Tänään ollut varsin mielenkiintoinen päivä, mutta mennäänpä ennen sitä Men In Black Internationaaliin. Jonkin aikaa tuli mentyä edes takaisin, katson, en katso, katson, mutta lopulta päätin antaa leffalle mahdollisuuden. Outoa sinänsä, että olen ainakin ensimmäisestä aikoinaan hyvinkin pitänyt, viimeisintä ennen tätä tosin en taida olla edes nähnyt, mutta jotenkin tämä kuitenkin kiinnosti. Lähteenä siis Itunes Store ja luonnollisesti kyseessä Atmos elokuva.

Muistan tasan tarkkaan mistä olen tässä elokuvassa aikoinaan tykännyt, enkä koskaan tule unohtamaan ”Who let the dogs out”-kohtausta, ehkä parhaimpia yksittäisiä leffakohtauksia ikinä. Toisaalta muuten nämä elokuvat eivät ehkä sisällöltään ole koskaan ollut mitää kovin ylevää, mutta toisaalta, siihen aikaan kun MIB tuli teattereihin, ei örkkejä ehkä oltu aivan niin paljon nähty kuin nykyään. Tässäkin elokuvassa ehdottomasti parasta antia oli näiden koirien (ja muiden pikku örkkien) sutkautukset, jotka aina luovat mukavan leppoisan tunnelman elokuvaan.

Käsittääkseni kyseinen leffa taisi olla samalta ohjaajalta tai tuottajalta kuin Fast & Furious ja muutamat kohdat kyllä olivat hyvin tunnistettavissa. Muutenkin pitää todeta, että leffan ääniraitaan ja kuvaan oli kyllä satsattu. Olin positiivisesti jopa todella yllättynyt, ääniraita oli todella hyvä ja Atmos toimi loistavasti. Räjähdykset ja örkkiaseet toki aina luovat hyvän pohjan jykevälle alapäälle, mutta siitäkin huolimatta elokuvassa oli myös todella paljon hyvää atmoksen käyttöä esimerkiksi takakanavissa ja katossa. Olin todella positiivisesti yllättynyt tästä leffasta ja nautin, vaikkakin leffan kanssa kävi taas hieman vanhanaikaisesti. Viikko on ollut työrintamalla aika rankka, ja eilenkin eräs puhelu katkaisi leffatuokin niin, että muksujen nukkuma-aika iski pahasti päälle. Tällä kertaa ääniä ei kuitenkaan ollut varaa hiljentää, vaan siirsin leffan lopun suosiolla aamuun. Hyvä päätös, tämä todellakin piti katsoa nupit kaakossa.

Toinen yllättävä puhelu tuli aamulla juuri kun sain leffan loppuun ja se taas tiesi vierailua Helsinkiin. Päätin samalla käyttää tilanteen hyödyksi ja vierailla sitten samalla Audiokaupan uudessa liikkeessa keskustassa. Vierailut tämänkaltaisissa erikoiskaupoissa on usein todella vaivaannuttavia, tulee olo, että täällä ei oikein kehtaa käydä vain huvikseen juttelemassa, vaan aina pitäisi olla iso kukkaro mukana ja ostaa jotain, mielellään vielä kallista. Tällä kertaa kokemus oli kuitenkin jotain aivan muuta. Vastaanotto jo heti ovella oli todella miellyttävä ja tunsin, että minut otettiin ilolla vastaan. Hyvin nopeasti minut ohjattiin juuri sinne, miksi olin paikalle saapunutkin, eli leffahuoneeseen.

Leffahuoneessa samantien ensimmäinen kysymys oli että laitetaanko leffa pyörimään, no ei tarvinnut kahdesti kysyä. Ensimmäisenä katseltiin hetken aikaa Bohemian Rapsodyä, joka on kyllä hyvä leffa ja äänetkin toki ihan hyvät. Leffa ei ehkä kuitenkaan ole aivan sitä mitä halusin kuulla, joten nopeasti osattiinkin tarjota jotain muuta. Ready Player One, onkin sitten juuri sitä, mitä kutsutaan demomateriaaliksi. Leffahuoneesta löytyy Denonin 8500 malli, jota olen itsekin salaa haaveillut, tämä siis osui kuin se kuuluisa nenä päähän. Kaiuttimet eivät olleet sitä kalleinta heiendiä, vaan nimenomaan sitä luokkaa, jota itsellänikin huoneesta löytyy. Mielestäni hyvä valinta tälläisessä huoneessa nimeomaan esitellä hyvää tavaraa siinä hintaluokassa mistä moni varmasti aloittelee omaa harrastustaan.

