Varoitus: Zombieland fanit voitte tässä vaiheessa keksiä muuta tekemistä ja palata blogiini jälleen myöhemmin uudelleen. Jos nyt nimittäin poistutte, on todennäköisempää että vielä joskus palaatte.

No joo, koko levyn hankintaan oli tasan yksi syy, ja se oli IMAX Enhanced. Näitä levyjähän maailmassa ei vielä montaakaan ole, oikeastaan neljä olen löytänyt ja niistä kolme ostin nyt itselleni. Ja nyt siis puhutaan oikeista leffoista, eikä ”mainosleffoista” tai dokumenteistä. Näistä jeljästä Zombieland oli ehdottomasti se kaikista vähiten kiinnostava, hieman rehellisesti sanottuna jopa vastenmielinen hankinta. Pelkästään jo nimen alussa oleva ”Zombie” kertoo, että ihan minun tyyppisestä leffasta ei ehkä ole kyse, eikä ollut.

Sen lisäksi että leffan zombiet eivät oikein nappaa, niin kaiken lisäksi leffa oli aivan äärettömän tylsä ja huono. Woody Harrelson ei ole koskaan ollut suosikki näyttelijäni, vaikka herralta on myös muutama hyväkin leffa tullut. Tämä leffa kuitenkaan ei ollut hyvä saati sitten hausta, toisaalta mitä tämän sitten pitikään olla, komedia (?), niin jotenkin en nyt vaan oikein saanut koko leffasta mitään otetta. Viimeisen lähes vartin kirjaimellisesti nukuin, enkä usko että siinäkään ajassa jäin todellakaan mistään paitsi. Ei jatkoon!

No, mutta mitenkäs sitten ne äänet. Ensimmäinen havainto oli se, että leffan äänet piti laittaa aika hiljaiselle. Normaalisti kun olen nyt leffoja katsellut, niin äänet ovat tällä kalibroinnilla olleet jossain 70db molemmin puolin. Nyt leffan alussa äänet lähtivät liikkeelle alle kuudesta kymmenestä ja lopulta taidettiin olla aavistuksen yli. Joka tapauksessa volyymia ei tarvittu yhtä paljon kuin muissa leffoissa. Leffan alussa oli kertojan ääni, joka itseasiassa kuulosti erittäin hyvältä, ja jotenkin paljon selkeämmältä ja laadukkaammalta kuin monessa muussa leffassa. Puhe oli myös erittäin kovalla, joten tämän vuoksi äänet pitikin laittaa kohtuu alas. Olisiko sitten leffan muut äänet vaatineet lisää volyymiä, ei välttämättä.

Leffa ei ollut kuitenkaan niin dynaaminen ja erilainen kuin odotin. Toki leffa oli mitä oli, mutta kyllähän tässäkin räjähteli ja ammuttiin. Mikään ei kuitenkaan vakuuttanut puheen lisäksi. En usko että olisin suurtakaan muutosta huomannut, vaikka äänet olisivatkin olleet normaalit DTS:X äänet. Mikä taas oli mielenkiintoista, Tällä kertaa Arcam sääti kaikkien kanavien crossoverin 70hz:iin, jälleen automaattisesti. Olikohan tällä sitten tarkoitus hakea sitä matalempaa fiilistä ympäri huonetta (IMAX:issähän ei ole LFE:tä lainkaan) vai mitä, mutta edelleen outoa, että Arcam säätää tätä automaattisesti näin.

Toinen mielenkiintoinen asia mikä liittyi puolestaan kuvaan oli se, että luulin jotenkin että IMAX enhanced tarkoittaa automaattisesti 16:9 kuvaa, eli mustia raitoja ei kuvassa ole. No ainakin tässä leffassa ne olivat, ja lähinnä jäin vaan miettimään, että mitä minä nyt sitten tästä leffasta sain lisää hankkimalla IMAX Enhanced levyn. Vastaus on aika lailla ei mitään. Seuraavana IMAX leffana aion katsoa sitten Jumanjin, josta odotukset ovatkin sitten hieman eri luokkaa jo lähtökohtaisesti. Sokeriksi pohjalle jätän sitten Bad Boys for Life leffan, ja jos tämänkään jälkeen fiilikset IMAX:in suhteen eivät ole muuttuneet, unohda koko jutun ja odotan parempia aikoja.

