Joulu on yllätysten aikaa, ja tällä kertaa oman jouluyllätykseni kävin noutamassa Tampereelta eilen. Viime keväänä tarpeesta vaihtaa uudet pääkaiuttimet alkanut leffahuoneen päivittäminen lähti sitten hieman käsistä, mutta nyt on vihdoin maaliviiva ylitetty. Pääkaiuttimien päivittäminen oli kuin perinteinen kodin remontti, jossa päivitettiin keittiö, mutta sen jälkeen eteinen näyttikin vanhalta ja siitä se sitten lähti.


Lopputulokseen olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, sekä laadun puolesta, että siitä millaisella budjetilla näinkin suuria muutoksia sain huoneeseen tehtyä. Jokainen alaa harrastava tietää, että hintakattoa Hifi-laitteiden hankkimisessa ei ole, joten käytettyjä ja demoja hankkimalla voi säästää pitkän pennin samalla kun saa jotain uutta. Huonetta toki tulee jatkossakin rakenneltua, mutta laitehankinnat on nyt hetkeksi tehty.
Mikä se viimeinen palanen sitten oli? Olen siis jo jonkin aikaa katsellut hyvää, mutta edullista päätevahvistinta sitä silmällä pitäen, että Arcam jää taloon. Nyt kun päätös Arcamin ostamisesta tuli tehtyä, aloin vakavammin etsimään vahvistinta, jolla saisin viimeisetkin neljä kanavaa tulille. Jouluaattona surffaillessa tuollainen tulikin sitten hyvin yllättäen vastaan, eli Tamperelaisen Hifihuoneen sivuilta löysin käytetyn Rotel 1075 viisikanavaisen päätteen. Tämä vahvistin oli kaikkea sitä mitä olin etsinyt, eli 120w tehoa kaikkiin viiteen kanavaan, merkki sama kuin toisessa viisikanavaisessa Rotelin 985 mallissa jonka siis syksyllä hankin samoin käytettynä.

Hifihuoneen kanssa kommunikointi oli todella hyvää, jopa jouluaattona vastattiin viesteihin sen verran, että sain laitteen varattua. Eilen sitten tuli vierailtua Tampereella ja samalla haettua vahvistin kyytiin. Liikkeessä tuli vierailtua ensimmäistä kertaa ja vastaanotto oli todella positiivinen. Kaupanteko hoitui erittäin hyvin ja asiantuntevasti. Yllätys tosin oli se, että myyjän kanssa saatiin pitkät keskustelut aikaan myös toisesta aiheesta, eri koripallosta. Myyjä oli aikanaan istunut useasti katsomossa, kun itse vastaavasti tuli pyörittyä kentän puolella.
Rotelin hankinnan myötä päätin sitten samalla järjestää ”konehuoneen” hieman uusiksi. Johtoja on lisäilty sitä mukaan kun laitteita on uusittu, mutta missään vaiheessa niitä ei ole laitettu kunnolla järjestykseen. Lähtökohtaisesti jo päätin, että uusi Rotel (5x120w) tulee ajamaan pää- ja surrounkaiuttimia, ja aikaisemmin hankittu 985 (5×100) siirtyy ohjaamaan Atmoksia. Kolmas jo valmiina ollut Pro-Ject (2x100w) sitten puolestaan saa jatkossa vastuulleen kaksi taka-surround-kanavaa. Päätin siis tämän sekamelskan selvittämiseksi katkaista kaikki laitetilaan tulevat kaiutin kaapelit ja laittaa ne siististi sokeripaloilla riviin, joihin ei tarvitse enää koskea. Mikäli jotain johtoja tarvitsee jatkossa jostain syystä muuttaa, se onnistuu vain muuttamalla tätä pientä pätkää. Konehuoneesta tuli näin todella paljon siistimpi, ja samalla laitoin myös jokaisen johdon päähän banaani-liittimet.
Kun nyt kanavia siis tuli aktivoitua neljä lisää, vaati se myös pieniä muutoksia Arcamiin. Arcam tai Dirac ei suoraan tunnistanut uusia kanavia, vaan Arcam piti välissä ensin nollata. Tässä vaiheessa voitaisiin kertoa pieni vinkki, lukekaa ohjeet! Kuten blogissa jokin aikaa sitten kerroin, päivitin jokin aikaa sitten Arcamiin uuden softan, jolla sain siis esimerkiksi IMAX Enhanced ominaisuuden lisää. Ihmettelin kuitenkin hieman kun Arcamin näyttöön tuota tekstiä ei missään vaiheessa ilmestynyt, siitäkin huolimatta, että olin hankkinut demo-levyn tuota ominaisuutta testatakseni. Nyt sitten selvisi syy tuohonkin, eli olin jättänyt päivyksestä viimeisen ohjeen lukematta, jossa muuten luki isoilla kirjaimilla MUST. Eli todellisuudessa laitteiston päivitys ei ollutkaan vielä tehty loppuun, mutta nyt on! Ohjeissa siis selkeästi luki, että päivityksen jälkeen laite pitää palauttaa vielä tehdas asetuksiin, muuten tuo päivitys ei aktivoidu oikein. Tämän jälkeen tuo Imax tekstikin löysi tiensä ruutuun.

