Apocalypse Now leffa ei pidetty ehkä aivan klassikkona kun se ilmestyi vuonna 1979, mutta sen jälkeen sitä on pidetty jopa yhtenä kaikkien aikojen parhaista ikinä tehdyistä leffoista. Ennen kaikkea leffa sai paljon huomiota ääniensä vuoksi, sitä pidetään ensimmäisenä surround elokuva koskaan, ja samalla suurena tien avaajana monille tulevaisuuden elokuville ja ääniformaateille. Ei siis ole täysin sattumaan, että kyseinen leffa löysi tiensä myös minun levyhyllyyni, etenkin kun tästä hienosta leffasta on restoroitu upea 4K-leffa Atmos äänillä.

Leffan hankinta ei ollut kovinkaan helppoa, tai olisi varmasti ollut, mutta hinta suomalaisille versioille oli minun budjetilleni aivan liikaa. Leffa siis tuli hankittua Saksanmaalta, ja tuolta posti sen toimitti perille muutama viikko sitten. Leffa kestää reilu kolme tuntia, joten hieman piti odotella sopivaa aikaa sen katsomiseen. Puheenollen suomiversiosta, se mitä olisi tässä leffassa nyt kyllä hieman kaivannut oli suomi-tekstit. Leffassa oli paljon enemmän syvää dialogia kuin olisin ajatellut, eli kolme tuntia syvää keskittymistä puheeseen kaiken muun räimeen ja räiskeen seassa oli välillä aika vaativaa. Toki seuraaminen onnistui, mutta sanotaanko näin, että varmasti paljon jäi vielä leffasta piiloon ja leffan katsominen joskus uudelleen ei varmasti olisi huono idea.

Äänien suhteen odotukset olivat nyt luonnollisesti aika korkealla, Tosin jotenkin alkaa välillä jo tuntumaan siltä. että mitä uutta sitä voi ääniltä enää odottaa. Hyvät äänet tällä hetkellä vaativat jo hyvän leffan kylkeen, eli pelkät hyvät äänet ovat jo sen verran normi, että jotta kokomus on erityislaatuinen, pitää olla myös lihaa luiden ympärille. Onneksi tässä leffassa molemmat olivat kohdillaan, eli hyvä leffa ja lisäksi äänet olivat erittäin paikallaan. Helikoptereiden lennot olivat itse asiassa ehkä parasta mitä olen koskaan kuullut, ne olivat erittäin vakuuttavat. Toisaalta, leffassa oli myös paljon muita hyviä kohtia. Esimerkiksi yksi metsäkohtaus lentelevine lintuineen ja otoköineen oli vähintään yhtä vakuuttava kuin Atmos-demolevyllä konsanaan. Leffaan mahtui toki myös ukkosta, mutta etenkin dialogiin näiden kaikkien äänien keskellä saattoi olla varsin tyytyväinen. Dynamiikka ei ehkä ollut aivan tapissa, mutta eipä ehkä tarvinnutkaan.

Mitäs sitten tykkäsin itse leffasta? Leffa oli hyvä, mutta ei itselleni pääse kyllä silti millään muutaman muun sotaleffan tasolle. Leffa oli todella pitkä, mutta aika meni silti kyllä aika jouhevasti eteenpäin. Juonessa tapahtui jatkuvasti jotain, vaikka oikeasti ei paljon tapahtunutkaan, vaan kaikki odotus vain kohdistui loppuun. Tässäkin tosin tuo dialogi oli isossa osassa, eli tekstitys olisi varmasti tässäkin asiassa auttanut. Leffan olen varmaankin joskus nähnyt ennenkin, mutta aika vähän siitä muistin. Ehkä jopa niin, että olen nähnyt vain pätkiä, en koko elokuvaa. Leffa oli aika synkkä, huumoria siitä oli vaikea löytää, ja vaikka tässä nyt ei varsinaisesti monelle sotaelokuvalle tyypillistä ruumiskavalkaadia näytettykkään, niin sopivasti raakuuttakin löytyi. Leffasta löytyy monia tänä päivänäkin todella tunnettuja näyttelijöitä, joten kyllähän tässä varsin merkittävästä leffasta oli kyse.

