Oletko joskus ollut tilanteessa, että kaverisi epäilee, että onko surround tai Atmos kaiuttimista mitään hyötyä? Tämä aasinsilta nyt ei varsinaisesti koske minua, ainakaan tällä hetkellä, eli en ole ollut tänään tässä kuvailemassani tilanteessa. Jos kuitenkin joskus joudut tuollaiseen tilanteeseen ja sinulla on näyttää huone, jossa molemmat löytyy niin leffaksi voin erittäin lämpimästi suositella elokuvaa Solace. Leffa ei ollut Atmos tai DTS:X, mutta Neural X:n kanssa tästä parempaa demomateriaalia Atmoskaiuttimien ja Surroundien osalta saa etsiä.

Elokuvan äänet tukivat elokuvaa loistavasti, ne eivät olleet vain tunnelman luojana, vaikka sitäkin kuultiin paljon. Taka ja Atmoskanavissa oli jatkuvasti jotain toimintaa, välillä ääni liikkui, välillä se oli kohdennetumpaa. Äänet todellakin loivat elokuvan tunnelman, jännityksen, pelon ja surun. Elokuvan alussa kertaalleen jopa todella pelästyin oikein huolella. Äänet kokonaisuutena olivat todella hyvin tasapainossa ja äänet saivat tuntemaan, että olin keskellä näitä tapahtumia. Edes se ei haitannut, että viimeiset parikymmentä minuuttia tuli taas katsottua todella hiljaisella, siitäkin huolimatta äänet toimivat loistavasti, etenkin surround ja Atmos osastolla.

Mitkään äänet eivät kuitenkaan tee yksin hyvää elokuvaa, tässä elokuvassa oli kuitenkin paljon muutakin. Elokuvassa käsiteltiin erittäin vaikeaa asiaa, eutanasiaa. Eutanasia on monessa maassa edelleen kielletty ja varmasti toisaalta hyvä niin. Tässä elokuvassa tuotiin kuitenkin hyvin esiin se toinen puoli kolikkoa, eli voidaanko eutanasialla poistaa ihmisen, tai pahimmassa tapauksessa useiden ihmisten suhteetonta tuskaa. Suurimpia ongelmia eutanasiassa varmasti on se, että mistä me voimme koskaan tietää mikä on oikeasti parantumatonta ja mikä ei. Elämä on arvaamatonta.

Elokuva ei tyytynyt vain tähän, vaan elokuvassa pohdittiin myös sitä, että voiko ihminen kaikesta kivusta huolimatta nauttia viimeisistä hetkistään ja toivoa, että elämä jatkuu viimeiseen hengenvetoon asti, oli se sitten kuinka tuskallista tahansa. Aiheen käsittely oli erittäin kattavaa ja ajatuksia herättävää. Elokuvan juoni oli todella hyvä, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Elokuvan loppuun asti piti miettiä kuka on lopulta syyllinen, vai onko kukaan. Tämäntyyppiset elokuvat ovat juuri sitä parasta elokuvaa mitä löytyy.

Huonot näyttelijät voivat usein pilata hyväkin elokuvan, mutta Anthony Hopkins on jotain aivan toista maata. Jälleen kerran aivan jäätävä roolisuoritus, johon kukaan muu vaan ei pysty. On sattumaa, että olen viime aikoina nähnyt näin monta Hopkinsin elokuvaa, mutta kertaakaan herra ei ole vielä pettänyt. Australialainen Abbie Cornish ei jää yhtään sen huonommaksi, vaan hoitaa tutkijan roolia todella vakuuttavasti. Colin Farrelin rooli ei leffassa ole välttämättä aivan niin suuri kuin päähenkilöltä olettaisi, mutta toki hänkin osansa hoitaa erittäin hyvin.

Hyvä juoni, hyvät näyttelijät ja siihen päälle vielä loistavat äänet, siitä hyvä elokuva on usein tehty, niin myös tämä Solace. Leffa on vuodelta 2015 ja löytyy Netflixistä. Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan, oli syynä sitten tarve hyvälle leffalle tai tarpeelle esitellä leffahuonetta kavereille.

Joulu on yllätysten aikaa, ja tällä kertaa oman jouluyllätykseni kävin noutamassa Tampereelta eilen. Viime keväänä tarpeesta vaihtaa uudet pääkaiuttimet alkanut leffahuoneen päivittäminen lähti sitten hieman käsistä, mutta nyt on vihdoin maaliviiva ylitetty. Pääkaiuttimien päivittäminen oli kuin perinteinen kodin remontti, jossa päivitettiin keittiö, mutta sen jälkeen eteinen näyttikin vanhalta ja siitä se sitten lähti.

Lopputulokseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, sekä laadun puolesta, että siitä millaisella budjetilla näinkin suuria muutoksia sain huoneeseen tehtyä. Jokainen alaa harrastava tietää, että hintakattoa Hifi-laitteiden hankkimisessa ei ole, joten käytettyjä ja demoja hankkimalla voi säästää pitkän pennin samalla kun saa jotain uutta. Huonetta toki tulee jatkossakin rakenneltua, mutta laitehankinnat on nyt hetkeksi tehty.

Mikä se viimeinen palanen sitten oli? Olen siis jo jonkin aikaa katsellut hyvää, mutta edullista päätevahvistinta sitä silmällä pitäen, että Arcam jää taloon. Nyt kun päätös Arcamin ostamisesta tuli tehtyä, aloin vakavammin etsimään vahvistinta, jolla saisin viimeisetkin neljä kanavaa tulille. Jouluaattona surffaillessa tuollainen tulikin sitten hyvin yllättäen vastaan, eli Tamperelaisen Hifihuoneen sivuilta löysin käytetyn Rotel 1075 viisikanavaisen päätteen. Tämä vahvistin oli kaikkea sitä mitä olin etsinyt, eli 120w tehoa kaikkiin viiteen kanavaan, merkki sama kuin toisessa viisikanavaisessa Rotelin 985 mallissa jonka siis syksyllä hankin samoin käytettynä.

Hifihuoneen kanssa kommunikointi oli todella hyvää, jopa jouluaattona vastattiin viesteihin sen verran, että sain laitteen varattua. Eilen sitten tuli vierailtua Tampereella ja samalla haettua vahvistin kyytiin. Liikkeessä tuli vierailtua ensimmäistä kertaa ja vastaanotto oli todella positiivinen. Kaupanteko hoitui erittäin hyvin ja asiantuntevasti. Yllätys tosin oli se, että myyjän kanssa saatiin pitkät keskustelut aikaan myös toisesta aiheesta, eri koripallosta. Myyjä oli aikanaan istunut useasti katsomossa, kun itse vastaavasti tuli pyörittyä kentän puolella.

Rotelin hankinnan myötä päätin sitten samalla järjestää ”konehuoneen” hieman uusiksi. Johtoja on lisäilty sitä mukaan kun laitteita on uusittu, mutta missään vaiheessa niitä ei ole laitettu kunnolla järjestykseen. Lähtökohtaisesti jo päätin, että uusi Rotel (5x120w) tulee ajamaan pää- ja surrounkaiuttimia, ja aikaisemmin hankittu 985 (5×100) siirtyy ohjaamaan Atmoksia. Kolmas jo valmiina ollut Pro-Ject (2x100w) sitten puolestaan saa jatkossa vastuulleen kaksi taka-surround-kanavaa. Päätin siis tämän sekamelskan selvittämiseksi katkaista kaikki laitetilaan tulevat kaiutin kaapelit ja laittaa ne siististi sokeripaloilla riviin, joihin ei tarvitse enää koskea. Mikäli jotain johtoja tarvitsee jatkossa jostain syystä muuttaa, se onnistuu vain muuttamalla tätä pientä pätkää. Konehuoneesta tuli näin todella paljon siistimpi, ja samalla laitoin myös jokaisen johdon päähän banaani-liittimet.

Kun nyt kanavia siis tuli aktivoitua neljä lisää, vaati se myös pieniä muutoksia Arcamiin. Arcam tai Dirac ei suoraan tunnistanut uusia kanavia, vaan Arcam piti välissä ensin nollata. Tässä vaiheessa voitaisiin kertoa pieni vinkki, lukekaa ohjeet! Kuten blogissa jokin aikaa sitten kerroin, päivitin jokin aikaa sitten Arcamiin uuden softan, jolla sain siis esimerkiksi IMAX Enhanced ominaisuuden lisää. Ihmettelin kuitenkin hieman kun Arcamin näyttöön tuota tekstiä ei missään vaiheessa ilmestynyt, siitäkin huolimatta, että olin hankkinut demo-levyn tuota ominaisuutta testatakseni. Nyt sitten selvisi syy tuohonkin, eli olin jättänyt päivyksestä viimeisen ohjeen lukematta, jossa muuten luki isoilla kirjaimilla MUST. Eli todellisuudessa laitteiston päivitys ei ollutkaan vielä tehty loppuun, mutta nyt on! Ohjeissa siis selkeästi luki, että päivityksen jälkeen laite pitää palauttaa vielä tehdas asetuksiin, muuten tuo päivitys ei aktivoidu oikein. Tämän jälkeen tuo Imax tekstikin löysi tiensä ruutuun.

