Tänään piti vielä illalla käydä varmistamassa, että uusi Spiderman tulee katsottua leffassa ennen kuin joku taas suuressa viisaudessaan päättää laittaa lapun luukulle. Todetaan kuitenkin vielä sen verran, että hieman olin tosin yllättynyt ettei mitään paikkarajoituksia paikkaa varatessa ollut, olin siinä uskossa, että ainakin yksi penkki pitäisi muihin pitää väliä, mutta eipä yrityksistä huolimatta onnistunut tällä kertaa. Tämä on kuitenkin leffablogi, joten eipä mennä siihen aiheeseen sen enempää.

Leffaa on hypetetty aika paljon, eikä sikäli suotta, että onhan nämä Spidermanit olleet aina aika suuria kassamagneetteja ja suosittuja leffoja. Tätäkin leffaa on nyt jouduttu hetki odottamaan, ja kutenkin tapana tuntuu nyt olevan, tämäkin leffa oli painettu kahteen ja puoleen tuntiin, joka kyllä alkaa leffassa olla jo aika pitkä aika istua. Muutenkin jotenkin on nyt hieman ihmeteltävä sitä suurta hehkutusta jota tämä leffa on osakseen saanut. Itselleni valitettavasti tämä leffa ei nyt mennyt ihan suosikkeihin, eikä todellakaan edes Spiderman suosikkeihin.

Leffat ovat aina perustuneet muuhunkin kuin siihen pahojen tyyppien kanssa taisteluun, nyt tuntui taas että tämäkin leffa oli tuotu siihen tämän päivän trendiin, jossa taistellaan alusta loppuun ja säihkettä ja räminää pitää olla. Lähdetään jo liikkeelle siitä ihan perus ajatuksesta, jossa spiderman kostuu siviilihenkilöstä ja supersankarista, nyt tuo puku oli Peter Parkerin päällä käytännössä lähes koko leffan ajan. Ja ei, olen tykännyt paljon esimerkiksi noista viime leffojen droneista ym, mutta jotenkin tämä ei nyt ollut minulle ihan niin Spidermania kuin olisin toivonut.

Äänien osalta leffa oli luokkaa ihan kiva, ja toki Atmosta käytettiin aika kivasti, mikä oli toki myös ihan oletettua. Siitä huolimatta joudun tälläkin kertaa hymyssä suin toteamaan, että äänienkään suhteen ei enää ole mitään pakkoa leffassa näitä käydä katsomassa, vähintään saman kokemuksen pystyy saamaan aikaan myös kotona. Samalla nyt kun kaikki striimaus ym koronankin takia lisääntyy, toivoisi kyllä että useampi muukin uskaltautuisi mukaan tähän hienoon harrastukseen.

Tätä leffaa ei selkeästi minun haluttu katsovan, mutta jotenkin sen sain sitten kuitenkin katsottua. Ensimmäisen kerran tuo leffa piti katsoa pari iltaa sitten, pääsin juuri alkuun, mutta silloin kuitenkin yllättävät työasiat veivät sen verran paljon aikaa, että leffa jäi sitten katsomatta siltä illalta kokonaan. Eilen illalla piti sitten ottaa uusi yritys, mutta tällä kertaa leffan katsomisen esti kummitukset. Jep, juuri kun olin menossa leffahuoneeseen, talosta katosi osa sähköistä. Yksi vaihe jossain matkalla taloomme oli hajonnut, ja taloon ei siis tullut sähköjä kuin osittain. Eipä siis auttanut kuin siirtää katsomista jälleen kerran. Tänään se kuitenkin vihdoin sitten tapahtui, eli Apple TV plussa Finch pääsi tarkasteluun.

Hanksin Tomppa on tehnyt nyt useammankin isoksi elokuvaksi luokiteltavan teoksen Applelle ja sen vuoksi toki odotukset tätäkin leffaa kohtaan olivat kohtuullisen korkealla. Elokuvan traileri näytti hyvältä, mutta ei sitten kuitenkaan ihan niin hyvältä, etteikö tämän leffan katsomista olisi jaksanut jonkin aikaa viivyttää. Tämä sama fiilis kantoi sitten läpi koko elokuvan, enkä saanut leffasta oikein missään vaiheessa kunnolla kiinni. Joo, olihan tämä ihan hyvin tehty leffa, varmaan jonkinlainen juonikin löytyi, mutta aika kevyeksi se sitten lopulta kuitenkin jäi. Elokuvassahan ei ollut käytännössä kuin yksi näyttelijä, ja näissä usein pelkona on se, että leffa ei jaksa kantaa ja siitä tulee tylsä. Kyllä tässäkin valitettavasti vähän sellainen fiilis oli.

