Kuninkaan viesti on Netflixissä odotellut vuoroaan jo jonkin aikaa. Toisaalta kiinnostava, mutta toisaalta joku sen esittelyssä kuitenkin pisti hanttiin. Aika usein nämä ennakko-odotukset kohtaavat todellisuuden, ainakin jollakin tasolla. Tänään päästiin aika lähelle. Leffa oli toisaalta ihan ok, mutta jotenkin se ei nyt vaan lähtenyt aivan niin hyvin liikkeelle kuin olisin toivonut.

Leffan tarina ei oikein lähtenyt missään vaiheessa liikkeelle. Joo, siskoni lähetti viestin ja tulin Kap-Kaupungista Los Angelesiin, selvitän siskoni tappajan ja sen jälkeen tapan kaikki. Just. Se mitä tosin teki tästä leffasta hieman erilaisen oli se, että leffan päähenkilöllä Jacob Kingillä oli paljon haavoittuvaisuuksia. Aluksi leffa sai hieman Equalizer tai John Wick tyyppisen alun, mutta lopulta King tuntuikin olevan lähinnä hyvinkin normaali kuolevainen, jolla ei ollut edes mitään maagisia taitoja, aseista puhumattakaan. Leffan oleellisin juoni ehkä syntyikin siis tästä, eli henkilö, joka tulee toisesta maailmasta saattaa olla kunkingas omalla maallaan, mutta ei ehkä välttämättä ymmärrä mitä toisessa maassa on vastassa ja miten siellä toimitaan. Chadwic Boseman sen paremmin kuin muutkaan näyttelijäkaartissa eivät tänään myöskään liiemmin vakuuttaneet.

Yksi asia mikä aina itseni saa nykyään voimaan pahoin (ei kirjaimellisesti) on Netflixin surkea kuvanlaatu osassa elokuvia. Ymmärrän, että leffat ovat erilaisia ja tämäkin leffa hyvin tumma sävyltään, mutta silti tälläistä kuvaa ei koskaan tule vastaan Itunesin puolella esimerkiksi. Harmi, sillä tämäkin elokuva olisi voinut olla miellyttävämpi katsella, jos kuvanlaatu olisi ollut parempi. Jälleen kerran kuitenkin muistutan, ongelma ei välttämättä ole vain Netflixin, vaan osa ongelmaa voi olla myös oma netti. Tuon asian kanssa ei kuitenkaan koskaan tunnu olevan ongelmia Itunesin kanssa, mikä sitten taas toisaalta hieman ihmetyttää.

Äänetkään eivät tänään antaneet yhtään mitään, olivat itseasiassa leffaan nähden jopa hieman pettymys. Mitään kovinkaan nautinnollista ei tänään tullut sen paremmin subbareista kuin surroundeistakaan. Pieni pettymys siis tänään koko setti, mutta ihan katseltava kuitenkin.

Tänään iltapäivästä ohjelmassa hieman erilainen elokuva, jota varmaankin voisi kutsua joko romanttiseksi draamaksi tai romanttiseksi trilleriksi. Vuoden 2017 Submergence leffassa meribiologian tutkija ja entinen sotilas tapaavat lomamatkalla ja aloittavat hyvin mielenkiintoiset ja syvälliset keskustelut työstä, elämästä ja ennen kaikkea rakastuvat toisiinsa palavasti. Tämän elokuvan kohtaukset tuolla idyllisessä lomakylässä ovat yksi parhaita rakkauden kuvauksia, joita olen elokuvissa nähnyt. Hyvin herkkää, aitoa ja koskettavaa, jossa kenellekään ei jäänyt mitään epäselvää. Alicia Vikander ja James McAvoy loistavat rooleissaan. Molempien työ tässä leffassa on todella luontevaa ja jotenkin niin todellista ja aitoa, nautin todella.

