Tänään olikin sitten hyvinkin erikoinen leffailta vuorossa. Päätin nimittäin aivan testimielessä ostaa itselleni joululahjaksi Lidlin parin kympin bluetoothkuulokkeet. Nämä kuulokkeethan eivät todellakaan ole hinnalla pilatut, mutta siitä huolimatta saaneet todella paljon huomiota äänenlaadustaan ja vaikka näillä ei varmasti ole mitään tekemistä laadukkaiden hifi kuulokkeiden kanssa, niin hinta-laatusuhteeltaan varmaankin aivan kärkipäätä. Ja jotta kenellekään ei jää mitään epäselvää, niin mainittakoon tähän myös, että oikeita hifi-kuulokkeita en ole ikinä edes päässäni pitänyt, joten minkäänlaista vertailukohtaa minulle ei ole.

Näiden kuulokkeiden hankkimisen yhtenä ajatuksena oli satunnaisesti käyttää niitä leffahuonessa siinä vaiheessa kun muksut jo nukkuvat. Tuota asiaa piti siis tänään heti testata ja leffaksi päätin valita jotain toiminnan ja draaman välimaastosta, eli toisin sanoen leffan joka vaatii äänet, mutta ei kuitenkaan ole mikään viimeisen päälle action leffa. Netflixistä katseluun päätyi lopulta pitkän harkinnan jälkeen tositarinaan perustuva The 12th Man, joka kertoo Norjalaisesta sotilaasta, joka ihmeen kaupalla pelastuu Natsisaksan kynsistä toisessa maailmansodassa. Leffasta tai tarinasta en ollut ennen kuullutkaan, mutta vaikutti hyvältä leffalta illan kuuloketestiin.

Ja kyllähän se vaan niin on, että minunkin täytyy yhtyä näihin kehuihin näistä Lidl:n halpiskuulokkeista. Ensinnäkin äänet ovat varsin omaa korvaa miellyttävät, ja etenkin näin leffakäytössä etenkin bassopään toisto tuntuu varsin miellyttävältä ja luonnolliselta. Se mikä luonnollisesti kärsii kovasti on tilantoisto, mutta eipä kuulokkeilta ihan hirveästi voi muuta odottaakaan. Kaksi kanavaa ja jonkin verran kohtia, jossa äänet selkeästi tulivat ns. oikeasta suunnasta, mutta eihän tämä nyt kuitenkaan yhtätoista kanavaa millään pysty korvaamaan. Äänet olivat kuitenkin pitkin leffaa erittäin laadukkaat ja toisaalta osoitti sen, että etenkin tälläistä leffaa, jossa ääniä oikeasti tarvitaan on myöhäisillassa mukavempi katsella ”kovilla äänillä” kuulokkeilla sen sijaan, että äänet on vedetty täysin nolliin.

Lidl:n kuulokkeiden mukana tullut johto osoittautui omassa tarpeessa todella lyhyeksi, joten jotta sain Arcamista äänet ulos, tarvittiin pieni jatkojohto, joka onneksi löytyi valmiiksi jo varastosta. Arcamista sopiva liitäntä löytyi valmiina (3,5mm), joten mitään adaptereita ei tarvittu. Johto sinällään ei kuuntelua tai katselua haitannut millään tavalla, mutta ainakaan näin nopeasti en Arcamista löytänyt asetusta, jolla äänet olisi saanut Bluetoothilla. Leffan kesto oli noin pari tuntia, ja kuulokkeita ei oikeastaan missään vaiheessa edes huomannut. Ne eivät painaneet ja korvat väsyneet missään vaiheessa, oma arvioi näistä siis hinta-laatusuhteelta aivan täysi kymppi. Mitä sitten olisivat oikeat Hifi-kuulokkeet, vaikea sanoa, mutta näillä pärjää toistaiseksi loistavasti.