Tämä leffa siis vaatii vielä paljon lisää käsittelyä, eikä varmasti olisi huono idea tutustua myös lisämateriaaleihin, jotka löytyvät ihan omalta levyltä. Joka tapauksessa hyvä leffa ja varmasti maineensa arvoinen. Avautuu varmasti paljon paremmin toisella tai kolmannella katselulla, mutta näitä kolmituntisia ei nyt silti ihan joka päivä jaksa katsoa. Restoraatio oli luvatun upea, joten ehdottomasti 4K-versiona hankkimisen arvoinen leffa!

Eipä olla vielä lähelläkään joulua ja itse vaikka pidänkin joulusta, niin missään nimessä en sitä edes mieti vielä marraskuussa. Siitä huolimatta tänään leffaksi valikoitui joululeffa Operaatio Joululahja. Ja vaikka ei joulu vielä lähellä olekaan, niin kylläpä jäi tästä hyvä fiilis. Leffa oli todella hyvällä maulla tehty, eikä tätä nyt minään joulufiilistelynä voi pitää, vaikka joulu aiheena olikin. Itselleni ehkä valkoinen lumi on niin merkittävä tekijä joulussa, että sen puute vaikutti asiaan. Joulu tai ei, leffa oli todella hyvä.

Leffa perustuu ainakin löyhästi tositarinaa, ja varsin hienoon sellaiseen. Meillä on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole elämässä yhtä onnekkaassa asemassa kuin muut, ja heille pienenkin ilon tuominen on monelle elämääkin suurempi asia. Leffa on enemmän kuin lämminhenkinen ja sisältää myös kivasti romantiikkaa. Romantiikkakin on leffassa esitetty niin hienosti, että leffaa olisi voinut hyvin katsoa vaikka lasten kanssa, jos ei olisi ns. kieli ongelmaa.

Tämä leffa on varmasti yksi niistä, jonka katsominen kuivin silmin tuskin monelta onnistuu. Leffa kertoo syvän tarinan yhteisöllisyydestä ja toivosta, samalla kun kahden ihmisen väistämätön rakkaustarina on kuin suoraan elok.. ..Todellisuudesta. Leffa ei ole pitkä ja varsin kevyttä katsottavaa, parasta viihdettä rankan viikon päätteeksi siis.

Ja sitten vielä loppuun taas rankkaa kritiikkiä, ja kohde ei kovinkaan yllättävä. Netflix ja Atmos, järkyttävää kuultavaa taas tänäänkin. Kun ei toimi niin ei toimi. Mietin tänään, että auttaisiko ehkä HDMI-kaapelin vaihto, pitää kyllä jotain nyt koittaa tämän ongelman ratkaisemiseksi.

The Man from U.N.C.L.E leffa on vuodelta 2015 ja on siis yksi niitä ensimmäisiä leffoja, joissa on kotona päässyt testaamaan Atmos ääniä. Itselleni tämä tuli aikoinaan hankinttua juuri tuohon tarkoitukseen ja tuon asian vuoksi, aikaan, jolloin siis tuli hankittua ihan kaikki Atmos-leffat, jotka halvalla sai. Leffaa en tuntenut silloin etukäteen, nyt tunsin. Tiesin, että leffa oli varsin hyvä, mutta en siitä kyllä yhtään sen enempää muistanut. Leffassa seikkailee kaksi herrasmies-agenttia, ja paljon muuta taustajoukkoa. Juonesta tekee mielenkiintoisen ja aikaan sopivan (leffan aikaan) Saksalaisten, Venäläisten ja Jenkkien keskenäinen taistelu ja kusetus kaiken toiminnan taustalla. Leffassa on muutamia äärettömän hauskoja kohtauksia, kuten lentokone kohtaus, molemmat agentit saavat ohjeita omiltaan. Leffa on jatkoa sarjalle, jota on tehty ilmeisesti aika pitkään.