En tiedä oliko tuolla päivityksellä jotain merkitystä Diracin toimintaan, mutta joka tapauksessa Dirac:kin yllätti tänään jälleen kerran. Käynnistäessä Diracin Dirac tunnisti välittömästi 11-kanavaa ja kaikki meni normaalisti. Ajoin asetukset Arcamiin ja lähdin testaamaan subbarien viiveitä. Jostain syystä minulla oli ensin paljon ongelmia saada REW:iä toimimaan (subbarit eivät toimineet vaikka kaiuttimet olivat ”small”). Lopulta löysin kuitenkin Arcamin asetuksista vastauksen ongelmaan. Yllätys kuitenkin oli valtava, kun totesin, että viivet olivat täysin kohdallaan, enkä kokenut minkäänlaista tarvetta niihin enää koskea. Hyvä näin, toisin hieman yllättävää. Nyt siis järjestelmä on vihdoin kalibroitu, huoneessa 7.2.4 Atmos ja kaikki hyvin.
Ei siis muuta kuin testaamaan ja ensimmäisenä sisään Mission Impossible 5, eli Rogue Nation. Leffa hyvin muistissa, eikä varmaankaan hirveän kauaa siitä kun se on tullut viimeksi nähtyä. Täytyy myös todeta, että sen verran hyvin tuo jakso on hallussa, että tainnut tulla katsottua useammankin kerran aikaisemmin. Leffa on jo Atmos, varmaankin yksi niitä ensimmäisiä Atmos elokuvia kun elokuva on siis ilmestynyt vuonna 2015.

Huoneen äänet ovat nyt niin priimaa kuin ne voivat minun budjetilla olla, mutta pakkoa olla tyytyväinen. Huone otti uuden vahvistimen kanssa jälleen pienen askeleen parempaan, en tiedä on kyseessä vahvistimen laatu vai tuo +20w, mutta etukanavat kuulostavat taas asteen paremmalta kuin ennen. Leffan Atmos raidasta en tykännyt niin kovinkaan paljon, mutta toki äänet olivat varsin hyvät. Niin hyvä fiilis ei kuitenkaan jäänyt kuin edellisestä, en tiedä miksi. Neljä lisäkanavaa todellakin kuuluu, etenkin taakse ne tuovat ison lisän. Parhaalla mahdollisella tavalla tämä leffa ei niitä kuitenkaan tuonut esiin, mutta ero joka tapauksessa huoneessa on suuri.
Vaikka leffa tosiaan ei olekaan sen vanhempi, kuvanlaatu osittain oli aika huono. Ymmärrän, että olen viime aikoina tottunut katsomaan paljon 4K materiaalia ja siihen nähden HD laatu ei pidäkään olla samalla tasolla. Peruskuva on ihan ok, mutta sitten on kohtia, jossa leffa näyttää kuin vanhalta VHS:ältä.
Juonellisesti tämäkään osa ei mitään timanttia ollut, vaan koko sarja on mennyt hieman siirtymisiksi seuraavaan osaan. Tämän leffan jatko-osa on vuodelta 2018 ja seuraava(t) onkin sitten tulossa 2021 ja 2022. Jos joku näissä leffoissa on varmaa, Tom Cruise ei ole vanhentunut ensimmäisestä osasta lainkaan. Muu tiimi ympärillä on pysynyt varsin hyvin kasassa, uusia naamoja, etenkin pahiksia tulee kuitenkin jatkuvasti lisää. Pahin vihollinen kuitenkin edelleen pysyy omien riveissä, keneenkään ei voi siis vieläkään luottaa.

Hyvä leffa ja ennen kaikkea olen enemmän kuin tyytyväinen vuoden 2019 päivityksiin. Huone kuulostaa todella hyvältä, ja kaikki tarpeellinen on nyt saatu päivitettyä Tällä hetkellä ei edes ole mielessä mitään mitä pitäisi varsinaisesti päivittää, skriini projekti on vielä kesken, katsotaan mitä siitä tulee kun moottori saapuu. Nyt on kuitenkin aika nauttia enkä malta odottaa seuraavia leffoja.