Robin Hood 2010

Tänään taas vaihteeksi soittimeen UHD-materiaalia ja leffana Robin Hood. Robin Hood tuli tilattua CDON.comista ja leffa oli hieman siinä kintaalla tilatakko vai ei. Toisaalta Robin Hoodia on jossain yhteydessä kehuttu äänien puolesta, mutta toisaalta en oikein tiennyt mitä odottaa. Leffanakaan en ollut aivan varma olenko tätä aikaisemmin nähnyt, nyt tosin pitää todeta, että en ole aivan varma vieläkään. Toisaalta leffa tuntui uudelta, toisaalta en kyllä oikein ymmärrä miten tämä leffa olisi minut aikanaan päässyt kiertämään.

Jonkun mielestä kuva ei näin kirkkaana ole ehkä enää aito, mutta itse tykkään!

Niin tai näin, leffa oli ihan ok, ja nimenomaan ihan ok. Russell Crowne oli aivan omassa leffassaan, jälleen kerran. Gladiator on edelleen odottelemassa hankintaa tai katsomista tulevaisuudessa, mutta kaikki nämä tämän tyyppiset leffat ovat kuin tehty Grownelle. Piti muuten oikein leffan aikana alkaa miettimään, että mitähän herra nykyään tekee, ja nopean googlettelun jälkeen selvisi, että ilmeisesti vuoden 2017 herraa ei olekaan valkokankaalla nähty. Leffa muuten ei yltänyt suurten klassikkojen joukkoon, mutta ihan kiva katsottava kuitenkin.

Se tosin mikä tästä leffasta todella nousi esiin oli todella loistava kuvanlaatu. Eikä pelkästään se, että leffan kuva oli laadultaan erittäin hyvä, se korosti jatkuvasti aivan sairaan upeita maisemia, joita leffassa oli paljon. Sen lisäksi hyvä kuvanlaatu toi leffasta erittäin pieniäkin yksityiskohtia upeasti esiin. Laitan tämän leffan ehdottomasti kuvan puolesta Top-Listalle, tämä oli erittäin upea kokemus.

Äänien pouolesta leffa oli varsin perus kauraa, vaikka siinä DTS:x äänet olivatkin. Leffassa oli ukkosta ja jonkin verran hyvin pikkupaloja, mutta mitään erityistä tässä ei ollut tällä kertaa. Ainoana oikeana kohokohtana ehkä muutamat keihäiden lennot atmoksista alaspäin, ne kuulostivat aika hienoilta ja erilaisilta. Mikään demo leffa tämä ei kuitenkaan ollut. Katsonko uudelleen, ehkä en, ehkä laitan myyntiin.

Dangerous Lies

Tässä on viime päivät pitänyt aika kovaa kiirettä erään toisen projektin kanssa, joten leffat ovat nyt jääneet vallan välistä. Tänään kuitenkin palo oli niin kova, että aikaa leffalle oli taas pakko raivata. Ensimmäiseksi suuntasin katsomaan Netflixin tarjontaa, ja sieltähän sitten tarttui Atmos-äänillä varustettu trilleri Dangerous Lies. Leffasta ei aivan täysin saanut intron perusteella selvää, mutta mielenkiintoiselta leffa vaikutti.

Ensimmäinen asia kun laitteet laittoi jälleen päälle oli se, että tuli sellainen jännä fiilis, että hitto täällä kuulostaa hyvältä. Oman huoneen ääniin hyvin helposti ”tottuu” ja mitä enemmän leffoja katselee, äänet alkavat tuntua jotenkin liian tutuilta, ja tulee fiilis, että ainahan tästäkin voisi parantaa. Nyt kuitenkin tuli taas hyvä muistutus siitä, että huone todellakin on hyvässä tikissä ja kuulostaa loistavalta. Ennen kaikkea tykkäsin siitä miten kaikki kuulosti todella kirkkaalta ja toisaalta dynaamiselta.

Tämä sama jatkui myös koko leffan. Subbarit ovat erittäin hyvässä tikissä ja nyt ennen kaikkea tuo keski basso jaksaa säväyttää uudelleen ja uudelleen. Leffoja on vaan tosi kiva katsella, eikä äänetkään tarvitse olla enää niin hirveän kovalla, vaan äänet ovat kovat, tarkat ja dynaamiset juuri niissä oikeissa kohdissa. Tässä leffassa itse Atmosta ei juurikaan käytetty kuin tunnelman luomiseen, muutenkin esimerkiksi surroundit olivat aika vähällä käytöllä ambient ääniä lukuunottamatta. Muutama ihan kiva basso ja ukkonen leffassa oli, ja muutekin leffan tapahtumia kyllä äänillä tuettiin hyvin. Kerran pelästyin oikein huolella.

