Eipä siinä sitten kauaa mennyt, kaikki neljä Bondia neljässä päivässä, mutta miksipä ei, hyvää viihdettä toki. Neljäs Daniel Graig version Bondista, jatkoi löyhästi siitä mihin viimeksi jäätiin, mutta aivan täysin ei tämän leffan juoni kuitenkaan vakuuttanut. Ehdottomasti tykkäsin enemmän Skyfall:ista kuin tästä. Olihan tämäkin hyvä, mutta jotain siitä jäi kuitenkin puuttumaan. En tiedä voisiko sanoa, että juoni oli jotenkin hieman liian simppeli ja ennalta arvattava, ei niinkään mitään yllättävää. Leffan juoni tässäkin leffassa oli osittain mielessä, mutta tämänkin leffan katsontakerrat taitavat tämän päivän jälkeen olla vain luvussa kaksi.

Äänien osalta palattiin hieman samaan mitä oli Quantum of Solasessa, eli jatkuvaa kovaa meteliä, mutta ei niinkään tarkkuutta ja selkeyttä. Toimintaa riitti enemmän kuin tarpeeksi, mutta niistä ei saanut niin paljon irti, kun äänet olivat niin häiritseviä, verrattuna esim Skyfall:iin. Yleisellä tasolla äänet olivat menneet kyllä jonkin verran eteenpäin, mutta mikä erityisesti jäi aavistuksen harmittamaan oli uusien takasurroundien rooli, joka tässä leffassa ei ollut järin suuri.

Atmos demolla ne kuulostavat eilen aivan järjettömän hyvältä, ja etenkin se mikä Porvoon uudessa Biorex salissakin jouluna kuulosti magealta oli äänen liikkuminen takana ja sivulla kaiuttimesta toiseen Amaze demon aikana. Tämä kuitenkin loisti täysin poissaolollaan R-15M kaiuttimilla, ja syy, miksi näitä RP-250S tuli edes haaveiltua. Nyt takasurroundit eivät ole enää kulmassa katonrajassa, vaan palasivat samoille sijoilleen vanhojen Bipolien eli Monitor Audio RSFX:n paikalle. Tämä on ehdottomasti parempi ratkaisu ja paransi äänen sijaintia todella paljon. Odotukset siis olivat tänään todella korkealla Spectren suhteen. Spectressä erityisesti kuitenkin yksi kohtaus jäi mieleen, eli kohtaus, leffan alussa, jossa Bond pyörii helikopterin kanssa ympyrää ihmisjoukon yllä. Ikinä ei ole vielä huoneen takaosasto toiminut näin täydellisesti yhteen, helikopteri todellakin pyöri ympäri huonetta. Tätä on todellakin odotettu eikä tarvitse tämän jälkeen enää kyseenalaistaa surroundien roolia leffahuoneessa, ne todellakin merkitsevät enemmän kuin uskoinkaan.

Mitä Bondeista siis jäi käteen? Näitä todellakin voi katsoa uudelleenkin, aina jos toimintaa on kaipuu. Leffat olivat kivoja katsoa, vaikkakin äänet eivät olleen aivan niin ultimaattisen hyviä kuin oli oletus. Missä on Atmos ja DTS:X näistä, kysynpähän vaan? Kuvanlaatu puolestaan parissa ensimmäisessä olisi voinut olla aavistuksen parempi jos kyseessä olisi ollut 4K-levyt, kahdessa viimeisessä en jäänyt kaipaamaan. Daniel Craic on Bondina aivan kurko, mutta viimeisessä osassa Judi Denchiä todellakin oli iso iso ikävä, Ralph Fiennes ei todellakaan ole vakuuttanut ainakaan minua. Tähän tosin todettakoon, että vastaavasti taas Q:n päivittäminen Ben Whishawiin on ollut todella onnistunut veto. Nämä kyllä kannatti katsoa uudelleen!

Kolmas osa Daniel Graig Bond-sarjaa takana ja meno senkun kiihtyy. Tämänkin leffa menee hyvin samoissa fiiliksissä kuin kaksi edellistä, eli nähnyt on aivan varmasti, mutta olisiko jopa mahdollista, että olisi jäänyt jopa yhteen kertaan ensi-illassa leffa teatterissa. En oikein vieläkään ymmärrä miksi näitä ei ole aikaisemmin tullut kotona katsottua, sen verran hyvä meno näissä on ja olen todellakin tykännyt näitä katsoa. Etenkin tämä viimeinen Skyfall, ehdottomasti tähän mennessä paras näistä kolmesta niin leffana kuin äänien ja kuvan puolesta.

