Noniin, eilen sitten päästiin taas vaihteeksi myös Harry Potterien pariin ja tällä kertaa vuorossa oli kolmas osa tätä saagaa. Kolmannen osan jälkeen fiilikset ovat hyvinkin kaksijakoiset. Ensinnäkin tämä kolmas osa vahvisti vahvasti sitä ajatusta, että Harry Potterit eivät ihan ole sitä minun suurinta mielenkiintoa, ja vaikka sarja ei sinällään ole ollut tuttu koska en sitä ole koskaan ennen nähnyt, niin varsinaisesti en kyllä ole siitä enää edes yllättynyt. Ymmärrän tavallaan, että tämä on kultti, mutta ehkä yhtä paljon myös ymmärrän, että toisiin tämä uppoaa ja toisiin ei. Jos uppoaa, niin sitten varmaan uppoaa ihan huolella, mutta minulle oikein nyt tämä ei lähde.

Saaga tuntuu junnaavan paljon paikallaa, vaikka nyt toki tässäkin oli ihan oma juonensa ja tavallaan uusi leffa, mutta siitä huolimatta jotenkin idea alkaa ja kulkee niin samaa rataa, että itsellä jossain vaiheessa leffaa mielenkiinto vain yksinkertaisesti lopahti. Valitettavasti tänään leffan aikana alkoi kännykkä vaan viemään enemmän ja enemmän huomiota eikä loppuleffaan enää jaksanut kunnolla keskittyä, siitäkään huolimatta, tai sen vuoksi, että leffassa ei tosiaan edelleenkään suomitekstejä ole, joten vaatisi huomattavasti enemmän keskittymistä kuin ns. normaali leffa suomiteksteillä. Muutenkin noita tekstejä tässä leffassa jotenkin kyllä kaipaisi, vaikka en tiedä avaisiko se sitten kuitenkaan yhtään sen enempää mitään. Paha sanoa.

Se mistä kuitenkin olin kovin, en yllättynyt, mutta tyytyväinen oli se, että äänet tässä leffassa olivat selkeästi parasta tähän mennessä. Mainitsin ensimmäisen tai toisen leffan kirjoituksessani muistaakseni jotain siitä, että leffassa potentiaalia äänien osalta on huimasti, mutta sitä ei oikein ole käytetty, mutta nyt äänistä todellakin oli otettu kaikki irti. Muutama kohokohtakin löytyy. Sen lisäksi, että lintunjen lentoa ym tällä kertaa tehostettiin äänillä aivan jäätävän hyvin, niin upeimpia kohtauksia oli muutamat, jossa ensin takaa jotain siirtyi eteen, ja vasta sen jälkeen tuo juna tai muu vastaava tuli ruutuu. Upeaa äänen käyttöä, joka todellakin tuo leffaan aivan uuden ulottuvuuden.

Mitä sitten seuraavaksi, no ihan hirveästi en seuraavan osan katsomista odota, joten saapa nähdä milloin siihen jaksaa käydä kiinni. Äänien puolesta tuota varmasti odottaa, mutta muuten en sitten ole aivan niin innoissani. Eiköhän senkin vuoro kuitenkin kohta tule. Mutta tästä jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä, toiset varmasti tykkää ja suodaan se heille, kaikille tämä ei ehkä kuitenkaan uppoa ja sallitaan se meillekin.

Kuten taisin tuossa edellisessä päivityksessä mainitakin, niin Netflixiin oli tullut kerralla useampikin mielenkiintoinen leffa ja yksi niistä oli ehdottomasti SAS: RIse of the Black Swan. Jotenkin ehkä taas sellaista perusvarmaa tavaraa, joka voi olla hyvää tai huonoa, mutta usein kuitenkin varsin katsottavaa ja omaan genre-makuun hyvin uppoavaa. Tällä kertaa leffa oli myös varsin hyvä, ei mitään maatamullistavaa, mutta jonkin verran kuitenkin hyvin juonenkäänteitä ja ennen kaikkea se, että jonkinlainen juoni leffassa ehdottomasti kyllä oli.