En tiedä oliko tuolla päivityksellä jotain merkitystä Diracin toimintaan, mutta joka tapauksessa Dirac:kin yllätti tänään jälleen kerran. Käynnistäessä Diracin Dirac tunnisti välittömästi 11-kanavaa ja kaikki meni normaalisti. Ajoin asetukset Arcamiin ja lähdin testaamaan subbarien viiveitä. Jostain syystä minulla oli ensin paljon ongelmia saada REW:iä toimimaan (subbarit eivät toimineet vaikka kaiuttimet olivat ”small”). Lopulta löysin kuitenkin Arcamin asetuksista vastauksen ongelmaan. Yllätys kuitenkin oli valtava, kun totesin, että viivet olivat täysin kohdallaan, enkä kokenut minkäänlaista tarvetta niihin enää koskea. Hyvä näin, toisin hieman yllättävää. Nyt siis järjestelmä on vihdoin kalibroitu, huoneessa 7.2.4 Atmos ja kaikki hyvin.

Ei siis muuta kuin testaamaan ja ensimmäisenä sisään Mission Impossible 5, eli Rogue Nation. Leffa hyvin muistissa, eikä varmaankaan hirveän kauaa siitä kun se on tullut viimeksi nähtyä. Täytyy myös todeta, että sen verran hyvin tuo jakso on hallussa, että tainnut tulla katsottua useammankin kerran aikaisemmin. Leffa on jo Atmos, varmaankin yksi niitä ensimmäisiä Atmos elokuvia kun elokuva on siis ilmestynyt vuonna 2015.

Huoneen äänet ovat nyt niin priimaa kuin ne voivat minun budjetilla olla, mutta pakkoa olla tyytyväinen. Huone otti uuden vahvistimen kanssa jälleen pienen askeleen parempaan, en tiedä on kyseessä vahvistimen laatu vai tuo +20w, mutta etukanavat kuulostavat taas asteen paremmalta kuin ennen. Leffan Atmos raidasta en tykännyt niin kovinkaan paljon, mutta toki äänet olivat varsin hyvät. Niin hyvä fiilis ei kuitenkaan jäänyt kuin edellisestä, en tiedä miksi. Neljä lisäkanavaa todellakin kuuluu, etenkin taakse ne tuovat ison lisän. Parhaalla mahdollisella tavalla tämä leffa ei niitä kuitenkaan tuonut esiin, mutta ero joka tapauksessa huoneessa on suuri.

Vaikka leffa tosiaan ei olekaan sen vanhempi, kuvanlaatu osittain oli aika huono. Ymmärrän, että olen viime aikoina tottunut katsomaan paljon 4K materiaalia ja siihen nähden HD laatu ei pidäkään olla samalla tasolla. Peruskuva on ihan ok, mutta sitten on kohtia, jossa leffa näyttää kuin vanhalta VHS:ältä.

Juonellisesti tämäkään osa ei mitään timanttia ollut, vaan koko sarja on mennyt hieman siirtymisiksi seuraavaan osaan. Tämän leffan jatko-osa on vuodelta 2018 ja seuraava(t) onkin sitten tulossa 2021 ja 2022. Jos joku näissä leffoissa on varmaa, Tom Cruise ei ole vanhentunut ensimmäisestä osasta lainkaan. Muu tiimi ympärillä on pysynyt varsin hyvin kasassa, uusia naamoja, etenkin pahiksia tulee kuitenkin jatkuvasti lisää. Pahin vihollinen kuitenkin edelleen pysyy omien riveissä, keneenkään ei voi siis vieläkään luottaa.

Hyvä leffa ja ennen kaikkea olen enemmän kuin tyytyväinen vuoden 2019 päivityksiin. Huone kuulostaa todella hyvältä, ja kaikki tarpeellinen on nyt saatu päivitettyä Tällä hetkellä ei edes ole mielessä mitään mitä pitäisi varsinaisesti päivittää, skriini projekti on vielä kesken, katsotaan mitä siitä tulee kun moottori saapuu. Nyt on kuitenkin aika nauttia enkä malta odottaa seuraavia leffoja.