Nyt alkaa kuvan puolesta selkeästi huomaamaan, että ollaan tultu ajassa jo vuoteen 2012. Kuva on koko elokuvan osalta erittäin selkeää ja kirkasta. Kaikki rakeisuus on poissa, vaikka ei vielä tietysti puhutakkaan 4k-laadusta. Tämä on juuri sitä ns. minulle riittävää kuvanlaatua, joka saa miettimään asioita paljon halvempi Blueray vs UHD. Elokuvan kuvat ja maisemat olivat muutenkin todella hienoja, toki Bondeissa muutenkin tulee aina nähtyä paljon hienoja maisemia ympräri maailmaa. Verrattuna kuitenkin kahteen edelliseen, kuvan laatu yleisesti oli aivan toista luokkaa, etenkin tummissa ja pimeissä kohtauksissa.

Myös äänen laadussa otettiin leffassa isoja harppauksia verrattuna kahteen edelliseen. Itseasiassa tämän leffan äänet moneltakin kantilta olivat todella hyvää luokkaa, vaikka raita edelleenkin jostain syystä vain 5.1. Surround kaiuttimia käytettiin loistavasti, ja jälleen kerran Neural:x teki 5.1 järjestelmästä jotain aivan käsittämätöntä. Hienoimpana yksittäisenä kohtauksena taivaalla kuuluneet ilotulitukset, jotka todellakin kuulostivat puhtaasti ylhäältä tulevilta. Leffan ääniraita oli todella paljon dynaamisempi kuin kaksi edellistä, etenkin se tarkkuus mitä kaipasin edellisessä oli tässä aivan uudella tasolla. Musiikkia oli edelleen paljon, mutta nyt musiikin seasta myös muuta äänet nousivat avain uudella tavalla esiin. Jos eilen otti hieman kovaa korville, tänään taas paljon nautinnollisempaa ja vaivattomampaa kuunneltavaa. Mietin vakavasti voiko tätä laittaa jopa top-listalle, lähellä kuitenkin ollaan. Sanotaanko ehkä näin, että ainakin ehkäpä paras 5.1 leffa äänien puolesta, jonka olen katsonut.

Eilen tuli myös yllättäen Torissa myyntiin pari Klipsch RP-250S kaiuttimia. Hetken aikaa jouduin myyjän kanssa viestittelemään edes takaisin, mutta kyllä ne vaan kovasti kiinnostivat. En tiedä paljonko näitä käytettyinä liikkuu, mutta jotenkin sellainen fiilis, että ei hirveästi. Ne edellisetkin, jotka ostin, pyörivät myynnissä aika pitkään. Sain kuitenkin niistä varsin hyvän tarjouksen, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Huomenna sitten uuden surroundit taakse ja sen jälkeen koko base layer on samaa RP-sarjaa. Olen ollut erittäin tyytyväinen näihin 250S kaiuttimiin, ja pakko se nyt vaan on todeta, että vaikka R-15m ovat erittäin hyvät kaiuttimet, niin odotukset toiselle parille RP-250S:siä on aika kovat. Jos tähän mennessä Bondit ovat olleet 5.1, niin viimeinen osa onkin sitten jo 7.1, joten tähän väliin tuo päivitys sopii kuin nenä päähän. Ehkä se viimeinen on vaan pakko heti putkeen katsoa, Huhtikuussa sitten leffaan.

Jänniä juttu taas. Olen tämän leffa aivan varmasti nähnyt ennenkin, vähintäänkin elokuvateatterissa. Tämä osahan on oikeastaan jatko-osa edelliseen, valmistunut vain kaksi vuotta edellisen jälkeen vuonna 2008. Leffan alusta pitkään on hyvin mustaa, muistan jotain yksittäisiä kohtauksia, mutta kokonaisuus ei ole yhtään muistissa. Sitten taas toisaalta kun mennään kohti loppua, hotellikohtaus on vastaavasti taas sellainen, jonka muistaa lähes vuorosanojen tarkkuudella ulkoa. En oikein osaa sanoa mistä tämä johtuu, mutta varmaankin osaltaan tarkoittaa, että leffaa ei ole ainakaan montaa kertaa tullut nähtyä.