Huoneessa oli kiinnitettynä SVS-SB16 subbari, jota itse en aikaisemmin ollut kuullut. Ihan kiva subbari, mutta ei kyllä ollut äänet lähelläkään sitä mitä kaksi SVS-PB16 omassa huoneessani antavat. Sanotaanko vaikka näin, että hyvin ymmärrettävää. Pitkään omassa huoneessani olen miettinyt sitä, että mitä isompi koko huoneessani antaisi (turha tosin jossitella, isommaksi se ei siitä muutu), mutta tässä huoneessa (mielestäni erittäin hyvän kokoinen), ainakin kaiutinten erottelu toimi loistavasti. Epäilin jopa, että esim takakaiuttimet olisivat jopa olleet paljon kalliimpaa hintaluokkaa, sen verran hyviltä ne kuulostivat. Valitettavasti ostohousut taas pyörivät jaloissa, pitäisikö ne omatkin surroundit sittenkin joskus vaihtaa vaikka olen vannonut itselleni että ne eivät vaihdu kyllä ikinä. Vaarallisia paikkoja nämä kaupat ja etenkin niiden demohuoneet.

Palatakseni takasin siihen kokemukseen vierailustani tänään Audiokaupassa, minulle ainakin jäi vierailusta todella hyvä maku. Tunsin todellakin olevani tervetullut, myyjällä ei ollut pienintäkään kiirettä saada minua käsistään vaan päin vastoin. Tämä siitäkin huolimatta, että ehkä tiesi, että en ole välttämättä mitään tällä kertaa ostamassa. Huonetta esiteltiin ammattitaidolla, ja mikä tärkeintä, tunteella. Kaikkeen mitä halusin tietää sain vastauksen ja mitään ei tuputettu. Niin, ja kyllähän se huonekin oli hieno, käykää ihmeessä tsekkaamassa.

Matka tästä jatkui sitten vieressä olevaan videodivariin. Palvelu kaupassa oli erittäin hyvää, mutta valitettavasti tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan. Hinnat olivat käytetyiksi mielestäni aavistuksen kalliita, siinä missä Jyväskylästä sai paljon leffoja 5-7 euroa, täällä hintataso oli 8-10 euron luokkaa. Liekö sitten ”Helsinkilisää” vai mistä johtui, joka tapauksessa laski jo lähtökohtaisesti intoa etsiä Atmosleffoja. Toinen mielenkiintoinen valinta liikkeessa oli se, että leffat oli lajiteltu aakkosten mukaan, ei genren. Itselleni hieman rasittavaa selata leffoja aakkosten mukaan, tietää että loppuun on pitkä matka ja iso osa leffoista ei kuitenkaan kiinnosta. Aavistuksen turhauttavaa.

Parasta tuossa vierailussa kuitenkin oli se, että tuosta liikkeestä osattiin ohjata loistavasti seuraavaan paikkaan, jota ehkä nimenperusteella luulin etsineenkin. Eli jotenkin siis minulla oli sellainen käsitys, että liike johon oli alitajunnassa tarkoitus joskus mennä sijaitsee tuossa Audiokaupan naapurissa, mutta kyseessä siis olikin Filmihullu-Leffakauppa ja sijainti Kampissa. Paikka oli aavistuksen vaikea löytää, koska ennen ei ole tullut käytyä, mutta ei varmasti jää viimeiseksi.

Tämä vierailu nimittäin todellakin kruunasi tämän reissun. Ensinnäkin palvelu oli todella hyvää ja innostunutta. Liikeessä oli koko vierailun ajan hyvä henki myyjän ja asiakkaiden välillä. En tiedä minkä verran liikkeessä liikkui varsinaisia kanta-asiakkaita, mutta tunnelma pienessä liikkeessä oli todella leppoisa ja keskustelua käytiin suuntaan jos toiseenkin koko vierailun ajan. Itselläkin tuli vaihdettua myyjän kanssa muutamia ajatuksia ja Filmihullu ei varmastikaan ollut väärä nimi liikeen nimeksi.

