Rise

Katselin jonkin aika sitten elokuvan Williamsin tennissiskoksista ja tykkäsin tuosta leffasta todella paljon. Jokin aikaa sitten Disney plussaan tuli toinen vastaava elokuva uskomattomasta tarinasta, kuinka Kreikassa kasvaneista Antetokounmpon veljeksistä tuli koko koripallomaailman kirkkaimpia tähtiä. Olen useampaankin kertaa maininnut, että elokuvissa ei ole kyse vain viihteestä, vaan elokuvista voi myös oppia todella paljon. Elokuvista voi oppia erityisen paljon tarinoiden taustoja, joita muuten ei ole tiennyt, tai ei ehkä ole koskaan edes julkisuuteen kerrottu. En seuraa NBA:ta kovinkaan tarkasti, mutta toki olen ollut näistä herroista tietoinen, ja osittain myös tarinasta. Siitäkin huolimatta tämä taustatarina oli itselleni täysin uusi.

Tarina oli hieno ja hienosti kerrottu. Tykkäsin siitä kuinka hyvin tarinaa rakennettiin, samoin kuin Williamssien tarinassa, oikeastaan ainoa negatiivinen asia tässäkin leffassa oli se, että se päättyi aivan liian aikaisin. Leffaa päättyi siihen kun Giannis draftattiin, eli tarinassa oli kyse vain nimensä mukaisesti noususta NBA:han, ei siitä yhtä upeasta tarinasta mitä sen jälkeen on tapahtunut. Sekin tarina tullaan vielä pukemaan elokuvaksi monta kertaa, mutta tällä kertaa vuorossa oli vain menneisyys.

Vaikka tarina on kaunis, niin ei ehkä kuitenkaan aivan niin uniikki kuin luullaan. Onhan näitä köyhyydestä nousseita tähtiä tullut paljon ennenkin, ja etenkin jenkeissä näitä tarinoita rakastetaan. On silti edelleen erittäin upeaa ja koskettavaa, kuinka mistä tahansa on mahdollista nousta, kunhan vaan tahtoa on tarpeeksi, ja lisäksi onni on hieman myötä. Oman lisänsä tarinaan tuo toki myös oma historia. Leffan ehkä minulle koskettavin tilanne oli kun Giannis saapui autolla New Yorkkiin ja ihaili New Yorkin silhuettia, olen kokenut itse saman, täysin vastaavassa tilanteessa vuonna 2003 kun kävin vierailulla tulevassa koulussani. Tuo tunne kun saapuu New Yorkkiin ensimmäistä kertaa on todella ainutlaatuinen, eikä sitä voi verrata oikein mihinkään muuhun. Aivan kuten Antetokounmpon veljeksille, myös minulle koripallo on antanut vähintäänkin välillisesti aivan kaiken. Se on urheilun mahtava voima!

The Batman

Kuten blogiani pitkään lukeneet hyvin tietävät, en yleensä maksa UHD levyistä juurikaan kymppiä enempää, mutta sitten on jotain poikkeuksia, ja yksi ehdottomasti niistä leffoista, joista voin hieman enemmän maksaa on leffat kuten The Batman. En myöskään käy ihan hirveästi leffassa, mutta sitten on niitä leffoja, jotka pitää ehdottomasti nähdä myös leffassa, tänä vuonna niitä leffoja on ollut mm. Top Gun, Spiderman ja tämä Batman. Ja kuten kaikki myös hyvin tietävät, suurin syy näihin asioihin on leffojen äänissä.

Ja kyllä tätä Batmania sitten on kotiin odotettukin, ja nyt sen vihdoin pääsin katsomaan. En viitsinyt leffaa edes katsoa striimattuna, sillä tiesin, että leffa on kolme tuntia pitkä ja sen katsominen useaan kertaan ei lyhyellä välillä kiinnosta. Silti, pitää antaa taas credittiä tällekin leffalle, sillä todellisen huippuleffan kyllä tunnistaa kerta toisensa jälkeen siitä, että vaikka leffan tavallaan muistaa hyvin koska sen on juuri katsonut, niin silti todellisuudessa ei muista juuri mitään ja leffan pystyy elämään kuin uudelleen. Leffasta sai joka kerralla uutta ja uutta ja tälläkään kertaa Batman ei pitkästyttänyt pätkääkään. Tavallaan harmi, että leffa kestää sen kolme tuntia, niin sitä ei kovin usein jaksa katsoa, mutta muuten kyseessä paljon samaa kuin Tenetissä, joka vain paranee jokaisella katselulla.

Vaikka kyseessä onkin siis loistava leffa ja yksi suosikeistani, niin kyllähän ne äänet silti oli se mitä tästä eniten odotti. Ja kyllä leffa kotonakin tarjosi sitä mitä odotti, alusta loppuun iloista ja konstailematonta laatuääntä. Ei mikään monsteriseikkailu, vaan ääneet oikeassa paikassa oikeassa kohtaa salia, syvältä karmivaa dynamiikkaa ja lähes kylmiä väreitä saavaa dialogia. Musiikki on osuvaa, vaikka tässä leffassa se ei niin oleellista ollutkaan kuin esimerkiksi Jokerissa. Ääniä voisi ehkä kuvata vähän samalla tavalla kuin koko leffaa, todella tummaa menoa.

