Tulipa sitten viime viikolla päätettyä milloin tämä projekti tulisi olla valmis, ja samalla myös se, että mikä on ensimmäinen leffa, joka tällä uudella huoneella tullaan katsomaan. Tuolloin nimittäin pitäisi CDON:ista tipahtaa uusi Top Gun postilaatikkoon, enkä voisi kuvitella mitään parempaa leffaa korkkaamaan uutta huonetta.

Mutta mitä siellä sitten on tällä hetkellä meneillään. Lähinnä nyt tässä vaiheessa edessä on ollut vielä vanhan huoneen rakenteiden purkua, ja sen kanssa onkin ollut haasteita. Suurimpana haasteena on ollut se, että huoneen leffasohvat on enemmän ja vähemmän rakennettu paikan päällä, eli niitä ei saa huoneesta oikein pois, eikä purettua tai siirrettyä. Lisäksi kun toisen sohvan päällä on nyt iso kasa seinistä purettua villaa, niin tila on todella tunkkainen, pimeä ja ahdas. Siitä huolimatta kaksi seinää on nyt purettu ja hieman jo uuttakin aloitettu. Itseasiassa sellainen yllätyskin tuli vielä vastaan, että kuvittelin huoneen kaikkien seinien olevan puhdasta betonia, mutta tuo toinen sivuseinässä olikin sitten suureksi yllätykseksi panelien takana vähän villaa ja toisen huoneen lastulevy. Ei ihme, että äänet on mennyt läpi toiseen huoneeseen.

Tuosta syntyi sitten myös ajatus, että huoneen olisi voinut kääntää toisin päin, ja tehdä vihdoin se sata prosenttisesti leffoille pyhitetty tila. Tuolloin lapsen huoneesta olisi tullut leffahuoneen uusi perä ja nykyisestä baaritilasta oma uusi huone, joko itselle tai muksulle. Pitkän harkinnan jälkeen tuo ajatus tuli kuitenkin haudattua, kahdesta syystä. En ollut sitten kuitenkaan valmis luopumaan vieläkään baaritilasta ja uutena huoneena tuosta olisi tullut kuitenkin todella pieni. Leffahuoneen kokokaan ei olisi juuri muuttunut, mutta molempien tilojen kaikki pinnat olisi käytännössä tarvinnut tehdä tuolloin uusiksi, siihen ei nyt ihan ole kuitenkaan varaa. Projekti saa siis jatkua alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Etuseinä ja sivuseinä on siis purettu, ja nyt aletaan ensin rakentamaan sivuseinää ja sen jälkeen pitäisi toista sivua purkaa sen verran, että etuseinän baffle wallin pääsisi aloittamaan. Tämän jälkeen kasat villaa haudataan seinän taakse, ja muutenkin huoneesta tuli villa-vapaa, eli kaikki villat ovat jatkossa kovien seinien takana. Äänieritykseen kokeillaan taas uusia kikkoja, kun uuteen sivuseinään laitetaan lisää uutta villaa ja kaikki seinätolpat eristetään vanhasta seinästä, katosta ja lattiasta kumitassuilla. Nämä tassut löytyivät ihan vahingossa Motonetistä, mutta vaikuttivat juuri oikeilta tähän tarkoitukseen. Sitten päälle tupla gyprocit, ja eiköhän äänet viereiseen huoneeseen pitäisi merkittävästi laskea.

Lisäksi myös eilen sain kotiin Full Martyjen vanerit, eli 21mm koivuvanerilevyt, ja niiden työstäminen tietysti alkoi myös heti tänään. Ensimmäisen laatikon ensimmäiset saumat on liimatta, ja pakko kyllä todeta, että aikamoiset laatikot on noista tulossa, puhumattakaan aika kiitettävän kokoisista elementeistä, jotka niihin kiinni isketään aikanaan. Mielenkiintoisia aikoja siis jatkossakin.

