Vaihteeksi taas suomileffaa, ja tällä kertaa ehkä se toinen hieman enemmän odotettu leffa, joka jossain vaiheessa tuli katsoa. Itunesissa vuokrahinta 3,99 joten lauantai-illan hiljaiseen katseluun sopivaa materiaalia. Leffaa on katsottu leffassa aika paljon, mutta arviot ovat olleet käsittääkseni hyvin kaksijakoisia. Osa on tykännyt, osa ei.

Ennen leffan aloitusta (valintaa) tein taas pienen poikkeuksen normaaliin käytäntöön ja päätin nopeasti hieman selailla minkälaisia arvioita leffa on netissä saanut. Monet olivat arvioineet leffaa etenkin sekavuudesta ja kevyestä juonesta. Näihin kaikkiin on helppoa yhtyä. En löytänyt tästä(kään) leffasta oikein minkäänlaista punaista lankaa ja koko juoni oli jotenkin aivan ilmassa leijuvaa sumua. Leffan juoni ei vaan mielestäni ollut kovinkaan hyvä, jos siinä nyt sellainen oli. Joudun tuossa aamulla itseasiassa ihan jopa miettimään, että katsoinko leffaa vai surffailinko vain puhelimella, mutta ei, kyllä tämä leffa ihan tuli katsottua.
Leffan pääosissa on suomileffan kokeneita konkareita ja eniten tätä leffaa onkin kehuttu näiden rouvien dialogista ja heitoista. Tämä aspekti olikin ehkä itsellenikin se odotetuin osa tätä leffaa, mutta sekin jäi jotenkin hieman valjuksi. Kyllähän vanhoilla rouvilla oli jotain hauskaakin sanottavaa, mutta toisaalta enemmänkin jatkuvaa toistensa nälvimistä kuin oikeasti jotain asiaa. Ei tämäkään osuus siis leffaa ihan pilviin nostanut. Pirjo Lonkan esittämä Maija on sen sijaan leffassa aivan farssi, en tykkää yhtään. Rooli on todella pinnallinen, jota sen varmaan on tarkoituskin, mutta toivoa sopii, että roolit eivät millään tapaa kuvaa Lonkan ja Volasen todellista parisuhdetta (oikeassa elämässä pariskunta). Ilman Maijaa ja synttäreitä tästä leffasta olisi voinut tulla ainakin itselleni jotain paljon parempaa.
Yritystä oli ja paljon hyviä palasia, mutta jotenkin kokonaisuudeksi ei nyt tätäkään leffaa oltu saatu. Itselleni hienoinen pettymys, odotin jotain parempaa. Tulipahan nyt tämänkin katsottua, jotta tietää paremmin missä suomileffassa mennään. Haluan lisää, lisää suomileffaa, lisää laadukasta suomileffaa. Oiskohan jotain rikosdramaa koskaan tulossa?