Leffan juoni on hyvinkin selkeä, mutta se mitä jäin koko leffan ajan ja vielä senkin jälkeen miettimään oli James More rooli. Mitä hän oli menossa tekemään ja mikä sen jälkeen meni pieleen? Jotenkin en saanut täysin hänen roolistaan kiinni, kun taas vastaavasti Danny Flindersin työ ja unelmat kuvattiin hyvinkin selvästi ja ymmärrettävästi. Onnistuiko More lopussa tarkoitusperissään vai oliko loppukohtauksella jokin täysin muu merkitys? Mitä lopussa ylipäätään tapahtui, olisin ehdottomasti halunnut tähän elokuvaan vielä viisitoista minuuttia lisää aikaa, vaikka elokuva kesti nytkin sen pari tuntia. Joskus leffat jäävät tarkoituksella kesken, ja jättävät ihmiset miettimään ja luomaan oman loppuratkaisun. Niin varmasti tälläkin kertaa, olisin kuitenkin toivonut tähän hieman erilaista loppua, tai loppua ylipäätään. Leffa jäi kesken.

Leffan kuvanlaatu oli erittäin hyvä, kuten Itunesissa aina. Muutenkin leffassa oli todella kauniita maisemia jatkuvasti, olisi ollut sääli nähdä tällaisia maisemia rakeisina. Lisäksi leffa muutenkin ansaitsi selkeästi hyvää kuvanlaatua, sillä edelleen palaan tuonne lomakylään, kaikki oli romanssille jotenkin niin täydellistä, että se ansaitsi näkyä kauniina myös kuvaruudulla. Äänissä ei tällä kertaa ollut juuri mitään ihmeellistä, hyvin perus kauraa. Harmi sinällään, potentiaalia merenalaisissa kuvissa olisi ollut paljon vaikka Atmokseen asti. Leffaan se ei kuitenkaan vaikuttanut, mitään muuta en kaivannut, kaikki oli hyvin.

Tänään tuli myös ajankuluksi tehtyä pieniä näpertelyjä. Siirtäessä sivusurroundit viimeisimpiin paikkoihin yhden huoneen kulman esteettisyys jäi hieman haittaamaan, joten päätin tänään korjata tuon kulman siistimmäksi. Nyt se näyttää jotakuinkin siltä kuin pitääkin, vaikka ei tuo ”Luukku” nyt täydellinen olekaan. Täydellinen korjaaminen vaatisi kuitenkin uuden kankaan hankkimista, ja siihen en ole nyt lähdössä. Yhden palan saaminen täysin samassa sävyssä voisi olla vaikeaa, ja kaikkia seiniä en lähde nyt vaihtamaan, vaikka jonain päivänä kaikkien seinien vaihtaminen mustiin onkin käynyt kyllä mielessä. Lisäksi huoneessa on ollut yksi pieni kulma, josta huoneeseen on päässyt erittäin ikävästä kohdasta valoa sisään, joka on sieltä hyppinyt suoraan silmille. Nyt tuokin pieni juttu on poistettu päiväjärjestyksestä, ja 50cm puulevyllä vuoto on korjattu.

Jostain kumman syystä Netflixin algoritmi on nyt saanut selville, että olen kovasti tykästynyt viime aikoina näkemiini Espanjalaisiin elokuviin, ja tänään saatiin jälleen tuohon listaan yksi nimi lisää. Kaksoismurhat: Valkoisen kaupungin hiljaisuus päätyi odottavien listalle muutamia päiviä sitten ja jotenkin se herätti välittömästi huomion. Leffan intro vihjaili jotain hieman DaVinci-koodin tapaista, ja joo, jotain samaa siinä olikin. Tosin, se ei ollut mitenkään leffassa pääosassa, eikä toisaalta myöskään tuonut tippaakaan fiilistä, että leffassa olisi DaVinci-koodia jotenkin matkittu. Leffalla ei lopulta ollut oikeastaan mitään tekemistä tuon elokuvan kanssa. Leffa oli erittäin mielenkiintoinen psykologinen jännäri, jollaisia tykkään paljon katsoa.

Leffa oli taas tälläkin kertaa erinomainen, etenkin erittäin hyvän juonen vuoksi. Leffa oli mielenkiintoinen alusta loppuu, mutta vaati myös jonkin verran keskittymistä, jotta kaikissa asioissa pysyi täysin mukana. Juoni oli kuitenkin lopulta aika nerokas. Katsoja tiesi syyllisen kaiken aikaa, mutta motiivia saatiin hakea ja arvuutella hyvinkin pitkää. Leffaa kuvasi kuitenkin hyvin siinä kuultu lause, murhaajalla on aina henkilökohtainen syy.

