Eipä ollut tänään oikein mitään erityistä mielessä, joten päätin ottaa tarkasteluun seuraavan Oceans elokuvan, eli Oceans 13. Jälleen kerran leffa, jonka olen ennenkin nähnyt, mutta toisaalta yllättävän vähän leffasta oli muistissa. Edellisen osan aavistuksen väkinäisen puristuksen jälkeen tässä kolmannessa osassa oli jälleen palattu Las Vegasin tuttuihin casinomaisemiin, ja muutenkin leffan meno oli lähempänä sitä Oceans 11 loistavaa menoa.

Oceans leffoissa kiinnostaa ennen kaikkea niiden loistavat käsikirjoitukset, ja niin jälleen tässäkin. Joo, eipä taida todellisessa elämässä Casinon ryöstäminen aivan näin onnistua, mutta pelkästään jo käsikirjoituksen kannalta nämä suunnitelmat ovat aivan mestarillisia, sellaisia, joita ei itse pystyisi kuvitella. Kaikki vaan on rakennettu niin nerokkaasti, että omia aivoja ei tarvitse liikaa rasittaa, mutta silti leffaa joutuu katsomaan tarkasti, jotta pysyy kärryillä.

Kaikissa näissä leffoissa on tullut jo mainittua loistava näyttelijäkaarti, niin tässäkin. Brat Pitt ja George Clooney senkun parantavat ja ovat jotenkin niin luontevia rooleissaan. Kaikkien muidenkin roolit osuvat tässä leffasarjassa niin täydellisesti nappiin, että nautinto on varma. Katsokaa jos ette usko, mutta kyseessä on varsin menevä leffa.

Tänään mentiin leffoissa taas hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja leffaksi valikoitui Dracula – Untold UHD-versiona. Leffan olen tilannut jossain vaiheessa erittäin edullisesti Ebaystä ja se on odotellut hyllyssä, sillä ihan ykkössuosikiksi en tätä elokuvaa ole laskenut. Toisaalta, pitää tässä myös myöntää, että eihän minulla varsinaisesti ollut myöskään juurikaan kuvaa siitä, minkälaisesta elokuvasta on kyse. Yllätys tällä kertaa sikäli varsin positiivinen, että tykkäsin itseasiassa leffasta jopa yllättävän paljon, etenkin äänien osalta.

Leffassa oli ylipäätään yllättävänkin paljon ideaa, ja juoni ei ollut aivan täysin perinteisen kaavan mukainen. En tiedä yhtään montako Dracula elokuvaa on ylipäätään tehty, mutta voisihan näitä toisenkin tämän perusteella katsoa, pitääpä selvittää. Leffa oli hieman kuin yhdistelmä Game of Thronesia ja Batmania. Leffan yleissävy erittäin tumma, joten onneksi kyseessä oli UHD-versio, muuten olisi saattaanut leffasta jäädä iso osa kokonaan näkemättä, kirjaimellisesti.

Äänien osalta leffa oli tällä kertaa DTS:X ja itse asiassa pitkästä aikaa jälleen leffana oli DTS:X leffa. Edellisen kerran taisi ruudulla pyöriä DTS:X leffa kun katselin Jason Bourne saagaa. DTS:X:ästä pitää sanoa, että toimii. On hyvin vaikea vertailla kumpi näistä kahdesta on parempi, DTS:X vai Atmos, mutta pitää kuitenkin tämänkin jälkeen antaa pinnat myös DTS:X:n suuntaan, tämäkin leffa nimittäin kuulosti erittäin hyvältä. Leffassa ehdottomasti parasta antia oli tällä kertaa lepakkojen lennot pitkin leffaa. Surround kaiuttimet olivat aivan jatkuvasti tulessa ja leffassa käytettiin koko äänikenttää todella upeasti hyväksi. Lepakot saivat huoneen kuulostamaan juuri siltä kuin lepakot olisivat oikeasti pyristelemässä ympäri huonetta. Taas kerran ei voi kuin nauttia Klpischien loistavasta äänestä, surroundien päivittäminen todellakin kannatti!