Tapaninpäivän iltaan löytyikin sitten harvinaisen mielenkiintoinen elokuva Itunesin 0,99 listalta. Luulen ensin Disconnect-elokuvassa olisi ollut hieman enemmän tekniikasta ja siitä miten vaarallista verkossa liikkuminen saattaa olla. Siitä tässä leffassa tavallaan olikin kyse, mutta hyvin pitkälti aivan eri tavalla kuin alkuun luulin. Leffan juoni liikkui usealla tasolla kuitenkin nitoen lopulta kaikki tarinat yhteen. Tälläistä olen nähnyt ennenkin, erityisesti monessa suomileffassa muutama vuosi sitten. Sen jälkeen tämän tyyppistä kerrontaa en olekaan pitkään aikaan nähnyt.

Tässä elokuvassa tarinaa rakennettiin todella mielenkiintoisesti ja laadukkaasta aina viimeiseen hetkeen asti. Tarinassa ei ollut kyse teknologiasta, vaan hyvinkin maanläheisistä ihmiskohtaloista. Kaikki, mitä elokuvassa tapahtui, on hyvin ajankohtaista realitodellisuutta. Ihmisten identiteettejä varastetaan joka päivä, ihmiset lataavat verkkoon hyvinkin henkilökohtaisia asioita, puhumattakaan kiusaamisesta. Se, että näitä tietoja käytetään hyväksi kiusaamiseen tai taloudelliseen hyötyyn on täysin arkipäivää nykymaailmassa. On myös täysin normaalia, että nykymaailmassa joutuu hyvin tarkkaan miettimään keneen voi luottaa.

Vaikka leffa sisältää hyvinkin paljon ikäviä asioita, leffan loppu antaa kuitenkin paljon toivoa. Usein elämässä perhe on aina se viimeinen tukisatama, vaikka mitä tapahtuisi. Tykkäsin elokuvasta todella paljon, etenkin sen juonen vuoksi. Leffa jätti hyvinkin paljon ajateltavaa, etenkin omasta toiminnasta. Verkossa on oltava aina todella varovainen, vaikka sitä ei itsekään aina muista. Kännykät, tietokoneet ja kaikki muu maailmassamme on jo niin syvästi langattomien verkkojen vallassa, että joku aivan varmasti aina tietää jotain, kyse on vain siitä, kauanko tuo kaikki tieto pysyy oikeissa käsissä. Erittäin hyvä elokuva, voin lämpimästi suositella.

Cheekin viimeisen keikan Blueraytä on tullut jonkin aikaa odoteltua, vaikka sellaisen tulosta ei varsinaisesti minulla ollut edes tietoa. Oli kuitenkin aika selvää, että tuollainen on tuloillaan, jos kerran Nelosen kameratuotannolla tuo keikka kuvattiin. Itse törmäsin tähän levyyn Lahden Citymarketissa jokin aikaa sitten, ja sen jälkeen sitä on tullut katseltua useammassakin osassa. Tänään kuitenkin pääsen sen loppuu, ja tulipa katseltua behind the scenes osuus myöskin.

Cheekin musiikista ollaan montaa mieltä, yleistyksenä voidaan ehkä sanoa, että ihmisillä on kaksi mielipidettä. Toiset tykkää, toiset vihaa. Itse kuulun tuohon ensimmäiseen. Olen tykännyt Cheekin musiikista jo pitkää. Osatekijä on varmasti musiikin genre, osa johtuu siitä, että mukana ja ympärillä paljon tuttuja ihmisiä, mutta kyllä se perimmäinen syy kuitenkin on se, että tykkään Cheekin musiikista. Minulle Cheek ei kuitenkaan ole vain musiikkia, vaan arvostan herran uraa todella korkealle. Suomessa harvoin uskalletaan oikeasti unelmoida, rikkoa rajoja, ja kun tehdään, tehdään isolla. Tämä Lahden Mäkimontun viimeinen keikka on osoitus siitä kaikesta ja luulen, että vastaavaa artistia ei Suomessa tulla enää ikinä näkemään, siitäkin huolimatta, että Cheekin jalanjäljissä yhä useampi artisti nykyään myy Stadioneita täyteen. Stadion luokassakin Cheekin tuotannot olivat aivan omaa luokkaansa, maailmaluokkaa.