Tällä kertaa leffassa ei ollut näitä minulle ns. jo tunnettuja näyttelijöitä, mutta näyttelijät olivat tässäkin leffassa erittäin ajan tasalla ja roolitukset olivat onnistuneet loistavasti. Se mikä tänään ei täysin toiminut oli vastaavasti kuvan laatu, tänään mentiin taas aika heikolla HD-laadulla, valitettavasti. Eväät sen sijaan oli tänään hyvinkin kunnossa, sillä minulle selvisi viime viikolla, että TallinkSilja on alkanut toimittaa näin Korona-aikana laivakarkkeja kotiin. Eli jos ei nyt pääse laivalle, niin laivan voi tuoda kotiin. Kaikki tuotteet olivat vielä kaiken lisäksi miinus 30% alessa, joten tilatusta setistä varmasti riittää muutamaksi päiväksi. No, eiköhän sitä pääsiäisen kunniaksi voi muutaman pussillisen karkkia syödä hyvällä omalla tunnolla hyviä leffoja katsellessa.

Formula kausi 2019 piti sitten katsoa heti tuon ensimmäisen kauden perään ja sain sen aamulla katsottua loppuun. Sarja oli hieman pettymys. Oikeastaan juuri mitään uutta tähän toiseen osaan ei tullut lisää, joten vaikka toinenkin kausi oli kiva ja koukuttava katsoa, niin hieman tylsähän se sitten lopulta oli. Kuljettajat vaihtuivat jonkin verran, mutta varsinaisesti mitään uusia huippu mielenkiintoisia ei mukaan tullut, eikä oikein vanhojenkaan kuljettajien tai henkilöiden rooli sarjan kannalta kehittynyt mihinkään. Jotenkin vähän niin kuin sarjassa muutamat henkilö antoivat ymmärtää, ”mitä tee täällä taas teette”- oli koko toisesta kaudesta minullekin jäänyt fiilis.

Toinen kausi oli muutenkin jotenkin hieman poukkoileva, eikä kautta käyty sillä tavalla järjestyksessä läpi, joten lopulta minulle jäi esim. kaikki sarjasijoitukset ja ns. draamankaari niin epäselväksi, että piti oikein googlesta käydä katsomassa, että miten sille Renaultille sitten tällä kaudella lopulta kävi? Pääsikö se Willams pois pohjalta? Miten se Riccardio sitten lopulta pärjäsi tallin vaihdon jälkeen, kannattiko vaihto siis? Kuten näkyy, kaikkiin mielenkiintoisiin kysymyksiin dokumentti jätti tällä kertaa vastaamatta, ja se on hieman sääli.

Kun äänetkin oli ja ”kuultu”, niin hyvin ohueksi jäi tämän kauden anti. Ei ollut kilpailijoiden keskenäistä kilpailua, eikä tallipääliköiden keskinäistä kitkaa, jotenkin tuntui, että tämä oli hieman sensuroitu versio ensimmäisestä kaudesta, onko sitten todellisuudessa näin käynyt, paha sanoa. No, nyt on sarja tauolla, saa nähdä pörrääkö Netflix silti edelleen taustoilla. Ainakin paljon erilaista ja sikäli mielenkiintoista asiaa voisi F1-Maailmasta tällä hetkellä saada. Muuten voi mahdollinen tulevakin kausi jäädä aika torsoksi.

Melkein jo toinenkin kausi Formula ykköstä katsottu, mutta välissä piti katsoa taas yksi leffakin. Leffaa etsin tällä kertaa Netflixistä ja sieltä valikoitui katsottavaksi Proud Mary niminen toimintapätkä. Vuodelta 2018 olevan leffan pituus oli vain puolitoista tuntia, joka sinällään tarinan kertomiseen oli ehkä ihan riittävästi, mutta toisaalta, jotenkin leffasta tuli jotenkin kiireinen tai hätiköity fiilis. Rumasti sanottuna leffa oli vähän juosten kustu. Leffan juoni oli varsin hyvä ja vaihteeksi taas jotain hieman erilaista. En tiedä oliko sitten Maryn jatkuva kiire vai loputon itseluottamus, mutta jotenkin tästä leffasta tuli halpaversio John Wickistä mieleen.

En myöskään ollut kovinkaan tyytyväinen leffan näyttelijöihin tai laatuun ihan yleisesti. Leffa vaikutti Hollywoodin Blockbusterilta laitettuna halpoihin kuoriin ja nopeasti postiin. Pitää sanoa, että leffa todellakin jätti paljon hampaankoloon ja olisin todellakin halunnut nähdä tämän elokuvan paremmin tehtynä.