Kuten näissäkin kuvissa näkyy, leffa on hyvin tummaa alusta loppuun.

Onneksi nämä Batmanit ovat edelleen pysyneet varsin maanläheisinä eikä näihin ole iskenyt marvelin multiversumit. Batman on sarja, josta vuosi vuodelta vaan odottaa lisää ja lisää. Tämäkään tuskin jää tähän ja taas saa hetken malttamattoma odotttaa lisää. Mahtava leffa, joka siis ehdottomasti kuuluu hyllyyn.

Equalizer 2

Jokin aikaa sitte tuli katsottua levyltä uudelleen Denzel Washingtonin loistava leffa Equalizer. Ennen kaikkea leffassa äänet ovat aivan loistavaa tasoa, mutta muutenkin leffa oli erittäin hyvä ja viihdyttävä siinä omassa genressään, eli kevyessä toiminnassa. Jopa leffan juonikin oli varsin hyvä tälläiseen leffaan. Valitettavasti näistä ajatuksista vain oikeastaan äänet kuuluu sitten listalle toisessa osassa, joka on ok, mutta ehkä kuitenkin enemmän luokkaa, olisi voinut jättää vaikka tekemättä.

Jotenkin tässä toisessa osassa leffan idea katoaa ja muuttuu ensimmäisestä osasta aika merkittävästi, siitäkin huolimatta, että leffa on kyllä tavallaan ensimmäisen jatkumoa. Siitäkin huolimatta, leffaan juoni tässä on vieläkin pelkistetympi, jopa tylsä. Denzel edelleen eliminoi kaikki vastaantulevat John Wick-tyyppiseen tapaan, mutta koko leffa tuntuu silti tosi irtonaiselta tappamiselta. Leffassa olisi voinut olla paljonkin potentiaalia, mutta kun ei lähde niin ei lähde.

Äänien osalta tämäkin leffa oli hyvin tehty, mutta mitään kovinkaan uutta ei tullut tässäkään. On tämä silti ehdottomasti parempi leffa ääniltä kuin moni muu, mutta ehkäpä leffan huonous itsessään vei hieman terää myös ääniltä. Leffan loppuun oli etenkin ladattu kaikki mahdollinen mitä hyviin ääniin tarvitaan, mutta edes ammuskelu, räjähtelyt ja massiivinen myrsky eivät pelastaneet tätä iltaa.

Spiderman – No Way Home

Tiesittekö, että blogin kirjoittaminen on hieman kuin liikuntaa? Yhden yksittäisen suorituksen tekeminen on välillä yhtä tuskaa, ja etenkin sen aloittaminen, mutta sitten kun pääsee vauhtiin, niin asia helpottuu ja menee kuin itsestään. Viimeaikoina kun leffoja ei ole niin paljon ehtynyt katsomaan, on myös kirjoittamisesta tullut yhtä tuskaa. Tällä hetkellä leffoja joista on kirjoittamatta, mutta on katsottu on rivissä jo kolme, joten nyt on aika hieman ryhdistäytyä, sillä ihan vielä en ole valmis tätä harrastusta ja blogia myöskään kuoppaamaan.

Ainiin, ja yksi mihin paljon aikaa leffojen sijasta on taas mennyt on joka kesäiseksi muodostunut Remontilla Rahoiksi, eli The Block kausi 2021, jonka sain juuri eilen päätökseen. Se on kuintenkin aina sellainen viidenkymmenen tunnin setti, joten onhan sekin enemmän ja vähemmän pois leffoista.

Onneksi hyllyt ovat kuitenkin olleet täynnä hyviä leffoja odottamassa katsojaansa, joten sen enempää ei ole sitä tarvinnut miettiä, että mitähän sitä katsoisi. Spidermanin uusin versio tuli katsottua tuoreeltaan leffassa, mutta olihan se päivän selvää, että kyseessä leffa, joka pitää myös kotiin hankkia ja tulihan se hankittua heti kun ensimmäinen järkevällä hinnalla käsiin osui. Leffa siis tuli katsottua UHD-levyltä, jonka hankin jokin aikaa sitten CDON.comista. Leffa on aika pitkä, reippaat kaksi ja puoli tuntia, ja pitää tällä kertaa myöntää, että vaikka seurakin oli leffaa katsoessa paras mahdollinen, ei silti koko leffaa meinannut millään pysyä hereillä. Spidermanit ovat jo jonkin aikaa menneet niin paljon yli oman hilseen, että nämä multiuniversumit eivät ihan oikeasti jaksa enää oikein kiinnostaa. Pitäisi ehkä palata enemmänkin katselemaan niitä vanhoja hyviä aikoja, jolloin Spidermankin oli vielä Spiderman eikä Marvelin sekasikiö.

Äänet näissä tietysti ovat aivan viimeisen päälle, mutta edes se ei tällä kertaa pystynyt pitämään hereillä. Jotenkin muutenkin tuntuu että näissä leffoissa äänetkin pyörii vähän paikallaan, mutta uutta ja mullistavaa en ole hetkeen näissä uutuusleffoissa kuullut. Onko se sitten väsymistä leffoihin ylipäätään, vai mitä, mutta jotenkin nyt tarvitsisi jostain hieman uutta virtaa.