Jotenkin näitä ideoita nyt vaan syntyy. Kun kaksi vuotta sitten huone laitettiin uuteen uskoon, päädyin lopulta pitkä harkinnan jälkeen myymään vanhan leffasohvan ja hankkimaan tilalle kaksi kappaletta moottorisänkyjä. Oikeastaan alusta lähtien olen ollut aika pettynyt valintaani. Toisaalta sänkyjen tarkoitus on täyttynyt, eli huonetta on pystynyt käyttämään myös vierashuoneena. Toisaalta leffakäytössä sängyt ovat olleet todella huono valinta. Olen kaivannut kunnon leffatuoleja, mutta rahaa ei niiden hankkimiseen ole ollut. Nyt kuitenkin ajattelin, että mitä jos tekisi vanhoista moottorisängyistä itse uuden uljaat leffatuolit. Tuo projekti on nyt edennyt viikossa paljon ja tuolit ovat nyt jo istuttavassa kunnossa. Viimeistelyä vielä vaatii, ja muutamia asioita pitää vielä ratkaista. Joka tapauksessa tuolit tuntuvat tässä vaiheessa todella hyviltä, onneksi lähdin yrittämään.

JBL 4306:sen myöskin saapuivat vihdoin maanantaina, tai itseasiassa kävin ne itse Fedexiltä noutamassa, sillä toimitus ei löytänyt perille edes maanantaina. Lopulta paketti kuitenkin perillä ja kaikki kunnossa. Kaiuttimet olivat loisto kunnossa ja kuulostivat hyvältä. Todelliseen testiin ne kuitenkin pääsi vasta tänään helatorstaina, jolloin vihdoin aikaa laittaa leffa jälleen pyörimään. Leffaakaan ei tarvinnut paljon miettiä, sillä elokuva Megalodon sattui ilmaantumaan viikon .99 elokuvaksi Itunesiin. Olen leffan nähnyt jo ennenkin, mutta siitäkin huolimatta tai juuri siksi päätin katsoa elokuvan uudelleen. Katson elokuvia hyvin hyvin harvoin uudelleen, mutta äänieffektien ja uusien JBL kaiuttimien testaamiseen tämä oli hyvä valinta. Mutta mutta.. JBL 4306 on aivan varmasti laadukas kaiutin, mutta onko se kuitenkaan se mitä minä etsin? Onko se kuitenkaan se mitä tarvitsen nyt kun keskellä häärää Klipsch 280? Kyllä tällä hetkellä on hyvin vahvasti sellainen fiilis, että JBL:lät saavat jatkaa matkaansa, ja sen jälkeen tilalle saa tulla koko kolmikko Klipschejä.

Meg meni yllättävänkin mukavasti, ja jaksoin keskittyä elokuvaan vaikka se olikin ennestään tuttu. Meg on itseassa yllätävänkin hyvä leffa, vaikka se nyt ei mikään mestariteos olekaan. Ennen kaikkea Shuya Sophia Cai Meiying roolissa oli todella hyvä. Jason Stratham tietysti oma vakuuttava itsensä, mutta toisaalta hänelläkin rooli kuin rooli tuntuu usein hyvin paljon toistavan itseään. Iso osa tämän elokuvan nautintoa tietysti hyvä atmos-raita.

Lauantai-illan viihteeksi etsittiin vaimon kanssa jotain rauhallista toimintaan. Netflixiä selatessa vaimo nappasi kiinni elokuvaan The Saint. Itselleni tunteman leffa, mutta yllätys oli suuri, sillä tämä elokuva osui ja upposi. Elokuvan juoni oli loistava ja hienosti etenevä. Koko elokuvan ajan oli mukavaa jännitystä päällä, samalla kun elokuva eteni tasaisesti eteenpäin. Tämän tyyppiset elokuvat on yksiä suosikkejani, mutta niitä nykyään enää löytää jostain syystä harvoin.

Elokuvan aikana jotenkin ihmettelin, että miksi kaikki valkoinen ja taivas näyttää todella heikolta. Syykin löytyi myöhemmin, eli AppleTV:stä oli mennyt HDR asetus päälle. En oikein tiedä syytä miksi, mutta 4k tykkini näyttää tällä hetkellä ehdottomasti parhaalta SDR asetuksen kanssa. Mutta seuraavaksi uusi viikko ja uudet kujeet, JBL 4306 pitäisi vihdoin olla perillä.

