Nyt on rehellisesti myönnettävä, että tätä blogikirjoitusta en ihan kyllä odottanut kirjoittavani, mutta näin se vaan välillä menee. Nimittäin tänään tuli sitten heti katsottua jo toinen osa Indiana Jones saagasta ja vuorossa siis Temple of the Doom. Mennään nyt vaikka ensimmäiseksi siihen, että tosiaan ainakin nämä kaksi ensimmäistä kyllä taitaa olla jäänyt itseltä aikaisemmin katsomatta, sen verran nimittäin outo tämä toinen osa ainakin oli, että en voi kyllä mitenkään väittää tätä nähneeni. No mutta nyt se on ainakin nähty, ja täytyy kyllä todeta, että se oli nyt kyllä jotain aivan muuta kuin olin odottanut.
Itselläni on varmasti ollut jonkinlainen käsitys Indiana Jones leffoista, niinkuin varmasti jokaisella muullakin. Tämä toinen osa kyllä nyt aika pahasti mursi kaikki nuo odotukset, eikä välttämättä ihan hyvässä mielessä. Ensinnäkin odotus arvona on ollut että Indiana Jones on hyvinkin paljon tuollainen DaVinci Code tyyppinen leffa aloituksen suhteen, eli ensin vähän rauhallisesti jutellaan ja sen jälkeen lähdetään selvittämään mysteeriä. No, tämä toinen osa lähtikin sitten käyntiin enemmänkin kuin James Bond leffa, suoraan toimintaan, ilman minkäänlaista juonen rakentamista. Tämä yllätti myös siksi, että mielestäni leffan alulla ei ollut minkäänlaista siirtymää edellisestä leffasta, jota tietysti automaattisesti odotin. Hieman jopa outoa.
Toinen iso yllätys oli sitten ylipäätään koko leffan kulku. Jotenkin jäänyt aina sellainen kuva, että Indiana Jones on hauska leffa, jossa Indiana Jones voittaa kaikki muut nokkeluudellaan ja leffa sisältää kuolemattomia heittoja solkenaan. Tälläinen fiilis hyvin paljon jäi myös ensimmäisestä leffasta, mutta jotenkin tämä leffa oli nyt hyvinkin vakavahenkinen leffa, ja muutenkin sitä viimeksi kaipaamaani toimintaa oli sitten tässä sitäkin enemmän. Arkeologia tuntui jääneen täysin varjoon, ja leffa oli tällä kertaa enemmänkin heimosotaa kuin arkeologiaa. En kyllä millään tykännyt tästä yhtä paljon kuin ekasta.
Seuraavaksi sitten muutama sana leffan äänistä, ja niistä voisi hyvinkin paljon olla samalla linjalla kuin ensimmäisen leffan jälkeen. Äänet ovat edelleenkin hyvin etukanavapainotteisia, mutta hieman parannusta ensimmäiseen osaan mielestäni oli kuitenkin tullut. Leffassa on paljon enemmän toimintaa kuin ekassa, mikä luonnollisesti kuuluu myös äänissä. Toimintaa on tuotu hyvin äänien avulla tähän päivään, mutta en minä tästä nyt edelleenkään mitään klassikkoa saa. Äänet on ihan hyvät, mutta ei millään lähelläkään esim. Lord of the Ringsiä.
Leffafriikki 