Voiko hyvän kokopitkän elokuvan tehdä vain kolmella näyttelijällä? Kyllä voi! Katsoin tänään Stellan Kidnappaus leffan Netflixistä. Kaksi vankilasta päässyttä kaverusta ovat laatineet suunnitelman, jolla kidnappaamalla rikkaan miehen tytär saadaan rahat koko loppuelämää varten. Homma toimii kuin rasvattu, kunnes jotain menee pieleen. Kidnapatulle kun sattumalta selviää, että toinen kidnappaajista onkin hänen entinen poikaystävänsä. Jännittävä ja mielenkiintoinen asetelma. Yleensä kun joku kidnapataan, elokuvaan liittyvät poliisit ja kilpajuoksu aikaa vastaan. Niin tässäkin elokuvassa, mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yhtäkään poliisia tai muutakaan näyttelijää ei koko elokuvan aikana nähdä. Elokuvan jännitys on käsin kosketeltava elokuvan alusta loppuun asti siitäkin huolimatta ulkopuolista uhkaa ei elokuvassa näytetä. Itse asiassa tykkäsin elokuvasta paljon. Entinen poikaystävä, lapsestaan välittämätön isä, raskaus, paljon asioita, jolla asetelmasta saatiin enemmän kuin mielenkiintoinen. Elokuvan tapahtumia on todella mahdotonta veikata etukäteen ja siksi elokuvaa oli pakko seurata ajatuksella. Se mikä elokuvasta tosin jäi vähän häiritsemään oli hieman heikko kuvanlaatu. Olikohan järjestelmässä sittenkin jotain vielä vialla. Kuvaan liittyvät asiat ovat jääneet pahasti taka-alalle samalla kun olen säätänyt äänien kanssa. Googlaillaas hieman ja katsotaan mitä asialle voisi tehdä.

Kun kerran leffahuone vihdoin kuulostaa loistavalta, on aikaa ja saa kuunnella äänet kirjaimellisesti katossa niin miksikäs ei. Yksi erityinen piirre mitata leffahuoneen ”hyvyyttä” liittyy aina vahvavasti katsottavaan materiaaliin. Rauhalliset komediat harvoin tarjoavat elämyksiä, draamoissa usein saattaa olla yksi tai kaksi huippukohtaa, toimintaleffoissa ammutaan ja kolistellaan, mutta sitten oma lukunsa on fantasia ja ”keksityt” leffat. Valitettavasti usein viimeiset, ja etenkin erilaiset monsteri ja örkkileffat eivät minua kovinkaan paljon kiinnosta. Yksi tälläinen elokuva on Rim of The World Netflixistä. Erittäin tylsän oloinen leffa, mutta äänet Atmos, joten pakkohan se on jossain vaiheessa katsoa. Tällä kertaa tosin on sanottava, että olen positiivisesti yllättynyt. Tykkäsin. Leffan pääosissa on örkit, jotka hyökkäilevät ympärinsä öristen. Neljä nuorta teiniä ovat suuren tehtävän edessä pelastaessaan maailman näiltä örkeiltä. Oman ulottuvuutensa tähän Atmos iloitteluun tuo vielä erilaiset hävittäjät ja pommit. Tämä on oikeastaan se syy miksi näitä ylipäätään jaksan katsoa. Tälläiseen elokuvaan tekijät voivat keksi erilaisia tehosteita joka väliin, tukivat ne sitten elokuvaa tai eivät. Tässäkin elokuvassa elokuvan jo ”loputtua” päätettiin vielä ampua taivaalle muutama tehoste pommi, ihan vaan pisteeksi iin päälle. Äänet avain huikeat, iso nautinto katsoa.

Lisäksi nuori nelikkö pääosissa tekee loistavan esityksen. Nelikko toimii huumorissa ja vakavissa asioissa todella hyvin yhteen ja jokainen tukee loistavasti toisiaan. Elokuva on koskettava, niin yhteiskunnallisessa mielessä kuin tarinana. Puhun siis tarinasta tarinan sisällä, eli siitä miten nuoret käsittelevät nuorten ongelmia elämässä yleisesti. Kypsiä ajatuksia todellisuudesta, mitä on olla kaverien paineiden alla ja toisaalta mitä on olla kun ei ole yhtään kaveria. Tai edes vanhempia. Erittäin mielenkiintoinen ja nautinnollinen elokuva, joka ylitti ja yllätti odotukset täysin.