Tiedätkö sen tunteen kun olet juuri astumassa ulos suosikki bändisi maailman kiertueen konsertista ja kävelet katuja pitkin hymyillen ja hyräillen suosikkibiisisi sanoja.. Trust I seek and I find in you.. Tunnelma on eufoorinen ja toivoisit että se olisi jatkunut ikuisesti.. Every day for us something new.. Korvat hieman soivat ja askel tuntuu todella kevyeltä.. Open mind for a different view.. Mutta silti tuntuu että kaikki on niin hyvin, kaikki on täydellistä ja.. Nothing else matter..

Tuttu tunne, Metallicankin olen livenä ainakin kerran nähnyt, mutta aivan tuota tunnetta siitä ei kuitenkaan tullut. En ole Metallican fani, mutta tunnen toki erittäin hyvin muutamia tuttuja biisejä ja osaan jopa laulaa osassa ainakin hieman mukanakin. Siitäkin huolimatta, Metallica – Through the Never Dolby Atmos-raidalla 3D versiona oli todella eufoorinen kokemus. En halua verrata kumpi on parempi tämä vai Hans Zimmer koska kyse on kahdesta aika erilaisesta asiasta, mutta tämä levy ja tämä keikka on heittämällä paras koskaan kokemani musiikki (bändi/artisti) tai konsertti-levy ikinä.

Miksi? No lähdetään nyt liikkeelle siitä äänestä. Jos valittelin Roger Waterssin jälkeen hieman laimeista äänistä, niin tässä niistä ei ollut merkkiäkään. Leffan ääniraita on järjettömän dynaaminen ja basso tunkeutuu väkevästi läpi koko kehon. Musiikki on hyvää ja raita sisältää useita hyvinkin tunnettuja hittejä. Musiikki tuo todella intensiivisen tunnelma ja tunnelma todellakin on, että seisot todellakin siinä eturivissä, lyöt nyrkkiä ilmaan ja heilutat päätä edestakaisin. Ensimmäinen konsertti koskaan ruudulla, joka todellakin sai liikkeelle, ei olisi millään malttanut olla paikallaan. Pakko sanoa, että Metallican musiikki ei ole koskaan kuulostanut paremmalta ja tämä levy hakkaa Roger Watersin sata nolla!

Roger Waterssissa valittelin myös hieman sitä, että Atmosta ei oikein käytetty riittävän aktiivisesti. Tämä oli leffana aika saman tyyppinen, eli konsertti ja siihen luotu taustatarina. Tässä kuitenkin äänet myös tuon taustatarinan osalta olivat silkkaa timanttia, jotka vielä yhdistyivät täysin saumattomasti itse konserttiin. Kolari, räjähdykset ja kaikki ilotulitteet kuulostivat niin hyvältä. Jälleen kerran kuitenkin leffan vaikuttavin kohtaus oli hiljaisuus, kohtaus, jossa mellakkaa katsottiin lasin takaa oli yllättävä ja todella vaikuttava.

Sitten se toinen oleellinen asia, eli 3D. Leffasta tosiaankin löytyy myös 3D-versio ja se oli ehdottomasti se versio, jonka tästä leffasta myös itselleni halusin. Ja mikä elämys! 3D on todella laadukasta ja saa sinut jo siirtymään siitä eturivistä lavan puolelle. Kolmiuloitteinen lava, rummut, soittajat, tästä tuli aivan uskomattoman aito tunnelma ja vei levyn musiikin vielä astetta kahta korkeammalle. Tällä kertaa leffa oli myös kokonaisuudessa 3D, joten myös tausta tarina oli tehty 3D muotoon, ja pitää todeta, tässä jää moni ns. normaali elokuvakin kakkoseksi. Materiaali on aivan upeaa.

Taustajuoni on tavallaan todella lyhyt, kuten koko leffakin, mutta kaikki toimii. Atmos, 3D, ja hyvä taustatarina, mitä sitä voisi enää levyltä enemmän toivoa. Tältä levyltä ei jäänyt toivomisen varaa missään muussa, kuin siinä, että se olisi voinut jatkua ikuisesti. Hankkiessani levyä mietin pitkään onko tämä nyt todella 22 euron arvoinen, mutta en kyseenalaista asiaa enää tippaakaan, tästä olisi voinut maksaa enemmänkin, jos olisin tiennyt kuinka jäätävästä levystä on kyse. Tämä muuten tulee jäämään hyllyyn ja sieltä se kaivetaan vielä usein esiin.