Juoneltaan leffa oli hyvä ja ehdottomasti taas jotain hieman erilaista. Lopullista ratkaisua oli mahdoton aavistaa, mutta silti koko elokuvan ajan juonta rakennettiin hyvin ja määrätietoisesti. Yllätyksiä tuli ovista ja ikkunoista, mutta silti mitään ei annettu liian helpolla, vaan katsoja joutui jatkuvasti kehittelemään seuraavaa käännettä mielessään. Camilla Mendes Katien roolissa oli loistava, jotenkin niin äärettömän hienoa ”autuaan tietämättättömän” näyttelemistä. Ei nyt ehkä Top-lista leffa, mutta erittäin hyvä joka tapauksessa.

Ford v Ferrari ja 300. päivitys

Aika rientää ja blogissani tulee tänään täyteen jo uskomaton 300. päivitys. En olisi tuota uskonut kun vuosi sitten aloin ajatuksiani tänne blogiin kirjoitella. Olen edelleen miettinyt paljon miten tätä blogia voisi kehittää ja nyt ainakin pari muutosta on tullut. Etusivulla näet oikeassa laidassa historian, josta voit katsoa suoraan tiettynä kuukautena kirjoitettuja juttuja. Lisäksi sieltä löytyy nyt myös haku, joka saattaa olla monelle etenkin aloittelevalle erittäin tarpeellinen ominaisuus, kukaan tuskin jaksaa kaikkia tekstejä lukea kerralla läpi, mutta nyt jos kiinnostaa juuri jokin tietty juttu, niin sieltä voi hakea juuri tuohon asiaan liittyvät jutut. Kaikki muutkin ehdotukset ja vinkit otetaan ilolla vastaan.

Juhlan kunniaksi piti sitten laittaa niin sanotusti parasta päälle, eli pitkään aikaansa odotellut toinen katselukerta Ford v Ferrari-leffasta sai tänään kunnian olla se 300. leffa. Eikä suotta, leffa on edelleen täyttä timanttia niin itse leffan kuin äänienkin puolesta. Muistelen, että viimeksi kun tuon leffan katsoin olin juuri saanut nuo Klipsin surroundit paikolleen, mutta silloin ne olivat vielä sivuilla liian edessä. Nyt kaikki on kohdillaan ja sen kyllä huomaa. Leffan äänet ovat mahtavat, ja edelleen nautin jokaisesta sekunnista tämän leffan parissa. Erityisesti pitää mainita jälleen pari yksityiskohtaa, eli ensinnäkin surround ja Atmos-kaiuttimien todella todella jykyvät ja tarkat bassot. Bassot tuntuvat että ne tulevat juuri siitä suunnasta kuin ne leffassa tapahtuvat, kertonee siitä, että subbarit ovat nyt vihdoinkin kohdillaan ja tukevat hienosti kaikkien muiden kaiuttimien toimintaa. Lentokoneen ylillento oli jälleen aika magea kokemus.

Tämä leffa kestää aikaa, ja vaikka juoni olikin tuttu, niin kyllä tämän leffan voi vielä katsoa monta kertaa uudelleenkin. Eikä pelkästään näiden huikeiden äänien vuoksi, vaan kyllä tämä leffa muutenkin toimii ja tuo hyvän mielen kasvoille. Eli ei muuta kuin nokka kohti 400. päivitystä ja blogi jatkuu.

Betonihuuma

Vaihteeksi taas Netflixiin tsekkaamaan mitä uutta on tullut ja onhan sitä, ja kaiken lisäksi vielä aika mielenkiintoisia leffoja, joissa kruununa vielä Atmos-äänetkin. Ensimmäiseksi kuitenkin vuoroon pääsi Betonihuuma-niminen leffa, jota katselin jo viime viikollakin. Tosi tarinaan perustuva saksalainen leffa, jossa pari fiksua hölmöläistä alkaa tekemään Berliinissä massiivisia kauppoja ilman rahaa. No sen tietää, miten nämä tarinat yleensä päättyvät.

Leffa oli kuitenkin jopa vieläkin parempi kuin mitä osasin odottaa. En ole aivan varma kuinka hyvä tai aito David Kross oli roolissaan, mutta kaikkien muiden oleellisten henkilöiden roolit sopivat leffaan loistavasti. Juoni, jos sellaisesta nyt taas voidaan tositarinaan perustuvassa leffassa puhua, oli todella mielenkiintoinen ja toimi varsin hyvin. Leffa oli todella uskottavasti tehty, vaikka se nyt ei kestänytkään kuin puolitoista tuntia, niin mielestäni kasaan oli saatu varsin hyvä ja selkeä paketti. Sikäli siis hankala arvioida mitä kaikkea todellisuudessa on tapahtunut, mutta ainakin tässä leffassa kerrottu toimi.

