Mitä on hyvä basso? Suuria räjähdyksiä? Auton moottorin murinaa vai luonnonilmiöitä? Totta, varmasti näitä ja näistä iso osa ihmisistä hyvän basson leffateatterissa myös määrittää. Tänään kuitenkin sain kokea jälleen jotain aivan erilaista. Vuokrasin joku aika sitten Tupac Shakurista kertovan All Eyez on me leffan Itunesin 0.99 listalta. Jostain syystä leffan katsomiseen ei ole ollut mitään kiirettä, muutenkin leffa kuului ehkä osastoon hyvä katsoa, mutta odotukset eivät olleet kovin korkealla.
Leffa oli itseasiassa todella hyvä. Aihepiiri jokseenkin tuttu, Tupacin musiikkia on itsekin tullut nuoruudessa kuunneltua ja joku albumikin on varmasti hyllystä löytynyt. En ole ollut koskaan fani, lähinnä fanittanut vain muutamaa hyvää biisiä. Tunsin kuitenkin tarinan etäisesti, mutta oli siitä huolimatta erittäin virkistävää päivittää tietoja. Leffasta muodostui erittäin mielenkiintoinen ja nautittava pari tuntia. Missään vaiheessa silmät eivät kadonneet ruudulta ja leffa tuntui etenevän koko ajan.
Sitten takaisin siihen mistä lähdettiin liikkeelle, eli mitä on hyvä basso. Olen katsonut musiikkiin liittyviä leffoja ennenkin, mutta nyt sain todellakin kokea mitä hyvä basso musiikissa tarkoittaa. Leffan ääniraita oli enemmän kuin nautinto korville. Basso oli jotenkin niin puhdasta, että vaikka se välillä tuntui aika kovalta (Volyymi), oli se koko ajan niin nautittavaa, että sitä vaan odotti koko ajan lisää. Basse oli todella tiukka, täyteläinen ja syvä. Basso jotenkin nosti tämän elokuvan ja musiikin yleensäkin aivan uuteen ulottuvuuteen. Illan leffa oli todellinen nautinto, dual PB16 ei todellakaan kaduta!
Leffafriikki 