Mamma Mia – Here we go again

Mamma Mia elokuvan toinen osa on ollut odottavien listalla pitkään, mutta tänään se sai myös vihdoin play-komennon. Itunesin viikon elokuvia tulee katsottua paljon, isona tekijänä hinta 0.99. Mamma Mia olikin tällä viikolla päätynyt tähän alennushyllyyn, joten pitihän se vihdoin sitten myös katsoa. Vastahakoisuus tämän leffan katsomista kohtaan on johtunut lähinnä ennakkoluuloista. Ensimmäinen osa oli loistava, etenkin näiden jäätävän hyvien kappaleiden vuoksi. No, tarinakin meni siinä sivussa hienosti, mutta miten tästä kaikesta voi muka tehdä hyvän toisen version. Ylipäätään itselleni musikaalit eivät ole niitä suosikkileffoja, vaikka muuten musiikkileffat tippuukin kyllä hyvin. Viimeisimpänä esim. Star is born oli todella loistava elokuva minun musiikki- ja elokuvamakuuni.

No mutta palataanpa takaisin Mamma Mia:an. Elokuvan musiikit ovat kyllä edelleen pelkkää kultaa. En ole ABBA:a koskaan varsinaisesti kuunnellut, sen kuuntelusanan varsinaisessa merkityksessä. Kuullut olen varmasti paljonkin, mutta jotenkin jokaisen biisin vaan osaa laulaa mukana ja jokainen sävel tuntuu tutulta. ABBA vaan on ilmiö, joka ei varmasti ole jäänyt keneltäkään ikäiseltäni kuulematta. Juoni sinällään on vähän kuiva, mutta sitähän minä tässä pelkäsinkin. Jos on kerran tehty elokuva tarinasta niin miten siitä voidaan tehdä jatko-osa, ilman, että se tarina olisi edelleen taustalla enemmän ja vähemmän sama. No, joo mutta kuinka moni tämän elokuvan sitten ylipäätään on juonen takia katsonut, tuskin moni. Joka tapauksessa mukava iltapäivän ajankulu joka kylläkin sai hymyn kasvoille. Ääniraitana Dolby Atmos, joka ei juurikaan noussut elokuvassa esiin. Musiikki toki kuulosti hyvältä ja lukuunottamatta muutamaa myrskykohtausta elokuva ei visuaalisesti noussut taivaisiin.

Rauhallisen viikonlopun päätös – Mielensäpahoittaja

Kun viikonloppuun mahtuu kunnon tehostepläjäys ja hieman rankempaa maailman historiaa, niin viikonloppu on hyvä päättää hieman rauhallisempaan ja leppoisampaan elokuvahetkeen. Tähän tarkoitukseen ei ollut tällä kertaa kovinkaan helppoa löytää olotilaan sopivaa katsottavaa. Jostain syystä olotila kuitenkin oli sellainen, että jotain suomalaista tähän väliin pitäisi löytää. Swingers.. hmm.. Swingers.. hmm.. ja monta kertaa edes takaisin. Luin arvosteluja, mietin uudestaan, katsoin trailerin, mietin ja luin lisää arvosteluja. Jokin nyt ei vaan tällä kertaa napannut, joten päädyin johonkin muuhun. Olen nähnyt ensimmäisen Mielensäpahoittajan joskus aikaisemmin, muistan siitä ainoastaan joitain kohtia, mutta en voi väittää elokuvan vieneen mukanaan. Joo ihan ok ja hyvä että on tullut nähtyä, mutta jotain siitä muistaakseni puuttui.

Päätin kuitenkin ottaa riskin ja laittaa uusimman version pyörimään. Ja hyvä niin. Elokuva oli alusta lähtien nautinto, eikä vähiten huikean roolisuorituksen tehneen Satu Tuuli Karhun vuoksi. Toki Heikki Kinnunen on omassa roolissaan aivan mahtava, eihän Kinnusen tarvitse edes esittää, hän on jo luonnostaan niin täydellinen roolissaan. Jani Volanen menee Pekan roolissa minulle vähän yli, mutta sehän hänen roolissaan kai oli tarkoituskin, ärsyttää! Juoni kulkee, mutta täytyy sanoa, että kun kuvioon saapuu raskaus, olen aivan ällikällä lyöty! Tätä en osannut odottaa! Tämä juonenkäänne kuitenkin osoittaa kuinka loistavasti Tuomas Kyrö on osannut tarinan kirjoittaa. Onhan se nyt ihan selvää miksi kaikki meni niin kuin meni, mutta kaikki se alkaa aueta vasta tarinan lopussa, mahtavaa. Elokuva osui tunteisiin ja etenkin lopun kohtaukset, joissa neljän sukupolven välistä elämää kuvataan saa silmät kostumaan. Toivottavasti näin rakastavaisia ihmisiä voisi jokaisella lapsella olla ympärillään mahdollisimman pitkään, vaikka enhän minä mikään teiniraskauksien suosittelija olekaan.

