”That’s one small step for [a] man, one giant leap for mankind”, ”Pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle”, Neil Armstrongin kuuluisat sanat astuttuaan ensimmäisenä ihmisena kuun pinnalle. Kuussakäynti ei sinällään ole elokuvissa mikään uusi juttu, näitä leffoja on tullut nähtyä paljonkin. En tosin muista, että olenko aikaisemmin nähnyt elokuvaa, jossa Apollo 11 ja ensimmäisiä askeleita käsitellään näin. Elokuva oli monelta kantilta loistava. Se antoi taas paljon taustatietoa ja historiaa yhteiskunnalle merkittävästä tapahtumasta. En tiedä kuinka tarkkaan tämä elokuva vastaa todellisuutta esimerkiksi Armstrongin perhesuhteiden kohdalta, mutta paljon mielenkiintoista se antoi ja toisaalta jätti auki. Näitä tarinoitahan riittää maailmassa loputtomiin, joissa mies tavoittelee kuuta taivaalta (heh), ja samalla hajoaa perhe ja parisuhteet. Toisaalta on myös paljon niin joissa puoliso tukee, kannustaa ja elää joka hetkessä mukana. Tässä elokuvassa mielenkiintoista oli, että tämä asia jäi hieman auki. Ehkä tarkoituksella. Armstrongin vaimo kyllä oli mukana, ei pahemmin valittanut ja eli unelmassa mukana, mutta toisaalta elokuva osoitti myös paljon kireyttä heidän väleissään, etenkin elokuvan loppua kohti. Elokuvassa Janet ei kuitenkaan missään vaiheessa näytetty Neilin kanssa varsinaisesti ottavan asiassa yhteen. Minulle jäi hieman auki mikä hänen suhtautumisensa asiaan oikeasti oli.

Elokuva oli kohtuullisen pitkä lähes kaksi ja puoli tuntia. Itsekin ennen elokuvan alkua jouduin hieman pohtimaan onko tämän elokuvan aika nyt vai joskus tulevaisuudessa. Halusin kuitenkin tällä kertaa katsoa jotain HDR ja Dolby Atmos materiaalia etenkin juuri Itunesin puolelta, joten tällä kertaa elokuvavalinta oli helppo. Sinällään pituus oli hyvä asia. Nyt elokuvassa päästiin pureutumaan asiaan oikeasti kunnolla, ja pidin todella paljon siitä että elokuvassa oikeasti käsiteltiin asian taustoja ja historiaa, ei vain sitä viimeistä lentoa, joka itsessäänkin olisi ollut jo helposti koko pitkän elokuva arvoinen. Tämä elokuva kuitenkin toimi huomattavasti paremmin juuri historian tuntina, kuin pelkkänä ohi menevänä ilona. Apollo 11 Lennosta puhutaan historian vaarallisimpana tapahtumana koskaan, siihen nähden itse viimeinen lento elokuvassa onnistui yllättävän pienin ongelmin. Toisaalta, ehkä juuri se teki tästä elokuvan lopusta niin kauniin ja koskettavan.

Elokuva oli muutenkin hienosti toteutettu. Ennen kaikkea äänistä jäi mieleen hiljaisuus. On kohtuullisen helppoa etenkin atmosaikana leikkiä tehosteilla ja rakentaa raketinlaukaisun ympärille tehostevyöry. Niin tässäkin, mutta eniten nautin parista kohtauksesta kuussa. Tietäen pienet ongelmat, jotka ovat viime aikoina vaivanneet etenkin Netflixin atmos-elokuvilla, luulin jo yhdessä vaiheessa äänen vallan kadonneen. Oli todella upeasti toteutettu pitkä hiljaisuus, joka välillä katkesi ainoastaan radiopuhelimen ääniin. Todella vaikuttava hetki, joka useassa elokuvassa olisi korvattu taustamusiikilla. Tässä nimenomaan täydellinen hiljaisuus auttoi nauttimaan jäätävän upeista kuvista ja huikeasta tunnelmasta, jonka ensi askeleen kuussa loivat. Joskus hiljaisuus on paras tehoste, ja tässä elokuvassa se todellakin oli.