Couldn’t be much more from the heart..

Eilen illalla piti vielä alkaa katsomaan leffaa, mutta oli sitten kuitenkin sen verran väsynyt olo, että päätinkin ottaa vain pienen välipalan ja napata Netflixin odottavien listalta alle tunnin mittaisen lyhyen dokkarin aiheesta Hitlerin Teräspeto. Dokkarin aiheena siis Hitlerin erikoisvalmisteinen juna, jolla herra paineli ympäri valtakuntaansa rintamalta rintamalle. Dokkari oli ihan ok, ei tosin aivan sitä mitä odotin. Dokkarissa puhuttiin lopulta enemmänkin historiasta yleensä kuin itse junasta, ja syykin oli selvä, tuosta junasta ei oikeisti ole enää jäljellä kuin palasia.

Dokkariin oli tehty varsin hienot grafiikat, jolla tuota mennyttä junaa kuvattiin, mutta muuten dokkari jäikin aika vajaaksi. Olen jonkun vastaavan nähnyt joskus ennenkin ja siihen nähden oikeastaan mitään uutta ei tässä enää tullut vastaan. Lopulta tämäkin lyhyt dokkari tuli katsottua loppuu hieman sivu silmällä miettien kaikkea muuta. Jos aihe ei ole tuttu ja kiinnostaa niin katsokaa ihmeessä, mutta itselleni tämä ei oikein tuonut mitään uutta.

Tapaus Arcamiin tosin saatiin taas uusi luku, eli Arcam oli jälleen vaihtanut Atmoksien Crosoverin 50hz, tällä kertaa huomasin asian vain tarkistamalla asetuksista, äänet kun eivät olleet kovalla. Tätä asiaa olen tässä selvitellyt nyt jonkin aikaa ja säännöllisesti seuraillut onko asia tosiaan niin kuin epäilen. Tänään kuitenkin tuo asia sai varmistuksen ja ajattelin sitten laittaa asiasta Arcamille myös palautetta. Saa nähdä mitä sieltä kuuluu vai kuuluuko mitään. Asiaan kuitenkin olisi kiva saada ratkaisu ennen kuin mitään hajoaa. Vika saattaa tosin johtua myös Diracista, ja siihenkin oli tullut nyt uusi versio. Pitää sekin ladata ja katsoa muuttuuko mitään.

Muistatteko vielä leffan Breslaun Vitsaukset? Leffa, jossa kielenkäyttö leffan alussa oli aivan jäätävän ärsyttävää ja lopulta leffasta kuitenkin muodostui varsin hyvä leffa? Jep, A Simple Favor on kuin kopio tästä, mutta toisaalta hyvinkin erilainen leffa itsessään. En oikein osaa kategorisoida tätä leffaa. Toisaalta siinä on paljon komediaa, ehkä aavistus romantiikkaa, murhamysteeriä, jännitystä, vähän kaikkea. Tässä vaiheessa voi alkaa miettimään, että onko siinä sitten hieman liikaa kaikkea?

Tällainen fiilis jossain vaiheessa leffaa hiipi mieleen ja leffan puolivälin paikkeilla leffa alkoi jotenkin menettämään otettaan. Tai sanotaan näin, että se mitä leffan alussa tapahtui ei antanut juuri lainkaan viitteitä siitä mitä tuleman pitää, ja siinä vaiheessa kun leffa alkoi ottamaan enemmän kierroksia, alkoi se aavistuksen hämmentämään. En oikein tiennyt mikä tämän leffan juoni ja idea on, ja täytyy sanoa, että se salaisuus piti aika hyvin aivan leffan loppuun asti. Leffa oli varsin hyvä, mutta kyllä se silti paljon jätti ilmaan ajatuksia siitä kenen silmistä tämä leffa on tehty? Kuka lopulta oli hyvis ja kuka pahis? Kuka oli sopinut ja mitä ja kenen kanssa ja kuka ylipäätään tiesi ja mitä? Kuulostaa aika mielenkiintoiselta, eikö?