Juoni on hyvä ja olisi varmaan pitänyt vielä katsoa leffaa aavistus tarkemmin, jotta siitä olisi saanut kaiken irti. Nyt se alku meni hieman keskittyen muuhun, mutta lopulta kuitenkin pääsin hyvin kiinni ja leffa olikin sitten varsin nautittava. Leffan hahmot olivat hyvin luotuja, ja tykkään paljon tällaisista agenttiseikkailuista, eikä haittaa tippaakaan jos siinä on vielä vivahdus mennyttä aikaa. Jotenkin kuitenkin leffaa kuvaa hyvin se, että leffan pystyi aivan sujuvasti katsomaan uudelleenkin, se ei ollut vanhentunut yhtään. Jotain hieman Bondin tapaista tässä oli, en tiedä oliko se tarkoituksella vai ei, mutta toimi.

Äänien puolesta se leffa tosiaan oli Atmosta ja jonkun verran sen huomasi ja kuuli. Leffassa oli muutama hyvin vakuuttava kohtaus, jossa huoneen paineen yhdessä tuolien kanssa todellakin tunsi, ja muistutti taas hyvin miksi huonetta on niin pitkään ja antaumuksella rakennettu. Muuten leffa oli varsin maltillinen, taka ja atmos kaiuttimia käytettiin, mutta ei kuitenkaan mikään ihan demo leffa kyllä ole kyseessä. Kohtaus, jossa lamppu pyöri ympäri huonetta oli aika siisti, tosin pakostakin alkoi miettimään, että olisiko se ollut tarkoitettu olemaan vieläkin vakuuttavampi, eli olisiko suoraan säteilevät kaiuttimet tässä kohdassa tuoneet (äänen) kuvaan jotain lisää? Joka tapauksessa toimivat äänet, ei sinällään mitään valittamista. Atmos on aina Atmos, ja hyvä niin.

Leffasta on annettava myös kiitosta siitä, että se oli erittäin hyvin ja vakuuttavasti tehty. Leffa sisälsi hienoja leikkauksia ja paljon hyvää huumoria. Keskiviikon leffahetkeen tällä kertaa aivan täysosuma, kiva katsoa!

Eilen illalla tuli vielä leffassa käynnin päälle katsottua kotona toinen leffa, Netflixistä hyppäsi eteen erittäin mielenkiintoiselta vaikuttanut tositarinaan perustuva Citation. Leffa kertoo afrikkalaisesta naisesta, joka nousee yliopiston seksillä arvosanoja myyvää professoria vastaan ennen näkemättömään taisteluun. Leffaa voi hyvin pitää vertauskuvana Peitelty Totuus leffassa, jonka katsoin lauantaina. Tälläkin kertaa kyseessä tosi tarina, saman pituinen leffa, mutta aikajänne, josta leffa kertoo on hyvin paljon lyhyempi. Leffa on paljon parempi kokonaisuus, ja mielenkiinto pysyy leffassa koko ajan yllä.

Leffa lähtee aika vauhdikkaasti liikkeelle, mutta toisaalta kaikki on vain pohjustusta itse asiaan. Voin jotenkin kuvitella, että tällaista tapahtuu tietyissä maissa paljonkin, ja valittavasti myös maissa, joita me laskemme hyvinkin sivistyneiksi. Enkä viittaa tässä Suomeen, olisi jotenkin hyvin vaikeaa kuvitella tällaista tapahtuvan Suomessa, vaikka kaikki on toki mahdollista. Tarina ei ole kovinkaan rankka, vaan enemmänkin hyvin maanläheinen ja todellinen. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö tai kiristys ei (ainakaan leffassa) etene kovinkaan pitkälle. Tarinan professorin tapa kääntää kaikki asiat täysin päälaelleen on kuitenkin surullista katsottavaa, ja valitettavasti näitä täysin toisessa todellisuudessa ja muut mukaansa saavia löytyy Suomestakin jo paljon, omakohtaisiakin esimerkkejä löytyy.

