäs jäähy tähän projektiin ja se sitten viimein oli sopivan kokoinen (tiukille meni senkin kanssa) että riittävän tehokas.

No mutta nyt se on sitten vihdoin raudan osalta kasassa, ja edessä enää vain se aivan loputon suo ja testailu asetusten kanssa. Asetuksia on kohtuullisen paljon, eikä mikään oikein ole itsestään selvyys vaan niitä pitää vaan kokeilla ja opetella. Joka tapauksessa ollaan nyt siinä pisteessä, että käytännössä kaiken materiaan voi syöttää tuon HTPC:n kautta ja sitä kautta siis kaiken ruudulle tulevan kuvan voi käsitellä MadVR:n läpi. Aika siistiä sanoisinko, vaikka mitään ihan wow fiilistä ei vielä laitteesta olekaan tullut. Yksi asia joka myös vaatii vielä hieman säätöä on äänet, Arcam pystyy vain 200ms viiveeseen, joka on juuri ja juuri riittävä, sillä kun ääni menee lähteestä suoraan prosessoriin ja kuva kiertää prosessoinnin kautta, tulee kuva ruudulle hieman viiveellä ja siksi ääni pitää säätää vielä kohdilleen. Nyt äänet ovat ihan ok, mutta en tiedä saisiko vielä paremmaksi kun säätövara on käytetty. Ei kuitenkaan mitään mihin kukaan asiasta tietämätön voisi puuttua, itse tietysti kun asian tietää niin osaa katsoa aika tarkasti.

Ensi testailuun sitten ei tarvinnut tällä kertaa kovinkaan kauaa etsiä materiaalia, sillä Disney Plussaan oli ilokseni saapunut uusi Black Panther Wakanda Forever leffa. Pitkään piti miettiä että olenko tuon nyt leffassa nähnyt vai en, mutta enpä sitten ollut. Nyt siis itselle ensi esitys ja samalla hieman MadVR säätelyä. Alkuun tuntui, että koko ruutu oli todella samea ja paljon erilaisia asetuksia tuli kokeiltua. Itse asiassa vasta leffan loputtua tajusin yhden pienen virheen asetuksissa, jonka jälkeen ruutu vasta alkoi näyttämään hyvältä. Eli lähes koko leffa tuli katsoa aika huonolla laadulla, mutta sellaista se on, koko ajan opitaan. Sinällään ihan hienojakin hetkiä kyllä tuli koettua. On ollut todella tuskaista nyt kun uusitun huoneen scriini on ollut scope-muotoa, niin uusissa leffoissa jossa on ollut Imax pätkiä. ruutu on pitänyt ensin zoomata todella isoksi, jotta koko ruudun saa näkymään, ja sen jälkeen Imax kohdissa kuva on mennyt ruudulta pahasti yli ja ali. Tuohon ei oikein ole ollut mitään ratkaisua, mutta nyt sekin asia toimi jo todella hyvin, eli nyt kuva on täysin leveää, mutta Imax kuvat mahtuu ruudulle. Tuosta kiitos nyt kyllä kuuluu enemmänkin tuolle loistavalle Anaformiselle linssille kuin MadVR:lle, mutta kun MadVR:ään löytyy vielä asetus, joka pitää kuvan koko ajan myös saman korkuisena, on lopputulos loistava! Joka tapauksessa jo nyt ollaan todella todella pitkällä ja tuo linssi oli kyllä todellinen löytö.

Kuten nyt jo kaikille on varmasti selvää, leffa itsessään jäi nyt hieman testailujen alle, mutta siitäkin huolimatta itse leffastakin jäi todella hyvä maku. Tykkäsin, tykkäsin itseasiassa jopa yllättävän paljon. Ensimmäinen osa taitaa olla itse asiassa ensimmäinen leffa joka tuli katsottua kun aikoinaan hankin tuon Panasonicin, ja siihen nähden ekan leffan tapahtumatkaan eivät ihan kovin tuoreessa muistissa olleet. Siltikin leffa vaikutti tuoreelta, mutta hyvältä jatkolta. Harmi, että Bosemania ei leffaan enää ollut käytettävissä, mutta upea kunnioitus miehen uralle ja myös kunnioitettavasti tehty jatko osa tästä oli saatu. Letitia Wright oli leffassa todella vakuuttava ja kantoi rooliaan ja leffaa todella vakuuttavasti alusta loppuun. Äänien osalta ei ihan hirveästi nyt jäänyt kerrottavaa, kiva, mutta keskittyminen nyt enemmän kuvassa kuin äänissä. Ehkä tämän voisi katsoa vielä joku päivä levyltä uudelleenkin, etenkin kun lähes kolme tuntia meni kuin siivillä.

