The Call

Eilisen myöhäisillassa hyvin mielenkiintoinen elokuva The Call Netflixistä. Halle Berryn tähdittämä trilleri hätäkeskuksen puhelin päivystäjästä, joka kokee kovia oman tunnon tuskia epäonnistuneesta puhelusta. Jordanilla on alitajunnassa kova tarve hyvittää epäonnistumisensa ja asia piinaa häntä monta vuotta kunnes tilaisuus osuu kohdalle. Tätä tilaisuutta Jordan ei jätä käyttämättä ja elokuva saa varsin mielenkiintoisen juonen kasaan. Elokuvan loppu on varsin yllättävä monellakin tapaa. Elokuva ei varsinaisesti anna viitteitä mistään kovinkaan julmasta, mutta lopulta tätä leffaa voidaan kyllä kuva myös kauhuleffaksi. Juoni on joka tapauksessa erittäin hyvä, leffa kokonaisuudessaankin erittäin toimiva.

Myöhäisillan leffaksi jälleen äänet erittäin maltillisella tasolla, mutta hyvinkin selkeitä merkkejä viime aikaisista parannuksista oli silti näkyvissä. Leffa on vuodelta 2013, ja äänet olivat vain 5.1, mutta tällä kertaa Dolby Surround suoriutui tehtävästään erittäin hyvin. Olen itseasiassa alkanut käyttämään tuota Dolby Surroundia paljon enemmän Neural:X:n sijaan, syytä varsinaisesti en tähän tiedä. Äänissä erityisesti vakuutti etukanavien selkeämpi erottelu, ja sivukaiuttimien loistava toiminta myös pienemmillä volyymeillä. Leffan äänet eivät olleet kovinkaan erityiset, mutta toimivat silti leffan vaatimalla tavalla.

Halle Berry oli kiva vaihteeksi myös nähdä ruudulla. En ole hetkeen naiseen törmännyt, mutta erittäin hyvästä näyttelijästä on kyllä kyse. Eikä ollut näyttelijäkaartissa muutenkaan mitään valitettavaa. Leffa pääsi aavistuksen jopa yllättämään, kyllä se trailerin perusteella vaikutti jo mielenkiintoiselta, mutta osoittautui lopulta jopa hieman odotettua paremmaksi. Kiva leffailta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s