Leffassa ehkä parasta tällä kertaa oli äänet, jotka olivat vähintäänkin ok. Se mistä nautin enemmän kuin koskaan leffa huoneessa oli näiden sivukanavien vaikutus koko huoneen äänenlaatuun. Huone tuntui äärettömän tasapainoiselta ja miellyttävältä. Edes ääniä ei tarvinnut tänään nostaa älyttömän kovalle, mutta siistäkin huolimatta huoneesta sai paljon hyvää irti. Odotan jo malttamattomana, että tuo tilaamani Jack Reacherin toinen osa napsahtaisi postilaatikkoon, se jos mikä on sitten todellinen testi huoneelle. Toisaalta, myös Doctor Sleep leffaa on kehuttu äänien kannalta todella paljon, tekisi vaan mieli katsoa Hohto ennen tähän elokuvaan menemistä, mutta toistaiseksi hinta Itunesissa ei miellytä, ja jostain syystä Netflixistä tuota ei löydy. Jään siis odottelemaan.

Viime päivinä on tullut jonkin verran katsottua Netflixistä Formula 1 kaudesta 2018 kertovaa dokumenttia. Hauskaa sinänsä, sillä formulat eivät ole itseäni kiinnostanut enää pitkään aikaan ja enkä edes muista milloin olisin viimeksi formulakisan katsonut, olisikohan silloin kun formulat vielä tulivat ilmaisilta kanavilta. Ikinä en ole hetkeäkään edes harkinnut minkään maksukanavan hankkimista sitä varten, että formuloita pitäisi nähdä, ei vaan ole kiinnostanut. Täytyy tosin sen verran tässä myöntää, että tämä dokumentti todellakin herätti paljon kiinnostusta, mutta ehkäpä juuri enemmänkin näiden taustojen suhteen.

Dokumentti oli erittäin hyvä ja mielenkiintoinen, ennen kaikkea hyvin kulisseja avaava. Mikään ei ärsytä enempää kuin tulosruudut, joissa Räikkösiä ei voisi vähempää haastattelut kiinnostaa, etenkin kun niissä kysytään samoja typeriä kysymyksiä yksi toisensa jälkeen. Tässäkin dokumentissa tuo osa sirkusta tuotiin erittäin hyvin esiin, mutta itse dokumentti ei siihen sortunut, vaan asioita kuvattiin hyvin paljon syvemmältä. Suurta ihmetystä tosin näin suomilasein herätti se, että suomalaisia ei ruudussa pahemmin näkynyt. Mahtaako sitten johtua siitä, että suomalaisia ei media kiinnosta, vai jostain muusta, mutta joka tapauksessa dokumentissa keskityttiin hyvin laajasti moneen eri talliin, eikä esimerkiksi seurattu vain yhden tallin toimintaa, joka olisi saattanut olla hyvinkin paljon tylsempää katsoa. Ihmisten ja tallien välistä kitkaa kuvailtiin erittäin monelta kantilta, ja formulasirkuksen kulisseja avattiin surutta. En tiedä mitä normaaleissa lähetyksistä nykyään näytetään, mutta tuskin ihan tällaista materiaalia kuitenkaan.

Formula bisneksen julmuus on ollut aina hyvinkin tiedossa, mutta se mikä itseäni siitä huolimatta hieman ihmetytti oli se, että koko kauden ajan tuntui, että kuudes sija oli koko kauden suurin saavutus jokaiselle tallille. On hyvinkin julma totuus kaikkien osallistujien osalta, että osalla tiimeistä vaan ei yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuutta voittaa yhtään ainutta kisaa, puhumattakaan mestaruudesta. Näin ollen osa tiimeistä käy täysin omaa kisaansa ison kisan sisällä, ja silloin jo sijoittuminen kuudenneksi on osalle tiimeistä suuri voitto.

Tämä tekee koko lajin muutenkin hyvin oudoksi. Onko siis parhaille kuskeille ainoa oikea saavutus päästä kahteen kärkitalliin ajajaksi, koska siellä todennäköisesti jokainen joka tapauksessa voittaa mestaruuden, tai vähintäänkin antaa mahdollisuuden siihen. Kaudella siis ei ajeta varsinaisesti voitoista, vaan ainoastaan näytöistä, joilla voi kuljettajarankingissa nousta ylöspäin. Rajua.