Leffa piti sisällään paljon hyvää toimintaa, joka oli perusteltua, ei mitään turhaa tappamista, vaikka sitäkin leffassa toki riitti. Leffa piti hyvin silmät kiinni ruudussa ja ennen kaikkea tässäkin leffassa on taas todettava, että kokonaisuus vaikutti varsin laadukkaalta, etenkin näyttelijäkaarti oli tässäkin leffassa erittäin laadukasta ja hyvin roolitettua. Etenkin Tom Wilkinson on oli taas enemmän kuin mies paikallaan, vaikka se vähän turhan ajoissa joutuikin kuvista poistumaan. Eikä sinällään mitään valitettavaa ollut myöskään Garce Lewisia näytelleen Ryby Rosen suorituksessa.

Leffa äänet tässäkin olivat Atmosta, ja ennen kaikkea olen hyvin iloinen siitä, että Netflix on vihdoin saanut tuon ongelman korjattua, mikä ikinä siinä syynä taustalla sitten olikaan. Nyt joka tapauksessa Atmos äänet toimii, ja kivaltahan tämän leffa ehdottomasti kuulosti. Kokonaisuutena siis varsin hyvä ja mielenkiintoinen leffa, jota voi ehdottomasti kyllä suositella katselemaan pahimpaan toiminnan puutteeseen.

Tänään kerkesi taas vaihteeksi leffojen pariin ja leffaksi tällä kertaa valikoitui Netflixistä Sweet Girl-niminen leffa. Harvinaista kyllä tällä kertaa katsottavaa olisi ollut enemmänkin, siis sellaista joka ihan oikeasti kiinnosti, mutta tämä tuli valittua nyt, ja seuraava sitten myöhemmin. Eikä sinällään huono valinta lainkaan, leffa itse asiassa oli todella hyvä, ja sai loppunsa ansiosta erityisen hyvälle tuulelle, siis lähinnä sen hyvyyden vuoksi. Leffa oli arvoituksellinen, mutta loppu todellakin yllätti.

Sweet girl oli vaihteeksi taas leffa, jossa jotakuinkin kaikki oli kohdallaa, vaikka suoraan tämä leffa ei kuitenkaan top-listalle päädy. Leffassa näyttelijät onnistuivat erittäin hyvin, ja muuten harvoin ainakin itse näkemäni See tähti Jason Momoa Ray Cooperin roolissa oli jopa yllättävän hyvä. Samaa pitää kyllä toki sanoa myös Isabela Mercedin roolityötä Rachelina, todella todella vakuuttavaa ja hyvää työtä läpi leffan, vaikka hänenkin kohdalla todellinen hyvyys nousi esiin lopussa. Muukin kaarti oli hyvin roolitettua ja antoi taas leffasta vakuuttavan fiiliksen.

Äänien osalta leffa oli Atmos ja varsin hyvä sellainen. Ei nyt mitään ihan ääretöntä huippua, mutta se johtui ehkä sitten kuitenkin enemmän itse leffasta kuin äänistä. Mutta kyllä leffaan mahtui paljon hyvääkin äänien puolesta. Kokonaisuutena äänet tukivat leffaa hyvin, ja jälleen kerran Momoan puheääni kuulosti keskeltä oikein kivalta. Muutenkin leffa oli todella näyttävä, hyvä juoni ja kokonaisuuten erittäin viihdyttävä, joten ehkä tämä vielä sinne top-listallekin asti voisi vaikka päätyä.

Eiliseen iltaan mahtui Netflixin leffa Awake. Jollain tapaa tämä leffa on kiinnostanut katsoa, mutta täytyy sanoa, että vaikka idea tavallaan oli selvä, niin kuitenkaan en introssa oikein päässyt kärrylle mikä elokuvan varsinainen pointti on. Ja valitettavasti leffan katsoneena hämmennys on vieläkin suurempi, minulla ei edelleenkään ole hajua mikä tämän leffan idea tai tarkoitus oli. Joo, toisaalta jahdattiin jotain lääkettä, tai sitten ei kuitenkaan jahdattu lääkettä vaan yritettiin päästä turvaan, tai siis pysyä hengissä, tai siis järjissään jne jne. Todella todella sekava leffa, jossa joku oli saanut idean että tehdään leffa siitä että mitä tapahtuu jos ihmiset eivät saa nukkua tai nukuttua.