Mutta koska kyseessä on leffablogi, niin puhutaanpa vielä siitäkin muutama sana. Leffa itseasiassa osoittautui todella loistavaksi, ja kuten niin monta kertaa aiemminkin olen todennut, parhaat tarinat yleensä syntyvät tosi tarinoista, ja tämäkin tarina on sellainen, mitä kenenkään on vaikeaa käsikirjoittaa. Ihmistä usein sanotaan, että tahdonvoima voi viedä mihin tahansa, mutta missä vaiheessa oikeasti fysiikan rajat tulevat vastaan. On selvää, että tässä tarinassa Janin tahdonvoima on varmasti jotain mitä kaikilta ei löydy, mutta siitäkin huolimatta olosuhteet ja tapahtumat eivät ole selitettävissä vain tahdonvoimalla. Miten tuollaisesta on mahdollista ikinä selvitä hengissä on asia, jota kukaan tuskin pystyy koskaan kertomaan. Toisaalta avain varmaa on myös se, että tuosta matkasta kovinkaan moni ihminen ei olisi selvinnyt, halusi sitä tai ei. Elämä on kuitenkin ihmeellistä ja ihmeitä sattuu.

Olen myös usein todennut, että Natsimaailmaan liittyy varmasti aivan uskomaton määrä yksittäisiä tarinoita, ja tässä jälleen yksi hyvä osoitus siitä. Sota ei leffassa ole kovaan vahvasti läsnä, vaikka se tapahtumien taustalla tietysti vaikuttaakin. Leffa on mielenkiintoinen, mutta erittäin hienosti tehty enemmänkin seikkailu kuin sotaelokuvaksi. Jollain tapaa tässä yhdistyy moni Natsielokuva Revenattiin. On päivän selvää, että jokainen haluaa leffan katsoa loppuun, vaikka lopputuloksen tavallaan osaakin arvata. Jan selviytyy, mutta tarina siitä miten kaikki tapahtuu on katsomisen arvoinen. Loistava leffa kaikin puolin, suosittelen lämpimästi!

Jaws kuuluu jostain syystä niiden leffojen joukkoon, jotka ovat mietityttäneet jo pitkään. Katsoa vaiko ei, ostaako vai ei, kiinnostaako vai ei. No, toisaalta on kiinnostanut, etenkin kun koko ajan on ollut sellainen fiilis, että tätä leffaa ei ole ehkä koskaan tullut edes katsottua, vaikkakin leffa ainakin nimenä on aina ollut enemmän kuin tuttu. Toki, leffa on erittäin vanha, julkaistu jo vuonna 1975, joten itse en ollut lähellekään edes syntynyt kun leffa julkaistiin, mutta toisaalta niin tunnettu leffa, että ehkä joskus on tullut jossain nähtyäkin. Ylipäätään en ole oikein missään vaiheessa ollut hirveän innostunut näistä todella vanhoista restoroinneista, etenkin, jos ääneen ei ole tehty mitään varsinaista uutta kuten Atmos raitaa. No, tässä se Atmos-raita on, ja iso syy että leffa kuitenkin tuli sitten hyllyyn hankittua oli Movies at Home Youtube-kanavan jatkuva hehkutus leffaa kohtaan.

Jaws leffaa on hehkutettu etenkin se restoroinnin loistokkuudesta ja pakko todeta että kyllä näytti hyvältä. Jos poistetaan laskuista muutamat elokuvan iästä muistuttavat asiat kuten vaatetukset ja muut tyylit, leffa oli kuin suoraan 2020-luvulta. Kuvanlaatu oli järjettömän hyvää ja tyylikkäästi tehtyä. Aivan en ole asiaan perehtynyt, mutta käsittääksen osa vanhoista leffoista on filmattu niin, että tämä on mahdollista, olettaisin, että niin tämäkin. Äänet olivat ihan ok, mutta ehkä pieni pettymys. vaikka mitään isoja odotuksia nyt ei kyllä ollutkaan. Leffan äänet olivat aika peruskauraa, eikä mitään erityisen hienoa tullut vastaan, vaikka muutamassa kohdassa olisin jotain ehkä odottanutkin. Hyvä, mutta ei erikoinen.

Mitä sitten tykkäsin itse leffasta, tykkäsin. Leffa on hyvä, ja se mistä tykkäsin erityisen paljon oli leffan rehellinen aitous. Valkohai oli valkohai, eikä siitä yritetty tehdä mitään tehostemonsteria. Tämän leffan perusteella voisi hyvinkin uskoa, että iso valkohai on juuri sitä mitä tässä kerrottiin, tietämättä tippaakaan mitä se todellisuudessa on. Myöskin leffan hahmot olivat enemmän kuin uskottavia, valkohai oli pelottava, mutta kukaan ei nostanut sitä hysteerisestä elämää suuremmaksi asiaksi, samoin tuon uhan vähättelyä ei korostettu luonnottomasti, vaan kaikki tuntui kuin tarinaa olisi katsonut livenä. Rehellinen ja aito, siinä ehkä kaksi sanaa, jotka tätä leffaa parhaiten kuvaavat ja ehkä juuri tämän vuoksi todella moni leffan katsonut on aikanaan pelännyt vuosia uimista meressä.