Se missä tämä leffa sitten toisaalta loisti oikein upeasti oli äänet. Jos tuossa viime päivityksessä valittelin sitä, ettei Top-listalle ole viime aikoina ollut ruuhkaa, niin tästä tulee nyt kyllä äänten puolesta sinne heti seuraava lisäys. Leffassa on Atmokselle annettu todellakin kyytiä, ja ihan koko alueella. Leffassa on ukkosta, myrskyä, tuulta, räminää, ylähäältä, sivulta ja takaa tulevaa ääntä, oikeastaan aivan kaikkea mitä hyviltä ääneltä tänä päivänä voi odottaa. Tämä on varmasti taas yksi niitä leffoja joilla laitteita kannattaa testata ja äänien puolesta voin leffaa lämpimästi suositella.

Jokin aikaa sitten tuossa tuli itsekin mietittyä, että onko vaatimustaso leffojen suhteen kasvanut merkittävästi, vai enkö vaan ole pitkään aikaan oikeasti nähnyt oikeasti hyviä leffoja. Tämä ajattelu siis johtui paljolti siitä, että tänne blogiin ei top-listalle ole pahemmin ollut viimeaikoina tunkua. Nyt asiaa ei kuitenkaan tarvitse miettiä enempää, sillä leffa nimeltä The Unforgivable menee tuonne listalle aivan heittämällä. Paras leffa mitä olen pitkään aikaan nähnyt.

Tälläkin kertaa leffaa piti katsoa hiljaiseen aikaan, joten äänien osalta mentiin taas varsin maltillisissa tasoissa. Toisaalta vaikka leffan raita oli Atmosta, niin eipä tähän leffaan mitään kummempia ääniä tarvittukaan. Mutta juoni, juoni oli se mikä tästä leffasta tekee timantin, eikä ehkä voi puhua pelkästään juonesta, vaan enemmänkin voisi puhua tarinasta. On hyvin vaikeaa kuvata ja kertoa leffasta tämän enempää paljastamatta sen loistavia käänteitä ja ennen kaikkea sitä huikeaa loppua joka sai itseni vuolaisiin kyyneliin. Vaikka leffa on pohjimmiltaan erittäin rankka ja synkkä, on leffan viimeinen puolituntia jotain maagisen hyvää. Ennen kaikkea alla olevassa kuvassakin näkyvä upea pianon soitto yhdistettynä limittäin elokuvan tapahtumiin toisaalla on elokuvataidetta parhaimmillaan. Todella todella koskettava ja sydämeen osuva kohtaus, joka jo itsessään on suurta taidetta.

Viikonlopun aikana on tullut säädettyä huoneessa myös muutakin, ja ajatus tähän syntyi keskusteluista erään audiomyyjän kanssa puhelimessa. Puhelun aiheena oli enemmänkin Arcamin päivitys Emotivaan, johon toki emme nyt nähneet mitään tarvetta. Arcam on edelleen niin laadukas laite, että parin lisäkanavan saamiseksi ei ihan mihin vaan sitä kannata vaihtaa. Lähtökohtaisesti tuon Arcamin päivitys vaatii ison tukun rahaa, muuten siinä ei oikein ole mitään järkeä. Puhelun aikana puheeksi tuli kuitenkin myös SVS:ssät, ja tosiaan, niihän en ole ikinä tullut suljetussa modessa kokeiltua. Kaksi muuta modea on tullut koitettua, mutta nyt sitten siis vielä suljetussakin modessa.

Eli sitten vaan tulppaamaan portit ja mittailemaan tuloksia. Luonnollisesti vasteet tämän jälkeen muuttuivat jonkin verran, mutta olisko se sitten merkittävää vai ei, niin siitä en ole aivan varma. Joka tapauksessa testi oli ja on mielenkiintoinen. Basso huoneessa selkeästi muuttuu, mutta mihin suuntaan. Vaikka bassot on hyvin säädetty ja teknisesti kohdillaan, niin jotenkin äänet muuttuivat nyt aavistuksen painavammiksi, enkä ole vielä varma onko se hyvä vain huono asia.