Leffa on varsin hyvä, tosin välillä vauhtia jo niin paljon, ettei meinaa kärryillä pysyä. Näissä uusissa Bondeissa on myös hieman sitä, että leffa on pelkää jatkuvaa toimintaa, joka kulman takana joku yllättävä tyyppi yrittää tappaa. Välillä ehkä jopa toivoisin aavistuksen rauhallisempaa menoa, mutta ehkä se ei silloin olisi Bondi. Tämä jatkuva tykitys tuntuu erityisesti korvissa, korvat eivät pahemmin lepoa tässäkään leffassa saa, vaan musiikki pauhaa jatkuvalla syötöllä. Varmasti osa Bondien ideaa, mutta toisaalta välillä myös tuntuu, että paljon muita ääniä hukkuu tuon sumuverhon alle. Äänet siis ihan fine, mutta ei todellakaan mitään viiden tähden luokkaa tässä.

Kuvanlaatu tulee edelleen tässäkin hieman jäljessä, eli kuva on osittain aika epätarkkaa ja rakeista. Suurelta osin kuva on kuitenkin varsin hyvää, tosin tänään alkoi myös hieman ärsyttämään. Olen nimittäin tätä settiä jo jonkin aikaa etsinyt, ja nyt kuin sen vihdoin löysin, niin eikähän joku sitä sitten välittömästi kauppaa 4k-versiona myös torissa. No, pyynti tuosta 40 euroa, joten sillä olisin sen ehkä hankkinut, toki nyt en enää siitä tuota maksa kun kaksi leffoistakin on jo katsottu. Olisikohan taas jotain muuta välissä.

Tänään muuten yllätti myös posti, eli postista tuli Space Station IMAX Enhanced dokumentti. Odotan innolla, että pääsen tuon ajan kanssa katsomaan, pakkohan sitä tosin oli tänään jo vähän testata. Kirjoittelen siitä paremmin kun se on kokonaan katsottu.

Ensimmäinen erä Daniel Craigin Bond kokoelmasta takana ja erittäin hyvät fiilikset tästä. Ensinnäkin mietin tätä Casino Royalea todella pitkään, sillä tämä leffa löytyi jo valmiiksi hyllystä ja mietin, että milloinkahan olen tämän viimeksi nähnyt, kannattaako tätä edes katsoa vai mennä suoraan seuraavaan. No todellakin kannatti, toki muistin osan leffan juonesta, mutta paljon tuntui myös unohtuneen. En muista milloin olen tämän viimeksi nähnyt, mutta siitä on pakko olla jo jonkin verran kyllä aikaa.

Hankkiessani tätä elokuvaa pohdin kuvanlaadun eroa vastaavaan UHD-levyyn. Kuvanlaatu oli tässä leffassa ajoittain aika heikkoa ja rakeista, mutta häiritsikö se varsinaisesti leffakokemusta, ei. Olisiko parempi kuvanlaatu ollut 35 euron lisäsijoituksen arvoista, enpä usko. Toisaalta tätä asiaa pitää vielä tutkia hieman lisää. Eihän tämä siis ollut lähelläkään Jokerin luokkaa kuvanlaadultaan, mutta mietin enemmänkin sitä, että kuinka paljon eroa on suhteessa toiseen yhtä vanhaan elokuvaan, tämäkin Bondi kuitenkin jo vuodelta 2006. Eli toisin sanoen, oliko kuvanlaadun heikkous enemmän elokuvan alkuperään liittyvää vai olisiko sitä saatu parannettua niin merkittävästi UHD restoroinnissa. Hyvässä muistissa kuitenkin on esimerkiksi nuo Jack Ryan leffat, jossa kuvanlaatu ei täysin priimaa ollut edes 4k levyllä. Tätä asiaa itseasiassa voisi joskus testailla enemmänkin, Jason Bournen ensimmäisestä osasta nimittäin löytyy molemmat, sekä Blueray että UHD versiot hyllystä.