Kaiken kaikkiaan todella todella hyvä leffa ja tykkäsin paljon. Toki leffan loppuratkaisu on erittäin iloinen ja positiivinen juttu, mutta kyllä koko leffan tapa käsitellä aihetta saa myös kiitosta. Onneksi maailmasta löytyy myös ihmisiä, jotka ovat valmiita näkemään todellisen totuuden, eikä vaan puolusta ”omiaan” sokeasti hamaan loppuun asti. Leffasta voi moni oppia hyvinkin paljon.

Ensinnäkin hyvää myöhäistä isänpäivää kaikille blogini lukijolle! Ja siitä hyvällä aasin sillalla tämän päivän leffaan kun sain oikein leffateatteriin seurakseni ihanat tyttäreni. Laatuaikaa isänpäivän kunniaksi siis tiedossa ja leffana uusin Risto Räpääjä ja Väärä Vincent. Odotuksia oli, tosin en aivan varma siitä millaisia. Lapsille nyt varmasti tiedossa oli kiva ilta, mutta mitenkä tämä leffa sitten uppoaisi isään. Alku aavistuksen haastava, mutta sitten kun leffa pääsi kunnolla käyntiin, niin erittäin hyvähän siitä sitten tuli.

Mikä siinä alussa sitten tökki, no sanotaanko näin, että jälleen kerran ajatus siitä, että putoushahmoilla yritetään tehdä huumoria. Enkä nyt viittaa keneenkään näyttelijään erityisesti, vaan siihen suomalaisen elokuvan perisyntiin, että pitää näyttää hölmöltä, että voi olla hauska. Onneksi sitä ei kuitenkaan ollut tässä leffassa liialti, Risto, Nelli ja vielä rajoilla liikkuva Rauha Räppääjä näyttävät kaikki varsin normaaleilta, mutta etenkin Jenni Kokanderin esittämä Elvi-serkku menee välillä yli. Kokander on hyvä näyttelijä, mutta jotenkin koko pitkään elokuvaan häntä en aina pysty näkemään, improvisaatio ketsit toimii paljon paremmin. Ylermi Rajamaan näyttelemä Lennart onkin sitten ihan oma lukunsa.

Alku on todella karmiva ja saa juuri nuo mainitsemani ajatuksen vierimään pitkin selkää. Mutta, mutta, Lennartin rooli leffassa tuntuukin sitten lopulta varastavan koko shown, ja herran rooli on aivan mahtava. Eikä se ole vain näyttelijän ansiota, vaan leffan juoni on muutenkin loistava, etenkin viittauksen bondiin saivat varmasti jokaisen aikuisen Bondi-fanin hymyn huulille. Leffan juonesta muutenkin kun puhutaan, niin siitä voisi puhua enemmänkin. Jos leffa ei ole ennestään tuttu, niin menee todella pitkään että saa leffan juonesta kiinni, ja tämä kaikki vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Leffa osaa pitää tarinan käänteet loistavasti piilossa, ja alkaa tiputella vinkkejä pikku hiljaa juuri sovissa kohden. Lopulta koko kuvio olkaa aueta, ja vauhti senkun kiihtyy. Kiihtyy jopa siinä määrin, että leffan loppuratkaisu on aika absurdi, mutta pitihän siihen nyt se kantava teema vaahtokarkeista vielä saada tungettua.

Mitä muuta tulee vielä leffan juoneen ja ennen kaikkea käsikirjoitukseen niin viittaukset Bondiin, Herkules Poirettiin, puhumattakaan Kuningas Litmasen rooliin eivät varmasti kerron nuorille yhtään mitään, mutta ainakin minulle aikuisena upposivat kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin. Leffa todellakin sai naurattamaan ja viihtymään. Jälleen kerran siis Suomalainen leffa, joka todellakin kannatti katsoa, isänpäivästä jäi hyvä mieli, etenkin kun pääsi jälleen leffaan, ja yleinen fiilis koko käynnin ajan oli, että täällä on hyvä ja turvallinen olla.