Mitä tästä sitten jäi käteen, no ainakin tuo leffa hyllyyn. En ole varma kuinka pian tähän leffaan palaan tai palaanko koskaan, mutta onpa nyt ainakin hankittu. Leffa on hyvä, mutta sellaista fiilistä ei tullut, että tähän pitäisi aivan heti palata. Tosin, extroja tuli katsottua leffan jälkeen vielä noin tunnin verran ja ne vaikuttivat aika mielenkiintoisilta. Niihin varmasti tulee vielä palattua, ja tässä ehkä yksi syy leffan hankkimiseen hyllyyn, vuokraamalla striimausversion, niitä ei tule mukana. Ja jälleen kerran, näitä (extroja) oisi useamminkin katsoa.

Loppuun vielä erittäin hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille.

Tänään piti tsekata vaihteeksi löytyisikö Itunesin puolelta mitään mielenkiintoista ja suureksi yllätykseni löysin vuoden 2020 leffan KillBird 0,99 listalta. En muista, että olisin koskaan ennen löytänyt näin uutta leffaa tuolta listalta, yleensä leffat tuolla listalla ovat noin kolmisen vuotta vanhoja. Silti, vaikka KillBird oli uusi, se vaikutti myös erittäin hyvältä muutenkin, joten pitihän se sitten laittaa katseluun.

Ennakko-odotuksiin nähden leffa ei ollut aivan ehkä sitä mitä odotin, mutta eipä ollut leffa kyllä muutenkaan yhtään ennakolta odotettava, leffa oli lievästi sanottuna hyvinkin yllättävä ja hyvällä tavalla erittäin outo. En ole oikein vieläkään varma ymmärsinkö mitä kaikkea leffassa tapahtui, vaikka sen todella keskittyneesti katsoinkin. Joka tapauksessa tässä tapauksessa leffa ja juoni veivät kyllä katsojaa aika kuus nolla, tämä kaikki kuitenkin vain hyvässä mielessä. Leffa oli erilainen, mutta tämäkin vain hyvällä. KillBird on vakava, mutta todella hyvällä twistillä kuitenkin positiivinen ja jotenkin leppoisa jännitysleffa.

Pakko kyllä sanoa, että tykkäsin tästä leffasta aika paljon. Lisäksi leffan kuvanlaatu tuntui tänään jotenkin kovin hyvältä, mitä olen tosin todennut usein ennenkin Itunesin leffojen kanssa. Lisäksi kun tänään leffa oli 16:9 muodossa, niin tuon näyttävä kuva tuli vielä hieman harvinaisesti koko ruudun korkeudelta. Äänet olivat iltakatseluun ehkä hieman normaalia kovemmalla, mutta mitään ihmeellistä leffa ei siihen suhteeseen tarjonnut.

Tuli muuten tehtyä vielä tähän joulun alle yksi erittäin pikainen, mutta sitäkin paremmin harkittu leffahankinta. Olen jonkin aikaa yrittänyt löytää Lord of the Rings trilogiaa suomiteksteillä ja ehdottomasti UHD muodossa, mutta hinta on ollut joko todella kova, tai leffa on ollut loppuun myyty. Halvimmillaan Suomesta tuota on saanut satasen pintaan, ulkomailta aavistuksen alle kahdeksaan kymppiin. Nyt kuitenkin sattumalta juuri nukkumaan mennessä silmään osui tuo yksi tyylikkäimmistä koskaan näkemistäni levynkansista, Torissa. Hintaa viitisen kymppiä ja diilin tekemiseen maksuineen meni noin vartti. Nyt on leffasetti matkalla, saa nähdä ehtiikö Oulusta yhdessä yössä perille, vain meneekö vasta joulun välipäiviin. Yksi asia on kuitenkin varmaa, odotukset tätä kohtaan on enemmän kuin korkealla, vaikka mikään Lord of the Rings fani en ole (ainakaan) vielä koskaan ollutkaan. Aika monta leffaa on nyt matkalla, saa nähdä mitä posti huomenna tuo vai tuoko mitään.

