Apple on taas vaihteeksi saanut Apple TV+ -palveluun myös uuden elokuvan, Justin Timberlaken tähdittämän Palmerin. Leffa kertoo entisestä jenkkifutistähdestä, joka on viettänyt viimeiset kaksitoista vuotta vankilassa ja palaa nyt kotikonnuilleen. Palmer tutustuu sattumalta nuoreen poikaan, jota koulukiusataan, koska haluaa olla niin kuin tytöt. Pojan äiti on huume addikti ja erittäin kyvytön huolehtimaan lapsestaan. Kohtalo tuo lapsen Palmerin huostaan, ja siitä alkaa tarina nuoren pojan ja elämässään samoja ongelmia kohdanneen miehen tarina.

Palmeria tosiaan näyttelee laulajana ehkä paremmin tunnettu Justin Timberlake, joka toki on ollut monessa leffassa ennenkin mukana, mutta tässä leffassa jotenkin jättää hieman valjun kuvan. Toki päähenkilö on välinpitämätön ja tavallaan hieman väsynyt ja masentunut, mutta siitäkin huolimatta jonkinlainen lämpö näyttelemisestä kuitenkin puuttuu. Palmer on impulsiivinen, mutta silti herkkä, tätä puolta Timberlake ei mielestäni saa kunnolla esiin. Leffassa on mahdollisuuksia vaikka mihin ja juoni onkin varsin hyvä, ei kuitenkaan ehkä ihan niin hyvä kuin olisin toivonut. Liekö sitten kyse omasta tunnetilasta vai siitä mitä leffa pystyi tarjoamaan, mutta itselläni leffa ei tänään kyyneleitä liikuttanut, vaikka mahdollisuuksia siihen olisi ollut paljonkin.

Äänet leffassa olivat kyllä Atmos, mutta mitään erityistä leffassa ei ollut, eikä toisaalta tarvinnutkaan. Kuva tietysti Apple Tv:ssä oli laadukas, mutta jotenkin koko leffa oli aika synkkää keskilännen meininkiä. Ihan hyvä ja mielenkiintoinen leffa joka tapauksessa ja jos tuon palvelun omistaa niin kannattaa katsoa. Herättää ainakin paljon ajatuksia esimerkiksi erilaisuuteen ja koulukiusaamiseen liittyen, jos ei mitään muuta.

Eilen muuten koettiin blogissa jokin hyvin ihmeellinen piikki, lukijoita oli ollut lähes kolminkertainen määrä normaaliin huippupäivään nähden. Enpä tiedä oliko joku jakanut julkaisun, jossain missä se oli herättänyt huomiota vai mistä johtuu, mutta toki näitä saa jakaa ja kertoa blogista muillekin. Blogin voi ottaa seurantaan Facebookissa, Instagramissa tai ihan täällä blogissa. Silloin saat aina tiedon heti kun uusi päivitys tulee. Ai niin, ja päivityksistä puheenollen, se on muuten kohta maaginen 500. päivitys jo ovella, aika hurjaa!!

Pieni tauko kahden ensimmäisen osan jälkeen, mutta tänään laitettiin vihdoin Lord of the Rings saaga pakettiin kolmannen eli Return of the King leffan merkeissä. Leffa on piiiiiiiitkä, kestää sellaiset vaivaiset neljä tuntia ja kaksi kymmentä minuuttia. Menee siis heittämällä minun pisimmäksi koskaan näkemäkseni elokuvaksi ja kyseessä tietysti siis extended versio, leffassa tekisi kyllä tiukkaa tälläisen maratonin katsominen, mutta onneksi kotona voi pitää mukavasti taukoja tarvittaessa, ja tänäänkin tuli mm. syötyä lounasta leffan aikana.

Nyt saaga on kuitenkin maalissa ja pitää sanoa, että kyllähän tässä aikamoisesta leffasta ja tarinasta on kyse. Vaikka leffa kestää jotakuinkin ikuisuuden, niin siitäkin huolimatta juoni kantaa koko ajan varsin hyvin, eikä varsinaista kyllästymistä missään vaiheessa pääse tulemaan, vaikka toki pieniä hetkeä silloin tällöin. Tämän nyt voi kuitenkin pistää puhtaasti leffan keston piikkiin. Teatteri versiota en ole ainakaan vielä nähnyt, mutta sellaista fiilistä tästäkään ei tullut, että jotain olisi erityisesti pitänyt vähentääkään. Kaikki tukee varsin hyvin juonta ja tuntuu oleelliselta.