Aamu alkoi tänään leffalla Gallows ja päättyi leffalla Close. Valitettavasti tuo Gallows leffa ei vaan saanut missään vaiheessa päätöstään, vaan leffa oli vaan yksinkertaisesti pakko lopettaa kesken. Olen joskus ennenkin maininnut, että hyvin harvoin jätän elokuvaa kesken, mutta nyt kyseessä oli vaan yksinkertaisesti niin huono elokuva, että sitä ei vaan pystynyt enää jatkamaan. Leffa tuskin olisi alun perinkään hirveästi kiinnostanut, mutta koska kyseessä oli Atmos elokuva, jonka löysin erittäin halvalla Oulunkylän Filmtownista, niin pakkohan se nyt sitten oli ottaa mukaan ja katsoa. Leffa näytti todella surkeasti tehdyltä kotivideolta, eikä siinä ollut yhtään mitään mikä olisi saanut yhtään enempää tuhlaamaan aikaa.

Leffa olisi siis pakko lopettaa ja vaihtaa tilalle jotain muuta. Netflixin listalla on pitkään odottanut elokuva Close, jota tähdittää Noomi Rapace. Itse muistan Rapacen tietysti parhaiten aivan huikeasta Lisbeth Salanderin roolista Stieg Larssonin Millenium sarjassa. Tuonkin sarjan muuten voisi joskus taas katsella uudeelleenkin. Close vaikutti muutenkin hyvin mielenkiintoiselta leffalta lähtökohdiltaan, tosin leffan juoni nyt ei aivan sitä ollut mitä kuvittelin. Eipä tuo sinällään juurikaan haitannut, sillä leffan juoni muodostui lopulta paljon paremmaksi, kuin osasin edes odottaa. Rapace oli leffassa varsin hyvä, mutta muu näyttelijäkaarti ei nyt aivan täysin pysynyt perässä. Jotenkin hieman halpa fiilis tästä leffasta jäi, vaikka muuten kyllä leffasta aika paljon tykkäsinkin.

Leffan äänistä ja kuvasta ei tällä kertaa ihan hirveästi tarinaa synny, kuvan laatu oli HD, mutta ei aivan sitä Netflixin huonointa laatua, vaan kuvanlaatu oli ihan tyydyttävää tasoa. Äänet olivat leffaan asialliset, mutta ei kovinkaan erikoiset. Takakanavista ei juurikaan mitään ääniä kuulunut, luukunottamatta muutamaa auton ohi ajamista sivulta. Edessä leffan ehdoton kohokohta oli parin auton ajaminen koko huoneen leveydeltä läpi. Oli todella siistiä kun auton ääni kuului ensin vasemman seinän sisältä, sen jälkeen auto kulki ruudun läpi ja oikealta seinästä läpi. Tarkkuus edessä on nyt Toe-Innin jälkeen parantanut aivan huimasti. Siistiä.

Sattumalta hyllystä on pitkään löytynyt 10 Cloverfield Lane elokuva, jonka olen joskus ensimmäisten Atmos-leffojen joukossa ostanut. En tykännyt leffasta pätkääkään ja pidin sitä todella outona. Nyt kuitenkin tuo jatko-osa, eli Cloverfield Paradox piti myös hankkia, kun se kerran Oulunkylän Filmtownista halvalla löytyi. Odotukset eivät olleen kovinkaan korkealla, mutta Atmos leffa on Atmos leffa ja ainakin jonkinlaisia odotuksia oli myös leffan äänille, olihan kyseessä kuitenkin jonkin sortin scifiä.

Leffa vastasikin pitkälti odotuksia. Itse leffasta en saanut taas millään kiinni, en pitänyt juonesta, enkä suoraan sanottuna oikein taas ymmärtänyt koko leffaa. Äänien osalta leffa tarjosi paljon ääntä huoneeseen ja ajoittain meno oli jopa todella hyvää. Etenkin leffan alku oli hurjaa menoa, todella upeaa Atmos iloittelua kaikkien kaiuttimien voimalla. Subbaritkin olivat lähteä lentoon, vaikka SVS:n ominaispaino n. 80kg vähän jarruttelikin. Leffa tarjosin muutenkin paljon hyvä ja tarkkoja Atmos- ääniä, mutta kun elokuva ei itsessään juurikaan napannut, niin äänetkin hukkuivat vähän tylsyyteen.