Tätä päivää on jonkin aikaa jo odotettu, Tenethän tuli siis nähtyä jo kerran leffateatterissa, mutta silloin sattuneesta syystä leffakokemus oli varsin ikävä, siitä tarinaa omassa tekstissään, jotka eivät ole aikaisemmin lukeneet niin käykäähän katsomassa. Nyt kuitenkin tuli vihdoin leffa myös levylle ja näin ollen katsottavaksi myös omassa huoneessa. Tenetin kanssa tein myös hyvin harvinaisen poikkeuksen ja päätin ostaa levyn jo heti sen ilmestyessä ja maksaa tuon mielestäni todella kovan lähes kolmenkymmenen euron hinnan. Kyseessä itseasiassa taitaa olla ensimmäinen koskaan ns. normaalilla suomalaisella hinnalla ostamani yksittäinen leffa.

Suurin syy kuitenkin tuhon hankintaa oli se, että halusin tähän leffaan ehdottomasti suomitekstit, sillä ilman niitä Tenet on hyvin haastava leffa. Tilasin leffan lopulta Gigantin verkkokaupasta viime viikon alussa, ja hieman pettymyksekseni leffa ei kuitenkaan ehtinyt perille viikolopuksi vaan matkaa edelleen jossain Ruotsin ja Suomen välillä. Saapa nähdä koska tulee, mutta miten sitten leffan katsoin jo tänään? No, joku sitten kauppasi uutta paketeissa olevaa leffaa Torissa kympillä, joka mielestäni tuosta leffasta näin uutena oli niin kova tarjous, että pakkohan se oli käydä ostamassa pois. Lisäksi mukaan tarttui samalla hinnalla myös Greenland, jota on tullut Itunesissa mietittyä, mutta ei vielä katsottua. Mutta, nyt siis toinen Tenet myyntiin ja toinen hyllyyn.

Eli nyt sitten leffa tuli kuitenkin jo viikonloppuna katsottua, ja kyllä se oli sen arvoista. Ensinnäkin jos mennään siihen ”ongelmaan”, josta leffassa on paljon puhuttu, eli dialogin hiljaisuuteen, niin kyllä ne tekstitykset todellakin olivat tarpeen. Dialogi tosiaan on kovin hiljaisella etenkin suhteessa muihin ääniin. Keskikaiuttimen volyymia en kuitenkaan lähtenyt säätämään, vaan katsoin leffan niin kuin Nolan on sen halunnut esittää. Tekstitys oli mielestäni todella hyvää ja avasi leffaa hyvin, vaikka toki se vie aina pienen huomion itse kuvasta kun joutuu tekstejä seuraamaan. Muuten leffan äänet olivat erittäin hyvät, vaikka rehellisyyden nimessä tämä leffa olisi kyllä ehdottomasti atmos-raitaa kaivannut. Äänet olivat hyvät, mutta ei loistavat. Varmasti 5.1 leffaksi loistavat, mutta kyllähän tämä nyt auttamatta vähän jää nykyleffojen äänistä. Suoraan sanoen en oikein ymmärrä Nolanin tarkoitusperiä tässä asiassa.

Muuten leffa olikin sitten huomattavasti parempi kuin leffassa tuli koettua. Joo, leffassa paikat olivat surkeat, mutta siitäkin huolimatta nyt leffa aukeni aivan uusin silmin. Sanoin tosin jo silloin, että tämä leffa vaatii ehdottomasti useamman katsomiskerran, eikä se varmaan vieläkään täysin auennut. Joka tapauksessa, nyt sain leffan juonesta täysin eri lailla kiinni ja leffa aukesi aivan eri tavalla. Leffa on aika nerokas, mutta ei todellakaan helppo leffa katsoa vaan vaatii todella paljon keskittymistä, myös toisella kerralla.

