”That’s one small step for [a] man, one giant leap for mankind”, ”Pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle”, Neil Armstrongin kuuluisat sanat astuttuaan ensimmäisenä ihmisena kuun pinnalle. Kuussakäynti ei sinällään ole elokuvissa mikään uusi juttu, näitä leffoja on tullut nähtyä paljonkin. En tosin muista, että olenko aikaisemmin nähnyt elokuvaa, jossa Apollo 11 ja ensimmäisiä askeleita käsitellään näin. Elokuva oli monelta kantilta loistava. Se antoi taas paljon taustatietoa ja historiaa yhteiskunnalle merkittävästä tapahtumasta. En tiedä kuinka tarkkaan tämä elokuva vastaa todellisuutta esimerkiksi Armstrongin perhesuhteiden kohdalta, mutta paljon mielenkiintoista se antoi ja toisaalta jätti auki. Näitä tarinoitahan riittää maailmassa loputtomiin, joissa mies tavoittelee kuuta taivaalta (heh), ja samalla hajoaa perhe ja parisuhteet. Toisaalta on myös paljon niin joissa puoliso tukee, kannustaa ja elää joka hetkessä mukana. Tässä elokuvassa mielenkiintoista oli, että tämä asia jäi hieman auki. Ehkä tarkoituksella. Armstrongin vaimo kyllä oli mukana, ei pahemmin valittanut ja eli unelmassa mukana, mutta toisaalta elokuva osoitti myös paljon kireyttä heidän väleissään, etenkin elokuvan loppua kohti. Elokuvassa Janet ei kuitenkaan missään vaiheessa näytetty Neilin kanssa varsinaisesti ottavan asiassa yhteen. Minulle jäi hieman auki mikä hänen suhtautumisensa asiaan oikeasti oli.
Elokuva oli kohtuullisen pitkä lähes kaksi ja puoli tuntia. Itsekin ennen elokuvan alkua jouduin hieman pohtimaan onko tämän elokuvan aika nyt vai joskus tulevaisuudessa. Halusin kuitenkin tällä kertaa katsoa jotain HDR ja Dolby Atmos materiaalia etenkin juuri Itunesin puolelta, joten tällä kertaa elokuvavalinta oli helppo. Sinällään pituus oli hyvä asia. Nyt elokuvassa päästiin pureutumaan asiaan oikeasti kunnolla, ja pidin todella paljon siitä että elokuvassa oikeasti käsiteltiin asian taustoja ja historiaa, ei vain sitä viimeistä lentoa, joka itsessäänkin olisi ollut jo helposti koko pitkän elokuva arvoinen. Tämä elokuva kuitenkin toimi huomattavasti paremmin juuri historian tuntina, kuin pelkkänä ohi menevänä ilona. Apollo 11 Lennosta puhutaan historian vaarallisimpana tapahtumana koskaan, siihen nähden itse viimeinen lento elokuvassa onnistui yllättävän pienin ongelmin. Toisaalta, ehkä juuri se teki tästä elokuvan lopusta niin kauniin ja koskettavan.
Elokuva oli muutenkin hienosti toteutettu. Ennen kaikkea äänistä jäi mieleen hiljaisuus. On kohtuullisen helppoa etenkin atmosaikana leikkiä tehosteilla ja rakentaa raketinlaukaisun ympärille tehostevyöry. Niin tässäkin, mutta eniten nautin parista kohtauksesta kuussa. Tietäen pienet ongelmat, jotka ovat viime aikoina vaivanneet etenkin Netflixin atmos-elokuvilla, luulin jo yhdessä vaiheessa äänen vallan kadonneen. Oli todella upeasti toteutettu pitkä hiljaisuus, joka välillä katkesi ainoastaan radiopuhelimen ääniin. Todella vaikuttava hetki, joka useassa elokuvassa olisi korvattu taustamusiikilla. Tässä nimenomaan täydellinen hiljaisuus auttoi nauttimaan jäätävän upeista kuvista ja huikeasta tunnelmasta, jonka ensi askeleen kuussa loivat. Joskus hiljaisuus on paras tehoste, ja tässä elokuvassa se todellakin oli.
Elokuvan lopusta olisin ehkä toivonut vielä hieman jatkoa. Elokuvassa oli todella todella koskettava hetki kun Janet pakotti Neilin puhumaan lapsilleen, ehkä sen viimeisen kerran. Uskon, että tilanne on ollut todella vaikea ja Neilille lähes mahdoton käsitellä. Janetin päättäväisyys kuitenkin pakotti Neilin tekemään oikein, ja kohtaamaan todellisuuden poikiensa kanssa kasvotusten. Yhden lapsen jo menettäneenä on vaikea edes kuvitella kuin kova tuo paikka Neilille oikeasti oli. Olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista nähdä vielä itä tapahtui karanteenin jälkeen. Mikä oli isän ja poikien kohtaaminen, miten Janetin ja Neilin elämä tästä jatkui. Elokuvalla olisi voinut olla myös hyvin erilainen loppu, mutta kuten historia sen sanoo, että matkalla oli onnellinen loppu.
Leffafriikki 