Nyt se on sitten varmistettu, leffahuone on todellakin kirjaimellisesti aivan eri tasolla kuin ennen! Katsoin tuossa UHD-levyltä juuri Revenantin, jonka olen joskus ennenkin nähnyt, taitaa itse asiassa olla yksi niitä viimeisiä fyysisiä levyjä, joita on tuli edesmenneestä Filmtownista vuokrattua. Jotenkin olen aina ajatellut, että Revenant on Atmos leffa, mutta ainakaan tässä tapauksessa ei. 7.1 DTS-HD ja siihen sitten päälle Neural:X. On hölmöä ajatella kuinka monta vuotta olen tuhlannut tässä huoneessa ennen kuin tälläisiä perusasioita oikeasti on alkanut ottamaan huomioon. Se, että diskantit ovat korvan korkeudella tuovat elokuviin täysin uuden ulottuvuuden. Tiedätte sen tunteen kun elokuva kuulostaa hyvältä leffateatterilta, nyt tuntuu siltä. Kaikki surroundien pienet asiat kuten tuulenvire, sade, ja kaikki mitä tapahtuu ympärillä on herännyt eloon. Edes leffateatterissa yksityiskohdat eivät kuulosta näin tarkoilta.

Revenant on hyvä leffa, ja mutta nyt se oli vielä paljon parempi kuin aikaisemmin nähtynä. Leonardo DiCaprio on roolissaan loistava, mutta eipä ole muissakaan rooleissa valittamista. Samalla aivan uskomattoman upeat maisemat yhdistettynä niitä tukeviin ääniin luo tunnelman, jota monessa leffassa ei saa. Hieman ehkä vähemmän yllättäen leffa on myös todellisuuteen jollain tapaa perustuva, joten ei ihme, että osuu minuun. Erittäin mielekäs leffailta, jonka voisi joskus hyvin ottaa vaikka uusiksi. Revenant ei vanhene, ja jos vanhenee, paranee vain vanhetessaan.

Leffan alkupuolella oleva kohtaus, jossa DiCaprio jää karhun raatelemaksi on aika pysäyttävä. Monesti olen kuullut, että karhun kohtaaminen luonnossa on monelle pahin painajainen mitä voi tapahtua, enkä yhtään ihmettele. Toivon todella, että itse tuota en tule koskaan kokemaan, ainakaan niin, että ammun haulin karhun nahkaan tappamatta sitä kuitenkaan. Vihainen karhu on pelottava jopa skriinillä!

Psykologiset trillerit ovat usein aika hämmentäviä ja niin tänäänkin. Toisaalta, niin on meidän ihmistenkin mieli usein aika hämmentävä. Välillä tulee mietittyä, että pitääkö olla itsellä jonkinlaisia kokemuksia aiheesta, jotta tällaisia voi kirjoittaa, vai tuleeko ne vaan mielikuvituksesta. Tämänkin elokuvan kirjoittaminen vaatii todella paljon kokemuksia tai mielikuvitusta, sen verran monitasoisesta elokuvasta oli kyse. Tulee aina myös mietittyä, että mikä oikeastaan on totta ja mikä ei, voiko mielen sairauksilla ylipäätään olla mitään rajoja, vai onko kaikki aina vain puhtaasti tapauskohtaista.

Fractured elokuva oli hyvin mielenkiintoinen, mutta jossain vaiheessa elokuvaa oli kohta, jolloin elokuva hieman pysähtyi ja meinasin jopa hieman kyllästyä. Jännää elokuvassa oli, että vielä elokuvan loputtuakaan en pysty sanomaan mikä elokuvassa lopulta oli totta ja mikä mielen aikaansaamaa. Joka tapauksessa elokuva oli kirjoitettu hyvin mielenkiintoisesti eikä kyseessä missään tapauksessa ollut huono leffa. Tämä genren ystäville varmasti hyvinkin sopiva elokuva. Näyttelijätyö oli hyvää, ja näyttelijät oli hyvin roolitettu.