Leffan ääniraita oli varsin hyvää tasoa, enkä usko, että siihen tosiaan olisi tuo UHD-levy paljon muutosta tuonut. Toki ollaan vuodessa 2006, joten 5.1 äänillä mennään, eikä edes Neural:x tällä kertaa aivan kattoon tätä nostanut. En tosin tiedä oliko tarvettakaan, äänimaailma toimi erittäin hyvin ja voisi sanoa, että äänet olivat taattua Bond-laatua. Lisäksi, jos puhuin tunnareista Bournen ja Mission Impossiblen aikana, niin eipä Bonditkaan siinä jää yhtään jälkeen, musiikista se tunnistaa, loistavaa materiaalia.

Bondien tarina on hyvin maskuliinen, alfauros, kauniita naisia ja autoja, sillä pääsee jo pitkälle. Siinä mielessä tämäkään leffa ei tee poikkeusta, ei tarvitse Bondin öitänsä yksin viettää, ja toisaalta, eipä kyllä saman naisenkaan kanssa montaa yötä. Siinä missä voidaan tuosta maskuliinisesta uroksesta mennä kauas historiaan, niin ”nykypäivän” Bondeista minulle Daniel Craig on kyllä yksi ja ainoa oikea Bond. Jo tässä Graigin ensimmäisessä Bondissa miehen roolityö on niin vakuuttava, että joku voisi jopa miettiä, että onko koko Bondia kukaan ennen edes näytellyt. Näin varmasti monelle nyky nuorisossa saattaa myös olla. Edellinen Bondi Pierce Brosnan varmasti hoisi oman osansa aivan yhtä kunnialla ja muistan, että Graigin tullessa Bondiksi epäiltiin täysin samaa, voiko kukaan näin suuria saappaita enää täyttää. Hyvin mies kuitenkin onnistui, heti ekasta elokuvasta lähtien. Ja by the way, Judi Dench on M:n roolissa aivan voittamaton!

On muuten jännä miettiä, että näitä Mission Impossible ja muuta on tullut usein katsottua uudelleen, mutta jostain syystä Bondeja ei. Onko siihen sitten syynä pienoinen yltäkylläisyys siihen, että Bondit pyörivät jatkuvasti teeveessä uusintoina, mutta toisaalta, eihän siellä kuitenkaan pyöri nämä uusimmat. Nämä neljä leffaa pitää nyt ehdottomasti katsoa uudelleen ennen kuin keväällä uusin Bondi saapuu teattereihin. Ja tuo uusin tekele tietysti tulee mennä katsomaan leffateatteriin, sitä ei malta jäädä odottamaan kotiin, vaikkakin kotonakin se tulee ehdottomasti katsottua sitten uudelleen.

Naapuri tuli tänään kylään ja halusi katsoa Jokerin. Ei ollut vielä nähnyt leffassa, joten hänelle ensimmäinen ja itselleni toinen kerta. Ei tarvinnut paljon kuitenkaan miettiä, katsoin leffan erittäin mielelläni uudelleen ja voisin katsoa vielä kolmannenkin kerran. Ajatukset leffasta eivät ensi kerrasta mihinkään muuttuneet, edelleen kyseessä todella huikea leffa, ja kuten ensimmäisen kerran jälkeen arvioin, leffa, jonka voi rehellisesti katsoa useammankin kerran.

Se mistä tykkäsin paljon ja itse asiassa myös ajatuksena mielenkiintoinen oli se, että toisella katselukerralla sain leffaan vielä paljon syvemmän tuntuman. Monta asiaa aukesi vieläkin paremmin ja kaikki elokuvassa loksahti vieläkin paremmin paikoilleen. Leffa todellakin on mestariteos, jossa asioita on ihan oikeasti ajateltu loppuun. Toki, en tiedä kuinka paljon asiaan vaikutti se, että elokuvassa ei ollut suomitekstitystä, joten joidenkin asioiden hahmottaminen on siitäkin johtuen saattanut jäädä ohuemmalle. Mietin leffan jälkeen joka tapauksessa paljon sitä, että kuinka paljon muista leffoista saisi enemmän irti katsomalla niitä nopeasti uudelleen. Outo ajatus, mutta ajatus tämäkin.