Elokuvan lopusta olisin ehkä toivonut vielä hieman jatkoa. Elokuvassa oli todella todella koskettava hetki kun Janet pakotti Neilin puhumaan lapsilleen, ehkä sen viimeisen kerran. Uskon, että tilanne on ollut todella vaikea ja Neilille lähes mahdoton käsitellä. Janetin päättäväisyys kuitenkin pakotti Neilin tekemään oikein, ja kohtaamaan todellisuuden poikiensa kanssa kasvotusten. Yhden lapsen jo menettäneenä on vaikea edes kuvitella kuin kova tuo paikka Neilille oikeasti oli. Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista nähdä vielä itä tapahtui karanteenin jälkeen. Mikä oli isän ja poikien kohtaaminen, miten Janetin ja Neilin elämä tästä jatkui. Elokuvalla olisi voinut olla myös hyvin erilainen loppu, mutta kuten historia sen sanoo, että matkalla oli onnellinen loppu.

Tuo kertomani kuvaongelma on hieman tässä viimeaikoina mietityttänyt. Onko siinä vikaa vai odotanko vaan jotain muuta? Jos siinä on vikaa niin missä se vika on ja saako sitä korjattua? Voiko tavallinen katsoja edes nähdä eroa hyvässä ja loistavassa kuvanlaadussa. Kyllä voi! Kävin tänään pitkää chat-kirjeenvaihtoa VPN-Expressin kanssa. Onko heidän palvelussaan jotain vikaa, koska en saa Netflix ääniä enää lainkaan toimimaan pätkimättä. Muut ääniraidat toimii hyvin, mutta Atmos pätkii jatkuvasti ja sama tilanne joka elokuvassa. Onko nettini liian hidas? Miksi se ennen toimi? Hidastaako VPN nettiä liiaksi? Ajatus itseasiassa lähti siitä, koska en päässyt enää Netflixiin sisään lainkaan. Siihen asiaan löytyi syy asetuksista, mutta ääneen liittyvään ongelmaan emme vielä löytäneet ratkaisua. Keskustelu kuitenkin johti raiteille kuvanlaadusta. Onko tuo kuva nyt oikeasti paras mahdollinen ja onko kaikki säädöt sittenkään kohdillaan vaikka kalibroijakin kävi asetukset laittamassa? Tässä kohtaa pieni pettymys. Kuvan värit on varmasti asetettu juuri niin kuin pitää, mutta miksi kalibroija ei samalla laittanut kaikkia muita asetuksia kohdalleen niin vahvistimesta kuin tykistäkin?

Tuo kertomani kuvaongelma on hieman tässä viimeaikoina mietityttänyt. Onko siinä vikaa vai odotanko vaan jotain muuta? Jos siinä on vikaa niin missä se vika on ja saako sitä korjattua? Voiko tavallinen katsoja edes nähdä eroa hyvässä ja loistavassa kuvanlaadussa. Kyllä voi! Kävin tänään pitkää chat-kirjeenvaihtoa VPN-Expressin kanssa. Onko heidän palvelussaan jotain vikaa, koska en saa Netflix ääniä enää lainkaan toimimaan pätkimättä. Muut ääniraidat toimii hyvin, mutta Atmos pätkii jatkuvasti ja sama tilanne joka elokuvassa. Onko nettini liian hidas? Miksi se ennen toimi? Hidastaako VPN nettiä liiaksi? Ajatus itseasiassa lähti siitä, koska en päässyt enää Netflixiin sisään lainkaan. Siihen asiaan löytyi syy asetuksista, mutta ääneen liittyvään ongelmaan emme vielä löytäneet ratkaisua. Keskustelu kuitenkin johti raiteille kuvanlaadusta. Onko tuo kuva nyt oikeasti paras mahdollinen ja onko kaikki säädöt sittenkään kohdillaan vaikka kalibroijakin kävi asetukset laittamassa? Tässä kohtaa pieni pettymys. Kuvan värit on varmasti asetettu juuri niin kuin pitää, mutta miksi kalibroija ei samalla laittanut kaikkia muita asetuksia kohdalleen niin vahvistimesta kuin tykistäkin?