Elokuvan ääniraita oli tälläkin kertaa Atmos, joka miellytti korvaa hyvinkin paljon. Itse Atmos ääniraita ei yltänyt lähellekään El Caminon tasoa, eli tässä elokuvassa Atmos ei varsinaisesti juurikaan noussut esiin. Huoneen eron kuitenkin huomasi tässäkin elokuvassa hyvin. Äänet todellakin ovat nyt paljon paremmat ja tuntuu kuin olisi elokuvassa paremmin sisällä, eikä äänet vain leiju pään yläpuolella. Äänistä on myös tullut huomattavasti tarkemmat, varmasti johtuen diskanttien tulemisesta korvien tasolle. Pieni iso muutos todellakin kannatti.

Tein eilen kalibroidessanikin taas hieman uusia kokeiluja. Aikaisemmin ”room curveni” on ollut hyvin suora, mutta nyt tein siitä yhden ohjeen mukaan hieman jyrkemmän. Löysin itseasissa vihdoin Youtubesta videon joka sopi minulle täydellisesti. Home Teather Gurus videossa käytössä oli kaikki samat laitteet kuin minulla, joten video todellakin oli step-by-step guide miten subbarit asetaan oikein. Se mikä edelleen hämmentää (positiivisesti), että viivettä, phasea tai muutakaan ei tarvitse hyvään käyrään muuttaa lainkaan, vaan käyrä itsessään on jo erinomainen ennen mitään EQ:ta. Huone kuulostaa kokonaisuudessaan tällä hetkellä todella hyvältä, mutta varsinaista ”subbaritestiä” en ole vielä tehty, eli eiköhän tässä jossain välissä taas laiteta sellainenkin leffa pyörimään.

Pitkä viikko takana ja vihdoin hieman lomaa edessä. Pitkä ja kiireinen viikko ja muutamaan päivään ei ole yhtään leffaa ehtinyt katsomaan. Se ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, etteikö olisi ehtinyt viettää aikaa leffahuoneessa. Tällä kertaa itse asiassa päin vastoin, leffahuoneessa on tullut vietettyä aikaa paljon. Olen tässä. blogissakin miettinyt Auro 3d asiaa jo useampaan otteeseen. Olen aika paljon viettänyt aikaa sitä miettiessä ja selvitellessä. Muutama asia joka selvitellessä on tullut esille. Auro 3D ei ole jenkeissä kovinkaan suuri juttu, mutta vastaavasti jenkit puhuvat paljon siitä, että euroopassa tilanne on toinen. Itse en ole vielä törmännyt yhteenkään Auro 3d levyyn, enkä tiedä onko minulla mahdollisuutta niitä raitoja mistään myöskään streamata. Auro 3D on ääniformaattikisassa jäänyt pahasti Dolby Atmosin varjoon, mutta jotkut kuitenkin edelleen kovasti uskovat sen nousuun.

Auro 3d:ssä minua ei kuitenkaan kiinnosta eniten sen materiaalin saatavuus, vaan enemmänkin se, että monet ovat sitä mieltä että Auromatic Upmix olisi loistava. Tällä siis tarkoitetaan Neural:X tyyppistä ratkaisua, jossa tavallisesta 5.1 äänestä miksataan 3D äänimaailma kaikki kaiuttimiin. Auro 3D:ssä on kuitenkin Dolby Atmokseen ja DTS:X:ään verrattuna sellainen ongelma, että toimiakseen kunnolla se vaatii oman kaiutinasemoinnin. Isoin ero Atmokseen on se, että siinä missä Atmos käyttää katossa olevia kaiuttimia, Auro 3D käyttää Front High ja surround High kaiuttimia.

Jotta oman huoneeni saisi Auro 3D käyttöön siis tarvittaisiin käytännössä muutama asia. Auro 3D ohjelmistopäivitys vahvistimeen ja pari uutta kaiutinta. Front High kaiuttimia minulla ei ole, mutta Denonin saa asetettua Auro 3D käyttöön lisäämällä Front High kaiuttimet ja käyttämällä Surround back kaiuttimia Surround High kaiuttimina. Isosta investoinnista ei siis ole kyse, mutta onko niistä hyötyä?