Itunesin Mega Movie Week jatkuu ja leffoja saa ostettua varsin maltillisella hinnalla, tarkoittaen itse asiassa monessa tapauksessa samaa hintaa sekä ostolle että vuokraukselle. Vinkkinä tämän blogin lukijoille, todella monella oli Invisible Man edelleen näkemättä, mm. tuon elokuvan saa tällä hetkellä Itunesista itselle vitosella. Itse kuitenkin valitsin tällä kertaa Dark Waters nimisen leffan, jota olen Itunessa katsellut jo jonkin aikaa. Tarkoitus oli itsellänikin jossain vaiheessa tuo vain vuokrata, mutta nyt sen sai samalla hinnalla ostettua.

Leffa on tositapahtumiin perustuva pitkä oikeustaistelu amerikkalaista suuryritystä vastaan, jonka väitetään saastuttaneen West Virginian vesistöjä useiden vuosien ajan altistaen tuhansia ihmisiä ja eläimiä erittäin vakaville sairauksille, kuten syövälle ja epämuodostumille. Leffaa on vaikea kutsua kovinkaan hyväksi siinä mielessä missä elokuvia yleensä kutsutaan hyväksi. Tarina oli tietysti hyvä ja uskottava, samoin leffan toteutus kaikin puolin. Leffa ei kuitenkaan ollut kokonaisuutena aivan älyttömän mielenkiintoinen ja kiinnostava, johtuen lähinnä siitä. että todella pitkä taistelu ja leffan aikajänteen pitkä käsittely etenkin leffan lopussa vei leffasta parhaan terän auttamatta pois. Etenkin viimeiset vuodet olivat aika nopeasti käsitelty, vaikka tuona aikana ei oikein mitään tapahtunutkaan.

Olisiko leffasta sitten voinut saada paremman, ehkä olisi, toisaalta tarina on mikä on. Taistelu oli erittäin pitkälle aikavälille jakautunut, mutta toisaalta niin on moni muukin vastaava ollut. Leffa kuitenkin osoitti jälleen hienosti useita yhteiskunnallisia ongelmia, jotka vielä tänä päivänäkin ovat selkeästi olemassa. Isojen yritysten valta valtion johtoa myöden on iso uhka demokratialle, eikä esimerkkiä tarvitse Suomeakaan kauempaa hakea kun katsoo mitä on meneillään esimerkiksi veikkauksen kanssa. Suomea kutsutaan maailman vähiten korruptoituneeksi maaksi, mutta rakenteellinen korruptio kulisseissa on valtavaa, ja siitä esimerkkejä nousee jatkuvasti enemmän ja enemmän esiin.

Mutta joka tapauksessa taas hyvä opettavainen tarina, jonka tärkeitä käänteitä on käsitelty varmasti mediassa myös aikana jolloin itse olin jenkeissä. Uutiset eivät tuolloin ehkä kuitenkaan olleet ne tärkeimmät kiinnostuksen kohteet, joten isolta osalta ohi mennyt on tämäkin tarina. Sen tosin muistan, että jossain vaiheessa teflonpinnoitetuista paistinpannuista puhuttiin paljonkin, etenkin siitä, että niitä ei pinnan rikkouduttua saa missään tapauksessa käyttää. Tämä leffa toi upeasti taustaa siihen tarinaan, jotain uutta siis tuli opittua tänäänkin.

Tänään näytti olevan Ituneissa joku elokuva viikko, joten päätinpä sitten oikein tempaista ja ostaa Se Mieletön Remppa-leffan sitten ihan ”omaksi”. Vitosen se maksoi, mutta toisaalta vuokra oli saman verran. Olen kirjoittanut asiasta muutaman sanan jo etukäteen trailerin perustella, ja nyt sitten lisää arvioita koko leffan perustella. Haluaisin niin mielelläni aika kirjoittaa positiivisesti suomileffoista, mutta valitettavasti tämän jälkeen nyt ei pysty. En oikein ymmärrä miten tämä leffa on ollut niin monen suosikki, itselleni tämä lähinnä aiheutti häpeää ja pettymystä.