Muutenkin lajin raakuus yllättää monessa kohdassa, jotenkin luulisi että lajissa tärkeintä olisi päästä maaliin, mutta jotenkin tuntuu, että omaakin tallikaveria voidaan ajaa surutta päin, ilman pienintäkään harkintaa siitä, että oma kisa päättyy siihen. Ymmärrän, että taistelu omaakin tallitoveria, tai ehkä juuri sitä vastaan on todella veristä, sehän taitaa olla ainoa tapa osoittaa paremmuuttaan toiseen kuljettajaan. Tallimääräyksiä nyky formuloissa ei taida kuitenkaan enää olla, tai ainakaan niitä ei tuotu tippaakaan tässä dukumentissa esiin.

Mikä kuitenkin sai tämän sarjan alunperin katsomaan oli odotusarvoltaan upeat äänet. Jep, ja kyllähän ne olivatkin, oli äänet sitten kovalla tai hiljaisella, niin Atmoksen kykyä esiteltiin oikein olan takaa. Äänet tässä sarjassa ovat todella tasokkaat, eikä Atmoksen mahdollisuuksia ole tippaakaan jätetty käyttämättä. Sekä surroundit, takakauittimet ja Atmos-kaiuttimet olivat jatkuvasti tulessa kun autoja suhisi joka suuntaan huoneessa. Tämän sarjan voisi todellakin katsoa äänet kaakossa ja vain nauttia, mutta siihen ei ihan omien korvien kestävyys riitä. Ehdottomasti kuitenkin demo-materiaalia Atmokseen.

Mitä tästä sitten jäi käteen oli se, että seuraava kausi piti nopeasti startata, ja katsoa kuka missäkin tallissa kauden alussa oli. Formuloissa on yleisesti myös hyvin mielenkiintoista se, että yhden talven aikana voimasuhteet voivat hyvinkin radikaalisti muuttua, nyt esim. yhden merkittävät tallin vaihtaessa moottorin toimittajaa jne. Todellakin mielenkiintoni heräsi, siis tähän dokumenttiin, formuloita en ole edelleenkään teeveeseeni hankkimassa.

Tänään aamu alkoi huoneen kalibroinneilla ja sen verran näitä kalibrointeja on nyt jo tullut vuoden aikana tehtyä, että homma alkaa sujua aika rutiinilla. SVS:ien nollaus, MiniDSP:n nollaus, Rew ja mikki auki ja mittailemaan. Subbareita ei tarvitse enää siirrellä, ne ovat parhaassa paikassa mitä ne tässä huoneessa tulevat olemaan, joten muutama mittaus ja homma menee nopeasti pakettiin. Tällä kertaa siis piti kalibroida uudelleen myös subbarit, koska pääkatselupaikka muuttui merkittävästi. Rew:istä EQ:t MiniDSP:hen, käyrät suoraan ja sen jälkeen Diracin kimppuun.

Diracista pitää mainita sen verran, että uusi versio tosiaan oli tullut ulos ja sen edellisviikolla päivitin. Päivityksessä ei ollut tullut mitään isoja muutoksia (ainakaan näkyviä), mutta muutamia pieniä asoita huomasin. Nämä kuitenkin sellaisia, joilla ei suurta merkitystä ole mihinkään. Tosin, kuuntelupaikan valinta oli jonkin verran muuttunut ja vaihtoehtoja oli tullut lisää. Omaan tekemiseen sekään ei kuitenkaan vaikuttanut, sillä kuuntelu-olosuhteet ja paikka eivät ole muuttuneet. Dirac:kin säädöt siis tuli laitettua taas nopeasti paikoilleen, ja sen verran siinäkin on koko ajan oppinut, että homma menee joka kerralla parempaan suuntaan.

Suurimpana muutoksena (paikanvaihdon lisäksi) nyt siis oli tuo sivu surroundien paikan vaihto ja tämän jälkeen en todellakaan ymmärrä miksi olen taistellut asian kanssa näin pitkään. Ero on oikeasti todella todella merkittävä ja sen kuulee sekä sivulla takana että edessä. Nyt kun kuuntelee esimerkiksi Dolby Atmos demoa, ääni todellakin kulkee saumattomasti kaiuttimesta toiseen eikä ääni ns. katkea missään vaiheessa. Kaiuttimia ei huomaa ja ääni kattaa koko huoneen aivan uudella tavalla. Kaiuttimien sijoittelulla todellakin on merkitystä niin kuin olen aikaisemminkin todennut, mutta nyt oli pakko tuo räkkikin vielä siirtää, jotta tuo viimeinenkin pala saatiin tarkalleen sinne minne se kuuluu. Olen enemmän kuin tyytyväinen.

