Katsoin Netflixistä sarjan Koris tai ei mitään, joka herätti hyvin paljon ajatuksia. Kuusi osainen sarja kertoo keskellä ei mitään (kirjaimellisesti) sijaitsevan reservaatin lukio joukkueen vuodesta. Sarja on upea kertomus siitä, mikä koripallon asema maassa on ja mitä oikeasti tarkoittaa koripallokulttuuri. Kylässä ihmisillä ei ole vettä eikä sähköjä, töitä on vähän ja nuorilla ei ole mitään tekemistä. Silti, kylän keskeltä löytyy järkyttävän iso ja upea koripalloareena, joita Suomestakaan ei löydy yhtään. Jääkiekko on Suomessa ollut monessa asiassa edelläkävijä, heiltä halleja löytyy, mutta koripallosta tällaiset areenat puuttuvat täysin. Ei ole lainkaan yllätys, että kylässä jokainen nuori haaveilee pääsystä koulun joukkueeseen ja sitä kautta luoda itselleen mahdollisuuden parempaan elämään. Tässäkin sarjassa kolme nuorta miestä saavat elämälleen uuden suunnan päästessään jatkamaan opintojaan yliopistoon. Mitä jää käteen niille jotka eivät? Tarina ei sitä kerro.

Sarja oli hyvä, muistutti paljon aikaisemmin katsomaani Last Change U sarjaa jenkkifutiksen puolelta. Oma kosketuspinta amerikkalaiseen koripalloon on hyvin läheinen siellä vietettyjen vuosien johdosta ja paljon samaistuttavaa tässäkin sarjassa oli. Yksi niistä ei ollut sarjan tekstitys, joka oli jotain aivan karmeaa. Jos ihminen ottaa työkseen koripallosarjan kääntämisen, voisiko edes hieman tutustua lajin erikois sanastoon? Käännös oli jotain aivan hirveää. Point Guard oli pisteentekijä, oikeasti takamies, Turnover oli puolenvaihto, oikeasti menetys jne. Sarjassa keskityttiin paljon itse peleihin, mutta toisaalta myös esiteltiin hienosti muutaman henkilön perheitä, taustoja ja olosuhteita. Jokainen varmasti sai hyvän käsityksen siitä mistä oloista nämä nuoret tulevat ja mitkä ovat heidän mahdollisuutensa.

Voisiko Suomessa joskus olla jotain vastaavaa kulttuuria? Vaikeaa on… Sarja näytti hienosti, kuinka näinkin pienessä koulussa ymmärretään sellaisten asioiden päälle, joista Suomessa on turha edes haaveilla. Suomessa ensimmäinen ja viimeinen vastaus on aina että ei ole rahaa. Monta asiaa voisi tehdä ilmaiseksikin, mutta tässäkin kaupungissa oli tuolien logoista omaan areenan kaikki upeasti kunnossa. Ihmiset tulevat kyllä kun heillä on syy tulla. Suomessa monessa hallissa sisään tullessa tuskin tietää mikä seura siellä pelaa, jenkeissä ei jää kenellekään epäselvää. Loistava sarja katsottavaksi jokaiselle korisfanille ja seuraihmiselle.

Red Sea Diving Resort on ollut Netflixin odotus listalla jo jonkin aikaa, yksi pakkoa katsoa elokuvista. Elokuvan traileri vaikutti todella mielenkiintoiselta, ja mielenkiintoa tietysti lisäsi myös se, että elokuva perustui tosi tapahtumiin. Elokuva oli myös pitkästä aikaa ensimmäinen ns. normaali elokuva katsottuna normaaleilla äänillä. Tälläistä äänellisesti rauhallisempaa elokuvaa on aina välillä kiva katsoa, etenkin kun huomaa kuinka hyvin esimerkiksi puhe keski kanavassa toimii. Elokuva oli vain HD laatua ja äänet 5.1, mutta niillä ei tänään ollut merkitystä. Jälleen kerran tosin todettava, että tumma elokuva ja HD laatu vetää kuvaa aika rakeiseksi, vaikkakaan kuvassa sinällään ei mitään vikaa ollutkaan.

