Musta alkaa kohta ihan oikeasti tulla Espanjalaisten elokuvien fani. Tänään vuorossa oli Viimeinen Juoksuhauta-niminen elokuva vuodelta 2019 ja jälleen kerran erittäin hyvä elokuvakokemus moneltakin kantilta. Leffa löytyy Netflixistä ja kertoo Espanjan sisällissodan aikaisista tapahtumista. Mies joutuu vastapuolen vainoamaksi ja yrittää karata. Suunnitelma onnistuu osittain, mutta lopulta mies päätyy tyttöystävänsä piilottelemaksi taloonsa. Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tällaisessa tilanteessa voi tuoda eteen, mutta kukaan tuskin ajatteli, että tämä piilottelu kestäisi yli kolmekymmentä vuotta!
Elokuva on pitkä, se kestää yli kaksi ja puoli tuntia. Leffaa voisi hyvin pitää pitkästyttävänä, ja sellaisena moni sitä varmasti saattaa pitää. Leffan tapahtumat tapahtuvat hyvinkin pienessä piirissä, eli miljöönä on oikeastaan ainostaan yksi asunto, vaikkakin tila vaihtuu elokuvan alussa yhdestä talosta toiseen. Siitäkin huolimatta, tai oikeastaan sen vuoksi, että tuossa leffan aikana aikamatkataan yli kolmekymmentä vuotta, leffa tuntuu kuitenkin varsin sujuvalta. Leffassa ei ole juurikaan mitään toimintaa, mutta siinä tapahtuu silti koko ajan, ja juonta kuljetetaan määrätietoisesti koko ajan eteenpäin. Loppua, tuskin kukaan osaa varsinaisesti missään vaiheessa arvata, vaikka en nyt tarkoita, että mikään varsinainen jymy-yllätys olisikaan.
Leffa perustuu enemmän ja vähemmän tosi tarinaan, tai ainakin näitä piilotteluja on aikanaan ollut. Jälleen kerran tarina on varsin uskomaton, mutta kuitenkin hyvin koskettava ja maanläheinen. Se mitä en täysin tässä elokuvassa ymmärrä on se, että vaikka tavallaan perhe on ollut koko ajan elämässä läsnä ja sikäli ei puhuta täydellisestä eristyksestä, niin miten kukaan voisi tuollaisen elämän jälkeen olla tippaakaan järjissään. Kyllähän Higiniosta näkee, että mies ei ole normaalia elämää elänyt, mutta siitäkin huolimatta elokuva antaa ymmärtää, että mies on edelleen varsin järjissään, jos ulkonaliikkumisenpelkoa ei oteta huomioon. Rakkaus on kuitenkin ihmeellinen asia, ja jollain keinolla Rosa ja Higinio pysyvät yhdessä varmasti elämänsä loppuun asti.
Äänien puolesta pienoinen yllätys oli, että leffa oli Atmos, mutta hyvä niin, sillä elokuvan äänet olivat todella laadukkaat monellakin tapaa. Higinion väijyessä piilopaikoissaan ääniä käytettiin todella mageasti ja autenttisesti. Jotenkin tuli jokaisesta kohtauksesta fiilis kuin olisi itse elokuvassa mukana, ja siitähän tässä koko hommassa on kysymys. Äänissä oli oikeissa kohdissa todella paljon dynaamisuutta, ja etenkin muutamat laukaukset ja ovien hakkaamiset tuntuivat todella magealta. Toisaalta ehdottomasti parasta antia oli äänien kohdistamiset tilassa. Ääni liikkui ja kuului juuri sieltä mistä piti, ja kaikki kaiuttimet olivat upeasti läsnä ja aktiivisena.
Kuvanlaatu oli 4k, mutta se ei siltä valitettavasti täysin tuntunut. Ei sinällään, että pitää ymmärtää myös elokuvan aikakausi ja autenttisuus. Elokuvan tapahtumat kuitenkin sijoittuivat kauas historiaan ja elokuvassa varmasti kunnioitettiin aikakautta, ja täytyy myöntää, että elokuva oli silti erittäin hyvin tehty myös kuvanlaadun taholta. Pitää muistaa, että 4k ei aina tarkoita Gemini Manin kaltaista ultrakirkasta ja yksityiskohtaista kuvaa, vaan se voi olla myös jotain muuta.
Jälleen kerran siis Espanjalainen laatuelokuva ja onnekseni voin todeta Netflixin ja tämän harrastuksen laajentaneen omaa elokuvakenttääni todella paljon. On hienoa kun löytää elokuvia, joita ei ole voinut ikinä uskoa edes katsovansa, mutta niiden parista löytyy helmiä yksi toisensa perään. Hyviä leffahetkiä Koronan keskelle siis kaikille, vaikka tämän leffan parissa.
Leffafriikki 