Muutamaan päivään ei ole tullut katsottua yhtään leffaa, mutta leffahuoneessa asuttua sitäkin enemmän. Katsoin HBO kokeilujakson aikana kolme kautta Game of Thronesia enkä ollut kovinkaan vakuuttunut. Päätin jo tuolloin, että mikäli katsominen jatkuu, sen pitää jatkua kunnon kuvalla ja äänillä. Sattumalta Facebookin marketplacella Game of Thrones kaudet 1-7 paketti sitten tulikin vastaan ja kävin sen viime viikolla noutamassa. En ollut pätkääkään koukussa koko sarjaan, ehkä jopa hieman pettynyt. Nyt on kuitenkin asiat toisin. Kaudet 4-5 tuli katsottua parissa päivässä lähes putkeen ja alan olemaan koukussa.

Palapeli on alkanut vihdoin muodostua ja henkilöhahmot ovat tulleet tutuiksi. Jotenkin tuntuu, että sarjassa tapahtuu tällä hetkellä huomattavasti enemmän kuin aluksi ja jopa kausien loput jäävät tiukempiin kohtiin kuin aikaisemmin. Se mistä tässä sarjassa tosin edelleen tykkään kaikista eniten on se, että mikään tai kukaan ei ole ikuista Kuninkaita kaatuu kuin viljaa ja mitään ei voi ennalta arvata. Odotan mielenkiinnolla kuinka monta ensimmäisen jakson henkilöä on vielä sarjan lopussa elossa, ovatkohan he sitten sarjan ”Päähenkilöitä”? Minulla on edelleen ikävä John Starckia, luulinhan hänen ympärillään pyörivät koko sarjan. Tai no niinhän se pyöriikin, vaikka mies on ollut haudassa jo pitkään. Eipä taida kauaa malttaa odottaa loppujakaan kausia nyt kun on vauhtiin päästy.

Äänistä ja kuvasta pitää vielä loppuun kirjoittaa sen verran, että ero tosiaan on todella suuri HBO:n materiaaliin. Dolby Atmos äänet ovat todella laadukkaat, vaikka näin pitkää sarjaa ei jaksa voluumit kaakossa kukaan katsoakaan. Äänet ovat olleet kohtuullisella tasolla ja olen nauttinut äänistä paljon paljon enemmän kuin HBO aikana. Kuvassakin on huomattava parannus ja parantaa sarjan nautintoa huomattavasti. Jotenkin tuntuu kuin koko sarja olisi herännyt eloon. Niille jotka luulevat, että kotiteatteria ei tarvita, suosittelen tutustumaan, nostaa elokuva-harrastuksen aivan uudelle tasolle.

Itunes yllätti eilen totaalisesti. Olen katsonut vuosien saatossa todella paljon .99 leffoja ja nyt niitä oli Itunesiin tullut kokonainen katalogi. Päätin heti siltä istumalta vuokrata neljä elokuvaa, siinä pelossa, että kyseessä on vain jokin hetkellinen tarjous. Yksi näistä elokuvista oli Asassin’s Bullet, jonka olen joskus nähnyt ennenkin, mutta siitä on aikaa. Hyvä, ehkä jopa hieman salaperäinen elokuva. Jossain vaiheessa elokuvaa aloin hieman taas ihmettelemään SVS:n latteutta, ja kyllähän se syykin taas löytyi nopeasti. Jostain syystä oletusasetukset subissa eivät olleet kohdillaan, eli subbari paljon hiljaisemmalla kuin piti. No elokuvan lopussa hieman voluumia alas ja subbaria kovemmalle, äänet palasivat taas omalle tasolleen. Näiden kanssa pitää kyllä olla tarkkana.

Elokuva oli ihan ok, tosin tänään oma keskittyminen elokuvaan hieman hukassa. Christian Slater on hyvä näyttelijä, tässäkin suoritus on hyvä, mutta rooli sinällään aika kevyt. Elika Portnoy teki elokuvassa loistavan ilmeettömän suorituksen. Portnoy oli ehdottomasti tämän elokuvan parasta antia ja antoi hienosti kasvot kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle. Jännä juttu, että vaikka elokuva oli ennestään tuttu niin en juurikaan muistanut tapahtumia ulkoa ja elokuvaa oli kiva katsoa myös uudelleen.