Tänä aamuna vihdoin säädöt kohdalleen ja nyt leffahuone kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Käyrät ovat lähellä sitä maksimia mitä tuossa huoneessa on mahdollista saada. Isoin ongelma äänien viimeistelyssä oli subbarin äänen kovuus. Kun säädin subbarin tehot riittävät korkealle, oikeastaan kaikki ongelmat ratkesivat. Jännä, että tuolla asialla oli vaikusta mm. Crossover-säätöön (80hz ei toiminut) sekä siihen, että ääniin tuli järkyttävän iso dippi 70-80hz väliin heti jos subbari ei ollut tarpeeksi kovalla. Tämän jälkeen sain vielä korjattua subbarien ja pääkaiuttimien phase ongelman, joka oli se viimeinen silaus tähän kokonaisuuteen. Joka tapauksessa nyt on säädöt säädetty taas hetkeksi ja nyt loppukesä vaan nautitaan.

Olen varannut Netflixin suosikkit listalle muttamia elokuvia tätä hetkeä varten. Ensimmäisenä listalta pääsi irti Kill Ratio. Sen lisäksi että elokuva kuulosti todella loistavalta, niin tykkäsin todella paljon myös itse leffasta. Juoni oli loistava kaikkine käänteineen. Tom Hopper oli itselleni uusi näyttelijä, mutta erityisen hyvä roolissa. Jääkylmä tappaja kuitenkin äärettömän fiksun oloinen ja aina pientä pilkettä silmäkulmassa. Jo henkilönä mieleen entisen kämppikseni yliopisto-ajoilta. Elokuvan tapahtumat sijoittuivat ainoastaan yhteen hotelliin, mutta se ei elokuvan toimivuutta estänyt. Juoni piti kokoajan tiukasti otteessaan ja vaikka kaikki tuntui koko ajan olevan halussa, silti kaikki oli uutta. Todella loistava leffa, jonka paras kohtaus, jossa kaappausta yrittänyt kenraali toteaa, että Hopperin pitää olla vielä elossa koska aseiden pauke kuuluu. Hetkeä myöhemmin, nyt se on kuollut koska pauke loppui, todellisuudessa mies oli kuitenkin tappanut yksin koko armeijan. Hyvin amerikkalaista, eikö?

Mielenkiintoinen viikonloppu edessä. Posti toi vihdoin eilen kauan odotetun paketin, eli Klipsch RP-280F keskikauttimeksi kahden muun väliin. Vielä ei kuitenkaan ollut testailun aika, vaikkakin kaiutin piti toki heti asentaa paikalleen. Perjantain projektina nimittäin oli vahvistaa hieman huoneen akustiikkaa, etenkin alemmassa päässä. Ohjelmassa siis muutaman itsetehdyn bassoansan valmistaminen ja niiden testailua. REW:illä mitattuna mitään järkyttäviä muutoksia en saanut niillä aikaan, toisaalta en niitä odottanutkaan ja mittailin tuloksia lähinnä alle 120hz, johon on muutenkin todella vaikea vaikuttaa. Tiedän kuitenkin että paikkoihin joihin niitä askartelin, oli niille tarvetta.

Illalla piti alkaa sitten viritellä laitteita kuntoon, mutta vaimo varastikin leffahuoneen sitten itselleen, joten ilta sujui asioita Youtubesta opetellen. Aamusta kuitenkin heti mittarin tulille ja bassoja virittämään. Erittäin hyvää tulosta sainkin tällä kertaa aikaiseksi, ja käyrä alkaa näyttämään siltä miltä pitäisikin. Edelleen paljon opeteltavaa, etenkin siinä, miksi Audyssay mutta huonompaan suuntaan ja hyväksi saamaani bassoa? Opiskelu tämän osalta siis jatkuu. Sain kuitenkin huoneen jonkilaiseen kuntoon, joten ei muuta kuin leffaa tulille.