Tämä on varmasti taas yksi niitä leffoja, joka oli kiva nähdä, mutta tuskin tulee nähtyä uudelleen. Eikä kyllä leffasarja muutenkaan suuria ilonaiheita herättänyt, eli edellinenkin osa saa jatkaa oleiluaan hyllyssä, tai vaikka myydä pois. Jokainen saa tietysti tykätä mistä haluaa, mutta kyllä henkilökohtaisesti edelleen aina tulee mietittyä, mistä iso määrä ihmisiä löytää motivaationsa näihin Sci-fi leffoihin. Minulle ne ei oikein yleensä uppoa.

Eilisen myöhäisillassa hyvin mielenkiintoinen elokuva The Call Netflixistä. Halle Berryn tähdittämä trilleri hätäkeskuksen puhelin päivystäjästä, joka kokee kovia oman tunnon tuskia epäonnistuneesta puhelusta. Jordanilla on alitajunnassa kova tarve hyvittää epäonnistumisensa ja asia piinaa häntä monta vuotta kunnes tilaisuus osuu kohdalle. Tätä tilaisuutta Jordan ei jätä käyttämättä ja elokuva saa varsin mielenkiintoisen juonen kasaan. Elokuvan loppu on varsin yllättävä monellakin tapaa. Elokuva ei varsinaisesti anna viitteitä mistään kovinkaan julmasta, mutta lopulta tätä leffaa voidaan kyllä kuva myös kauhuleffaksi. Juoni on joka tapauksessa erittäin hyvä, leffa kokonaisuudessaankin erittäin toimiva.

Myöhäisillan leffaksi jälleen äänet erittäin maltillisella tasolla, mutta hyvinkin selkeitä merkkejä viime aikaisista parannuksista oli silti näkyvissä. Leffa on vuodelta 2013, ja äänet olivat vain 5.1, mutta tällä kertaa Dolby Surround suoriutui tehtävästään erittäin hyvin. Olen itseasiassa alkanut käyttämään tuota Dolby Surroundia paljon enemmän Neural:X:n sijaan, syytä varsinaisesti en tähän tiedä. Äänissä erityisesti vakuutti etukanavien selkeämpi erottelu, ja sivukaiuttimien loistava toiminta myös pienemmillä volyymeillä. Leffan äänet eivät olleet kovinkaan erityiset, mutta toimivat silti leffan vaatimalla tavalla.

Halle Berry oli kiva vaihteeksi myös nähdä ruudulla. En ole hetkeen naiseen törmännyt, mutta erittäin hyvästä näyttelijästä on kyllä kyse. Eikä ollut näyttelijäkaartissa muutenkaan mitään valitettavaa. Leffa pääsi aavistuksen jopa yllättämään, kyllä se trailerin perusteella vaikutti jo mielenkiintoiselta, mutta osoittautui lopulta jopa hieman odotettua paremmaksi. Kiva leffailta.

Pitkästä aikaa taas vaihteeksi Netflixiä ja sieltä ensimmäisenä osui silmään Mark Wahlbergin uusin eli Spencer Confidential. 4K ja Atmos, lisäksi trailerin perusteella varsin mielenkiintoista toimintaa tarjolla. Sitä leffa todellakin myös tarjosi, varsin hyvä toiminta leffa, jossa sopivasti toimintaa ja huumoria. Leffan juoni oli hyvä ja leffa muutenkin kuvaukseltaan ja toteutukseltaan mielenkiintoinen. Oli myös varsin positiivinen yllätys, että tällä kertaa Netflixin Atmos-raita toimi täysin moitteetta. Tiedä sitten onko Netflix korjannut jotain, vain auttoiko AppleTV:n ohjelmistopäivitys ennen leffan aloitusta. Joka tapauksessa on paljon mukavampi nauttia äänistä, jos etukaiuttimien ääniä ei randomisti syötetä Atmoksiin.

Leffa äänet eivät tuoneet tällä kertaa mitää järisyttävää effektiryöppyä, mutta hyvät oli leffan äänet joka tapauksessa. Leffa oli Atmos, mutta Atmos kaiuttimia ei itsessään ihan hirveästi aktivoitu. Surroundeja sen sijaan käytettiin ihan mallikkaasti, ja pitää todeta, että tuo Klipischien siirtäminen katon rajasta alemmas todellakin oli kaiken vaivan arvoista. Ensimmäinen suuri havainto oli se, että nyt sivuilta kuuluu ääniä, joita ennen ei ole edes huomannut. Korkeiden äänien torvet ovat nyt korvan korkeudella, joka todellakin tuo ison eron ääniin. Muutenkin äänimaalma muuttui kerta heitolla paljon suuremmaksi ja selkeämmäksi. Voisi ehkä sanoa, että taas askeleen aidommaksi.