Toki tämä testailu vaati paljon muutakin kuten Diracin kanssa säätämistä, ja tuossakin päätin nyt laittaa alapäätä +3db korkeammaksi, joka luonnollisesti vaatii myös vielä testailua ja tunnustelua. Tuo saattaa itse asiassa olla liikaa ja se mikä bassoista tekee nyt liian kovat. Luulen, että tuota pitää vielä säätää uudelleen ja laittaa käyrää hieman alemmaksi. Koko ajan nyt kun Elusivet ovat olleet paikallaan olen puhunut siitä, että ne eivät korostu ihan niin paljon kuin Klipschit vaan antavat enemmän tilaa muille kaiuttimille, tämä fiilis on nyt vaan vahvistunut. Yksi jännä havainto Elusivesta on lisäksi ollut että basson toisto loppuu n.110hz kohdalla todella jyrkästi ja tämän vuoksi tällä hetkellä diracin crosover on säädetty tuonne 110hz kohdille. Hyvä vai huono, en osaa vielä sanoa. Nämä jutut kuitenkin nyt vaativat vielä paljon lisää testailua, ja mielellään myös kunnon 4k leffaa, kuten Fast and the Furious 9 tai uusin Bondi, joka muuten löytyy nyt jo Itunesta, ja levyltä 7.1. Voitte olla varmoja, että molemmat tulevat hyllystä löytymään ennemmin tai myöhemmin.

Perjantaina piti vaihteeksi taas löytää jotain katsottavaa, jota voi katsella hyvin hiljaisilla äänillä. Paljon on viimeaikoina huoneessa tapahtunut ja nyt piti ennen tätä leffaa roudata vanhat Klipschit takaisin käytävään ja kalibroida huone takaisin normi asetuksiin. Päivän leffa piti kaivaa vaihteeksi Netflixistä, sillä tuon palvelun katsominen on viime aikoina jäänyt todella vähiin. Seitsemän vankia löytyi tällä kertaa kuitenkin varsin nopeasti ja vaikutti mielenkiintoiselta myöhäisillan leffalta.

Seitsemän vankia on Brasilialainen palkittu elokuva, joka valitettavasti ei nyt kyllä tällä kertaa itseäni kovinkaan vakuuttanut. Leffa ei ollut varsinaisesti pitkästyttävä, mutta silti jotenkin hieman hitaan ja tylsän puoleinen. En oikein tiedä oliko tällä leffalla totuuspohjaa, mutta jotenkin uskon, että voisi kyllä hyvin ollakin. Leffan tarina on uskottava, vaikkakin herättää myös paljon kysymyksiä.

Äänien osalta ei luonnollisesti ole nyt paljon kerrottavaa, mutta sen verran nyt kun Klipschejä tuli testailtua takana, niin pitää sanoa, että niin vakuuttunut en nyt kyllä ollut, että heti olisi huoneen seiniä purkamassa ja niitä sinne asentamassa. Joo, kyllä ne varmasti kuulostivat hyvältä, ja toivat ehkä jotain lisääkin, mutta niin suuri ero ei ollut että näin valtavia kaiuttimia alkaisin nyt surroundeina käyttämään, etenkin kun se vaatisi taas yhden kaiuttimen ostamista lisää. Kiva kokeilu, mutta ei nyt ainakaan tällä erää jatkoon, vaan Klipschit ovat edelleen kyllä kaupan.

Vielä piti viedä tuhkatkin pesästä ja katsoa samaan syssyyn vielä viimeinen leffa Disney plussasta ja sen tietysti sitten leffa Black Widow. Kyseessä jälleen yksi vuoden puhutuimmista leffoista ja varmasti sellainen joka jossain välissä piti katsoa, mutta toisaalta ei nyt mikään itselleni erityisen odotettu leffa. Maksanut en tästä olisi, mutta ns. ilmaisena leffana ehdottomasti kyllä katsottava leffa. Hieman lisää mielenkiintoa tähän leffaan toi pikku testailut, eli päätin vähän leikkiä Klipschin RP-280F:illä ja testailla, miten ne mahtaisivat toimia surroundeina.