Iltapäivän tuokioksi piti saada jokin hyvä Dolby Atmos raita, ja sellaisen tarjosikin tänään Itunesin viikin .99 Deadpool 2. Olen nähnyt leffan aikaisemminkin, mutta tässä tapauksessa siitä ei ollut haittaa. Leffa ei kuulu omiin suosikkeihini, joten leffassa tuli keskityttyä lähinnä ääniin. Kuvakin oli ihan ok, etenkin rakeisten HBO-Nordic pätkien jälkeen. Äänissäkin jäi paljon parannettavaa, en vaan ole varma johtuiko se leffasta vai laitteista. Jos viime viikon Imax kokemuksessa hienointa oli haaveilukohtaukset, niin tässä niistä jäätiin paljon jälkeen. Leffassa oli paljon potentiaalisia Atmos kohtia, mutta joku ei nyt vaan saanut leffaa tuntumaan ytimissä. Luulen tosin, että vika on vielä enemmän laitteissa kuin leffassa. Vielä pitää löytää paremmat säädöt jotta päästään mihin halutaan. Joka tapauksessa Monitor Audion RS6 ja RSCLR vaihtaminen kuuluu ja tuntuu. Äänen taso edessä on jotain aivan muuta ja olen enemmän kuin tyytyväinen tähän päivitykseen. Kaikki kuulostaa paljon selkeämmältä ja dynaamisemmalta. Nyt vaan vielä hieman lisää säätöä ja hyvä tulee.

Action-puutos ja jatkuu ja siihen hoitona Unlocked vuodelta 2017. En yleensä tykkää katsoa leffoja uudestaan vaan etsiä aina uutta nähtävää. Niin tänäänkin, mutta valitettavasti ei onnistunut. Etsin leffoja Netflixin jenkkikaupasta, ja näin oletusarvo oli, että en ole tätä elokuvaa ennen nähnyt. Ensimmäinen ajatus elokuvasta oli ”kappas, Michael Douglas, eipä ole paljon näkynyt. En tiedä montako leffaa herra on viime vuosina tehnyt, mutta itse en ole törmännyt. Sinällään miehestä ei mitään pahaa sanottavaa, mutta tässä elokuvassa tylsistyin aavistuksen hänen rooliinsa, ja tämä aivan puhtaasti johtuen siitä, että olin elokuvan nähnyt ennenkin. Tässä jälleen syy siihen miksi en tykkää leffoja katsoa uudelleen. Koko elokuvasti meni hieman maku, koska tiesin koko ajan mitä tulee tapahtumaan, ja hyvä juonihan oli koko tämän elokuvan parasta antia. Ei tämä nyt sinällään aivan hukkaan mennyt, että jaksoin elokuvan kuitenkin katsoa loppuun, eikä jälkikäteen edes harmittanut. Noomi Rapacen rooli oli edelleen niin loistava, että sitä voisi katsoa enemmänkin. Vakuuttavaa näyttelemistä ilman mitään ylimääräistä.

Odotus kuitenkin jatkuu, eli Klipscheistä ei ole mitään muuta kuulunut kuin että ovat matkalla. Tänään tosin tuli hieman uusiakin ajatuksia, ja lähdin tutkiskelemaan bassoansoja ja niistä kertovia videoita. Huomenna olisi tarkoitus väsätä muutama bassoanasa lisää (yksi tupla löytyy jo), katsotaan sen jälkeen miten huoneen akustiikka niihin reagoin. Heti kun Klipsch saapuu, testaillaan taas kunnolla ja viritellään huone ”lopulliseen” kuntoon. Can’t wait!

Tämä ilta vaati nyt hieman actionia. Päätin etsiä Netflixin puolelta jotain vain jenkeissä näkyvää toimintaelokuvaa, ei niinkään mitään tehostehurjastelua (laitteet edelleen kalibroimatta ja keskimmäinen Klipsch 280f matkalla) vaan enemmänkin omaksi iloksi. Nyt vaan oli fiilis, että haluan katsoa jotain toimintaa. Ja hyvää lääkettä toiminnan puutteeseen löytyikin. All the devil’s men oli erittäin hyvä toiminta elokuva. Jouduin haastamaan itseäni hieman ääniraidan kanssa, sillä luonnollisestikaan elokuvaan ei löydy suomitekstejä. Hyvä sinällään, nimittäin kielitaitoa on hyvä pitää yllä ja elokuvien katsominen toimii siinä tarkoituksessa mitä parhaiten. Aluksi koitin myös hetken englanninkielisiä tekstejä, mutta se vain hankaloitti asiaa. Tekstit pois ja hienosti pysyi kärryllä.