Leffan äänet olivat edelleen todella hyvät, tällä kertaa tosin olin apukuskin penkillä. Sikäli hyvä, että tuli testattua huoneen äänimaailma nyt myös viereiseltä paikalta kuin missä normaalisti istun. Lopputulemana se, että huoneen asetukset ovat nyt aika hyvin balanssissa, vaikka huone onkin kalibroitu yhdelle tuolille.

Mietin tuossa viime viikolla, että mitä leffasarjaa seuraavaksi lähtisin katsomaan ja ainakin osaltaan tuo asia on nyt ratkaistu. Kävin tuossa eilen taas etsimässä Jumbon marketeista katsottavaa, ja itseasiassa Jumbon Prisma onkin osoittautunut varsin hyväksi paikaksi. Viimeksi sielä löytyi mm. Mission Impossible kokoelma ja Ice Age vastaava. Tällä kertaa löysin hyllystä aikaisemmin jo etsimäni Daniel Craig Bond kokoelman sekä Blueray että UHD versioina. UHD version hinta 50 euroa, vieressä Blueray version 16 euroa. Tiesin jo valmiiksi että en ole missään tapauksessa valmis sijoittamaan tuohon 50 euroa, mutta silti mietin asiaa pitkään. Lopulta kuitenkin totesin, että itselleni kuitenkin äänet ovat leffoissa se isompi juttu, ja näissäkin molemmissa äänet ovat aivan samat riippumasta formaatista. Lisäksi olen nyt tuon Panasonicin UHD-soittimen kanssa huomannut, että soitin tekee todella hyvää jälkeä kuvan kanssa myös Blueray formaattien kanssa. Päädyin siis lopulta hankkimaan kokoelman blueray:nä ja nyt sitten testaillaan niitä seuraavaksi. Jos tämä kokoelma on blueray versiona hyvä, todennäköisesti tulen hankkimaan seuraavaksi Dark Knight trilogian, samoin Blueray-versiona, joissa hintaero jotakuinkin samaa luokkaa.

Tänään se sitten vihdoin tuli nähtyä, ja kyllä, Joker todellakin on loistava leffa! Ei ole turhaan tätä leffaa hehkutettu enkä enää yhtään epäile, että leffa on saanut niin monta Oscar-ehdokkuutta. Uskallan myös väittää, että leffa saattaa hyvinkin tulla tyhjentämään palkintopöydän myös itse gaalassa. Leffasta on puhuttu jonkun verran, ja vaikka se olikin tavallaan raaka ja murheellinen, niin ei se kuitenkin leffamittarilla ollut juurikaan ahdistava. Leffa ei mielestäni ollut aivan sitä, mitä siltä odotin, mutta lopputulema oli jopa paljon parempi mitä uskalsin odottaa.

Leffan idean taitaa jokainen tuntea, mutta kyseessä siis tarina psykopaatista, erittäin sairaasta ihmisestä. Tässäkään tapauksessa seuraukset eivät jää täysin syyttömiksi vaan Arturin toimintaan on paljon selityksiä. Pakko itse asiassa todeta, että eihän tämä tarina nyt niin järkyttävän paljon eroa tosielämän Hernandez tarinasta. Kylmiä murhia, jotka eivät oikein tunnut missään, taustalla paljon surullisia tapahtumia lapsuudessa ja kun totuus alkaa tulla julki, psyyke romahtaa lopullisesti. Se missä tämä elokuva onnistuu loistavasti, on näiden kaikkien tapahtumien taustoitus. Leffan tarinaa kerrotaan todella upeasti, ja leffa on todella tiivis paketti, jossa ei pahemmin rönsyillä. Tässä vaiheessa taitaa olla täysin turhaa edes mainita, mutta Joaquin Phoenix on leffassa aivan jäätävän hyvä, ja leffaa ei voisi mitenkään ilman häntä edes kuvitella. Phoenixin roolisuoritus on aivan kiistatta 5/5 ja ehdottamasti Oscarin arvoinen.

Kuvanlaadullisesti leffa on todella loistelias, turhaan ei ole sitäkään hehkutettu. Leffassa liikutaan todella tummissa maisemissa, mutta yksityiskohtien laatu on todella huimaa. Kuvaus ylipäätään on upeaa, lähikuvaa on paljon, mutta kaikki mitä ruudussa näkyy vie tarinaa yhä syvemmälle ytimeen. Leffa elää kuvanpuolesta loistavasti ajassaan ja mitään ei ole jätetty sattuman varaan, upea leffa myös kuvan puolesta.