Kyselin tätä asiaa jossain netissä jokin aikaa sitten ja mielipiteet olivat hieman vaihtelevia. Osa sanoi, että anna mennä jos tilaa on, toisen sanoivat että aivan turhan suuret siihen käyttöön. Toisaalta siis miksi ei, mutta parempiakin vaihtoehtoja varmasti on. Pienillä muutoksilla huoneessa näistä saisi varmasti ihan kivat surroundit ja jopa ainakin sivuilta piiloon, mutta toisaalta onko siinä sitten mitään järkeä vs myynti ja rahat esim. DIY Voltteihin. Lisäksi jos tästä tekisi kiinteän ratkaisun, tarvisi sitten taas vastaavasti näitä hankkia taas yksi lisää, olisiko sekään sitten kovinkaan fiksua, tuskin, vaikka myyminen sen jälkeen olisikin varmasti helpompaa. Niin tai näin, pakkohan näitä oli vähän testailla kun ne edelleen tuossa myymättä ovat.

Eli kaiuttimet kiinni, Diracista nopeat kalibroinnit (vain kolmella pisteellä) ja Black Widow tulille. No kyllähän nuo ihan kivoilta toki kuulostavat, mutta mielestäni en kyllä nyt ainakaan tällä sijoituksella (aavistuksen takaviistossa) huomannut sellaista eroa, että fiilis olisi ehdottomasti plussalla. Toki, tilanne voisi olla aavistuksen eri jos ne olisivat suoraan sivuilla, mutta olisiko ero siltikään niin suuri? Miksi edes asiaa sitten mietin, no syy lähinnä siinä että Atmoksessa surroundeiksi suositellaan suoraan säteileviä surroundeja, kun nyt sivuilla ja takana olevat Klipsch RP-250S:ät ovat bipolit. Enpä silti tässä nyt juurikaan mitään eroa huomannut, ja todellisuudessa nuo 250:set ovat todella laadukkaat kaiuttimet, että niiden pitäminen kyllä kiinnostaa varmasti loppuun asti. Tämä kokeilu siis ei ainakaan vielä jatkoon, mutta empä ole kyllä viritelmiä vielä purkanutkaan.

Itse leffa oli tällä kertaa ihan kivaa katsottavaa, ei millään viimeisen Star Warssin tasoa, mutta toisaalta paljon paljon parempi kuin Shang Chi. Tässä toimintaa riitti, mutta jotenkin leffa kiinnosti paljon enemmän, vaikka tässäkin juonessa olisi vielä kyllä vähän viilattavaa. Itsellä ei ehkä ihan maksimaalinen keskittyminen, ja leffakin tuli aloitettua niin myöhään, että tunnin kohdalla oli vaan pakko antaa periksi ja mennä nukkumaan. Leffa tuli sitten katsottua aamulla loppuun. Aamulla itseasiassa vielä tykkäsinkin leffasta enemmän kuin illalla, riippuiko sekin sitten väsymyksestä vai leffasta mutta hyvä fiilis lopulta jäi. Myös äänien osalta leffa oli erittäin kivaa katsottavaa!

Yksi varmasti Disney plussan ja ehkä jopa ylipäätään vuoden puhutuimmista leffoista Shang Chi tuli katsottua pari päivää sitten. Edelleen kaikki mitä Disney Plussasta haluan nyt katsoa pitää katsoa tällä viikolla, joten tämänkin leffa tuli nyt ajankohtaiseksi. Satumaista toimintaa ja Atmos äänet, hyvä lähtökohta hyvälle leffaillalle siis, mutta oliko?

No ei sitten kyllä todellakaan ollu. Chang Chi oli todella huono elokuva, eikä kyllä minun mielenkiintoani saanut heräämään missään vaiheessa leffaa. Koko leffan juoni oli jotenkin hyvinkin mielikuvitukseton, eikä leffa oikein missään vaiheessa saanut oikeaa innostumista aikaan. Ylipäätään koko kymmenen renkaan idea ei millään tavalla oikein minulle auennut, vaan supervoimat olisi voinut antaa tyypille ihan muutenkin. Marvelille tyypillistä taistelua leffassa oli ihan riittämiin, mutta toisaalta, koska en varsinaisesti mikään Marvel Fani ole koskaan muutenkaan ollut, niin ehkä se tässäkin oli ymmärrettävää, että ei ihan uponnut.