Tuleeko leffa sitten katsottua vielä uudelleen, aivan saletisti, enkä olisi varma etteikö vielä aika nopeastikin. Leffa on todella huikeaa viihdettä, ja etenkin John David Washingtonin rooli on sellainen täysosuma, että itse voisin Oscarin jo jakaa. Näyttelijakaartissa ei muutenkaan ole mitään valittamista, eikä tietysti tämän tason leffoissa voi ollakaan. Voin kyllä täysin avoimesti suositella Tenettiä, etenkin kun se on nyt jäämässä historiaan aika lailla ainoana vuoden 2020 suurista ensi-illoista leffateattereissa.

Netflix ja Italialainen Pedon Raivo, siitä on keskiviikko ilta tehty. Leffa on uusi, mutta pyörinyt Netflixissä jo jonkin aikaa. Leffa on Warner Bros yhtiön leffa, joka lähtökohtaisesti pitäisi tarkoittaa jonkinlaista laatua, tai niin ainakin itse oletan. Enkä tämän leffan kannalta ollut kovinkaan väärässä.

Pedon Raivo oli äärettömän hyvä leffa. Leffan juoni ei sinällään eroa paljoakaan monesta muusta leffasta, mutta jotain aivan ainutlaatuista tässä leffassa kuitenkin oli. Leffa oli sen verran hyvä, että kelloa ei tarvinnut katsoa kertaakaan, ja tällä kertaa se pääsikin yllättämään pahasti (hyvästi). En muista koska olisin viimeksi nostanut tuolin pystyyn, taputellut itsekseni hyvän leffan merkiksi ja ollut valmiina laittamaan laitteet kiinni kun tajuan, että hetkinen, eihän tämä leffa vielä loppunutkaan. Näin kuitenkin pääsi käymään. Leffan lopetus olisi ollut älyttömän hyvä jo tuossa vaiheessa, mutta huono se ei ollut nytkään. Yllätys, sitä se erityisesti oli.

Leffan juonen lisäksi nautin tässäkin leffassa kovasti äänistä. Tilavaikutelma oli monessa kohdassa hienoa, ja sen lisäksi bassoa ei säästelty leffassa tippaakaan. Leffan muutamat kohtaukset olivat todella hyvää alapään käyttöä, ja teki leffasta äärettömän mukavan katsoa. Toinen asia äänissä tai musiikissa erityisesti pisti korvaan oli musiikit, jotka ensinnäkin oli erittäin hyvin suunniteltu tukemaan itse leffan tapahtumia, mutta toisaalta myös monessa kohtaan hyvin omanlaatuisia ja pirteitä. Musiikki ikäänkuin vei leffaa erityistehosteiden tavalla jatkuvasti eteenpäin mikä oli aika siistiä.

Loistava leffa, ja ansaitsee kyllä paikan top-listalla vielä näin vuoden loppuun. Suosittelen, oli varsin hyvää toimintaa ja välillä taas vähän erilaista sellaista. Juoni ei ollut mitenkään yllättävä, mutta siitä oli tehty monella tapaa hyvinkin yllättävä.

Erittäin mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva Mosul on kutkutellut Netflixissä jo jonkin aikaa ja tänään löytyi sille sopiva väli. Odotukset leffan suhteen olivat aika korkealla, siitäkin huolimatta, että itse leffan traileri ei tällä kertaa mitään erityisen huikeaa leffaa luvannutkaan. Leffa kertoo Isisin vastaisesta taistelussa Irakissa, joten sikäli tosi tarinaan perustuva tarina lähtökohtaisesti voisi olla erityisen mielenkiintoinen.

Valitettavasti Mosul ei siihen tällä kertaa aivan pystynyt, vaan leffasta jäi lopulta aika vaisu fiilis. Tavallaan leffassahan oli jotain elämää suurempaa, mutta siitäkin huolimatta leffa ei oikein vakuuttanut. Leffa kulki todella pitkään niillä rajoilla, että oliko mitään hajua siitä mistä leffassa oikeasti on kyse. Leffa kulki eteenpäin jotenkin aavistuksen tylsästi, vaikka tapahtumia ja toimintaa oikeastaan koko ajan olikin. Edes loppuratkaisu ei nyt aivan tätä leffaa pelastanut.