Liikkeen hintataso oli vähintäänkin kohtuullinen, tosin koska kyseessä oli pääsääntöisesti vain uusia leffoja, ei liikkeestä juurikaan löytynyt niitä etsimiäni ”vitosen” Atmosleffoja. Valikoimaa kuitenkin oli kivasti ja kyllähän sieltä sitten jotain hyvää tarttui käteenkin. Kahden kohtuullisen edullisen (toinen jopa se 5e) 3d leffan (Hobitti – an Unexpect Journey ja Transformers) lisäksi todellinen helmi, eli Game of Thrones season 8 UHD-levyillä. Luulin tuon tulevan myyntiin vasta joulukuussa, ja ajatuksena olikin tuon hankkiminen lähinnä itselleni joululahjaksi. No, joulu tulikin sitten tänä vuonna hieman ajoissa ja pakko se oli sieltä napata mukaan. Jaksot 1-7 löytyy hyllystä Bluraynä, ja pitkään oli mietinnässä onko tuohon UHD tasoon tässä tapauksessa tarpeellista satsata. Toisaalta nyt kuin näin nuo kaksi levyä hyllyssä vierekkäin, ja hintaero vain kymmenisen euroa, ajattelin, että kyllä minä tuon kymmenen euroa enemmän maksan sarjasta, joka kuitenkin kestää useita tunteja, ei vain yksi leffa.

Sen voin tässä sanoa, että äänten ja kuvan osalta odotukset tuota kohtaan nyt sitten ovat kyllä todella korkealla, ja toki sarjan huipennus muutenkin kiinnostaa. Sarjan viimeisestä osasta en ole pahemmin halunnut arvosteluja lueskella, lähinnä juonipaljastusten pelossa, mutta kaverien seiniltä sen verran lukenut, että kaikkia itse loppu ei ole vakuuttanut. Tässä saattaa nyt kuitenkin olla hieman sairaslomaa edessä, joten tämä saattaa tulla katsottua hyvinkin nopeasti. Mahtava vierailu, eikä varmasti jää viimeiseksi. Uusi pyhiinvaelluspaikka Helsingissä on löytynyt.

Netflixin uusi, aika paljon huomiota saanut elokuva The King sai tänään ensi-iltansa minun teatterissani. Haastava päivä lähteä tämän tyyppistä elokuvaa katsomaan, kova väsymys ja pieni päänsärky päällä, mutta en sentään tällä kertaa nukahtanut. Elokuva oli hyvässä mielessä aika rankka katsottava, eli dialogi oli niin suuressa osassa, että kahden ja puolen tunnin elokuvaan piti todella keskittyä. Tämäkin elokuva oli Atmos, tosin sitä mahdollisuutta ei ihan hirveän hyvin oltu tällä kertaa hyödynnetty.

Elokuva toi hyvin vahvasti mieleen Game of Thronesin, joskin sieltähän se viimeinen osa kohta on myyntiinkin tulossa, eli siinä mielessä hyvää lämmittelyä siihen. Oliko tämä sitten parempi vai huonompi, vaikea sanoa sillä tässä kuitenkin kyseessä vain yksi elokuva. Elokuva muutenkaan ei mielestäni ollut mikään valtava menestys, vaan hyvin kelvollinen keskitason elokuva. Juoni leffan pohjalla tosin oli erittäin hyvä ja syvällinen, mutta muu leffan ympärillä ei sitten ollutkaan ihan niin hyvää.

Kaksi ja puoli tuntia olosuhteista huolimatta meni varsin leppoisasti, joten varsinaisesti pitkästyttävästä leffasta ei missään tapauksessa ollut kyse. Juoni kehittyi ja meni koko ajan eteenpäin. Ihan hyvä leffa, vaikka odotukset ehkä aavistuksen korkeammalla ennen elokuvaa olivatkin.

Tämä påivitys valitettavasti jäi eilen tekemättä, mutta eilen tosiaan tuli katsottua elokuva Outo Lintu Netflixistä. Netflixissä on viime aikoina alkanut olemaan enemmän ja enemmän Atmos materiaalia, joten niin myös tämä elokuva. Elokuvassa Atmosta olikin käytetty monin paikoin melko hyvin, etenkin atmoskaiuttimia käytettiin todella paljon tunnelman luomiseen.