Nyt kuitenkin syyt tähän tapahtuneeseen jäivät epäselviksi kuin meteoriitti Se mieletön remppa-leffassa, eikä niitä seurauksiakaan minun mielestä kuvattu oikein kovinkaan hyvin. Joo, ihmiset sekoaa, mutta päätöntä ampumistä lukuunottamatta mitään ihmeempää tässä leffassa ei seurauksista esitetty. Leffa siis jätti paljon mietittävää, en tiedä oliko se sen tarkoitus, mutta näin ainakin minulla kävi.

Leffa oli muuten myös atmos, ja siinäkään mitään erityisen ihmeellistä ei tällä kertaa ollut. Muutama ihan kiva kohta, jossa etenkin takakanavia käytettiin hyvin, mutta ei muuten mitään erityisen mieleenpainuvaa, jos ei sitten lasketa sitä, että tämä oli toinen Netflixin Atmos-leffa putkeen jossa äänet toimivat ilman ongelmia. Se sentään on jo jotain! Ja kun äänistä puhutaan, niin pieni päivitys vielä ameriikan maalta. Kaiuttimet on pakattu konttiin, ja nyt 5-6 viikon merimatka voi alkaa. Toivottavasti mikään laiva ei nyt sössi sitten itseään poikittain mihinkään kanavaan, ja saadaan kaiuttimet syyslomaan mennessä kotiin. Sen sitten tietää mitä sitä syyslomalla tekisi.

Eilen illalla pääsin taas vaihteeksi hyvin mielenkiintoisen tositarinan pariin, ja jälleen itselleni aivan tuntematon tarina, joka tässä tapauksessa ei kyllä myöskään yhtään yllätä. Leffan nimi on Sininen Ihme, ja todellakin kertoo jonkinlaisesta ihmeestä, mutta eihän tämä olisi tositarina, jos se ei olisi aivan uskomaton.

Jimmy Gonzales on Omar, paikallisen orpokodin johtaja, jonka yritys muutenkin vaikeassa tilanteessa pitää orpokoti pystyssä saa kovan kolauksen kun myrsky iskee kylään ja koko orpokoti joutuu veden varaan. Omarilla on paljon velkaa ja pankki kolkuttelee ovelle, tilanne on toivoton. Silloin kuitenkin sattuma iskee peliin ja Omar orpolapsineen osallistuu suureen kalastuskisaan, jonka suurilla palkintorahoilla on mahdollista pelastaa koko orpokoti. Se kuitenkin vaatii sen, että yhteistyö erittäin hankalan kalastajalegenda Dennis Quaidin esittämän Captain Waden kanssa saadaan toimimaan.

Taitaa olla aivan turha tässä kohtaa mainita, mutta juoni tässäkin tositarinassa toimii hyvin, lisäksi kun roolit on saatu kuntoon niin leffa muodostuukin todella mielenkiintoiseksi ja mukavaksi leffaksi seurata. Captain Wade on hyvin uskottava, vaikkakin juuri niin ärsyttävä kuin pitääkin. No, mutta kyllähän siinä vanha merikarhukin taas alkaa pikku hiljaa lämmetä, mitä muutakaan voisi fiksujen nuorten seurassa tapahtua. Vaikka tarina ei ole sen enempää tunnettu, niin onneksi sentään leffoissa näitä tuodaan esiin ja nostetaan esille ympäri maailmaa. When there is a will, there is a way!

Netflixissä on jo jonkin aikaa kummitellut leffa nimeltä Beckett. On ollut selvää, että leffa pitää katsoa, mutta se on vain odottanut aikaansa, nyt sille tuli sopiva väli. Jos viime päivityksessä hehkutin vuolaasti Anthony Hopkinsia, niin tänään taas vuorossa oli toinen suuri suosikkini John David Washington. Hänen leffoistaan nousee tietysti ensimmäisenä aina esiin Tenet, mutta Washingotonin leffoja on nyt tullut nähtyä aika monta muutakin, osa sattumalta, osa tarkoituksella.