Toisaalta toki tämäkin leffa sai jälleen paljon ajattelemisen aihetta. Yhtenä erityisen mileenjäävänä ajatuksena oli se ero mikä vanhoilla ja uusilla sotaleffoilla on. Sota on muuttanyt hyvinkin paljon muotoaan, ennen mentiin ase kädessä mies miestä vastaan, nyt tuntuu että sota on aina sissisotaa näkymätöntä vastustajaa vastaan. Ase kädessä näissäkin toki kuljetaan, mutta tapahtumapaikkoina on usein Lähi-Idän raunioituneet kaupungit, joissa lapset ja aikuiset juoksevat sodan seassa, ja jokainen mies voi olla tappava vihollinen. Kummassa sitten olisin itse halunnut olla osana, aivan sata varmasti en kummassakaan, sota ei siis ikinä ole juhlaa, oli se muodoltaan sitten mitä tahansa.

Törmäsin Criminal-nimiseen leffaan Ebayssä jokusen aikaa sitten, enkä ollut kyseisestä leffasta ennen sitä edes kuullut. Leffa on vuodelta 2016 ja leffan näyttelijäkaarti on kyllä sen verran vankkaa tekoa, että leffasta olisi ehkä pitänyt kyllä kuulla aikaisemminkin. Kevin Costner täysin tunteeton ja omaa toimintaansa hallitsemaan kykenemätön rikollinen, joka kaivetaan vankilasta koekaniiniksi CIA:n salaiseen projektiin, jossa CIA:n agentti on kuollut, mutta hänen aivoistaan tarvitaan vielä tärkeitä tietoja. Aivojen tietoja siirtämään tarvitaan huippulääkäri, jota näyttelee Tommy Lee Jones. Koko operaatiota johtaa sitten Gary Oldman, joten aikamoinen legendojen joukko on tosiaankin saatu kasaan.

Kuulostaako jotenkin tutulta? Jep, näitä on tullut paljon ennenkin, Face Off leffassa vaihdettiin kasvoja, monessa muussa leffassa on yritetty toisen ihmisen aivoja siirtää tavalla tai toisella toiselle ihmiselle. The Rockista leffan alku muistuttaa kovinkin paljon kun Costneria alettiin vankilasta noutamaan ja laitettiin niin sanotusti letti kuntoon. Jotain uutta ja fressiä tässä leffassa kuitenkin on ja jotenkin kaikki toimii paremmin kuin vain halvat kopiot. Leffan juoni on sujuva, eikä vaikuta lainkaan ns. normaalilta ”tehdään nyt jotain kunhan toimintaa on paljon”. Leffan juoni on järkevä ja yllättää monellakin tapaa. Leffassa on muutamia kohtia, jotka eivät oikein täsmää, mutta se ei menoa haittaa. Juoni on erittäin selkeä ja suoraviivainen, mutta ei kuitenkaan liian heppoinen. Toimintaa riittää, mutta sekin on erittäin perusteltua ja hyvällä maulla tehtyä. Tämä ei missään tapauksessa ole mitään John Wickiä, vaikka Costner ajoittain varsin yli-ihmiseltä vaikuttaakin. Kaikki vaan on tässä aika hyvin tasapainossa.

Kokonaisuuden kruunaa erittäin hyvä ääniraita. Leffa on valitettavasti vain 5.1, valitettavasti siksi, että paljon parempaakin olisi voinut olla tarjolla. Siitäkin huolimatta leffaa oli äänienkin puolesta todellinen oli katsella. Subbarit ja butkickerit olivat jatkuvasti tulessa, hyvin aidosti ja oikea-aikaisesti tosin. Puhe leffassa oli erittäin selkeää läpi koko elokuvan mikä miellytti erityisesti sen vuoksi, että leffassa ei ollut tekstitystä. Sitä en kyllä hetkeäkään kaivannutkaan, vaan dialogi läpi koko leffan oli erittäin hyvää ja selkeää.

Kyseessä siis kaiken kaikkiaan loistava leffa, jonka hankkiminen todellakin kannatti. Tämän leffan voi varmasti katsoa vielä uudelleenkin, ehkäpä jopa useamman kerrankin. Itse asiassa aika outo fiilis, sillä tekisi kovasti mieli katsoa leffa uudelleen jo heti tänään, tälläistä fiilistä ei nimittäin kovinkaan usein tule. Top-listalla ollut viime aikoina niin hiljaista, että tämä pitää sinne laittaa!