Leffan hahmot ovat erittäin kiinnostavia, ja vaikka tässäkin taas aloin alussa Frodoa jonkin verran kaipaamaan, niin kyllähän se Herra Frodo sitten lopussa taas palasi leffan keskipisteeksi. Gandalf on koko saagan ajan ilmiömäinen, mutta eipä tässä saagassa kukaan mukaan millään tavalla petä. Örkkejä riittää ja yliluonnollista, mutta jollain tapaa kaikki kuitenkin pysyy vielä kohtuudessa (minun mittarillani). Etenkin tuo massiivinen hämähäkki lopussa on aika maaginen otus kaikessa pahuudessaan. Leffan loppu sinällään ei tietysti ole mikään kovinkaan yllättävä, mutta etenkin äänet ja visuaaliset effektit nousevat aivan maagiselle tasolle.

Ja siitä sitten aasin sillalla siihen tämän leffan upeinpaan antiin. Leffa on äänien ja kuvan puolesta jotain aivan käsittämätöntä. Leffan äänet ovat parasta mitä leffassa on mahdollista tarjota. On matalaa, on erilaisia tiloja kuten luolia, jyrinää, lintujen lentoa, ja vaikka ja mitä. Tämä leffa nyt vaan on esimerkki hyvistä äänistä ja siitä ei mihinkään pääse. Onneksi saaga tuli hommattua ja nimenomaan UHD-versiona. Samaa voidaan sanoa tietysti myös kuvasta. Kuvan laatu on amatöörin silmään täysin virheetöntä, värit toistuvat todella upeina ja unohtaa ei tietysti voi myöskään valloittavan upeita maisemia.

Lord of the Rings on varmasti monelle the Elokuva, minulle se ei ole. Lord of the Rings siis on kaikin puolin todella loistava leffa, josta tykkäsin todella paljon, mutta suosikkileffani se ei ole. Arvostan ehkä enemmän leffan laatua, mutta omaan genreen se ei täysin uppoa. Leffa muistuttaa paljon Game of Thrones sarjaa, josta myös sanoin aluksi, että tuskin tykkään, mutta katsotaan muutama jakso että alkaako kiinnostamaan. Alkoi, ja sen jälkeen tämäkin tuntuu hyvältä, mutta fantasioiden suurta fania minusta (äänien ja kuvan lisäksi) ei silti vieläkään tullut.

Lord of the Ringsin katsominen uudelleen on tällä hetkellä aika kaukainen idea, mutta ei mahdoton. Yksin sitä kuitenkaan tuskin tulen tekemään, siihen tarvitaan laadukasta seuraa. Minulle myös taitaa olla aika ehdotonta, että seuraavalla kerralla katson teatteriversion, ihan vaan jo sen vuoksi, että näen mitä leffasta ”Puuttuu”. Yhdestä asiasta olen kuitenkin aivan sata prosenttisen varma, tämä leffa oli loistava hankinta ja ehdottomasti jotain mitä omasta hyllystä pitää löytyä!

Se on taas työviikko paketissa ja leffan aika. Eipä mennyt tänään paljon aikaa leffan valintaan, sillä Netflix päätti ensimmäiseksi heittää ruutuu taas pitkästä aikaa hieman Espanjalaista elokuvaa ja Javier Gutierrezin. Eikä kyllä tullut kovinkaan suurena yllätyksenä se, että lopultahan tästäkin taas tuli aivan huikea leffailta monellakin tapaa.

Kuten tapoihin kuuluu, espanjalaisessa leffassa juoni on taas silkkaa timanttia. Leffan tarina on hyvin tuore ja mielenkiintoinen aivan alusta viimeiseen hetkeen asti. Tämä on hyvin tyypillistä ollut näille espanjalaisille leffoille lähes järjestään. Toki yksi suosikkinäyttelijöistäni tällä hetkellä Gutierrez vetää tässäkin taas erittäin hyvän roolin, vaikka ei nyt ehkä aivan niin dominoivassa roolissa olekaan. Muukin kaarti on täysin omiaan rooleissaan, eikä tälläkään kertaa moitittavaa jää mistään.

