The journal
From the Newsroom
-
Ice Age 1
Tänään ajankuluksi siirryttiin taas lasten kanssa leffahuoneen puolelle ja aloitettiin viime syksynä Prismasta löytämäni Ice Age 1-5 boxi. Ensimmäinen leffa on vuodelta 2002, ja…
-
Kuninkaan Viesti
Kuninkaan viesti on Netflixissä odotellut vuoroaan jo jonkin aikaa. Toisaalta kiinnostava, mutta toisaalta joku sen esittelyssä kuitenkin pisti hanttiin. Aika usein nämä ennakko-odotukset kohtaavat…
-
Submergence
Tänään iltapäivästä ohjelmassa hieman erilainen elokuva, jota varmaankin voisi kutsua joko romanttiseksi draamaksi tai romanttiseksi trilleriksi. Vuoden 2017 Submergence leffassa meribiologian tutkija ja entinen…
-
Kaksoismurhat: Valkoisen kaupungin hiljaisuus
Jostain kumman syystä Netflixin algoritmi on nyt saanut selville, että olen kovasti tykästynyt viime aikoina näkemiini Espanjalaisiin elokuviin, ja tänään saatiin jälleen tuohon listaan…
-
Formula 1 – Season 2
Formula kausi 2019 piti sitten katsoa heti tuon ensimmäisen kauden perään ja sain sen aamulla katsottua loppuun. Sarja oli hieman pettymys. Oikeastaan juuri mitään…
-
Proud Mary
Melkein jo toinenkin kausi Formula ykköstä katsottu, mutta välissä piti katsoa taas yksi leffakin. Leffaa etsin tällä kertaa Netflixistä ja sieltä valikoitui katsottavaksi Proud…
-
Formula 1 – Season 1
Viime päivinä on tullut jonkin verran katsottua Netflixistä Formula 1 kaudesta 2018 kertovaa dokumenttia. Hauskaa sinänsä, sillä formulat eivät ole itseäni kiinnostanut enää pitkään…
-
Angry Birds 2
Tänään aamu alkoi huoneen kalibroinneilla ja sen verran näitä kalibrointeja on nyt jo tullut vuoden aikana tehtyä, että homma alkaa sujua aika rutiinilla. SVS:ien…
-
Selviytymistaistelu
Tänään vuorossa oli Kanadalaista, mutta Ranskankielistä elokuvaa. Selviytymistaistelu niminen leffa Netflixissä oli kirjattu Atmos -leffaksi, mutta jostain syystä Atmos-raitaa en saanut alkuun kuulumaan. Sen…
-
Plan De Fuga
Here we go again, ja loistavien Espanjalaisten leffojen sarja jatkuu jälleen. Tänään leffana Plan De Fuga, joka kertoo poliisista, pankkiryöstöstä, rikollisista ja kaikkien näiden…