No, joka tapauksessa ajatus Auro 3D:stä sai ajatuksen juoksemaan myös muuten. Koko immersive audio jutussa isoin asia on luoda niin uskottava äänimaailma ympärille kuin mahdollista. Tähän liittyen muutama asia on jo pitkään mietityttänyt. Huoneeni ei ole kovinkaan iso, tuolit ovat kohtuullisen korkeat ja katto matalalla johtuen Atmos kaiuttimien vaatimuksista. Siitä huolimatta surround kaiuttimeni ovat olleen aina lähellä katon rajaa, joka on saanut usein miettimään, että onkohan äänimaailma paras mahdollinen, jos Atmos ja Surround kaiuttimet ovat lähes samassa tasossa ja todella lähekkäin. Tämä on osittain ollut pakon sanelemaa, osaltaan oletus siitä, että näin sen pitää olla, koska leffateatterissakin on. Toisaalla puhutaan, että surround kaiuttiminen pitäisi olla korvien korkeudella, toisaalla hieman sen yläpuolella. Auro 3D:ssä ne ovat kuitenkin huomattavasti alempana, ja se on iso osa koko Auroa.

Päätin siis vihdoin ottaa surround kaiuttimeni seinältä alas ja testata miltä ne kuulostavat hieman alempana. Mainitsin aiemmin pakon sanelemista asioista, eli surround kaiuttimia ei saa suoraan sivulle johtuen laite räkistä, joten päätin asentaa ne karvan verran eteen, siististi kankaan taakse. Samalla kaiuttimien sijainti siirtyi 20 senttiä taaksepäin, joka toivottavasti tuo hieman lisää ”ilmaan” huoneeseen. Ratkaisu oli ehdottomasti oikea, jo testatessa ne kuulostivat todella hyvältä, ja sijainti aavistuksen edessä ei haittaa yhtään, etenkin kun edelleen on vielä käytössä myös taka surround kaiuttimet. Eron huomaa heti, äänimaailma tuntuu paljon avarammalta ja nyt myös Atmos kaiuttimien arvo nousee huimasti, nyt ne selkeästi erottaa surround kaiuttimista.

Kokeilut eivät kuitenkaan jääneet täysin tähän vaan aloin samalla miettimään etuosastoa. Tämäkin ajatus lähti Auro 3D ideasta. Klipsch 280f kaiuttimet ovat todella korkeat ja skriinin taakse asetettuna torvet ovat lähes katon rajassa. Huone on ollut aina aavistuksen ”tunkkainen” ja tässäkin olen miettinyt sitä, että torvien pitäisi olla korvien tasolla, nyt ne ovat olleen liian korkealla. Jos aion laittaa Front Hight kaiuttimet, mitä niistä hyödyn jos Klipschit ovat jo katon rajassa. No hieman mielikuvitusta käyttöön ja homma ratkaistu. Klipscheissä on driverit asetettu niin, että driverit ovat kaikki aika ylhäällä. Mitä siis jos käännettäisi kaiuttimet ylös-alaisin, jolloin driverit olisivat korvan korkeudella skriinin alaosassa yläosan sijaan? Silloin jäisi myös akustisesti tilaa Front Height kaiuttimille. Arvaatkaa löytyikö netistä paljon asiaa aiheesta? No jos ei koita, ei voi tietää, ei kai sille ainakaan teknisesti ole mitään estettä.

Paljon töitä, kaikki kalibroinnit uusiksi, mutta lopulta valmista. Pakko päästä heti testaamaan. Netflixiin oli tullut uusi elokuva El Camino, joka sattui vielä iloiseksi yllätykseksi olemaan Atmos raidalla. Elokuva osoittautui muutenkin loistavaksi. Tykkäsin itseasiassa leffasta todella paljon. Leffa alkoi jotakuinkin niin, että en tiennyt yhtään mistä oli kyse. Leffa avasi salaisuuden verhoa kohtaus kerrallaan ja todellakin naulasi ruudun ääreen. Elokuva oli mielenkiintoinen, loistava juoni, loistavaa näyttelijätyötä ja upeaa kuvaa ja ääntä.

Uudet asetukset äänissä todellakin pääsivät heti oikeuksiinsa. Huone muuttui kerta heitolla avarammaksi ja kaiuttimet erottuvat aivan erilailla. Tai sanotaan näin, että sivukaiuttimia ei enää huomaa, ne luovat tunnelma aivan eri tavalla, mutta antavat paljon tilaa Atmos kaiuttimille, joita kaiken lisäksi elokuvassa oli käytetty poikkeuksellisen hyvin. Aika tosin vasta näyttää oliko loistava Atmos ääniraita elokuvan hyvyyttä, vai nostaako uudet asetukset jokaisen Atmos leffan uudelle tasolle. Surround ja Atmos kaiuttimien lisäksi etulinja todellakin heräsi nyt eloon. Tässä vaiheessa joka tapauksessa enemmän kuin tyytyväinen muutoksiin. Mielenkiintoinen viikonloppu ja tuleva viikko edessä. En malta odottaa, että pääsen kertomaan mitä olen ajatellut Front Height osastolle.