Sen lisäksi näissä espanjalaisissa leffoissa myös äänet ovat olleet kerta toisensa jälkeen pelkkään priimaa ja niin on tälläkin kertaa. Leffan äänet ovat vain 5.1, mutta jälleen loistava malliesimerkki, että niilläkin pärjää pitkälle, jos ääniin oikeasti viitsii panostaa. Äänet ovat hyvin elokuvamaiset, musiikin toimii loistavasti ja ennen kaikkea tilaäänet toimivat täydellisesti. Näin hyvin toimivaa pannausta en ole taas aikoihin kuullut, leffassa vaan leikitään äänillä jatkuvasti ja se nostaa leffan realismin aivan uudelle tasolle. Äänet ovat muutenkin hyvä harkittuja ja aitoja, eikä takakanaviakaan säästellä hetkeäkään.

Todella todella nautinnollinen leffa, joka ansaitsee paikkansa myös top-listalla. Leffa kesti sen vajaa pari tuntia, mutta aika meni kuin siivillä. Hyvää leffaa on kiva katsoa, ja nautinto, miksi näitä leffoja jaksaa aina vaan etsiä uusia ja uusia. Suosittelen lämpimästi!

Kyllä jokainen mieskin joskin tarvitsee hieman romantiikkaa, ja jos sitä ei muuten saa, niin leffakin voi auttaa pahimpaan hätään. Tänään fiilis oli vähän sellainen, että mikään action-tyyppinen ei oikein olisi maistunut, ja toisaalta mikään liikaa aivoja rasittava tuskin myöskään. Netflix tarjosi The Secret Dare to Dream nimistä leffaa, joka on kyllä ollut esillä siellä ennenkin. Leffan intro Netflixissä ei paljon kerron, toisaalta erittäin hyvä niin, sillä tämä leffa vaatii hieman sitä, että leffan juonta ei ole liian tarkasti tullut selvitettyä etukäteen.

Josh Lucas mysteerimiehen roolissa toimii täydellisesti. Tämä salaperäinen mies saapuu Katie Holmesin esittämän yksinhuoltaja-äidin elämään useiden sattumusten kautta, mutta onko kaikki sittenkään aivan sattumaa.

Josh Lucas on leffassa erittäin vakuuttava, rauhallinen, uskottava ja ennen kaikkea erittäin päättäväinen herrasmies. Katie Holmes puolestaan vetää vähintäänkin yhtä vakuuttavan roolin vahvava, itsenäisenä naisena, joka kaipaa vain pientä kipinää puhjetakseen todelliseen loistoonsa. Rakkaus, se yleensä syntyy sattumasta, mutta kun sen oikean löytää, sen yleensä tuntee. Niin myös tässä leffassa. Paljastamatta juonta sen enempää, niin eihän tässä leffassa sinällään hirveästi tarvinnut mielikuvitusta kuitenkaan käyttää tietääkseen mihin tämä kaikki tulee johtamaan.

Leffa on kuitenkin varsin upeasti tehty, ja juoni on itseasiassa erittäin hyvä. Romanttiset elokuvat ovat usein joko todella mauttomia tai vastaavasti todella huonoja ja sokerisia, tässä ei ole kyse kummastakaan. Leffa on todella hyvällä maulla tehty laatuelokuva. Juoni kulkee useammassa kerroksessa, ja etenkin, jos juonta ei liian tarkkaan tiedä etukäteen, se yllättää leffassa useaan kertaan. Mysteerimiehen tausta paljastuu pala kerrallaan ja kuten olettaa sopii, miehen aikeet ja sydän on lopulta puhdasta kultaa.

Kun omassakin päässä myllää kaiken laista, ja työviikko alkaa olla jo pikku hiljaa voiton puolella, oli tämä leffa varsin hyvä valinta tähän väliin. Eikä vain olosuhteiden vuoksi, mutta leffa on muutenkin ihan leffana erittäin hyvä, johon on helppoa ihastua ja rakastua. Miranda ja Bray ovat kuin luodut toisilleen ja kemia toimii leffan alusta lähtien. Hyvää romanttista elokuvaa kaipaavalle tämä on mielestäni loistava valinta.