Päätin samalla vaivalla tehdä kaiuttimien sijainteihin muitakin pieniä muutoksia, ja yksi niistä oli takakanavien laskeminen myös aavistuksen alemmaksi. Nyt kaikki ala kerroksen kaiuttimet ovat jota kuinkin samalla korkeudella, ja ero on valtava, etenkin kohtauksissa, jossa ääni pyörii salin puolelta toiselle, ääni ei enää hypi ylös alaisin vaan liikkuu puhtaammin tasossa. On muuten yllättävän suuri ero, kun kaiuttimien laatu on noussut, alkaa myös sijoittelun merkityksen ymmärtämään aivan toisella tavalla. Ja sijoittelusta puheenollen, viime aikoina tullut katsottua muutama hyvä video YouTubesta, joissa puhutaan Toe-In:istä, eli kaiuttimien kohdistamisesta paremmin kohti kuulijaa. Pääkaiuttimet ovat olleet jonkin verran toed in, mutta eilen käänsin ennen kalibrointia nekin kunnolla kohti pääkuuntelupaikkaa. Tässäkin asiassa ero on valtava. Ennen vasemman puolen äänet ovat jääneet aavistuksen etäisiksi, nyt ruudulla olevat tapahtumat todellakin sijoittuvat kohdilleen myös äänien osalta. Pieni ja täysin ilmainen muutos, mutta ero äänissä valtaisa.

Vaikka elokuvan äänet eivät mitään demomateriaalia olleetkaan, niin todella hyvä fiilis tästä leffasta siitä huolimatta jäi. Äänet olivat todella tarkoituksenmukaiset, ja elokuvan tapahtumiin nähden erittäin onnistuneet. Kun vielä leffakin oli varsin viihdyttävä, jäi tästä leffahetkestä todella raikas hymy kasvoille. Täytyy sanoa, että Netflix parantaa kaiken aikaa, vaikka varsinaiset Hollywoodin Blockbustersit jää tässä palvelussa näkemättä, niin ei tässä Itunesia enää niin paljon kaipaa, vaikkakin siellä toki leffatarjonta vieläkin paljon parempi. Jos pitäisi valita yksi ja hinta olisi sama, valitsisin varmasti Itunesin, mutta viisi euroa leffasta ei useinkaan innosta, kun leffaja saa Netflixin kautta kuukausimaksulla.

Uusinta otos Lion Kingin maailmaan, tänään kuitenkin tavallisena 4k UHD versiona. Tämän levyn hankinta ei ollut ehkä aivan tavanomainen, olinhan juuri hankkinut levyn myös 3D-versiona. Toisaalta, halvan hinnan lisäksi toinen merkittävä syy tämän levyn uudelleen hankintaan oli siinä, että edellisessä versiossa ei lupauksista huolimatta ollut Atmos-raitaa, ja kyllähän tämän 4K-version kuvanlaatuakin on paljon kehuttu. No, saadaanpahan ainakin taas vertailu kahden eri formaatin välille, hieman samaan tapaan kuin Gemini Manin kanssa, tosin nyt molemmat vertailtavat on nähnyt nimen omaan omassa huoneessa.

Mutta mennäänpä sitten itse asiaan. Kummasta versiosta siis tykkäsin enemmän? Gemini Manin kohdalla mielipiteeni kääntyi jopa hieman tavallisen version puolelle vaikka 3D versiossa ei ollutkaan mitään vikaa, mutta tällä kertaa ajatukset yllättäen olivatkin päin vastoin. Kuvan puolesta, katsoisin tämän elokuvan mielummin uudelleen 3D-versiona. Jotenkin leffa oli aavistuksen laimea tavallisena versiona, tosin asiaan voi vaikuttaa myös se, että edellisestä katselukerrasta ei kovinkaan kauaa ole aikaa. Toki kuvanlaatu oli tässäkin versiossa todella hyvä ja tarkka, mutta jotenkin 3D-versio sai leffan vielä paremmin elämään.