Jep, toivottavasti että jättänyt lukematta vain katsoen otsikkoa, tämä ei siis ole vahingossa tuplana tullut postaus, vaan ihan oikeasti katsoin leffan tänään uudelleen alusta loppuun. Hulluksi sitä voisi kai alkaa itseään jo kohta kutsua, tai no ainakin leffafriikiksi jos ei muuta. Itunesissa leffan vuokra-aika on 48 tuntia, joten hyvin ehti samalla hinnalla leffan katsomaan vielä uudelleenkin.

Pähkäilin tuossa illan suussa mitä sitä tänään katsoisi ja samalla laitoin musiikin taustalle pyörimään. John Wick oli edelleen mielessä, ja jälleen tuli tunne, että jotain nyt vaan ei toimi. Kävin koittamassa molempia subbareita, ja kyllä nekin päällä olivat. Siitäkin huolimatta jokin ei nyt kuulosta siltä kuin pitäisi. Lähdin siis hieman selvittelemään asetuksia ja etsimään syytä dynamiikan vaimeuteen. Edes musiikissa subbarit eivät kuulosta nyt hyvältä, joten joissain on oltava vikaa. No onneksi tällä kertaa vika löytyikin yllättävän helpolla, ja voisi jopa sanoa, että hyvä niin. Keskustelua paljon seuranneena Audyssey ja sen asetukset jakavat paljon mielipiteitä. Kannattaako sitä käyttää ja jos niin kannattaako Dynamic EQ tai Dynamic Volumea käyttää? Monella tuntuu palstoilla olevan ajatus siitä, että molempi parempi, riippuu täysin kuuntelija preferensestä. No, oman mieltymykseni voin nyt 100% varmuudella sanoa, eli Dynamic EQ oli pois päältä ja se sai John Wickin kuulostamaan laimealta. Itselläni tämä asetus on jatkossa aina päällä, niin ison eron se tuo nautintoon, ainakin minun päässäni.

Nyt siis vihdoin John Wick kuulosti jälleen John Wickiltä, vaikkakin edelleen kaipaisin sitä Atmosta tähän. Leffa oli huomattavasti mielyttävämpi tällä kertaa (jopa uudelleen) katsoa, mutta sinällään mielipiteeni itse leffasta ei kyllä muuttunut mihinkään. Myös elokuvan volyymin sai jättää tällä kertaa paljon pienemmälle (-4db), sillä dynamiikka elokuvassa toimi tällä kertaa ilmankin. Katsoin muuten myös eilen sen jatko-osan tilanteen, eli vähemmän yllättäen sekin aikataulu on jo jokseenkin tiedossa, eli toukokuussa 2021 näillä näkymin John Wick 4 elokuvateattereissa.

En tiedä uskaltaako tälläistä edes sanoa ääneen, mutta John Wick 3 ja valtava pettymys. Odotukset leffan suhteen olivat todella korkealla, ehkäpä jopa hieman turhaan. En ole varsinaisesti ollut missään vaiheessa iso John Wick fani, mutta siitäkin huolimatta odotin tätä leffaa Itunesiin todella paljon. Ehkä osittain siksi, että esim. Cedia:ssa tämä levy on pyörinyt jokaisella osastolla demolevynä. Katsoessani jokin aika sitten kakkososan, jossa äänet olivat todella vakuuttavat, saivat ne tämän elokuvan odotusarvon vieläkin korkeammalle. Kaikesta huolimatta viime viikolla tuli nähtyä Netflixin oma ”John Wick” nimeltään Polar, joka tämän esityksen jälkeen nousi vieläkin korkeampaan arvoon omalla asteikollani.