Tämä blogi on alusta pitäen perustunut siihen, että kirjoittelen aina kun katson leffan. Tuo on pitänyt, kolme vuoden aikana olen jokaisesta vähintäänkin leffahuoneessa tai leffateatterissa katsotusta leffasta kirjoittanut, muuten en kertaakaan, lukuunottamatta muutamia sarjoja. Nyt kuitenkin tehdään siihen pieni poikkeus, sillä huoneessa alkoi tänään kolmas isompi muutostyö, jolla haetaan taas jotain hieman parempaa ja omalle silmälle paremmin osuvaa. Huoneessa on edelleen kompromissejä, eikä niitä tulla tälläkään kertaa poistamaan. Haluan edelleen että huoneen takka ja ”baari pysyvät, joten aivan sata prosenttisesti leffalle pyhitettyä huonetta en vieläkään tee. Tämä myös tarkoittaa, että vaikka kaiken tekisi kuinka hyvin, sata täydellistä leffahuonetta tästä ei tule.

Mutta kerrataanpa tähän alkuun ensiksi miksi hyvää huonetta pitää taas muuttaa. Tässä harrastuksessa ei valmista tule ikinä, joten aina sitä haluaisi jotain parantaa. Tämänkertaisen muutoksen tärkein alullepanija on se, että sain ensimmäisen SVS PB-16 Ultran myytyä. Näistä kahdesta äärimmäisen hyvästä subbarista on ollut ilo nauttia kolmen vuoden ajan, mutta mieli on koko ajan halannut siitäkin huolimatta johonkin (toivottavasti) vielä paljon parempaan, ja silloinhan se tietysti tarkoittaa DIY polkua, eli pitää tehdä itse jos paremman järkihinnalla haluaa. Nyt siis kun SVS on myyty, tarkoittaa se sitä, että iso kasa 21mm koivuvaneria mittoihin sahattuna on tilattu, ja ne saan ensi viikon lopulla. Sen jälkeen alkaa kahden 18″ elementillä varustetun ”Full Martyn” rakentaminen. Näitä kahta ajamaan on tarkoitus hankkia Behringer NX6000D vahvistin, mutta sitä en ole vielä sopivalla hinnalla löytänyt, tai olen, mutta Verkkokauppa.com ei ole sitä vielä toimitettavaksi asti saanut. Verkkokaupan hinta 435 euroa on huomattavasti mukavampi kuin saksasta löytyvä 655 euroa. Levyjen hintoja kyselin monesta suunnasta, hinnat vaihtelivat kakkoslaadun 350 eurosta ykköslaadun 860 euroon, päätin ottaa ensimmäisen. Dayton Ultimax 18 tuumaiset elementit ilokseni löytyi suomesta ja Hifikulmasta reilun neljän sadan kappalehintaan. Hirveästi muuta ei sitten tarvitakaan.

Ja kun nyt sitten ruudun taakse tulee uudet isot kaapit, tarkoittaa se sitä, että myös etuseinää pitää pitää taas hieman muokata. Se taas tarkoittaa sitä, että koko etuseinä skriini mukaan lukien pitää purkaa, joten miksi sitten ei taklaisi samalla muutamaa muutakin asiaa, jotka ovat pitkään häirinneet. Aloitetaan vaikka siitä, että suunnitelma jonka Mareksound teki muutama vuosi sitten pitää sisällään sivuseinät, jotka ovat molemmilla puolilla huonetta 40cm paksut. Kun ottaa huomioon, että alkuperäisiin paneeliseiniin menee vielä sellaiset vajaa kymmenen senttiä lisää, tarkoittaa se, että huone on peräti metrin kapeampi kuin enimmillään voisi olla. Kun ottaa huomioon että huone on muutenkin vain neljämetriä leveä, on huone nyt ollut peräti 25% kapeampi. Nyt tarkoitus on purkaa seinistä kaikki ylimääräinen, ja rakentaa ne uudelleen. Tähän liittyy myös se, että paksuista betoniseinistä huolimatta äänet sujahtavat sujuvasti tyttären huoneeseen naapurissa, niin myös tuota ongelmaa on nyt tarkoitus taklata, niin että huoneessa voi katsella leffoja vähän kovemmilla äänillä myös iltaisin.