Tosi tarina – Extremely wicked, shokingly evil and vile

Yksi suurimmista elokuvan muodoista, joita tykkään katsoa ovat tositarinoihin perustuvat elokuvat. Menneen viikonlopun toiseksi valinnaksi päätyi Extremely wicked, shokingly evil and vile Netflixistä. Tositarinoihin perustuvissa elokuvissa hienoa (sen lisäksi että ne on oikeasti tapahtunut) on se, että niiden loppuratkaisut eivät ole kovinkaan ennalta-arvattavia. No toki jos tarinan tuntee etukäteen, mutta itselläni harvoin on. Koen myös, että nämä elokuvat sivistävät minua ihmisenä, sillä niistä oppii aina jotain uutta maailman historiasta. Tämän kertainen elokuva sai jälleen useaan kertaan miettimään kuinka julma tämä maailma parhaimmillaan tai pahimmillaan voi olla. Elokuva oli taidokkaasti tehty, koko elokuvan vain odotin syytetyn vapautumista ja mietin, miten ihmeessä tästä voi selvitä. Sankarielokuvassa sankari varmasti olisikin selvinnyt, mutta itse uskoin syytetyn syyttömyyteen tasan yhtä kauan kuin hänen loppuun asti epäuskoinen vaimonsa. Elämää vaan ei voi aina käsikirjoittaa, ja se tämän genren elokuvissa niin hienoa onkin.

Yksi tapa joka minulla usein myös liittyy näihin elämäkerrallisiin tai faktoihin perustuviin elokuviin on se, että elokuvan jälkeen täytyy heti ottaa netti esiin ja tutustua todellisuuteen elokuvan takana. Oliko se tosiaan näin? Miltä päähenkilö näyttää todellisuudessa? Koen, että olen jälleen oppinut jotain uutta maailman historiasta, niin myös tässäkin tapauksessa kävi. Ajoittain rankka elokuva katsoa, mutta piti vahvasti otteessaan koko elokuvan ajan, ehdottomasti hyvä elokuvakokemus.

Viikonlopun tehoste pläjäys – Aquaman

Viime viikonloppu alkoi fiiliksellä, että nyt pitää laittaa volumet kaakkoon ja etsiä jotain ruokaa vahvistimelle. Muutama viikko sitten olin jo aikeissa mennä testaamaan Itiksen uutta IMAX teatteria kyseisellä raidalla, mutta se sitten lopulta jäi tekemättä. Tähän mennessä IMAX:ia testattu Suomessa ainoastaan Maija Poppasella, jossa sali ei varmasti aivan oikeuksiinsa päässyt. Kerrotaan siis salista lisää kokemuksia kun sinne taas ehditään ja elokuvana jotain hieman vauhdikkaampaa. Jos oli tarkoitus saada kotiteatterista kaikki tehot ulos, niin sitä Aquaman todellakin tarjosi. Äänitehosteiltaan todellinen täysosuma ja koko Dolby Atmos äänentoisto pääsi hienosti oikeuksiinsa. Huonolta ei myöskään näyttänyt elokuvan visuaalinen puoli. 4K tykkini on vielä tässä vaiheessa kalibroimatta parhaaseensa, mutta kun Marekilta ehditään se tekemään niin kerron lisää kokemuksista ja siitä mikä vaikutus kalibroinnilla on tälläisen tavallisen leffafriikin katselukokemukseen. Kuitenkin jo näilläkin asetuksillä Aquaman näytti erittäin hyvältä.

Katselukokemuksena Aquaman oli ajoittain hieman pitkästyttävä, mutta koska sitä oli aloitettu äänten ja kuvan takia katsomaan, niin kyllä siinä pystyi lähes kaksi ja puoli tuntia mukana kulkemaan. Juoni sinällään kuljetti elokuvaa aika määrätietoisesti, mutta mitään varsinaisia yllätyskäänteitä ei nähty, eikä varmaan ollut tarkoituskaan nähdä. Leffa oli vuokrattuna Itunesista, mutta jossain vaiheessa elokuvaa kävi myös mielessä, että tämän leffan olisi voinut hyvin ostaa myös itselle referenssiksi kun tarvitsee jollekin kaverille huonetta esitellä.

Let the journey begin..

