The journal
From the Newsroom
-
Game of Thrones kaudet 4-5
Muutamaan päivään ei ole tullut katsottua yhtään leffaa, mutta leffahuoneessa asuttua sitäkin enemmän. Katsoin HBO kokeilujakson aikana kolme kautta Game of Thronesia enkä ollut…
-
Asassin’s Bullet
Itunes yllätti eilen totaalisesti. Olen katsonut vuosien saatossa todella paljon .99 leffoja ja nyt niitä oli Itunesiin tullut kokonainen katalogi. Päätin heti siltä istumalta…
-
Olympus Has Fallen
Olympus Has Fallen on ollut katsottavien listalla jo jonkin aikaa, mutta jotenkin odotusarvot eivät ole olleet kovinkaan korkealla. Leffa oli kuitenkin jopa yllättävän hyvä.…
-
John Wick 1
Käsittääkseni elokuvissa on juuri ollut tai on parhaillaan pyörimässä John Wick sarjan kolmas osa. Tuossa hankkimassani 16 UHD-levyn setissä oli nuo kaksi aiempaa ja…
-
The Poison Rose
Pitkästä aikaa taas Itunesin puolella ja The Poison Rose iski silmään välittömästi. John Travoltaa en ole nähnyt aikoihin ja Morgan Freeman ei petä koskaan,…
-
The Spectacular Now
Pitkästä pitkästä aikaa jotain hieman romanttisempaa kuin action leffat. The Spectacular Now kertoo eroamisen tuskasta, rakastumisesta ihmiseen johon ei pitänyt voida rakastua ja ensi…
-
MI 5
Netflixin suosikkilistalla pitkään majaillut MI 5 pyörähti tänään pyörimään ja jotain tämän suuntaista juuri tänään halusinkin katsoa. MI 5 on yksi niitä leffoja, joista…
-
Self/less
Tälläisiä iltoja tulee harvoin, mutta nyt on pakko todeta, että tämän illan leffakokemus oli yksi parhaita elämässäni. Lähdetään tällä kertaa liikkeelle siitä itsestään, eli…
-
Ready Player One
Ready player one on tullut nähtyä ennenkin, mutta pitihän se nyt Itunesista ostaa sitten itsellekin, koska oli vitosen tarjouksessa. Vaikka leffa oli jo etukäteen…
-
2 Fast 2 Furious
Näinhän sitä sitten suositteli Netflix myös Fast & Furious sarjan toista osaa katseltavaksi, joten pitihän siihen tarttua. Leffa oli hyvin pitkälti samaa Fast &…