Leffafriikki

  • Santana

    Olipas sitä hetki sitten mielenkiintoinen leffa ruudulla. Netflixistä illan ratoksi pienen etsinnän jälkeen löytyi leffa nimeltä Santana, Etelä-Amerikkalainen elokuva vuodelta 2020. Parhaiten tuota leffaa…

  • Niin Paljon Rakkautta

    Perjantai ilta ja taas aika etsiä Netflixistä jotain aavistuksen rauhallisempaa ja matalammilla äänillä kuunneltavaa. Tällä kertaa vuorossa oli Niin Paljon Rakkautta niminen Argenttiinalainen lefffa.…

  • Baby Driver

    Baby Driver on tullut nähtyä ennenkin, en tosin oikein muista milloin. Joka tapauksessa kotona ja fiilis oli, että leffassa on ainakin varsin hyvät äänet.…

  • Best Man Down

    Maanantai iltapäivään tarvittiin tällä kertaa jotain suhteellisen nopeaa, eikä nyt välttämättä kaivattu edes mitään kovinkaan ladattua toimintaa. Päätin siis pitkästä aikaa katsella hieman mitä…

  • Fatal Affair

    Omar Eppsin tähdittämä Fatal Affair leffa oli ilmestynyt jokin aikaa sitten Netflixiin ja ollut kyllä leffa joka on ollut aikeissa katsoa. Leffassa tosin jo…

  • Men In Black International

    Tämä on toinen kerta kun tämä leffa on tullut katsottua, ja toki tuo ensimmäinenkin kerta on vielä hyvin muistissa. Leffa on muistissa erittäin hyvin…

  • Mummy 3 – Tomb of the Dragon Emperor

    Jotenkin muumiot ovat jatkaneet kummittelua, vaikka edellinen kokemus kakkososan kanssa ei vakuuttanutkaan. Kolmaskin osa tietysti kuitenkin piti katsoa ja sen aika tuli vihdoin tänään.…

  • Alkuperä Tuntematon

    Sunnuntai iltapäivään taas Netflixin puolelta hieman espanjalaista jännitystä. Espanjalaiset elokuvat harvoin ovat tuottaneet pettymystä, joten odotukset sen suhteen olivat tänäänkin korkealla. Lyhyt leffa vain…

  • Gunjan Saxena

    Olipas eilen illassa varsin loistava leffa ruudulla. Gunjan Saxena leffa on todellisiin tapahtumiin perustuva elokuva, jossa nuori Gunjan Saxena pistää koko elämänsä peliin päästääkseen…

  • Tenet

    Tänään pitkästä aikaa leffassa ja leffana tietysti syksy suurin uutuus Christophen Nolanin Tenet. Ennen kuin mennään itse siihen leffaan, niin tänään taas hyvä muistutus…