Parasta antia leffassa kuitenkin ehdottomasti oli aivan mahtavat äänet. Jälleen kerran piti vaihtaa alkuperäinen ääniraita päälle, jotta sain leffaan Atmos-raidan päälle, mutta sen jälkeen leffan äänet olivatkin sitten aivan priimaa. Tässä leffassa ei siis mässäilty erikoiseffekteillä, laukauksilla tai pommeilla, vaan kaikki äänet olivat lähinnä puhetta ja musiikkia. Se musiikki sitten olikin jotain aivan jäätävän upeaa, kaikkia kaiuttimia käytettiin aivan älyttömän hyvin hyväksi, ja tässä jos missä leffassa todellakin istuit keskellä leffaa. Hehkutetaan nyt vielä vähän lisää, eli se mikä tässä oli niin mageaa oli nimenomaan se, miten musiikissa ja tunnelman luomisessa käytettiin Atmosta niin, että ääni vaelteli kaiuttimesta toiseen. Ääni oli erittäin dynaamista tuli se sitten mistä päin huonetta tahansa, ja mikä parasta, ääni tuli jostain, samalla niin tarkasti, mutta samalla niin hienosti, että kaiuttimien paikkoja ei pystynyt tunnistamaan. En muuten kadu tippaakaan valintaani Klipschin Bipoleista, toimii!

Rocketman

Elton Johnista kertova elokuva Rocketman leffa on on pitkään ollut mietinnässä, mutta ottanut aikansa ennen kuin se tuli katsottavaksi. Tämäkin leffa tuli hankittua CDON:n kymmenen UHD-leffan paketissa ja odotukset olivat leffan suhteen todella korkealla. Elton John on toki legenda, mutta toisaalta itselle aika kaukainen sellainen. Muutamat kappaleet tietysti hyvin tiedossa ja muutenkin herraa tullut siellä täällä nähtyä, mutta varsinaisesti miehen elämä ei ole ollut mitenkään hallussa.

Johtuen ehkä osittain juuri siitä, leffa on pienoinen pettymys. Odotin jotain hieman iloisempaa tarinaa, jossa kerrottaisiin herran valtavasta menestyksestä, ja siitä kuinka kovalla työllä ja positivisella menolla hieno mies on uransa luonut. No ehkä tässä ongelmaksi muodostuu juuri se, että miehen uran alku ei nyt ihan ollut sitä mitä olin odottanut. Elton John on omaan suuhun kuulostanut aina niin kovin ”akateemiselta” tyypiltä, ja huumeet, alkoholi ja sekoilu ei ole kuulunut siihen kuvaan, jonka minä olen herrasta saanut. Ehkä johtuen osittain siitä, että suurimman osan omasta elämästäni herra on ollut kuivilla. Toki leffan pitää olla tässä tapauksessa todellinen, mutta olen hieman silti pettynyt siitä mitä näin, puhtoinen kuva herrasta ehkä nyt siltä osin hieman muuttui.

En muutenkaan aivan täysin tykännyt leffasta. En sano sitä pettymykseksi, mutta jotenkin siltikin jäi jotenkin kovin negatiivinen fiilis. En oikein ymmärrä, että miksi tämä kohtalo pitää olla niin monella huippu artistilla takana, onko julkisuuden kestäminen tosiaan mahdotonta ilman? Vaatiiko ultimaattiselle huipulle pääseminen myös niin paljon hullutta, että sinne ei ns. normaali ihminen pääse? Miksi alkoholismi, huumeet ja huono lapsuus on niin monen artistit taustalla? Vai onko kaikki vain elokuvien tuomaa illuusiota, hyvistä tyypeistä ei saa niin mielenkiintoisia leffoja? Niin tai näin, leffa oli mielestäni liian negatiivinen ja jotenkin masentava.

Leffan äänille tietysti oli myös kovat odotukset, onhan musiikkileffat usein aika siistejä, niin on tätäkin kehuttu. Olihan musiikki ehdottomasti tämän leffan parasta antia ja todella upeaa kuunneltavaa, silti olisi toivonut jotenkin enemmän konsertti pätkiä ja ns. tuttua musiikkia. Nyt kerrottiin enemmänkin muutaman yksittäisen hitin synnystä ja niiden vaikutuksista miehen elämään. Taiteellista varmasti, mutta ei aivan sitä mitä tänään halusin kuulla. Ihan kiva leffa ja taas paljon uutta tietoa elämästä, ei nyt kuitenkaan aivan uponnut minuun.