Mikä tässä sitten oli pielessä. Ensinnäkin, elokuva, jonka äänistä puhutaan joka paikassa tulee Suomen Itunesiin ilman Atmos raitaa, käsittämätöntä. John Wick kakkososassa luodit olivat todella tarkkoja ja syviä, nyt tuota fiilistä ei tullut. Toki olen uudelleen kalibroinut järjestelmääkin (parempaan suuntaan mielestäni), mutta jotain nyt vain jäi puuttumaan. Fiilis tällä hetkellä on se, että muutama kohtaus kakkososasta on pakko katsoa uudelleen ja testata, onko tosiaan UHD ja Atmos äänien tasoero todella näin suuri, vain onko vika jossain muualla. Tiedän ainakin tarkalleen minkä kohdan katson, edellinen osa on vielä hyvin tuoreessa muistissa, sen verran vakuuttavaa meno äänien osalta viimeksi oli.

Olen jo jonkin aikaa harmitellut, että tuntuu siltä kuin Hollywood alkaisi kärsiä pahasta uusien ideoiden puutteesta. Tuntuu, että kaikki suurimmat elokuvat mitä ihmiset nykyään odottaa ovat jatko-osia tai jatko-osien jatko-osia. John Wich, Spiderman, Avangers, Godzilla, Fast and Furious, Mission Impossible, Bondit ja lista jatkuu loputtomiin. Tätä leffaa katsoessa tuli kokoajan mieleen vain, että lypsävää lehmää on turha tappaa. Koko elokuva huipentuu 100% varmaan tietoon, että saaga jatkuu. Jotenkin olen koko ajan ollut siinä uskossa, että tämä elokuva on kirjoitettu aluperinkin kolmeen osaan, mutta turha oli tuo luulo. En tiedä onko se tavallaan iso ongelma minulle, että saaga jatkuu, mutta se mikä harmittaa eniten on se, että tällä osalla ei ollut mitään sanottavaa koko saagaan. Juoni ei edennyt viime jaksosta tippaakaan ja koko elokuvan ideana oli vain viedä ihmiset seuraavaan jaksoon. Leffasta jäi todella tyhjä ja petetty olo, en tiedä olenko ainoa, mutta tämä ei nyt saa minulta kylläkään kovinkaan korkeita pisteitä.

Toinen (tai viides) asia joka tässä elokuvassa jäi todella harmittamaan oli juonen täydellinen puute. Jos kaksi ensimmäistä osaa vastasivat hyvin pitkälle samaa kaavaa päättömästä tappamisesta, tämä elokuva oli kahden ensimmäisen osan täydellinen kopio. Tapetaan kaikki mikä liikkuu, tappelit, ammuskelut täysin samaa kaavaa, vain taustat hieman vaihtuvat, ja nekin hyvin vähän. Tämä kolmas osa niin niin täydellinen kopio edellisistä, että jokaisessa tappelukohtauksessa lähinnä vain odotin niiden loppuvan, jotta juonessakin taas päästäisi eteenpäin. Valitettavasti osa kohtauksista vain jatkui ja jatkui ja jatkui ja jatkui.

Ainoa asia koko leffassa, jossa oli ehkä hieman päästy eteenpäin oli visuaaliset tehosteet. Elokuva oli kuvanlaadultaan ja visuaalisilta tehosteiltaan hieno. Jos jollekin kaverille pitäisi demota 4k-tykkiä, sitä voisin tällä elokuvalla kyllä tehdä. Sinällään sekään ei tietysti paljon aikaisemmasta eronnut, että paljon tapahtumia oli edelleen samoissa paikoissa. Aavikko, ja peilihuone kuitenkin olivat hieno lisä tähän elokuvaan, unohtamatta tietenkään upeita kuvia, joissa New York City näytti taas parastaan. Upea kaupunki ja ikävä takaisin on aina.

Mitä sitten tästä eteenpäin? No se neljäs osa on varmasti tulossa ja aikakin varmaan jo tiedossa, en tosin jaksa edes katsoa milloin. Kyllä tuokin elokuva tulee varmasti katsottua, mutta nyt pitää kyllä sanoa, että tällä hetkellä mitään suurta odotusarvoa sille ei ole. Se, että pitääkö tämäkin joskus vielä katsoa levyltä uudelleen saattaa saada kannatusta, mutta toisaalta, ehkä testaan nyt sen kakkososan muutamasta kohdasta ensin.