Äänien puolesta toki suunta kääntyy toiseen suuntaan, vaikkakaan tämän leffan äänet nyt ei aivan toimintaleffojen tasolle ymmärrettävästi ylläkään. Atmos leffassa oli hyvä, mutta sanoisin, että sitä käytettiin hieman säästeliäästi. Muutamat kohtaukset kuten luolat, kuilut ja ennen kaikkea pikku pörriäisten lennot olivat upeaa kuunneltavaa, mutta etenkin jälkimmäisissä tapauksissa niin ärsyttävän lyhyitä. Dynaamisuutta oli ihan kivasti, mutta ei nyt aivan tajunnan räjäyttävää, ja toki pitäähän tässä leffassa muistaa, että oleellisimmat äänet ovat leffan musiikki, joka on nautinnollista kuunneltavaa.

Tällaista leffaa katsellessa ajatukset lähtivät taas kovasti laukalle, ja tuo ”ongelma” näiden sivukaiuttimien sijainnin kanssa alkoi jälleen ärsyttämään. Joten ei muuta kuin seinät auki ja miettimään. Yritin tähän asiaan saada vastausta myös nettipalstoilta, mutta mitään varsinaista apua ei sieltä tällä kertaa tullut. Paras apu oli ”kokeile”, joten ei auta kuin testata.

Sivu surroundithan olivat ja tuolla etuviistossa alhaalla kertaalleen, mutta silloin kyseessä oli Klipschin R-15M pikkukaiuttimet. Nekin kuulostivat siellä todella hyvältä ja olin todella tyytyväinen niiden sijaintiin, mutta nyt näiden uusien RP-250S:sien kanssa on mietityttänyt erityisesti niiden koko ja muoto. Päätin kuitenkin avata seinät (kankaat) ja miettiä miten ne saisi sinne soviteltua. Yllätyin itseasiassa itsekin hieman kuin hyvin ne lopulta sinne asettuivat, äänien toimivuudesta ei tosin vielä ole tietoa. Olen myös paljon miettiny omien tuolien hankkimista jollain aikataululla muksuille, ja silloinhan näiden sijoittelu olisi täydellinen. En muutenkaan ole tällä hetkellä kovinkaan huolissani siitä, että nämä ovat aavistuksen etuviistossa, suoraan sivulla tai aavistuksen takana sijaan, sillä minulla kuitenkin on sitten vielä pari takanakin.

Diracia en näillä sijainneilla vielä ole ehtinyt ajamaan, mutta sen verran oli pakko kokeilla, että Atmos demo levy ja pätkä Ford v Ferraria tuli jo testattua. Uskon, että sijainti on nyt paras mahdollinen mitä tässä huoneessa ilman konehuoneen siirtämistä voi saada, ja kyllähän nuo yläkaiuttimet taas saivat tämän jälkeen aivan uutta eloa kun sivu surroundit eivät hengitä päälle. Toisaalta myös kuulin sivulta jotain aivan uusia ääniä, johtuen varmasti siitä, että Klipschien hornit osoittaa kuulijaan, eikä kattoon. Tänään DIrac ja testamaan.

Eilen tarjottimelle laitettiin Gemini Man ja oletusarvona oli tarjoilla parasta kuvanlaatua mitä huoneessa on koskaan nähnyt. Näinhän siinä aika pitkälti myös kävi, Gemini Man todellakin tarjoaa aivan uniikkia kuvanlaatua 60fps laadulla. Tämä leffahan tuli nähtyä jo leffassa ja silloin kyseessä 3D näytös ja Atmos teatteri. 3D kovanlaadulla tämä leffa oli aivan älyttömän hyvä, mutta eipä jäänyt fiilis tänään yhtään sen huonommaksi. Tykkäsin leffasta todella paljon 3D:nä, mutta en sitä varsinaisesti tänään kuitenkaan kaivannut. Tämä olisi varmasti ollut kiva katsoa myös kotona 3D-lasien läpi, mutta toisaalta, tämä on niin huikeaa reference materiaalia kuvan puolesta, että ehdottomasti levy joka pitää hyllystä löytyä.