Itse olin siinä onnellisessa asemassa, että tuo ensimmäinen jäähyväiskeikka tuli nähtyä myös paikanpäällä katsomossa. Toinen ja se vihonviimeinen sitten kotona suorana televisiosta. Eikä pelkästään paikanpäällä olleelle, mutta myös sen missanneelle tämä Blueray on viimeinen muisto siitä upeasta urasta, jonka Cheek teki. Moni varmasti miettii, että oliko se viimeinen, itse uskon siihen kyllä. Keikka on hyvin kuvattu ja siinä pääsee loistavasti tunnelmaan. Keikan äänet eivät millään pääse Hans Zimmerin tasolle, mutta äänitystilannekin varmasti varsin erilainen. Jonkinlaista syvyyttä olisi hieman toivonut nauhoitteeseen lisää, samoin 5.1 ääniksi olisin hieman parempaa surround miksausta toivonut. Mutta kuten sanoin, tämän keikan perimmäinen tarkoitus ei varmasti ollut kuulostaa levyllä hyvältä, vaan itse Mäkimontussa.

Keikka oli kaiken kaikkiaan hyvin koskettava. Kun jatkuvasti näkee näitä ensimmäisessä lohkossa itkeviä ihmisiä, ymmärtää, että Cheek on merkannut monelle ihmiselle todella paljon. Puhuin Anssi Kelan yhteydessä siitä miten nuoruuteni tärkeimmät vuoden voidaan uudelleen elää Nummelan tahdissa, samaa voi varmasti Cheekistäkin sanoa monen kohdalla. Itselleni Cheek ei koskaan ole ollut tuollainen, en muista ensimmäistä kuulemaani biisiä tai koska olen Cheekistä alkanut tykätä, se on vaan kasvanut vuosin varrella, samoin kuin koko ilmiö.

Leffojen yhteydessä tulee harvoin katsottua Behind the Scenes materiaali, ehkä pitäisi. Tämän levyn sisältämä Behind the Scenes osio on varsin lyhyt, olisi voinut ollut paljon pidempikin. Kuva, jonka siitä kuitenkin Cheekistä saa, on varmasti lähempänä sitä todellista, ei ehkä sitä mitä moni kuvittelee. Viimeisen keikan jälkeiset tuntee kertovat kaiken, onneksi se on ikuistettu myös kaikille meille, jotka tuohon tilanteeseen eivät itse päässeet. Tämä levy on loistava muisto loistavasta miehestä ja sen pitäisi löytyä jokaisen ihmisen levyhyllystä, joka vähääkään on Cheekistä tykännyt.

Maailma on parhaimmillaan tai pahimmillaan todella sairas paikka, tai ainakin maailmasta löytyy todella sairaita ihmisiä. Blue Caprice on vuonna 2013 valmistunut elokuva joka kertoo vuoden 2002 järkyttävistä ampumisista Washingtonissa. Elokuva löytyi Itunesin 0,99 listalta ja vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta, vaikka varsinaisesti en etukäteen tiennyt mistä elokuvassa oli kyse.

Leffan tapahtumat ovat varsin karmivia, toisin samalla myöskin erittäin raukkamaisia, joka niistä tekeekin niin vastenmielisiä. Miten kukaan voi ikinä tehdä mitään tuollaista? Miten kukaan voi saada mitään noin sairasta edes mieleensä? Olen kuitenkin aikaisemminkin pohtinut sitä miten ihmismieli tietyissä ääritilanteissa toimii, ja tässäkin saattaa olla osittain selitys vuoden 2002 tapahtumiin. On hyvin vaikea ajatella mitä kaikkea ihmisen päässä voi liikkua silloin, kun ihminen on ajettu hyvin syvälle nurkkaan. Toisen ihmisen tappaminen toivottavasti ei kuitenkaan ikinä olisi tuo viimeinen vaihtoehto.

Elokuvan tapahtumiin nähden elokuva oli tehty varsin hyvällä maulla, ja tappamisella ei mässäilty. Leffa oli hieman jopa aihepiiriin varovainen, toisaalta erittäin hyvä niin. Elokuva ihan varmasti herättää tunteita, mutta elokuvan tunnelma aiheeseen suhteutettuna oli varsin tasapainoinen. On kuitenkin erittäin surullista edes ajatella kuinka pitkään nämä kauheudet olisi voineet jatkua, mikäli syyllisiä ei olisi onnekkaasti saatu kiinni. Elokuvana kuitenkin ehdottomasti positiivinen yllätys.

Ihmisillä on paljon erilaisia traditioita jouluun liittyen, ja yksi sellainen varmasti monelle on Yksin Kotona elokuvat. Minullekin Yksin Kotona leffat ovat varmasti joululeffoja, mutta minkäänlaisesta traditiosta ei kuitenkaan ole kyse. En itseasiassa edes muista, milloin näitä elokuvia on ylipäätään viimeksi kokonaisuudessaan tullut nähtyä, mutta tänään tuo lengendaarinen ykkös osa kuitenkin tuli.