Päivän leffana katsottiin tänään lapsien kanssa Angry Birdsin toinen osa, josta ensimmäinen katsottiin viime viikonloppuna. Äänet siis huoneessa eivät vielä ole olleen kovinkaan kovalla, mutta kyllähän tässäkin eron selkeästi kuulee. Eroa voisi kuvailla vähän kuin niin, että ennen kaiuttimet olivat puun takana ja kuulostivat hieman oudolta, nyt ne on tuotu puun eteen ja niitä ei enää huomaa. Tai todellakin huomaa, mutta hyvällä tavalla. Koko leffan ajan vain hymyilin ja nautin leffasta ja hienoista äänistä, jotka eivät edes olleet kuin 5.1 mikä sinällään oli kyllä iso pettymys, mutta ymmärrän että suomenkielistä versiota ei oltu Atmokseksi laitettu. Toisaalta, pitäisi varmaan hieman tutustua tuohon prosessiin, eli miksi toiselle kielelle käännettyä versiota ei saa alkuperäisellä Atmos äänellä, eihän kaikkia ääniä muutenkaan ole uudelleen tehty. Pitääkin hieman tutkia asiaa tarkemmin.

Leffa itsessään oli hyvä, eikä tuntunut mitenkään väkisin tehdyltä. Tästähän tätä rataa saisi uusia versioita väännettyä lisää vaikka kuinka, uusia kenttiähän pelissäkin riittää. Edelleen hienoa miten leffan alkuperää eli peliä oli kunnioitettu, vaikkakin ritsalla ampumiset olivatkin tässä versiossa aika sivuosassa. Leffan aivan ehdotonta huippua oli jäätävän hyvät musiikit, jotka ponnahtivat ”tanssikohtauksissa” ruutuun. Todellisia klassikoita Final Countdownista muihin nuoruuden huippu biiseihin. Lapsien mielestä tämä versio oli paljon parempi kuin ensimmäinen, itse en tuhon täysin yhdy. Mielestäni ensimmäinen oli ehkäpä jopa hieman parempi, mutta tykkäsin kyllä molemmista. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti katsoa.

Tänään vuorossa oli Kanadalaista, mutta Ranskankielistä elokuvaa. Selviytymistaistelu niminen leffa Netflixissä oli kirjattu Atmos -leffaksi, mutta jostain syystä Atmos-raitaa en saanut alkuun kuulumaan. Sen jälkeen ymmärsin, että tuo Atmos-raita tosiaankin toimii vain alkuperäisellä kielellä, eli Ranskaksi. Olen tosin tästä aiheesta kirjoittanut joskus aikaisemminkin, eli nämä käännetyt leffat ovat paljon parempia muutenkin kuunnella alkuperäisellä kielellä tekstitysten kera, kuin dubattuina.

Leffa oli ihan ok, mutta ei tällä kertaa mitään erityistä. Leffan juoni tavallaan selkeä ja hyvä, mutta jotain siitä kuitenkin jäi puuttumaan. En ole täysin varma oli tämän leffan tarkoituksena ollut enemmänkin draama vai kauhu, mutta jonnekkin niiden välimaastoon tällä kertaa jäätiin. Leffa oli aika lyhyt eli kesti alle puolitoista tuntia, ja siihen aikaan saatiin kuitenkin kaikki tarpeellinen mukaan. Leffa oli aika suoraviivainen ja selkeä ilman mitään ylimääräistä. Näyttelijät leffassa olivat nekin ihan ok, mutta ei mitään erityistä. Leffa aiheena oli kylläkin erittäin ajankohtainen, sillä siinä käsiteltiin tavallaan tilannetta, jos maailmassa syntyy suuri kriisi, jonka vuoksi tarvitsisi mennä evakkoon ja osata selviytyä.