Elokuvakokemus muutenkin oli eilen aika outo, sillä katsoin elokuvasta ensimmäisen tunnin normaaleilla äänillä, mutta toisen puolikkaan lähes ilman, johtuen keskeytyksestä kesken leffan. Toisen puolikkaan aikana siis ei ollut enää mahdolisuutta katsoa elokuvaa kunnon äänillä, sillä kello oli jo sen verran paljon. Elokuva oli kuitenkin siinämäärin mielenkiintoinen, että en malttanut odottaa seuraavaa päivää. Siisti juttu mikä tässä tilanteessa tuli taas esiin, oli se, että hyvät atmos effectit toimivat erittäin hienosti myös hiljaisilla äänillä, joskus jopa paremmin.

Leffa oli nimensä veroinen, eli hieman outo lintu, toisaalta todella mielenkiintoinen, mutta toisaalta todella mystinen. Monta kertaa joutui hieman miettimään missä ajassa liikutaan ja onko lopulta kyseessä Fratured-leffan tyyppinen illuusio vai todellisuus. Joka tapauksessa aika hyvä leffa ja mielenkiintoinen kaikin puolin. Kannattaa ehdottomasti tsekata.

Jälleen yksi erittäin pitkään odotettu elokuva, ja tänään kun se sitten vihdoin ilmestyi Itunesiin niin pitihän se sitten välittömästi myös katsoa. Miksi elokuva sitten oli niin odotettu niin johtuu kahdesta syystä. Ensimmäisenä toki se, että kyseessä on hyvä elokuva, mutta toisaalta, vielä sitäkin enemmän odotin tätä elokuvaa äänien vuoksi. Tämänhän siis tuli käytyä katsomassa Itiksen Imax teatterissa ja siitä löytyy postaus myös tästä blogista aiempaa.

Muistan tuosta vierailusta toki vielä paljon, mutta kyseistä postausta en ennakkoon ole lukenut, joten pyrin olemaan tässä mahdollisimman rehellinen siitä miltä tuo leffa näytti ja kuulosti kotona katsottuna. Jokainen voi sitten halutessaan vertailla näitä ajatuksia toisesta postauksesta.

Elokuva oli kaiken kaikkiaan varsin mieluisaa katsottavaa, pitkästymistä ei leffan aikana tullut. Elokuva lähti kohtalaisen räjähtävästi liikkeelle, mutta tässäkin elokuvassa rytmitys toimii erittäin hyvin. Välillä toimintaa on paljon ja välillä mennään taas hieman rauhallisemmin.

Äänet ylipäätään olivat erittäin miellyttävät, Atmoksen erityisyydet tylivat hienosti esiin muutamassa kohdassa, mutta koko elokuvaa ajatellessa enemmänkin olisi atmosta voinut hyödyntää. Parhaat hetket ehdottomasti siinä vaiheessa kun näitä projektoreita ja virtuaalitodellisuutta esiteltiin. Näissä kohdissa atmosta käytettiin todella hienosti hyväksi. En muista tarkkaa kohtaa, mutta toinen hieno hetki äänellisesti tässä elokuvassa oli, kun vasemmalla laidalla tapahtui jotain todella painavaa ja subbarin ääni selkeästi kuului vasemmalta puolelta huonetta. Erittäin hienoa yhteistyötä koko systeemiltä, sillä bassojahan ei tiettyyn rajaan asti pysty paikallistamaan.

Kuvan ja äänen laadultaan Itunes toimii hyvin, tosin UHD-levyn tasolle ainakaan kuvassa ei valitettavasti päästä. Kuva on kuitenkin kaikesta huolimatta erittäin laadukasta, ja toisaalta äänetkin kuulostavat todella hyvältä, kuulostaisivatko ne sitten UHD-levyllä paremmalta, vaikea sanoa. Spiderman Away From Home joka tapauksessa toimii, ja kuuluu sarjaan leffoja, jonka voi varmasti katsoa joskus uudelleenkin.