Todennäköisesti ensimmäistä kertaa elämässäni tuli katsottua Japanilaista elokuvaa. Netflixin elokuva The Wandering Earth herätty kiinnostuksen etenkin trailerin perusteella. Itse asiasssa on todettava, että en elokuvan kieltä edes tajunnut trailerista vaan vasta kun varsinainen elokuva pyörähti käyntiin. Elokuva näytti kuin suoraan Hollywoodista tulleelta pelastetaan koko maailma leffalta huikeine action kohtauksineen ja effekteineen. Sitä saa mitä tilaa, pätee ainakin hyvin tässä tapauksessa, eli elokuva oli alusta lähtien vauhtia täynnä. Elokuvan juoni oli pitkään hankala hahmoittaa, ja etenkin huomasin sellaisen yksityiskohdan, että amerikkalaisia elokuvia tulee itseasiassa aika paljon katsottua kuuntelemalla orginaalia ääniraitaa. Tässä elokuvassa tekstityksen seuraaminen oli must ja teki elokuvan seuraamisesta yllättävän hankalaa. Joka tapauksessa elokuvasta jäi hyvin positiivinen fiilis. Myös uuden keskikaiuttimen toimintaan olin hyvin tyytyväinen.

Perjantai ilta ja paljon on viikossa tapahtunut. Kun viime viikonloppuna aloin tutustua JBL 4306 kaiuttimiin, löysin sattumalta käsittämättömän halvan tarjouksen Japanista. Muutamien viestien jälkeen uskalsin laittaa kauittimet liikkeelle ja niitä on koko viikko nyt odotettu. Oletettu toimituspäivä piti olla vasta tuleva maanantai, mutta Fedex oli laittanut toimitukseen vauhtia, ja paketti olikin matkalla perille jo perjantaiksi. Ei muuta kuin lappu ovelle, että paketin voi oven taakse jättää odottamaan töistä saapumista. Kaiuttimet kiinni ja leffa pyörimään.. ..Tai sitten ei. Fedexin kuski ei meille osti koskaan löytänyt, vaan oli matkalta soittanut kahdeksan kertaa samalla kun olin puhelimessa varattuna. Kun vihdoin tärkeä puhelu päättyi, soitin neljä minuuttia myöhemmin takaisin vain todetakseni että kuljettajan puhelin oli jo kiinni ja paketti matkalla Vantaalle. Kiitos Fedex, eli maanantaita odotellessa.

No, mutta onneksi tässä on ollut paljon muutakin tekemistä. Viime viikolla piti laittaa tilaukseen myös MiniDSP mikrofoni. Sitä on tullut nyt viikon ajan testailtua. Huoneen äänikarttaa on tullut useammaltakin suunnalta otettua ja muutamia muutoksiakin tehty. Huone on ollut nyt pitkään alkuperäisissä asetuksissa ja alunperinkään Audyssey ei ollut kalibroinnissa mukana. Viime viikolla mikrofonia testaillessani huomasin huoneen bassopäässä ison peakin jossain 30-40 desipelin kohdalla. Muuten käyrät näyttivät ainakin minun ymmärrykselleni ihan hyviltä. Tähän toki olisi kiva myös jonkun ammattilaisen mielipide saada. Lähdin selvittämään tuota ongelmaa siirtelemällä subbarien paikkaa, mutta sen vaikutukset olivat hyvin minimaaliset. Seuraavaksi lähdin koittamaan vaiheen vaihtoa, ja lopulta toisen subin vaiheen vaihtaminen 180:stä nollaan lähes poisti ongelman. Tämän jälkeen päätin jatkaa kokeiluja ja päätin antaa Audyssayn tehdä seuraavat säädöt. Jotain pientä korjausta sainkin aikaiseksi ja tässä huoneen tilannetta tällä hetkellä.