Olympus Has Fallen on ollut katsottavien listalla jo jonkin aikaa, mutta jotenkin odotusarvot eivät ole olleet kovinkaan korkealla. Leffa oli kuitenkin jopa yllättävän hyvä. Toimintaa oli riittävästi ja juonikin kannatteli elokuvaa yllättävän hyvin tälläiseksi leffaksi. Elokuvan äänet eivät olleet aivan niin hyvää kuin odotin, mutta syynä tähän osittain varmasti vaikutti se, että subbari ei ollut aivan niin kovalla kuin pitäisi. Kuva oli vain HD-laatua, mutta jostain syystä myös normaalia pienempi. Tajusin tähän syyn vasta myöhemmin elokuvan aikana.

Syy kuvan kokoon löytyy uusimmasta lisäyksestä huoneeseeni. Olen pitkään tuskaillut sellaisen asian kanssa, että jos esimerkiksi haluan tehdä vain jotain pientä, kuten kuunnella musiikkia, kappaleen etsiminen ja vaihtaminen vaatii aina tykin käynnistämisen. Sinällään ihan ok, mutta ei noin hyvää tykkiä kannata kuitenkaan turhaan kuluttaa. Olen siis kaivannut pientä sivunäyttöä, josta voisi katsoa esim. kappaleiden vaihdot. Olen koittanut jo pitkään myydä kahta vanhaa auton niskatukitelevisiota tuloksetta. Nyt ajattelin kuitenkin jättää näiden myynnin ja kierrättää ne kotiteatteriin. Päätin siis asentaa yhden näistä näytöistä tuolien väliin apunäytöksi.

Tämä ei kuitenkaan onnistunut ihan niin kuin siellä kuuluisassa strömssöössä. Ensin yritin saada televisiota liitettyä vahvistimen RCA out liittymän kautta tuloksetta. En tiedä vieläkään miksi se ei toiminut, mutta summa summarum, no luck. Seuraavaksi tilasin Kiinasta HDMI->RCA johdon, mutta sekään ei toiminut. Tähän puolestaan syynä vääränlainen johto, eli luulin johdossa olevan muuntimen (jota tiesin tarvitsevani), mutat eipä ollut. No seuraavaksi tilasin toisen johdon, joka varmasti oli oikeanlainen. Lopulta sain näytön toimimaan.

Ainoana ongelmana nyt on se, että kun näytön laittaa HDMI2 ulostuloon ja Dual näytön päälle, ei vahvistin anna läpi enää mihinkään 4k kuvaa, vaan skaalaa molemmat portit HD laatuun. Tämän vuoksi siis isolla skriinillä kuva oli pienempi. Tämä sinällään ei ole iso ongelma, yksi napsu asetuksissa, mutta koska siihen ei ole pikavalintaa missään, vaikeuttaa se hieman käytännöllisyyttä. Katsotaan löytyisikö tähänkin vielä ratkaisu esim. HDMI-Splitteristä.

Käsittääkseni elokuvissa on juuri ollut tai on parhaillaan pyörimässä John Wick sarjan kolmas osa. Tuossa hankkimassani 16 UHD-levyn setissä oli nuo kaksi aiempaa ja ja nyt oli aika katsoa niistä ensimmäinen. John Wickin olen nähnyt ennenkin, mutta nyt on pakko myöntää, että olen joko nähnyt kakkososan tai sitten en vaan muistanut ensimmäisestä osasta mitään. No mutta hyvä niin, elokuva tuntui joka tapauksessa minulle uudelta. Tuo illuusio saattaa tosin myös johtua siitäkin, että John Wickin pätkä löytyy myös Dolby Atmos demo-levyltä, jonka olen omistanut jo jonkin aikaa.

John Wickissähän sinällään ei ole mitään uutta, vähän Equalizer tyyppinen leffa, jossa yksi mies tappaisi yksin vaikka kokonaisen armeijan. Equalizer tosin on olevinaan hyväntekijä siinä missä John Wick puolestaan tappaa oman itsensä vuoksi. Juoni ainakin tässä ensimmäisessä osassa jääkin aika laihaksi ja on vain ajan kysymys milloin on tapettu tarpeeksi ja leffa loppuu. Leffa on Dolby Atmos ja jotain kohtauksia siinä onkin äänellisesti ihan kivoja. Ei kuitenkaan missään tapauksessa mene top elokuvieni joukkoon. Se mikä ehkä jopa leffassa hieman ärsyttää on äänien jatkuva läsnäolo. Ns. hiljaista kohtaa ei ole missään vaiheessa vaan kaikki hiljaiset kohdat on täytetty vähintäänkin kovalla musiikilla. Tästä voisikin sanoa, että tämä on niitä leffoja, joissa subbaria pitäisi säätää kovemmalle samalla kun muita ääniä kääntää alas.