Joker on luonnollisesti Atmos-leffa ja vaikka Atmosta leffassa ei aivan niin paljon käytetäkään kuin joissain toimintaleffoissa, niin äänimaailma on kerrassaan upeaa kuunneltavaa. Leffassa on muutama upea Atmoskohta, esimerkiksi kun DeNiron kuoleman jälkeen uutislähetysten tarinaa tuodaan monessa ulottuvuudessa huoneeseen. Muuten pääasiassa leffan ääniraita keskittyy tunnelman luontiin ja musiikkiin, mutta siinä onnistutaankin sitten sitäkin paremmin. Leffa ääniraita on järjettömän hyvä aivan leffan alusta viimeiseen hetkeen. Musiikki leffassa on suorastaan nerokasta ja takaa sen, että katsoja pysyy naulattuna sohvaan. Leffassa myös muutamassa kohdassa käydään aika syvissä bassoissa, jotka oikeassa paikassa saavat hymyilemään.

Mietin hieman tätä tilatessani, että tuleekohan tätä sittenkään katsottua useampaan kertaan, mutta voin jo tässä vaiheessa sanoa, että aivan varmasti tulee. Leffa on juuri sellainen elokuva, jonka voi hyvinkin katsoa useaan otteeseen kyllästymättä. Leffa ei myöskään surullisesta aiheesta huolimatta ollut masentava tai ahdistava vaan sai enemmänkin hymyilemään. Se kai koko Jokerissa on kyse. Jotenkin hyvin erilainen psykopaatti elokuva. Olen myös pitkään tässä pohtinut mitä leffa-sarjaa pitäisi seuraavaksi katsoa, ja etsinnässä ollut lähinnä Dark Knight trilogy ja Daniel Craigin Bondit. Kumpaakaan settiä en vielä 4K:na ole lompakolle sopivaan hintaan löytänyt, mutta etenkin Batmanien katsominen tämän jälkeen todella kiinnostaa. Tätä kannatti odottaa omaan huoneeseen!

Pakko jälleen myöntää tietämättömyyteni jopa urheilun saralta, mutta Aaron Hernandezin tarinakaan ei ollut minulle ennestään lainkaan tuttu. Ei sinällään, että seuraisin nykyään hirveästi NFL:ää muutenkaan, mutta tästä asiasta oli kaikki puolet jääneet kyllä täysin kuulematta. Onneksi sentään Netflix tuottaa näitä loistavia dokumentteja myös meille muualla päin maailmaa asuville. Onhan näitä tuottavia tahoja tosin paljon muitakin, mutta kyllähän Netflixin tarjonta on aika laadukasta.

Aaron Hernandezin tarinassa on monta puolta. Voidaanko murhaa ikinä puolustaa oli sitten taustat mitä tahansa, mutta toisaalta aivan turha sitäkään on kiistää, etteikö Hernandezin tausta olisi tapahtumiin vaikuttanut. Hyväksikäyttö, homoseksuaalisuus huippu-urheilussa, isän kuolema, välit äitiin poikki, urheiluelämän paineet, huumeet ja alkoholi. Onko kenenkään ihmisen edes mahdollista tätä kaikkea pystyä käsittelemään tai kestämään?

Voidaan aivan varmasti sanoa, että näillä asioilla on ollut paljon vaikutusta siihen mitä lopulta tapahtui, mutta selittääkö sekään toisen ihmisen murhaamista? Toisaltaa dokumentti jättää vielä paljon avoimia kysymyksiä ja niihen toki ei kaikkiin tulla koskaan saamaan vastauksia, sillä molemmat osapuolet ovat jo kuolleet. Mitä Oden Lloy’d teki tai tiesi mitä ei olisi pitänyt? Olisiko jopa mahdollista, että Hernandez todellisuudessa tappoi ihmisiä vain päästäkseen pois elämästään (vankilan rauhaan)?