Eniten minua mietitytti juuri vahvistimen asetukset. Vahvistimen pitäisi helposti pyörittää 4k kuvanlaatua, mutta jotain asetuksia siihenkin liittyy. Kaivoin netistä esiin ohjeita ja keskusteluja. Lopulta löysin muutaman asetuksen, joihin tein muutoksia. Apple TV:n ensinnäkin siirsin lähimpään HDMI sisääntuloon ulostulon kanssa. Tämän kerrottiin vaikuttavan kuvan laatuun. Tämän jälkeen kävin kaikki asetukset yksi kerrallaan läpi. Ja sieltähän se löytyi, yksi asetus joka ohjeen mukaan pitäisi ehdottomasti olla kiinni, oli päällä. Joten ei muuta kuin video conversation kiinni ja seuraavaan. Seuraavaksi päätin vielä tutkia Sonyn asetukset videotykistä. Sieltäkin löysin yhden asetuksen joka oli netistä löytyneiden 4k ohjeiden mukaan väärin (Sonyn oma ohje). Enhanced normaaliksi ja testaamaan. WAU! Nyt vihdoin ilmeisesti sain kaikki asetukset oikein, sillä kuvan laatu parani todella huimasti!

Uusia asetuksia päätin testailla Antonia Banderaksen leffalla Acts of Venegeance. Eipä ole Banderaksen leffojakaan tullut aikoihin nähtyä, mutta tyylikkäästi herrasmies on ikääntynyt. Olen aina tykännyt Banderaksen elokuvista, tosin tässä elokuvassa hieman huomiota herätti kahden vahvalla aksentilla englantia puhuvan päähenkilön puhe, tosin ehkä enemmänkin hyvällä tavalla. Elokuva oli loistava, tykkäsin todella paljon. Lähtökohtaisesti jos ihmisen puoliso tai vielä pahempaa oma lapsi kuolee tai tapetaan, ihminen on luotu etsimään syitä itsestään. Toisaalta ihminen helposti pystyy myös syyttämään asiasta jotain toista, ja tässä elokuvassa nämä kaksi asiaa yhdistyvät hienosti, vaikka katsoja ei sitä ennen loppuratkaisua tiedäkään. Elokuva oli tavallaan hyvin rauhallinen, mutta siltä täynnä toimintaa. Juoni oli todella loistava ja mielenkiintoinen. Elokuvan viittaukset Marcus Aureliukseen olivat hieno lisä muutenkin upeaan toteutukseen. Todella nautillinen elokuva jota voin lämpimästi suositella kaikille muillekin elokuvan ystäville.

Ja sitten siihen kuvaan. Elokuva näytti todella yksityiskohtaiselle ja näyttävälle, siitäkin huolimatta, että kyseessä oli vain HD-tasoinen kuvanlaatu. Muutenkin iloinen yllätys oli juuri se, että elokuva oli nimenomaan Netflixin puolelta, jonka laatu on viime aikoina ollut todella rakeinen. Kuvan laatuun oli todellakin tullut todella huima parannus ja vihdoin kuva alkaa näyttämään siltä miltä olen olettanut 4k kuvan näyttävän. Kuvan laatu on viime aikoina jäänyt hieman taka-alalle äänien säätämisen lomassa, mutta nyt sekin näyttää upealta. Elokuvien katsominen on tällä hetkellä todella upeaa, joten ei muuta kuin seuraavaan.