Ei tässä elokuvassa siis sinällään mitään vikaa ole, mutta vaatii oikean mielentilan elokuvan katsomiseen. Jos näitä vastaavasti katsoisi monta putkeen, hetken päästä vaatisi aivot jo jotain romanttisen komedian tasoa. Toinen osa tästä täytyy jossain vaiheessa katsoa ja sen jälkeen kolmas kun se Itunesiin saapuu. Odotukset sinällään eivät ihan katossa ole, mutta varmasti katselemisen arvoista kuitenkin.

Pitkästä aikaa taas Itunesin puolella ja The Poison Rose iski silmään välittömästi. John Travoltaa en ole nähnyt aikoihin ja Morgan Freeman ei petä koskaan, hyvät lähtökohdat siis leffalle. John Travolta oli erittäin hyvä, rooliin olisi tosin loistavasti sopinut myös A Star is Bornissa näytellyt Bradley Cooper. Travolta rooli juoposta yksityisetsivästä muistutti muutenkin hyvin paljon Star is Borning alkoholisti muusikkoa. Hyvä ja lämmin sydän piilossa jossain rosoisen ulkonäön ja harhailevan rakkauden takana. Morgan Freeman oli hyvä oma itsensä, mutta rooli jäi jotenkin hieman etäiseksi. Rooli sinänsä oli Freemanille hyvin sopiva, eli hieman kuin mafiooso joka hallitsi koko kylän tapahtumia, Freemanin rooli jäi kuitenkin hieman pehmeäksi, lähinnä ehkä arvoitukselliseksi. Pehmeys ja arvoituksellisuus ehkä ylipäätään kuvasi hyvin koko elokuvaa. Jännitystä hieman puuttui, vaikkakin aiheesta sellaisen olisi voinut helposti saadakin. Tähän ehkä eniten vaikutti Travoltan todella ”laid-back” asenne kaikkeen.

Odotin leffasta muutenkin hieman enemmän action pitoista leffaa, mutta nyt esimerkiksi äänimaailma jäi hyvin vaisuksi. Subbaria ei tässä leffassa pahemmin edes olisi tarvittu, sen verran vaisua oli ääniraita. Juoni sinällään oli aika johdonmukainen ja osuva. Paljon juonenkäänteitä ja lopulta koko juoni paljastuikin vasta aivan elokuvan lopussa, mikä sillään on aina hyvä asia. Ei tästä nyt mitään aivan spektaakkelia syntynyt, mutta hyvää lauantaipäivän viihdettä kuitenkin.

Pitkästä pitkästä aikaa jotain hieman romanttisempaa kuin action leffat. The Spectacular Now kertoo eroamisen tuskasta, rakastumisesta ihmiseen johon ei pitänyt voida rakastua ja ensi rakastumisesta. Kun nämä kaikki liittyvät kahteen ihmiseen, sotku on valmis. Elokuva oli parempi kuin mitä osasin odottaa. Nuorten kipuilua on välillä vaikea katsoa, mutta tässä elokuvassa elämän todellisuus oli osattu kuva aika hyvin.

Miles Teller Sutter Keelyn roolissa ei vakuuttanut minua. Sutterin rooli toisaalta suosittuna ja vahvana ihmisenä, toisaalta erittäin hauraana ja haavoittuvaisena ei varmasti ollut rooleista helpoimmasta päästä, mutta jotain hieman varmempaa olisin toivonut. Näytteleminen oli jotenkin hieman kevyttä. Shailene Woodly Aimeen roolissa sen sijaan oli täydellinen. Nuori nainen joka ei ole ollut poikien suosiossa, ei treffejä eikä seksiä löytää sattumalta ensirakkauden joka ei pitänyt olla mahdollista. Woodly todellakin vakuuttaa roolissaan. Elokuvassa pohditaan alkoholismia ja miten alkoholismin vaikutukset ulottuvat syvälle nuoren mieleen. Näitä perheitä , joissa alkoholi on johtanut vanhempien eroon, valitettavasti Suomestakin löytyy paljon. Se ei varmasti ole ikinä nuorelle helppo asia käsitellä, etenkin jos vanhemmat yrittävät suojata nuorta todellisuudelta. Nuoret ovat fiksuja ja tietävät kyllä mitä ympärillään, yrittävät vanhemmat sitten salata todellisuutta tai ei.