Sami Hedberg on varsin magea tyyppi ja tykkään monestakin asiasta mitä herra on tehnyt, mutta nyt valitettavasti ei kyllä itselleni uponnut yhtään. En oikein vieläkään ymmärrä, että vaikka kyseessä on komedia, niin miksi siitä ei silti voisi tehdä yhtään vakavampaa, miksi kaikki pitää heittää aivan täysin yli. Tänään tämä leffa meni jopa niin pahasti yli, että ei vaan naurattanut yhtään. Minulle ei myöskään uponnut tippaakaan Hedbergin seitsemän roolia, pääosassa olisi mennyt vielä hyvin, mutta se, että miehen naama löytyi joka roolista, ei mielestäni nyt kyllä sopinut tähän yhtään. Leffa itsessään on ilmeisesti maailmanlaajuisesti aika mones filmatisointi, en ole näitä muita nähnyt, mutta tämä ei nyt kyllä vakuuttanut.

Tykkään myös Kiti Kokkosesta näyttelijänä, mutta eipä ollut tämä mielestäni häneltäkään kovinkaan onnistunut rooli tällä kertaa. Roolista jäi ehkä aavistuksen vaivaantunut olo, Kokkosen rooli ei ollut kovinkaan vapautunut ja luonnollinen. Ylipäätään koko leffan juoni oli kovin väkisin rakennettu, olisin toivonut edes jonkinlaista todellisuutta tuohon remonttiin edes jossain vaiheessa, nyt ”ongelmat” eivät tuntuneet ikäviltä sattumuksilta (jotka olisivat naurattaneet) vaan kaikki oli vain kahden ihmisen täydellisestä tyhmyydestä täysin tuomittuja epäonnistumaan. Joo, leffassa oli varmaankin tarkoitus käsitellä erilaisia stereotypioita, mutta ei nekään oikein nyt onnistuneet.

Mutta, jotta koko teksti ei nyt mene aivan haukkumiseksi, niin annetaan myös kunniaa sinne minne se kuuluu. Nimittäin leffan äänet olivat tällaiseen leffaan puhdasta primaa. Takakaiuttimet olivat parasta mitä olen aikoihin kuullut, ja toisaalta myös Neural:x sai kaiken kuulostamaan kuin hyvältä Atmos-leffalta. Tykkäsin myös todella paljon miten ääni ruudulla liikkui, leffassa oli paljon hienoja kohtauksia, jossa ääni kuului aina ns. oikeasta paikasta. Jotta äänistä saisi vieläkin paremmat, myöskin puheääni oli leffassa erittäin hyvää, selkeää ja napakkaa. Nautin leffan äänistä todella paljon.

Tämänkin leffan jälkeen harmittaa todella paljon, haluaisin ehdottomasti tykätä suomileffoista paljon enemmän ja kehua niitä maasta kattoon, mutta valitettavasti tämä ei nyt antanut siihen aihetta. Leffassa oli paljon potentiaalia, mutta nyt sitä ei mielestäni vaan käytetty. Jo pelkästään leffan alku ja tämä meteoriitti oli niin suuri pettymys, että ei edes naurattanut. Hyvä jos muille tippuu, minulle ei.

Tuli yllättäen maanantai-iltaan mahdollisuus katsoa yksi leffa, joten etsiskelin hieman mitä oli tarjolla. Lopulta päädyin Megan Leavey nimiseen tositarinaan, joka löytyi tällä kertaa Itunesin .99 listalta. Tuolla listalla leffat vaihtuvat aika verkkaisesti, mutta nyt siellä oli selkeästi taas uusia leffoja. Eikä tarvinnut kauaksi mennä, kun tämä leffa sai herätettyä huomion, ja sen jälkeen oli selvää, että tämä leffa on nähtävä.