Sen lisäksi, että leffa ei itseäni oikein saanut vakuuttuneeksi, ei sitten kyllä saanut äänet sen paremmin myöskään. Jotenkin Star Warssin jälkeen koko leffa tuntui todella vaisulta, eikä tämä leffa päässyt kyllä millään edellisen illan Star Wars-juhlan tasolle! Iso iso pettymys vaikka toiveet olivat ennen leffaa korkealle, mutta katsokaa itse ja olkaa erimieltä.

Se kolmaskin Star Wars leffa piti sitten katsoa kerralla putkeen, aika harvinaista sinällään, että olen samaa leffasarjaa jaksanut katsoa monta jaksoa peräkkäin, mutta toisaalta nyt pieni paine katsoa nämä pois alta ennen Disney plus tilauksen loppua ja toisaalta myös kyllä kiinnostus tätä viimeistä osaa kohtaan olivat varmasti syynä tähän. Ja toisaalta, kyllä kannatti, tämä nimittäin osoittautui ehdottomasti uuden saagan, ja ehkä koko saagan parhaaksi leffaksi minun kirjoissani.

Miksi näin? No ensinnäkin kun kritisoin toisessa osassa liikaa ”sotimista”, tässä palattiin taas enemmän siihen tarinan kuljettamiseen, ihmissuhteisiin, ja niin sanotusti hieman rauhallisempaan menoon. Tämä on ehdottomasti enemmän se puoli mistä näistä Star Wars leffoissa olen tykännyt. Roolihahmot ovat paljon parempia kun niille annetaan enemmän tilaa kehittyä, ja vaikka taistelukohtaukset ovat tavallaan ihan näyttäviä, niin toisaalta ne ovat myös aika kuluttavia ja vievät kyllä helposti mielenkiinnon leffasta jos ne jatkuvat kovin pitkään.

Tämä leffa on muuten tullut nähtyä aikaisemminkin, ja tiedän tarkalleen koska ja missä. Tämä leffa nimittäin tuli nähtyä Porvoon Biorexissä uuden Prime-salin avaus viikolla. Silloin menin testaamaan uuden leffateatterin äänentoistoa, vaikka leffa ei sinällään hirveästi kiinnostanutkaan. Ja tosiaan, se että tykkäsin leffasta nyt paljon enemmän, johtui varmasti osittain siitä, että juoni taustalla oli nyt paremmin selvillä, eikä kyseessä ollut vain yksittäinen leffa. Muistoissa oli, että tykkäsin äänistä silloinkin, mutta ehkä myös jotain kritisoin. En halunnut tuota juttua lukea ennen tämän kirjoittamista, mutta palaan siihen varmasti vielä.

Tällä kertaa äänet kuitenkin olivat pelkkää priimaa ja todellakin nautin tämän leffan äänistä täysin rinnoin. Leffan äänet olivat sitä kuuluisaa referenssi tasoa, ja tätä leffaa todellakin voi esitellä muillekin, ehkä jopa harkita uhd-levyn hankintaa. Leffassa oli useita hienoja kohtauksia ja todellakin katselin leffa leveällä hymyllä. Suosittelen leffaa ja sen ääniä kyllä ehdottomasti tsekattavaksi.

No eipä sitä sitten jaksanut aamua pidemmälle odotella, että toinenkin Star Wars piti laittaa tulille. Liekö aamun väsymystä vai mitä, mutta ei tämä mielestäni nyt kyllä ihan ensimmäisen tasolle millään yltänyt. Leffa oli kohtuu pitkä, lähes kaksi ja puoli tuntia, mutta ehkä enemmänkin tässä häiritsi taas se, että tarinan kerronnasta oli siirrytty pikkaisen liikaa jo räiskimisen puolelle.

No mitä tästä sitten erityisesti puuttui niin kyllä nyt itselleni ainakin Han Solon puuttuminen oli erittäin iso asia, mutta muutenkin jotenkin kaikki hahmojen kehittäminen ja tarinan luonti jäi sen alle, että leffaan oli tuotu huomattavasti enemmän toimintaa ja räiskettä. Leffa perustui enemmän Benin ja Rey väliseen taisteluun eikä niinkään kuljettamaan koko juonta eteenpäin, mikä toki on ihan ok, ja varmasti hyvä siirtymä myös viimeiseen osaan. Viimeisen osan olen nähnyt leffassa, mutta siitä en paljon muista, sikäli siis kiva päästä siihen kiinni seuraavaksi.