Netflixin suosikkilistalla pitkään majaillut MI 5 pyörähti tänään pyörimään ja jotain tämän suuntaista juuri tänään halusinkin katsoa. MI 5 on yksi niitä leffoja, joista Netflixin intro on antanut hyvin väärän kuvan. Elokuvan intro ei ollut kovinkaan houkutteleva, ja lähinnä vain juonikuvaus sai elokuvan kiinnostavaksi. Elokuva kuitenkin ylitti kaikki odotukset. Elokuva itseasiassa loppua kohden osoittautui kovinkin hyväksi. Elokuvan juoni oli jotakuinkin erilainen kuin tälläisissä yleensä ja juoni piti jännityksen yllä aivan loppuun asti. Mielestäni näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin ylipäätään näyttelijät onnistuivat elokuvassa hyvin.

Yksi asia joka tässä elokuvassa yllätti erityisen hyvin oli kuvan laatu. Intron perusteella pelkäsin eniten sitä, että elokuva olisi täynnä mustaa, rakeista kuvaa. Kuvan laatu oli kuitenkin yllättävän hyvä ja nautittava. Tämäkin elokuva oli Netflix usan puolelta, joka vaatii etenkin tälläisissä elokuvissa erityisen suurta keskittymistä, jotta juonessa pysyy mukana. Hyvin kuitenkin onnistuu kun vaan jaksaa keskittyä ja hyvä vaan että tulee samalla pidettyä yllä englannin kielenkin taitoa. Hyvä leffa.

Tälläisiä iltoja tulee harvoin, mutta nyt on pakko todeta, että tämän illan leffakokemus oli yksi parhaita elämässäni. Lähdetään tällä kertaa liikkeelle siitä itsestään, eli itse elokuvasta. Tänään elokuvan etsimiseen Netflixistä meni kohtuuttoman paljon aikaa. Etsin jotain hyvin tiettyä, mutta en oikein tiennyt mitä etsin. Käytin elokuvan etsimiseen myös paljon uusia tapoja, etsin mm. genreittäin, josta lopulta löysin juuri sitä mitä halusin nähdä, aivan loistavan draama-jännitys elokuvan. Elokuva oli loistava. Juoni oli viimeisen päälle nautittavaa tavaraa. Vastaavanlaisesta elokuvasta tulee mieleen lähinnä vuosien takaa Face Off, jota en ole nähnyt vuosiin. Kloonaus, kloonit ja siihen liittyvä varmasti on ollut elokuvan aiheen usein, mutta näin hyvää elokuvaa aiheesta en ole vielä nähnyt. Elokuva meni paljon pintaa syvemmälle. Elokuvan juoni ei perustunut vain siihen, että jonkun kasvot vaihtavat omistajaa vaan elokuva pureutuu syvälle moraalin ja rahan maailmaan. Voiko rahalla oikeasti ostaa aivan mitä vain? Ja jos voi, niin mikä on sen hinta? Tässäkin tapauksessa sanonta ilmaisia lounaita ei ole osuu kuin nenä päähän. En paljasta juonta tämän tarkemmin, tämä leffa pitää nähdä!!

Elokuvassa on toimintaa, mutta varsinainen toimintaleffa tämä ei ole. Siitäkin huolimatta tänään huoneessani kokema oli jotain sanoinkuvailemattoman kaunista. Laitoin elokuvan äänet tänään reference tasolle 75db ja ajattelin katsoa miltä äänet kuulostaa kun äänenvoimakkuus ei ole aivan katossa. Jos joku nyt vielä miettii, että kumpi on parempi, kaksi kertaa Klipasch vai kerran SVS PB16, vannon, että SVS hakkaa kaksi Klipsheä mennen tullen. Huone kuulostaa upealta ja tämä elokuva viimeistään toi sen kaiken nautinnon esiin. Ääni on kirkasta, todella syvää ja tarkkaa. Klipscheistä lähti kyllä ääntä, mutta tämä on jotain aivan muuta. Aina sanotaan, että kaksi subabria on aina parempi kuin yksi, mutta tällä kertaa voiton vie selkeästi yksi SVS. Mitäköhän äänelle sitten oikein tapahtuisi kahden SVS PB16 kanssa, sitä on vaikea edes kuvitella. Suurin ilo tulee huoneesta ylipäätään, eli vaikka basso tuntuu fyysisesti koko kropassa, ikkunat tai mikään muukaan ei resonoi, mahtava tunne! Upean elokuvan kruunasi hieno kuva.

Summa summarum, tässä elokuvassa oli kaikki palaset kohdallaan. Loistava juoni, loistavat roolitukset, loistavat näyttelijät, upeat äänet, hieno kuva. Äänet eivät olleet Atmos, mutta siitäkin huolimatta huikeita elämyksiä, kuten yksi kohta, jossa surround kaiuttimista kului lasin särkymistä. Vannon, että kuulin yhden lasinsirun kerrallaan, kokemus on mullistava. Näitä lisää!!

