The Marksman

The Marksman, leffa josta on jonkin verran puhuttu, tai ainakin luulin että olisi, en ole varma enää. Leffa löytyy Netflixistä, ja jotenkin itselläni oli ennakkofiilis, että kyseessä olisi ollut joku varsin merkittävä leffa, mutta valitettavasti tällä kertaa luoti jäi pahasti tämän leffan osalta piippuun. Mikä leffassa sitten oli pielessä, no itse asiassa aika paljonkin.

Lähdetään nyt vaikka ensinnäkin siitä liikkeelle, että leffa oli aivan äärettömän ennalta arvattava. Leffassa ei oikeastaan ollut oikein mitään mikä olisi yllättänyt, lähtien perusasioista, että luottokortin jälkiä voi seurata, kartellityyppi voi suuttua jos veli ammutaan, kun leffassa opetetaan lasta ampumaan niin se lapsi pelastaa myöhemmin ampujansa jne jne. Lisäksi kun vielä lisätään, että Lian Nelson oli tässä leffassa tavallaan niin omassa roolissaan, että koko roolista tuli ihan tavallinen, ei siis mitään yllättävää. Myös Juan Pablo Raba Mauricon roolissa jäi hyvin pahasti jalkoihin, ei oikein vakuuttanut, enemmänkin sellaista geneeristä tälläinen minun täytyy olla tyyppistä työtä.

Ja ihan sitten ylipäätään koko leffan juoni oli todella tylsä ja mitään sanomaton, ei oikein innostanut missään vaiheessa ja jossain vaiheessa sitten tulikin kaivettua kännykkä esiin, koska leffa ei vaan yksikertaisesti edennyt mihinkään. Myöskään loppuratkaisu ei herättänyt juurikaan intohimoja, vaan samaa vanhaa tylsää mihin nämä leffat aina päättyy. Äänien ja kuvan osalta myöskään ei ole paljon kerrottavaa, vaikkakin muutamia ihan hyviä tilankäyttöjä ja autojen ohi-ajoja leffassa olikin. Kokonaisuudessaan siis varasin mitään sanomaton leffa, ikävä kyllä.

2 vastausta artikkeliin “The Marksman

  1. Olen aika pitkälti samaa mieltä The Marksman (2021) -leffasta. Hieman väsynyt elokuva, jossa juonenkulkua on kohtuullisen helppo arvata etukäteen. Se yllätti positiivisesti, ettei Jim Hansonin (Liam Neeson) läheistä sukulaista ei otettu missään vaiheessa panttivangiksi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s