Tänään tuli lähdettyä aika ex-temporee leffaan katsomaan ehkäpä pitkään aikaan puhutuinta Suomalaista leffa. Iltapäivällä tuli Savonlinnasta asti vieraita ostamaan Klipschien surroundeja ja olin hyvin epävarma siitä, kauanko tuohon hommaa menee aikaa, kun oli kuitenkin sovittuna pienet leffademot samalla. No, eipä siinä sitten niin kauaa mennytkään kun vierailla oli suhteellisen kova kiire takaisinpäin, joten varttia yli viisi tein päätöksen, että vielä sitä ehtii puoleksi leffaan. No, olin paikalla leffateatterin aulassa paria minuuttia puolen jälkeen, varsinainen leffa kuitenkin alkoi vasta lähempänä varttia vaille, joten mikään varsinainen hoppu ei sitten lopulta tullut edes.

Ja kyllä muuten kannatti kiirehtiä. Jos leffassa ei olisi muutamaa tuttua näyttelijää, puhuttaisi osittain Suomea ja tekstit olisivat englanniksi, ei tätä leffaa olisi millään tunnistanut kotimaiseksi, ja tämän siis sanon kaikella kunnioituksella. En tiedä koska olen viimeksi, tai olenko koskaan nähnyt mitään näin laadukasta kotimaista elokuvaa. Mietin jopa leffan aikana, että Tuntematon Sotilas on mielestäni laadukkain kotimainen leffa, jonka olen koskaan nähnyt, olisiko tämä jopa vielä sitäkin parempi. Ja kyllä se taitaa lopulta olla. Vaikka molemmissa ollaan hyvin syvällä Suomalaisuuden ytimessä, niin Tuntematon Sotilas on kuitenkin ehkä enemmän kansallisaarre, kun tämä taas ihan oikeasti on leffa, jolla on mahdollisuus todella todella suureen menestykseen myös ulkomailla, ja kyllähän näiden myytyjen oikeuksien jutut jo siihen suuntaan viittaavatkin.

Tykkäsin leffassa oikeastaan kaikesta. Juoni on hyvin simppeli, mutta sitäkin parempi ja koukuttavampi. Siinä on vähän tarantiinoa, vähän John Wickiä ja vähän länkkäriä. Vähän siis kaikkea mitä hyvässä toimintaleffassa pitääkin. Suomalainen SISU todellakin tuodaan leffassa esiin juuri niin kuin se on, eihän sitä kukaan oikein osaa kuvata, mutta leffa kuvaa sitä paremmin kuin kukaan on koskaan osannut tehdä. On sanomattakin selvää, että Jorma Tommila on mitään sanomattomana Aatami Korpena lähellä täydellisyyttä, mutta siitäkin huolimatta Mimosa Willamo vetää tässä ehkä vieläkin kovemman roolin, itse antaisin molemmista vaikka Oscarin. Leffassa on kaiken vakavuuden ja julmuuden ohella niin paljon oikeasti hauskaa huumoria, että jopa suomalaisessa kirkossa (leffateatteri) muutamaan otteeseen ihmiset meinasivat alkaa nauramaan. No, loppu nyt oli sitten aivan omaa luokkaansa, ja se todellakin sai ihmiset kävelemään leffateatterista hymy korvissa nauraen. Oli myös kiva, että vaikka tarina tavallaan olikin aivan yliluonnollinen, niin överiksi se ei missään vaiheessa mennyt.

Leffa tuli katsottua Biorexin Prime salissa, ja sitä lähinnä lähdin miettimään ja yritin leffankin aikana hieman kuunnella, että onko leffa oikeasti nyt Atmos vai ei. Katosta varmasti jotain kuuluu, mutta onko leffa Atmos, jos leffassa sieltä jotain kuuluu, vai skaalataanko leffateattereissakin ääniä kaikki kaiuttimiin vaikka olisikin vain esim. 5.1 jne. Tähän olisi mielenkiintoista saada vastauksia, ja toki myös siihen, että jos tässä oikeasti on Atmos-äänet, tuleeko ne myös aikanaan levylle. Päivänselvää on, että tämän leffan haluaisin kotiin 4k muodossa ja täysillä Atmos-äänillä. Niin, ja mielellään vielä aika nopeasti!