Hieman lisää viestittelyä Marekin suuntaan ja samalla google laulamaan. Marek suositteli vahvasti, että kolme kappaletta Klipschin kaappeja toisi huoneeseeni paljon enemmän kuin tilaamani JBL 4306. No ne olivat jo matkalla, joten annetaan niille nyt kuitenkin mahdollisuus. Klipschiltä minulla on jo aikaisemmin kaksi 115sw subbaria, ja niihin olen ollut kovin tyytyväinen. Googlesta selvisi että toinen Marekin tarjoamista malleista on jo myynnistä varsinaisesti poistunut malli eli 280RF, joiden löytäminen markkinoilta osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kävi kuitenkin niin, että Verkkokauppa.comissa niitä oli tasan yksi jäljellä ja hintakin aika huokea. Päätin koittaa onneani ja kysyä mikä tämän yksilön lopullinen hinta olisi. Pareittainhan näitä yleensä myydään, joten yhden keskelle tarvitsisin joka tapauksessa jossain vaiheessa, jos kaikki kolme aikoisin vaihtaa, ja miksi ei vaikka keskelle JBL:nkin kaveriksi. Hienoinen yllätys ja verkkokauppa.com päätti sitten lyödä vielä sellaisen erikoistarjouksen pöytään, että pakkohan sekin oli sitten laittaa postiin. Tätä rataa konkurssi on kohta edessä, mutta laitetaan kohta jotain myös myyntiin poispäin.

No mutta se sentään sieltä sitten ehti perjantaiksi perille. Harmitti vietävästi kun olisin halunnut kaikki kerralla kiinni ja viikonloppu hyvää aikaa testailla. Klipsche kiinni ja leffa pyörimään. Coenin veljeksien leffoja olen katsonut ennenkin ja tiedän kyllä heidän hyvin omatakeisen tyylin. Fargo vuodelta 1996, on jopa nuoruudesta jäänyt hyvinkin mieliin. Leffan alussa meininki oli todella leppoisa ja hauska. Naureskelin koko elokuvan alun ja tuntui että leffavalinta onnistui nappiin. Mitä pidemmälle elokuva kuitenkin jatkui, sitä enemmän suupielien suunta vaihtuu. Mikään ei oikein enää edennyt eikä millään oikein ollut enää mitään tarkoitusta. Tipahdin kärryiltä, tai nukahdin. Jos elokuva on tylsä, kännykkä löytyy hyvin usein taskusta seuraksi ja sitä tulee siinä sivussa räpläiltyä. Elokuvaa kuitenkaan en kesken jätä juuri koskaan, oli se sitten kuinka huono vaan. Nyt kuitenkin kello alkoi jo olla seuraavan päivän puolella ja väsymys (tylsyys) iski niin kovaa, että oli vaan pakko todeta että nyt jää leffa kesken. Harmittaa toisaalta koska elokuvan alku oli niin lupaava, mutta toisaalta, jäinköhän nyt mistään paitsi, ehkä loppuratkaisu olisi selittänyt kaiken. Äänistä täytyy sanoa sen verran, että kertaakaan en ole joutunut elokuvaa katsomaan näin hiljaisella, siitä huolimatta että äänet ovat kuulostaneet näin hyvältä ja syvältä. Audyssey on selvästikin tehnyt tehtävänsä ja toisaalta, ehkä Klipschelläkin oli sanansa sanottavana. Kuvasta pitää edelleen toistaa se, että isot maisemakuvaukset luonnosta näyttävät 4k:na todella huikeilta.

Sunnuntai iltapäivä ja kahlasin pitkään Netflix elokuvia löytämättä mitään mielenkiintoista. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, jotenkin tuntuu, että vaikka Netflix hyvä palvelu onkin, niin uusissa elokuvassa joko laahataan pahasti perässä tai sitten en osaa niitä etsiä. No onneksi näissä tilanteissa yleensä Itunes auttaa ja niin tälläkin kertaa. Yksi iso tekijä elokuvia etsiessä on tietysti elokuvan kannet, tai paremminkin ehkä nykyään sähköinen esittelykuva. Serenity ei varsinaisesti ole herättänyt kiinnostusta vaikka sitä muutaman päivän olenkin jo kiertänyt. Tänään kuitenkin tuli päädyttyä trailerin pariin ja elokuva vaikutti hyvältä. Esittely ei ollut kovinkaan (liian) paljastava, joten avoimin mielin liikkeelle.