Tänään piti taas hetken aikaa etsiä ja miettiä mitä sitä katsoisi. Lopulta päädyin Netflixin tarjonnasta elokuvaan Extinction. Mielessä oli jotain järkevää, mutta toisaalta oli myös haluja kunnon ääniin. Tämä leffa lopulta ei ehkä ollut se järjen jättiläinen jota hain, mutta ihan mielenkiintoinen joka tapauksessa. Äänetkin olivat ihan ok, vaikka ei nyt kuitenkaan mikään ihan älytön iloittelu. Mikael Penaa myös mukava nähdä leffan pääroolissa, yleensä miestä on tullut nähtyä enemmänkin apurooleissa. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, en vielä tämän leffan perusteella sano mitään. Hyvin mies joka tapauksessa pärjäsi.

Se mikä tästä leffasta tosin lopulta teki aika mielenkiintoisen oli leffan juoni. Leffan alku oli hyvinkin perinteinen, alienit hyökkää ja tuhoaa koko mailman. Tarvitaan joku joka maailman pelastaisi ja siinä sivussa myös rakkaansa. Koko homma kuitenkin kääntyy todella yllättäen päälaelleen kun selviää, että itseasiassa hyökkääjät ovatkin ihmisiä ja päähenkilöt robotteja. Tätä en nähnyt tulevan. Robotit ovat vallanneet planeetan ja ihmiset ovat alienien puvuissaan tulleet valloittamaan sitä takaisin itselleen. Leffa kestää vain puolitoista tuntia, olisi voinut kestää tällä kertaa pidempäänkin, mutta tähän aikaa joka tapauksessa hyvä juoni ja kerrankin tämän tyyppiseen leffaan jotain hieman uutta tulokulmaa. Kiva iltapäivä.

Aamulla tuli myös tehtyä hieman viimeistelyjä huoneen ulkonäköön. Ei oikein saa kuvissa näkymään, mutta tarkoituksena oli peittää päätyseinän rumat kohdat mustalla tasaisella kaiutinkankaalla. Pikku juttu, mutta livenä nähtynä parantaa leffahuoneen ulkonäköä huomattavasti. Paljon tullut myös edelleen mietittyä sitä Auro 3D asiaa. Mitä se vaatisi, uudet front height kaiuttimet? Lisää tai muutoksia surround osastolle? Mitä jos laittaa eteen pienet lisäkaiuttimet niin pitääkö niiden mätsätä pääkajarien kanssa ja olisiko niille edes tilaa? Pitääkö etuseinää taas muuttaa vai mitä se vaatisi? Riittääkö Denonini säädöt koko juttua järkevästi rakentaa? Paljon kysymyksiä joihin tulee ehkä vastauksia joskus tai sitten ei.

Godzilla vuodelta 2014 piti nähdä ennen uuden Godzillan tuloa vuokralle Itunesiin, joten tänään olikin sitten aika katsoa hieman lisää Godzillaa. Odotusarvo edelliseen oli hieman paremmat äänet, mutta sama vanha ajatus. Toki myös kuvan laatuun oli odotettavissa paljon parannusta.

No sitä saa mitä tilaa, leffa oli selkeästi tuotu 2010-luvulle. Äänet eivät olleet atmos (mikä edelleen ihmetyttää jos kerran paljon vanhempikin versio oli), mutta siitäkin huolimatta leffa oli vakuuttava. Etenkin kaikki todella alas menevät kohdat olivat todella vakuuttavia ja nautinnollisia ja niitä todellakin oli paljon. Se mistä ennen kaikkea tykkäsin oli se, että vaikka bassot kouraisivat syvältä ja kovaa, olivat ne kuitenkin täysin nautinnollisia, ei häiritseviä.

Kuvan laatukin oli aika hyvää tasoa, vaikkakin puhuttiin taas aika tummansävyisestä kokokonaisuudesta. On kuitenkin kiva huomata, että 4k-tykin kautta tummatkin kohdat näyttävät nykyään näyttäviltä ja selkeiltä. On hienoa, että Itunes pystyy tarjoamaan erittäin laadukasta kuvanlaatua, vaikka esim. Netflix ei siihen aina pysty. Itunesin leffat ovat aina laadultaan todella hyviä, lukuunottamatta tietysti joitain todella vanhoja leffoja.