Voiko hyvän kokopitkän elokuvan tehdä vain kolmella näyttelijällä? Kyllä voi! Katsoin tänään Stellan Kidnappaus leffan Netflixistä. Kaksi vankilasta päässyttä kaverusta ovat laatineet suunnitelman, jolla kidnappaamalla rikkaan miehen tytär saadaan rahat koko loppuelämää varten. Homma toimii kuin rasvattu, kunnes jotain menee pieleen. Kidnapatulle kun sattumalta selviää, että toinen kidnappaajista onkin hänen entinen poikaystävänsä. Jännittävä ja mielenkiintoinen asetelma. Yleensä kun joku kidnapataan, elokuvaan liittyvät poliisit ja kilpajuoksu aikaa vastaan. Niin tässäkin elokuvassa, mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että yhtäkään poliisia tai muutakaan näyttelijää ei koko elokuvan aikana nähdä. Elokuvan jännitys on käsin kosketeltava elokuvan alusta loppuun asti siitäkin huolimatta ulkopuolista uhkaa ei elokuvassa näytetä. Itse asiassa tykkäsin elokuvasta paljon. Entinen poikaystävä, lapsestaan välittämätön isä, raskaus, paljon asioita, jolla asetelmasta saatiin enemmän kuin mielenkiintoinen. Elokuvan tapahtumia on todella mahdotonta veikata etukäteen ja siksi elokuvaa oli pakko seurata ajatuksella. Se mikä elokuvasta tosin jäi vähän häiritsemään oli hieman heikko kuvanlaatu. Olikohan järjestelmässä sittenkin jotain vielä vialla. Kuvaan liittyvät asiat ovat jääneet pahasti taka-alalle samalla kun olen säätänyt äänien kanssa. Googlaillaas hieman ja katsotaan mitä asialle voisi tehdä.

Kun kerran leffahuone vihdoin kuulostaa loistavalta, on aikaa ja saa kuunnella äänet kirjaimellisesti katossa niin miksikäs ei. Yksi erityinen piirre mitata leffahuoneen ”hyvyyttä” liittyy aina vahvavasti katsottavaan materiaaliin. Rauhalliset komediat harvoin tarjoavat elämyksiä, draamoissa usein saattaa olla yksi tai kaksi huippukohtaa, toimintaleffoissa ammutaan ja kolistellaan, mutta sitten oma lukunsa on fantasia ja ”keksityt” leffat. Valitettavasti usein viimeiset, ja etenkin erilaiset monsteri ja örkkileffat eivät minua kovinkaan paljon kiinnosta. Yksi tälläinen elokuva on Rim of The World Netflixistä. Erittäin tylsän oloinen leffa, mutta äänet Atmos, joten pakkohan se on jossain vaiheessa katsoa. Tällä kertaa tosin on sanottava, että olen positiivisesti yllättynyt. Tykkäsin. Leffan pääosissa on örkit, jotka hyökkäilevät ympärinsä öristen. Neljä nuorta teiniä ovat suuren tehtävän edessä pelastaessaan maailman näiltä örkeiltä. Oman ulottuvuutensa tähän Atmos iloitteluun tuo vielä erilaiset hävittäjät ja pommit. Tämä on oikeastaan se syy miksi näitä ylipäätään jaksan katsoa. Tälläiseen elokuvaan tekijät voivat keksi erilaisia tehosteita joka väliin, tukivat ne sitten elokuvaa tai eivät. Tässäkin elokuvassa elokuvan jo ”loputtua” päätettiin vielä ampua taivaalle muutama tehoste pommi, ihan vaan pisteeksi iin päälle. Äänet avain huikeat, iso nautinto katsoa.

Lisäksi nuori nelikkö pääosissa tekee loistavan esityksen. Nelikko toimii huumorissa ja vakavissa asioissa todella hyvin yhteen ja jokainen tukee loistavasti toisiaan. Elokuva on koskettava, niin yhteiskunnallisessa mielessä kuin tarinana. Puhun siis tarinasta tarinan sisällä, eli siitä miten nuoret käsittelevät nuorten ongelmia elämässä yleisesti. Kypsiä ajatuksia todellisuudesta, mitä on olla kaverien paineiden alla ja toisaalta mitä on olla kun ei ole yhtään kaveria. Tai edes vanhempia. Erittäin mielenkiintoinen ja nautinnollinen elokuva, joka ylitti ja yllätti odotukset täysin.