Elokuva oli hyvä. Juoni kuljetti tarinaa selkeästi eteenpäin ja tapahtumat oli sijoitettu hyvin lyhyelle aikajanalle. Elokuva ei avannut arvoitustaan pitkään aikaan ja ylipäätään loppuratkaisu jäi mietityttämään. Oliko se totta vai ei, tai mikä lopulta oli totta ja mikä ei. Psykologiset trillerit ovat usein hauskoja katseltavia, ihmisen mieli kun sattuu oleman hyvin erikoinen ja koskaan ei voi tietää milloin se huijaa itseään ja milloin muita. Visuaalisesti 4k tykki näytti jälleen todella hyvältä, äänet eivät suuria antaneet vaikka muutama jysäyskin matkanvarrelle oli suotu. Toiveissa iltapäivään ehkä oli hieman enemmän ääntä ja toimintaa, mutta pettymystä tämä elokuva ei iltapäivään tuonut.

Saapa nähdä mihin tämä tarina tästä jatkuu, loppu päivä onkin sitten tullut tutustuttua REW ohjelmaan ja siihen liittyviin videoihin. Asiassa tuli mentyä jopa niin pitkälle, että UMIK-1 miniDSP mikrofoni lähti illalla tilaukseen. Nyt sitten nähdään oikeasti mitä tuo huone ääneltään tällä hetkellä tarjoaa. Mielenkiintoinen viikko edessä.

Clint Eastwood on kuin viini. joka paranee vuosi vuodelta. Earlin roolissa Eastwood on kuin Heikki Kinnunen mielensäpahoittajana, rooli vain istuu miehelle niin täydellisesti, että Eastwoodin esitystä ei voi kutsua edes näyttelemiseksi. Toki tässä tapauksessa pitää myös muistaa, että Eastwood on elokuvan myös tuottanut (niin kuin taitaa olla tuottanut kaikki muutkinviimeisimmät elokuvansa, jolloin roolin rakentaminen itselleen sopivaksi on helpompaa. Eastwoodin elokuvissa mood on jotenkin muutenkin hyvin samankaltainen, vähän kuin sama levy olisi jäänyt päälle ja päälle on vaan vähän liimattu uusia kiiltokuvia. Leffasta tuli hieman fiilis kuin Gran Torinosta, ja kyllä, piti oikein tarkistaa että siitä tosiaan on jo kymmenen vuotta. Aika juoksee ja Clint Eastwood vanhenee tyylikkäästi samaa vauhtia. Elokuvan juoni jäi hieman kevyeksi, toisaalta koko ajan odotti, että jotain tapahtuu, mutta Earlin jäätävä rauhallisuus vei katsojalta kaiken pelon pois. Eihän kukaan voi koskea noin sympaattiseen vanhaan mieheen. Joku olisi voinut kuvitella, että Earlin karatessa jättimäisen huume-erän kanssa joku varmasti syöksyy vaimon kuolin vuoteelle tai viimeistään hautajaisiin (Deja vu hippaleffasta) ja teilaa miehen hengiltä. Mutta eihän niin voinut käydä, pitihän vanhan miehen saada rauhassa hoitaa asiansa ja sen jälkeen jäädä sattumalta kiinni keskellä moottoritietä vain ajamalla ohi jahtaajistaan. Sanotaanko nyt vaikka näin, että vanhaa miestä erittäin hyvin kuvaava herrasmieselokuva.