Elokuvan juoni oli kiinnostava ja piti hyvin otteessaan elokuvan loppuun asti. Toimintaa oli riittävästi ja vaikka äänet eivät päätä huimanneet (samoin kuin kuvakaan), niin nautinnollinen ilta tämän elokuvan parissa tuli. Tykkäsin taas katsoa jotain muuta kuin tunnetuimpia sankareita, ja usein nämä uudet tuttavuudet tuovat loistavan lisän näihin toimintaelokuviin. Tässäkin elokuvassa koko kärkikaarti oli loistavia. Ei yhtään huonoa tai ärsyttävää roolia, vaan kaikki toimivat loistavasti yhteen! Suosittelen!

Juuri kun päästiin Chernobylistä eteenpäin, löysin jälleen uuden mielenkiintoisen elokuvan eteeni. The Wizard of lies, tarina jonka seuraukset jokainen maailmassa tietää, mutta harva tuntee tarinaa. Minulle Bernie Madoffin tarina tuli tutuksi tämän elokuvan kautta. Tai pitäisikö ehkä enemmänkin sanoa, että Madoffin tarinan seuraukset, sillä elokuvahan ei varsinaisesti kerro siitä mitä Madoff teki tai miten hän sen teki, vaan keskittyy siihen, mitä tapahtui kun hän jäi kiinni. Upea tarina siitä, millaista on kun jokainen vihaa sinua. Madoffin petos kosketti todella laajaa joukkoa ihmisiä, jotka olivat kylmästi luottaneet ihmisen hyvyyteen. Maailma on kuitenkin petollinen, etenkin jokaiselle, joka uskoo helppoihin voittoihin ja suuriin lupauksiin. Kuten usein on sanottu, ilmaisia lounaita ei ole.

Itseäni jäi elokuvasta hieman mietityttämään miten kaikki oikeasti oli mahdollista. Olen elokuvan jälkeen ehtinyt katsomaan yhden youtube videon aiheesta, mutta tulen katsomaan vielä monta lisää. Sen verran täytyy jo tässä vaiheessa todeta, että Robert DeNiro on elokuvassa aivan ilmielävä Bernie Maddoff. En tiedä kuinka hyvin hän tekee roolinsa (kuinka aito Madoff and oikeasti on, mutta ulkonäöstä ja olemuksesta täysi kymppi. Elokuva oli aavistuksen pitkä, mutta hyvin mielenkiintoinen. En jaksanut koko elokuvaa katsoa kerralla loppuun (tuli aloitettua taas aika myöhään), mutta seuraavana päivänä oli pakko palata elokuvan pariin. Aivan kuten Chernobylissä, tämäkin elokuva saa vakavasti pohtimaan yksittäisen ihmisen valtaa maailmassa, jossa elämme. Madoff ei suoranaisesti uhannut kenenkään henkeä (tästä puhuttiin erittäin hyvin myös elokuvassa), mutta taloudellisti aiheutti valtavaa vahinkoa ei vaan ihmisille, vaan koko yhteiskunnalle. Vai tekikö Madoff sittenkin yhteiskunnalle vain palveluksen, aloittamalla domino efektin muiden huijarien paljastamiseksi? Joka tapauksessa seuraukset ovat olleen kovat, tulevaisuus näyttää mitä niistä seuraa.

Tänään se sitten pitkän odotuksen jälkeen tapahtui, eli paluu Itiksen IMAX teatteriin ensimmäisen kerran sitten Maija Poppasen. Tällä kertaa elokuvana hieman visuaalisesti suuremmat oletusarvot antanut Spiderman – Far from home. Odotukset aika korkealla sekä itse elokuvan, että tietysti IMAXIN vuoksi. Valitettavasti pitää tälläkin kertaa todeta, että IMAX-kokemuksena ei ollut kovinkaan häikäisevä. Skriini on iso ja näyttävä, mutta ajoittain tuntuu, että se on jopa liian iso ja rasittaa silmiä. En saa itse sellaista kokemusta mitä luvataan ”elokuvan sisällä olemisesta”. Sitten se seuraava asia, äänet. En tiedä onko tämä nyt vain omaa kuvitelmaani, mutta en tämänkään kokeilun jälkeen ole vakuuttunut. Usein kun puhutaan herzeistä, puhutaan että ihminen ei kuule alle 20hz ääniä, mutta tuntuu. Mielestäni tämä leffateatteri ei kouraise vatsanpohjasta. En tiedä miksi, mutta elokuvateatterin bassojen taso ei vakuuta. Joo tietysti elokuvassa on myös paljon hienoja kohtia, yksi hienoimmista elokuvakokemuksista tuli kohdassa, jossa kuviteltu hologrammimaailma vähän niin kuin esiteltiin. Immersive äänet olivat todella upeat, ja siinä vaiheessa todella tuntui, että itse istui äänien sisällä. Todella vakuuttava kohtaus, korostui vielä puheella, joka tuli syvältä ja auktoriteelillä. Miksi koko leffa ei voinut kuulostaa samalta? Huomasin myös, että elokuvan puolen välin jälkeen aloin tykkäämään äänistä enemmän. En tiedä miksi, ehkäpä itse elokuva vaan antoi enemmän syytä.