Tuli tuossa viikko takaperin katsottua Tony Parkerista kertova Ranskalainen dokumentti, ja ikään kuin jatkoksi sille, tänään vuorossa oli jalkapallotähti Nicolas Anelkasta kertova dokumentti. Jos Parker oli enemmänkin kuin kaikkien kaveri, Anelkasta ei voida sanoa aivan samaa. Siinä missä Parker oli esimerkki ja ”kunnollinen”, Anelkasta puhuttiin lähinnä ongelman aiheuttajana. Tämän dokumentin tarkoituksena oli kuitenkin yrittää hieman putsata sitä kuvaa, joka Anelkasta on monelle jäänyt.

Ainakaan dokumentti ei anna Anelkasta sellaista kuvaa, että hän olisi ollut muiden pelaajien epäsuosiossa, vaan enemmänkin kahnauksia oli valmentajien ja lehdistön kanssa. Anelka halusi menestyä, ja sellaiselle urheilijalle valmentaja on usein punainen vaate sekä hyvässä että pahassa. Pelaaja haluaa olla aina parhaimmillaan, siihen ei kenenkään haluta tulevan väliin. On myös pelaajia, joiden asenne on oman kehityksen esteenä, täytyy kuitenkin myöntää, että Anelka taisi aika usein olla oikeassa, ainakin tämän dokumentin perusteella. Pitää kuitenkin muistaa, että jos pelaajat ovat näissä sarjoissa isoja egoja, niin ovat myöskin valmentajat.

Parker dokumentin sijaan tässä dokumentissä mentiin tapahtumia hyvinkin tarkasti aika järjestyksessä ja sen vuoksi dokumentti oli aika helppoa seurattavaa. Toisaalta, kun tässäkin kaikki puhe oli Ranskaksi, ei tekstejä voinut jättää hetkeksikään lukematta tai tippui kärryltä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin erittäin hyvä ja mielenkiintonen dokkari, suosittelen lämpimästi etenkin kaikille jalkapallosta kiinnostuneille.

Ompahan ollut taas viikonloppu, erinäisiä keskusteluja vakavista ja vähemmän vakavista asioista käyty suuntaan jos toiseenkin. Onneksi sitä on viikonloppuna kerennyt myös tekemään enemmän ja vähemmän hyödyllisiä juttuja, treenattua ja nyt viimein myös parkkeerattua leffan pariin. Netflixillä oli tarjota vaihteeksi hieman Intialaista elokuvaa, ja päivän leffaksi siis valikoitui leffa nimeltä Valkoinen Tiikeri, joka tosin on amerikkalaista tuotantoa ja perustuu suosittuun kirjaan.

Intialaisia leffoja on tullut katsottua jonkin verran ja osa niistä on ollut ihan todellisia helmiä. Tämä ei valitettavasti aivan kärkeen niistä leffoista sijoitu, vaikka ihan kelpo leffasta oli tässäkin kysymys. Juoni oli jollain tapaa hyvin Intiaan sijoittuville leffoille tyypillinen ryysyistä rikkauksiin rikkaiden siivellä vähän kusettaen. Jä välillä jonkun ohi mennen tappaen, ”eihän niitä tuolla kukaan laske” -mentaliteetilla. Juoni on varsin hyvin etenevä, joskin jotenkin aina välillä itseään toistava. Leffa kestää sen pari tuntia, ja varsinainen asia olisi voinut aavistuksen pienempäänkin mahtua.

Mutta sitten siihen kaikista kovimpaan uutiseen, eli leffan ääniraita on Atmos, ja leffa ei tänään äänen osalta temppuillut lainkaan. Tuo on ensimmäinen kerta aikoihin, ja täytyy sanoa, että enemmän kuin positiinen juttu. Nyt leffaa oli kiva katsoa, vaikka atmos nyt sinällään ei leffaan oikein mitään antanutkaan. En vielä juhli sen enempää, mutta toivon todella, että kyseessä on pysyvä tilanne, eikä vaan jotenkin tähän leffaan liittyvä juttu. Äänien osalta leffa ei siis paljon antanut, mutta en sitä kyllä odottanutkaan, eikä olisi tarvinnutkaan.