Kyllä tämä leffa tosiaan Netflixistä kannattaa katsoa, oli varsin mukiin menevää viihdettä. Anna Kendrickin Stephanie alkoi alussa jo vähän ärsyttää, mutta tämä rooli kasvoi leffan aikana varsin hyväksi ja fiksuksi tyypiksi. Blake Lively hoiteli leffassa useampaakin roolia näytellessään siskoksia, ja oli varsin hyvä roolissaan, vaikka tosiaan tuo kiroilu ja epäasiallinen käyttäytyminen saikin ärsyttämään varsin paljon!

Tuolihanke muuten otti eilen aika paljon kierroksia lisää ja tuoleista saattaakin tulla jotain aivan muuta kuin uskalsin edes haaveilla. Katsotaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan, ainakin iso kasa uusia UHD-leffoja pitäisi olla tulossa, ja osa sellaisia, joita odotan normaaliakin enemmän. Kylläpäs on tulossa taas mielenkiintoisia aikoja.

Schindlerin Lista tuli jossain vaiheessa Netflixissä vastaan ja aloin tuolloin miettiä, että kyseessähän tosiaan on leffa, jonka aivan varmasti jokainen vähintäänkin kuullut ja leffan aihe on jokaisella varmasti hyvin tiedossa, mutta olenko sitten kuitenkaan itsekään sitä oikeasti koskaan nähnyt? Leffa on todella pitkä lähes kolme ja puoli tuntia, joten sen katsomiseen pitää varata hieman aikaa. Tänään siihen kuitenkin oli sopiva väli ja kun leffa muistui jostain syystä mieleen, päätin siihen tänään tarttua.

Leffa on todella julma, ja nämä asiat olisivat saaneet historiassa jäädä tapahtumatta. Aihe on kuitenkin kiinnostava, ja paljon on itsekin tullut leffoja aiheesta katsottua. Kaikista näistä elokuvista Chindlerin Lista on kuitenkin varmasti se kaikista tunnetuin, eikä suotta. Tarinaa holokaustin hirveyksistä kerrotaan tarkasti historiakirjoja mukaillen, mutta kuitenkin jotenkin kiihkottomasti. Leffa on todella julmaa materiaalia, eikä todellakaan sovi kaikille. On edelleen täysin käsittämätöntä miten tällaista on voinut ikinä tapahtua, ja kaiken lisäksi siitä ei edes ole kauhean kauan aikaa.

Leffassa kuitenkin tuodaan mielestäni erittäin hyviin esiin näiden kauheuksien tavallaan se toinen puoli. Miten ihmeessä kukaan voi tälläisia tekoja tehdä, oli kyseessä sitten jonkun käsky tai ei. Leffassa tekojen oikeutus ja moraali nostetaan todella korkealle alustalle, eikä vain Oscar Schindlerin kautta. Leffassa on hyvin aistittavissa, että kaikki eivät todellakaan olleet samaa mieltä siitä miten asioita tehdään, ei edes korkeimmissa viroissa. Katsoessa itsekin näitä tapettavia ihmisiä, ei voi muuta kuin ihmetellä mitä ihmeen vikaa heissä jonkun mielestä on ollut. Maailma on julma ja tämän historian opetus on syytä pitää hyvässä muistissa myös nykypäivänä. Valta on edelleen myös nykymaailmassa monellakin tapaa hyvin vaarallisissa käsissä aina välillä.

Leffa on vuodelta 1993, mutta tehty tarkoituksella mustavalkoiseksi suurimmaksi osaksi. Ainoat poikkeukset ja hienot sellaiset ovat aivan leffan alku ja loppu, sekä tuo kuuluisa tyttö punaisessa mekossaan muutamassa kohtaa elokuvaa. Leffa on Steven Spielbergin todellinen mestariteos kaikessa kauheudessaan. Ei ole aivan sattumaa, että leffa on saanut myös useita Oscar-palkinoja mm. paras elokuva ja paras ohjaus kategorioissa. Liam Nelson tekee todella loistavan roolityön, mutta huikeita ovat myös Ralph Fiennes ja Ben Kingsley. Schindlerin kohtaus lopussa, jossa hän suree yksittäisten ihmisten kohtaloa on jotenkin karun ironinen, varmasti tapahtunut todellisuudessa, koska se elokuvassa on, mutta tuntuu näin historian valossa aika oudolta. Toki ymmärrän, mutta yksi ihminen 6 miljoonan murhatun joukossa jotenkin tuntuu vain itsenä korostamiselta, jokainen tuossa kohdassa seissyt tiesi varmasti Schindlerin arvon muutenkin. Musiikki on leffaa tukevaa, mutta jotenkin aavistuksen huomaamatonta, joka ei toki välttämättä ole yhtään huono asiaa, silloinhan musiikki sulautuu leffaan hyvin.