Muutaman päivän tauko leffoissa pienoisten kiireiden vuoksi ja tänään paluu taas leffojen pariin. Netflixissä jo muutaman päivän on kutkutellut leffa nimeltä Paratiisiranta. Ranskalainen leffa, eli jälleen kansainvälistä toimintaa. Mehdi on istunut 15 vuotta vankilassa samalla kun hänen rikostoverinsa ovat nauttineet huolettomasta elämästä Thaimaan rannoilla. Nyt on kuintenkin kakku istuttu ja aika palata nauttimaan omasta osastaan. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista, siinäpä lähtökohtaa riittämiin.

Leffa oli varsin lyhyt eli kesti vain karvan verran päälle puolentoista tunnin. Hyvä sinällää, sillä elokuva oli erittäin hyvä ja tiivis paketti ilman turhaa täytettä. Juoni oli alkuun kohtuullisen suoraviivainen, mutta loppuakohden saatiin mukaan sitten mutkiakin oikein kunnolla. Leffan juoni oli vähintäänkin kohtuullinen, mutta aavistuksen epäselvä. Juonenkäänteitä siihen oli kuitenkin varsin mukavasti saatu mukaan. Kuten yleensäkin, kansainvälisissä leffoissa on usein hyvinkin paljon potenttiaalia.

Näyttelijäkaarti oli varsin sopivaa tähän elokuvaa, vaikka mitään varsinaisia huippusuorituksia tässä ei nähtykään. Tykkäsin kuitenkin leffasta kokonaisuudessaan ja mennään selkeäsit positiivisen puolelle.

Eilen tuli pikaisesti poikettu Filmtownissa ja sieltä tarttui poistoleffojen joukosta mukaan Dwayne Johnssonin Rampage Meets Bigger Leffa. Dolby Atmos äänet, mutta siitä huolimatta odotukset leffaa kohden aika alhaalla. Dwayne Johnsson on näyttelijä, joka jakaa omat aika vahvasti. Toisaalta leffoissa kuten Fast and Furious mies on aivan huikea, mutta muuten jättää paljon toivomisen varaa.

Koko miehen olemus jo itsessään on sellainen, että ei ihan joka rooliin sovi vaikka olisi kuinka hyvä näyttelijä. Tämä leffa nyt meni vielä ihan ok, mutta tässäkin muutamia todella häiritseviä kohtia kuten silloin kuin mies juoksi gorillaa karkuun ja hengitti ääneen kuin pikkulapsen tekojuoksussa välitunnilla. Jumanjia en ole vielä edes nähnyt, mutta fiilis siitä leffasta etukäteen aika sama, eli Johnsson ei vaan sovi tuohon rooliin mitenkään. No, mutta saa nähdä tuleeko tuo joskus katsottua.

Muuten leffa olikin sitten taas kuin suora kopio esim. Godzilla leffasta. Doupattuja monstereita yrittää valloittaa maailman, mitkään aseet eivät tehoa ja lopulta toinen tappaa toisen ja Gorillasta tulee elokuva hyvis. Olen nähnyt tälläisen leffan ennenkin, ja juonellisesti ei taas mitään annettavaa.

Äänet leffassa toki subbarien puolesta ihan kivaa räminää, mutta Atmos sen sijaan ei antanut oikein mitään. Taka-kanavia ei juurikaan edes huomannut puhumattakaan Atmoksista. Leffan harvoihini hauskoihin kohtiin lukeutuu lopun sormimerkit, jotka oikeasti vähän jopa naurattivat. Tämä leffa menee koriin, tulipahan nähtyä, mutta ei kyllä herätä mitään suuria intohimoja katsoa uudelleen.

Vähän meni tänään leffat myöhäiseksi tänään, mutta pitihän sitä jotain pientä vielä ehtiä katsomaan tänäänkin. Kriteereinä hiljaiset äänet, ”kevyttä” katsottavaa ja lyhyt kesto. Aushwichin Kirjanpitäjää ei voi varsinaisesti aihepiirinsä puolesta pitää kevyenä katsottavana, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tälläinen dokumentti yleensä on hieman kevyempää katsotaavaa kuin pitkä elokuva, siitäkin huolimatta, että aihe sinällään ei todellakaan ole kevyt.