Tänä aamuna vihdoin säädöt kohdalleen ja nyt leffahuone kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Käyrät ovat lähellä sitä maksimia mitä tuossa huoneessa on mahdollista saada. Isoin ongelma äänien viimeistelyssä oli subbarin äänen kovuus. Kun säädin subbarin tehot riittävät korkealle, oikeastaan kaikki ongelmat ratkesivat. Jännä, että tuolla asialla oli vaikusta mm. Crossover-säätöön (80hz ei toiminut) sekä siihen, että ääniin tuli järkyttävän iso dippi 70-80hz väliin heti jos subbari ei ollut tarpeeksi kovalla. Tämän jälkeen sain vielä korjattua subbarien ja pääkaiuttimien phase ongelman, joka oli se viimeinen silaus tähän kokonaisuuteen. Joka tapauksessa nyt on säädöt säädetty taas hetkeksi ja nyt loppukesä vaan nautitaan.

Olen varannut Netflixin suosikkit listalle muttamia elokuvia tätä hetkeä varten. Ensimmäisenä listalta pääsi irti Kill Ratio. Sen lisäksi että elokuva kuulosti todella loistavalta, niin tykkäsin todella paljon myös itse leffasta. Juoni oli loistava kaikkine käänteineen. Tom Hopper oli itselleni uusi näyttelijä, mutta erityisen hyvä roolissa. Jääkylmä tappaja kuitenkin äärettömän fiksun oloinen ja aina pientä pilkettä silmäkulmassa. Jo henkilönä mieleen entisen kämppikseni yliopisto-ajoilta. Elokuvan tapahtumat sijoittuivat ainoastaan yhteen hotelliin, mutta se ei elokuvan toimivuutta estänyt. Juoni piti kokoajan tiukasti otteessaan ja vaikka kaikki tuntui koko ajan olevan halussa, silti kaikki oli uutta. Todella loistava leffa, jonka paras kohtaus, jossa kaappausta yrittänyt kenraali toteaa, että Hopperin pitää olla vielä elossa koska aseiden pauke kuuluu. Hetkeä myöhemmin, nyt se on kuollut koska pauke loppui, todellisuudessa mies oli kuitenkin tappanut yksin koko armeijan. Hyvin amerikkalaista, eikö?

Mielenkiintoinen viikonloppu edessä. Posti toi vihdoin eilen kauan odotetun paketin, eli Klipsch RP-280F keskikauttimeksi kahden muun väliin. Vielä ei kuitenkaan ollut testailun aika, vaikkakin kaiutin piti toki heti asentaa paikalleen. Perjantain projektina nimittäin oli vahvistaa hieman huoneen akustiikkaa, etenkin alemmassa päässä. Ohjelmassa siis muutaman itsetehdyn bassoansan valmistaminen ja niiden testailua. REW:illä mitattuna mitään järkyttäviä muutoksia en saanut niillä aikaan, toisaalta en niitä odottanutkaan ja mittailin tuloksia lähinnä alle 120hz, johon on muutenkin todella vaikea vaikuttaa. Tiedän kuitenkin että paikkoihin joihin niitä askartelin, oli niille tarvetta.

Illalla piti alkaa sitten viritellä laitteita kuntoon, mutta vaimo varastikin leffahuoneen sitten itselleen, joten ilta sujui asioita Youtubesta opetellen. Aamusta kuitenkin heti mittarin tulille ja bassoja virittämään. Erittäin hyvää tulosta sainkin tällä kertaa aikaiseksi, ja käyrä alkaa näyttämään siltä miltä pitäisikin. Edelleen paljon opeteltavaa, etenkin siinä, miksi Audyssay mutta huonompaan suuntaan ja hyväksi saamaani bassoa? Opiskelu tämän osalta siis jatkuu. Sain kuitenkin huoneen jonkilaiseen kuntoon, joten ei muuta kuin leffaa tulille.