Ihan kiva leffa joka tapauksessa, ja kyllähän tätä voi hyvin suositella muillekin. Intiaan sijoittuvat leffat ovat usein hyvinkin karuja, tämä oli kuitenkin myös siitä näkökulmasta varsin positiivinen ja piristävä leffa. Positiivisia ajatuksia ja onnistumisia tähän iltapäivään kaivattiin.

Selailin tänään jonkin aikaa striimauspalveluita ja yritin etsiä jotain mielenkiintoista katsottavaa. En oikein tiennyt mitä halusin katsoa, mutta kun mitään ei löytynyt, selailin hetken UHD hyllyä läpi ja sen jälkeen päivän leffa oli selviö. Equalizer. Leffa, jonka olen nähnyt kerran ennenkin, ja tykkäsin leffasta todella paljon. Aika tosin taisi olla jo ennen blogia, sillä nopealla haulla en leffasta löytänyt päivitystä blogista. Silloin tämä leffa tuli katsottu todennäköisesti Itunesista, jossa leffojen laatu on erittäin hyvää. Sain tämän leffan vierailta tuliaisina, ja ensimmäinen fiilis oli, että tosi hyvä leffa, pitääpä ehdottomasti katsoa uudestaan.

Ja sitten.. Leffa katsoessa oli alusta lähtien selvää että kyseessä on paljon parempi leffa kuin osasin edes ajatella. Muistin toki, että kyseessä on hyvä leffa juoneltaan, mutta se, että leffa oli näin älyttömän hyvä äänien puolesta tuli yllätyksenä. Leffa ei ole kovinkaan aktiivista toimintaa, toki leffassa ammutaan ja räjäytellään, mutta ne ovat vain pieni osa itse leffaa. Leffan äänet siis ovat tavallaan tuota maltillisempaa Atmos-raitaa, mutta sitäkin parempaa. Leffan äänet on tilassa täydelliset, on upeaa kuunnella kun asiat tapahtuvat äänellisesti juuri siellä missä kohtaa ympärillä ne tapahtuvat, ”vinkkejä” annetaan paljon, ja ennen kaikkea Atmos-kaiuttimiin syötetään todella paljon oikeaa tavaraa, joka todellakin saa hymyn huulille. Tämän kaiken lisäksi leffassa on dynamiikkaa vaikka muille jakaa, leffassa todellakin on laadukkaasti toteutettu ääniraita.

Äänen lisäksi myös kuvanlaatu leffassa on todella näyttävää ja hienoa katsottavaa. Leffa sisältää paljon hidastettuja kohtauksia, joissa loistava kuvanlaatu todellakin pääsee oikeuksiinsa. Leffa on muutenkin visuaalisesti varsin näyttävä, ja edelleen jatkaa sitä linjaa, että leffaan on juonen lisäksi muutenkin todella panostettu.

Kun kaiken lisäksi juoni toimii, Denzel Washington on parhaimmillaan, niin paljon enempää ei voi enää vaatia. Leffaa voisi monella tapaa verrata John Wick sarjaan, mutta tykkään tästä monin verroin enemmän. Siinä missä molemmat ovat täysin voittamattomia, tässä se kuitenkin tehdään paljon tyylikkäämmin ilman turhaa väkivallalla pröystäilyä. Kiva leffa katsoa monellakin tapaa ja tänään leffailta todellakin oli nautinto.

Netlfixin ensimmäisiä 2021 uutuuksia Outside the Wire pitäisi käsittääkseni olla Netflixin ns. isoja uutuuksia tähän vuoden alkuun. Leffan suhteen itsellänikin jonkinlaiset ennakko-odotukset, vaikka leffaan en sen suuremmin ollutkaan tutustunut. Kyseessä kuitenkin Science-Fiction toimintaa, Atmos leffa ja uutuus, jotain odotuksia tämä siis joka tapauksessa nostatti.