Kuvassa näkyy suunnitelma, minkä mukaan tällä hetkellä ollaan menossa, mutta se tulee vielä muuttumaan ja tarkentumaan moneen kertaan. Ensimmäinen vaihe on kuitenkin purkaa oikea seinä ja laittaa siihen uudet villat ja kaksi 13mm kipsilevykerrosta. Kerrosten väliin jonkilainen elastinen liima, lisäämään vielä aavistuksen eristystä. Ns. Green Glue olisi varmasti se oikea ja paras, mutta ehkä sitä löytyy myös jotain hieman edullisempaa. Seinän purkaminen vaikuttaa toki myös ositttain kattoon, mutta se mitä sille teen on vielä täysin avoin. Kun seinä on purettu ja uudelleen kasattu, sen jälkeen alkaa uuden etuseinän pureskelu. Sinne on varmasti tulossa taso, jonka päälle tulee kaikki kaiuttimet, niin Elusivet kuin Martyt. Martyt eivät siis tule lattialle, vaan noin vajaa metrinkorkeudelle. Miten se sitten vaikuttaa ääneen, aika näyttää. Joka tapauksesssa tarkoituksena on palata jälleen Baffle wall aikaan, joka minulla oli hetken aikaa jo ennen viimeisintä päivitystä, eli koko etuseinä on tarkoitus sulkea seinällä ja täyttää villalla umpeen. Tämä on taas yksi mielenkiintoinen kokeilu, jolle on kyllä kovat odotukset, saapi nähdä mitä tulee kun pääsee siihen käsiksi.

Näillä siis mennään nyt alkuun ja lisää päivityksiä seuraa. Koska sitten katsotaan kotona seuraava leffa niin sen saa nähdä. Joka tapauksessa budjetilla tehdään, eli tänään haettiin mm. Torista Gyproc:eja 5 euroa kappale, bassoansoiksi putkieristettä ja lisäksi villaksi seiniin on tulossa uutta Acoustic Slab villaa joka on juuri tarkoitukseen tehty, ja lisäksi aika edullista, vain noin 5 euroa neliö.

Katselin jonkin aika sitten elokuvan Williamsin tennissiskoksista ja tykkäsin tuosta leffasta todella paljon. Jokin aikaa sitten Disney plussaan tuli toinen vastaava elokuva uskomattomasta tarinasta, kuinka Kreikassa kasvaneista Antetokounmpon veljeksistä tuli koko koripallomaailman kirkkaimpia tähtiä. Olen useampaankin kertaa maininnut, että elokuvissa ei ole kyse vain viihteestä, vaan elokuvista voi myös oppia todella paljon. Elokuvista voi oppia erityisen paljon tarinoiden taustoja, joita muuten ei ole tiennyt, tai ei ehkä ole koskaan edes julkisuuteen kerrottu. En seuraa NBA:ta kovinkaan tarkasti, mutta toki olen ollut näistä herroista tietoinen, ja osittain myös tarinasta. Siitäkin huolimatta tämä taustatarina oli itselleni täysin uusi.

Tarina oli hieno ja hienosti kerrottu. Tykkäsin siitä kuinka hyvin tarinaa rakennettiin, samoin kuin Williamssien tarinassa, oikeastaan ainoa negatiivinen asia tässäkin leffassa oli se, että se päättyi aivan liian aikaisin. Leffaa päättyi siihen kun Giannis draftattiin, eli tarinassa oli kyse vain nimensä mukaisesti noususta NBA:han, ei siitä yhtä upeasta tarinasta mitä sen jälkeen on tapahtunut. Sekin tarina tullaan vielä pukemaan elokuvaksi monta kertaa, mutta tällä kertaa vuorossa oli vain menneisyys.

