Mosul

Erittäin mielenkiintoinen tositapahtumiin perustuva Mosul on kutkutellut Netflixissä jo jonkin aikaa ja tänään löytyi sille sopiva väli. Odotukset leffan suhteen olivat aika korkealla, siitäkin huolimatta, että itse leffan traileri ei tällä kertaa mitään erityisen huikeaa leffaa luvannutkaan. Leffa kertoo Isisin vastaisesta taistelussa Irakissa, joten sikäli tosi tarinaan perustuva tarina lähtökohtaisesti voisi olla erityisen mielenkiintoinen.

Valitettavasti Mosul ei siihen tällä kertaa aivan pystynyt, vaan leffasta jäi lopulta aika vaisu fiilis. Tavallaan leffassahan oli jotain elämää suurempaa, mutta siitäkin huolimatta leffa ei oikein vakuuttanut. Leffa kulki todella pitkään niillä rajoilla, että oliko mitään hajua siitä mistä leffassa oikeasti on kyse. Leffa kulki eteenpäin jotenkin aavistuksen tylsästi, vaikka tapahtumia ja toimintaa oikeastaan koko ajan olikin. Edes loppuratkaisu ei nyt aivan tätä leffaa pelastanut.

Toisaalta toki tämäkin leffa sai jälleen paljon ajattelemisen aihetta. Yhtenä erityisen mileenjäävänä ajatuksena oli se ero mikä vanhoilla ja uusilla sotaleffoilla on. Sota on muuttanyt hyvinkin paljon muotoaan, ennen mentiin ase kädessä mies miestä vastaan, nyt tuntuu että sota on aina sissisotaa näkymätöntä vastustajaa vastaan. Ase kädessä näissäkin toki kuljetaan, mutta tapahtumapaikkoina on usein Lähi-Idän raunioituneet kaupungit, joissa lapset ja aikuiset juoksevat sodan seassa, ja jokainen mies voi olla tappava vihollinen. Kummassa sitten olisin itse halunnut olla osana, aivan sata varmasti en kummassakaan, sota ei siis ikinä ole juhlaa, oli se muodoltaan sitten mitä tahansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s