Ja nyt sitten Suomalaiset ihan oikeasti, nyt on leffa joka pitää käydä katsomassa. Näin laadukasta suomalaista harvoin tulee ruudulle, ja kun tulee niin se kannattaa käydä katsomassa jo ennen kuin siitä kohistaan ulkomailla. Aivan timanttinen viiden tähden leffa ja heittämällä omalle top-listalle vuoden ensimmäiseksi leffaksi!

Moonfall, leffa, jota tuli metsästettyä aika pitkään ja monen mutkan kautta leffa lopulta löytyi edes kohtuullisella hinnalla Saksasta. Suomessahan tätä myi mm. CDON ilman atmosta, ja jenkeistä hinta sitten taas vastaavasti oli järjestään yli kolmea kymppiä. On tämä siis ollut tavallaan aika merkittävä leffa tälle vuodelle, tai siis viime vuodelle, mutta miksi? No yhtenä syynä varmasti on ollut Halle Berry ja muu varsin tunnettu crew, toisaalta se mistä minäkin kiinnostuin ennen kaikkea oli tämän leffan suuret odotukset äänien suhteen. Itse katselen esim. Youtubesta paljon Shane Leen arvioita, joissa nykyään mukana mm. trinnovin Atmos-viewer, jolla näkee visuaalisesti miten atmos leffassa toimii, ja hän antoi tämän leffan äänistä arvion 9.9, joten olihan se selvää, että leffa piti hankkia.

Valitettavasti omaa suosikkia tästä leffasta ei nyt kyllä tullut oikein millään mittarilla. Tämä leffa muistutti monella tapaa kokemustani Midway leffasta. Leffa, joka oli saanut erittäin kovat arvostelut etenkin juuri äänien osalta oli toki äänien osalta erittäin hyvä, mutta empä ole kuitenkaan jostain syystä kertaakaan tuohon leffaan sen jälkeen palannut. Jep, varmaankin pitäisi nyt kun huoneessa on taas niin paljon uutta, mutta niin kyllä pitäisi tehdä todella monen muunkin leffan kanssa. Eli Moonfallissakin äänet olivat erittäin hyvät, välillä subbarit saivat oikein kunnolla töitä ja toisaalta taas uusia HT-8:ja sai myöskin testailla oikein huolella. Niistä lisää myöhemmin. Mutta se mikä eniten ärsytti tässäkin leffassa oli visuaalinen surkeus, joka ei omaa silmää kyllä miellyttänyt lainkaan. Aivan kuin Midawayssä, leffasta tuli lähinnä mieleen kiiltokuvat, joita oli liimailtu kuvan päälle. Oikein mikään leffassa ei näyttänyt aidolta, johtuiko sitten täysin leffan luonteesta vai huonosta CGI:stä, niin nyt ei kyllä ollut yhtaan minun mieleeni. Kiva muuten nähdä mitä MadVR tälläiselle leffalle saa aikaiseksi.

Mitä sitten tulee uusiin kaiuttimiin, tämähän siis oli nyt sitten ensimmäinen leffa niillä. No, onhan se ero aika suuri. Vanhat kaiuttimet olivat kaiuttimina erittäin loistavat, ja kuten todettua, mätsäsivät loistavasti ääneen muiden etukanavien Klipschien kanssa. Nyt on kuitenkin etukanavat DIY Soundgrouppia, joten pitihän nämäkin nyt sitten olla samaa sarjaa. Myös se toinen syy vaihtaa eli saada suoraan säteilevät kaiuttimet oli erittäin onnistunut muutos. Nyt äänet ovat huomattavasti tarkemmat, eikä nyt siis puhuta vain näiden kaiuttimien äänistä, vaan atmos-materiaalia katsellessa se tietysti vaikuttaa myös kaikkiin muihin, eli kokonaisuuteen. Eli toistaseksi kaikki hyvin, nyt vaan tarvitaan lisää katsottavaa materiaalia, jotta testit voi jatkua. Nuo vanhat Klipschit muuten on edelleen myynnissä, eli jos kiinnostaa neljä kappaletta loistavia RP-250S kaiuttimia sun settiin niin laitahan viestiä. Niin, ja tietysti tarjolla myös vielä yksi SVS PB16 Ultra.