Vaikka tarina on kaunis, niin ei ehkä kuitenkaan aivan niin uniikki kuin luullaan. Onhan näitä köyhyydestä nousseita tähtiä tullut paljon ennenkin, ja etenkin jenkeissä näitä tarinoita rakastetaan. On silti edelleen erittäin upeaa ja koskettavaa, kuinka mistä tahansa on mahdollista nousta, kunhan vaan tahtoa on tarpeeksi, ja lisäksi onni on hieman myötä. Oman lisänsä tarinaan tuo toki myös oma historia. Leffan ehkä minulle koskettavin tilanne oli kun Giannis saapui autolla New Yorkkiin ja ihaili New Yorkin silhuettia, olen kokenut itse saman, täysin vastaavassa tilanteessa vuonna 2003 kun kävin vierailulla tulevassa koulussani. Tuo tunne kun saapuu New Yorkkiin ensimmäistä kertaa on todella ainutlaatuinen, eikä sitä voi verrata oikein mihinkään muuhun. Aivan kuten Antetokounmpon veljeksille, myös minulle koripallo on antanut vähintäänkin välillisesti aivan kaiken. Se on urheilun mahtava voima!

Kuten blogiani pitkään lukeneet hyvin tietävät, en yleensä maksa UHD levyistä juurikaan kymppiä enempää, mutta sitten on jotain poikkeuksia, ja yksi ehdottomasti niistä leffoista, joista voin hieman enemmän maksaa on leffat kuten The Batman. En myöskään käy ihan hirveästi leffassa, mutta sitten on niitä leffoja, jotka pitää ehdottomasti nähdä myös leffassa, tänä vuonna niitä leffoja on ollut mm. Top Gun, Spiderman ja tämä Batman. Ja kuten kaikki myös hyvin tietävät, suurin syy näihin asioihin on leffojen äänissä.

Ja kyllä tätä Batmania sitten on kotiin odotettukin, ja nyt sen vihdoin pääsin katsomaan. En viitsinyt leffaa edes katsoa striimattuna, sillä tiesin, että leffa on kolme tuntia pitkä ja sen katsominen useaan kertaan ei lyhyellä välillä kiinnosta. Silti, pitää antaa taas credittiä tällekin leffalle, sillä todellisen huippuleffan kyllä tunnistaa kerta toisensa jälkeen siitä, että vaikka leffan tavallaan muistaa hyvin koska sen on juuri katsonut, niin silti todellisuudessa ei muista juuri mitään ja leffan pystyy elämään kuin uudelleen. Leffasta sai joka kerralla uutta ja uutta ja tälläkään kertaa Batman ei pitkästyttänyt pätkääkään. Tavallaan harmi, että leffa kestää sen kolme tuntia, niin sitä ei kovin usein jaksa katsoa, mutta muuten kyseessä paljon samaa kuin Tenetissä, joka vain paranee jokaisella katselulla.

Vaikka kyseessä onkin siis loistava leffa ja yksi suosikeistani, niin kyllähän ne äänet silti oli se mitä tästä eniten odotti. Ja kyllä leffa kotonakin tarjosi sitä mitä odotti, alusta loppuun iloista ja konstailematonta laatuääntä. Ei mikään monsteriseikkailu, vaan ääneet oikeassa paikassa oikeassa kohtaa salia, syvältä karmivaa dynamiikkaa ja lähes kylmiä väreitä saavaa dialogia. Musiikki on osuvaa, vaikka tässä leffassa se ei niin oleellista ollutkaan kuin esimerkiksi Jokerissa. Ääniä voisi ehkä kuvata vähän samalla tavalla kuin koko leffaa, todella tummaa menoa.

Onneksi nämä Batmanit ovat edelleen pysyneet varsin maanläheisinä eikä näihin ole iskenyt marvelin multiversumit. Batman on sarja, josta vuosi vuodelta vaan odottaa lisää ja lisää. Tämäkään tuskin jää tähän ja taas saa hetken malttamattoma odotttaa lisää. Mahtava leffa, joka siis ehdottomasti kuuluu hyllyyn.

Jokin aikaa sitte tuli katsottua levyltä uudelleen Denzel Washingtonin loistava leffa Equalizer. Ennen kaikkea leffassa äänet ovat aivan loistavaa tasoa, mutta muutenkin leffa oli erittäin hyvä ja viihdyttävä siinä omassa genressään, eli kevyessä toiminnassa. Jopa leffan juonikin oli varsin hyvä tälläiseen leffaan. Valitettavasti näistä ajatuksista vain oikeastaan äänet kuuluu sitten listalle toisessa osassa, joka on ok, mutta ehkä kuitenkin enemmän luokkaa, olisi voinut jättää vaikka tekemättä.