Leffan alku oli kuitenkin aika paljon haukottelua, joo, kyllähän leffassa silti koko ajan jotain tapahtuikin. Varsin action-packed leffa, mutta silti alku lähti jotenkin kovin hitaasti liikkeelle. Kun muutamia juonenkäänteitä alkoi tapahtua niin leffa alkoi kiinnostamaan enemmän, mutta ei ehkä kuitenkaan oikein missään vaiheessa päässyt aivan maaliin. Leffan loppu oli aika yllätyksetön ja sinällään jopa hieman tylsä. Ei tämä huono ollut, mutta ei missään tapauksessa myöskään mikään erityisen hyvä.

Leffassa tosiaan oli Atmos-äänet, ja sama itku jatkuu edelleen. Netflix ja Atmos eivät vaan yksinkertaisesti toimi vaikka mitä tekisin. Tänään itseasiassa jopa luulin, että jotain muutosta olisi tullut, sillä kesti aika pitkään ennen kuin ääni alkoi temppuilla. Sen jälkeen kun temppuilu alkoi, ei leffaa taas jaksanut enempää katsoa. Vaihdoin sitten taas Panasonicin puolelle katsomaan leffan loppuun. Tämän jälkeen ääni taas toimi hyvin, mutta kuvankoko tälläkin kertaa hieman pieni. Vähän koitin leffan jälkeen asiaa tutkia, mutta ei jaksanut enempää. Selvitellään joskus, jos Netflix ei tuota asiaa Apple TV:n puolella saa korjattua.

Äänet muuten leffassa olivat ihan ok, ei mitään erityistä, mutta sivu ja takakaiuttimia sentään käytettiin varsin kivasti. Räjähdyksistä puuttui jotenkin dynamiikkaa, laukausten sijainnit sentään toimivat aika kivasti. Kuva jostain syystä oli erittäin haalea (Panasonicin kanssa), mutta tähän en osaa varmasti sanoa oliko syynä leffa vai laitteet. Ihan leppoisaa sunnuntai-illan viihdettä joka tapauksessa.

Greenland leffaa tuli pitkään tuumailtua Itunesin puolella ja parisen viikkoa sitten tuo leffa tuli sattumalta hankinttua Torista. Jotenkin leffasta oli hieman sellainen ennakkofiilis, että näitä luontokatastrofeja on nähty jo aivan tarpeeksi, mutta katsotaan nyt. Toisaalta, ei näitä nyt ihan viime aikoina hirveästi ole tullut, suunta on ehkä hieman kääntynyt poispäin, enemmänkin ihmisten tekemiin katastrofeihin. Greenland pääsi kuitenkin tällä kertaa yllättämään varsin positiivisesti.

Tykkäsin leffasta aika paljonkin lopulta. Leffa oli varsin hyvä ja mielenkiintoinen alusta loppuun. Yleensä näissä leffoissa pääosassa on tuhota kaikki liikkuva ja juosta epätoivoisesti sitä kaikkea tuhoa karkuun. Tähän leffaan oli itse asiassa kasattu jopa varsin hyvä juoni, jossa pääosassa oli enemmänkin ihmissuhteet, kuin itse katastrofi. Tämän sanon siitäkin huolimatta, että tätä on yritetty ennenkin, mutta nyt tuokin puoli toimi jotenkin paremmin.

Gerald Butler oli toki pääroolissa isossa osassa, mutta mikään Gerald Butler-fani ei ole tullut eikä tullut nytkään. Mies on jotenkin karun juro, tässäkään miehestä ei oikein saanut sympaattista isää saati maailmanlopun voittanut supersankaria. Morena Baccarenista puolestaan tykkäsin ehkä enemmänkin, hänen roolinsa oli varsin hyvällä tapaa neutraali. Scott Glenn veti mielestäni leffassa kaikista pisimmän korren tällä kertaa, miehen roolisuoritus isoisänä oli erinomainen.

Leffasta itsessään voisi vetää montakin aasinsiltaa vaikka nykymaailmaan ja Koronaan, mutta ehkä sitä en nyt tähän kohtaan vedä mukaan. On kuitenkin mielenkiintoista ja jopa hieman pelottavaa miten tällaisessa tilanteessa pelko tuo anarkiaa ja anarkia tuo tuhoa. Jos tässä leffassa taisteltiin paikoista koneissa, tällä hetkellä maailmassa taistellaan paikoista rokotuksissa. Mitä jos tässäkin asiassa anarkia ottaa jossain vaiheessa vallan ja rokotteita ei riitäkään kaikille halukkaille.