Ready player one on tullut nähtyä ennenkin, mutta pitihän se nyt Itunesista ostaa sitten itsellekin, koska oli vitosen tarjouksessa. Vaikka leffa oli jo etukäteen nähty, tiesin tarkkaan mitä sain. Tarkoitus ei ollut leffaa ihan vielä näin aikaisin katsoa uudelleen, mutta hyvähän se edelleen oli. Toki en kiellä, tärkein anti tässä elokuvassa on mahtava ääniraita, joka sai todella taas SVS:n laulamaan. Jos kahdella Klipschillä sai hienot äänet, on pelkästään yksi SVS-PB16 ihan omassa luokassaan. Koko huone katsoja mukaanlukien tärisee kun SVS painaa painetta huoneeseen. Juuri sitä mahtavinta bassoa mitä olen etsinyt. Täytyy tosin todeta, että tällä kertaa basson syvyys oli jotain ennen kokematonta.

Tiesin, että SVS:n kanssa voi tehdä jotain säätöjä sulkemalla osan porteista, mutta en tarkalleen tiennyt mitä se tarkoittaa. Nyt oli aamulla kuitenkin aikaa tutkia asiaa ja hyvä että tutkin. Sulkemalla yhden portin subbarin voimakkuus hieman laskee (Mikä ei minulle ole ongelma), mutta vastaavasti äänet alle 20hz kasvavat merkittävästi. Tämän säädön jälkeen subbarin suorituskyky todellakin kasvoi merkittävästi, etenkin tuolla ”kuuloalueen” alapuolelle eli ns. tacktile bassossa. Basson todellakin tuntee luissa ja ytimissä, tätä olen odottanut!! SVS:n äänenvoimakkuutta jouduin laskemaan lisäämään portin sulkemisen jälkeen noin 10db. Ero on valtava. Äänen voimakkuutta jouduin leffan aika hieman nostamaan referencen yläpuolelle, mutta nyt oli aika huristella. Säädön jälkeen jouduin ajamaan myös Audysseyn uudelleen, mikä sinällään ei kyllä harmittanut, sillä jotain vikaa äänimaailmassa oli muutenkin. Ääni piti laittaa todella kovalle ja silti keskikanava tuntui hukkuvan jonnekin.

Leffasta pitää sanoa sen verran, että siinä on paljon ideaa. Pelaaminen on nyky-yhteiskunnassa noussut jo todella merkittävään asemaan ja nykyään löytyy jo paljon nuoria, jotka elävät enemmän toisessa todellisuudessa kuin meidän tuntema maa. Elokuvan maailma ei todellakaan ole täysin utopiaa 30 vuoden päästä, vaikka se siltä nyt sattuisikin tuntumaan. Eniten kuitenkin pidin elokuvan lopusta, jossa annettiin todella tuntuva opetus meille kaikille. Kaksi päivää viikossa irti peleistä pitäisi olla sääntö jokaiselle pelimaailmassa elävälle jo nyt.

Näinhän sitä sitten suositteli Netflix myös Fast & Furious sarjan toista osaa katseltavaksi, joten pitihän siihen tarttua. Leffa oli hyvin pitkälti samaa Fast & Furious kaavaa, johon tässä on viime aikoina saanut tottua. Tällä kertaa tosin pitää todeta, että leffa ei mielestäni yltänyt kahden uusimman tai ensimmäisen tasolle. Leffa oli hieman kuin kopio ensimmäisestä, hieman väkisin tehtynä. Näinhän siinä yleensä käy jatko-osien osalta, mutta toisaalta nostaa edelleen mielenkiintoa siitä miten tästä on päästy sitten eteenpäin nostaen sarjan tasoa. On itse asiassa todella mielenkiintoista katsoa leffasaagaa niin, että ensin on nähnyt viimeisen ja sen jälkeen palaa alkujuurille.

Ääni maailma tässä leffassa oli leikattu ja liimattu edellisestä, eli siinä ei sinällään mitään uutta. Jep, autojen ääniä, mutta ei varsinaisesti mitään muuta erityisen vakuuttavaa. Onhan leffa muutenkin edelleen aika vanha, ja kuvan laatukin Netflixin HD materiaalina aika heikkoa. Joka tapauksessa ei mitään ajan hukkaa, etenkin kun tämänkin leffan näkemisestä on todella todella paljon aikaa, jos sitä nyt edes olen koskaan nähnyt. Seuraavaan on taas pakko mennä, mutta ehkä jotain muuta ennen sitä.