Varsinaisesta omasta valinnasta tälläkään kertaa ei kuitenkaan ollut kyse, vaan anopin sohvalla televisiota katsoessa televisiosta ei vaan tullut mitään muutakaan. En tiedä kuinka paljon olen tässä blogissa alleviivannut kuinka paljon vihaan katsoa elokuvia tavallisesta televisiosta, mutta nyt sen teen. Vihaan leffojen katsomista tavallisesta televisiosta yli kaiken!

Ei varmaan tarvitse edes mainita, että ensimmäinen syy tähän on mainokset, joita ei vaan yksinkertaisesti voi laittaa keskelle elokuvaa. Usein televisiossa mainokset vielä kaiken lisäksi kestävät kohtuuttoman pitkään, jolloin koko maku elokuvasta lähtee. Toinen iso tekijä on tietysti äänet, joita tavallisesta televisiosta ei saa. Kotona meillä kyllä on jonkinlainen 5.1 systeemi myös olohuoneessa, mutta eipä ole enää vuosiin ollut käytössä lainkaan ehkä hyvin ymmärrettävästä syystä.

Leffa oli sitä mitä se on jo vuosikymmeniä ollut, aivan loistava elokuva. Elokuva naurattaa monessa kohdassa edelleen vaikka varmaan lähes kaikki vuorosanatkin jo osaa ulkoa. Ilmestyessään tämä leffa oli varmasti yksi ensimmäisiä elokuvia mitä on itselle koskaan jäänyt mieleen. Näin legendaarista elokuvaa on muuten hyvin vaikea arvioida, juoni oli ilmestyessään aivan omaa luokkaansa, mutta eihän se nykyään enää samalla tavalla sytytä kun kaiken muistaa jo niin hyvin ulkoa. Omaa jälkikasvua yritin myös saada leffan pariin, hieman huonoin tuloksin. Lopun kohokohdat nuorisokin tosin näki, ja nauroivat kyllä kohtuullisen paljon. Vaimoin sanoin, me katsomme jouluna Joulupukin Kuumaa Linjaa ja Yksinkotona leffoja siinä missä nykynuorisoa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Hyvää Joulua jokaiselle blogin lukijalle!

Netflixin vuonna 2018 valmistunut Mathausenin Valokuvaaja on odottanut vuoroaan jo pitkään, nyt kuitenkin tuli sopiva aika tuon katsomiseen. Kuten olen useaan otteeseen kertonut, tositarinoihin perustuvat elokuvat ovat aina kovasti kiehtoneet, ja Natsien julmuuksista kertovia elokuva on tullut nähtyä paljon. Kaikki tapahtumat järjestään ovat todella julmia ja kuvottavia, mutta siitäkin huolimatta osa ihmisistä ovat jaksaneet uskoa vielä elämään. Tämänkin elokuva on hyvä osoitus siitä, että toivoa voi vielä olla, oli tilanne sitten kuinka surkea tahansa.

Näihin tarinoihin ei aina liity vain taistelu elämästä ja kuolemasta, vaan oikeudesta ja kunniasta. Mathausenin Valokuvaajassa nuori valokuvaaja haluaa tuoda sodan julmuudet päivänvaloon. En tiedä onko hänen suurempi tarkoitus ollut saada sota loppumaan, vai jättää todistusaineistoa jälkipolville, kun sota joskus loppuu. Joka tapauksessa hän osoittaa suurta rohkeutta toimiessaan ja saa lopulta paljon kuvamateriaalia pelastettua tuhon tieltä. Tarina on inspiroiva osoitus siitä, että vaikeassakin tilanteessa luottamuksella parempaan voi olla kauaskantoisia seurauksia.

Elokuvaa tuli tänään katsottua varsin maltillisilla äänillä, eikä tämä elokuva niitä tarvinnutkaan. Kuvaus oli varsin hyvää luokkaa ja ajankuva oli tuotu hienosti esiin. Varsin laadukas ja hyvä elokuva ihan kaiken kaikkiaan. En tiedä miksi sen katsominen on saanut odottaa näin pitkään, mutta ehdottomasti oli näkemisen arvoinen leffa. Seuraavaksi pitää taas hieman googletella, että mitä netissä aiheesta kerrotaan.