Leffan saisi jo UHD-versiona, mutta totesin tuon miettimisen olevan varsin turhaa. Leffan on tarkoitus visuaalisesti näyttää vanhalta, ja mitään muuta en tähän olisi kaivannutkaan. Samoin on tietysti äänien laita, en olisi tarvinnut yhtään parempaa. Muutenkin leffa on sellainen, että ei sitä nyt ihan heti tule uudelleen katsottua, joten Netflixin versio itselleni on täysin riittävä, vaikka historiallisesti merkittävästä leffasta onkin kyse.

Eilen taas Netflixistä hieman espanjalaista myöhäisiltaan ja tällä kertaa hyvin harvinaista kyllä on todettava, että nyt ei aivan täysin kyllä uponnut. Leffaa tähditti jo hyvinkin tuttu herra Luis Tosar, joten odotuksia leffalle kyllä oli. Samoin leffan esittely näytti varsin kiinnostavalta. Leffassa mentiin tavallaan useampaa tarinaa päällekkäin, ympäristö sama, mutta tarinat muuten yhdistyivät aika heikosti toisiinsa. Pakko myöntää, jossain vaiheessa leffaa kyllästyin aika pahasti, vaikka alku olikin lupaava.

Leffa ei tällä kertaa oikein napannut. Oletin hieman enemmän toiminnallista leffaa, mutta toimintaa oli loppupeleissä aika vähän, enkä nyt tarkoita edes sitä toimintaleffojen toimintaa vaan ihan kaikkea toimintaa. Leffa oli laiska ja mateleva. Jotenkin koko ajan odottelin että nämä kolme tarinaa olisi jossain vaiheessa yhdistyneet paremmin yhdeksi, mutta sitä ei oikeastaan missään vaiheessa tapahtunut, pettymys.

Leffan äänistä ja kuvasta ei paljon ole sanottavaa myöskään, toki leffa oli aika tumma ja äänet hiljaisella, mutta eipä niistäkään varmaan paljon olisi apua ollut, vaikka leffan olisi katsonut päivälläkin. Tätäkin mietin, mutta jotenkin sitten vaan kuitenkin vaistosin, että tässä leffassa äänet eivät kuitenkaan taida olla pääosissa. En kuitenkaan menetä luottamustani vielä espanjalaisiin leffoihin, niistä on saanut niin paljon kyllä iloa, että katselu jatkuu.

Mainittakoon vielä tähän loppuun, että myös tuoli-projekti on jatkunut. Tämän oli tarkoitus olla sellainen pieni ikuisuusprojekti, mutta jotenkin sitä nyt vaan silti koko ajan tulee asiaa mietittyä ja ruuveja ruuvailtua paikoilleen. Rahat on kovin tiukassa tällä hetkellä, joka merkittävästi hidastaa projektia ja tarkoituksella kaikkea en nyt tehdä kerralla, mutta merkittävimmän askeleen joka tapauksessa jo projektissa otin, eli pari sähkömoottoria ohjaamaan tuolia ja niskatukea tuli laitettua tilaukseen. Kun ne joskus Kiinasta saapuvat, projekti ottaa ne tärkeimmät askeleet, oli mikäli tekniikan saa toimimaan, niin sen jälkeen loppu on esteettistä ja sitä kaikista tärkeintä, eli istumismukavuuden hiomista. Joka tapauksessa tästä on tulossa nyt selkeästi se all-in premium istuin, kääntyvillä niskatuilla, hieronnalla, säätyvällä ristiselän tuella, valaistuilla mukitelineillä ja vihdoin, ajattelin tämän tuolin myös verhoilla nahalla, en ehkä oikealla, mutta katsotaan nyt. Ainiin, ja jos tämä, onnistuu, niin näitähän sitten pitää varmaan tehdä viereen vielä myös toinen.