Iltapäivän tuokioksi piti saada jokin hyvä Dolby Atmos raita, ja sellaisen tarjosikin tänään Itunesin viikin .99 Deadpool 2. Olen nähnyt leffan aikaisemminkin, mutta tässä tapauksessa siitä ei ollut haittaa. Leffa ei kuulu omiin suosikkeihini, joten leffassa tuli keskityttyä lähinnä ääniin. Kuvakin oli ihan ok, etenkin rakeisten HBO-Nordic pätkien jälkeen. Äänissäkin jäi paljon parannettavaa, en vaan ole varma johtuiko se leffasta vai laitteista. Jos viime viikon Imax kokemuksessa hienointa oli haaveilukohtaukset, niin tässä niistä jäätiin paljon jälkeen. Leffassa oli paljon potentiaalisia Atmos kohtia, mutta joku ei nyt vaan saanut leffaa tuntumaan ytimissä. Luulen tosin, että vika on vielä enemmän laitteissa kuin leffassa. Vielä pitää löytää paremmat säädöt jotta päästään mihin halutaan. Joka tapauksessa Monitor Audion RS6 ja RSCLR vaihtaminen kuuluu ja tuntuu. Äänen taso edessä on jotain aivan muuta ja olen enemmän kuin tyytyväinen tähän päivitykseen. Kaikki kuulostaa paljon selkeämmältä ja dynaamisemmalta. Nyt vaan vielä hieman lisää säätöä ja hyvä tulee.

Action-puutos ja jatkuu ja siihen hoitona Unlocked vuodelta 2017. En yleensä tykkää katsoa leffoja uudestaan vaan etsiä aina uutta nähtävää. Niin tänäänkin, mutta valitettavasti ei onnistunut. Etsin leffoja Netflixin jenkkikaupasta, ja näin oletusarvo oli, että en ole tätä elokuvaa ennen nähnyt. Ensimmäinen ajatus elokuvasta oli ”kappas, Michael Douglas, eipä ole paljon näkynyt. En tiedä montako leffaa herra on viime vuosina tehnyt, mutta itse en ole törmännyt. Sinällään miehestä ei mitään pahaa sanottavaa, mutta tässä elokuvassa tylsistyin aavistuksen hänen rooliinsa, ja tämä aivan puhtaasti johtuen siitä, että olin elokuvan nähnyt ennenkin. Tässä jälleen syy siihen miksi en tykkää leffoja katsoa uudelleen. Koko elokuvasti meni hieman maku, koska tiesin koko ajan mitä tulee tapahtumaan, ja hyvä juonihan oli koko tämän elokuvan parasta antia. Ei tämä nyt sinällään aivan hukkaan mennyt, että jaksoin elokuvan kuitenkin katsoa loppuun, eikä jälkikäteen edes harmittanut. Noomi Rapacen rooli oli edelleen niin loistava, että sitä voisi katsoa enemmänkin. Vakuuttavaa näyttelemistä ilman mitään ylimääräistä.

Odotus kuitenkin jatkuu, eli Klipscheistä ei ole mitään muuta kuulunut kuin että ovat matkalla. Tänään tosin tuli hieman uusiakin ajatuksia, ja lähdin tutkiskelemaan bassoansoja ja niistä kertovia videoita. Huomenna olisi tarkoitus väsätä muutama bassoanasa lisää (yksi tupla löytyy jo), katsotaan sen jälkeen miten huoneen akustiikka niihin reagoin. Heti kun Klipsch saapuu, testaillaan taas kunnolla ja viritellään huone ”lopulliseen” kuntoon. Can’t wait!