Leffana tämänkään ei maata mullistanut, mutta ihan kiva katsottava, jotenkin kuitenkin parempi kuin edellinen. Ennen kaikkea tämä herätti lisää nälkää uusinta Godzillaa kohtaan, nyt voi sanoa, jo oikeasti että sitä odottaa. Leffassa oli myös jännä, että koko maailma vastaan Godzilla kääntyikin yllättäen päälaelleen, eli Godzillasta onkin tulossa kovaa vauhtia ihmisen kaveri sodassa muita örkkejä vastaan.

Ajattelin tänään tehdä pienen testin. Netflix antaa elokuvista aina arvioin sopivuudesta juuri minulle. Päätin testata näiden algoritmien toimivuutta ja lähdin Netflixin suosituksesta katsomaan elokuvaa American War Fighter, josta Netflixin suositus oli 98%. Ei todellakaan ensimmäinen eikä viimeinen sodan vaikutuksista kertova elokuva, mutta ehkä paras, jonka ole nähnyt.

Elokuva käsitteli sodan vaikutuksia henkisesti itseen sekä ihmissuhteisiin. Elokuvassa käsiteltiin sotilaiden ja heidän perheidensä tuskaa, rakkautta, kaipuu ja pelkoa lyhyesti, mutta todella todella vakuuttavasti. Tuö lyhyt pätkä, jossa kaikki olivat koolla perheiden kanssa kun ilmoitus tuli, oli todella vakuuttava ja koskettava. Tuskan tunsi leviävän minuun pala kerrallaan. Varmasti osittain johtuen tuosta kohtauksesta, en ole koskaan jännittänyt elokuvaa katsoessani näin paljon hahmojen puolesta. En tarkoita tässä kohtaa pelkoa, vaan jännitystä, jota yleensä kokee vain urheilussa. Kaiken keskellä vain huomaa kuin käsivarret ovat jännityksessä ja nyrkit puristuvat yhteen, ”vielä vähän, vielä vähän, selvitkää nyt takaisin kotiin, teitä odotetaan siellä.” Todella todella vakuuttavaa näyttelemistä ja tarinan kerrontaa koko tuon lopun taistelukohtauksen ajan.

Jokainen kuolema kosketti, tuntui kuin joku tuttu olisi kuollut. Niin vahvan siteen tuo elokuva loi näiden henkilöiden välille. Siitäkin huolimatta elokuvan loppu oli todella kaunis. Kaikki kuolivat, mutta sitä ei näytetty. Koko elokuvan loppu oli kuin upea taideteos, edes lopun ”tähtipölyt” eivät häirinneet, vain sopivat elokuvaan loistavasti. Vaikka elokuvan loppu oli todella surullinen, silti se ei itkettänyt. Elokuva oli niin taitavasti tehty, että se kosketti niin syvältä, että edes kyyneleet eivät irronneet.

Tämä elokuva oli todella loistava, varmasti yksi parhaista elokuvista mitä olen nähnyt, joten Netflixin suositus osui tällä kertaa hyvin kohdilleen. Hacksaw Ridge oli loistava, mutta hyvin eri tavalla. Hacksaw Ridgessä koskettavinta oli elokuvan todellisuus, mutta sekään ei päässyt tarinan kerronnassa tämän elokuvan tasolle. Suosittelen tämän elokuvan katsomista jokaiselle aivan loistava elokuva alusta loppuun. Valitettavasti elokuva löytyy Netflixin US versiosta, en tiedä mistä muualta löytyy.

Tänään tuli hieman yllättäen päädyttyä leffateatteriin, Turussa. Turun Isense oli vielä testaamatta, ja jäi kyllä tavallaan testaamatta tälläkin kertaa. Jep, olin kyllä kyseisessä teatterissa, mutta ainoa leffa johon oli tällä kertaa mahdollista osallistua oli Dowton Abbey, joka ei luonnollisestikaan ollut se leffa, jolla mennään testaamaan ainakaan teatterin ääniä. Jännää oli se, että leffan alussa ei äänentoistoa esitelty edes atmos-trailerin merkeissä. Toisaalta miksipä olisi, eipä tainnut koko elokuvassa olla edes atmos miksausta, tai ainakin siltä se kuulosti. En tiedä olisko tuossa elokuvassa siihen ollut edes mahdollisuutta, mutta näin joka tapauksessa.