Leffan jälkeen ajatustenjuoksu lähti jälleen käymään hieman kierroksilla. Kalibroin laitteet jonkin aika sitten sillä ajatuksella, että kalibroin huoneen uusin tuolien mukaan niin, että niiden keskipaikka on ns. MLP, eli pääpaikka. Nyt nuo istuimet monestakaan syystä eivät ole täysin vakuuttaneet. Ne ovat suoraan sanottuna itselleni kokoa liian pienet, eli niskatuki hieman liian matalalla, samoin kuin ristiselän tuki. Tuoleissa ei voi oikein istua kuin yhdessä asennossa ja selkä puutuu niissä pahasti. Loistavat tuolit tarkoitukseensa, mutta päätin kuitenkin palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja valjastaa vanhat tuolit itselleni ykköspaikaksi.

Aloitin siirtelemään tuoleja miettimään jälleen miten ne parhaiten huoneeseen sopisivat ja miten yhden paikan huoneessa voisi optimoida parhaimmaksi mahdolliseksi. Ja siitä se ajatus sitten taas lähti, eli edelleen, joudun palaamaan aina samaan ajatukseen, sivukaiuttimet ovat väärässä paikassa. Olen joutunut niiden kanssa aina tekemään kompromissin tavalla tai toisella, johtuen laiteräkistä. Nyt kuitenkin päätin sitten laittaa tuon asian kerralla kuntoon, niin monta kertaa sitä on tullut mietittyä. Arcam pois tieltä, hyllyä matalammaksi ja kaiuttimet sinne mihin ne kuuluu. Koko ilta siinä taas meni puuhastellessa, jopa tytär tuli kysymään, että eikö siitä koskaan tule tarpeeksi hyvä. No näinhän se taitaa olla, mutta taas ollaan askeleen lähempänä.

Huomenna siis edessä jälleen kalibrointeja ja sen jälkeen toivottavasti olen enemmän kuin tyytyväinen. Toivottavasti myös ehtii jotain myös ihan katsomaan ja testamaan, tämän on pakko olla hyvä juttu, niin paljon sitä on nyt tullut mietittyä ja pohdittua.

Here we go again, ja loistavien Espanjalaisten leffojen sarja jatkuu jälleen. Tänään leffana Plan De Fuga, joka kertoo poliisista, pankkiryöstöstä, rikollisista ja kaikkien näiden sekoituksesta. En ollut alkuun lainkaan varma mistä tässä leffassa on kyse, mutta loppujen lopuksi erittäin hyvä, mielenkiintoinen ja laadukas leffa jälleen kerran.

Näyttelijät olivat tässäkin leffassa erittäin hyviä ja nyt pitää jo sanoa, että ns. tuttujakin kasvoja sieltä jo tuli tunnistettua. En tiedä kuinka suuri tähti Javier Gutierrez on omassa kotimaassaan, mutta herra veti jälleen kerran todella loistavan roolin tässäkin elokuvassa, eikä jäänyt Alain Hernandez yhtään sen hassummaksi. Jotenkin edelleen yllättää suuresti, miten hyviä ja laadukkaita nämä Espanajalaiset leffat yksi toisensa jälkeen ovat.

Leffan juoni oli mielenkiintoinen ja hieman Oceans henkinen, vaikka leffa ei nyt muuten lainkaan Oceania muistuttanutkaan, vaan oli enemmänkin toimintaleffaan kallistuva. Leffassa oli selkeästi juoni, mutta lisäksi toimintaa oli sopivasti. Pitää näin jälkikäteen myös todeta, että juonenkäänteet ja loppuratkaisu pääsi yllättämään erittäin positiivisesti, en olisi tuota loppua itse ajatellut. Lisäksi äänien ja kuvan puolesta tämäkin leffa toimi hyvin, toisin tässä vuonna 2016 valmistuneessa leffassa ei Atmosta nähty. Leffa oli niin mielenkiintoinen, että meinasi jopa kuvat unohtua leffan aikana ottaa, joten kuvamateriaali on tällä kertaa leffan hyvin loppuosasta.

Musta alkaa kohta ihan oikeasti tulla Espanjalaisten elokuvien fani. Tänään vuorossa oli Viimeinen Juoksuhauta-niminen elokuva vuodelta 2019 ja jälleen kerran erittäin hyvä elokuvakokemus moneltakin kantilta. Leffa löytyy Netflixistä ja kertoo Espanjan sisällissodan aikaisista tapahtumista. Mies joutuu vastapuolen vainoamaksi ja yrittää karata. Suunnitelma onnistuu osittain, mutta lopulta mies päätyy tyttöystävänsä piilottelemaksi taloonsa. Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tällaisessa tilanteessa voi tuoda eteen, mutta kukaan tuskin ajatteli, että tämä piilottelu kestäisi yli kolmekymmentä vuotta!