Viikonloppu jälleen aluillaan ja tällä kertaa aloituksena jotain hieman kevyempää. Kevyempää hömppäkomediaa miettiessä ei ehkä tule ajatelleeksi, että sekin voi olla totta. Siis niin kuin oikeasti totta. Kyllähän Kauheallakin Kankkusellakin varmasti on paljon esikuvia eikä tarvitse varmasti kaukaa kaivaa, mutta kuka nyt omistaa elämänsä hipan pelaamiselle. Katsoessani elokuvan trailerin jo jonkin aikaa sitten odotukset olivat juuri Kauhean Kankkusen luokkaa. Päätöntä sekoilua, jossa saa nauraa koko elokuvan ajan. Nyt kun elokuva oli päätynyt viikon 0.99 leffaksi niin pitihän se sitten katsoa. Vastoin ennakko-odotuksia elokuva ei tarjonnut aivan niin paljon naurettavaa kuin oletin, mutta toisaalta hauskahan tuota pätkää oli illan ratoksi ison karkkipussin kanssa katsella. Mitä pidemmälle elokuva meni niin sitä ihmeellisemmäksi ajatus juonen todenperäisyydestä kasvoi. Toisaalta, oli jäätävään hienoa nähdä kaverusten aitoja pätkiä elokuvan lopussa ja todeta kuinka paljon oikeaa iloa heidän leikkinsä vielä vanhuudessakin tuottaa. Aikuisten oikeasti, olisihan tuollainen aivan mahtava harrastus, tulisi väkisinkin nähtyä vanhoja kavereita useamminkin ja jännitystä elämästä ei varmasti puuttuisi. Olisihan se muutenkin upeaa törmätä vanhoihin kavereihin silloin kun sitä vähiten odottaa. Onhan se nykyään ilman hippaakin.

Tällä kertaa äänet ja kuva ei hirveästi antanut, mutta se ei ollut tarkoituskaan. Leffa tuli katsottua loppujen lopuksi todella hiljaisilla äänillä eikä kuvakaan tuonut mitään suuria elämyksiä. Päivällä piti vielä yrittää niitä aikaisemmin mainitsemiani tweakkauksia kuvaan, eli kävin hakemassa paremman HDMI kaapelin. Valitettavasti uudellakaan kaapelilla ei 60hz HDR kuvaa saanut 4:4:4 krominanssilla toimimaan. Asiaa tosin tuli jonkin verran tutkittua, eikä sitä todennäköisesti tulekaan saamaan. 30hz kuvan 4:4:4 suhteella sain toimiaan, mutta kumpi näistä sitten onkaan parempi?

Tänään kohtasi viimein leffafriikin pieni suuri päivä. Täydensin viimeisen palan uusittuun leffahuoneeseeni viime syksynä. Marekin ovesta lähdettiin sylissä iso laatikko, jossa sisällä kaunis tummanpuhuva Sony VPL-260ES. Uuden projektorin hankinta oli pitkä prosessi osittain monestakin syystä. Olen yleensä laitteita hankkiessani panostanut laatuun (hintaluokassa jossa ollut varaa), joten vanhat laitteet ovat pitäneet lupauksensa pitkään. Edellinen Epson TW-4400 oli hankittu seitsemän vuotta sitten ja sen roolina oli kantaa vastuu kuvasta vielä pari vuotta Dolby Atmos päivityksenkin jälkeen. Selvää kuitenkin oli, että materiaalitarjonnan kasvaessa siirtyminen 4k aikaan tulee kuitenkin olemaan väistämätöntä jossain vaiheessa.

Syksyllä sen aika viimein koitti, mutta silloinkin valintaa piti harkita pitkään ja hartaasti. 4000-5000 euron hankinta tähän perheeseen ei todellakaan ole itsestään selvä valinta. Hankintaa helpotti huomattavasti Mareksoundin ja ennen kaikkea kuvavelho Mikan loistava asiakaspalvelu ja laitteiden esittely Mareksoundin katseluhuoneessa. Mietinnän paikka oli ennen kaikkea siinä, että riittääkö päivitykseksi vaihto skaalaavaan 4k tykkiin vai pitäisikö sen olla natiivi. Oli hyvin nopeasti selvää, että mikäli hankinta kääntyy natiiviin, on valinta Sony VPL-260ES. Hintalaatusuhteeltaan varmasti paras hankinta, ja todennäköisesti ainoa natiivitykki, johon minulla olisi varaa. Hankintaa helpotti myös se, että Marekilla oli demomalli irrotettavana. Suurin syy kuitenkin mikä käänsi suunnan Sonyn suuntaan, oli ajatus siitä, että tälläkin tykillä sitten mennään taas pitkään, ainakin seuraavat seitsemän vuotta. Saa nähdä miten käy. Todettakoon tähän vielä se, että viisarin toisella puolella oli Optoman UHD60 ja osittain myös UHZ65 laserversio.