Elokuvan juoni oli jälleen itselleni entuudestaan tuntematon, joskin kyseessä ei ollutkaan mikään maailman historiallisesti tunnettu yksittäinen tapahtuma vaan pidempään jatkunut pakolaisten pelastamisoperaatio. Elokuva oli hyvä, ja sai toki paljon ajatuksia liikkeelle. Ymmärrän hyvin, että ihmisillä on tarve auttaa ja paljon varmasti voi tehdä. Tämänkin elokuva kuitenkin sai miettimään, että minkä arvoista muutaman sadan ihmisen auttaminen on, kun tässäkin elokuvassa nähtiin, että samaan aikaan lisää ihmisiä vaan kuolee (pelastamisesta johtuen). Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi sisällissodassa olevan maan korjaaminen ei tapahtu hetkessä, mutta enemmän resursseja mielestäni pitäisi juuri kohdentaa syiden poistamiseen kuin jälkien siivoaamiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä Suomeen tulleet pakolaiset muutama vuosi sitten. Inhimillinen ajatus pelastaa hädässä olevia on saanut paljon tuhoa aikaa kotimaassa. Tällä en tarkoita näiden maahan tulleiden aiheuttamia asioita, vaan miten nämä asiat ovat nostaneet monta muuta ilmiötä esiin, esimerkiksi rasismin ja sen varjolla ratsastamisen monessa asiassa.

Tämän elokuvan lopussa olevat aidot kuvat ja videot täyttivät tällä kertaa tiedon nälkää riittävän paljon, jotta varsinaista historian tutkintaa ei tarvitse tänään enää tehdä. Elokuva kuitenkin ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Kun hankin jokin aikaa sitten Panasonicin UB820 soittimen ja mukana tulleet 16 UHD levyä, päätin samalla, että levyjä en tule lisää hankkimaan, vaan Netflix ja Itunes saavat edelleen riittää. No yksi poikkeus on kuitenkin pakko ollut tehdä, ja ilokseni se saapui postin mukana tänään. En ole ollut kovinkaan aktiivinen YouTuben käyttäjä siinä mielessä, että olisin varsinaisesti koskaan seurannut ketään tai aktiivisesti seurannut tiettyjen henkilöiden videoita. Tämän harrastuksen vahvistuttua olen kuitenkin seurannut etenkin muutamaa mielestäni loistavaa typpiä YouTubessa. Yksi heistä on Youthman, ”If you are in to hometeather, audio and video, hit that subscribe button..” eli Michael Stevens. Tykkään hänestä tyyppinä ja hänen tekemänsä materiaali todella kiinnostaa. Hänen parin viikon takaisessa videossa esittelyssä oli elokuva Gravity ja siitä nimenomaan Dolby Atmos versio. Hänen mielestään kyseinen levy on paras Dolby Atmos elokuva mitä hän on koskaan nähnyt. No kyseinen leffa on itseltäni jäänyt välistä, joten pitihän se yrittää hankkia. Ongelmana vaan oli, että kyseisen version hinta on todella korkea. No onneksi tässäkin tapauksessa Ebay auttoi, ja löysin kyseisen version erittäin edullisesti.

Jos Youthman kehui elokuvaa parhaaksi näkemäkseen Atmos elokuvaksi, niin kovin väärässä ei mies ollut. Ääniraita oli todella mahtava – erilainen. Monessa elokuvassa Dolby Atmos tulee esiin nimenomaan hurjissa action kohtauksissa ja alien leffojen tehoste kikkailuissa. Tämä leffa oli jotain aivan muuta. Aluksi kun levy tänään saapui, ajattelin katsella sitä joskus myöhemmin, jolloin voisin rauhassa vääntää äänet kaakkoon. Heti levyn saadessa oli kuitenkin pakko edes testata, että onhan elokuva varmasti Atmos, sillä kuorista se ei vielä selvinnyt. No kyllähän se oli, eikä sitä sitten soittimesta enää saanut pois. Eli pakkohan se oli sitten koko elokuva katsoa heti pois.