On mennyt aika pitkään edellisestä natsisaksaan liittyneestä elokuvasta, mutta aihe edelleen kyllä kiinnostaa. Tämä leffa on ollut odottamassa oikeaa ajankohtaa oikeastaan Netflixini avaamisesta lähtien, mutta tuli ajankohtaiseksi vasta nyt. Dokumentti oli mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia. Pitääkö oikeasti yli 90-vuotiasta ihmistä vielä syyttää, vaikka rikokset eivät varmasti vanhene koskaan. Leffassa oli paljon mieleipiteitä puolesta ja vastaan. Pystyn hyvin samaistumaan molempien puolien ajatuksiin, enkä oikein itsekään saanut päätöstä tehtyä.

Ennakkotapaukset ovat tärkeitä, mutta toisaalta elokuvassa oli myös mielenkiintoinen ajatus siitä, että onko kyseinen ihminen lainkaan se sama ihminen kuin tekojen aikaan 70-vuotta sitten. Tärkein ajatus tästä kuitenkin varmaan mieleen oli se, että tapahtuu maailmassa mitä tahansa, ihminen on aina vastuussa omista toistaan.

Meinasin vallan unohtaa, että tänään piti tehdä vielä yksi päivitys blogiin. Tämän blogin pitämisen aikana en ole paljon Netflixin tai ylipäätään mitään sarjoja ehtinyt katsomaan ja syitäkin on monia. Ensimmäinen syy miksi en herkästi lähde sarjoja katsomaan on niiden koukuttavuus. Tähän pahaan ansaan lankesin myös eilen. Sopivaa leffa etsiessäni yksi sarja herätti mielenkiinnon poikkeuksellisen vahvasti ja olihan se pakko sitten tsekata.

Ja huonostihan siinä sitten kävi. Onneksi kyseessä sentään vain yhden kauden ja kahdeksan osan sarja, sillä koko tuo kahdeksan osaa piti ahmia yhteen putkeen. Sarjan nimi oli Epäuskottava ja aiheena raiskaukset, poliisin työ ja siinä ohessa hyvin paljon elmän suuria kysymyksiä. Sarja oli todella laadukas ja koukuttava. Sitä ei vaan yksikertaisesti voinut jättää kesken, sillä sarjan alusta lähtien sarja oli porautunut niin syvästi mielenkiintoon, että sitä vaan ei pystynyt jättämään seuraavalle päivälle.

Sarja oli hyvin tehty, mutta ennen kaikkea sen juoni tai ehkä paremminkin tarina oli kerronnaltaan silkkaa timanttia. Tarina antoi samaan aikaa paljon, ja toisaalta taas ei mitään. Kuvaavaa sarjalle oli esimerkiksi juuri se, että moni tälläinen sarja olisi päättynyt siihen kun syyllinen saadaan kiinni, mutta tässä oli vielä senkin jälkeen tarinaa jäljellä. Sarja oli hyvin koskettava monine ihmiskohtaloineen ja monta asiaa jätti jatkuvasti pohtimaan elämää isommassakin kuvassa.

Sarjan koukuttavuuteen vaikutti osaltaan myös se, että periaatteessa monta yksittäistä tarinaa kulkivat omaa tarinaansa ison kuvan alla. Välillä yksi oleellinen hahmo unohdettiin pitkäksi aikaa kunnes henkilöön palattiin jälleen kun se oli tarpeellista. Näyttelijätyö elokuvassa oli todella laadukasta ja nautittavaa. Jokainen roolihahmo kantoi omaa pientä salaperäisyyttään hienosti ja mikään elokuvassa ei ollut varmaa. Jopa syylliseksi sarjan aikana löysin hyvinkin monta ehdokasta, joka varmasti tälläisessä tutkimuksessa on arkipäivää todellisuudessakin.

Jos haluat katsoa todella laadukasta ja ajatusta herättävää sarjaa niin suosittelen Epäuskottavaa. Sarja ei ole kovinkaan pitkä, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Työpäivän päälle ehti tänään vielä katsomaan toisenkin elokuvan, tosin aikaa siihen ei ollut kovinkaan paljoa. Piti siis löytää nopeasti jokin kohtuulisen lyhyt leffa. Valinnaksi tällä kertaa päätyi Netflixin odottavien listalta vankilaympäristössä liikkuva Vendetta. Mielenkiintoiselta, mutta hieman köyhältä vaikuttava leffa, mutta ehdottomasti joskus katsottava.