Tästä leffasta jäi hieman kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta Washington on todella todella hyvä, mutta toisaalta mielestäni hänen roolinsa ei ehkä aivan vakuuta. En tiedä olisinko tuohon rooliin kaivannut ketään muutakaan, mutta jotenkin tuosta sankarista kaikkine saavutuksineen jäi hieman reppana fiilis, joka ei oikein taas osu Washingtonin itsevarmaan olemukseen kaikissa muissa leffoissa joita nyt olen nähnyt. Kun tähän vielä lisätään se, että leffa muutenkin oli aavistuksen sekava ja varmaankin tavallaan hyvästä juonestaan silti ohueksi jäänyt, niin ei tästä nyt ihan parasta fiilistä jäänyt.

En oikein osaa sanoa mitä varsinaisesti olisin kaivannut lisää tai erilaista, jostain syystä tämä leffa ei nyt vaan lähtenyt lentoo, vaikka siinä paljon hyviä aineksia olikin. Ehkä juuri tuo sekavuus oli se suurin kompastuskivi. Katsokaa siis itse, en pysty aivan suoraan kyllä suosittelemaankaan.

Haluatko katso hyvä leffan, etsi nimellä Anthony Hopkins ja voit olla aika varma, että sellaisen saat. Olen tätä hehkuttanut ennenkin, mutta hehkutan silti taas. Ja toki edelleen leffat ovat aina mielipidekysymys, mutta siitäkin huolimatta, kyllä itselleni Anthony Hopkinsin leffat vaan uppoaa joka ikinen kerta, ja vaikka tässäkin leffassa Hopkinsin rooli ei ollut varsinainen päärooli, niin kyllähän mies leffan tasoa nosti taas todella korkealle. Eikä sinällään, eipä ollut muutenkin näyttelijöissä mitään valittamista, etenkin Anson Mount ja Abbie Cornish olivat todella todella hyviä ja nautin leffasta joka hetken. Tämä oli taas yksi niitä leffoja kun leffan aikana piti katsoa jostain syystä puhelinta esim. ottaakseen kuvan, niin käytännössä leffa piti laittaa pauselle ettei jäänyt mistään paitsi.

Kyseessä siis todella hyvä leffa, jossa hyvien näyttelijöiden lisäksi juoni oli pelkkää priimaa. Sitten on myös sellainen asia, josta yleensä en ole paljon ainakaan puhunut, eli yleisesti leffan tunnelma. Tässä leffassa tunnelma koko leffan ajan oli todella hyvä ja miellyttävä, etenkin tykkään kovasti leffoista, joissa on hyvä ”kertoja”, niillä nimittäin hyvistä keskikajareista saa jumalaisen hyvää ääntä esiin. Niin tässäkin, ja tämä leffa olisi varmasti aivan sairaan hyvä katsottavaksi siinä vaiheessa kun vaihtaa Klipschit Elusive 1099:hin. Tällä kertaa leffa tuli kuitenkin katsottua Itunesista vuokrattuna, joten ehkä tätä ei nyt ainakaan ihan heti tule uudelleen katsottua.

Ei sikäli, että hyvin kyllä voisi, ehkä jopa hankkia itselle, sillä äänien osalta leffassa oli muutamia todella hyviä ja mielenkiintoisia kohtia. Pieniä juttuja ehkä monelle, mutta kuulostaa vaan jotenkin ihan sairaan hyvältä kun koko muu huone on hiljainen, ja takakanavissa ääni liikkuu puolelta toiselle ja tilassa paikasta toiseen, jopa siis leffassa joka ei ollut edes atmos. Muutama todella upea kohtaus, jossa esim. koiran sijainti taustalla muuttui, pieniä, mutta todella hienoja kohtia.

Kuten siis jo moneen kertaa todettu, loistava leffa ja voin lämpimästi suositella. Top-listalle? Ehkä jopa sinne, vaikka ihan suora linja sinne tällä kertaa ei olekaan. Joka tapauksessa erittäin lämmin ja kiva pikkujännäri joka vaatii juuri sopivasti keskittymistä. Ainiin, ja Hopkinssilla taitaa olla jotain muutakin tällä hetkellä ulkona, koskakohan sen saa kotiin? P.S. Posti sai vihdoin myös John Myerin perille!