Kuten sanoin, elokuva oli erilainen. Tässä elokuvassa Atmoksen mahdollisuuksia todellakin esiteltiin kautta laidan, ja etenkin nautin siitä, että elokuvan yleisilme on hyvin hiljainen (kuten avaruudessa on), mutta sitten eri kaiuttimilla ja tasoilla leikittiin todella upeasti. Toki elokuvassa oli omat kohokohtansa myös matalien äänien kohdalta, mutta ne eivät olleet pääosassa mikä oli hienoa. Elokuvan lopun huima musiikki päätti loistavan kokemuksen upeasti. Jäi todellakin fiilis kun leffateatterissa laitetaan valot päälle ja valmistaudutaan lähtöön samalla kun elokuva musiikki vielä naulaa takapuolen penkkiin. Upeaa upeaa!

Eikä tässä kuitenkaan vielä kaikki. Tykkäsin myös itse elokuvasta todella paljon. Juoni oli hyvin yksikertainen, mutta nautinnollinen. George Clooney on todella loistava näyttelijä eikä Sandra Bullockissakaan mitään valittamista ole. Itse asiassa Clooneyta en ole hetkeen taas nähnytkään. Jotenkin koko leffan ajan jäin odottamaan milloin Matt palaa, ja palasihan se, vaikka tosin hyvin eri tavalla kuin odotin. Lopussa jäin jälleen miettimään maailma suuruutta ja sitä kuinka käsittämätöntä kaikki tämä avaruuteen liittyvä asia on. Minulle on jotenkin aina ollut helppoa ymmärtää kuinka tehdään valtava raketti ja ihminen sen sisällä ammutaan kuuhun, mutta miten hitossa sieltä pääsee pois!?! Tämä on aina tähän ikään asti ollut minulle todella vaikea ymmärtää. En ymmärrä sitä tämänkään leffan jälkeen, mutta elokuvan loppu oli jälleen itselleni jotain käsittämättömän upeaa. Ensin ihminen on kuussa, raketissa, ilmassa ja jossain mitä on vaikea käsittää, mutta hetkeä myöhemmin hän onkin vedessä, ui rantaan ja viimeisillä voimillaan kävelee rannalla, aivan niin kuin minäkin voin halutessani tehdä. Upea elokuva.

Kaipasin vaihteeksi jotain uutta, sitä sain, mutta en aivan sitä mitä ehkä ajattelin. Katsoin jokin aikaa sitten elokuvan suhteesta, josta muodostui pakkomielle ja sen vuoksi tämän päivän elokuvan suositteli minulle Netflix. Elokuva oli aika hyvä, mutta ainakin erittäin yllättävä. Juoni oli loistava, vaikka hieman ennen loppua pystyinkin jo syyllisen päättelemäänkin. Siitäkin huolimatta, elokuva oli todella jännä ja kiinnostava. Elokuva piti otteessaan ensimmäisestä minuutista loppuun asti. Vaikka loppu olikin ehkä hieman julma jopa tähän elokuvaan, niin elokuva oli kokonaisuudessaan todella rankka ja raaka.

Elokuvan näyttelijätyö ansaitsee kiitosta. Roolit olivat mielestäni hyviä. Elokuvan alku johdatti hieman väärille raiteille, sillä luulin aluksi, että suhde muodostuu ovimiehen ja naisen välille aivan sattumalta. Siinä vaiheessa kun todellinen juoni paljastuikin niin yllätys oli aika suuri. Elokuva käsittele hyvin kovalla tavalla pettämistä, mikä maailmassa on erittäin yleistä ja monelle jopa ihan normaalia. Elokuvassa kuitenkin tuodaan hyvin esiin, että jokainen pettäminen tuhoaa jonkun, jonkun perheen, jonkun koko elämän. Pettämisessä ei ole mitään hyvää ja se varmasti jäi tästä elokuvasta jokaiselle käteen. Pettäminen tappaa, tässä elokuvassa valitettavasti kirjaimellisesti. Suosittelen lämpimästi kaikille jännärin ystäville.