Leffojen suhteen on ollut viime aikoina hieman hiljaisempaa kun kaikki vapaa-aika on mennyt toisaalla. Onneksi kuitenkin se viikonloppu sieltä jälleen saapui ja pääsi myös leffojen pariin. Perjantai ilta on usein ollut kovinkin haastava päivä katsoa leffaa rankan työviikon päätteeksi. Tämä viikko on ollut oikein yrityisen rankka, sillä viikolla on tullut vietettyä peräti 18 tuntia aikaa lasten kanssa jäällä. Jatkuva luistelu ja liikkeellä olo pikku pakkasessa kuluttaa erityisen paljon virtaa. Tällä kertaa perjantai-illan leffaa ei kuitenkaan onneksi tarvinnut ihan hirveän kauaa etsiä, vaan Netflixin tarjotessa ikivanhaa legendaa oli valinta lopulta helppoa tehdä.

En tiedä onko maailmassa ketään kuka ei olisi joskus kuullut leffasta Basic Instinct. Ja jos on, niin tuo vääryys kannattaa nopeasti korjata. Tämä vuoden 1992 klassikko loistava leffa, vaikka en sitä nyt varsinaisesti mihinkään top listalle olekaan laittamassa. Leffa on kuitenkin aikaansa laadukas ja erittäin intensiivinen psykologinen draama. Leffa on ajalta, jolloin Michael Douglas oli vielä kuuminta mitä Hollywoodilla oli tarjota, vaikkakin tämän leffan näyttelijöistä Sharon Stone taisi olla se joka kaiken huomion sai, eikä suotta. Onhan nainen leffassa upea kuin taideteos, eikä paljasta pintaa arkailla tippaakaan myöskään näyttää. Niin, siitähän tämä leffa ennen kaikkea taitaa olla tunnettu.

Leffa ei kuitenkaan ole vain sitä itseään, vaan kyllä leffassa myös juonella on iso osa ja se on varsin hyvä. Leffa on miellyttävää katsottavaa (myös juonen osalta), eikä parituntinen olisi paljon nopeammin voinut mennä. Leffan olen joskus varmasti nähnyt ennenkin, mutta en kyllä tiedä yhtään kuinka kauan siitä on, enkä sinällään kyllä leffasta ihan hirveästi myöskään muistanut. Kaikin puolin siis loistava leffa perjantai-iltaan.

Uusi leffojakaan ei ole viimeaikoina ihan hirveästi tullut ostettua, mutta eilen tein siihenkin pienen poikkeuksen, ja tein myös yhden ison poikkeuksen leffojen hankintafilosofiaani. En ole vielä toistaiseksi ostanut yhtäkään ns. normaalia UHD-leffaa normaalilla suomalaisella kolmen kympin hinnalla. Se kun nyt vaan minun mielestäni on leffasta aivan liikaa, jos kyseessä ei sitten ole sarja tai useampia leffoja sisältävä boxi. Nyt sellainen kuitenkin oli pakko hankkia, ja perusteluina itselleni ennen kaikkea se, että en ole viimeaikoina leffoihin pahemmin rahaa laittanut, ja tästä leffasta oli aivan välttämättä saatava pohjoismainen versio suomiteksteillä. Leffa taitaa olla myöskin jotakuinkin ainoa leffa vuodelta 2020 joka on itseasiassa aivan pakko hankkia, monestakin syystä. Lisäksi hankinnan perusteluja lisäsi se, että yksi erittäin arvostamani Youtube arvioija Jeff from Films at home alleviivasi sen tosia-asian jonka itsekin tiedostan, tämä leffa on todellakin katsottava usempaan kertaan, jotta sen voi oikeasti ymmärtää. Tiedätkö jo mistä leffasta on kyse?

Vaihteeksi taas suomileffaa, ja tällä kertaa ehkä se toinen hieman enemmän odotettu leffa, joka jossain vaiheessa tuli katsoa. Itunesissa vuokrahinta 3,99 joten lauantai-illan hiljaiseen katseluun sopivaa materiaalia. Leffaa on katsottu leffassa aika paljon, mutta arviot ovat olleet käsittääkseni hyvin kaksijakoisia. Osa on tykännyt, osa ei.

