Apocalypse Now

Apocalypse Now leffa ei pidetty ehkä aivan klassikkona kun se ilmestyi vuonna 1979, mutta sen jälkeen sitä on pidetty jopa yhtenä kaikkien aikojen parhaista ikinä tehdyistä leffoista. Ennen kaikkea leffa sai paljon huomiota ääniensä vuoksi, sitä pidetään ensimmäisenä surround elokuva koskaan, ja samalla suurena tien avaajana monille tulevaisuuden elokuville ja ääniformaateille. Ei siis ole täysin sattumaan, että kyseinen leffa löysi tiensä myös minun levyhyllyyni, etenkin kun tästä hienosta leffasta on restoroitu upea 4K-leffa Atmos äänillä.

Leffan hankinta ei ollut kovinkaan helppoa, tai olisi varmasti ollut, mutta hinta suomalaisille versioille oli minun budjetilleni aivan liikaa. Leffa siis tuli hankittua Saksanmaalta, ja tuolta posti sen toimitti perille muutama viikko sitten. Leffa kestää reilu kolme tuntia, joten hieman piti odotella sopivaa aikaa sen katsomiseen. Puheenollen suomiversiosta, se mitä olisi tässä leffassa nyt kyllä hieman kaivannut oli suomi-tekstit. Leffassa oli paljon enemmän syvää dialogia kuin olisin ajatellut, eli kolme tuntia syvää keskittymistä puheeseen kaiken muun räimeen ja räiskeen seassa oli välillä aika vaativaa. Toki seuraaminen onnistui, mutta sanotaanko näin, että varmasti paljon jäi vielä leffasta piiloon ja leffan katsominen joskus uudelleen ei varmasti olisi huono idea.

Äänien suhteen odotukset olivat nyt luonnollisesti aika korkealla, Tosin jotenkin alkaa välillä jo tuntumaan siltä. että mitä uutta sitä voi ääniltä enää odottaa. Hyvät äänet tällä hetkellä vaativat jo hyvän leffan kylkeen, eli pelkät hyvät äänet ovat jo sen verran normi, että jotta kokomus on erityislaatuinen, pitää olla myös lihaa luiden ympärille. Onneksi tässä leffassa molemmat olivat kohdillaan, eli hyvä leffa ja lisäksi äänet olivat erittäin paikallaan. Helikoptereiden lennot olivat itse asiassa ehkä parasta mitä olen koskaan kuullut, ne olivat erittäin vakuuttavat. Toisaalta, leffassa oli myös paljon muita hyviä kohtia. Esimerkiksi yksi metsäkohtaus lentelevine lintuineen ja otoköineen oli vähintään yhtä vakuuttava kuin Atmos-demolevyllä konsanaan. Leffaan mahtui toki myös ukkosta, mutta etenkin dialogiin näiden kaikkien äänien keskellä saattoi olla varsin tyytyväinen. Dynamiikka ei ehkä ollut aivan tapissa, mutta eipä ehkä tarvinnutkaan.

Mitäs sitten tykkäsin itse leffasta? Leffa oli hyvä, mutta ei itselleni pääse kyllä silti millään muutaman muun sotaleffan tasolle. Leffa oli todella pitkä, mutta aika meni silti kyllä aika jouhevasti eteenpäin. Juonessa tapahtui jatkuvasti jotain, vaikka oikeasti ei paljon tapahtunutkaan, vaan kaikki odotus vain kohdistui loppuun. Tässäkin tosin tuo dialogi oli isossa osassa, eli tekstitys olisi varmasti tässäkin asiassa auttanut. Leffan olen varmaankin joskus nähnyt ennenkin, mutta aika vähän siitä muistin. Ehkä jopa niin, että olen nähnyt vain pätkiä, en koko elokuvaa. Leffa oli aika synkkä, huumoria siitä oli vaikea löytää, ja vaikka tässä nyt ei varsinaisesti monelle sotaelokuvalle tyypillistä ruumiskavalkaadia näytettykkään, niin sopivasti raakuuttakin löytyi. Leffasta löytyy monia tänä päivänäkin todella tunnettuja näyttelijöitä, joten kyllähän tässä varsin merkittävästä leffasta oli kyse.

Tämä leffa siis vaatii vielä paljon lisää käsittelyä, eikä varmasti olisi huono idea tutustua myös lisämateriaaleihin, jotka löytyvät ihan omalta levyltä. Joka tapauksessa hyvä leffa ja varmasti maineensa arvoinen. Avautuu varmasti paljon paremmin toisella tai kolmannella katselulla, mutta näitä kolmituntisia ei nyt silti ihan joka päivä jaksa katsoa. Restoraatio oli luvatun upea, joten ehdottomasti 4K-versiona hankkimisen arvoinen leffa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s