Nyt alkaa taas korvat olla aika lailla täynnä meteliä ja aika siirtää katseet hetkeksi johonkin muualle. Katselin The Amazing Spiderman 2 leffan UHD-levyltä ja kyllä oli taas mahtava äänet leffassa. Ei tämäkään ihan Venomin tasolle pääse, joka tällä hetkellä tuntuu olevan ja pysyvän referenssi levynä, mutta paljon erittäin hyviä Atmos kohtia yleisen mekkalan lisäksi. Sen verran kuitenkin tullut viime aikoina katsottua nimenomaan leffoja äänien vuoksi, että tässä leffassa alkoi jo hieman kunto loppua. Joudun jättämään yli kaksi tuntia kestävän elokuvan kesken ja jatkamaan siitä viimeisen puoli tuntia aamulla. Ei sikäli, että elokuva olisi nyt varsinaisesti ollut huono, mutta hieman liian yksitoikkoinen pelkkien äänien paukutteluun.

Spidermanit on hyviä ja kuten kerroin uusimman leffateatterissa katsotun leffan jälkeen niin olen näistä alkanut myös enemmän pitämään. Nyt ehkä sain vastauksia myös tuohon, eli yhtenä syynä varmasti se, että leffat ovat parantuneet. Harvinaista sinänsä, sillä yleensä näissä jatko-osissa ei ole niin hyvin onnistuttu. Oleellinen asia varmaankin on huumorilla, mutta toisaalta tykkään myös Tom Hollandista Peter Parkerina enemmän kuin Andrew Garfieldistä. Onhan sitä toki viidessä vuodessa monta muutakin asiaa muuttunut, ja jos esimerkiksi miettii muita uusimpia hittielokuvia, niin kyllähän tämänkin elokuvan ääniraidasta olisi voinut nykypäivänä saa hieman vielä enemmän irti.

Leffa oli joka tapauksessa ihan asiallinen, mutta seuraavaksi vaaditaan jotain hieman syvällisempää ja rauhallisempaa, saapa nähdä mitä se on. Joka tapauksessa en ole pitkään aikaan edes avannut Netflixiä johtuen siitä että aika on kulunut fyysisten levyjen ja HBO-Nordicin kanssa. Nyt kuitenkin HBO kokeilu loppui eilen ja Game of Thrones on kolme kautta katsottu loppuun, joten aika palata arkeen. Game of Thronesta ei mitään uutta sanottavaa, saa nähdä milloin saaga minun osaltani jatkuu vai jatkuuko.

Pitihän sitä sitten hiljaisen aamun kunniaksi testata mikä se ero tavallisten 5.1 äänien ja Dolby Atmoksen välillä sitten oikeasti on. Ja pakko sanoa, ero on valtava. Nyt Dolby Atmos äänet saivat Terminaattorinkin kuulostamaan siltä, miltä hyvä leffateatteri kuulostaa. Yksi iso asia mikä äänissä on, on se, että ne todellakin saavat elokuvaan mukaan. En uskonut, että jaksaisin saman elokuvan katsoa muutaman tunnin välillä uudelleen, mutta vaikka muutaman kerran yritin ottaa kännykkää käteen, tipahti se aina välittömästi kädestä, sillä äänet oli vaan pakko kuulla ja nähdä. Se missä Atmos erityisesti kuuluu, on bassojen syvyys ja tarkkuus. Ainoa asia mitä eilisestä leffateatterista jäin kaipaamaan kun katselin Terminaattoria eilen kotona, oli nyt läsnä. Toki Atmos kaiuttimet tuovat elokuvaan myös oman ison lisänsä, mutta tässä elokuvassa ne eivät olleet pääosassa. Vaikkakin muutamia hyviä kohtauksia olikin, kuten bussissa.

Sinällään itse elokuva ei tuonut mitään uutta. Huono se ei missään tapauksessa ollut, muuten en olisi toista kaksi tuntista jaksanut siihen käyttää. Toisaalta, elokuvan juoni oli edelleen hieman pinnallinen ja sellaisena se edelleen pysyi. Leffan lopussa päätin vielä tehdä pienen katselmuksen muualla talossa, ja kuunnella hieman miltä huone olos päin kuulostaa kun äänet ovat kovalla. Toki huoneesta äänet kuuluvat ulos paljon (huonetta ei ole varsinaisesti äänieristetty), mutta väittäisin, että äänet eivät häiritse enää niin paljon kun basson ovat kalibroitu oikein. Sellainen järjetön ”boom” puuttuu ja basson kuulostavat puhtaammilta. Äänet myös kuuluvat ulos, mutta en usko niiden naapuriin asti kuuluvan, eli kaikki hyvin. Tämä katselukerta sai taas laitteet kuulostamaan niin hyviltä, että mitään välitöntä päivitystarvetta ei taas tarvitse tällä erää haaveilla.