Päivän aikana tuli tehtyä myös huoneeseen pientä tuunausta. Olen pitkään taistellut toimivan valonkatkaisijan kanssa (joka toimisi sekä itsenäisesti että Harmonyn rinnalla), ja lopulta sellaisen löysin jokin aikaa sitten. Kaikki on toiminut loistavasti, kunnes viime viikolla tiputin tuon katkaisijan lattialle. Sen jälkeen sitä en enää ole saanut toimimaan, en tiedä miksi. Mistään ei löydy käyttöohjeita, eikä mikään muukaan tunnu auttavan. Tiedän, että sen pitäisi toimia, kun kerran olen sen jotenkin ennenkin saanut toimimaan, mutta nyt mikään ei auta. Päätin kuitenkin ratkaista asian niin, että jatkossa Harmony löytyy heti oven suusta. Siitä saa laitettua valot, mutta toisaalta myös laitettua kaikki laitteet oikeaan katselu-asentoon. Näin sen olisi ehkä pitänyt aina ollakin, mutta jostain syystä en ole sitä ennen tehnyt. Katsotaan miten tämä käytännössä tulee toimimaan, mutta ainakaan ei tarvitse tapella uuden katkaisijan kanssa.

Joskus sitä saa mitä tilaa, ja tänään Mission Impossible alkoi vihdoin täyttää niitä toiveita, joita minulla sarjaa kohtaan oli. Vieläkin eletään vasta vuodessa 2011 ja Dolby Atmosta ei ole vielä nähty edes elokuvateattereissa, mutta nyt vihdoinkin äänet alkavat päästä tälle vuosituhannelle. Samoin kuva. Äänet ovat dynamiikaltaan aivan eri tasoa verrattuna kolmanteen osaan, samoin esimerkiksi surroundien toiminta. Tosin, osa selittäjä varmasti on näillä uusilla Klipschin RP-250S surroundeilla, jotka nyt ensimmäistä kertaa sain ihan todelliseen testiin. Nyt surroundit alkavat oikeasti kuulostaa siltä miltä pitäisikin. Äänet ovat hyvin tarkkoja ja silloin kun pitää kuulla tarkkaa kuten esim puhetta, ääni tulee tarkalleen juuri sieltä mistä pitäisi. Vastaavasti taas kun tarvitaan tunnelmaa ja muuta ”laajempaa” ääntä, bibolit hoitavat nämäkin niin kuin pitää. Klipschin R-15M:ät olivat loistavat myös sivussa, mutta nämä antavat vielä aivan uuden tason surround äänille. En malta odottaa kun saan vielä takakanavatkin mukaan.

Leffana muutenkin mennään koko ajan eteenpäin. Tämä oli ehdottomasti paras jakso tähän mennessä. Juoni kulkee paremmin ja vaikka mitään varsinaista juonen ilotulitusta tämäkään ei ole, vaan katsoja viedään vaan sujuvasti seuraavaan osaan. Se mitä puolestaan en oikein ymmärrä on se, että olen aivan sata varma, että olen tämän leffan nähnyt ennenkin, mutta siitä huolimatta en muistanut siitä juuri mitään. Luulin itseasiassa etten ole sitä edes nähnyt aikaisemmin, kunnes kuviin tuli muuan Samuli Edellmann. Silloin vasta tajusin, että kyllähän minun on pakko olla tämä nähnyt ennenkin.

Eikä se Edelmannin rooli mikään ihan pieni sitten ollutkaan. Mies on kuvissa jatkuvasti, ja hyvinkin isossa osassa elokuvaa. Aika mielenkiintoista, että tästäkään roolista huolimatta miehen kansainvälinen ura ei missään vaiheessa lähtenyt kovemmin lentoon. Toki miehen meriitit Suomessa ovat mittaamattoman kovat, mutta edelleen toivoisi kovempia näyttöjä Suomalaisille myös kansainvälisissä suurelokuvissa. Jasper Pääkkönen on tällä hetkellä jo kovaa vauhtia tulossa seuraavaksi supertähdeksi myös maailmalla, mutta saa nähdä mikä miehen seuraava suuri rooli sitten Klansmanin jälkeen tulee olemaan.

Ai niin, ja en siis muistanut leffasta mitään myöskään tämän jälkeen, mutta hyvä elokuva kuitenkin oli ja sai ehdottomasti mielenkiinnon heräämään seuraavaa osaa kohtaan. Silloin mennään jo viidennessä osassa ja mukaan tulee myös Atmos-äänet. En muista milloin olen tuon leffan viimeksi katsonut, mutta innolla odotan seuraavaa otantaa. Sen katsomista pitää tosin ehkä hieman viivyttää, siihen, että huone on taas aidosti 7.2.4. Onneksi joulu on tulossa…

Illan päätteeksi pääsin vielä katsomaan toisenkin leffan, tällä kertaa parhaassa mahdollisessa seurassa eli lapsien kanssa. Lemmikkien Salainen Elämä 2 Itunesista ja leffassa Atmos-äänet, tai siis piti olla. No, leffassa olisi ollut Atmos äänet, jos se olisi katsonut orginaaleilla äänillä, mutta suomiversiossa niitä ei sitten ilmeisesti ollut. Animaatio elokokuvat ovat yleensä todella hyviä äänien puolesta, osittain tämäkin, mutta aivan niin vakuuttavaa meno ei ollut kuin parhaimmillaan.