Leffa ei lopulta ollut aivan niin huono kuin pelkäsin, ja juonessa itseasiassa oli jossain määrin jopaa hyvää yllättävyyttä ja hyviä käänteitä. Hyvänkin elokuvan pystyy usein pilaamaan heikoilla näyttelijöillä ja tässä elokuvassa vankilanjohtaja otti tuon roolin omakseen. Jep, tarkoituskin oli varmasti esittää jossain määrin reppanaa, mutta siitäkin huolimatta roolitus ei tässä tapauksessa ollut täysin onnistunut. Dean Cain Mason Danversin roolissa taas vastaavasti oli erittäin hyvä ja vakuuttava. Tähän rooliin olisi varmasti sopinut moni muukin tunnettu eturivin näyttelijä, mutta Cain täytti roolinsa täydellisesti.

Tässäkään elokuvassa ei verta säästelty ja tämän päivän teemaksi muodostu selkeästi kosto. Molemmissa tapauksissa menetyksenä jotain täysin korvaamatonta, jonka jälkeen ihmisen on varmasti vaikea miettiä enää tarkoituksia elämässään. Toki kostolla ei mitään varsinaisesti voita, mutta etenkin tässä elokuvassa fiilis oli hyvin vahvasti se, että onko tässä elämässä enää mitään muutenkaan jäljellä. Se, mihin tämä lopullinen kosto tosin lopulta kohdistui oli aika yllätävää.

Hyvä leffa ja lopulta mukavasti parempi kuin mitä ennakkodotukset itselläni oli. Rankkaa huttua, mutta toisaalta suosittelisin tätä sellaiseen kevyeen iltapäivän viihteeseen. Ihan katsomisen arvoinen leffa pienistä puutteista huolimatta.

Viime viikolla Jyväskylän Videodivarista hankittu uusi tuttavuus Darkland tänään tarjottimella. Ulkomaalaiset leffat usein yllättävät positiivisesti ja niin teki myös tämä Tanskalainen lahja leffataivaalle. Hyvin menestyvä lääkäri hylkää kaidalta tieltä eksyneen veljen avunpyynnön ja hetkeä myöhemmin löytää veljensä pahasti hakattuna. Velipoika päätyy lopulta valkoisen kankaan alle ja siitä lähtee liikkeelle kova tarve kostolle.

Nuhteettoman lääkärin taustat alkavat pikkuhiljaa valjeta ja taustalle ei olekaan ihan mikä vaan tavallinen tohtori. Katutausta nousee elokuvassa nopeasti esiin ja kosto on suloinen. Verta ei tässä tiivistunnelmaisessa elokuvassa pahemmin säästellä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Juoni on alusta asti hyvin selkeä ja suoraviivainen.

Leffa oli kyllä aika hyvä, mutta loppua kohden raju brutaalisuus alkoi jo hieman jopa häiritä. Leffa ei ehkä ollut budejtiltaan aivan Hollywoodin toimintaleffojen tasolla joka muutamissa tilanteissa näkyi, mutta toimintaa ei silti oltu säästelty. Alamaailma on varmasti pahimmillaan hyvinkin julmaa, mutta siitä huolimatta tässä leffassa ihmisten polttaminen elävältä tuntui aika pahalta. Tämä tosin johtui ehkä osittain juuri siitä, että kyseisellä henkilöllä ei varsinaisesti ollut mitään syytä tuota kohtaloa kokea.

Leffasta löytyi Atmos äänet ja se olikin tämän leffan hankintaan syy numero yksi. Elokuvan äänet olivat varsin mallikkaat, mutta mitään erityistä ei noussut esiin. Atmos kaiuttimia käytettiin verrattaen paljon, lähinnä tosin musiikkiin ja tunnelman luontiin. Subbarit olivat myös aktiivisesti töissä, tosin välillä olisi lähes taustamusiikiksi modostunutta kuminaa voinut hieman vähentääkin. Tämä leffa olisi ehkä vaatinut pari db laskemista subbareista, mutta en sitä kuitenkaan tehnyt. Varsin hyvä kokonaisuus loppujen lopuksi.