No eihän sitä sitten kotiin tultuaan malttanut jättää mahdollisuutta vertailla ääniä omaan teatteriin ja heti kotiin tultua Terminaattori UHD hyllystä ja pyörimään. Tällä kertaa tuli sitten mokattua huolella, tai voisiko tätä kutsua mielumminkin oppimiskokemukseksi. No niin tai näin, hieman paha mieli tästä jäi. Otin elokuvan kuoresta ja vielä varmistin tarkkaan että otin oikean levyn, eli UHD ja Dolby Atmos. Laitoin elokuvan pyörimään ja elokuva sitten todellakin lähti vauhdilla liikkeelle. Heti alkuun mahtavia effektejä ja tyydyin nauttimaan äänestä, joka ei juurikaan jäänyt iltapäivän elokuvateatteri kokemuksesta. Aavistuksen kuitenkin aistin löysyyttä bassossa, mutta niinhän se on ennenkin ollut, elokuvan laatu vaikuttaa paljon. Joka tapauksessa hyvältä se kuulosti.

Elokuvan kesto oli noin kaksi tuntia ja tykkäsin kyllä, vaikka osittain taas tuntui elokuvan juoni vähän harhailevan. Useat kohtaukset olivat näyttäviä ja kuulostivat hyvältä, mutta jotain tästä nyt puuttuu. Vasta aivan elokuvan lopussa vihdoin tajusin kääntää katseeni vahvistimeen, ja suureksi pettymyksekseni totesin, että olin katsonut koko elokuvan 5.1 surround äänillä skaalattuna Neural:X muotoon. No sisällään pakko todeta, että kivaltahan sekin kuulosti, Neural:X todellakin on hyvä.

Lähdin kuitenkin selvittämään, että missä ihmeessä on vika, miksi Atmos äänet eivät toimi. Hetki siinä meni, käynnistin vahvistimen uudelleen, käynnistin soittimen uudelleen, mutta ei. Lopulta käynnistin elokuvan uudelleen ja mietin, että voisiko aloitusvalikon ”suomi”valinta vaikuttaa asiaan. Levythän siis ovat Saksasta ostettuja. Ja näin, juuri kun olin kovin innoissani, että osassa näistä leffoista tosiaan on ollut suomi tekstitykset, niin Atmoshan sitten taas ei niissä toimikaan. Surullista, mutta totta. No pakkohan sitä oli vielä katsoa elokuvan alku Atmos äänillä uudellen ja huh, aivan jäätävä ero äänen laadussa. Ja nyt leffahuone todellakin kuulosti paremmalta kuin leffateatterissa päivällä. Isossa teatterissa ääni jotenkin jää kauas (joka toisaalta tuo erottelevaisuutta lisää), mutta omassa huoneessa on niin paljon paremmin läsnä elokuvassa. Ajattelin, että huomenna pitää sama leffa katsoa Atmos äänillä uudelleen, jotain mitä en todellakaan ole ikinä ennen edes harkinnut tehdä. Saa nähdä toteutuuko.

Tänään sitten pitkän odotuksen jälkeen löysin aikaa vierailla vertaamassa IMAX-teatteria ISENSE saliin. Tennispalatsissa on tullut ISENSESSÄ käytyä muutaman kerran, mutta tällä kertaa halusin käydä testaamassa lähes kolme kertaa pienempää Ison Omenan vastaavaa. Niin kuin kirjoitin jo edellisen IMAX vierailun jälkeen, muistini ei pettänyt, ISENSE on mielestäni parempi sali kuin IMAX. Valitettavasti edelleen se kaikista vakuuttavin osa ISENSE kokemusta on Dolby Atmos demo ennen elokuvan alkua Mutta se kuulostaa silti joka kerta aivan yhtä mahtavalta. Näitä Dolby Atmos demoja voisi kuunnella vaikka koko päivän putkeen, etenkin näitä lasi versioita, jotain muuten en ole mistään löytänyt kotona testattavaksi. Youtubesta kyllä löytyy videoita, mutta Youtube ei tarjoa missään materiaalissa Dolby Atmos raitaa.