Olen pitänyt itseäni leffafriikkinä jo pitkään, vai onko se harrastus? No työtä se ei ainakaan ole, sillä useita tunteja elämässäni elokuvia katselleena voin sanoa, että rahan suunta on ollut vain ja ainoastaan yhteen suuntaan. Oma leffaharrastus alkoi jo hyvin nuorena. Omaan pieneen huoneeseeni piti saada valkokangas ja tykki jo hyvinkin nuorena. Tykki oli kokoa valtava, mutta kyllä silläkin jo hyvän kuvan sai aikaan. No mutta onko itselleni elokuvissa ollut suurempi juttu kuva vai ääni. Itse sanoisin ääni. Nuoresta lähtien huoneessani on täytynyt olla vähintään jonkilainen 5.1 järjestelmä, ja nimeen omaan tuo .1 on ollut se tärkein asia. Äänistä en alkuun paljoa edes ymmärtänyt, mutta kovaa ne piti kuulua. 

Kun aikanani muutin opiskelujen perässä Yhdysvaltoihin, elokuvaharrastus kasvoi ja vei mukanaan. Ajankuluksi leffassa tuli käytyä joka viikko, jopa useamman leffan verran viikossa. Omassa opiskelijaboksissa tietysti piti olla myös tykki ja 5.1 järjestelmä. Tuolloin Netflixistä (silloin vielä postiversio) tilattiin useita leffoja viikossa ja niitä katseltiin kun ehdittiin. Muistaakseni kolme sai kerrallaan tilata ja kun ne oli palauttanut, sai tilata seuraavat kolme. Huikea palvelu tuohon aikaan. 

Myöhemmin palattuani Suomeen ja hankittuani ensimmäisen oman kodin, omakotitalon, tiesin heti, mihin todellinen leffahuone tullaan rakentamaan. Tilaan oli hankittu Marekilta laitteet ennen kuin avaimetkaan olivat kädessä ja tarkat suunnitelmat olivat valmiina. Vihdoin oikea kotiteatteri! Alkuun huoneessa oli MDF valkokangas, 5.1 järjestelmä ja hieno leffasohva. Akustiikkalevyä oli katoissa ja seinissä enemmän kuin tarpeeksi, mutta hyvältä se kuulosti. Myöhemmin järjestelmä muuttui 7.1 järjestälmäksi, kunnes… …Eräänä pimeänä iltana vaimon kanssa elokuva muuttui todeksi. Samalla kuin kaiuttimet tykittivät sade-effektejä, katosta alkoi oikeasti sataa vettä niskaan! Vesivahinko yläkerrassa ja koko huone pilalla. Ei auttanut muuta kuin rakentaa koko huone alusta lähtien uudelleen ja tällä kertaa “kunnolla”. Huoneeseen tehtiin akustiikkasuunnitelma, seinät ja katto rakennettiin viimeisen päälle uudelleen ja samalla laitteistoa hieman uudistettiin. Huoneeseen asennettiin uuden karhea Dolby Atmos 7.2.4 järjestelmä. Valkokankaaksi hankittiin ääntä läpäisevä kangas, jolla etuosastokin saatiin piiloon. Tuolloin tykiksi jäi vielä taloudellisista syistä vanha HD-tason tykki, mutta tänä päivänä sekin on päivitetty asianmukaiseen 4k tykkiin. Nuoren pojan unelma on valmis, nyt kelpaa nauttia. 

Olen leffafriikki, amatööri, enkä muuta väitäkkään. Ymmärrän laitteista paljon, ja samalla en yhtään mitään. Tunnistan hyvän äänen ja kuvan, mutta en varmasti samalla tavalla kuin ammattilaiset. Tykkään hyvistä leffoista, mutta ne voivat olla jotain aivan muuta kuin mistä muut tykkäävät. Katson leffoja vain kotiteatterissa tai oikeassa teatterissa, vihaan katsoa leffaa 42 tuuman telkkarista ilman kunnon ääniä. Puhumattakaan mainoskatkoista! Tällä hetkellä leffojen päälähteet ovat Itunes ja Netflix. Molemmista saa nykyään jo hyvän kuvan ja äänen 4k AppleTV:n kautta. Tykkään katsoa todellista rymistelyä kajarit täysillä, toisaalta nauttia loistavasta juonesta hiljaa. Blogissani kirjoitan mitä mieleen tulee, laitteista, leffahuoneista, elokuvista omassa kotiteatterissa tai oikeassa leffateatterissa. Saatan myös kertoa juttuja historiasta ja vaikka vastata toiveisiinne. Arvostelen, pohdin ja toivottavasti keskustelen muiden itseään leffafriikeiksi kutsuvien kanssa.