Tulipa sitten eilen törmättyä Netflixissä oikein todelliseen helmeen, ehdottomasti top-listalle menevä leffa, ehkä jopa tämän vuoden paras leffa tähän mennessä sisällön osalta, vähintäänkin omassa kategoriassaan. No mutta kategoriasta sen verran, että juuri oli puhetta yhden kaverin kanssa, että eipä ole tullut romanttisia komedioita katsottua oikein pitkään aikaan ja ennen kaikkea sen vuoksi, että en ole niihin törmännyt. Jos niitä on niin kertokaa ihmeessä, mutta vähissä on ollut leffat, joita olisin uskaltanut edes lähteä katsomaan. Romanttiset komediat olivat ehkä jonkun 2000-luvun alun juttu tai jotain, ja silloin Hugh Grantit ja kumppanit vetivät huippurooleja toisensa perään. Eipä ole oikein vastaavaa tullut eteen sen jälkeen.

No, tällä kertaa tähtenä loistaa hieman ehkä yllättäen Kevin Hart, mutta minkä roolin mies sitten vetääkään. Aivan ehdottomasti Oscarin arvoinen suoritus mulle. Rooli, tai roolihenkilön rooli on todella haastava, ensin ollaan elämän huipulla, lapsi tulossa ja ihana vaimo rinnallla. Yhtäkkiä elämä potkaiseekin päähän ihan huolella, ja käteen jää enää se vastasyntynyt lapsi. Jollain saattaa nyt tulla eräs suomileffa mieleen, mutta unohtakaa se, tämä leffa on aivan toisesta maailmasta vaikka se suomileffakin jotekin meni. Kevin Hart on aivan jäätävän hyvä ja uskottava roolissaan. Ihan kuin herra olisi kaiken elänyt itse oikeassa elämässäkin. No, mutta leffa kuitenkin ilmeisesti jotenkin liittyykin todellisiin tapahtumiin, ei tosin Hartin omiin. Eikä Hart ole tässä missään tapauksessa ainoa onnistuja, koko muukin kaarti on erittäin hyvin roolitettu, ja loistavia suorituksia nähdään jatkuvasti.

Leffan juoni ei sinällään tarjoa mitään suurta ja ihmeellistä, mutta pitkästä aikaa leffa, jossa ihan aidosti olen nauranut ääneen, ja vielä kaiken lisäksi useaan kertaan. Ja ei, en nauranut myötähäpeälle mitä komediat liian usein ovat, tässä leffassa oli aivan todellisuuteen peilaavia tapahtumia, jotka ihan oikeasti olivat hauskoja. Tämä leffa oli aidosti todella hauska, tavallaan myös rankasta aiheesta tehtynä äärettömän hyvin tehty, ja koko leffan ajan juoni ja tapahtumat vaativat koko ajan lisää. Kun leffassa on vielä kaiken lisäksi paljon asioita, jotka koskettava vähintäänkin välillisesti myös omaa elämää, saa tästä leffasta todella paljon irti. Jos oikeasti haluatte katsoa hyvää leffaa, niin tässä olisi yksi.

The Marksman, leffa josta on jonkin verran puhuttu, tai ainakin luulin että olisi, en ole varma enää. Leffa löytyy Netflixistä, ja jotenkin itselläni oli ennakkofiilis, että kyseessä olisi ollut joku varsin merkittävä leffa, mutta valitettavasti tällä kertaa luoti jäi pahasti tämän leffan osalta piippuun. Mikä leffassa sitten oli pielessä, no itse asiassa aika paljonkin.

Lähdetään nyt vaikka ensinnäkin siitä liikkeelle, että leffa oli aivan äärettömän ennalta arvattava. Leffassa ei oikeastaan ollut oikein mitään mikä olisi yllättänyt, lähtien perusasioista, että luottokortin jälkiä voi seurata, kartellityyppi voi suuttua jos veli ammutaan, kun leffassa opetetaan lasta ampumaan niin se lapsi pelastaa myöhemmin ampujansa jne jne. Lisäksi kun vielä lisätään, että Lian Nelson oli tässä leffassa tavallaan niin omassa roolissaan, että koko roolista tuli ihan tavallinen, ei siis mitään yllättävää. Myös Juan Pablo Raba Mauricon roolissa jäi hyvin pahasti jalkoihin, ei oikein vakuuttanut, enemmänkin sellaista geneeristä tälläinen minun täytyy olla tyyppistä työtä.