Yksi hyvä puoli elokuvissa käynnissä nykyään on, se hillitsee suuresti tarvetta kaiken maailman hankinnoille kotiin. Kyllä, tälläkin kertaa olisin istunut mielummin omassa huoneessani, vaikka kokemuksessa sinällään ei mitään vikaa ollutkaan. Elokuva oli hyvä, yleisestikin olen tykännyt jokaisesta Fast & Furious leffasta. Taitaa muuten olla niin, että edellisen (tai sitä edellisen) taisin olla katsomassa IMAX salissa New Yorkissa. Toisaalta välillä joutuu miettimään, että montako näitä vielä pystyy tulemaan. Hobbsin ja Shawn suunsoitto jatkuu koko elokuvan ajan, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan liiaksi haittaa, enemmänkin ehkä naurattaa. Äänet on hyvät ja actionia riittää. Toisaalta tässäkin elokuvassa mietin välillä, että eikö Atmos mahdollisuuksia olisi voinut käyttää hieman enemmän hyväksi? Muistan esim. Skycraper elokuvasta nuo upeat turbiini-kohtaukset, tässäkin vastaavia olisi ollut mahdollista korostaa monessa kohdassa. Välillä jo alkaa tuntumaan että hävittäjät ja helikopterit on kuin kauhuleffojen vakio kohtaukset lisättyinä uusilla ”helikoptereilla” eli troneilla. Itse toivoisin enemmän juuri esim. Venomin kaltaisia syviä miesääniä. Se mikä tänään hieman hämmästytti oli se, että Finkinon teatteri lauantai-iltapäivänä oli lähes tyhjä, vaikka uusi (olettaisin hittielokuva) oli vasta eilen tullut ensi-iltaan. Outoa.

Joka tapauksessa jatkossa valintani on ISENSE over IMAX. Toisaalta hieman haikeana kävelin tänään Genelec Loungen ohi, sillä todella pitkään mietin kumpaan menen. Olen todella tykästynyt Genelecin äänimaailmaan, mutta kokonaista elokuvaa en niillä ole vielä koskaan päässyt nauttimaan. Seuraava leffateatterikokemus toivottavasti onkin sitten Genelec lounge.

Viikon .99 leffana Itunesista iloinen yllätys, 4k ja Dolby Atmos elokuva Predator. Avaruusolioista on tullut jo trendi leffahuoneessani, eikä vähiten upeiden äänien vuoksi, mutta muutenkin olen tykännyt näistä elokuvista ehkä enemmän kuin aikaisemmin. Vaatimustaso on noussut todella korkealle, etenkin loistavan Venomin jälkeen. Predator oli hyvä, ja siinäkin oli muutamia loistavia Atmos-hetkiä. Aivan Venomin tasolle leffa ei kuitenkaan päässyt. En pysty tarkalleen sanomaan miten HDR vaikuttaa kuvan laatuun projektorissa, mutta yleisesti ottaen tummempien kohtien pitäisi olla tummempia, jolloin kirkkaista kohdista kuten pimeässä hohtavasta takasta pitäisi tulla kirkkaampia. Tässä elokuvassa nuo effektit tulivat esiin enemmän kuin hyvin. Elokuvan yleisilme oli todella tumma, eli lähes koko elokuvan tapahtumat tapahtuivat ulkotiloissa yöllä. Sitten kun siihen lisättiin hieman kirkkaita välähdyksiä, välillä silmät saivat kyytiä jopa ärsytykseen saakka. Tiedä sitten olivatko silmät jo valmiiksi yliväsyneet, mutta muutama kirkas välähdys muuten todella tummassa elokuvassa todellakin ottivat silmiin.