Kuvan laatu oli todella uskomattoman tarkkaa ja mikään yksityiskohta ei jäänyt kyllä huomaamatta. Ero normaaliin hyvään laatuun oli todella valtava, välillä tuntui että jopa hieman liiankin hyvä, jos sellainen nyt on mahdollista. Tämä fiilis tuli ehkä lähinnä tosi tummissa kohdissa, jossa ei ole hamoja tottunut näkemään niin selkeinä, ikäänkuin olisivat valossa. Vaikea tämän jälkeen on edes kuvitella mihin 8k:ta tarvitaan. Will Smithin kopio toimi myös varsin hyvin ja laatu siinäkin oli huikea. Ei tarvinnut paljon miettiä onko kyseessä aito kaksoisrooli vai kopio, sillä niin hyvin tämä tietokoneversio herrasta oli kuvaan saatu. Pienten yksityiskohtien katsominen esimerkiksi taistelukohtauksissa oli aavistuksen helpompaa seurattavaa tässä kuin 3D versiossa. Kuva todellakin oli käsinkosketeltavan aito.

Äänien puolesta leffa oli jotakuinkin normaalin UHD-levyn hyvää tasoa. Muutamassa kohdassa käytiin todella syvissä hertseissä, mutta todella todella puhtaasti. Atmosta käytettiin hyvin, ja kokonaisuutena tämä toimi mielestäni paljon paljon paremmin kotona kuin leffassa. Äänissä oli paljon hyvää, ja jotenkin paljon selkeämpää ääntä kuin mitä muistelin leffassa olleen. Äänimaailma oli todella kivaa kuunneltavaa, ja vaikka äänen taso olikin kohtalaisen korkealla, niin ääni oli todella puhdasta. Kyllä tämän leffan voi ehdottomasti katsoa uudelleenkin.

Järjettömän suurien odotusten saattelemana viime viikolla saapunut Midway UHD-versiona löysi tiensä ruudulle tänään. Odotukset leffan suhteen olivat erityisen suuret äänien puolesta, joita on keskustelupalstoilla kehuttu todella paljon. Toisaalta, elokuva on saanut myös hyvin hyvin ristiriitaisen vastaanoton, sekä äänien että muun suhteen. Omat fiilikset ovat hyvin saman suuntaiset.

Ensinnäkin elokuva kuvaus ja toteutus on todella todella heikkoa luokkaa. CGI loistaa läpi lähes jokaisesta kuvasta ja kaikki näyttelijätyö on todella huonoa. Ensimmäinen puolen tunnin ajan mietin koko ajan jaksaako tätä leffaa edes katsoa loppuun. Jokin ei tässä nyt vaan ole kohdillaan ja nautinto leffasta katoaa. Tuntuu kuin elokuva olisi tehty 1950 ja kiiltokuvina laitettu päälle kaikki tehosteet, mukaan lukien 2020 luvulle päivitetyt äänet, jotka nekin saavat jotenkin oudon sävyn tämän vuoksi.

Mitä sitten tulee niihin ääniin, niin kyllähän leffassa on äänet varsin hyvin kohdillaan, ainakin Atmos kaiuttimia käytetään enemmän kuin varmaankaan missään muussa katsomassani leffassa. Koneita lentää jatkuvasti pään yli ja pommit viuhuvat joka suuntaan. Leffan äänet ovat hyvät, mutta toisaalta alkavat hieman toistaa itseään. Varsinaisia yllätyksiä leffassa ei tule, mutta toki äänet ovat aika vakuuttavat. Oliko tämä sitten äänien puolesta kaiken sen hehkutuksen arvoisia, niin ainakin todeta, että esimerkiksi Ford v Ferrari vei kyllä selkeän voiton tästä.

Vaikka näyttelijätyö oli tässä vaatimatonta, niin pitää sen verran sanoa, että sekin parantui loppua kohden hyvinkin paljon, samoin kuin koko elokuva. Loppua kohden leffasta alkoi jopa tulla kiinnostava, ja leffan loppuun katsominen ei ollut enää lainkaan niin tuskaista kuin ensimmäinen puoli tuntia. Jos taas kerran verrataan johonkin toiseen elokuvaa, niin kuvauksen ja miltä leffa noin yleisesti näytti, Taistelulähetit vei voiton aika puhtaasti. Nostaa taas mielenkiintoa nähdä tuo leffa myös kotona. Tuleekohan tätä sitten joskus katsottua uudelleen, ehkä tulee, mutta kyllä silloin suurimpana syynä on yksinkertaisesti leffan äänet, jotka saivat jälleen kerran mietityttämään nuo sivu surroundien korkeudet. Miltäköhän tämä leffa olisi kuulostanut, jos ne olisivat olleen hieman alempana.