Loppuun vielä muutama sana HTPC-projektista. Eli tuo projekti piti jatkua viikonloppuna kun eilen postissa saapui emolevy, prossu ja siihen tuuletin. Soittelin tilausta tehdessäni Datatronic nimiseen liikkeeseen Lahteen, josta olin jo aikaisemmin tilannut toisen prossun, ja nyt siis tarvittiin uusi emo ja siihen parempi prossu. Kyselin varta vasten tuohon emoon sopivaa prossua ja siihen prossuun riittävää ja sopivaa jäähdytintä. Sanotaanko nyt niin, että ihan ei ole tämän firman kanssa asiointi mennyt niin kuin strömssöössä. Ensinnäkin kun kyselin tuotteita, piti niiden seurannan mukaan tulla tukkurilta viime perjantaina, ja vaikka sitä ei luvattu, niin olin jo Lahdessa odottelemassa pakettia. No se ei ollut heidän vika, että se paketti ei perjantaina vielä saapunut, mutta mikä oli outoa, oli se että olin soitellut asiasta yhden myyjän kanssa, joka ei sitten ollut maininnut asiasta lainkaan kollegoille, vaan häipynyt vaan töistä ja jättänyt asian roikkumaan. Jos en olisi soitellut itse uudelleen, ei sieltä ainakaan kukaan olisi soittanut minulle, vaikka emo sitten olisikin perjantaina saapunut niinkuin seuranta kertoi.

No lopulta Emo saapui ilmeisesti vasta tiistaina, tai ainakin minulle näin kerrottiin, sillä emo ”löytyi” vasta kun jälleen heille itse soittelin. On muuten maksullinen numerokin vielä, ei voi jonottaa ja kukaan ei myöskään soita takaisin. Surkeaa sanoisin. Lopulta paketti piti laittaa tiistaina välittömästi toimitukseen, mutta lopulta kun pakettia ei kuulunut ja soittelin taas perään niin paketti oli lähtenyt matkaan vasta keskiviikkona. No, matkalla oli kuitenkin ja perjantaina se sitten myös saapui. No, eipä tämä saaga päättynyt vielä tähän. Eli jäähy ei fyysisesti sitten sopinutkaan emoon, vaan vaatii myös sovitussarjan, josta liike ei luonnollisesti maininnut mitään tilauksestani, ei edes vaikka oltiin yhteyksissä useaan otteeseen. En siis saanut tuota perjantaina kuitenkaan asennettua. Soittelin taas liikkeeseen ja kyselin että onko vika minussa, että enkö vain osaa, vai missä vika. Pyysivät lähettämään kuvia, ja lähetin ne välittömästi puhelun jälkeen. No, eipä taaskaan kuulunut mitään, ja piti itse soitella takaisin. Ja arvatkaa mitä, no kyseinen myyjä oli lähtenyt kotiin, eikä taaskaan ilmoittanut kenellekään muulle, että case on kesken. No, lopulta tosiaan selvisi tuo sovitesarja juttu, ja lupasivat toimittaa sellaisen. No, ei ollut liikkeessä joten tilaavat joskus tukkurilta, ei ole vielä ainakaan tullut tililleni tietoa, en tiedä pitäisikökään, mutta ainakin on varmaa, että kun tuo taas tukkurilta tilataan, niin ensi viikolla sitä ei ole tulossa.

Eikä muuten sitten ole tarviskaan, sillä tuo jäähy lähtee vaihtoon. Eli vaikka kysyin nimen omaan tuohon prosessoriin (jonka heiltä samalla ostin), sopivaa jäähyä, niin tuohan ei edes ole tuohon prossuun riittävä. Eli jäähdytin menee vielä kerran vaihtoon, nyt Jimssistä tulossa toivottavasti riittävän hyvä jäähdytin, ettei seuraavaksi kärähdä prossu. Tämänkin asian sain sattumalta selville itse, kun aloin tuon tuulettimen sielunelämää tarkemmin tutkimaan. Ei nyt jäänyt kovin hyvä mieli tuosta firmasta, saapa nähdä mikä sotku syntyy vielä palautuksen kanssa. Odotus siis jatkuu, ensi viikolla toivottavasti kone kasaan.