Eli yleisesti ottaen erittäin hyvä leffa ja ennen kaikkea näyttävä sellainen. Leffassa oli varsin vakuuttavat äänet 5.1 ääniksi, ja kuvan laatukin oli taas aika kivaa luokkaa. Värit tosin olivat leffan loppua kohden aika oranssiin kallellaan, mutta toisaalta tarkoitus oli varmasti kuvata tuota palavan taivaan vaikutusta. Räjähdyksiä ja maisemia niiden ympärillä oli kuvattu hienosti. Loistava leffa, mutta ei ehkä aivan heti uudelleen katseluun.

Talvi on alkanut ottamaan otetta myös blogista, tai ehkä paremminkin bloggaajasta. Ensin tuli sairaasti lunta, joten pari päivää vapaa-aika meni lumitöissä. Sen jälkeen tulikin sitten pakkaset, jotka ovat osaltaan sotkeneet suunnitelmia. Eilen kuitenkin tuli istuttua vihdoin myös leffahuoneeseen ja leffaksi valikoitui varsin nopeasti koripalloilija Tony Parkerista kertova dokumentti. Mietin pitkään, että haluanko nyt katsoa dokkaria, mutta kyllä sä vaan vaati itseään katsottavaksi.

Niille jotka eivät siis nimeä tunnista, kyse on ranskalaisesta koripalloilijasta, joka voitti NBA:ssa peräti neljä mestaruutta ja raivasi omalta osaltaan tietä eurooppalaisten pelaajien esiin nousuun maailman kovimmassa koripalloliigassa. Parkerin ura itselleni tietysti on hyvinkin tuttu, eikä leffassakaan mitään suuria yllätyksiä tullut. Mutta, jotain erityistä tähän tarinaan kuitenkin liittyy. Eli Leffassakin esiin nousevat 18-vuotiaiden euroopan mestaruus kilpailut, joita Parker ja Ranska dominoivat aikoinaan. Hyvin erityiset kisat sinällään, että samojen kisojen karsintoihin olen itsekin suomipaidassa osallistunut, ja oikeastaan ainoita todellisia muistoja noista kisoista on eräs pelaaja jonka tilastot taisivat keskiarvoiltaan olla jotain luokkaa 30/10/10/10. Jo tuolloin katselin tilastoja ja totesin että ei herran jestas tuo voi olla todellista. Mutta kyllä se oli, ja vaikka herraa itseään vastaan en koskaan päässyt pelaamaan, niin varmasti minun ikäluokkani parhaasta pelaajasta euroopassa on varmasti kyse.

Dokumentti itsessään on aavistuksen poukkoileva, mutta muuten varsin asiallinen. Dokumentti oli varsin lyhyt ja siitä olisi varmasti saanut paljon pidemmänkin, etenkin muutamaan kohtaan olisin toivonut huomattavaa pidennystä, yksi näistä oli paidan hilaaminen kattoon, josta olisi ollut paljon enemmänkin hyvää materiaali näytettäväksi. Parkerin uran jälkeisiä steppejä ei juurikaan ole tullut seurattu, nämä vastaavasti olivat erittäin mukavaa kuultavaa. Voittaja on voitta oli kyseessä sitten mikä ala tahansa. Se mistä en vastaavasti oikein tykännyt oli se, että tapahtumia ei käyty juurikaan kronologisessa järjestykssä, vaan pompittiin hieman sinne ja tänne. Kuten sanoin, tästä olisi voinut tehdä hyvinkin paljon pidemmänkin version.

Kiva oli kuitenkin taas palata leffojen pariin ja tätä kirjoittaessa työviikko taas takana ja aika rentoutua. Toinen syy muuten miksi aikaa leffoille ei ole nyt niin paljon jäänyt on se, että olen ottanut työn alle yhden suurimmista suosikkisarjoistani The Block eli Remontilla Rahoiksi. Aivan huikea sarja, jota on yleensä tullut katsottua aina kesällä, mutta nyt heräsin siihen, että uusin 2019 kausi on menossa MTV:llä, joten pakko oli alkaa katsomaan ennen kuin sulkeutuu. Ollut loistava alku tällekin kaudelle.