Ja ihan sitten ylipäätään koko leffan juoni oli todella tylsä ja mitään sanomaton, ei oikein innostanut missään vaiheessa ja jossain vaiheessa sitten tulikin kaivettua kännykkä esiin, koska leffa ei vaan yksikertaisesti edennyt mihinkään. Myöskään loppuratkaisu ei herättänyt juurikaan intohimoja, vaan samaa vanhaa tylsää mihin nämä leffat aina päättyy. Äänien ja kuvan osalta myöskään ei ole paljon kerrottavaa, vaikkakin muutamia ihan hyviä tilankäyttöjä ja autojen ohi-ajoja leffassa olikin. Kokonaisuudessaan siis varasin mitään sanomaton leffa, ikävä kyllä.

Eipä sitä sitten kauaa jaksanut sitä viimeistäkään osaa odotella, tai no viimeinen ja viimeinen, yksi osa on siis vielä jäljellä, mutta monen mielestä tuota viimeistä ei lasketa. Tämä Viimeinen Ristiretki on vuodelta 1989 ja on siis kolmas ns. alkuperäinen osa tätä saagaa. Jännää tässä on se, että jos luet minun edellisen päivityksen edellisestä leffasta, niin tämä päivitys aika lailla vastaa kaikkeen siihen huutoon mitä siinä oli.

Mielestäni tämä kolmas osa on heittämällä paras näistä kaikista kolmesta. Eka oli hyvä, toinen oli sinne päin, mutta tämä kolmas on juuri sitä mitä Indiana Jonesilta itse olen odottanut. Leffassa on alku ja loppu, leffassa on toimintaa, mutta silti huumori on se joka tästä leffasta nousee vahvimmin esiin. Eikä muuten ole kovinkaan suuri yllätys, että ison osan tuosta huumorista leffaan tuo jo edes mennyt Sean Connery. Connery Indiana Jones seniorina on maagisen hyvä, ja nostaa yksinään tämän leffan arvoa aivan huimasti. Muutamia aivan legendaarisia kohtauksia kuten lentokonekohtaus, jossa Connery ampuu oman lentokoneen palasiksi on aivan jäätävää viihdettä. Muutakin hyvää löytyy paljon, mutta kannattaa katsoa itse.

Samoin mitä kaipasin toisesta osata äänien osalta oli tässä leffassa selkeästi paremmin. Selvästi äänien kautta kolmesta leffasta se kaikista paras, ja eteenpäin mentiin jokaisessa leffassa. Kolmannessa osassa äänet eivät olleet enää aivan niin etupainotteiset, ja toisaalta myös sivukaiuttimiakin käytettiin todella hyvin monessa kohtaa. Atmokset jäivät tässäkin aika vaimeiksi, mutta kyllähän niitäkin sinne oli saatu. Ja kyllä, tässä osassa toimintaa oli aivan riittävästi, vaikka leffa muuten oli rytmitetty huomattavasti paremmin vähän rauhallisempaan menoon ja toimintaan.

Kokonaisuudessaan Indiana Jones on tähän mennessä siis antanut aika paljon, yllätyksiä ja uutta. Yhtään näistä leffoista en ollut ennen katsonut tai ainakaan niistä mitään muistanut. Lopulta varsin hyvä leffasarja ja ehdottomasti omistamisen arvoinen, vaikka sellainen fiilis ei tällä hetkellä ole että ihan heti tätä tulisi katsottua uudelleen. Viimeinen osa toki vielä katsomatta, ja jotenkin fiilis, että se onkin tullut nähtyä. Lisäksi leffat käsittääkseni sisältää jonkin verran extroja, joten niihinkin varmasti tulee jossain vaiheessa palattua. Niitä näytti joka levyllä olevan omansa.