Miksi sitten olen niin negatiivinen IMAXIA kohtaan, johtuu siitä, että mielestäni Tennispalatsin Scape (nykyään jotain muuta), on mielestäni aivan eri tasolla. Siitä on hetki aikaa kun siellä olen viimeksi käynyt, mutta omat fiilikset tällä hetkellä on se, että pitäisi päästä todella nopeasti, jotta kokemusta voisi oikeasti verrata. Pelkästään Scape salin atmos-demo Glass-Blast oli aikanaan niin vakuuttava, että se on jäänyt pysyvästi mieleen. Valitettavasti edes IMAX demo alussa ei miellyttänyt juurikaan. Odotin kaiken aikaa milloin räjähtää, ei räjähtänyt, tajunta nimittäin. Pettymys.

Elokuva itsessään oli aika hyvä. Erittäin mielenkiintoista teknikkaa (elokuvassa) ja herätti taas paljon ajatuksia. Lisäksi tykkäsin todella paljon elokuvan hyvästä huumorista. Mikä tosin hieman häiritsi oli se, että myös takana istuvalla herralla tuntui naurattavan, ja todella häiritsevällä äänellä. Sanin kuitenkin itsekin muutaman kerran nauraa ihan huolella ja elokuvaa oli kiva katsoa. Pari tuntia meni todella kuin siivillä, ja vaikka ajatuksen paljon harhautuivatkin äänien miettimiseen niin elokuvan juonessa pysyi hyvin mukana. Tässäkään juonessa ei liian syvälle päästy, mutta se ei kai ollut tarkoituskaan. Jotenkin tuntuu, että nämä kaikki supersankari elokuvat ovat nykyään monen eri hahmon sekotusta, onko se sitten hyvä vai huono niin en ole varma. Rahaa nyt tämäkin elokuva varmasti tulee takomaan taas vaikka kuinka paljon, joten miksikäs ei. Tänään myös selvisi, että Klipsch 280F ei Saksasta vielä tähän viikonloppuun ehtinyt, mutta alkuviikosta sitten pitäisi olla perillä. Odotukset senkun nousevat.

Netflix on ollut käytössä ja jonkin aikaa, muutama hyvä sarja on tullut katsottua, mutta lähinnä vain Ipadillä. Nyt kuitenkin loppui kärsivällisyys, ja todella paljon hehkutettu Chernobyl oli vaan pakko vihdoin katsoa. Avasin HBO Nordicin kuukauden kokeilu, kahdesta syystä, Chernobyl oli nähtävä ja toisaalta edelleen etsin lähdettä, josta oikeasti löytyisi uusia elokuvia. Kokeilin muutaman päivän Amazon Prime, turhaan. Kaikki elokuvat mitä löysin, olivat vanhoja. En halua maksaa mistään palvelusta, jossa näen vain vuosia vanhoja elokuvia, joten peruutin. Nyt vuorossa HBO Nordic, ensi vaikutelma samoin iso pettymys, mutta annetaan sille nyt vielä hetki aikaa. HBO-Nordicin mahdollisuudet tosin kokivat jo heti tänään ison kolauksen, sillä löysin keinon, jolla päästä käsiksi Netflixin USA materiaaleihin. Tuli siis hankittua ExpressVPN tunnukset 15 kuukaudeksi 12 kuukauden hinnalla. Katsotaan mitä Netflixillä on nyt annettavaa, ainakin elokuvien määrän pitäisi kasvaa noin 60%.