Tosi tarina sodasta on yleensä erittäin varma valinta leffaksi, niin tälläkin kertaa. Megan Leavey hyvin perinteinen itseään etsivät, maailmalle vihainen nuori nainen, joka hakeutuu armeijaan, muuttaakseen elämänsä suuntaa. Meganin suunta todellakin muuttuu, kun hän löytää itsensä pesemässä sotakoirien häkkejä, ja törmää samalla Rex-nimiseen vihaiseen koiraan. Megan taistelee itsensä Rexin sydämeen ja pystyy luomaan luottamussuhteen, johon muut tuon koiran kanssa eivät pystyneet. Lopullinen taistelu Meganin elämässä kuitenkin käydään vasta sodan jälkeen, kun Megan yrittää saada taistelutoverinsa ansaitsemalleen eläkkeelle kanssaan.

Leffa on koskettava, kuten tällaiset leffa niin usein ovat. Tykkäsin leffasta muutenkin todella paljon, se on selkeä, suoraviivainen, mutta silti hyvin laaja-alainen ja useita sivujuonia sisältävä. Tarina on hieno, ja se on saatu sellaiseksi myös valkokankaalle. Leffa on tehty Rexin muistolle, ja on hienoa, että tällainenkin tarina on saatu ihmisten tietoon. Leffa ottaa toki kantaa myös osaltaan sotaa, tai paremminkin sen lieveilmiöihin, mutta se ei missään tapauksessa ole leffan pihvi. Siviiliin paluu sodasta on varmasti aina kova juttu, mutta tässä sitä ei korosteta liikaa. Tarina enemmänkin kertoo vanhaa uskomusta, koira on ihmisen paras ystävä, ikuisesti.

Netflixistä vaihteeksi hieman ranskalaista leffaa, Kovanaamojen Kaupunki löytyi eilen ja laitoin sen odottavien listalle odottamaan parempia aikoja. Paremmat ajat olivatkin sitten jo tänään. Hyvinkin mielenkiintoiselta vaikuttanut elokuva, joka myös osoittautui odotuksien arvoiseksi. Leffa ei ollut kovinkaan helppo, leffaa piti tänään seurata aika tarkasti, jotta pysyi edes jotenkin selvillä kuka on kenenkin puolella ja kuka kusettaa ketäkin. Silti leffa ei ollut mitenkään epäselvä, vaan itseasiassa varsin hyvin tehty. Loppukin leffassa osaa yllättää, kuka tämän pelin lopulta voittaa, taitaa jäädä arvausten varaan, vai voittaako lopulta kukaan?

Leffassa oli jonkin verran toimintaa, mutta silti enemmän draamaa ja juonimista. Toki sitten kun mentiin, niin toiminta oli hyvinkin suoraviivaista, eikä luoteja pahemmin säästelty. Näyttelijät omissa rooleissaan olivat erittäin hyviä ja leffa vaikutti hyvinkin ammattimaisella otteella tehdyltä. Siksi sitä joutuu jälleen tämänkin leffan jälkeen miettimään kuinka julmaa tuo todellisuus oikeasti näissä huume, jengi ja muissa verkostoissa oikein on. Tappaminen pienen lapsen edessä ei ole mikään juttu, ja kun on aika tappaa, ei enää kysellä. Helppoa ei ole poliiseillakaan ja jotenkin ymmärtää hyvin, että lahjuksien ja suojelurahojen ottamisen kynnys ei ole välttämättä kovinkaan korkea. Pelaaminen kahden tuollaisen jengin välissä ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa, ja tuossa pelissä poliisinkaan hengellä ei ole mitään arvoa.

Leffan äänet eivät olleet tällä kertaa Atmosta, mutta Arcam näytti Neural:X formaattia. Äänet olivatkin leffassa varsin hyvät ja tykkäsin. Etenkin takakanavia käytettiin leffassa erittäin hyvin, eikä Neural:x:än ansioista katossakaan ollut hiljaista. Netflixiin myös kuvanlaatu oli tänään erittäin hyvä, joka vielä varmisti loistavan sunnuntai-iltapäivän leffahetken. Katsokaahan ihmiset, eurooppalainen leffa tuo ruudulle jälleen varsin mallikasta materiaalia.