Se missä tämä elokuva loisti oli huumori. Tavallaan vakavamielisessä elokuvassa huumorilla oli iso rooli ja se mielestäni onnistui hyvin. Roolihahmot olivat hyviä ja näyttelytyö niiden takana hienoa. Asia joka välillä hieman häiritsi oli se, ettei koko aikaa oikein tiennyt kuka on kenenkin puolella. Välillä tuntui, että jokainen vain haluaa tappaa jokaisen liikkuvan asian, oli se sitten omalla tai vastustajan puolella. Jacob Tremblay Rory McKennan roolissa autistisena lapsena oli loistava. Erityislasten erityisten taitojen esille nostaminen oli hienoa, ja osoittaa hyvin sitä, että vaikka meillä olisi ”puutteita” siinä miten yhteiskunta meidän olettaa näyttävän, toimivan tai olevan, niin jokaisessa meissä on paljon hyvää ja positiivista. Jokaisen parhaat puolet pitää vaan saada käyttöön. Hyvä elokuva.

Dokumentti, draama, tositarina ja Atmos. Voiko näillä olla mitään yhteistä? Katsoin tänään elokuvan The Great Hack. Elokuva, tai paremminkin dokumentti kertoo tarinan maailmaa kuohuttaneen Cambridge Analytica skandaalin takaa. Jälleen kerran voin tyytyväisenä todeta sivistäneeni itseäni maailman menosta. Asian pinnalta tuttu, mutta koko asia taustalla mennyt täysin ohi.

Elokuva on todella koskettava, enkä nyt tarkoita koskettava niin kuin perinteisessä mielessä vaan enemmänkin pisti todella ajattelemaan mitä kaikkea maailmassa tapahtuu meidän kaikkien normaalien ihmisten tietämättä. Kuinka paljon meidän sosiaaliseen mediaan ja ylipäätään verkkoon jakamaamme tietoon liittyy riskejä ja uhkia. Olen itsekin ollut aina hyvin sinisilmäinen, tosin monessa asiassa myös hyvin varovainen. Sanotaan, että yritän ymmärtää riskit asioiden takana ja käyttäytyä sen mukaan. En kuitenkaan anna myöskään riskien ja uhkien vallata koko elämääni, se ei ole tämän elämän tarkoitus. On kuitenkin järkyttäävää miettiä, miten paljon tälläinen vaikuttaa nykymaailman tapahtumiin. Onko Trumpilla oikeasti niin paljon kannatusta kuin väitetään? Jos ei, niin kuka sen vallan kuvitelman on hänelle rakentanut? Kuka siitä hyötyy? Kuka hyötyy Brexitistä ja kuka siitä kärsii? Ketkä Briteissä oikeasti äänesti Brexitin puolesta, vai äänestikö?

Kiehtovan tosin tästä aiheesta tekee se, että kyseessähän on vaan yksi uusi vallankäyttömuoto. Koko maailmahan perustuu vallankäyttöön ja siihen jokainen syvällä sisimmässään pyrkii. Toiset kotona, toiset koulussa ja jotkut politiikassa. Jos mietitään politiikan päätöksiä, kuinka paljon niistä on tehty oman vallan tavoittelumielessä? Onko se oikein?

Maailma on vaarallinen paikka ja päivä päivältä muuttuu yhä vaarallisemmaksi. Uusia uhkia nousee jatkuvasti, toisaalta hyvä, että näitä asioita vielä paljastetaan ja niihin koitetaan puuttua. Sananvapaus ja lehdistön työ on kultaakin arvokkaampaa, mutta toisaalta, lehdistö myös leikkaa tällä hetkellä omaa oksaansa hyvinkin vauhdilla. Klikkiotsikot ja suoranaiset valheet vievät laatujournalismilta pohjaa ja estävät todellisen journalismin hyödyt, kuten tässäkin tapauksessa nostettiin hienosti esiin. Elokuva oli kokonaisuudessaan hyvin tehty ja erittäin mielenkiintoinen, tosin jossain välissä myös hyvin unettava. Dolby Atmos äänet oli tuotu elokuvaan hienona lisänä animaatioiden korostajaksi, hieno idea ja mahdollisuuksien hienoa käyttämistä hyväksi. Paljon jäi ajatuksia, kannattaa katsoa!