Jos oikein tarkkaan mietitään, niin olisiko ollut jopa ihan ensimmäinen kerta elokuvateatterissa katsomassa sotaelokuvaa? Voipi olla, mutta kyllä tämä nyt tänään piti käydä katsomassa, etenkin kun matkalla Itikseen Suomipopin Aamulypsykin sitä niin kovasti mainosti. Tai oikeastaan Tuukka Ritokoskihan sitä Annnille ja Jaajolle suositteli.
Elokuva siis Oscareitakin kerännyt Taistelutoverit – 1917. Elokuva sai Oscarin muun muuassa kuvauksesta, joka todellakin oli loisteliasta läpi koko elokuvan. Elokuva kuvaus oli myös ehkäpä jotain mitä en ole juurikaan nähnyt valkokankaalla aikaisemmin. Kamera seurasi tovereita todella läheltä kiertäen ja kaartaen ympäri maastossa olevien esteiden. Mitään ei jäänyt näkemättä, mutta tunnelma elokuvassa luotiin upean kuvauksen ja erittäin hienon musiikin avulla käsinkosketeltavan todelliseksi. Eikä sinällään, kyllähän elokuvan kuvauspaikat ja lavastus oli upeaa katseltavaa, mieleen jäi ennen kaikkea kohtaukset pimeässä kaupunginrauniossa, jossa erilaiset valot ja varjot loivat käsin kosketeltavan pelon, toivon ja toivottomuuden tunteen.
Ei ole todellakaan kovinkaan kaukaa haettua etteikö tämä leffa olisi voinut ansaita Oscaria myös parhaasta elokuvasta, tosin itselläni Parasite on vielä näkemättä, ja oma suosikki saattaisi tämänkin jälkeen olla kuitenkin vielä Joker. Joker oli jotenkin vielä hieman enemmän uniikki, kun tämä leffa tavallaan kuitenkin rinnastettavissa moneen muuhunkin ennen tehtyyn elokuvaan. Leffa oli joka tapauksessa erittäin koskettava, ja vaikka juonta en tälläkään kertaa lähde enempää avaamaan, niin juoni oli tavallaan myös kovin yllättävä, siihen liittyi paljon enemmän kuin leffan alku antoi ymmärtää. Kuten monta kertaa olen ennenkin sanonut, kaikessa julmuudessaan maailman sodat pitävät sinällään toinen toistaan uskomattomampia tarinoita, onneksi näitä on sentään saatu kerättyä talteen myös jälkipolville kerrottavaksi. Antaa paljon perspektiiviä sodan julmuudesta, mutta toisaalta siitä kaikesta kuinka paljon meissä ihmisissä on piileviä voimavaroja, jotka tulevat esiin vasta aivan ääritilanteissa.
Imax-faniksi en ole vielä tähän päivään mennessä tullut, enkä tullut vielä tämänkään kokemuksen jälkeen. Näkemättä ja kuulematta voisin tässäkin tapauksessa väittää, että tämäkin leffa olisi toiminut vieläkin paremmin Atmos teatterissa. Jäin leffan jälkeen miettimään etenkin sitä, että miltä elokuva olisi näyttänyt hieman pienemmällä ruudulla, koska lähikuvaa leffassa oli niin paljon. Leffa tuli nyt todella lähelle, mutta oliko se jo liian lähellä? Äänen osalta ei mitään valitettavaa, äänet olivat todella hyvin kohdillaan ja etenkin ambient äänet ja musiikki kuulosti todella hienolta. En tiedä paljonko leffassa olisi varsinaisia Atmos efektejä ollut, mutta uskallan silti väittää, että Atmos-sali olisi tästäkin leffasta saanut vielä paljon enemmän irti. Tekisi paljon mieli käydä testaamassa tämä leffa uudelleen Isensessä, mutta toisaalta, kyllä tämä leffa tulee varmasti testattua kotonakin aikanaan, joten silloinkin näihin kysymyksiin varmasti saadaan vastauksia.
Voinkin siis erittäin lämpimästi suositella tätä leffaa kaikille (myös Jaajolle ja Annille) ja todeta, että Tuukka Ritokoski tiesi mistä puhui! Minun suositukseni tosin on, että tämäkin leffa olisi ehkä sittenkin parempi Imaxin sijaan käydä katsomassa Isensen puolella tai vaikkapa Biorexin uudessa salissa Porvoossa!
Leffafriikki 