Ensinnäkin hyvää myöhäistä isänpäivää kaikille blogini lukijolle! Ja siitä hyvällä aasin sillalla tämän päivän leffaan kun sain oikein leffateatteriin seurakseni ihanat tyttäreni. Laatuaikaa isänpäivän kunniaksi siis tiedossa ja leffana uusin Risto Räpääjä ja Väärä Vincent. Odotuksia oli, tosin en aivan varma siitä millaisia. Lapsille nyt varmasti tiedossa oli kiva ilta, mutta mitenkä tämä leffa sitten uppoaisi isään. Alku aavistuksen haastava, mutta sitten kun leffa pääsi kunnolla käyntiin, niin erittäin hyvähän siitä sitten tuli.
Mikä siinä alussa sitten tökki, no sanotaanko näin, että jälleen kerran ajatus siitä, että putoushahmoilla yritetään tehdä huumoria. Enkä nyt viittaa keneenkään näyttelijään erityisesti, vaan siihen suomalaisen elokuvan perisyntiin, että pitää näyttää hölmöltä, että voi olla hauska. Onneksi sitä ei kuitenkaan ollut tässä leffassa liialti, Risto, Nelli ja vielä rajoilla liikkuva Rauha Räppääjä näyttävät kaikki varsin normaaleilta, mutta etenkin Jenni Kokanderin esittämä Elvi-serkku menee välillä yli. Kokander on hyvä näyttelijä, mutta jotenkin koko pitkään elokuvaan häntä en aina pysty näkemään, improvisaatio ketsit toimii paljon paremmin. Ylermi Rajamaan näyttelemä Lennart onkin sitten ihan oma lukunsa.
Alku on todella karmiva ja saa juuri nuo mainitsemani ajatuksen vierimään pitkin selkää. Mutta, mutta, Lennartin rooli leffassa tuntuukin sitten lopulta varastavan koko shown, ja herran rooli on aivan mahtava. Eikä se ole vain näyttelijän ansiota, vaan leffan juoni on muutenkin loistava, etenkin viittauksen bondiin saivat varmasti jokaisen aikuisen Bondi-fanin hymyn huulille. Leffan juonesta muutenkin kun puhutaan, niin siitä voisi puhua enemmänkin. Jos leffa ei ole ennestään tuttu, niin menee todella pitkään että saa leffan juonesta kiinni, ja tämä kaikki vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Leffa osaa pitää tarinan käänteet loistavasti piilossa, ja alkaa tiputella vinkkejä pikku hiljaa juuri sovissa kohden. Lopulta koko kuvio olkaa aueta, ja vauhti senkun kiihtyy. Kiihtyy jopa siinä määrin, että leffan loppuratkaisu on aika absurdi, mutta pitihän siihen nyt se kantava teema vaahtokarkeista vielä saada tungettua.
Mitä muuta tulee vielä leffan juoneen ja ennen kaikkea käsikirjoitukseen niin viittaukset Bondiin, Herkules Poirettiin, puhumattakaan Kuningas Litmasen rooliin eivät varmasti kerron nuorille yhtään mitään, mutta ainakin minulle aikuisena upposivat kuin se kuuluisa kuuma veitsi voihin. Leffa todellakin sai naurattamaan ja viihtymään. Jälleen kerran siis Suomalainen leffa, joka todellakin kannatti katsoa, isänpäivästä jäi hyvä mieli, etenkin kun pääsi jälleen leffaan, ja yleinen fiilis koko käynnin ajan oli, että täällä on hyvä ja turvallinen olla.
Leffafriikki 