Muutenkin tällä kertaa valitsin paikkana leffateatterin takaosasta, syynä lähinnä leppoisat jalkatilat. Sitä kyllä tällä kertaa riittikin, toisaalta penkeistä muuten on annettava hieman palautetta. Nahka penkit, tyhjä leffasali ja aina kun ”käänsin kylkeä”, inhottava narina penkeistä. Kuulin tämän muutaman kerran muistakin istuimista, mutta omani häiritsi erityisen paljon. Tuollanen penkkien kova ääni ärsyttää suuresti, sillä leffan sijasta joutuu keskittymään hyvän asennon löytämiseen muita häiritsemättä. Etenkin itselläni, joka joutuu leffan aikana muuttamaan asentoaan useasti, pakottaa asennon vaihto joka kerta keskittymään miten sen tekee, jotta ei häiritse muita.

Iltapäivänäytös, joten sali tosiaan lähes tyhjä. Sinälläänhän tuolla asialla ei ole mitään merkitystä, mutta onhan se silti isossa salissa hieman outo fiilis. Leffa oli ihan ok, mutta antoi varmasti enemmän sarjan tosifaneille. Itselleni koko Dowton Abbey sarja on täysin tuntematon, joten hahmoja oli vaikea tunnistaa ja leffan aikana jopa erottaa toisistaan. Välillä joutui ihan tosissa miettimään kuka oli kenenkin levissä ja miksi kukakin juonitteli ja mitä. Tämäkin asia varmasti oli sarjan ystäville helpompaa hahmottaa, mutta itselleni teetti paljon töitä.

En nyt voi varsinaisesti sanoa olevani pettynyt, eipä odotuksetkaan olleet leffan suhteen kovin korkealla. On vaikea sanoa onko leffa hyvä, jos se ei ole kovinkaan korkealla omissa mieltymyksissä edes lähtökohtaisesti, mutta kiva että tuli nähtyä. On sitä huonomminkin tullut luppoaikaa vietettyä.

Tänään sain vihdoin Itunesin tilitiedot taas kohdilleen (luottokortti uusiutui) ja maksut läpi. Oli siis tullut aika katsoa ensimmäinen versio (tai siis ei todellakaan ensimmäinen) vuodelta 1998. Godzilla historia ulottuu aina 1954 asti ja sen jälkeen elokuvia on tullut useita kymmeniä. Oli silti aika jännää, että tässä elokuvassa oli Dolby Atmos äänet, vaikka muuten elokuvasta ei varmasti jäänyt epäselvää, että se ei ollut tällä vuosituhannella tehty. Seuraava versio onkin sitten vuodelta 2014 ja sekin varmasti tulee tässä vielä katsottua. Toisaalta taas ihmetyttää, sillä ainakaan Itunesissa tämän leffan kohdalla ei Atmos ääniä luvata.

Luulin, että olin tämän leffan nähnyt ennenkin, mutta en kyllä ollut. Taisin sekoittaa leffan itseasiassa vanhaan King Kong leffaan, jossa myös New York City joutui aika koville. Sinällään tässä leffassa oli kiva palata Madison Square Gardeniin, paljon hyviä muistoja kyseisestä paikasta, vaikkakin tässä leffassa pyhättöä ei ihan ansaitulla kunnioituksella käsiteltykkään. Leffan juoni oli jokseenkin johdonmukainen ja sikäli leffa oli ihan katsottava. Mikään spektaakkeli tästä ei muodostunut, mutta varmasti ihan katsottava ja hyvä että katsoin ennen seuraavaa. Ennen kaikkea odotukset King Of Mosters 2 kohtaan on todella suuret, etenkin äänten ja visuaalisten tehosteiden osalta. Potenttiaalia todellakin löytyy.

Vähän tuli tässä leffan aikana sählättyä muutakin. Näin jossain Youtube pätkässä juuri kuinka REW:iä käytettiin livenä. Ei siis testisignaalin kanssa, vaan ihan leffan aikana. Pakkohan sitä oli heti testata, ihan uteliaisuuden vuoksi. Mitään varsinaista käyttöä sille en tässä vaiheessa tiedä, mutta selvitellään lisää. Kiva lelu kuitenkin.