Hankkiessa tykkiä hinta oli itsessään sen verran paljon euroja, että kalibrointia ei ollut samaan pakettiin vielä varaa ottaa. Sovittiin kuitenkin jo asiasta valmiiksi. Marek myös ilmoitti jo tuolloin, että kalibrointia ei kannattaisi muutenkaan tehdä ennen kuin tykissä on riittävästi tunteja kasassa. Silloin mietitytti myös, että kuinkahan nopeasti tunnit tulevat ylipäätään täyteen, sillä edelliseenkin tykkiin oli seitsemän vuoden aikana kertynyt tunteja ainoastaan sellaiset 700. On kuitenkin jännää, miten pelkästään uuden tykin ostaminen saa myös huoneen käyttöasteen nousemaan.

Tänään kalibroinnin aika kuitenkin vihdoin koitti. Onneksi vielä sellainen päivä, että aamulla ehti katsomaan yhden elokuvan pohjalle, jotta kuvanlaatu ennen ja jälkeen olisi mahdollisimman tuoreessa muistissa vertailtavaksi. Aamun elokuvaksi valikoitui toimintaa sukellusveneraita Hunter Killerin muodossa. Jo trailerin perusteella odotukset olivat elokuvan suhteen korkealla, eikä se lopulta pettänyt. Toimintajännäriksi juoni oli yllättävänkin hyvä ja yllättävä. Elokuva piti koko pari tuntia tiukasti otteessaan ja ylipäätään tapahtumaympäristö oli vaihteeksi jotain uutta. Gerard Butler ei ollut minulle kovinkaan kulunut action naama kuten niin monelle yleensä käy. Pidin kovasti hänen roolistaan kovana johtajana, mutta kuitenkin hyvin inhimillisenä ja asiallisena. Roolitukset elokuvassa olivat mielestäni muutenkin erittäin onnistuneita.

Ääniraita ei ollut Atmoslaatua, mutta loistavia toimintakohtauksia elokuvaan oli äänienkin puolesta saatu. Volumet piti taas laittaa aika kovalle ja repiä tehosteista kaikki mahdollinen irti. Elokuva myös nosti jälleen mieliin seuraavan päivityshaaveen, eli isompaa ja tehokkaampaa etukautinta kaivattaisiin. Saa nähdä tuleeko sellaisia koskaan, vaikka Mikallakin luonnollisesti oli siihen jo paljon hyviä ideoita. Kuvaltaan elokuva oli erittäin nautittavaa viihdettä. Etenkin tänään kuvaan tuli kiinnitettyä sattuneesta syystä paljon enemmän huomiota kuin koskaan ennen. Kyllä kunnon tykki vaan saa elokuvan elämään.

Seuraavaksi sitten hieman lounasta naamariin ja odottelemaan kalibrointia. Kahden jälkeen päästiin vauhtiin, nopea katsaus huoneeseen ja töihin. Huoneessa valkokankaan tehtävää hoitaa ääntäläpäisevä Elite screenin ZRM-135HW-A1080P3 kangas, jonka olen hankkinut Amazonin verkkokaupasta edulliseen noin 200 euron hintaan. Kangas on itse pingoitettu ja reunustettu, eli tilauksessa tuli ainoastaan rulla kangasta. Kangaan pingoittaminen meni yllättävän kivuttomasti ja olen ollut äärettömän tyytyväinen hankintaan. Mikan mukaan kangas oli erittäin laadukas ja toimiva. Kalibrointi oli yllättävän nopea prosessi, mutta näin se ei kuulemma yleensä aina mene. Tällä kertaa kaikki vaan onnistui loistavasti, ja esimerkiksi säädöt saatiin tehtyä ”menemättä laitteen sisään”. Kokonaisuudessaan kalibrointi meni reilussa tunnissa ja tulokset (paperilla) olivat loistavia. Palaan tuloksiin vielä paremmin kun saan Mikalta kirjallisen raportin tuloksista. Mika oli muutenkin hyvin iloinen puolestani, sillä vaikuttaa siltä, että olen saanut Sonyltä erittäin laadukkaan yksilön huoneeseeni.