Hernadezin tarinaa käsiteltiin tässä kolmiosaisessa dokumentissä erittäin monipuolisesti ja kattavasti ottaen huomioon kaikkien osapuolien näkemyksiä. Mielestäni dokumentti ei valinnut puoltaan vaan toi esiin asian monia puolia hyvin monipuolisesti. Se mikä erityisesti tästä dokumentista kuitenkin nousi esiin oli tuo urheilun musta puoli. Urheilussa ja ennen kaikkea sarjoissa kuten amerikkalaisessa jalkapallossa liikkuu niin valtavia summia rahaa, että pelaajat ovat siinä pelissä vain pelinappuloita, joiden terveydellä ei ole hintaa.

Aaron Hernandez oli yksi amerikkalaisen jalkapallon päävammojen uhri, riippumatta siitä vaikuttiko se näihin murhiin, Hernandezin kohtalo joka tapauksessa on surullinen osa urheilua. Kaikki saavat vapaasti harrastaa mitä haluavat, mutta se, että pelaajat altistetaan tällaisille vammoille on surullista. Enkä väitä, että tietäisin tähän asiaan ratkaisun, sitä on varmasti fiksummatkin ihmiset paljon miettineet, mutta jotain asialle varmasti tulisi tehdä. Eikä tämä myöskään ole ainoa laji, jossa asiasta puhutaan, esimerkiksi nyrkkeily ja jalkapallo kuuluvat varmasti tähän samaan keskusteluun. Todellisuus kuitenkin on, että itsekin parissa NFL-matsissa olleena voin sanoa, että nämä urheilijat ovat koneita, ja voimat, jotka näihin törmäyksiin kohdistuvat eivät ole ihan pieniä. Televisio tässäkään lajissa ei kerro totuutta lajin hurjuudesta.

Hernandezin tarina on surullinen, mutta varmasti myös monella tapaa avannut tärkeää keskustelua monista tärkeistä asioista. Valitettavan usein vaan tarvitaan, jotain hyvin traagista tapahtuvan, ennen kuin asiat oikeasti nostetaan framelle. Odotan innolla mihin esimerkiksi tämä kaikki CTE tutkimus ja tieto tulevaisuudessa johtaa. Olen jälleen saanut ison kasan uutta tietoa ja suosittelen tätä dokumenttia ihan jokaiselle, kiinnosti urheilu tai ei!

Maantai-iltaan taas vaihteeksi leffaa Netflixin puolelta ja elokuvana Espanjalainen Joka Miekkaan Tarttuu. Eipä pettänyt kansainvälinen leffavalinta Netflixistä tälläkään kertaa, vaan jälleen kerran erittäin hyvä elokuva. Elokuvan tarina perustuu mieheen, jonka vaimo on juuri viimeisillään raskaana samalla kun historian kummitukset nostavat päätään. Onko historian taakka kuitenkin suurempi kuin ruusuinen tulevaisuus?

Elokuvan juoni on mielenkiintoinen, ei nyt tosin silti mikään erityisen yllättävä tai ainutlaatuinen. Juoni kuitenkin pysyy hyvin kasassa ja leffa pitää mielenkiintonsa aivan loppuun asti. Leffa ei anna liikaa kerralla vaan avaa menneisyyden verhoa pala palalta. Elokuvan loppu ei ehkä ole aivan sitä mitä odottaa sopii, mutta ainakin so oli hieman erilainen kuin yleensä.

Äänien osalta leffa oli varsin maltillinen, musiikki ja tunnelma loi elokuvaan varsin hyvän fiiliksen, mutta mitään erityistä leffan äänissä ei ollut. Mitään erityistä ei tosin tässäkään elokuvassa tarvittu, vaan elokuva perustui lähinnä juonen rakentamiseen dialogin kautta. Hyvä leffa, mutta ei mitään mullistavaa.

Netflixin A fall from Grace uutuus ilmestyi nettiin juuri ilmeisesti viikonloppuna ja luonnollisesti Atmos-äänillä varustettuna varasti huomion välittömästi. Ei sinällään, leffa vaikutti kyllä muutenkin hyvin mielenkiintoiselta, ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin taas yksi niistä leffoista, joissa noista Atmos äänistä ei ollut mitään hyötyä mihinkään. Leffa sitä vastoin vastasi hyvinkin odotuksia ja oli varsin hyvä.