Elokuva on pitkä, se kestää yli kaksi ja puoli tuntia. Leffaa voisi hyvin pitää pitkästyttävänä, ja sellaisena moni sitä varmasti saattaa pitää. Leffan tapahtumat tapahtuvat hyvinkin pienessä piirissä, eli miljöönä on oikeastaan ainostaan yksi asunto, vaikkakin tila vaihtuu elokuvan alussa yhdestä talosta toiseen. Siitäkin huolimatta, tai oikeastaan sen vuoksi, että tuossa leffan aikana aikamatkataan yli kolmekymmentä vuotta, leffa tuntuu kuitenkin varsin sujuvalta. Leffassa ei ole juurikaan mitään toimintaa, mutta siinä tapahtuu silti koko ajan, ja juonta kuljetetaan määrätietoisesti koko ajan eteenpäin. Loppua, tuskin kukaan osaa varsinaisesti missään vaiheessa arvata, vaikka en nyt tarkoita, että mikään varsinainen jymy-yllätys olisikaan.

Leffa perustuu enemmän ja vähemmän tosi tarinaan, tai ainakin näitä piilotteluja on aikanaan ollut. Jälleen kerran tarina on varsin uskomaton, mutta kuitenkin hyvin koskettava ja maanläheinen. Se mitä en täysin tässä elokuvassa ymmärrä on se, että vaikka tavallaan perhe on ollut koko ajan elämässä läsnä ja sikäli ei puhuta täydellisestä eristyksestä, niin miten kukaan voisi tuollaisen elämän jälkeen olla tippaakaan järjissään. Kyllähän Higiniosta näkee, että mies ei ole normaalia elämää elänyt, mutta siitäkin huolimatta elokuva antaa ymmärtää, että mies on edelleen varsin järjissään, jos ulkonaliikkumisenpelkoa ei oteta huomioon. Rakkaus on kuitenkin ihmeellinen asia, ja jollain keinolla Rosa ja Higinio pysyvät yhdessä varmasti elämänsä loppuun asti.

Äänien puolesta pienoinen yllätys oli, että leffa oli Atmos, mutta hyvä niin, sillä elokuvan äänet olivat todella laadukkaat monellakin tapaa. Higinion väijyessä piilopaikoissaan ääniä käytettiin todella mageasti ja autenttisesti. Jotenkin tuli jokaisesta kohtauksesta fiilis kuin olisi itse elokuvassa mukana, ja siitähän tässä koko hommassa on kysymys. Äänissä oli oikeissa kohdissa todella paljon dynaamisuutta, ja etenkin muutamat laukaukset ja ovien hakkaamiset tuntuivat todella magealta. Toisaalta ehdottomasti parasta antia oli äänien kohdistamiset tilassa. Ääni liikkui ja kuului juuri sieltä mistä piti, ja kaikki kaiuttimet olivat upeasti läsnä ja aktiivisena.

Kuvanlaatu oli 4k, mutta se ei siltä valitettavasti täysin tuntunut. Ei sinällään, että pitää ymmärtää myös elokuvan aikakausi ja autenttisuus. Elokuvan tapahtumat kuitenkin sijoittuivat kauas historiaan ja elokuvassa varmasti kunnioitettiin aikakautta, ja täytyy myöntää, että elokuva oli silti erittäin hyvin tehty myös kuvanlaadun taholta. Pitää muistaa, että 4k ei aina tarkoita Gemini Manin kaltaista ultrakirkasta ja yksityiskohtaista kuvaa, vaan se voi olla myös jotain muuta.

Jälleen kerran siis Espanjalainen laatuelokuva ja onnekseni voin todeta Netflixin ja tämän harrastuksen laajentaneen omaa elokuvakenttääni todella paljon. On hienoa kun löytää elokuvia, joita ei ole voinut ikinä uskoa edes katsovansa, mutta niiden parista löytyy helmiä yksi toisensa perään. Hyviä leffahetkiä Koronan keskelle siis kaikille, vaikka tämän leffan parissa.