Ford v Ferrari

Kauan sitä tuli mietittyä ja sopivaa hintaa etsittyä, mutta nyt voi tyytyväisenä onnitella itseään, Ford v Ferrari oli aivan jokaisen pennin arvoinen. Tilasin tämän leffan siis Ebaystä ja Kanadasta se varsin kivuttomasti minulle lähetettiin. Levyn hinnaksi tulee noin pari kymppiä, kun Suomessa siitä olisi joutunut maksamaan jopa reippaasti yli kolme. Levyä ei vielä Suomesta edes taida saada ja hienoa tässä on se, että 4K-leyvyillä ei ole mitään aluerajoituksia. Ainoa minkä tässä häviää on Suomi-tekstit, mutta esimerkiksi tässä leffassa niitä ei millään muotoa kaivannut.

Leffa oli todella loistava ja heti leffan alkuintroista lähtien katsojalle tehtiin selväksi mitä on tulossa, äänet kautta leffan olivat huikeat. Tästä voisi jopa sanoa, että lähellä parasta Atmos leffaa mitä on tullut kuultua, vaikka leffa ei luonteeltaan ehkä aivan esimerkiksi Gravityn tapainen ollutkaan, vaan enemmänkin ns. tavallinen elokuva. Ns. tavallisista elokuvista tässä leffassa aivan suvereenisti parhaat äänet mitä olen kuullut. Autot sinkoilivat edestä sivu surroundeihin ja siitä taakse, välillä äänet todellakin kulkivat edestä sivulle ja taakse ja esimerkiksi näin upeaa taka-kanavien käyttöä en ole vielä uusien Klipshien aikana todistanut. Ei ainakaan tarvitse enää mistään asiasta syyttää kaiuttimia, jos leffassa ei ole kunnon ääniä, tämä leffa todisti sen, että kaikki todellakin on kunnossa!

Näiden upeiden ajokohtauksien lisäksi leffassa oli hieno ukkos ja sadekohtaus, Atmoksen kanssa aina niin vaikuttava kokemus, aivankuin itse seisoisi keskellä ukkoskuuroa. Leffa puhe oli todella selkeää, ja etenkin Matt Damonin tarinapuheet kullostivat erittäin hyvältä. Muutenkin leffan yksityiskohtiin oli todellakin panostettu ja esimerkiksi auton äänet, vaihteen vaihtamiset ja kaikki tuulet ja muut kuulostivat juuri siltä kuin olisi itse istunut autossa. Leffan yleisäänimaailma oli sata prosenttisesti sitä, mitä Immersive audio tarkoittaa, ei mennyt Oscar-palkinto parhaista äänitehosteista todellakaan väärään osoitteeseen.

Loistavien äänien lisäksi leffan juoni ja näyttelijät ansaitsevat paljon kiitosta. No juoni, on varmaankin taas paljolti kirjoitettu suoraan tosielämästä, joten mikä silloin voisi mennä pieleen. Kyllähän tarinatkin pitää osata toki tuoda valkokankaalle ja tässä leffassa kaikki toimii loistavasti. Ford v Ferrari on kohtuullisen pitkä, aivan kolmeen tuntiin ei päästä, mitta siinä ei ole mitään ylimääristä, ja kauemminkin olisi tätä voinut katsoa. Elokuva ei ole liian yksityiskohtainen vaan kertoo upeasti tarinaa isosta kuvasta, unohtamatta kuitenkaan niitä yksityiskohtia, joilla todella on merkitystä. Matt Damon on leffassa todella huikea, eikä Christian Bale jää yhtään sen huonommaksi. Tykkään myös todella paljon Jon Bernthallissa, joka etenkin Netflix sarjasta The Punisher on jäänyt hyvin mieleen. Tykkäsin myös todella paljon Henry Fordia näyttelevän Tracy Lettsin roolisuorituksesta, joka todellakin oli vakuuttava, ja voin väittää hänen työnsä olleen täydellistä, Henry Ford II koskaan näkemättäkään, niin vakuuttava esitys tuo oli.

Paljon näitä levyhankintoja tulee itselle perusteltua sillä, että mitä leffoja tulee sitten tuolta levyltä katsottua sitten useampaankin kertaan. Joker on jo tullut katsottua pariinkin kertaan, ja tämä varmasti tulee myöskin katsottua useampaan kertaan, ja leffaa todellakin kehtaa esitellä myös kavereille. Tämä kuuluu myös niihin leffoihin, joka ehdottomasti olisi hieno kokemus myös hyvässä leffateatterissa. Top listalle? Ehdottomasti ainakin äänien puolesta, ehkäpä laitan myös juonen puolesta, sen verran hyvä leffa oli kyllä kyseessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s