En tätäkään elokuvaa laita aivan top-listakastiin, mutta varsin hyvä se oli. Leffan juonessa oli paljon samaa kuin Invisble Questissa, tälläkin kertaa nainen syytettynä murhasta ja todisteet ovat kiistattomat. Siitä alkaa tarinan kerronta, jossa mustasta yritetään tehdä valkoista. Elokuva juoni on hyvä, ja loppuratkaisu jälleen täysin arvaamaton. Tykkään. Tässäkin elokuvassa tosin katsojalle ei anneta juuri mitään vihjeitä siitä mitä tuleman pitää ja ainakin itselleni lopullinen ratkaisu on täysin yllätys. Tai no näin jälkeenpäin mietittynä kyllähän niitä vihjeitä annetaa, mutta en niitä osannut itse tarpeeksi hyvin poimia leffan aikana, vaan ymmärsin kaiken vasta leffan lopussa.

Äänistä tämän leffan osalta ei tosiaan jää jälkipolville kerrottavaa, mutta eipä tosin ollut tarvettakaan. En kaivannut mitään muuta. Kuvanlaatu sen sijaan oli todella todella hyvä. HDR:än ansiota tai ei, muutamassa kohdassa todella vakuuttavia kuvia. Leffa ylipäätään oli kuvanlaadultaan todella hyvä.

Aihepiiriltään leffa oli mielenkiintoinen. Kuinka paljon ihminen voi valehdella ja kuinka paljon ihmisen pitää kärsiä toisten valheista. Onko joskus jopa niin, että ihminen on valmiina valehtelemaan ja kantamaan järjettömän taakan toisen ihmisen puolesta. Välillä tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa valehteleminen on osalle ihmisistä jo niin arkipäivää, että omia valheitaan ei enää edes tunnista. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita ”omiaan” suojelemaan näiden valheiden piilottamiseksi ja puolustamiseksi. Todellisuus ja moraali katoaa ihmisiltä nyky-yhteiskunnassa yllättävänkin helposti. Onneksi maailmassa on kuitenkin edelleen myös niitä, jotka eivät ole valmiita luovuttamaan, vaan taistelevat paremman maailman puolesta. Tässä elokuvassa Grace Bryant on yksi heistä arjen sankareista.

Lauantai-ilta kaipasi pitkästä aikaa hieman komediaa ja tämä leffa tuli Itunesin 0,99 listalla vastaan muutama päivä sitten. Vaikutti mielenkiintoiselta, tai ainakin katsomisen arvoiselta. Olen aikaisemminkin puhunut jonkin verran komedian vaikeudesta, joten komedioita tulee nykypäivänä katsottua harvoin. Grazy-komediat eivät oikein kiinnosta, tosin niitäkin on jäätävän hyviä, kuten Hangover eli suomalaisittain Kauhea Kankkunen yksi. Romanttiset komedia on usein hyviä, kunhan ne ovat enemmän romantttisia kun komedioita. Sitten on nämä väkisin hauskat, jotka ovat lähinnä vaivaannuttavia.

Tämän päivän leffa ei ollut oikein mitään näistä. En oikein missään vaiheessa päässyt kärryille siitä mikä tässä elokuvassa oli juoni ja tarkoitus. Jos leffan tapahtumat olivat yhtä kaaosta, niin aikalailla samaa voi myös sanoa leffan tekijöiden toiminnasta. Leffassa tapahtui kokoajan aivan liikaa, eikä oikein missään vaiheessa päässyt käsiksi siihen mikä leffan perimmäinen juoni on. Leffassa ei ehkä yritetty niinkään olla väkisin hauska, muutamassa kohdissa ihan aidosti jopa nauroin. Mutta muuten komedian taso ei ollut kovinkaan korkea ja hukkui kaiken yleisen sähellyksen alle. Voisi sanoa, että tilanteiden ei annettu kunnolla kehittyä, jotta ne olisivat muodostuneet hyviksi.

Hieman samoilla linjoilla voidaan olla näyttelijöistä. ”Päähenkilöitä” oli aivan liikaa, eikä oikein missään vaiheessa tiennyt kenen tarinaa tässä kerrotaan. Osa näyttelijöistä varmaan teki työnsä ihan hyvin, mutta roolihahmot jäivät niin kevyiksi, että kukaan ei varsinaisesti noussut esiin.

Eipä siis jäänyt tästäkään komediasta paljon käteen. Kuten todettua, komedia on vaikea laji. Seuraavaksi taas jotain muuta, komediat saa jäädä taas odottamaan parempia aikoja.