Perjantai-iltaan piti taas hakea jotain rauhallisempaa ja hiljaisemmilla äänillä katseltavaa , joten suuntasin pitkästä aikaa taas Netflixin tarjonnan pariin. Netflixiin olikin tullut taas muutama hyvin mielenkiintoinen leffa katsottavaksi, mutta tänään aloitettiin lyhyellä noin puolitoista tuntia kestävällä Kukaan ei tiedä että olen täällä-nimisellä chileläisellä (Australia?) leffalla. Leffa vaikutti mielenkiintoiselta, ja sellainen se todellakin oli. Oli itse asiassa niin hyvä leffa, että tämä kaipaa maininnan Top-listalle.

Leffa kertoo lahjakkaasta laulajasta, joka jo nuorena omisti upean äänen, jota hänen isänsä halusi myydä levy-yhtiölle. Levy-yhtiö olikin hyvinkin kiinnostunut, mutta vain hänen äänestään, ei ulkonäöstä. Nemo ääni siis annettiinkin ”hyvän näköiselle” nuorelle miehelle, joka teki laulusta hitin. Nemo joutui katsomaan sivusta kun hänen äänellään ja laulullaan nostettiin toinen nuori suosioon, jota hän on salaisesti haaveillut. Jotenkin tuttu tarina, ainakin huhuissa tällaista on tapahtunut oikeassakin elämässä, tosin valkokankaalla vastaavaa en ole ennen kohdannut. Nemo ei lopulta tilannetta kestä, ja hyökkää Angelon kimppuun kohtalokkain seurauksin. Tapahtumien johdosta Nemo hautautuu enonsa saarelle, täysin eristyksiin muusta maailmasta.

Leffan juoni on todella mielenkiintoinen ja koskettava. Jokainen katsoja varmasti tuntee syvää sympatiaa Nemoa kohtaan, ja maailmassa jossa nykyään elämme, elokuva osuu suoraan keskustelun ytimeen. Ymmärrän aiheen täysin, kauneus ja seksi myy edelleen musiikkibisneksessä enemmän kuin pelkkä kaunis ääni, mutta onneksi esimerkiksi erilaiset laulukilpailut ovat vihdoin antaneet tilaa myös todellisille talenteille. Kun tällainen tähti äänensä kanssa tuodaan suoraan suuren yleisön eteen, iso yleisö pystyy rakastumaan henkilöön ilman levy-yhtiöiden ja muiden tahojen sensuuria. Leffa loppuu katsojan kannalta hieman liian aikaisin (loppuu siis täysin oikeaan aikaan ja loppu on kaunis), mutta kyllä katsoja varmasti jää miettimään mitä seuraavaksi tapahtuu. Tästähän saisi hyvin aikaan vaikka kokonaisen kakkososan, jonka aivan varmasti ainakin minä haluaisin nähdä. Mitä tapahtuu Nemolle seuraavaksi? Miten lähetys jatkui, ja mitä tapahtui Angelolle? Mitä tapahtuu Nemon ja Franciscan suhteelle?

Todella hyvä leffa, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta meille kaikille. Leffa on hyvin tehty ja näyttelijät Jorge Garcia etunenässä onnistuvat rooleissaan loistavasti. Vaikka leffaa tulikin katsottua hiljaisilla äänillä, niin myös leffan äänet tuntuivat varsin laadukkailta ja äänet oli pännätty varsin hyvin. Ainoa miinus leffa-iltaan tulee jälleen Netflixin suuntaan, joka ei vieläkään ole saanut korjattua tekstitystä kuvan päälle, niin että näistä ärsyttävistä black bareista voisi päästä eroon! Ehkä jonain päivänä.

Erään kotiteattereihin keskittyneen keskustelupalstan innoittamana päädyin Ebaystä tilaamaan Roger Waters The Wall konsertti-bluerayn, rehellisesti sanottuna tietämättä sisällöstä sen enempää. Luonnollisesti suurena houkuttelijana oli Atmos-raita, vaikkakaan vastustus hyviin konsertteihin ei koskaan ole muutenkaan ollut kovin korkealla. Roger Waters tai Pink Floyd eivät kumpikaan olleen itselleni kovinkaan tuttuja, tuttuja biisejä toki, mutta tuskin olen Pink Floydia tai Roger Waterssia ikinä itse soittolistalleni valinnut. Siinä siis lähtökohdat taas uuteen kokemukseen.