Ennen leffan aloitusta (valintaa) tein taas pienen poikkeuksen normaaliin käytäntöön ja päätin nopeasti hieman selailla minkälaisia arvioita leffa on netissä saanut. Monet olivat arvioineet leffaa etenkin sekavuudesta ja kevyestä juonesta. Näihin kaikkiin on helppoa yhtyä. En löytänyt tästä(kään) leffasta oikein minkäänlaista punaista lankaa ja koko juoni oli jotenkin aivan ilmassa leijuvaa sumua. Leffan juoni ei vaan mielestäni ollut kovinkaan hyvä, jos siinä nyt sellainen oli. Joudun tuossa aamulla itseasiassa ihan jopa miettimään, että katsoinko leffaa vai surffailinko vain puhelimella, mutta ei, kyllä tämä leffa ihan tuli katsottua.

Leffan pääosissa on suomileffan kokeneita konkareita ja eniten tätä leffaa onkin kehuttu näiden rouvien dialogista ja heitoista. Tämä aspekti olikin ehkä itsellenikin se odotetuin osa tätä leffaa, mutta sekin jäi jotenkin hieman valjuksi. Kyllähän vanhoilla rouvilla oli jotain hauskaakin sanottavaa, mutta toisaalta enemmänkin jatkuvaa toistensa nälvimistä kuin oikeasti jotain asiaa. Ei tämäkään osuus siis leffaa ihan pilviin nostanut. Pirjo Lonkan esittämä Maija on sen sijaan leffassa aivan farssi, en tykkää yhtään. Rooli on todella pinnallinen, jota sen varmaan on tarkoituskin, mutta toivoa sopii, että roolit eivät millään tapaa kuvaa Lonkan ja Volasen todellista parisuhdetta (oikeassa elämässä pariskunta). Ilman Maijaa ja synttäreitä tästä leffasta olisi voinut tulla ainakin itselleni jotain paljon parempaa.

Yritystä oli ja paljon hyviä palasia, mutta jotenkin kokonaisuudeksi ei nyt tätäkään leffaa oltu saatu. Itselleni hienoinen pettymys, odotin jotain parempaa. Tulipahan nyt tämänkin katsottua, jotta tietää paremmin missä suomileffassa mennään. Haluan lisää, lisää suomileffaa, lisää laadukasta suomileffaa. Oiskohan jotain rikosdramaa koskaan tulossa?

Hups, tulipahan taas eilen unohdettu kirjoittaa, joten korjataanpa tuo asia nyt. Eli eilen tuli Netflixistä katsottua sellainen uutuus-leffa kuin Hillbilly Elegy. Ja kylläpä muuten lopulta osoittautuikin aika hyväksi leffaksi. Leffassa huonosta perheestä huonoilla korteilla lähtenyt nuorimies yrittää rakentaa omaa elämäänsä lapsuuden haamujen kummitellessa oven takana. Kyseessä on yllätys yllätys tositarinaan perustuva elokuva ja erittäin hyvin tehty sellainen.

Elokuva on hurjan ajankohtainen ja kertoo paljon siitä miten huonoista kotioloista on niin monen ponnistettava. Valitettavasti monella ei ole sitä mummoa, joka sieltä suosta nostaa ylös ja ojentaa oikeaan suuntaa. Leffassa on todella todella paljon hyvää asiaa, toisaalta surullista, mutta toisaalta niin koskettavaa ja toivoa antavaa. Valitettavasti aika monella nykypäivän nuorellakin vastaus toiminnalle koulussa löytyy kotoa.

Leffa herättää todella paljon ajatuksia. Toisaalta saa jotenkin surulliseksi J.D.:n puolesta toisaalta todella iloiseksi. On erittäin hienoa, että nuori pystyy tuollaisista lähtökohdista hyppäämään pois, mutta toisaalta myös aika surullista, kuin pitkäaikaiset haavat ja vastuun omat vanhemmat voivat aiheuttaa. Leffa saa myös miettimään paljon mikä on tapa, jolla J.D. pitäisi toimia, mielestäni hän kuitenkin lopussa toimii täysin oikein, ja on myös loppu teksteistä todella hienoa huomata kuinka nuo päätökset lopulta kantavat hedelmää monellakin kantilla.

Erittäin hieno leffa ja hienoa, että tästä tarinasta ollaan tehty elokuva. Aihe on varmasti monelle arka, eikä ylipäätään perhe-asioista, etenkin kun niihin liittyy huumeita, ole aina helppoa puhua. Tarina on todella realistinen, ja se on varmasti osa syy miksi tarina on niin uskottava ja koskettava. Kannattaa katsoa.