Meinasin vallan unohtaa, että tänään piti tehdä vielä yksi päivitys blogiin. Tämän blogin pitämisen aikana en ole paljon Netflixin tai ylipäätään mitään sarjoja ehtinyt katsomaan ja syitäkin on monia. Ensimmäinen syy miksi en herkästi lähde sarjoja katsomaan on niiden koukuttavuus. Tähän pahaan ansaan lankesin myös eilen. Sopivaa leffa etsiessäni yksi sarja herätti mielenkiinnon poikkeuksellisen vahvasti ja olihan se pakko sitten tsekata.

Ja huonostihan siinä sitten kävi. Onneksi kyseessä sentään vain yhden kauden ja kahdeksan osan sarja, sillä koko tuo kahdeksan osaa piti ahmia yhteen putkeen. Sarjan nimi oli Epäuskottava ja aiheena raiskaukset, poliisin työ ja siinä ohessa hyvin paljon elmän suuria kysymyksiä. Sarja oli todella laadukas ja koukuttava. Sitä ei vaan yksikertaisesti voinut jättää kesken, sillä sarjan alusta lähtien sarja oli porautunut niin syvästi mielenkiintoon, että sitä vaan ei pystynyt jättämään seuraavalle päivälle.
Sarja oli hyvin tehty, mutta ennen kaikkea sen juoni tai ehkä paremminkin tarina oli kerronnaltaan silkkaa timanttia. Tarina antoi samaan aikaa paljon, ja toisaalta taas ei mitään. Kuvaavaa sarjalle oli esimerkiksi juuri se, että moni tälläinen sarja olisi päättynyt siihen kun syyllinen saadaan kiinni, mutta tässä oli vielä senkin jälkeen tarinaa jäljellä. Sarja oli hyvin koskettava monine ihmiskohtaloineen ja monta asiaa jätti jatkuvasti pohtimaan elämää isommassakin kuvassa.
Sarjan koukuttavuuteen vaikutti osaltaan myös se, että periaatteessa monta yksittäistä tarinaa kulkivat omaa tarinaansa ison kuvan alla. Välillä yksi oleellinen hahmo unohdettiin pitkäksi aikaa kunnes henkilöön palattiin jälleen kun se oli tarpeellista. Näyttelijätyö elokuvassa oli todella laadukasta ja nautittavaa. Jokainen roolihahmo kantoi omaa pientä salaperäisyyttään hienosti ja mikään elokuvassa ei ollut varmaa. Jopa syylliseksi sarjan aikana löysin hyvinkin monta ehdokasta, joka varmasti tälläisessä tutkimuksessa on arkipäivää todellisuudessakin.
Jos haluat katsoa todella laadukasta ja ajatusta herättävää sarjaa niin suosittelen Epäuskottavaa. Sarja ei ole kovinkaan pitkä, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.