Takaisin Chernobyliin. Onkohan maailmassa ketään, joka ei ole kuullut Chernobylistä? Tuskin montaa… Toisaalta, niitä jotka tietävät nimen, mutta eivät tunne tarinaa löytyy varmasti monta. Käsi ylös, kuuluin heihin. On vaikea lähteä katsomaan sarjaa tai elokuvaa, joka on saanut niin paljon kehuja etukäteen. Muokkaako se minun mielipidettäni jo etukäteen? Halusin katsoa sarjan, koska sitä oli kehuttu niin paljon, mutta jälleen kerran halusin myös sivistää itseäni. Huomasin uppoutuvani sarjaan todella syvälle, tunsin, että haluan tietää tästä aiheesta kaiken, en tiennyt mitään. Jopa kännykän hälyttäessä joudun stoppaamaan katselun, jotta mitääön yksityskohtaa ei menisi ohi. Halusin todella tietää mitä on tapahtunut, ja tähän sarja antoi loistavan oppitunnin. Sarjan katsottuani tiedän mitä Chernobyl oikeasti tarkoittaa ja mitä kaikkea tuo valtava katastrofi pitää oikeasti sisällään. Sarja oli muutenkin kaiken ylistyksen arvoinen, todella hyvin tehty ja tappavan koukuttava. Kahdelle päivälle maltoin katselun venyttää, mutta jos en olisi katselua aloittanut illalla myöhään, olisin varmasti ahminut kaikki viisi jaksoa putkeen.

Päällimmäisenä Chernobylistä jäi paljon kysymyksiä. Onko tälläinen onnettomuus vielä nykypäivänä mahdollista? Mitä tarvitaan tälläisen onnettumuuden aikaansaamiseksi, ja nimenomaan, aikaansaamiseksi. Kuinka monta henkilöä tarvitaan ydinonnettomuuden aiheuttamiseen, onko mahdollista, että valvontahuoneessa yksi väärä ihminen voisi aiheuttaa näin järkyttävää tuhoa maailmalle? Onko ydinvoima siis oikeasti turvallista. Elokuva myös kuvasi hienosti onnettumuuden perimmäisiä syitä, ei operaattoreiden vastuuta, vaan sitä, miten Neuvostoliiton aikana pelko ohjasi yhteiskuntaa. Mutta mitä on muuttunut? Onko nykyinen Venäjä paikka, jossa yksi hallitsee ja kaikki erimieltä olevat hiljennetään, vain onko Venäjä jo muuttunut noista ajoista? Jos siis kyse oli Neuvostoliiton vallan ja hallinnan seurauksista, niin mitä voi nyky yhteiskunnassa tapahtua jos sama tilanne on edelleen pinnan alla elossa. Paljon kysymyksiä, toivottavasti vastauksia ei tarvitse minun elinaikanani kohdata.

Viikonlopulle hieman lisä urakkaa tuli myös tuolien muodossa. Löysin vihdoin uusiin tuoleihin oikeat kankaat ja ne piti viikonlopun kunniaksi laittaa paikalleen. Nyt siis uudet tuolit ovat vihdoin valmiit. Täytyy todeta, että moottorisänkyjen muuttaminen moottoroiduiksi tuoleiksi oli lopulta loistava idea. Tuolesta tuli todella mukavat istua, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Lisäksi sain vihdoin leffatuoleihin jälleen mukitelineet, jotka tuovat arjen luksusta leffahuoneeseen, etenkin upeiden ledien muodossa.

Netflixin puolelta tuli katsottua rakkauskomedia Someone Great. Hyvin mitään sanomaton loppuillan ajanviete. Ajatukseltaan sinällään lupaava, pitkä suhde, alkanut hyvin nuorena, mutta päättyy yllättäen. Silloin monella varmaan hyvin samansuuntaisia ajatuksia, nyt mennään, vai mennäänkö sittenkään. Siihen se sitten kuitenkin jäi. mielestäni elokuva ei oikein edennyt vaan junnasi vain paikallaa. Erotaanko kaikki, erotaanko vai eikö erota ja kenen kanssa mennään sänkyyn. Oma ajatus hieman taas pääsi herpaantumaan ja leffa tuli katsottua loppuu hieman sivusilmällä. Jälkifiilis.. On näytä tämän aiheisia leffoja nähty paljon parempiakin, mutta tulipahan nähtyä.