Tämä ilta vaati nyt hieman actionia. Päätin etsiä Netflixin puolelta jotain vain jenkeissä näkyvää toimintaelokuvaa, ei niinkään mitään tehostehurjastelua (laitteet edelleen kalibroimatta ja keskimmäinen Klipsch 280f matkalla) vaan enemmänkin omaksi iloksi. Nyt vaan oli fiilis, että haluan katsoa jotain toimintaa. Ja hyvää lääkettä toiminnan puutteeseen löytyikin. All the devil’s men oli erittäin hyvä toiminta elokuva. Jouduin haastamaan itseäni hieman ääniraidan kanssa, sillä luonnollisestikaan elokuvaan ei löydy suomitekstejä. Hyvä sinällään, nimittäin kielitaitoa on hyvä pitää yllä ja elokuvien katsominen toimii siinä tarkoituksessa mitä parhaiten. Aluksi koitin myös hetken englanninkielisiä tekstejä, mutta se vain hankaloitti asiaa. Tekstit pois ja hienosti pysyi kärryllä.

Elokuvan juoni oli kiinnostava ja piti hyvin otteessaan elokuvan loppuun asti. Toimintaa oli riittävästi ja vaikka äänet eivät päätä huimanneet (samoin kuin kuvakaan), niin nautinnollinen ilta tämän elokuvan parissa tuli. Tykkäsin taas katsoa jotain muuta kuin tunnetuimpia sankareita, ja usein nämä uudet tuttavuudet tuovat loistavan lisän näihin toimintaelokuviin. Tässäkin elokuvassa koko kärkikaarti oli loistavia. Ei yhtään huonoa tai ärsyttävää roolia, vaan kaikki toimivat loistavasti yhteen! Suosittelen!

Juuri kun päästiin Chernobylistä eteenpäin, löysin jälleen uuden mielenkiintoisen elokuvan eteeni. The Wizard of lies, tarina jonka seuraukset jokainen maailmassa tietää, mutta harva tuntee tarinaa. Minulle Bernie Madoffin tarina tuli tutuksi tämän elokuvan kautta. Tai pitäisikö ehkä enemmänkin sanoa, että Madoffin tarinan seuraukset, sillä elokuvahan ei varsinaisesti kerro siitä mitä Madoff teki tai miten hän sen teki, vaan keskittyy siihen, mitä tapahtui kun hän jäi kiinni. Upea tarina siitä, millaista on kun jokainen vihaa sinua. Madoffin petos kosketti todella laajaa joukkoa ihmisiä, jotka olivat kylmästi luottaneet ihmisen hyvyyteen. Maailma on kuitenkin petollinen, etenkin jokaiselle, joka uskoo helppoihin voittoihin ja suuriin lupauksiin. Kuten usein on sanottu, ilmaisia lounaita ei ole.

Itseäni jäi elokuvasta hieman mietityttämään miten kaikki oikeasti oli mahdollista. Olen elokuvan jälkeen ehtinyt katsomaan yhden youtube videon aiheesta, mutta tulen katsomaan vielä monta lisää. Sen verran täytyy jo tässä vaiheessa todeta, että Robert DeNiro on elokuvassa aivan ilmielävä Bernie Maddoff. En tiedä kuinka hyvin hän tekee roolinsa (kuinka aito Madoff and oikeasti on, mutta ulkonäöstä ja olemuksesta täysi kymppi. Elokuva oli aavistuksen pitkä, mutta hyvin mielenkiintoinen. En jaksanut koko elokuvaa katsoa kerralla loppuun (tuli aloitettua taas aika myöhään), mutta seuraavana päivänä oli pakko palata elokuvan pariin. Aivan kuten Chernobylissä, tämäkin elokuva saa vakavasti pohtimaan yksittäisen ihmisen valtaa maailmassa, jossa elämme. Madoff ei suoranaisesti uhannut kenenkään henkeä (tästä puhuttiin erittäin hyvin myös elokuvassa), mutta taloudellisti aiheutti valtavaa vahinkoa ei vaan ihmisille, vaan koko yhteiskunnalle. Vai tekikö Madoff sittenkin yhteiskunnalle vain palveluksen, aloittamalla domino efektin muiden huijarien paljastamiseksi? Joka tapauksessa seuraukset ovat olleen kovat, tulevaisuus näyttää mitä niistä seuraa.