Leffa oli kuitenkin kohtuullisen hauska ja ainakin lapset nauroivat kippurassa jatkuvasti. Juoneltaan leffa ei ensimmäisen osan tasolle päässyt, ainakaan mitä siitä muistan. Senkin olen muuten Atmos-versiona hankkinut myös levynä, pitäisi varmaan verestää muistoja senkin suhteen jossain vaiheessa. Idea leffassa sinällään on todella hyvä ja antaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Tällä kertaa ei kuitenkaan aivan sinne ”vaikka mihin” päästy, vaan leffassa oli hyvin paljon kliseitä, sen sijaan, että olisi aidosti keksitty jotain uutta. Juuri tämän takia ehkä ensimmäinen versio toimi paremmin. Kiva leffa joka tapauksessa ja ennen kaikkea mukava taas pitkästä aikaa katsoa leffaa muksujen kanssa.

Katolinen kirkko on ollut suuressa kaaoksessa jo pitkään. Useita skandaaleja on seurannut aina vaan uusia paljastuksia. Netflixistä löytyi tänään elokuva Kaksi Paavia, jossa skandaalien vuoksi syrjään astuvaa Paavi Benedictiä esittää itseoikeutetusti Anthony Hopkins ja Paavi Francisin roolissa Jonathan Pryce. Elokuvassa arvaillaan minkälaisia keskusteluja näiden kahden välillä kulisseissa on käyty ennen Paavi Benedictin eroa virastaan. Käsittääkseni elokuva ei näiltä osin perustu välttämättä todellisiin tapahtumiin vaikkakin elokuva sinällään onkin tositapahtumiin perustuva.

Anthony Hopkinsin ollessa pääosassa on turhaa jälleen edes mainita, että Hopkinsin roolisuoritus on loistelias. Ei sikäli, että Jonathan Pryce jäisi omassaan yhtään sen heikommaksi. Jo pelkästään katsomalla kuvia kahdesta todellisesta Paavista, ei kyseisiä roolivalintoja tarvitse paljon ihmetellä. Sekä elokuvalle, että näyttelijöille on jo nyt veikkailtu paljon menestystä tulevissa Oscareissa.

Elokuva oli varsin hyvä. Elokuvassa oli Dolby Atmos äänet, mutta luonnollisesti näistä ei tämän kaltaisessa elokuvassa pahemmin apua ollut. Se mikä edelleen hieman ärsyttää on se, että jostain syystä minulla on edelleen jotain ongelmia Apple TV:n ja Atmos raidan kanssa. Suurin ongelma tällä hetkellä on outo vika, jossa pääkaiuttimien äänet surffailevat etukaiuttimista surroundeihin ja takaisin. Minulla ei ole mitään käsitystä mistä tuo johtuu, ja vika tosiaan ainoastaan Itunesin Atmos raidoissa, ei Itunes tai levyjen Atmos toistossa, sen paremmin kuin ilman Atmosta olevissa Netflix leffoissa. Yleensä tuo ongelma on muutenkin ollut vain leffan alussa, nyt sitä tapahtui myös leffan aikana. Outoa.

Katolisen kirkon tilannetta en yleisesti ole pahemmin seurannut, sikäli oli ihan kiva päivittää omiakin tietojaan taas tämänkin asian suhteen. Vatikaanin maisemat olen käynyt kerran itsekin tarkistamassa ja kyllähän nuo paikat ovat todella vakuuttavan näköisiä. Uskonnollinen ilmapiiri maailmassa on monestakin syystä ollut hyvin räjähdysherkkää jo pitkää, eikä Katolisen kirkon omat ongelmat tilannetta ole pahemmin rauhoittaneet. Mikä ylipäätään on uskontojen merkitys tulevaisuudessa ihmisille? Onko jopa mahdollista, että jonain päivinä uskonnot olisivat maailmassa niin pienessä roolissa, että ne eivät ainakaan järkyttäisi yhteiskunnallista tilaa niin paljon kuin nykyään.