Leffaa on kutsuttu vuoden parhaaksi sota elokuvaksi, ehkä niin, mutta vain johtuen siitä, etten ole muita vielä nähnyt. Jos Taistelutoverit lasketaan mukaan tuohon, tämä jää tällä erää kakkoseksi. Ihan kiva katsottava, mutta minun makuuni jäi vielä paljon toivomisen varaa. Historia ja nykyisyys ei aivan (tuotannossa) kohdannut, mutta toisaalta, tositapahtumiin perustuvia historia juttuja oli taas kiva oppia lisää. Katsokaa jos kiinnostaa, ei tämä nyt mikään aivan pakkonähdä leffa kuitenkaan ole, ainakaan ilman kunnon Atmos-teatteria.

Aina välillä elokuva tulee valittua pitkälti päivän fiiliksen ja tunnelman mukaan. Selaisin eilen illalla paljon erilaisia leffoja Netflixistä ja sain jopa useampia leffoja tallennettua odottavien listalle. Siitä huolimatta yksi leffa nousi selvästi muiden yläpuolelle, ja syynä tuohon oli lähes täydellisesti tunnelmaan sopiva musiikki trailerissa. Ilta, äänet maltillisella tasolla, ja sellainen fiilis, että kaipaisi taas vaihteeksi jotain rauhallisempaa. All the Bright Places vastasi täydellisesti tähän haasteeseen.

Ei haitannut yhtään, että leffan äänet olivat Atmos, mutta toki tiesin jo valmiiksi, että tässä leffassa niistä ei hirveästi ollut hyötyä. Tästäkin huolimatta leffan äänet olivat täysi kymppi, tai pitäisikö ehkä sanoa enemmänkin leffan musiikki. Leffan musiikki sopi aivan täydellisesti jokaiseen kohtaan elokuvaa, loi huoneeseen juuri tarkalleen sellaisen tunnelman jota olin toivonut ja jota traileri lupaili, leffasta vaan oli yksinkertaisesti helppo nauttia. Atmos varmasti omalta osaltaan auttoi tilannetta paljon, mutta kyllä oma leffahuone ja kunnon äänentoistolaitteet vaan tekevät ihmeitä, ei tämä leffa todellakaan olisi ollut tällainen nautinto olohuoneen televisiosta.

Leffa osoittautui muutenkin erittäin hyväksi. Leffa juoni oli monilta osin aika synkkä, mutta toisaalta todella voimaannuttava ja iloinen. Leffan juonessa oli todellakin jotain, ja se sai itsekin todella paljon ajattelemaan. Leffan todellinen tarina, tai ehkäpä enemmänkin opetus avautui täysin vasta leffan lopussa, mutta miten paljon yhdestä pienestä kivestä voi olla tarinan kannalta voimaa. Paikat, tilat, tunteet ja ihmiset, kaiken surun ja haasteiden keskellä niin pienet asiat voivat tuoda lohtua ja auttaa jaksamaan eteenpäin. Miten arvokkaita voi olla ihmiset, jotka kaiken tuskan keskellä jaksavat nostaa kerta toisensa jälkeen ylös ja auttaa uskomaan, että elämällä on vielä tarkoitus.

Mitä enemmän tätä elokuvaa miettii, sen paremmaksi se koko ajan muuttuu. Mietin eilen onko tästä leffasta jopa top-listoille, musiikin osalta varmasti kyllä, mutta oliko leffa muuten niin hyvä. Nyt kun on yön nukkunut ja leffan sisältö avautuu koko ajan paremmin ja paremmin niin huomaa, että kyseessä todellakin oli loistava leffa ihan kokonaisuudessaankin. Musiikilla on uskomaton voima leffassa, ja se varmasti saa leffan tuntumaan paremmalta yleisestikin, mutta kyllähän tämän leffan tarinakin on sen verran hyvä, että sitä kannattaa suositella muillekin. Erittäin hyvänmielen elokuva todella vaikeista teemoista kuten sairauksista, kuolemasta, ystävyydestä ja kiusaamisesta. Herättää paljon ajatuksia, katsokaa itse niin ymmärrätte!