Tällä kertaa leffa oli myös Atmos äänillä varustettuna, mutta ihan täysin ei sekään tällä kertaa vakuuttanut. Usein muutenkin sanottu, että hyvä 5.1 leffa Neural:X:n tai Dolby Surroundin kanssa saattaa olla paljon parempi kuin huono Atmos. Enkä siis nyt väitä, että atmos tässä oli huono, mutta ei se nyt kyllä niin kovasti myöskään vakuuttanut. Mitään erityistä ei äänien suhteen tästä jäänyt käteen. Eli ei muuta kuin seuraavaa kohden.

Kummasti on taas uusien kaiuttimien kanssa leffojen ja sarjojen katsominen saanut vauhtia, toisaalta tämä rahapaja tuli kylläkin viimeistä jaksoa lukuunottamatta katsottua tällä kertaa pädiltä. Rahapajan aikaisemmista kausista voit lukea lisää aikaisemmista päivityksistä, mutta lyhykäisyydessään tässä sarjassa lähdettiin käyntiin todella todella loistavalla menolla, sen jälkeen meno hieman laantui ja alkoi jotenkin menemään jopa hieman tylsäksi, mutta onneksi kuitenkin tämä viimeinen kausi, ja etenkin tämä toinen osa taas pelasti kokonaisuuden.

Tämä viimeinen puolikas kausi oli itse asiassa taas sitä alun loistavaa menoa, jossa käänteitä tapahtui liukuhihnalta ja kaiken lisäksi ne kaikki käänteet olivat sarjaa tukevia ja mielenkiintoisia, ei niinkään väkisin väännettyä täytettä niin kuin jossain vaiheessa jo alkoi hieman tuntua. Muutenkin koko kokonaisuus paketoitiin tässä viimeisessä osassa erin omaisesti kokonaisuudeksi.

Koko tämän sarjan parasta antia oli ehdottomasti Professori, ja samoin hänenkin roolihahmonsa palasi loppua kohden taas sille tasolle, jolla se alussa oli. Professori ei ollut ainoastaan roolina loistava, mutta myös Alvaro Morte on roolissa aivan jäätävän hyvä. Tämä sarja menee kyllä aivan parhaisiin sarjoihin mitä on tullut netflixistä koskaan katsottua, ja ihan ansaitusti. Eikä tämä muuten välttämättä jää tähän vaikka niin onkin kerrottu.

Alkuperäiset kolme Star Wars leffaa tuli jossain vaiheessa tuossa jo katsottua, mutta sitten nämä kolme uudempaa kuitenkin jonnekin unohtuivat. Harmi sinällää, että nämä kuitenkin itselleni niitä ns. leffasta tuttuja, ja ainakin jolloin tavalla vähän alkuperäisiä kiinnostavampia noin niin kuin lähtökohtaisesti. Niin, turha sitä kai on kierrellä, mutta äänistähän tässä siis tietysti paljon kyse.

Tässä ekassa osassa eli The Force Awakenssissa vuodelta 2015 Atmos ääniä ei tainnut aivan vielä löytyä, tai ainakaan tästä Disney Plus palvelun leffasta niitä ei löydy, vaan 5.1 äänillä mentiin. Silti, äänien puolesta leffa oli erittäin miellyttävää kuunneltavaa. Elokuvan ehdottomana suosikkikohtana noin 50 minuutin kohdalla oleva kohtaus, jossa uudet Elusivet todellakin osoittivat syyn miksi ne ovat ehdottomasti hyvä päivitys vanhoihin Klipscheinin verrattuna. Elokuvamaisuus ja tilantuntu tuossa kohtauksessa oli jotain hyvin erilaista mihin olen tottunut. Muutakin hyvää leffassa oli, ehdottomasti kivaa kuunneltavaa.

Itse leffaan liittyen olin jopa positiivisesti erittäin yllättynyt, sillä oikeasti tykkäsin tästä leffasta jopa yllättävän paljon. Leffan juoni oli tällä kertaa alusta lähtien varsin mielenkiintoinen ja eteenpäin menevä. Hahmot olivat itselleni jo varsin tuttuja toisin kuin aikaisemmin kuin näitä on nähnyt. Ensimmäinen osa muutenkin oli erittäin hyvä aloitus saagalle, ja seuraavaa kahta osaa todellakin odottaa nyt aika paljon. Disney Plus kahden euron tilausta olisi vielä viikon verran jäljellä, ehtisiköhän nämä jopa ennen sitä kaikki katsomaan.