Tänään se sitten pitkän odotuksen jälkeen tapahtui, eli paluu Itiksen IMAX teatteriin ensimmäisen kerran sitten Maija Poppasen. Tällä kertaa elokuvana hieman visuaalisesti suuremmat oletusarvot antanut Spiderman – Far from home. Odotukset aika korkealla sekä itse elokuvan, että tietysti IMAXIN vuoksi. Valitettavasti pitää tälläkin kertaa todeta, että IMAX-kokemuksena ei ollut kovinkaan häikäisevä. Skriini on iso ja näyttävä, mutta ajoittain tuntuu, että se on jopa liian iso ja rasittaa silmiä. En saa itse sellaista kokemusta mitä luvataan ”elokuvan sisällä olemisesta”. Sitten se seuraava asia, äänet. En tiedä onko tämä nyt vain omaa kuvitelmaani, mutta en tämänkään kokeilun jälkeen ole vakuuttunut. Usein kun puhutaan herzeistä, puhutaan että ihminen ei kuule alle 20hz ääniä, mutta tuntuu. Mielestäni tämä leffateatteri ei kouraise vatsanpohjasta. En tiedä miksi, mutta elokuvateatterin bassojen taso ei vakuuta. Joo tietysti elokuvassa on myös paljon hienoja kohtia, yksi hienoimmista elokuvakokemuksista tuli kohdassa, jossa kuviteltu hologrammimaailma vähän niin kuin esiteltiin. Immersive äänet olivat todella upeat, ja siinä vaiheessa todella tuntui, että itse istui äänien sisällä. Todella vakuuttava kohtaus, korostui vielä puheella, joka tuli syvältä ja auktoriteelillä. Miksi koko leffa ei voinut kuulostaa samalta? Huomasin myös, että elokuvan puolen välin jälkeen aloin tykkäämään äänistä enemmän. En tiedä miksi, ehkäpä itse elokuva vaan antoi enemmän syytä.

Miksi sitten olen niin negatiivinen IMAXIA kohtaan, johtuu siitä, että mielestäni Tennispalatsin Scape (nykyään jotain muuta), on mielestäni aivan eri tasolla. Siitä on hetki aikaa kun siellä olen viimeksi käynyt, mutta omat fiilikset tällä hetkellä on se, että pitäisi päästä todella nopeasti, jotta kokemusta voisi oikeasti verrata. Pelkästään Scape salin atmos-demo Glass-Blast oli aikanaan niin vakuuttava, että se on jäänyt pysyvästi mieleen. Valitettavasti edes IMAX demo alussa ei miellyttänyt juurikaan. Odotin kaiken aikaa milloin räjähtää, ei räjähtänyt, tajunta nimittäin. Pettymys.

Elokuva itsessään oli aika hyvä. Erittäin mielenkiintoista teknikkaa (elokuvassa) ja herätti taas paljon ajatuksia. Lisäksi tykkäsin todella paljon elokuvan hyvästä huumorista. Mikä tosin hieman häiritsi oli se, että myös takana istuvalla herralla tuntui naurattavan, ja todella häiritsevällä äänellä. Sanin kuitenkin itsekin muutaman kerran nauraa ihan huolella ja elokuvaa oli kiva katsoa. Pari tuntia meni todella kuin siivillä, ja vaikka ajatuksen paljon harhautuivatkin äänien miettimiseen niin elokuvan juonessa pysyi hyvin mukana. Tässäkään juonessa ei liian syvälle päästy, mutta se ei kai ollut tarkoituskaan. Jotenkin tuntuu, että nämä kaikki supersankari elokuvat ovat nykyään monen eri hahmon sekotusta, onko se sitten hyvä vai huono niin en ole varma. Rahaa nyt tämäkin elokuva varmasti tulee takomaan taas vaikka kuinka paljon, joten miksikäs ei. Tänään myös selvisi, että Klipsch 280F ei Saksasta vielä tähän viikonloppuun ehtinyt, mutta alkuviikosta sitten pitäisi olla perillä. Odotukset senkun nousevat.