Levyn sisältö ei ollut aivan sitä mitä odotin, eli itselläni ole oletuksena enemmänkin puhdas livekonsertti, mutta levyltä löytyikin hyvin Bruce Springsteenin Western Starts-tyyppinen tuotos, jossa siis itse konsertin lisäksi oli myös rakennettu juoni, ja Roger Waters kertoili aika ajoin tarinaa historiastaan. Levy oli hyvinkin poliittisesti puhuva, mutta siitä tuossa Pink Floydissa ja Roger Waterssissa on tainnut aina olla paljon kyse muutenkin. Levyn alkupuoli oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin jälkimmäinen, osittain varmaankin johtuen siitä, että enemmän tuttuja biisejä oli konsertin alkupäässä.

Itse konsertista pitää sanoa, että tuo todellakin näytti taas sellaiselta, jossa olisin itse aivan varmasti halunnut olla mukana. Puitteet olivat aivan mahtavat, The Wall aivan käsittämätön rakennelma puhumattakaan kaikista tehosteista ja muusta vastaavasta. Herra Waters taitaa olla pari kertaa vieraillut myös Suomessa, viimeksi ilmeisesti pari vuotta sitten. Tuo keikka olisi aivan varmasti ollut kokemisen arvoinen, mutta itseltäni kyllä mennyt aivan ohi. Isot konsertit ovat vaan jotain aivan ainutlaatuista, tykkäsi sitten edes musiikista tai ei, siksi näitä isoja konsertteja esim. Hartwallilla voisi pongailla hieman useamminkin.

Yksi iso syy levyn hankintaan tosiaan kuitenkin oli tuo Atmos-raita, mitä siitä sitten jäi käteen? Valitettavasti pieni pettymys. Konsertti kuulosti kyllä upealta ja Atmos varmasti toi oman lisänsä siihen, mutta ei tämä nyt silti kuitenkaan millään Hans Zimmerin tasolle yltänyt, ja nyt puhun nimenomaan äänien perusteella. No en tiedä pääseekö mikään siihen tunnelmaan jonka Live in Prague tuo, mutta en ole aivan varma oliko tämä nyt edes Western Starsin tasoa. Levyllä toki oli muutamia todella hienoja Atmos kohtia, mutta ehkä aavistuksen erillisiä, konsertin tunnelma ei noussut aivan yhtä kovalle tasolle kuin Zimmer ja Bruce omissaan. Joka tapauksessa erittäin hyvä hankinta ja tämä varmasti jää hyllyyn pysyvästi, ja sieltä löytää tiensä ruudullekin vielä useamman kerran.

No niin, nyt se on sitten katsottu, The House with a Clock in its Walls myös Dolby Atmoksen kera. Oliko päivittämisen arvoista, ehkä ei, mutta ehdottomasti Atmoksen arvoinen leffa. Leffan äänet ovat kuin tehty Atmokselle, ja vaikka tässäkään versiossa ei aivan siihen jämäkimpään (action leffat) toistoon päästy, niin ehdottomasti kuitenkin parempi versio kuin 7.1. Leffan loistavat äänet perustuvat tilaan, ja suurimpana erona Atmoksen ja 7.1 välillä minun korviini oli se, että Atmos raidalla äänet olivat jotenkin kokonaisemmat. 7.1 raita oli loistava, enkä ole varma olisinko tästä leffasta hirveästi enemmän saanut Atmoksena (tietämättäni) irti, mutta selkeä ero siinä kuitenkin oli. Äänet liikkuivat nyt sujuvammin kaiuttimesta toiseen, ja olivat tavallaan enemmän ilmassa, eikä tietyssä kaiuttimessa. Tämän huomaaminen toki vaatii myös järjestelmältä aika paljon. Myös puhe oli mielestäni nyt jotenkin hieman selkeämpää.

Muuten leffa alkoi jossain vaiheessa aavistuksen puuduttamaan ja meni surffailun puolelle. Hyvä leffa, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan sellainen, jota kannattaa kahtena peräkkäisenä päivänä katsoa. Nyt se oli kuitenkin perusteltua, pidemmällä viiveellä äänistä ei varmasti olisi saanut minkäänlaista eroa aikaan. Kuvanlaatu luonnollisesti myös tässä oli erittäin hyvä ja tarkka. Erityismaininta täytyy leffasta antaa vielä Jack Blackille, joka oli roolissaan enemmän kuin loistava!