Sitten ehkäpä siihen tärkeimpään kysymykseen, eli saako tälläinen harrastelija leffafriikki kalibroinnista sitten mitään iloa. Voin sanoa, että epäilyksen ennen kalibrointia olivat kohtuullisen korkealla. Tuli vanhan muistot mieleen kun ensimmäisen kerran aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten istuin Marekin kuunteluhuoneeseen Sulkapolulla. Marek esitteli muutamia settejä ja kyseli huomaatko eron? Olin vähän huuli pyöreänä että hmm.. molemmat kuulostaa kyllä hyvältä, mutta äänissä en valtavaa eroa huomannut. Tällöin Marek totesi, että myy mielellään myös tämän tuplahintaisen, mutta pärjään varmasti alkuun myös halvemmalla. Samaa ajatusta oli tämän kuva-asian kanssa, eli onhan tämä 4k jo niin mahtava kuva, että voiko tähän oikeasti saada vielä jotain sellaista parempaa minkä minunkin silmäni näkevät. Ja nyt on pakko todeta, että kuinka väärässä olinkaan.

Kuvan laatu todellakin parani silmissä. Olen lukenut paljon mustan laadusta ja toki siitä näen asioita, ja ymmärrän mistä puhutaan. Mutta nyt silmät todella avautuivat. Kun samassa paikassa, samassa tykissä, saman päivän aikana näkee mustan sävyssä noin ison muutoksen, on se vaan pakko uskoa. Kuvan ero elokuvaa katsoessa on hämmästyttävän suuri. Toistaiseksi kokemukset ovat vasta yhdestä elokuvasta, mutta Hunter Killer näytti kuin uusin silmin katsotulta ennen ja jälkeen kalibroinnin. Kameralla on tuota kuvaa vaikea saada esiin, mutta muutama sanallinen esimerkki on paikallaan.

Alun kohtaus, jossa Butler metsästää upeissa maisemissa näyttää kalibroidulla tykillä todella huikealta. Tuntuu kuin koko kuva olisi muutamassa tunnissa herännyt todellisuudeksi. Kun sukellusvene elokuvan alussa näytti uivan sakeassa vedessä, kalibroidusta kuvasta pystyi erottamaan huikean määrän yksityiskohtia, vesi todellakin näytti vedeltä. Venäläisen sukellusveneen kapteenin musta takki näytti aikaisemmin todella haalealta, mutta nyt se näytti todellakin arvokkaan henkilön todella arvokkaalta ja laadukkaalta uniformulta. Ehkä huikein kokemus kuitenkin liittyi tuhoaja-aluksen lähettämiin ohjuksiin, jotka sarjassa lensivät kohti kohdettaan. Tällä kertaa ohjukset todella näyttivät taivaalla lentäviltä ohjuksilta, ei massalta ohjuksia.

Nämä kaikki ylistävät fiilikset kuitenkin vain yhden elokuvan perustella, mutta testaaminen aivan varmasti tästä jatkuu. Yksi napsaus parempaankin on vielä mahdollista, sillä käytössäni oleva HDMI kaapeli ei paketin lupauksista huolimatta aivan riittänytkään siihen mitä lupasi. Nopeus ei riittänyt aivan 4:4:4 kuvaan, joten kaapelin vaihto on vielä edessä. Käytössä oli Dacota Premium 5m johto, jonka lupaus 21gb nopeudesta ei kuitenkaan toteudu.

Mareksound ei ole osallisina tähän blogiin, blogini ei sisällä tuotesijoittelua enkä ole saanut minkäänlaista taloudellista hyötyä Mareksoundilta tai muilta tahoilta tästä kirjoituksesta!

Tämä lauantai ilta menikin sitten hieman leppoisammissa merkeissä. Tiesin kyllä mitä olin ostamassa, mutta silti hieman yllätti miten tyhjä tämän dokumentin sisältö oli. Michael Jackson on jäätävän hyvä laulaja ja toki oli hienoa nähdä behind the scenes, mutta siihen se sitten jäikin. Olisin toivonut hieman paremmin dramatisoitua dokumenttia, mutta tästä jäi käteen hieman lässähtänyt ajatus siitä, että heitetään tämä nyt tästä myyntiin kun tälläinen materiaali kerran jäi käteen. Documentissa ei pahemmin esitelty ohjelman rakentamista, suunnittelua vaan ainoastaan siinä hetkessä tapahtuvaa harjoittelua. Olisin myös hieman toivonut, että Michaelin kuolema olisi documentin kulussa tullut jotenkin esiin, eli dokumentin aikana työntekijöiden, tanssijoiden ym haastatteluja ym jossa asioita olisi avattu hieman syvemmin. Jäinkö siis kaipaamaan konsertteja, joita ei koskaan tullut? No enpä oikeastaan, paljon hienoa lavatekniikkaa, pyroja ja kaikkea muuta, mutta vielä ei kokonaisuudesta saanut kovinkaan hyvää kuvaa siitä mitä kokonaisuus olisi ollut.

