MI 5

Netflixin suosikkilistalla pitkään majaillut MI 5 pyörähti tänään pyörimään ja jotain tämän suuntaista juuri tänään halusinkin katsoa. MI 5 on yksi niitä leffoja, joista Netflixin intro on antanut hyvin väärän kuvan. Elokuvan intro ei ollut kovinkaan houkutteleva, ja lähinnä vain juonikuvaus sai elokuvan kiinnostavaksi. Elokuva kuitenkin ylitti kaikki odotukset. Elokuva itseasiassa loppua kohden osoittautui kovinkin hyväksi. Elokuvan juoni oli jotakuinkin erilainen kuin tälläisissä yleensä ja juoni piti jännityksen yllä aivan loppuun asti. Mielestäni näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin ylipäätään näyttelijät onnistuivat elokuvassa hyvin.

Yksi asia joka tässä elokuvassa yllätti erityisen hyvin oli kuvan laatu. Intron perusteella pelkäsin eniten sitä, että elokuva olisi täynnä mustaa, rakeista kuvaa. Kuvan laatu oli kuitenkin yllättävän hyvä ja nautittava. Tämäkin elokuva oli Netflix usan puolelta, joka vaatii etenkin tälläisissä elokuvissa erityisen suurta keskittymistä, jotta juonessa pysyy mukana. Hyvin kuitenkin onnistuu kun vaan jaksaa keskittyä ja hyvä vaan että tulee samalla pidettyä yllä englannin kielenkin taitoa. Hyvä leffa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s