Seuraavaksi taitaakin sitten olla vuorossa taas hieman musiikkia, sillä tänään posti toimitti laatikkoon Roger Watersin The Wall Bluerayn Atmos äänillä. Odotukset muuten tämän suhteen aika korkealla, katsotaan mitä tuleman pitää. Atmos ja musiikki ei koskaan kuulosta etukäteen huonolta idealta.

Onpahan tätä leffaa sitten jo odotettukin, eli tänään vihdoin pääsin The House with a Clock in its Walls leffan, tai pitäisikö sanoa leffojen pariin. Leffaa olen metsästänyt pitkään ja kun sen vihdoin sain, jouduin toteamaan, että ostamassani versiossa ei ollutkaan lainkaan Atmos-raitaa, vaikka nimenomaan tuon raidan takia kyseisen leffan halusinkin hankkia. Löysin kuitenkin Ebaystä toisen version kohtuullisen edullisesti, pelkän levyn ilman kansia, joten päätin sitten päivittää kansien sisään sen ns. oikean version leffasta. Tästä kuitenkin tuli myös mieleen ajatus, että samalla voisi sitten tehdä pienen vertailun, eli katsoa leffan molemmat versiot peräkkäin, ja näin ollen vertailla mikä voima Atmoksella tavalliseen 7.1 raitaan verrattuna on. Tänään siis vihdoin tuo Atmos versio saapui perille, ja ensimmäisenä katseluun luonnollisesti tuo DTS HD 7.1 versio.

Moni on todennut, että tämä 7.1 versiokin on loistava, eivätkä muuten olleen väärässä. Ihan huikea leffakokemus äänien puolesta, leffassa tapahtui jatkuvasti, mutta nyt leikittiin jälleen sijainneilla, eli korville erittäin ystävällinen leffa. Tästäkin huolimatta myös dynaamisuutta löytyi, etenkin ”suuren kellon” kumahdukset olivat aika kivaa kuunneltavaa. Muutenkin kaikki kaiuttimet olivat erittäin aktiivisina, itse kun luonnollisesti tätäkin leffaa katsoin Dolby Surroundina, eli äänet olivat skaalattuina myös ylös.

Yläkaiuttimista puheenollen, nyt alan olla jo hieman huolissani. Tuo Atmos-kaiuttimien crossover 50hz:ssä nimittäin ei ollutkaan aivan sattumaa, vaan Arcam oli vaihtanut tuon asetuksen jälleen, ja hetken jo luulin, että tuo taka Atmos tosiaan on rikki. Rikki se muuten myös saattaa olla, ja jos ei ole, niin kohta menee. En tajua miksi tuo tapahtuu, mutta asian kanssa pitää nyt olla joka tapauksessa todella varovainen, ja taidan ottaa asiasta yhteyttä myös Arcamiin. Käsittämätön bugi, joka aiheuttaa nyt aika ikävästi isommankin vaurion uhan.

Leffa oli muutenkin paljon parempi kuin osasin edes toivoa. Tämän leffan itseasiassa katsoo erittäin mielellään uudelleenkin, sen verran hauska ja laadukas leffa oli kyseessä. Leffa on vuodelta 2018, mutta tuo mieleen monta vastaavan tyyppistä Scifi-kauhu-komediaa historiasta, vähän niin kuin Goonies, mutta tämä mielestäni paljon parempi leffa. Leffan laatu ja tuoreus näkyi toki myös kuvanlaadussa, joka olikin jälleen erittäin nautittavaa katsottavaa. Lisäksi kun kaikki kärkinäyttelijät olivat erittäin osaavia ja iloista seurattavaa, niin kokonaisuus muodostui erittäin hyväksi.

Myös juoni oli jotakuinkin hyvä, vaikka nyt ei toki taas minun makuuni mikään klassikko. Odotan kuitenkin innolla huomista, jolloin toivottavasti heti ehtii sadepäivän kunniaksi leffaa katsomaan uudelleen. Odotukset Atmos-raidalle ovat kyllä harvinaisen kovat.