Työviikko takana, iso pussi irtokarkkeja ja leffa, mikäs sen parempaa. Tämän illan leffaksi ei ollut tiedossa mitään varmaa, joten Netflix auki ja etsimään jotain mielenkiintoista. Jos mietitään historiaa ja aihe-alueita, joista historia tuntee paljon tarinoita, ei varmasti mikään historian tapahtuma sisällä niin paljon sisään haudattuja tarinoita kuin natsien hirmuteot 30-40-luvilla. Kaikki mikä liittyy tähän mustaan aikaan maailman historiassa on surullista, mutta samalla niin kovin kiehtovaa. Olen katsonut natsien aikaan liittyen paljon dokumentteja ja elokuvia. Tyrmään hyvin jyrkästi kaiken julmuuden mikä liittyy natsien julmiin tekoihin, mutta yksi asia mikä niissä varmasti niin kovin kiehtoo on, se miten näin järjettömän suuria asioita on saatu toteutettu, natsien rakennukset, valtavien joukkojen hallinta, johtaminen, ja psykologia. Tapahtumat on niin järjettömään mittavia, että niiden mittasuhteita on edelleen hyvin vaikea ymmärtää.

Olen myös käynyt itse vierailulla Auschwitzissä vuosia sitten. Olin silloin hyvin nuori enkä oikeastaan asiasta silloin vielä tajunnut juuri mitään. Tämä kiinnostus aiheeseen varmaan liittyy osaltaan tähän vierailuun, vähän niin kuin käänteinen ajatuksen juoksu siihen mitä aikaisemmin olen kuvannut. Olen kertonut aikaisemmin tykkääväni katsoa tositarinoihin perustuvia elokuvia ja sen jälkeen tutkia videoita ja juttuja aiheiden todellisuudesta. Tässä tapauksessa näin historian tapahtumapaikkoja itse silmieni edessä ja sen jälkeen olen halunnut elokuvien ja sarjojen avulla tutustua aiheeseen lisää.

Tapahtumista alkaa olla jo aika kauan aikaa (toisaalta ahdistavaa ajatella että ne ovat kuitenkin vain ihmisen elinajan päässä), mutta uusia tarinoita silti nousee jatkuvasti esiin. Tänään päätin pitkän harkinnan jälkeen katsoa elokuvan Operation Finale – Kuoleman asiamies. Harkinta aika on ollut jopa niin pitkä, että aloitettuani elokuvan jouduin todella pitkään miettimään olenko kyseisen elokuvan nähnyt jo aikaisemmin. Miksi tämä tuntuu jotenkin niin tutulta? Päätin kuitenkin jatkaa elokuvan loppuun, silläkin uhalla että tulen pettymään (että olen elokuvan jo nähnyt), mutta hyvä niin, sillä kaikki oli vain trailerien näkemisen tuomaa illuusiota. En ollut elokuvaa nähnyt aikaisemmin. Elokuva oli alusta loppuun otteessaan pitävä ja helppo katsottava. Varsinaisia julmuuksia elokuvassa ei juurikaan nostettu esiin vaan oletuksena oli, että jokainen katsoja tuntee sen verran historiaa, että henkilönä Adolf Eichman on tuttu. Tässäkin elokuvassa tarina on hämmästyttävä. Suunnitelmat on tehnyt hyvin yksityiskohtaisesti salamyhkäisyys kiehtoo katsojaa. Hämmästyttävintä kuitenkin tässäkin elokuvassa on se, että se on oikeasti tapahtunut. Seuraavakin natseihin liittyvä elokuva on ollut pitkään harkinnassa, eli Mauthausenin Valokuvaaja. Saa nähdä milloin on sen aika.