Jotenkin tässä toisessa osassa leffan idea katoaa ja muuttuu ensimmäisestä osasta aika merkittävästi, siitäkin huolimatta, että leffa on kyllä tavallaan ensimmäisen jatkumoa. Siitäkin huolimatta, leffaan juoni tässä on vieläkin pelkistetympi, jopa tylsä. Denzel edelleen eliminoi kaikki vastaantulevat John Wick-tyyppiseen tapaan, mutta koko leffa tuntuu silti tosi irtonaiselta tappamiselta. Leffassa olisi voinut olla paljonkin potentiaalia, mutta kun ei lähde niin ei lähde.

Äänien osalta tämäkin leffa oli hyvin tehty, mutta mitään kovinkaan uutta ei tullut tässäkään. On tämä silti ehdottomasti parempi leffa ääniltä kuin moni muu, mutta ehkäpä leffan huonous itsessään vei hieman terää myös ääniltä. Leffan loppuun oli etenkin ladattu kaikki mahdollinen mitä hyviin ääniin tarvitaan, mutta edes ammuskelu, räjähtelyt ja massiivinen myrsky eivät pelastaneet tätä iltaa.

Tiesittekö, että blogin kirjoittaminen on hieman kuin liikuntaa? Yhden yksittäisen suorituksen tekeminen on välillä yhtä tuskaa, ja etenkin sen aloittaminen, mutta sitten kun pääsee vauhtiin, niin asia helpottuu ja menee kuin itsestään. Viimeaikoina kun leffoja ei ole niin paljon ehtynyt katsomaan, on myös kirjoittamisesta tullut yhtä tuskaa. Tällä hetkellä leffoja joista on kirjoittamatta, mutta on katsottu on rivissä jo kolme, joten nyt on aika hieman ryhdistäytyä, sillä ihan vielä en ole valmis tätä harrastusta ja blogia myöskään kuoppaamaan.

Ainiin, ja yksi mihin paljon aikaa leffojen sijasta on taas mennyt on joka kesäiseksi muodostunut Remontilla Rahoiksi, eli The Block kausi 2021, jonka sain juuri eilen päätökseen. Se on kuintenkin aina sellainen viidenkymmenen tunnin setti, joten onhan sekin enemmän ja vähemmän pois leffoista.

Onneksi hyllyt ovat kuitenkin olleet täynnä hyviä leffoja odottamassa katsojaansa, joten sen enempää ei ole sitä tarvinnut miettiä, että mitähän sitä katsoisi. Spidermanin uusin versio tuli katsottua tuoreeltaan leffassa, mutta olihan se päivän selvää, että kyseessä leffa, joka pitää myös kotiin hankkia ja tulihan se hankittua heti kun ensimmäinen järkevällä hinnalla käsiin osui. Leffa siis tuli katsottua UHD-levyltä, jonka hankin jokin aikaa sitten CDON.comista. Leffa on aika pitkä, reippaat kaksi ja puoli tuntia, ja pitää tällä kertaa myöntää, että vaikka seurakin oli leffaa katsoessa paras mahdollinen, ei silti koko leffaa meinannut millään pysyä hereillä. Spidermanit ovat jo jonkin aikaa menneet niin paljon yli oman hilseen, että nämä multiuniversumit eivät ihan oikeasti jaksa enää oikein kiinnostaa. Pitäisi ehkä palata enemmänkin katselemaan niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin Spidermankin oli vielä Spiderman eikä Marvelin sekasikiö.

Äänet näissä tietysti ovat aivan viimeisen päälle, mutta edes se ei tällä kertaa pystynyt pitämään hereillä. Jotenkin muutenkin tuntuu että näissä leffoissa äänetkin pyörii vähän paikallaan, mutta uutta ja mullistavaa en ole hetkeen näissä uutuusleffoissa kuullut. Onko se sitten väsymistä leffoihin ylipäätään, vai mitä, mutta jotenkin nyt tarvitsisi jostain hieman uutta virtaa.